Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Maalis 2019 09:57

En ole kilpailukalenteria pitemmälle katsonut mutta sen mitä pelattavista listoista saatavilla ollut, tutustunut.
Magic monday. Forssa/Kuopio. North lexus tappio hankala kuvitella mutta mikäli tulee ylipelatuksi, ehkä kannattaisi uskoa prosentteja.
Selene lune kyllä jätti pari kovaa taakseen vermossa. Ei tuo ihan unohdetuksi saisi silloin jäädä tähänkään. On ennenkin yllätellyt riittämiin jo.
Siinä on siis Harri yllättäjällä tai poikansa Olli %suosikilla jos NL laukkaa tms. ei riitä nyt.

Rupeltaja ehkä pitäisi harkita jos laukat jäänyt. Pienellä numerolla tuo on aiemminkin voittanut, joulukuu 2018 ja viimeisin lähtö.

Ti Teivo toto5 Roberto diver ehkei sitten nyt varmistella. Kiihdytys vaan kiinnostava jos Emma väre painuu keulaan ja mitä tapahtuu sitten?
Ke Vermo jackpot ehkä porukkalappuja olisi hyvä katsoa. Omilla virityksillä ei haeta kuin lähinnä osuvuutta ja pienempää rahaa.

Laitetaan nyt ihan vihje pitkästä aikaa vielä MM.

MM-1: Yllätyspuolelta 7 Gladstone comery, tallin piristymisestä ollut huomioita.
MM-2: Hyvä suosikki mutta juoksunkulku jos ei mene ihan kuin strömsössä? 3/Teivainen matka ok.
MM-3: 1 Rupeltaja pitää koettaa kun voi nyt olla hyvä lähtöpaikka. Toki jos matkalla tulee
laukka..
MM-4: 11 Bella bloom tauolta mutta en näe että ihan 1% hevonen, pottimerkkinä mukaan.
Ehkei talvella nyt vielä mutta en varmaksi tiedä.
MM-5: 4 Minto's don juan aika sopiva porukka, ei varmistella.
MM-6: 6 Selene lune yllättää välillä niin raakasti että tulee se suosikin kamuksi nyt.


1. 1, 2, 6, 7
2. 1, 2, 3, 9
3. 1 Rupeltaja
4. 2, 4, 8, 10, 11
5. 4 Minto's Don Juan
6. 1, 6

''Ykkösradalta voi tapahtua kaikenlaista, ja se voi olla hankala paikka, mutta voi se olla hyväkin.” Valmentaja NL, tilanneeko laukkaa vai tulisiko muuten kylmät?
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Maalis 2019 20:54

Eipä oikein gladstone comery kuulu siihen tallin piristyneisiin, hiipui pahoin. No suosikki oli lapulla myös mutta toiseen jotenkin tuli ohipelattua kun oletin ettei Forss jäisi pussiin Yeezuz.. mutta siellä se meni samoinkuin Teivainen.

e: lisään vielä sen että ylempänä tarkoitin mm-2 lähtöön, että Yeezuz olisi suosikkini mutta epäilin vähän semmoista kuten kävi maksimoituna.. pussiin.
Tekstistä kyllä tulisi vaikutelma kun %suosikkiin en uskonut, ei lapulla 6, että sitähän se ilman muuta tarkoittaa.
Viimeksi muokannut peliman päivämäärä 05. Maalis 2019 00:31, muokattu yhteensä 1 kerran
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Maalis 2019 22:17

Ruikonperä kirjoitti:Nyt löytyi arkistojen kätköistä Ravikuninkaiden Käskynhaltija-kirja ja siellä oli tosiaan Vieterin kaikki startit listattu. Pienin voittajakerroin ollut Oulussa 30.7.77, kerroin ollut 0,8.


PJK kirjoitti:Voi olla vaikea todistaa, mutta olen varma, että tuo 0,8 ei ole oikea kerroin. Jossain kohtaa on harrastettu pyöristämistä yms. henkistä laiskuutta kertoimen ilmoittamisen ja/tai kilpailukirjaan merkitsemiseen osalta. Tuohon aikaan raveissa oli väkeä suunnilleen triplasti nykyaikaan verrattuna, eikä ole käytännössä mitenkään mahdollista, että markallakaan ei olisi muita pelattu. Niiden vihkotaulujen edessä riitti kyllä ruuhkaa, joten vahingossakaan ei ole voinut käydä noin.

Palaan vielä tähän kun löytyi juttua kirjan sisäsivuilta tuosta lähdöstä. Ollut ihan poikkeuksellisen helppo lähtö Vieterille ja tarkka voittajakerroin ollut 0,84.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja PJK » 04. Maalis 2019 22:26

Ruikonperä kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Nyt löytyi arkistojen kätköistä Ravikuninkaiden Käskynhaltija-kirja ja siellä oli tosiaan Vieterin kaikki startit listattu. Pienin voittajakerroin ollut Oulussa 30.7.77, kerroin ollut 0,8.


PJK kirjoitti:Voi olla vaikea todistaa, mutta olen varma, että tuo 0,8 ei ole oikea kerroin. Jossain kohtaa on harrastettu pyöristämistä yms. henkistä laiskuutta kertoimen ilmoittamisen ja/tai kilpailukirjaan merkitsemiseen osalta. Tuohon aikaan raveissa oli väkeä suunnilleen triplasti nykyaikaan verrattuna, eikä ole käytännössä mitenkään mahdollista, että markallakaan ei olisi muita pelattu. Niiden vihkotaulujen edessä riitti kyllä ruuhkaa, joten vahingossakaan ei ole voinut käydä noin.

Palaan vielä tähän kun löytyi juttua kirjan sisäsivuilta tuosta lähdöstä. Ollut ihan poikkeuksellisen helppo lähtö Vieterille ja tarkka voittajakerroin ollut 0,84.


Jess, hieno palsta, kaikkeen löytyy vastaus. Tuo on varmaan ennätys ainakin sen jälkeiseltä ajalta, kun palautusprosentti on joskus nostettu —> 80%.

Tänä päivänä Suomessa ei kovin helpolla mene alle 1,0 , kun palautusprosentti on kohdillaan. Pelikioskikaan ei voi kovin paljoa voittajasta ja sijasta saada, joten kioskibonuksetkaan eivät kaiketi yllytä hulluttelemaan, kuten joskus ilmeisesti vielä Vieskerin aikaan kävi.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja PJK » 04. Maalis 2019 23:35

Ruotsista historiallinen lunastus. Ostin kiinteillä kertoimilla tukivoittajat kaikille kolmelle nelkusta puuttuneelle. Tuolle ostin vain 46snt, kun se vaikutti niin mahdottomalta. Historiallista oli se, että koskaan ennen en ole saanut noin isoa voittajakerrointa kiinni. Vihreä sivu lupasi huikeat 175 kertaa.

Ja koomisintahan tuossa oli se, että kertaistukset yms. huomioiden kaikilla muilla hevosilla olis tullu yli satasen lunastus, tuolla vain 80€.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Maalis 2019 20:24

Pitkästä aikaa oikein hyvätasoiset T5-kohteet Teivossa ja se näkyi heti vaihdossa. Ylivoimaisesti alkuvuoden paras T5-vaihto.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 06. Maalis 2019 11:03

Ruikonperä kirjoitti:Pitkästä aikaa oikein hyvätasoiset T5-kohteet Teivossa ja se näkyi heti vaihdossa. Ylivoimaisesti alkuvuoden paras T5-vaihto.

Ja oli myös ylivoimaisesti paras tiistaiden kokonaisvaihto :thumb_up:

Onkohan Teivossa muutettu jonkun kameran paikkaa vai onko ollut vain sattumaa, kun nyt melkein jokaisissa raveissa ollut joku polemiikkia aiheuttanut maaliintulo, eilen L8. Sisäpuolen hevonen onkin ollut edellä vaikka pääkamerasta katsottuna siltä ei ole näyttänyt :think:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja peliman » 06. Maalis 2019 14:35

Vermoa pitää vähän seurata kun on jotain rivin tynkää sisällä. Lähdöt on osittain selväpiirteisiä.

4L She rains kovat taustavoimat, odottelevat sen nousevan jopa Elitloppet tasolle.. voittaahan se täysin pystyyn tämän lähdön.

5L 8 Ulvin tuuli iäkäs tamma mutta on kyllä hyvin mennyt ilmeisesti lähiaikana. Tk tiputti 2,1 pelatun suosikin toiseksi ja voitti 67 kertoimella.
Porissa vain Merran jyskeelle hävisi. 4 Elitloppet eikö pienel numerol ja jos ravipäivä olisi, ihan saumaa?
Paalun moilasen hevonen ihan ok lienee, samoin suosikki 10 taistelu jaska, silti jätin pois lapulta kun ei tämmöiseen lähtöön toivoisi kovin huomattua voittajaa.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 06. Maalis 2019 19:09

Näitä Vermon lähtöjä kun psyykkailee niin tulee mieleen pitäisiköhän näille Jackpot-päiville (anteeksi, KUUMAAN KESKIVIIKKOON) vaikka laittaa vähän isommat ykköset niin myös lähdöt olisivat todennäköisemmin sellaisia, jotka saisivat pelipainetta aikaan. Nyt 64-kohteet ovat ainakin tasoltaan normaali keskiviikkoa vaisummat ja ihmetyttää miksi L3 jätetty 64-pelin ulkopuolelle :o

Pelimielessä ei löytynyt mitään muuta kiinnostavaa kuin Stardust Fibber, jälleen kerran 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja PJK » 06. Maalis 2019 19:27

peliman kirjoitti:
4L She rains kovat taustavoimat, odottelevat sen nousevan jopa Elitloppet tasolle.. voittaahan se täysin pystyyn tämän lähdön.

5L 8 Ulvin tuuli iäkäs tamma mutta on kyllä hyvin mennyt ilmeisesti lähiaikana. Tk tiputti 2,1 pelatun suosikin toiseksi ja voitti 67 kertoimella.
Porissa vain Merran jyskeelle hävisi. 4 Elitloppet eikö pienel numerol ja jos ravipäivä olisi, ihan saumaa?
Paalun moilasen hevonen ihan ok lienee, samoin suosikki 10 taistelu jaska, silti jätin pois lapulta kun ei tämmöiseen lähtöön toivoisi kovin huomattua voittajaa.


Täsmennetään tuota She Rainsia sen verran, että haaveilevat E-viikonlopun tammavarsalähtöön osallistumisesta ilman menestymisajatuksia. Toki yksinäisenä A-kirjaimena tuota minäkin käytän. B ja C vielä määriteltävänä.

Elitloppet on voittanut muutaman kerran, kun on saanut lähteä rauhassa, ja sitten kiertää kaikki. Tuo lähtöpaikka ei ole ihan ideaali tuolta kannalta. C-kirjaimen väärti kuten myös Heikarin tamma. A:lla Taistelu Jaska joka ravatessaan voittanee ja Peten hevonen, joka nopeudellaan ohittaa monta, jos esim. muiden laukkojen avittamana pääsee helposti iskuetäisyydelle.

Kolmanteen Ilta Sanomat tarjoaa ideaa, joka nykyprosenteilla ei ole enää idea. Itsellä tähän prosenttineutraali näkemys eli ei siis näkemystä ollenkaan.

Neljännen hevoset aakkosiin myös melko neutraalisti. Eilen Ollin kiihdytystaidot yllätti mut, nyt on mahdollisuus vielä kertaluokkaa suurempaan yllätykseen. Joka tapauksessa kumpikin suosikki A-kirjaimella pussitusta odotellen.

Viidenteen voisi löytää varmaankin, jos tietäisi, että mitä ”sukulais”miehet ovat sopineet juoksun kulusta. Toisaalta tuskinpa nyt toisiaan vastaan ajavat, joten A-kirjaimet tylsästi jaettu tässäkin. Toki Eskin hevonen voi myös kertoa mielipiteensä, mikä voi muuttaa tilanteita.

Viimeiseen intuitiolla varmaksi Holiday Ors. Tähän on varmaan satsattu.

Jackpotin kunniaksi suosikkien tyrmääminen paljon tavallista pliisumpaa. Muille aakkosille pitää löytää merkkejä muutenkin kuin rankingista.

Edit: yössä. Kuskeja pelaamalla 80snt olis antanu melkein 8000. Joka lähtöön Moilanen, Holopainen ja Kylliäinen. Jos olis uskaltanut laittaa Frosty Vicen luiskaan, olis panos pudonnut puoleen.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 06. Maalis 2019 22:08

Komea vaihto tänään 64-pelissä. Vaikka jackpottia oli nyt vähemmän kuin kuukausi sitten, niin silti vaihto n. 90k isompi :thumb_up:

Pari huomiota illan lähdöistä. Toisessa 64-kohteessa 1-2 oli kilometrin piikkiselkä tuossa järjestyksessä jo lähtöhetkellä, mutta miksi se piti suorittaa noin älyttömän vaikeasti. Monta kertaa tuota samaa asiaa ihmetellyt. Tuossa lähdössä Puikkoselta juuri Puikkoseksi tosi omituinen ajo, kun Hanhimäki oikein kyttäämällä kyttäsi koska Puikkonen tulee, niin hän nostaa toiselle. Ensimmäisessä kohteessa H. Torvinen ei muistanut kultaista sääntöä, jos olet H-P Korven puserossa, hakeudu sieltä pois pikaisesti :twisted:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja XO101 » 07. Maalis 2019 21:08

Eeti voittaa ns. yläpystyyn ja Jouni Törmänen negailee haastattelussa, että hevosella ei välttämättä ole paljon varaa parantaa, hevonen oli huono tänään ja kyseessä vain tälläinen iltaravihevonen. Kyseessä on kuitenkin vain 8v suomenhevonen, taulussa on viiteen starttiin neljä tolppaa ja hevonen on uransa yli 40 startista ollut noin puolet totossa. :facepalm: Haastattelun perusteella olisi voinut luulla, että kyse on jostain tuurivoiton ottaneesta 14v ja 3500e tienanneesta jäähdyttelijästä.
Viimeksi muokannut XO101 päivämäärä 07. Maalis 2019 21:09, muokattu yhteensä 1 kerran
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 07. Maalis 2019 21:08

Jossain määrin ymmärrän sen että omaa hevosta ei haluta hyvänkään suorituksen jälkeen ns. kehua pilalle, mutta Jouko Törmänen antoi äsken tulla yhden negatiivisimmista voittajahaastatteluista mitä muistan. Varsinkin kun Eetin voitto oli aivan ylivoimainen. Ellei sitten ollut jotain miehen omaa huumoria, jota en onnistunut tavoittamaan.

Edit. Näköjään en ollut ainoa jolla otti korvaan :)
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Maalis 2019 21:13

Meni kyllä heittämällä yhdeksi negatiivisimmaksi voittajahaastatteluista ikinä :D Mutta muistelen tuon olevan miehen tyyli. Poikansa on kyllä paljon positiivisempi...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja PJK » 07. Maalis 2019 21:25

Lahtelaisille pointsit siitä, että selostaja jäävättiin. Ei olisi nyt ollut mitään merkitystä, mutta kyllähän selostajan antama informaatio vaikuttaa kuskien ratkaisuihin.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 07. Maalis 2019 21:56

Aina törmönen on negatiivinen Eetin kans.
Oon muute itekin negatiivinen nyt... Kaveri kuka seuraa enää lauantain raveja kyseli eile yöllä tipsejä ku oli menossa työkaverin kans jokimaalle. No, mut ykköskärjet tipseissä oli b. Violetta ja cool conclusion.
No, Violetta kaksarilla ilta voitolle... Mut

Siinä mää kempeleen prismalla voittoja lunastelin ja mietin et riittäköön cool conclusion lle kaksari shamelesin kans. Perttuselle kyl laitoin hätäpäissäni voittajaa. Conclusionille en ees sijaa... Nöyräks vetää. Eipä ollut kyl kaveri kaa ottanut tipsistä vaarin.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja PJK » 08. Maalis 2019 18:36

Eilisissä Lahden raveissa sävähdytti kyllä Whogonow’n esitys. Oli niin helpon näköistä. Voi ihan hyvin riittää ikäluokkalähdöissäkin.

Torvinen on melko vahvoilla Pilvenmäki Specialissa. Kuskivetoa ei sinne taida päästä lyömään tässä vaiheessa. Voisin lyödä sijaa kertoimella 2 vaikka heti, jos joku kertoimen tarjoaisi.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja PJK » 09. Maalis 2019 11:41

Joensuussa hienot ravit.

Ensimmäiseen lähtöön porukat tuntuu suhtautuvan ”ei näistä mitään tiedä” -hengessä, vaikka päivän toiseksi varmin voittaja on heti viivalla. Flunssaviikon kunniaksi on tullut katseltua vanhoja videoita ”jag har väl aldrig någonsin sett nånting liknande” huusi Ruotsin TV:n selostaja, kun Brädi jätti kaverit Halmstadissa. Tänään tuota lausetta pitää täsmentää koskemaan tämänpäiväisiä vastustajia suhteessa Lulun Lupauksen Lahden suorituksiin.

Tasokas on toinen lähtö. Pelaan yleensä nähtyjen tuoreiden näyttöjen perusteella, mutta Korhosen puheet on sen verran tymäkät, että olkoot ykkössuosikki. Pelijakauma muuten OK, mutta Pellikan pollelta antaisin vähän naapurinumeroille ja vähän enemmän SS:lle. Ranking 1-3,5,12,11-2,4,10,8

Kolmas on vaikea. Suosikin prossat korkealla. Tuskin voittaa dötsistä. Kuopion kaltaiseen alkuhaparointiin ei ole varaa. Paljonko Zozo Hoss parantaa? Nurmosella tallipelimahdollisuus. Lago Negro ainakin alipelattu. Piedmont laiskan voittajan maineessa, mutta kyllä Porin mailin tappio oli ihan sattumankauppaa. 9-12 on pelikelpoinen kaksari, jos kerroin 40. Ranking 5,9,4-3,8,2,12-10,1,6

Neljännessä ei alunperin Tuurin Toivo maistunut, kun nämä starttihitaat kärsii voltista suhteessa enemmän, kun eroa nopeampiin on 100m jälkeen ne samat kymmenet metrit, eivätkä ne nopeat ole yleensä joutuneet edes polttamaan ruutia kuten auton takana. Nyt lähtö on kuitenkin poisjääntien jälkeen niin pieni, että 1200m jäljellä alkava kiri voi aivan hyvin riittää. Tuon laukan varalle kolikkokaksarit Huugerille. Ranking prosenttineutraali, 4 ja 6 viimeiset henkihepat.

Viidennessä ei tarvittane neljää enempää. Intuto mun suosikki, mutta ei vielä linjausta, onko jopa yksinäinen A.

Kuudennessakaan ei tarvittane neljää enempää. Hassua, että Costellon Kouvolan juoksua arvotetaan Tähen Toivomuksen kautta - eihän viimemainittu ollut jostain syystä ollenkaan kilpailukuntoinen. Costello oli 10m parempi kuin Vieskerin Valo ja varmaankin 50m päässä omasta huippuvireestään. Nyt varmaan parempi, mutta niin pitääkin. Ranking: 5-2-8-3.

Wilhelm Nash oppinut kiihdyttämään, mutta tuskin silti mitään asiaa ohi Cameron Evosta ja Celebrity Lanesta. Tässä lähdössä viime viikkojen mehukkain videolöytö. Kiinteiden kertoimien puolella tarjottiin eilen 95x / sijasta 9,75x. Ihan piti kolikoilla / vanhalla satkulla noita lyödä.
Ranking: 3-11-4,10,5,1,2

Edit: Saadaanpa ainakin tuota kuuluisaa odotusarvoa tuolla Winter Harbourilla. Kertoimet nyt 35x / 5,35x
Viimeksi muokannut PJK päivämäärä 09. Maalis 2019 16:35, muokattu yhteensä 3 kertaa
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja peliman » 09. Maalis 2019 11:56

Pieni numeroisia mitkä tuntuisi mahdollisilta : Questionmark me - avaa kovaa ja keulasta? Polara, sama juttu. Cameron evo päätöksessä, onhan tuo kova lähtö mutta hevonen oli paljon odotettua parempi viimeksi. Monen voittajan peli pitäisi olla edullinen kun 5 centtiä riittää ja tietoa olisi. Harmi kun veikkauksella ei asiamiespäätteille ole totoa siirretty, voisi parillakin eurolla käydä viemässä jotain. Vanhat totomasiinat ei kovin yleisiä täälläpäin.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 10

ViestiKirjoittaja XO101 » 09. Maalis 2019 16:08

Miksi tämä MIntos Don Juan on suosikki tässä lähdössä? Hyvä hevonen ja hienossa kunnossa. Mutta vastustahan piisaa eikä keulaan ole välttämättä asiaa. Varmaan tähän tiputaan, mutten laita suosikkina edes lapulle. 1,8,9.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron