Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Huhti 2013 21:28

Kyllä Rikelmen voittoon uskoin vielä 500 jäljellä vaikka alkoi olla siinä jo vaikeuksissa, nimenomaan ajattelin kovan matkavauhdin sopivan ennemmin vahvalle kuin nopealle hevoselle, mutta ei... Esitys oli raskas juoksunkulku huomioiden ihan ok, mutta aivan parasta Rikelmeä ei kuitenkaan nähty. Silti hevonen taisteli väsyneenäkin aivan hyvin, mutta ei vaan ollut ihan parhaimmillaan tänään.

Olisikohan hurjia loppuspurtteja välillä esittänyt Krimori ollut kaksarisijoilla, jos ruuti olisi säästynyt loppuun? Turhaa jossittelua tietysti...
Laiha lohtu tuo 1x5 oikein, vaikka huiman 9 euron voiton toikin.

Vermon rataprofiili on tylsä ja ikävä. Ruotsin pääradalla Solvallassa on sentään kunnon loppusuora. Kuten mun mielestä kaikilla muillakin mukavilla radoilla. Maan pääradaksi voisi vaihtaa Jokimaan, siellä tuntuu riittävän asennetta ja yritystä - pesee Teivon ja Vermon aivan mennen tullen. Ja se loppusuorakin on tarpeeksi pitkä...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja MikkoA » 04. Huhti 2013 00:01

Bodenin suomalaisten miehittämän kolmevuotislähtöön (lähtö 3) on "hyvä" peli-idea nimeltään (2) Teeny Weeny. Jos lähtee ravia voin melkein luvata , että on kaksarissa. Kaksivuotiaana kokeessa meni 17:aa viimeisen kierroksen ja meni loppusuoralla menojaan jo menestyneestäkin kilpakumppanista. Takamatkalla oli asiallinen näköinen Varennelainen , joka varmaankin on pelisuosikki. Teeny Weenyn kautta muutamat kaksarit ja reilu voittajapeli, varmaan kylläkin kerää peliä , mutta toivottavasti ei liikaa . Katsotaan nyt kuinka pihalla ollaan ruotsin lähdöistä. :mrgreen:

E: Haha , eipä vieläkään auennut ruotsin peliura , kun Boden ei ole edes suomen pelikohteissa :ashamed:
Viimeksi muokannut MikkoA päivämäärä 04. Huhti 2013 09:36, muokattu yhteensä 1 kerran
MikkoA
 
Viestit: 199
Liittynyt: 23. Marras 2011 21:12

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja nipa » 04. Huhti 2013 08:53

Vilkaisin Lappeen illan T5-listoja ja heräsi muutama kysymys: mikä ettei Meiän tyttö Seppo Suurosen valmennuksesta Moilasen naruissa suoraan tauolta heti kärkeen? Ja miksi suosikin Black Dunnockin toiseen kohteeseen varmistaisin? Kolmannen voittaja tulee edestä tai takaa. Eli onko se Lycker vai Suivikas? Neljänneksi: niittaako Amadeus Boko Upstreamin? Ja lopuksi: kukapa viimeisessä Jester Bowlin ohittaisi?

Yksikin hyvä vastaus voi päästä lapulle.

PS. Posti toi äsken Hevosurheilun ja huomasin, että jokainen kysytty hevonen oli päässyt vihjaaja Tero Sipakon riville suosikkien joukkoon, että se näistä kysymyksistä. Kovin erikoisia vastauksiakaan näihin, ei ollut Teron vihjeissä löydettävissä.
Viimeksi muokannut nipa päivämäärä 04. Huhti 2013 12:15, muokattu yhteensä 1 kerran
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja nipa » 04. Huhti 2013 11:03

Masa V kirjoitti:Vermon rataprofiili on tylsä ja ikävä. Ruotsin pääradalla Solvallassa on sentään kunnon loppusuora. Kuten mun mielestä kaikilla muillakin mukavilla radoilla. Maan pääradaksi voisi vaihtaa Jokimaan, siellä tuntuu riittävän asennetta ja yritystä - pesee Teivon ja Vermon aivan mennen tullen. Ja se loppusuorakin on tarpeeksi pitkä.


Jaa-jaa. Vähän arkinenhan tuo Vermo raviurheilumme pääradaksi on, mutta kuvaa hyvin kauhun tasapainoa ja asiantuntemusta, jolla maamme raviurheilua tällä hetkellä johdetaan. Hyviä argumentteja esitetään, että 65, Derby ja Finlandia-ajo pitäisi saada kiertoon. Mutta, mutta perusteltuja esityksiä, mitä sitten sen jälkeen pitäisi tehdä. Siitä ollaan hiljaa kuin kusi sukassa.

Tottahan se on, että toiminnallinen raviurheilu etääntyy Vermosta vuosi vuodelta ja radan johto tuntuu odottavan vain eläkeikää, mutta mitä sitten, voi tässäkin kysyä. En ole ihan jokaisella totoraviradalla käynyt, mutta hyviä pääratoja on ollut joskus yhtä useampikin viikossa.

Kotirata on Vermo vieläkin, kun se on tuossa vieressä, mutta mikään päärata se ei ole ollut niin kauan kuin Ojapelto on sitä johtanut. Veikkauksen aikoihin Vermossa pääsi helpommalla kuin nykyisin, mutta tuskin Fintoto/Hipposkaan tätä suojatyöpaikkana pitkään pitää. Mies paikallaan oli ratamestari Kalantie aikanaan. Muita en Vermosta nimeä.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 04. Huhti 2013 15:46

Yritetääs vastailla nipan kysymyksiin kun kerran itsekin meinaan pitkästä aikaa (oisko viimeksi ollut sillon kun Aga khan Boko hoiti jyväskylän leiviskänsä?)T5:n tehdä jotenkin muutenkin kuin niillä taskun pohjille kertyvillä pienimmillä kolikoilla.Tähän tarvitaan jo "oikeita" kolikoita rahapussista.

nipa kirjoitti:Vilkaisin Lappeen illan T5-listoja ja heräsi muutama kysymys: mikä ettei Meiän tyttö Seppo Suurosen valmennuksesta Moilasen naruissa suoraan tauolta heti kärkeen?


-tauko on aina taukoa.Itse en meinaa Krigoriin kaatua ja kyllä taannoin Krigorin kanssa samalta paalulta kamppaillut,nyt etuvolttilainen,laukoistaan eron päässyt Ujake tulee ainakin lapulle.Ja varmaan pari muutakin?

nipa kirjoitti:Ja miksi suosikin Black Dunnockin toiseen kohteeseen varmistaisin?

-joo.Tää on paha.Tätä meinasin itsekin varmaksi kun toissa iltana aloin kattelemaan että siellähän on lappeessa suht passelit ravit.Ja ei noi prosentit kauheat olleet vielä aamupäivällä ainakaan...Vaan kyllä toi vähän laittaa miettimään kun Caramella Lucalla uhotaan keulasta ajettavan.

nipa kirjoitti: Kolmannen voittaja tulee edestä tai takaa. Eli onko se Lycker vai Suivikas?


-tolla rosenttijakaumalla meinasin ite kyllä Suivikasta varmaksi.Selkeästi nousukuntoinen ja onhan tämä porukkana kaiken kaikkiaan sille selvästi helpompi kuin aikoihin.Hevonen ei kai sitä itse lähtölistoista lukemalla osaa selvittää,mutta mies rattailla on lukutaitoinen.Lisäksi lähtö on pieni,se on plussaa.Ja todennäköisesti,ja perinteisesti,se lähtökahinoissa vielä pienenee.Suivikastahan ei laukalle saa vaikka yrittäis.Valmentajan hevoset yleisesti ottaenkin tikissä.

nipa kirjoitti: Neljänneksi: niittaako Amadeus Boko Upstreamin?


-tähän meinaan upottaa rasteja.Nätistä juoksusta kiittävän Jessinin(pääsee nyt kai parhaalta mahd.paikalta kiriin?).Kovia lähtöjä OK:sti viime vuonna kiertäneen ja nätisti tauolta palanneen Frosty Vicen.Amadeus Boko mukaan tottakai.Nyt startti alla Bluesway Shoes + tietty Upstream.

Viimeiseenkään ei varaukseton luottoa minulta saa JEster Bowl,kuten se ei ole saanut ikinä vaikka monesti ois pitäny.PAikka on mikä on ja hyvinhän se selästä tykittää.Mutta ainakin piristyneitä otteita esittänyt MErlino Grif(joka aukoo paikkoja lauantain Tomorrowlandin ja buck bokon kohtaamiseen)ja aina silloin kuin ei pitäisi voittava Albino Star.Vaikka Global Kid onkin yksi lemppareitani,niin ei maistu normaalilla 2100 matkall.Ja onko se nyt ihan oma ittensä ollutkaan perusilmeeltään?

Koko lappu mahdollisesti muotoa (sanoko joku että lappujen julkistaminen tuo huonoa onnea?)
T5-1: 2,3,4,8,9
T5-2: 2,5 ?????
T5-3: Suivikas
T5-4: 2,3,4,6,12
T5-5: 2,3,11
Äkkiseltään laskettuna 15 euroa.
Mutta jos päädyn Black Dunnockkiin varmana(suivikkaan lisäksi),niin viimeiseen tulee lisää tavaraa aina Feel so Goodista lähtien tuon mahdollisesti yllä lapulta jäävän Global Kidin kautta aina suurta pommia tarvitsevaan Lucky twotwohon.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 04. Huhti 2013 15:58

Vastataas Nipalle uudestaan.

Meistä ei kukaan pelaa näemmä tänään yhtään mitään Lappeeseen!

vähän maalailin noita huonon onnen piruja seinille siitä että kun lappunsa julkistaa....
Vaan taisi se mennä peruihin jo ennen yllä olevaa viestiäni?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Huhti 2013 16:15

No höh, olisi ollut kiva nähdä Lars juoksemassa, mutta parempi tietty että peruivat kuin olisivat ajaneet jollain perunapelloilla.

Mikähän lienee Killerin radan kunto huomisia lounareita ajatellen, siellä kun taitaa olla ylivoimaisesti huonoin radan kunnossapito...

ps. miksi ensi viikon Vermon ravien ilmo oli eilen eikä normaalisti tänään?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Masa V » 04. Huhti 2013 16:27

Järkevä homma varmasti tuo ravien peruutus Lappeessa, luonnonoloille ei voi mitään ja tähän vuodenaikaan ollaan aika heikoilla. Mutta yksi asia ihmetyttää: Kouvolassa kai rata jo ainakin kohtuullisessa kesäkunnossa, Lappeen huono kunto on ollut varmasti tiedossa jo eilen - eli miksi ihmeessä raveja ei siirretty hyvissä ajoin???
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Masa V » 04. Huhti 2013 16:33

nipa kirjoitti:
Masa V kirjoitti:Vermon rataprofiili on tylsä ja ikävä. Ruotsin pääradalla Solvallassa on sentään kunnon loppusuora. Kuten mun mielestä kaikilla muillakin mukavilla radoilla. Maan pääradaksi voisi vaihtaa Jokimaan, siellä tuntuu riittävän asennetta ja yritystä - pesee Teivon ja Vermon aivan mennen tullen. Ja se loppusuorakin on tarpeeksi pitkä.


Jaa-jaa. Vähän arkinenhan tuo Vermo raviurheilumme pääradaksi on, mutta kuvaa hyvin kauhun tasapainoa ja asiantuntemusta, jolla maamme raviurheilua tällä hetkellä johdetaan. Hyviä argumentteja esitetään, että 65, Derby ja Finlandia-ajo pitäisi saada kiertoon. Mutta, mutta perusteltuja esityksiä, mitä sitten sen jälkeen pitäisi tehdä. Siitä ollaan hiljaa kuin kusi sukassa.

Tottahan se on, että toiminnallinen raviurheilu etääntyy Vermosta vuosi vuodelta ja radan johto tuntuu odottavan vain eläkeikää, mutta mitä sitten, voi tässäkin kysyä. En ole ihan jokaisella totoraviradalla käynyt, mutta hyviä pääratoja on ollut joskus yhtä useampikin viikossa.

Kotirata on Vermo vieläkin, kun se on tuossa vieressä, mutta mikään päärata se ei ole ollut niin kauan kuin Ojapelto on sitä johtanut. Veikkauksen aikoihin Vermossa pääsi helpommalla kuin nykyisin, mutta tuskin Fintoto/Hipposkaan tätä suojatyöpaikkana pitkään pitää. Mies paikallaan oli ratamestari Kalantie aikanaan. Muita en Vermosta nimeä.


Itsekin vähän epäilen tuota kierrätystä, ei siitä tule mitään, että päätapahtumia kierrätetään. Jotain Finlandia-ajoa ei voi järkevästi kierrättää, se on täysin selvä. Uusi rata joutuisi opettelemaan koko homman, luomaan suhteet yms. ja ottaisi lisäksi hirveän tappioriskin.

65-pelin kohdalla voisi kokeilla pelin viemistä kesäradoille esim. neljäksi juhannuksen jälkeiseksi keskiviikoksi. Tietysti olisihan se mielenkiintoista nähdä, jos vaikka Jokimaa tai esimerkiksi Oulu ottaisi yhden kuukauden kaikki 65-keskiviikot ja Vermo vastaavasti toisen arkipäivän. Miten mahtaisi vaihtojen käydä?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Huhti 2013 17:01

Masa V kirjoitti:Järkevä homma varmasti tuo ravien peruutus Lappeessa, luonnonoloille ei voi mitään ja tähän vuodenaikaan ollaan aika heikoilla. Mutta yksi asia ihmetyttää: Kouvolassa kai rata jo ainakin kohtuullisessa kesäkunnossa, Lappeen huono kunto on ollut varmasti tiedossa jo eilen - eli miksi ihmeessä raveja ei siirretty hyvissä ajoin???

Todellakin näin. Mutta aina se talvi tuntuu yllättävän autoilijat...

Masa V kirjoitti:65-pelin kohdalla voisi kokeilla pelin viemistä kesäradoille esim. neljäksi juhannuksen jälkeiseksi keskiviikoksi. Tietysti olisihan se mielenkiintoista nähdä, jos vaikka Jokimaa tai esimerkiksi Oulu ottaisi yhden kuukauden kaikki 65-keskiviikot ja Vermo vastaavasti toisen arkipäivän. Miten mahtaisi vaihtojen käydä?

Tota pitäisi ehdottomasti kokeilla. Toki Vermo pitää kynsin hampain keskiviikon yksinoikeudestaan kiiini, mutta olisihan se kokeilemisen arvoinen asia katsoa tuo kortti. Päivät voitaisiin ajaa esim. Jokimaalla, Mikkelissä, Seinäjoella ja vaikka hyvän draivin Porissa. Jotenkin Vermo vaikuttaa elävän niin pysähtyneisyyden aikaa, että jotain tarttis tehdä ja saada uusia miehiä sinne kehiin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja nipa » 04. Huhti 2013 17:31

Noni, spekulaatiot Lappeeseen voitin unohtaa ennen niiden kunnollista aloittamista.

Masa V kirjoitti:65-pelin kohdalla voisi kokeilla pelin viemistä kesäradoille esim. neljäksi juhannuksen jälkeiseksi keskiviikoksi. Tietysti olisihan se mielenkiintoista nähdä, jos vaikka Jokimaa tai esimerkiksi Oulu ottaisi yhden kuukauden kaikki 65-keskiviikot ja Vermo vastaavasti toisen arkipäivän. Miten mahtaisi vaihtojen käydä?


Kierrätyksessähän kävisi tavalla tai toisella vain hyvin kaikille muille paitsi Vermolle. Ei siinä mitään kokeiluja tarvitsisi, kun mikään muu isompi ravirata Suomessa ei kykenisi järjestämään onnettomampia pelikohteita. Tässä on tosin oma osuutensa tuolla Fintoton pelinpolitiikallakin erilaisine koukeroineen. Vaihdothan eivät täysipainoisemmin lähdöin laskisi ja 65-ravien yleisömäärät muualla senkun kasvaisivat. Eilen oli kuulema Vermossa 880 katsojaa. Melkein kaikki sitä vanhaa 35 vuotta raveissa käynyttä pystyynkuollutta porukkaa kuin olen itsekin. Tallialueillakaan ei pitkään aikaan ole tavannut tuttuja vanhoilta hyviltä ajoilta.

Mitä tuohon päärataan tulee. Se punnittiin usein ratojen lehdistötilaisuuden tarjoilussa. Hyvä pääratatoimari tarjosi häränpihvin kanssa pari snapsia, mutta paikallisravimiehet olivat pihimpiä.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja nipa » 04. Huhti 2013 18:30

Jaa-jaa. Siitä onkin noin 30 vuotta, kun Ruotsissa on tehnyt jonkinlaisen Solvallan ratakohtaisen veeviitosen. Käsiohjelmasta se piti tehdä ruotsalaisten isäntien avustamana ja/tai eksyttämänä. Peliprosenteistakaan ei ollut vielä silloin apua. Nyt on tilanne toinen ja niinpä pitää pyöristää pelitiliä pikkulapulla avainsanana Åke Swanstedt. Tototeeveestähän tuon näkee, miten käy.

Aby 04.04.
Toto65 1 ( 12,11 ) 1 ,2 ,3 ,7 ,8 ,10 ,12 ( 5,9 ) 1 ( 11,6 ) 7 ,8 ,11 ( 2,12 ) 4 ( 10,6 ) 1 ( 6,7 )
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Masa V » 04. Huhti 2013 20:40

Laitetaan nyt tänne, kun tuota Like Di Poggiota on täällä useamminkin kommentoitu. Starttasi nimittäin rohkeasti eilen Solvallassa 3100:lla kahdelta pakilta, oli toki ihan pelaamaton. Tuli mukavasti rahoille, oli 5. hyvällä ajalla ja saman ajan sai kolmanneksi sijoittunut, joten siitä voisi ajatella että jossiteltavaakin jäi.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Touho » 04. Huhti 2013 22:00

RTV oli tänään Bodenissa aivan ylivoimainen keulasta. ATG antaa voittomarginaaliksi 7 mittaa. 16,9 oli loppuaika ja ensimmäinen kierros näytti ainakin aika lönkyttelyltä.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja nipa » 04. Huhti 2013 22:09

Aivan tasoraveja sai tuolta Åbysta seurata. Väärät Swanstedtit vain kääntyivät voittajanesittelyihin. Mutta onneksi ei tullut sijoitetuksi tuonne edes sitä väärää vitosta.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Huhti 2013 12:37

Mielenkiintoisen näköinen rata Killerillä :D

No silti täytyy kokeilla S.S. Elitia duoon ja suoraan pariin Queen Of Joyn kanssa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja nipa » 05. Huhti 2013 14:02

Jahas, Mika Forss ajaa tänään Turussa kahta ykköstykkiä: avauslähdössä hevosen nimen perusteella ja kolmannessa kohteessa suosituinta T5-varmaa Gerald Comeryä. Parranpärinää tulee riittämään, jos tämä T5-varma ei voita.

Hitaasti nousevat Turun vaihdot Metsämäen ilmeisesti illallakin raskaalle radalle. Pientä viritetään silti. Sijoitusvaikeuksia ei tule, jos Mikan Comerylla kolmannessa yrittää. Toinen pankki voisi olla avauksen Vito Mafioso, mutta tämän varmistetaan Lovely Dartilla ja Last Codella.

Mummoriviä kaunistellaan neljänteen kohteeseen viisikolla Suikun Syke, Jonnan Emeritus, Turponi, Kemun Tutu ja Imun Tiina. Pelin toiseen ja viimeiseen kohteeseen mennään parittain Aada de Veluwe Callela Topclass ja Poker Lux Victory Reward.

Tommoisella lapulla korvattiin kiskalla Lappeeseen eilen jätetty peli.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Masa V » 05. Huhti 2013 14:38

Turku 5.4. Lähtö 4 Toto5 - Tosite
Pelinumero 635073282
Pelin tila Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä
Hevoset 1,3(9,10) / 5(11,1) / 4,7,8(5,2) / 4,11,12(9,3) / 3,6,8,9,11(4,2)
Panos 0,10
Summa 9,00

Vermon 9 euron 1x5 oikein -voitto kummittelee edelleen pelitilillä, joten vedetään tili tyhjäksi. Teemu Toroskan Grainfield Olivia on kohtuullisen kyvykäs tähän heikkotasoiseen lähtöön ja kokeillaan kakkossuosikkina ideavarmaksi. Gerald Comery varmistetaan viimeksikin vahvan juoksun tehneellä Fara Derolla ja parantavalla Ranch Juanitalla. Kemun Tutu on kohdannut viime aikoina avoimen luokan tammoja, joten tässä tehtävässä lapulle vaikka taulussa ei totosijoja näykkään, kunto on kohdallaan. Päätöskohteessa ylläri-idea Eye Of Laukko, joka palasi Teivoon tauolta hyvässä kunnossa.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Touho » 05. Huhti 2013 16:33

Joo-o. Saa nähdä lähdettiinkö RTV:llä vähän mopolla moottoritielle :mrgreen: Hevonen nimittäin ilmoitettiin ensi torstain Bodenin V65-ravien Björnkampen-ohjastajakilpailun osalähtöön ja lähtö on rajattu 275 000 kruunuun saakka. Vikke lähtee mukaan selvästi pienimmällä voittosummalla, mutta taas toisaalta parhaalla voittoprosentilla. Kuskin mukaan hevonen meni eilen 16,9 todella helposti ja sekunti olisi kuulemma vähintäänkin lohjennut jos olisi tarvinnut. Kaipa semmoisella ajalla tuossakin lähdössä johonkin asti riittää, varsinkin kun rattailla on nyt joku Torbjörn Jansson...
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit ja jälkipelit, viikko 14

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Huhti 2013 19:00

Turussa kiinnostaa ekan kohteen Last Code, joka saa rattailleen nyt Venäläisen. Kyllähän Vito Mafioson suosikki kuuluu olla, mutta että noin selvästi. Olihan sen kiri viimeksi tyylikäs, mutta siinä lähdössä vastus ei ollut yhtä kova kuin nyt ja siinä kärki oli hurjastellut alussa. Gerald Comery on kierroksen pankki, mutta toi on vähän juoksuriippuvainen hevonen ja kaipaisi enemmän leijonan luonnetta otteisiinsa. Ranch Juanita on kova vastustaja ilman kenkiä, joten sillä pitää varmistaa. Vikassa omasta mielestäni alipelattuja ovat Bluehill's Eagle ja Masankin mainitsema Eye Of laukko.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

EdellinenSeuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa

cron