Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Helmi 2019 15:11

Rivakasti etenevien magic monday lähtöjen merkeissä viikko alkaa jos ja kun pelata pitää rahalla.

En oikein ymmärrä mediassa Bakels birdland vihjaamista kun eihän tuo toviin ole pärjännyt enää mutta on tässä
oppinut jo uskomaankin että aika usein siellä oikeaa asiaa on veikan omissa vihjeissä. Siinä on kyllä yksi hevonen jota jäi muistiin silloin kun pärjäsi mutta
eihän nämä usein sitä uutta tulemista tee kun itse toivoisi. Kuuluuko siis tuon hevosen olla isohkosti pelattu % ennen parempia näyttöjä?

Alun kylmäveristen lähdöstä 65 en ihan varmaksi sano mutta taitaa muihin lähtöihin melko selvä oletuskeula olla tiedossa ja löytyisikö siitä
monessa tapauksessa myös voittaja? Tällöin ei kyllä jackpottia oteta, nämä ei niin unohdettuja yksikään taida olla tai jäädä.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Helmi 2019 15:15

Kädetön kirjoitti:"Kimmo Taipale Uragan Kronos Korotettu Sakko ohjastajalle 200,00 € kielletty ajotapa"

Harvinaisen kova sakko, ottaen huomioon että ykkösen arvo oli 800 €. Vai onko tuohon lipsahtanut yksi nolla väärään paikkaan? Eihän tuo ajosuoritus niin karmealta näyttänyt.

Tuomarit ovat kaiketi laskeneet, että sääntöjen vastaisia käskyjä tuli yli kymmenen eli rike laskettiin karkeaksi, josta tulee 100e sakko. Tuollaisia annettiin monta Killerillä perjantaina. Sakko kaksinkertaistetaan mikäli kuskilla on ajotapasakko viiteen viimeiseen starttiin ja kun Taipaleella oli niin siitä 200e. Ihan todella hämmentävä tuomio, en näe tuossa ajossa mitään sääntöjen vastaista. Käskyt olivat tosi mietoja, eivätkä näyttäneet yhtään pahalta. Laskikohan tuomarit käskyiksi ne kerrat kun Taipale yritti avata korvia tms. vaikka kuinka monta kertaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Helmi 2019 15:16

Oliko tässä tovi pari 6 viikon alkua, kiitos kun yhtenäistyi pian, tarvi askarrella asian parissa lisää.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Antti K » 04. Helmi 2019 15:42

Draken tuntuu raakasti ylipelatulta. Kovaluokainen ja -kuntoinen Arvon Herra saa Erkki Suhosen rattailleen. Vispauksen kunto on pieni arvoitus, mutta luokka riittää ja Liipan Toivo on hyvässä tikissä. Varmistan!
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Neliveto » 04. Helmi 2019 19:04

Antti K kirjoitti:Draken tuntuu raakasti ylipelatulta. Kovaluokainen ja -kuntoinen Arvon Herra saa Erkki Suhosen rattailleen. Vispauksen kunto on pieni arvoitus, mutta luokka riittää ja Liipan Toivo on hyvässä tikissä. Varmistan!

Draken on aiheesta suosikki, mutta tosiaan ihan liian selvä sellainen ja kaikki haastajat kiinnostavat kuusnelosessa. Minä tarjoan tuohon viimeksi laukkansa väkevästi parsinutta B. Riitua.

Avauskohde on tosi tasainen, mutta Ruhvanan Urho on omaan makuuni niukka suosikki keulapsyykillä. Toisen kohteen pottihaku voisi olla takarivin Wild Card S, jolle on pari kertaa jäänyt jossiteltavaa ja ruuna tuntuu parantavan jatkuvasti. Kolmannessa Bakels Birdlandin ja Don Juan Sisun kuuluisi olla tasaprosenteissa, eikä väärin olisi vaikka Jaaran ajokki olisi pelatumpikin tästä kaksikosta. Viidennessä Don Pescadorilla ja Johnny Englishillä pääsee pitkälle. Viimeisessä kiinnostavat taas pelaamaattomat. Chiari kiri toissa kerralla hyvin kovassa lopetuksessa ja jäi viimeksi umpipakettiin. The Best Spruce palasi positiivisesti taulta ja parantaa varmaan vielä tähän.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Antti K » 04. Helmi 2019 21:17

No niin, taas ollaan viisaampia :think:
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Neliveto » 04. Helmi 2019 21:21

Antti K kirjoitti:No niin, taas ollaan viisaampia :think:

Ja taskut täynnä odotusarvoa :D .
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Helmi 2019 22:01

Pitää tietysti valita milloin on samaa mieltä mutta on nämä veikan omat vihjeet aika hyviä.
Päivän pommi do you know, 9 prossan pelattu tuli toisen axevallan 64 lähdössä loppusuoran parhaiten.
Suosikin kamuna oli toisena merkkinä. Olihan sille hyvät perusteet, sama kuski vaihtuu millä meinas tammikuussa jo voittaa.
Tiedä sitten eteneekö lappu loput 4 lähtöä miten. 6,4e lapun tein.

e: siinähän olis kaksariparikin ollut 6,10 mutta noita ei tule kovin usein pelattua.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 04. Helmi 2019 22:12

Mikä tämä superlauantai on 16.2 ? 2x 75 ravit päällekkäin vai magic monday konseptilla?
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Helmi 2019 22:29

peliman kirjoitti:Mikä tämä superlauantai on 16.2 ? 2x 75 ravit päällekkäin vai magic monday konseptilla?

Joo siellä ilmeisesti Hippoksen suunnassa innostuttiin (liikaa?) magic mondaysta, niin nyt tänä vuonna taitaa olla kolme tuollaista superlauantaita, että ajetaan limittäin kahdet ravit. En ole itse suuri magic monday-fani enkä kyllä ihan pureksimatta hyväksy tuota uudistusta, että lauantai-ravejakin aletaan sorkkimaan.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja PJK » 04. Helmi 2019 22:41

Ruikonperä kirjoitti:
peliman kirjoitti:Mikä tämä superlauantai on 16.2 ? 2x 75 ravit päällekkäin vai magic monday konseptilla?

Joo siellä ilmeisesti Hippoksen suunnassa innostuttiin (liikaa?) magic mondaysta, niin nyt tänä vuonna taitaa olla kolme tuollaista superlauantaita, että ajetaan limittäin kahdet ravit. En ole itse suuri magic monday-fani enkä kyllä ihan pureksimatta hyväksy tuota uudistusta, että lauantai-ravejakin aletaan sorkkimaan.

Suhtaudun kokeilun tuloksiin skeptisesti, mutta mun mielestä kaikkea kannattaa kokeilla nykytilanteessa. Suurkilpailuja lukuunottamatta ei lauantairavitkaan ole oikein yleisötapahtuma, joten talvella joutaa testata, huvittaako porukoita katsella ja pelata ruudun ääressä vähän kiihkeämpitahtisia raveja.

Tuo päällekkäisyys Ruotsin kanssa saattaa kyllä näkyä vaihdoissa - puolin tai toisin.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Neliveto » 04. Helmi 2019 22:50

PJK kirjoitti:

Vähintään puolen miljoonan jackpot tietysti tuo Superlauantaille mukavasti pelillistä mielenkiintoa ja kaikkea uutta on hyvä ainakin kokeilla, mutta ehkä olisin rajannut nämä lauantait suurkilpailukauden ulkopuolelle. Esimerkiksi tämän vuoden toinen Superlauantai toukokuussa tuntuu arvonalennukselta entiselläänkin hienoille Suomen cup -raveille ja Oulun Number One-raveille.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja PJK » 04. Helmi 2019 23:33

Neliveto kirjoitti:

En ollut opiskellutkaan tuota toukokuuta, sanoisin oudoksi järjestelyksi. Edit kirjoitusvirheen korjaus ja pieni selkeytys.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 05. Helmi 2019 05:13

Kaikkea kannattaa joo kokeilla. Ikävä kyllä siinä jamassa ollaan.
Kohta niille koira-tai kukkotappeluillekkin erikoislupa. Esim kokeiluun päivän duoon. No huono huumori sikseen.
Mut onhan tää meno tosi nuivaa.
Ite ku vasta 2007 kunnolla lajin pariin tullut, niin on surullista että itsekin muistaa vielä sen ajan kun lauantain 75 oli tapaus, lähetyksissä hyvä draivi ja vaihdot korkeammalla. Ja se oli vieläpä sitä aikaa kun pelattiin kahdelle luukulle;eli 75 veikalle ja totot fintotolle.
Jotain pitäis tapahtua.
No. Annetaan nyt superjackpoteille mahdollisuus.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Antti K » 05. Helmi 2019 10:59

Syksyllä pääsi muutama kirosana elokun kohdalla. Superlauantaissa yhdistyvät Killerin suomenhevosten derby 75-ravit ja Porin 75. Siis perinteinen suurkilpailupäivä + samoista Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan:n hevosista kilpaileva melkein naapurirata. No on siinä 260 km välissä, mutta 75-mittakaavassa porilaisillekin Killeri on vieressä.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Kädetön » 05. Helmi 2019 13:53

Tänään on merkkipäivä, sillä ensimmäiset totoravit järjestettiin 5.2.1928. Tasavallan tunnetuin hevosenomistaja valittiin ensimmäisen kerran virkaansa 5.2.2012 ja kolmella kovalla on syntymäpäivä; Johan Ludvig Runebergillä, Jörn Donnerilla ja Raahen Tiikerillä. Onnittelut :clap:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 05. Helmi 2019 16:03

Kädetön kirjoitti:Tänään on merkkipäivä, sillä ensimmäiset totoravit järjestettiin 5.2.1928. Tasavallan tunnetuin hevosenomistaja valittiin ensimmäisen kerran virkaansa 5.2.2012 ja kolmella kovalla on syntymäpäivä; Johan Ludvig Runebergillä, Jörn Donnerilla ja Raahen Tiikerillä. Onnittelut :clap:

-on se kova.Mutta muistan kyllä kädettömän muistaneen tämän aiempinakin vuosina.Donner 86,Tiikeri "puhaltaa nollan" eli 40.

EDIT:
sainpa äskön tietää tulleeni valituksi hierojakoulutukseen.Kyseessä on maksullinen yksityiskoulu.Hain pitkän miettimisen jälkeen,jotta "voin lopettaa miettimisen sen suhteen että haenko" ja siirtää miettimistä eteenpäin että "otanko paikkaa vastaan jos tulen valituksi".Ei paljon helpottanut.Tuo haettu "lisä miettimisaika" kun ei kestäny ku noin 2 viikkoa.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Helmi 2019 16:39

Harmi homma Madridin poisjäänti, mutta onpahan tuolla toinenkin mielenkiintoinen tauoltapalaaja eli Juliette Lax. Sehän on aina tullut hyvässä tikissä tauolta ja on ainakin oma suosikkini tohon tehtävään. Aatsin isohko suosikkiasema ihmetyttää, eikai se nyt Julietten Laxin ulkopuolelta keuloja saa? Toki Juliette Laxilla saatetaan ajaa selästäkin, mutta enpä usko siihenkään.

ps. onnittelut Tiikerille :tuuletus:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Helmi 2019 16:47

Hurja tilanne oli Kouvolassa kun Moilanen ja kumppanit meinasivat jäädä irtipääseen hevosen jyräämäksi. Allaolevasta linkistä noin kohdasta 2.33.08 ->

https://veikkausmedia.fi/?fileId=67472
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 6

ViestiKirjoittaja peliman » 05. Helmi 2019 17:08

Ruikonperä kirjoitti:Harmi homma Madridin poisjäänti, mutta onpahan tuolla toinenkin mielenkiintoinen tauoltapalaaja eli Juliette Lax. Sehän on aina tullut hyvässä tikissä tauolta ja on ainakin oma suosikkini tohon tehtävään. Aatsin isohko suosikkiasema ihmetyttää, eikai se nyt Julietten Laxin ulkopuolelta keuloja saa? Toki Juliette Laxilla saatetaan ajaa selästäkin, mutta enpä usko siihenkään.

ps. onnittelut Tiikerille :tuuletus:

Onnea tiikerille myös.

Aatsi on kilpaillut nyt enemmän mutta hyvät taukohevoset lienee huomion arvoisia.
Sheikki on voittanu suoraan pari ed. tauolta paluuta talvella ja syksyllä. Laukkaahan tuo aina vähän ottaa mutta taitaa olla oikea kolmas merkki lähtöön jos ruksii.
Hyvänähän tämä vienyt tätä kovempia lähtöjäkin takamatkalta.

e: vegas on toinen mielenkiintonen 6, toto5 alussa. Onhan tuo voittanut 5 porissa tammikuussa ja ihan ok ? SIlti päälle 10 prossat.
En usko että kumpikin 6 tulee mutta hajautuksissa huomioitu. Tietäähän sitten miten käy.. Tai oikeastaan kumpikin on lapulla mutta siinä hajautuksessa on pari apuvarmaa mikä iso kynnys lunastukseen.
Erehdys voi opettaa. Jos ei, jää muistiin edes.
peliman
 
Viestit: 1963
Liittynyt: 17. Huhti 2016 19:29

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron