2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuksia

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Chocolate » 24. Touko 2012 11:54

Järkyttävää huomata kuinka huonot on tammojen palkinnot. Esim. -03 ikäluokan kymmenenneksi parhaan tamman uran aikaiset tienestit tähän mennessä 18te! Sillähän pitää heppaa ammattivalmennuksessa nipin napin 1,5 vuotta!

Suomenhevostammat ovat palkkakuopassa, lisää tammojen ikäluokkalähtöjä ja sassiin! (ymmärrän kyllä että palkintorahakaan ei kasva puussa)
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Heinä 2012 23:52

Molempien rotujen Suur-Hollolat luonnollisesti aiheuttivat muutoksia ikäluokkien kärjessä. Lämminverisissä 6v Up-Date Hoss nousi sijalta viisi toiseksi, edellään enää vain Le Cannibale. 7-vuotiaissa Maxwell Mayday nousi poikien puolella kärkeen ohi Boulder Classicon, mutta tammoista löytyy pari enemmän tienannutta eli Target Hoss ja Magical Queen. 5-vuotiaissa She Loves You nousi koko ikäluokan rahakuninkaaksi ohi Embassy Caviarin ja Aaron De Veluwe nousi puolestaan niiden taakse kolmanneksi.

Suomenhevosten puolella Sörkän Sällin suurvoitto lennätti sen 6-vuotiaiden kärkeen ohi Tas Onnekkaan ja Pikku-Pertin ja Franko ohitti 8-vuotiaiden kärkipaikalla Linkorin. Hauska tuo 8-vuotiaiden tilasto, kun neljä ekaa on Turosta ja kaikkiaan kymppikärkeen mahtuu kuusi turolaista. Lisäksi se viidenneksi eniten tienannut on sitten Turon velipoika Tinosta ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Elo 2012 23:20

En oikein keksinyt ketjua mihin kirjoittaa, mutta pistetään nyt tänne.

Palkinnot laskee, vaihdot laskee yms. yms.

Mutta. Suomessa syntyneiden hevosten taso kasvaa koko ajan myös Bradin takana. Suomen ennätykset paukkuu tällä hetkellä koko ajan, joten eikö tuo ole ihan hyvä merkki, että Suomeen syntyy hyviä hevosia tällä hetkellä?
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Tammi 2016 13:27

Nostan tämän ketjun esiin, jos joku näkee joskus tarpeelliseksi päivittää vanhoja tilastoja tai tehdä seurantaa & ennustuksia puuttuvista (suomenhevoset alkaen -07 ja lämminveriset alkaen -08). Tiedä vaikka itsekin innostuisin, jos ehdin jossain välissä. Tuli tämä mieleen, kun Demonin lähenevän paluun myötä katselin 2009 ikäluokkaa ja huomasin kärjen eläneen aikalailla 4-5-vuotiskausien jälkeen. Silloinhan kuumimmat nimet oli Ypäjä Eila ja Koivikon Kalle, mutta näistä kummastakaan ei lopulta taida tulla ikäluokan ykköstykkiä pitkässä juoksussa. Josveis, Costello ja Välähdys ovat nousseet hieman varttuneemmalla iällä selkeästi kuumimmiksi nimiksi, vaikka Koivikon Kalle edelleen rahatilastoon kärjessä onkin. Tammojen puolelta Pörnä-Tyttö pitää hyppysissään ykköstilaa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Tammi 2016 15:55

2010-2001 syntyneiden (6-15v) top12:

2001:

A.T. Eko (Suikun Ero) 362940
Frans (Turo) 301915
I.P. Lento (Vistari) 226227
Sirun Valpuriina* (Pajatso) 195298
Vipanteri (Turo) 103010
Aino-Ilona* (Viltterin Vile) 101010
Vinkan Hovi (Hovi-Ari) 98460
Tähti-Optio (Viesker) 89184
Jonsker (Viesker) 84300
Lassikko (Viltterin Lahjus) 83825
Vihjeen Varma (Hovi-Ari) 82730
Krimori (Hovi-Ari) 81815

2002:

Villihotti (Aatami) 239120
Visul (Jaanen Suikku) 228210
Tapsan Tahti (Turo) 181488
Kilun Peedro (Suikun Ero) 159920
Tähen Tuuri (Viesker) 157880
Yllin Kyllin* (Turo) 140410
Turon Myrsky (Turo) 139930
Veeran Turo (Turo) 127625
Sekottaja* (Kihi T) 123215
Pulun Pilke (Teme) 121332
Aki-Vei (Hovi-Ari) 108065
Lars (Liising) 104830

2003:

Köppinen (Liising) 447330
Boker (Viesker) 318800
Hullumies (Turo) 233030
Tuokkolan Touho (Liising) 214185
Mokomani* (Hovi-Ari) 154680
Hepori (Sipori) 129190
Marat (Hovi-Ari) 118835
Jylhätuli (Viesker) 103140
Pauskeri (Viesker) 100750
A.T. Visku (Turo) 94545
Villex (Viesker) 93270
Hovimäki (Hovi-Ari) 89368

2004:

Suivikas (Suikku) 294769
Franko (Turo) 187820
Vieskerin Valo (Viesker) 174010
Helmen Vili (Ventterin Vili) 136370
Linkori (Turo) 130200
Keisar (Hovi-Ari) 120515
Tesantti (Liising) 118250
Ponnen Onni (Viesker) 116720
Otto Milleri (Turo) 111020
Metkutus (Liptus) 108850
Elias Intomieli (Teme) 107520
Suikun Rilla (Suikku) 102529

2005:

Pihlajan Aaroni (Villiari) 287999
Diktaattori (Teme) 280720
Virijori (Turo) 220720
Noriko* (Apassi) 128165
Turbo-Urpo (Viesker) 92582
Vaiva* (Apassi) 89930
Pikkukahveli (Turo) 85585
Vektorin Maine (I.P. Vektori) 84510
Hopihopi* (Sipori) 79095
Joiviri* (Joihuri) 73840
Dominik (Sipori) 72180
Joivi* (Viesker) 71572

2006:

Saaga S* (Turo) 224810
Camri (Cameron) 178344
Rapin Aatos (Fannin Muisto) 117841
Sörkän Sälli (Ture) 113600
Tuikun Poju (Hovi-Ari) 107450
Vislakka* (Viesker) 98020
Rikelme (Cameron) 97760
Martsa* (Hovi-Ari) 90770
Tas Onnekas (Turon Into) 90360
Kemun Tutu* (Tutuari) 77315
Passiton (Apassi) 76330
Nopsan Vauhti (Vaikin Vauhti) 70990

2007:

Turoveli (Turo) 182880
Tähen Topelius (Tuisku-Topi) 117610
Elmoori (Liising) 113890
Ekoloki (A.T. Eko) 98740
Välkyn Tuisku (Tuisku-Topi) 90530
Zeus (Saran Salama) 69290
Mian Mari* (Murron Titaani) 67520
Huimariina* (K.M. Nopsa) 63955
B. Tuuma (A.T. Eko) 53975
Aaron Hem (Hovi-Ari) 52810
I.P. Pippuri (Viesker) 48165
Carmela* (Viesker) 47500

2008:

Jokivarren Kunkku (Turo) 310390
Siirin Älli (Liising) 154145
Tuli-Ritari (I.P. Lento) 89080
Frankker (Frans) 82065
Vixen (Viesker) 74550
Kujanpään Jyräys (Turo) 74410
Merran Emil (Frans) 69320
Virikari (Viesker) 65960
V.G. Vipori (Sipori) 59505
Villikunkku (Tutuari) 57860
Kupori (Sipori) 50360
Veetuli (Tuli-Viesker) 48035

2009:

Koivikon Kalle (Viesker) 114590
Pörnä-Tyttö* (Viesker) 67202
Josveis (Viesker) 62680
Costello (Suikun Ralli) 56196
Ypäjä Eila* (Liising) 53750
Välähdys (Viesker) 53120
I.P. Legenda (Viesker) 47945
Suiketar* (Liising) 40820
Meliisi* (Liising) 39325
Ekin Toive (Erikasson) 29715
Syytinki (Liising) 28940
Hissun Haaste (Haaste-Poika) 27630

2010:

Säihkeen Säpinä (Sipori) 108750
Vitter (Viesker) 89985
Taruntuuli* (Auraus) 54350
Kihisee (Kihi T) 47400
Polara (Viesker) 37900
Pertturi (Villiari) 35985
Vaellus (Viesker) 31700
Pyörylän Paroni (Villiari) 28580
Vapperi (Viesker) 24650
Mökin Tähti (Tähti-Tili) 24105
Särkän Kalle (Viesker) 23000
Tähtituula* (Tutuari) 20855
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Tammi 2016 23:08

Ei kyllä ihan äkkiä uskoisi, että A.T. Ekolla voisi vielä kilpailla ikänsä puolesta. Tuntuu, että sen viimeisestä kilpailusta on todella pitkä aika ja eläkkeelle sitä huudettiin jo pari vuotta ennen yllätyskuninkuutta :D Toinen esimerkki "nuorena se on vitsa väännettävä-tapauksesta" on Pihlajan Aaroni, eihän se ole muutamaan vuoteen tehnyt radoilla juuri mitään ja saman ikäluokan Diktaattori on varmasti kerännyt enemmän otsikoita urallaan, mutta niin vain Pihlajan Aaroni on ainakin pari viikkoa tilastokärki.

Isäoreja kun katsoo niin vaihtuvuus on kyllä todella hidasta. Samat nimet (Viesker, Turo, Hovi-Ari, Liising) pyörii ikäluokasta toiseen. Tuntuu, että tosi moni uusi ori on epäonnistunut, mutta soisi kyllä enemmänkin antaa niille mahdollisuuksia. Mistähän sekin kertoo, että nuoremmissa ikäluokissa 27-vuotias Viesker jyrää kovemmin kuin koskaan, vaikka pitäisi olla päinvastoin, onko kilpailu heikentynyt? Huikea tuo nyt 7-vuotiaaksi kääntyneet, kun kolme eniten tienannutta on Vieskeristä ja top7:ssa niitä on viisi! Top13 on kymmenen joko Vieskeristä tai Liisingistä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 03. Tammi 2016 09:00

Joo,tuo A.T Eko maistuu niin menneisyydeltä,että ei uskoisi että ois kilpailuikäinen.
Viesker vaan on niin hyvä.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Tellu » 03. Tammi 2016 11:13

Nuoremmissa ikäluokissa Viesker tosiaan dominoi, mutta avoimeen sarjaan niitä ei sillä tavoin nouse kuin odottaisi.
Tellu
 
Viestit: 204
Liittynyt: 05. Joulu 2013 20:17

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Tammi 2016 12:39

Tellu kirjoitti:Nuoremmissa ikäluokissa Viesker tosiaan dominoi, mutta avoimeen sarjaan niitä ei sillä tavoin nouse kuin odottaisi.

Tää on kyllä outoa, kun voisi kuvitella asian olevan päinvastoin, mutta noin se on mennyt. Konkreettisena esimerkkinä vaikka satatonnarien määrä. Vieskerin eka ikäluokka syntyi 1997 ja 6-vuotiaita tai vanhempia sillä on 1136kpl. Näistä yhdeksän on juossut satatonnia. Vertailuksi Hovi-Arin lukema on kahdeksan, vaikka jälkeläisiä on reilusti alle kaksinkertainen määrä, 483. Turolla 1073 jälkeläiseen satatonnareita peräti 26 (!), vaikka laskuista jättää pois ennen 1997 syntyneet.

Edellisen viitaten saas nähdä jatkuuko Vokkerin isälinja Vieskerin kautta miten hyvin, aika hiljaista ollut toistaiseksi. Tuossa ikäluokkien rahasummatilastossa on vain yksi hevonen (Veetuli), jolla Viesker on isänisä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Tammi 2016 22:57

Ruikonperä kirjoitti:Toinen esimerkki "nuorena se on vitsa väännettävä-tapauksesta" on Pihlajan Aaroni, eihän se ole muutamaan vuoteen tehnyt radoilla juuri mitään ja saman ikäluokan Diktaattori on varmasti kerännyt enemmän otsikoita urallaan, mutta niin vain Pihlajan Aaroni on ainakin pari viikkoa tilastokärki.

Kuten psyykkiketjussa jo mainittiinkin, Diktaattori nousi tilastokärkeen ja siinä meni tosiaan se pari viikkoa. En varmaan ihan hirveästi valehtele jos sanon, että Pihlajan Aaroni oli ikäluokkansa eniten tienannein ensimmäisestä 3v startistaan asti eli 14.9.2008. Sen kohdalla voi vielä jossitella, että jos ei Kriteriumissa olisi tullut laukkaa niin tätäkään viestiä ei olisi ainakaan muutamaan kuukauteen tarvinnut kirjoittaa :D
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 16. Tammi 2016 23:08

no,niin paljon kuin minäkin aikoinaan diktaattoria epäilin (muistanet?) niin onhan Diktaattori paljon monipuolisempi hevonen,ja aikuisella iällä kypsyneempi,kuin Pihlajan Aaroni.
Vaikka Diktaattori ei ole ihan suosikki hevosiani,ei inhokkikaan kyllä,niin olkoon hyvä esimerkki siitä miksi en niin välitä näistä "ikäluokkahommista" 3- ,4-ja 5 -vuotiskausilla vaan tykkään kypsemmistä hevosista jotka osaavat muuntua.Ties vaikka alkaisin oikein tykkäämäänkin tästä Diktaattorista.
Tänään se ainakin oli yksi osanen kerrottua nelkkua ja takasi ravipäivän omalta osaltaan voitolle varmana enkä hetkeekään epäillyt.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Tammi 2016 23:34

RaahenTiikeri kirjoitti:no,niin paljon kuin minäkin aikoinaan diktaattoria epäilin (muistanet?) niin onhan Diktaattori paljon monipuolisempi hevonen,ja aikuisella iällä kypsyneempi,kuin Pihlajan Aaroni.

Muistan hyvin. Diktaattori voitti muistaakseni Heikki Torvisen ajamana ekan kerran valiodivarissa ja sanoit, että ennemmin Ellan Kymppi voittaa valiodivarin kuin Diktaattori tekee sen uudestaan :cowboy:

Ei kyllä moni ikäluokkalähtöjen jälkeen eniten tienannein hevonen ole sitä enää (pakolliseen) eläkeikään asti. A.T. Eko siihen pystyy ja sen arvoa nostaa se ettei edes ollut mukana Kriteriumissa ja Derbyssä. Alla listaus 1998-2009 ikäluokkien eniten tienannut hevonen 5-vuotiskauden jälkeen ja suluissa monentena on nyt.

1998: Tutuari (4)
1999: I.P. Vipotiina (2)
2000: Artture (12)
2001: A.T. Eko (1)
2002: Kilun Peedro (4)
2003: Maipin Inka (???)
2004: Linkori (5)
2005: Pihlajan Aaroni (2)
2006: Pikku-Pertti (15)
2007: Elmoori (3)
2008: Siirin Älli (2)
2009: Koivikon Kalle (1)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 17. Tammi 2016 01:07

tuolta pomppaa lähinnä silmiin Pikku-Pertti...oli joku volttilähtö takavuosina jossa oli suoraan Pikku-Prtin eessä Iso-Pertti.Kyllä mää nykyään jo tykkään jossain määrin Diktaattorista.Se oli vaan sitä aikaa,kun sillä ei ollut kilpailukykyistä nopeutta.Mut nyttenhän nää hallitsee Suivikkaan kanssa tätä talvee.7-8 Valioo voi vetää sokkona PARIlla Suivikas-Diktaattori ja jää voitolle?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Neliveto » 17. Tammi 2016 11:59

Ruikonperä kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Toinen esimerkki "nuorena se on vitsa väännettävä-tapauksesta" on Pihlajan Aaroni, eihän se ole muutamaan vuoteen tehnyt radoilla juuri mitään ja saman ikäluokan Diktaattori on varmasti kerännyt enemmän otsikoita urallaan, mutta niin vain Pihlajan Aaroni on ainakin pari viikkoa tilastokärki.

Kuten psyykkiketjussa jo mainittiinkin, Diktaattori nousi tilastokärkeen ja siinä meni tosiaan se pari viikkoa. En varmaan ihan hirveästi valehtele jos sanon, että Pihlajan Aaroni oli ikäluokkansa eniten tienannein ensimmäisestä 3v startistaan asti eli 14.9.2008. Sen kohdalla voi vielä jossitella, että jos ei Kriteriumissa olisi tullut laukkaa niin tätäkään viestiä ei olisi ainakaan muutamaan kuukauteen tarvinnut kirjoittaa :D

Tästä voisikin tehdä tietokilpailukysymyksen :think: . On nimittäin yksi hevonen samasta ikäluokasta, joka on tuon 14.9.2008 startin jälkeen käväissyt tienesteissä Pihlajan Aaronin edellä :) .
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Kädetön » 17. Tammi 2016 16:53

Neliveto kirjoitti:

Arsan Muisto
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Neliveto » 17. Tammi 2016 17:45

Kädetön kirjoitti:Arsan Muisto

Aivan oikein :thumb_up: . Pihlajan Aaroni ja Virijori jakoivat kärkipaikan 14.9. startin jälkeen, mutta 28.9 Mikkelin startin jälkeen Arsan Muistolla oli 1020 euroa ja kolmikolla Bokalle, Pihlajan Aaroni ja Virijori kaikilla tonni. Porissa 17.10. PA sitten karkasi eiliseen asti jatkuneelle karkumatkalleen.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Tammi 2016 19:59

Neliveto kirjoitti:Porissa 17.10. PA sitten karkasi eiliseen asti jatkuneelle karkumatkalleen.

Huikeata kyllä ettei menettänyt kärkipaikkaansa edes Kriteriumissa, vaikka tienasi hylyn myötä nolla euroa. Eipä tule toista vastaavaa mieleen :geek:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Neliveto » 17. Tammi 2016 20:29

Ruikonperä kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:Porissa 17.10. PA sitten karkasi eiliseen asti jatkuneelle karkumatkalleen.

Huikeata kyllä ettei menettänyt kärkipaikkaansa edes Kriteriumissa, vaikka tienasi hylyn myötä nolla euroa. Eipä tule toista vastaavaa mieleen :geek:

Käytännössä tuo temppu vaatii kaikkien aiempien nelivuotiaiden suurkilpailujen voittoa. Seuraavana vuonna Pikku-Pertti vei Tapiola Cupin, Pikkuprinssin ja Oulu Expressin, mutta silti Tas Onnekas olisi tullut ohi Kriterium-voitollaan, jos Pertti olisi jäänyt siinä nollille.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Maalis 2016 17:07

Tajusinpa vasta, että Siirin Älli ylitti Pelimanni-ajon voitossaan vanhan mummonmiljoonan rajan ja oli 75. suomenhevonen, joka siihen kykeni :thumbup1: Tuli vaan mieleen onko aiemmin jo 8-vuotiaana samasta (varsinkin tässä vaiheessa vuotta) ikäluokasta tullut kahta miljonääriä? Se toinen -08 ikäluokan miljonääri on tietty muuan Jokivarren Kunkku.

Lisää tilastofaktaa: Siirin Älli oli aktiiveista eniten tienannut hepo, jolla ei vielä ollut valiodivarivoittoa. Nyt on, joten "titteli" siirtyi Mokomanille (155t). Se johtaa selvästi kakkosena olevaa Veeran Turoa (129t), joka on luonnollisesti pojissa ensimmäisenä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: 2000-luvun ikäluokat, tilanteita, seurantaa ja ennustuks

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 30. Maalis 2016 21:06

Ruikonperä kirjoitti:Lisää tilastofaktaa: Siirin Älli oli aktiiveista eniten tienannut hepo, jolla ei vielä ollut valiodivarivoittoa. Nyt on, joten "titteli" siirtyi Mokomanille (155t). Se johtaa selvästi kakkosena olevaa Veeran Turoa (129t), joka on luonnollisesti pojissa ensimmäisenä.

-mää en hemmetti tajua mistä tää kylähullu näitä faktoja repii...siis onko sulla joku Mercantil-kansio josta pystyy tarpeen tullen tarkistaan KUKA ON VOITTANUT ja KUKA EI OLE VOITTANUT valiota ja jne
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron