Raviradat

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Raviradat

ViestiKirjoittaja seuraaja » 07. Touko 2016 21:04

Nyt on PowerParkin uusi rata nähty :).

Varikkopuoli näytti aika valmiilta, yleisöpuoli taas ihan kesken. Radasta joku sanoi, että eka lähtöön kopisi. Kisan aikana kasteltiin ja lanattiin eikä myöhemmin ainakaan ääntä kovasti tullut. Uudeksi radaksi plussana yksi ohjastaja sanoi, että ei ainakaan murentunut mistään.

Tallikurvista katsottuna etukaarre näytti tiukemmalta, mutta paikalliset sanoivat, että kaarteet ovat samanlaiset. Loppusuora näytti pitkältä, 2:n tolppa oli loppusuoran alussa.
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja PJK » 11. Touko 2016 11:09

Eri aiheesta, mutta kaukaisesti kuitenkin otsikon piirissä, kun ei viitsi omaa ketjua avata.

Osaako joku sanoa, kuinka voisi kätevimmin käydä Maarianhaminan raveissa 6.6.2016? Voin reissata sekä Helsingistä että Turusta, eikä lähtö- ja paluukaupungin ole pakko olla sama.

Oma tämänhetkinen paras löydökseni on:
Turku-Maarianhamina, ravien jälkeen Långnäsistä Turkuun. Tuossakin on vielä auki, että pääseekö illalla/yöllä Långnäsiin muuten kuin taksilla/omalla autolla?
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja seuraaja » 11. Syys 2016 11:33

Pilvenmäki: la 17.9. kv maraton kuusi volttia, viimeisessä juostava matka 4240 m. Kuinka pitkä loppusuora? Vai onko viimeinen voltti kurvissa? :o
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 11. Syys 2016 12:06

seuraaja kirjoitti:Pilvenmäki: la 17.9. kv maraton kuusi volttia, viimeisessä juostava matka 4240 m. Kuinka pitkä loppusuora? Vai onko viimeinen voltti kurvissa? :o

Onneksi Forssassa suoraa riittää, joten ihan kurvissa ei tarvitse sadankaan metrin pakkilaisten voltata :thumb_up: http://tototv.icareus.com/web/guest/arc ... 919_12_106
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Örjan Hampparsson » 11. Syys 2016 13:15

Tämä sopisi myös tilastokummajaisiin tai tietokilpailukysymyksiin, mutta olenko ymmärtänyt oikein, että Kauhavalla ajettiin kuukauden sisällä totoravit kolmella eri raviradalla? Härmän radalla 29.5., Power Parkin radalla 24.-25.6 ja Kauhavan radalla 26.6.
Örjan Hampparsson
 
Viestit: 105
Liittynyt: 23. Huhti 2012 22:30

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja PJK » 11. Syys 2016 20:30

Örjan Hampparsson kirjoitti:Tämä sopisi myös tilastokummajaisiin tai tietokilpailukysymyksiin, mutta olenko ymmärtänyt oikein, että Kauhavalla ajettiin kuukauden sisällä totoravit kolmella eri raviradalla? Härmän radalla 29.5., Power Parkin radalla 24.-25.6 ja Kauhavan radalla 26.6.


Jep. Kauhava on tämän lajin suurkaupunki. Ratoja kolme enemmän kuin Helsingissä.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Loka 2017 12:47

Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja seuraaja » 24. Loka 2017 18:18

Kaustisen rataremontin jälkeen viime viikon lounareiden jälkeen monet kuskit kehuivat, jopa ylistivät rataa :thumbup1: .
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja PJK » 12. Tammi 2018 00:14

Olen kerran syönyt Vermon nykyisen ravintolan A’la Carte-annoksen, ja olin tyytyväinen. Ruoka oli hyvää. Hintaa en muista, mutta se oli mielestäni ihan sopiva listaruoalle, joten jossain 20-22€ kieppeillä se varmaan oli. Nyt Vermo markkinoi lounasravilounasta hintaan 25€. Oli ollut jo edellisissä, ja nyt näköjään seuraavissakin. Herättääkö minkäänlaisia tuntemuksia kanssapalstalaisissa?
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Helmi 2018 10:38

Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Huhti 2018 15:19

Killerille pitää antaa pisteitä, että uskalletaan kokeilla vähän erilaisia juttuja kuten open stretch ja nyt tämä: https://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/k ... -kokeilla/
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Joulu 2018 23:07

Ruikonperä kirjoitti:Killerille pitää antaa pisteitä, että uskalletaan kokeilla vähän erilaisia juttuja kuten open stretch ja nyt tämä: https://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/k ... -kokeilla/

Tämä idea taisi Killerin osalta kuivua. No, eipä Forssan myötäpäivä-ravit niin tainneet lisäarvoa tuoda. Vaikea oli katsoakin lähtöjä kun on niin tottunut "oikeaan" kilpailusuuntaan :)

En äkkiseltään löytänyt onko missään ketjussa ollut puhetta Teivon muutosta? Aamulehdessä oli vissiin ollut juttua ettei hanke ole edennyt mihinkään suuntaan, päinvastoin. Mielenkiintoista onkin nähdä mihin suuntaan homma lähtee etenemään. Uuden raviradan kustannusarvio taisi olla jotain luokkaa 15 miljoonaa (?), joten vaikea kuvitella edes todella positiviisin lasein katsottuna mistä tuollaiset rahat kaivettaisiin. Vaasassa taidettiin saada aikaiseksi yksi tienpätkä...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Joulu 2018 17:20

Vuoksenmaa julistaa twitterissä, että on hakenut Vermon toimitusjohtaksi ja omien sanojensa mukaan "mitä ilmeisemmin tulen pääsemään" :wtf:

Jännä nähdä kuinka käy...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 23. Joulu 2018 17:45

Ruikonperä kirjoitti:Vuoksenmaa julistaa twitterissä, että on hakenut Vermon toimitusjohtaksi ja omien sanojensa mukaan "mitä ilmeisemmin tulen pääsemään" :wtf:

Jännä nähdä kuinka käy...


On taas Vuoksenmaan jutut sitä luokkaa, että joulujuomien nauttiminen on luultavasti aloitettu sieltä vahvimmasta päästä. On saattanut paikkaa hakeakin, mutta on ihmeiden ihme jos valitaan tehtävään.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja PJK » 23. Joulu 2018 18:24

Ruikonperä kirjoitti:Vuoksenmaa julistaa twitterissä, että on hakenut Vermon toimitusjohtaksi ja omien sanojensa mukaan "mitä ilmeisemmin tulen pääsemään" :wtf:

Jännä nähdä kuinka käy...


Pakko olla sarkasmia tai lukijoiden tosikkomaisuutta mittavaa outoa huumorintajua. Ei noita koskaan huudella etukäteen.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 23. Joulu 2018 19:29

Tässä yhteydessä on varmaan enemmän kuin paikallaan ilmaista itseään numeerisesti ja prosentein. :roll: Mielestäni Jorma Vuoksenmaa on sadan prosentin mies, tosikkomaisuus lähenee rajattomasti sataa ja huumorintaju vastaavasti nollaa, joten laskutikun tarkkuudella päästäneen melko tarkkaan tasan sataan prosenttiin. :crazy: :lol: :tuuletus:

Toimitusjohtajan valintaan en ota kantaa, kun 100 prosentin varmuudella en ole valitsijoiden joukossa, tehtävään sopivuudestaan minulla sentään on vankka mielipide. :lolno:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Joulu 2018 20:49

Tuolla jo onnitellaan valinnasta, vaikka veikkaan ettei todellakaan ole valintaa tehty...

Ja jos (lue kun) nimitys ei koske Vuoksenmaata, nähdään sellainen uhriutuminen jota ennen ei ole nähtykään :wave:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Masa V » 25. Joulu 2018 01:25

Eiköhän tämä juuri ole Vuoksenmaan erikoista huumorintajua, kuten PJK mainitsikin :D .
On kuulemma tällaista harjoittanut aikaisemminkin, esim. Veikkauksen johtohenkilöiden valinnan yhteydessä.

En tiedä miten tämän kauniisti sanoisi, mutta en ole täysin vakuuttunut Vermon nykyjohdon kyvystä tehdä johtajavalintaa. Mistä mielestäni valitettavan hyvin kertoo edellinen johtajavalinta, vaikka tarjolla olisi ollut valtavasti todella hyviä kandidaatteja. Kun se Teivon johtajatäti on avoin, välitön ja sukeltaa hienosti ravikansan sekaan, niin kyllä tästä Vermon naisesta välittyi tietynlainen sosiaalinen osaamattomuus tai kyvyttömyys tulla raviväen tasolle. Sinänsä nämä seikat huomioiden Vuoksenmaan valinta ei olisi sula mahdottomuus ja kuka tietää vaikka mies onnistuisikin tässä suhteessa edeltäjäänsä paremmin. Valinta on kyllä mielestäni varsin epätodennäköinen.

Sinänsä kun Vuoksenmaan Twiittejä tuolloin päivä tai pari sitten katsoi, niin voi sanoa, että aika vauhdilla on ajatus lentänyt ja hieman jänniä twiittejä tullut aivan liukuhihnalta. Se että joku ottaa ne tosissaan ja onnittelee, kertoo varmaan enemmän onnittelijan terävyydesta :D .

Jos Jokimaan Tomi Himanka on paikkaa hakenut, niin olisi todella hölmöä jättää hänet valitsematta. Mutta hän on nyt kiinni kuninkuusraveissa, tosin luulisi olevan mahdollista sopia työn aloituksesta vasta ensi syksynä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Tammi 2019 22:55

Mikkeliin on tulossa rataremontti ja sinne tehdään mm. open strech-kaista: https://lansi-savo.fi/uutiset/urheilu/d ... acf414bad7

ps. tuosta voi käydä lukemassa Vuoksenmaan hakemuksen Vermon johtajaksi 8-) https://esbc.fi/articles/blog/jorma-vuo ... ohtajaksi/
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviradat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 15. Tammi 2019 14:41

Ei päässyt Vuoksenmaa odotetusti Vermon toimitusjohtaksi: https://twitter.com/ESBC_Vuoksenmaa/sta ... 2112829441
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron