Jääkiekkokeskustelua

Tällä alueella keskustellaan asioista laidasta laitaan, asialliseen sävyyn tietenkin.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 04. Syys 2015 18:14

Avaanpa nyt jääkiekolla aivan oman osion, kun ainakin itse aion kauden mittaan pommittaa asiaa :D Eli tähän kaikki jääkiekkoon liittyvä keskustelu vedonlyönteineen, muut lajit tuonne toiseen ketjuun. Toki sieltäkin voidaan irti ottaa jotain muita lajeja, jos tuntuu että joku muu herättää runsaasti keskustelua. Minulla ei ole henk. koht. annettavaa muista lajeista, joten suoritan nyt vain tämän avauksen. Tässä joukkueanalyysit viikon päästä starttaavaan Liigaan.

1. Kärpät

Oululaisjoukkue hakee kolmatta peräkkäistä mestaruutta ja on edelleen selkeästi kuumin suosikki. Joukkue on ehkä hieman heikentynyt viime kaudesta, kun maisemaa vaihtoivat mestaruuden tärkeät arkkitehdit Tomi Karhunen, Joonas Donskoi sekä Joonas Kemppainen. Lisäksi vahvuudesta ovat poistuneet mm. SaiPa-flopit Patrick Davis, Ryan Glenn ja Dan Spang, Kouvolaan siirtynyt konkaripuolustaja Ari Vallin, sekä itänaapuriin matkannut Ben Maxwell.

Maalivahtiosasto näyttää edelleen vahvalta, Karhusen lähdöstä huolimatta. Iiro Tarkki on luotettava liigatason vahti ja saa nyt haasteen nälkäiseltä, Pohjois-Amerikasta palaavalta Sami Aittokalliolta. Kilpailutilanne on edellisvuosien tapaan selkeä ja se on luonnollisesti hyvä asia. Aittokallio on lupaava veskari, mutta Pohjois-Amerikan esitykset olivat ehkä hieman epätasaisia. Liigatasolle Aittokallio lienee kovaa valuuttaa ja uutta nostetta uralleen hakeva Ilves-kasvatti voi aivan hyvin kaapata ykköstorjujan vastuun Tarkilta. Alkukaudesta Aittokallion aisaparina toimii Niko Hovinen, kun Tarkki on telakalla.

Kärppäsoturi Lasse Kukkosen johdattelema pakisto näyttää edelleen vahvalta. Kokenutta osastoa vahvistaa viime keväänä elämänsä pudotuspelit pelannut Arto Laatikainen, rutinoitunutta osaamista tuovat myös Adam Masuhr sekä try-outilla oleva Atte Pentikäinen. Pohjois-Amerikasta palaava kookas Jani Hakanpää pystyy tilastojaan parempaan pistetehtailuunkin, mutta on erityisesti puolustuspäässä kovanluokan tekijämies tälle tasolle. Columbus Blue Jacketsin kesällä varaama Markus Nutivaara on potentiaalinen lopullisen läpimurron tekevä nimi, pisteitä ja isompaa roolia lienee luvassa. Mikko Niemelä taistelee paikasta pelaavassa kuusikossa, todennäköisesti ensisijaisesti Pentikäisen kanssa.

Hyökkäys näyttää paperilla viime kautta köykäisemmältä, mutta toisaalta nimekkäät ulkomaanavut eivät onnistuneet parhaalla tavalla. Todellisiksi menetyksiksi voi laskea vain mainitut Kemppaisen ja Donskoin. Kemppaisen saappaita saapuu täyttämään Ässissä koko uransa pelannut Mika Niemi. Niemi täyttää ruudun varmasti hyvin, vaikkei ainakaan vielä ihan "Kepun" tasoinen pelimies ole. Osa Niemen potentiaalista on varmasti edelleen näkemättä ja viime kausien esityksilläkin mies on vahvistus, mikäli pää kestää Kärppänutussa pelaamisen. Tulopuolella ovat myös Lauri Marjamäelle tutut miehet Miro Aaltonen ja Juuso Ikonen, varsinkin Aaltoselta on lupa odottaa kovia tehoja ja lopullista läpimurtoa. Viime kauden superketjusta on jäljellä enää liukas Julius Junttila, jolla on potentiaalia hyvinkin 40 pisteeseen. Kärppähyökkäys on tulevalla kaudella lupaava sekoitus nuoria huippuprospekteja (Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi), lopullisen läpimurron kynnyksellä olevia jo hyvän liigatasonsa osoittaneita pelimiehiä (jo mainitut Niemi, Junttila, Aaltonen & Ikonen ja Saku Mäenalanen), sekä kokeneita Kärppäsydämiä (Ivan Huml, Mika Pyörälä, Esa Pirnes). Rouhijaosastolta löytyy Juho Keränen ja Simon Suoranta, joten kokonaisuus on todella hyvin balanssissa.

Valmentaja Lauri Marjamäki luotsaa joukkuetta ainakin toistaiseksi viimeistä kauttaan ja mies haluaa varmasti johdattaa joukkonsa kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteen.


2. HIFK

Kärppien kovin haastaja ainakin paperilla on Helsingin IFK. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta tuntuvasti, vaikka lähtöpuolella on mm. nimet Nikolai Goldobin, Toni Söderholm ja Matti Kuparinen.

Maalivahtien kamppailu käydään akselilla Ville Husso - Kevin Lankinen. Jossain määrin voisi tilanne jopa hirvittää, kun molemmat maalivahdit ovat vasta 20-vuotiaita, mutta toisaalta on kyse kahdesta niin lahjakkaasta nimestä, että ikä on tässä tapauksessa vain epämääräinen numero. Husso pitänee kiinni ykköstorjujan tontista ja tekee viimeisen läpimurtonsa kohti Pohjois-Amerikan kaukaloita. Lankinen pelaa luotettavasti ne pelit mitä pääsee pelaamaan.

Puolustus on Toni Söderholmia heikompi, mutta joukkueessa on saatu hankintojen myötä täytettyä kaksi tärkeintä tonttia; Pisteitä tekevä hyökkäävä puolustaja, sekä pomminvarma stay-at-home -isäntä. Nämä ovat Tommi Taimi ja Joonas Järvinen, molemmat omassa roolissaan ihan sarjan kärkeä, Järvinen ehkä jopa terävin kärki. Isäntäosastolla tukea tarjoaa Matt Generous, joka ei pelkää tarpeen tullen pudottaa hanskojaan. Viime kaudella peräti 33 pistettä iskenyt Lauri Taipalus kuuluu myös palapelin tärkeisiin paloihin, samoin ulkomaanavut Yohann Auvitu sekä Daniel Grillfors. Taustalta löytyy vielä stunttaajia, kuten Miihkali Teppo, Juuso Salmi ja nuori & kookas Eemeli Heikkinen.

HIFK:n hyökkäyskalusto on tasokkaan näköinen. Tomas Zaborskylta on lupa odottaa terveystilanteen salliessa yli 20 maalia ja ainakin Arttu Luttiselta ja Juuso Puustiselta voi hyvinkin odottaa vastaavanlaista panosta. Potentiaalia pistetehtailuun on myös Joonas Raskilla, Jasse Ikosella, Mika Partasella, sekä erityisesti nuorella Ilves-hankinnalla Roope Hintzillä. Sentteriosastolla Teemu Ramstedt ja Corey Elkins ovat varmoja pistenikkareita, Robert Leinolta voisi odottaa pientä läpimurtoa. Ryminäosastolle HIFK:lla on tarjota mm. Matti Lamberg, sekä liigan yksi ärsyttävimmistä pelaajista, Micke Åsten.

Valmentaja Antti Törmänen on liigan parhaimmistoa, eli HIFK:lla on kokonaisuudessaan paketti enemmän kuin hyvin kuosissa. Joukkue taistelee tiukasti mitaleista.


3. TPS

TPS:n nostaminen listauksessa korkealle on melkoinen riski, mutta joukkueella on potentiaalia olla todella kova luu. TPS on kuitenkin kärkipään joukkueista se, jonka sukellus yllättäisi kaikkein vähiten. Joukkue on kuitenkin vahvistunut roimasti ja kaiken onnistuessa Turussa voidaan vaikka nostella kannua kevään päätteeksi.

Maalivahtiosasto on jopa käsittämättömän kova. Teemu Lassila on varmasti kaikille tuttu nimi, joka pystyy parhaimmillaan aivan maagisiin esityksiin. Sellaisia esityksiä mieheltä kaivataankin, sillä taustalla hengittää niskaan kaksi todella lupaavaa nuorta. Raumalla pieneen rooliin jäänyt Oskari Setänen valitsi ehkä hieman yllättäenkin uudeksi joukkueeksi TPS:n, jossa on myös riski jumittua luukkuvahdiksi. Lisäksi takana kärkkyy viime kaudella lupaavia esityksiä tarjollut 19-vuotias Alexander Georgijev. Maalivahtipeliinsä TPS ei tule missään tapauksessa kaatumaan, siksi vahvalta materiaali näyttää.

Puolustus näyttää myös hyvältä, vaikka terävimmän kärjen takana taso ehkä hieman putoaakin, ainakin jos vertaillaan kuumimpiin suosikkeihin, Kärppiin ja HIFK:hon. Lisäksi puolustuksen kärkiosasto on varsin ikääntynyttä sakkia, mikä nyt ei tietenkään ole mikään este, jos tähtien asento on kohdillaan. Joukkueen nimekkäimmät pakit ovat 33-vuotias Tomas Mojzis, 34-vuotias Harri Tikkanen, 36-vuotias Henrik Tallinder ja 42-vuotias Petter Nummelin. Näistä varsinkin Nummelin alkaa olla jo todellinen arvoitus. Terveenä toki edelleen aivan huippuyksilö. Johtajuutta löytyy roimasti tästä nelikosta. Muut puolustajat ovatkin viime kaudet alemmissa sarjoissa viettänyttä Jani Forsströmiä lukuunottamatta todella nuorta kaartia. Elmeri Erosen, Miro Keskitalon ja kumppanien pitää kasvaa liigapakeiksi nopein harppauksin, muuten TPS-puolustus voi olla kokonaisuutena hankaluuksissa. Potentiaalia on, mutta myös riskejä on aivan valtavasti.

Hyökkäys on huippulaadukas, mutta myös tästä osastosta on helppo nostaa esiin isoja kysymysmerkkejä. Eric Perrin on maaginen virtuoosi liigassa, mutta koska tulee hetki, kun veteraanin taso laskee? Se ei välttämättä tapahdu vielä, mutta niitä aikoja eletään, kun se voi olla ajankohtaista. Ikää mittarissa kuitenkin jo 39 vuotta. 38-vuotias Tomi Kallio palaa TPS-nuttuun ja ottaa haltuunsa kapteenin natsat. Tehoja tulee varmasti, mutta onko Kalliosta vielä sateentekijäksi? Dave Spinalla on hurjasti pistepotentiaalia, keväältä jäi kuitenkin mieleen kiukuttelut, joiden myötä mies istui poppariosastolla. Lauri Tukonen pystyy ehjänä yli 30 pisteen kauteen, mutta on aivan toinen asia, pysyykö mies kasassa. Myös Jerry Ahtolalla on potentiaalia hyvään pistepottiin. Poiminta läpimurto-osastolle voisi olla Tadas Kumeliauskas, jonka viime kausi meni loukkaantumisen vuoksi piloille. Tero Koskirannan onnistuminen on tärkeässä roolissa. Voisiko ikuinen lupaus Ville-Vesa Vainiola 30-vuotiaana suorittaa läpimurtonsa? Esiintyi viime kaudella TPS-paidassa lupaavasti. Nuoriso-osastolla mielenkiintoisia nimiä Julius Vähätalon johdolla. Ilkka Pikkarainen, Patrik Moisio ja Jonne Virtanen antavat tähdille työrauhan ja harrastavat yleistä hämmentämistä.

Valmentaja Ari-Pekka Selinillä on haastava tehtävä, joka voi päättyä maineeseen ja kunniaan, tai täydelliseen kadotukseen. Veikataan mitalia, mutta jätetään portti auki myös romahdukselle.


4. Tappara

Tapparan ringistä on poistunut todella paljon tärkeitä palasia. Hopeajoukkueeksi profiloitunut tamperelaisnippu on menettänyt vahvuudestaan mm. Juha Metsolan, Olli Palolan, Pekka Jormakan, Henrik Tömmernesin, Antti Erkinjuntin, Masi Marjamäen, Josh Greenin ja Jarkko Malisen. Vahvalla nipulla viime kausina operoinut joukkue on uudenlaisen tehtävän edessä, kun Metsola ei ole enää viimeisenä tukena ja turvana, eikä Tapolan miehistö voi laskea Palolan ja Jormakan varaan. Ulkona mestaruustaistosta Tappara ei silti missään tapauksessa ole.

Tomi Karhunen saapui täyttämään Juha Metsolan saappaat. Parin viime kevään perusteella voisi sanoa, että maalivahtiosasto vahvistuu, kun Karhunen on johdattanut joukkueensa kultakantaan, Metsolan nöyrtyessä moneen kertaan hopeaan. Näin asia ei kuitenkaan ole, Karhunen on lähtökohtaisesti heikompi kuin Metsola, mutta kuitenkin hyvää tasoa ykkösvahdiksi. Kokenut Mika Noronen komppaa taustalla ja nuori Dominik Hrachovina kärkkyy omaa tilaisuuttaan.

Puolustuksen kulmakivet ovat kokeneet Teemu Aalto ja Pekka Saravo, väkivahva Markus Kankaanperä, sekä luotettava norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksen. Aleksi Elorinne murtautui viime kaudella vakiokokoonpanoon ja kehitystä lienee edelleen luvassa. Pettymykseksi osoittautuneen David Kolomatisin paikan hyökkäävänä puolustajana ottaa Norjassa viime kaudella piste per peli -tahtia takonut Nick Plastino. Puolustus on viime kauden tapaan perusvarmaa sorttia, Plastinon mahdollinen tulivoima on kuitenkin elintärkeä lisä. Tässä vaiheessa kanukki on kääntämätön kortti.

Hyökkäyskalusto on paperilla todella paljon viime kautta kevyempi, Palolan ja Jormakan kaltaiset pelimiehet eivät ole korvattavissa. Tulopuolella kovin nimi on yksi Ässien 2013 mestaruuden takuumiehistä, Veli-Matti Savinainen. Mitään sateentekijää Savinaisesta on turha odottaa, mutta mies laittaa joka ilta itsensä likoon 110%:sti ja on arvokas lisä. Ulkomaan keikat Savinaisella ei mennyt aivan toivotulla tavalla, mutta kotimaan kaukaloihin laituri on kovaa luokkaa. Kristian Kuuselalla on entistä isompi rooli joukkueen menestyksen kannalta, kuiviin kausiin ei ole varaa. Kärkisentterit Stephen Dixon ja Jan-Mikael Järvinen ovat hienoja kiekkoilijoita ja molemmilta on syytä odottaa pisteitä. Sentteriosastolle tulopuolella Ruotsista Jani Lajunen, joten keskikaista on hyvässä kuosissa. Arttu Ilomäki pelasi asiallisen kauden Kuopiossa ja pistepotentiaalia riittää, jos roolia on tarjolla. Nuori Patrik Laine on supertalentti, joka voi lyödä itsensä jo nyt läpi, jos pää kestää. Hyökkäyksen tärkein yksittäinen pelaaja on kapteeni Jukka Peltola, joka tarvittaessa vaikka syö kiekon, tekee ihan kaiken joukkueelle. Nuorista Laineen lisäksi Henrik Haapala voisi olla läpimurron tekijä, reilu pistepotti ei yllättäisi.

Valmentaja Jussi Tapolaa keitettiin viime kaudella kovassa liemessä, kun Tappara oli pelillisesti paikoin massiivisissa vaikeuksissa. Käänsi homman voitoksi ja on jälleen kokemusta rikkaampi. Johdattaa Tapparan varmuudella pudotuspeleihin, minkä jälkeen mahdollisuudet on vaikka tappiin asti.


5. Lukko

Lukon lähtöpuolella on kovia nimiä, mutta joukkue on edelleen paperilla sen oloinen, että se pystyy kamppailemaan kärkisijoista. Vaikka laatuyksilöitä joukkueesta löytyykin runsaasti, sen suurimpana ongelmana on kovin kapea rinki. Loukkaantumisiin ei ole suuremmin varaa, varsinkin kun näitä ongelmia Lukko on kohdannut. Miika Koivisto, Olavi Vauhkonen ja Ville Vahalahti ovat ainakin alkukaudesta sivussa.

Ryan Zapolski on itseoikeutettu ykkösvahti ja pystyy parhaimmillaan voittamaan yksin otteluita. Porista saapuva Rasmus Rinne kirittää. Rinteen otteita Porissa vaivasi epätasaisuus, lähes joka ottelussa Rinteelle meni jossain vaiheessa yksi helpompi. Potentiaalia on kuitenkin massiivisesti, Rinne pystyy kaiken loksahtaessa kohdilleen ryöstämään ykköstorjujan paikan, joten Zapolskin kannattaa olla varpaillaan. Todennäköisesti Zapolski kuitenkin kantaa päävastuun.

Puolustuksessa on edelleen Mikko Kousan kokoinen aukko, mutta pakisto on aivan mukavassa kuosissa. Kokeneet Janne Niskala ja Ilkka Mikkola ovat alakerran maestroja, SaiPasta saapuva Rony Ahonen noussee myös suureen rooliin. KalPasta Raumalle siirtyvä Miika Koivisto pystyy pisteiden tekoon, mutta aloittaa kautensa sairastuvalta. Omat kasvatit Juho Tommila ja Jesse Virtanen kykenevät myös hyökkäävämpään rooliin ja molemmilla on saumansa lopulliseen läpimurtoon. Ässissä mestaruuden voittanut Miko Malkamäki oli hieman erikoinen värväys, mies missasi koko viime kauden loukkaantumisen vuoksi. Antti Jaatinen pystyy täyttämään tonttia loukkaantumisten kohdatessa.

Hyökkäyksen tulosvastuuta on helppo siirtää tiettyjen pelaajien harteille. Näitä ovat Aaron Gagnon, Toni Koivisto, Ville Vahalahti, Janne Lahti, Olavi Vauhkonen, Teemu Nurmi, sekä Ässissä ykköskentän rooliin noussut Sami Lähteenmäki. Viimeksi mainittu oli Lukolta oiva hankinta, todella hyvä liigakiekkoilija, joka pystyy kärkiketjuissa koviin pisteisiin. Myös Ilveksestä hankitulla Turo Asplundilla voisi olla potentiaalia tulosten tekoon, kanadalaishankinta Kelly Zajac on tässä vaiheessa pienimuotoinen arpa. Onko kyseessä Luontoarvan 2 euroa vai Casinoarvan jackpot, se jää nähtäväksi. Työläitä pelaajia joukkueessa riittää myös, Filip Riskan johdolla. Viime kaudella pahoin flopannut Jesper Piitulainen ei välttämättä ole sanonut vielä viimeistä sanaansa liigakaukaloissa, odotuksissa huomattavaa parannusta viime kauteen.

Risto Dufva valmentaa viimeistä kauttaan Raumalla, ensi kaudella ruoriin tarttuu Juha Vuori. Joukkue kamppailee mitalisijoista, mutta mestaruuteen asti venyminen olisi pieni yllätys.


6. SaiPa

Viime kausien positiivinen yllättäjä jatkanee siitä mihin jäi, eli marssii pudotuspeleihin ja voi siellä venyä aivan kuinka pitkälle tahansa. Joukkuetta on rakennettu hienosti viime vuosina ja jossain vaiheessa voisi olla ansaitun kruununkin vuoro. Parina edellisenä kautena SaiPa on törmännyt jatkopeleissä Kärppiin. Viime kauden rosterista joukkue on menettänyt mm. Janne Tavin, Jesse Mankisen, Brian Salcidon ja Dave Spinan, mutta menetykset eivät ole ratkaisevia.

Maalinsuulla jatkaa selkeän ykkösvahdin roolissa kokenut konkari Jussi Markkanen. Imatran Ketterän kasvatti on liigan eliittiä. Kirittäjänä toimii hyväluokkainen kakkosvahti Jani Nieminen, joten osasto on kunnossa.

Puolustuksen paras ja ehdottomasti tärkein palanen on yksi lappeenrantalaisjoukkueen timanttisimmista löydöistä, Sam Lofquist. Kisapuiston lehtereillä kannattaa nauttia miehen otteista, sillä tämä huippuyksilö jatkanee matkaansa kohti isompia ympyröitä tulevaisuudessa. Laukoo lujaa ja tarkasti, pelaa vakuuttavasti molemmissa päissä. Tekee tulevalla kaudella ilman loukkaantumista yli 30 pistettä. Kiekolliseen peliin tukea tarjoavat ruotsalainen Johan Larsson, oma kasvatti Kalle Maalahti, sekä lähes oma kasvatti Simo-Pekka Riikola. Myös William Mäkisellä on tälle osastolle annettavaa, mikäli pääsee murtautumaan liigarinkiin. Omassa päässä vahvana luutana toimii Simon Backman. Kanadalainen Brett Carson on arvoitus, mutta SaiPan skouttausosasto on toiminut sen verran hienosti viime kausina, että Carsonkin lienee vahvistus. Lasse Lappalainen debytoi viime kaudella liigassa ja voi varttuneemmalla iällä vakiinnuttaa hiljalleen rooliaan.

Hyökkäyksestä katosi paljon tehoja Dave Spinan lähdön myötä, mutta toisaalta Spina ei pelaajana ollut ehkä niitä aivan parhaita joukkueelle. Pudotuspeleissä Spina tipahti kokoonpanosta. Tulopuolella tärkein uusi nimi on niin pelillisesti, kuin imagonkin puolesta Imatran Ketterän kasvatti Petteri Nokelainen. 29-vuotias hyökkääjä on liigatasolle todella hyvä hankinta ja terveenä varmasti vahvistus. Nokelainen on kuitenkin paininut loukkaantumisten kanssa. SaiPa-ikoni, kapteeni Ville Koho on jatkavista pelaajista todellinen MVP. Suurinta vastuusta pistetehtailusta tarjotaan David McIntyrelle ja Chad Raulle. Kilpailutilannetta joukkueessa on runsaasti, koska hyökkäysmateriaali on melko tasaista. Kokeneet Ville Hämäläinen ja Sami Venäläinen ovat palapelissä tärkeitä reunapaloja. Viime kaudella 29 pistettä runkosarjassa iskenyt Matti Järvinen voisi jopa ottaa kehityksessä vielä pari askelta, 30 pisteen ylitys realismia. Mikäli SaiPa mielii ihan kärkikahinoihin mukaan, vaaditaan myös muilta hyökkääjiltä askelia, jopa harppauksia eteenpäin. Jonkinlainen nosto tälle osastolle voisi olla HPK:sta saapuva Ville Järveläinen.

Pekka Tirkkonen on tehnyt valmennuksessa hienoa työtä ja sama trendi jatkunee alkavalla kaudella. Pudotuspeleihin, mutta kuinka pitkälle?


7. JYP

JYP menetti tärkeitä palasia viime kauden rosterista. Varsinkin Eric Perrinin ja Markus Hännikäisen poistuminen vahvuudesta kirpaisee rajusti. Puolustuksesta joukkue menetti arvokkaan joukkuepelaajan Mikko Viitasen. Nuori Julius Nättinen olisi ollut mielenkiintoinen seurattava, mutta mies siirtyi Pohjois-Amerikkaan.

Tuomas Tarkki on joukkueen selkeä ykkösmaalivahti. Ikää on jo kertynyt, sillä mittarissa on 35 vuotta, mutta ainakaan vielä Tarkin otteissa ei ole näkynyt ratkaisevaa heikennystä. Taustalla väijyy nuori lupaus Veini Vehviläinen, jolle oli odotuksissa NHL-varaus kesällä, mutta mies jäi ilman varausta. Saanee näyttöpaikkoja, pelasi hyvin viime kaudella JYP-Akatemiassa.

Kokenut, 39-vuotias Mikko Luoma on puolustuksen ykkösnimi. Joukkueen varakapteeni iski viime kaudella ehkä hieman puskista uransa kovimmat pisteet Liigassa. Jos putki kulkee edelleen, on Luoma todella tärkeä palanen. Odotusarvoissa fyysisemmäksi muuttuvan liigan standardeihin sopivan hankinnan JYP teki AHL:stä, kun mörkö nimeltä Nolan Yonkman saapui kesällä Jyväskylään. Takuuvarma alakerran luuta, jolta tippuu tarvittaessa hanskatkin. Juuso Pulli esiintyi viime kaudella edukseen ja parantaa varmasti edelleen, kun on saanut kokemusta liigakaukaloista. Kokenut Mikko Kalteva on puolustuksen kulmakiviä. Viime kaudella hyvät tehot iskenyt Valtteri Kemiläinen hakee lopullista läpimurtoaan, mutta joutuu tekemään hartiavoimin töitä mahtuakseen pelaavaan kuusikkoon. Nuori lahjakkuus Sami Niku kannattanee ottaa suurennuslasin alle, pääsi viime kaudella haistelemaan liigaympyröitä, nyt isompaa roolia tarjolla?

Hyökkäyksestä lähti siis Perrin ja Hännikäinen, tulopuolella MODO:sta saapuva Joonas Nättinen, SaiPasta siirtynyt Janne Tavi, sekä KalPasta haettu pommikone Janne Kolehmainen. Heikennystä on tullut, mutta Tavissa on potentiaalia uudeksi Hännikäiseksi. Uransa parhaalla kaudella 36 pistettä nakuttanut Tavi voi hyvinkin hätyytellä piste-ennätystään, sillä roolia on tarjolla. Ykköstehomies on Jani Tuppurainen, joka teki viime kaudella yli 50 pistettä. Hyökkäyksen tärkein palanen. Tuomas Pihlman teki viime kaudella hieman yllättäenkin yli 20 maalia ja palasi huipputasolleen, heikompien Ässäkausien jälkeen. Kapteeniksi ylennetyltä hyökkääjältä odotetaan jälleen onnistumisia ja ainakin 15 maalia luulisi olevan realismia. Hyökkäyksen tärkeitä miehiä ovat myös vastustajien vihaama Miika Lahti, monipuolinen keskushyökkääjä Anssi Löfman, kokenut tsekkilaituri Petr Hubacek, sekä 25 pistettä viime kaudella tehtaillut Darryl Boyce. MODO:sta hankittu Joonas Nättinen on myös isossa roolissa menestyksen kannalta. Mies on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo tahkota Ruotsin lisäksi kolme kautta AHL:ssä, joten ihan turistista ei ole kyse. Toissa kaudella 14 maalia iskeneen Markus Nenosen tehotehtailu taantui viime kaudella ja maalimäärä puolittui. Olisiko nyt Nenosen aika? Nuorisomaajoukkueissa viihtynyt Joose Antonen on ainakin tulevina vuosina mielenkiintoinen nimi, mutta vaikea arvioida, onko vielä Antosen aika.

Marko Virtasen miehistö laittoi viime kaudella Kärpät ahtaalle välierissä ja ratkaisua haettiin seitsemännestä pelistä. Tälläkin kaudella JYP tähyää tasaisessa sarjassa kohti pudotuspelejä, suora playoff-paikka on ensimmäinen haaste.


8. KalPa

KalPan viime kauden miehistöstä ovat poistuneet lupaava Kasperi Kapanen, 36 runkosarjapisteen Michal Birner ja 17 maalin Jukka Voutilainen. Tulopuolelle mielenkiintoisen nimi on Kärpissä rumasti flopannut Patrick Davis, jolla on kuitenkin potentiaalia nähtyä parempaan, jos mies vaan istuu KalPan systeemiin paremmin, kuin Kärppien.

Eero Kilpeläinen on liigan parhaimmistoa ja Samu Perhonen täydentää tasokkaan maalivahtitandemin. Kilpeläisen viime kausi päättyi loukkaantumiseen, mutta nyt ehjänä pysyessään ottaa päävastuun torjuntatyöskentelystä.

Puolustus rakentuu kokeneen kaksikon Mikko Jokela - Jussi Timonen ympärille. Kaksikko on lähes elintärkeä KalPalle. Mestiksessä vakuuttavasti esiintynyt Santeri Lukka testaa siipiensä kantavuutta liigatasolla. Jos onnistuu, on pisteitä luvassa runsaasti. Tehovastuuta ottaa myös nuori Joonas Lyytinen, jolta voisi odottaa jonkinlaista läpimurtoa. Juuso Riikola iski viime kaudella 14 pistettä ja pystynee parantamaan saldoaan. Kokenut Antti Halonen hoitaa suuremmitta moitteitta puolustusvelvoitteen. Nuoret Otto Leskinen ja Niko Mikkola ovat lahjakkaita ja pääsevät varmasti kokeilemaan liigaympyröissä, ainakin jos loukkaantumisia tulee.

Hyökkäys on täynnä arvoituksia, mutta potentiaalia onnistumisiin on runsaasti. Mainittu Davis kykenee koviin tehoihin, jos pääsee sisään Pekka Virran kiekkomaailmaan. SaiPasta hankittu Jesse Mankinen on mielenkiintoinen nimi ja odotusarvot ovat korkeat. 30 pisteen raja on vielä rikkomatta, mutta nyt siihen on vahvat ainekset suuressa roolissa. Mikael Ruohomaa teki vahvan debyyttikauden KalPa-nutussa ja kantaa suuren vastuun pistetehtailussa. Nuori Jonne Tammela voisi olla yksi läpimurron suorittajista, oli paikoin todella hyvä viime kaudella ja nyt kokeneempana mielenkiintoinen seurattava. Joni Nikolla on valtavasti potentiaalia takataskussaan, mutta vammat ovat piinanneet ja läpimurto on toistaiseksi jäänyt haaveeksi. Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Saku Kinnunen ei viime kaudella tehoilla mässäillyt, mutta pystyy niitäkin iskemään. Ikää vasta 20 vuotta, uusi piste-ennätys luvassa? Jaakko Rissanen teki viime kaudella 26 pistettä, joukkueen varakapteenilla voisi olla potentiaalia parempaankin? Janne Keränen iski pisteen Rissasta enemmän ja on ollut viime kausina tasainen suorittaja. Tuleeko harppaus vai jatkuuko sama 20-30 pisteen tahti? Sami Mutanen on hyökkäyksen tärkeä likaisen duunin tekijä ja arvostettu joukkuepelaaja. Miikka Pitkänen teki A-junnuissa viime kaudella hurjat tehot, miten pienikokoinen hyökkääjä riittää liigatasolla? Kärpistä naarattu Balasz Sebok oli vakuuttava Mestiksessä, mutta askel liigaan on iso harppaus, aika näyttää pystyykö unkarilainen sen ottamaan.

Pekka Virta -kiekottelua jälleen luvassa. Toimii jos on toimiakseen, viimeistään pudotuspeleissä tahtoo lakata toimimasta. Fyysisemmäksi mahdollisesti muuttuva peli ei välttämättä ainakaan suosi kalakukkoja. Ainakin säälipleijaripaikka pitäisi kuitenkin olla otettavissa.


9. Ässät

Porilaisten marssi ei kantanut viime kaudella säälipleijarien avauskierrosta pidemmälle. Joukkueen kokoonpano on elänyt rajusti, mm. koko ykkösketju (Sami Lähteenmäki-Mika Niemi-Eero Elo) on vaihtanut maisemaa, samoin ykkösmaalivahti Juuso Riksman ja joukkueen viime kauden paras pelaaja, puolustaja Esa Lindell ovat jatkaneet kohti uusia haasteita. Tulevalla kaudella joukkue luottaa armottomaan työntekoon, fyysiseen peliin ja nuoruuden & kokemuksen timanttiseen yhdistelmään.

Maalivahtiosasto meni uusiksi. Ari Ahonen on huippumaalivahti, mutta viime kaudet mies on kamppaillut vammojen kanssa. Jos nyt kaikki on kunnossa, Ahonen on pelituntuman löytäessään liigan parhaita maalivahteja. Mikäli vire ei löydy, kakkosvahti Andreas Bernard on luotettava ratkaisu. Optimitilanteessa terve Ahonen ja kyvykäs kakkosvahti Bernard muodostaa tasokkaan tandemin.

Puolustuksesta ei löydy huikean Esa Lindellin kaltaista talenttia. Kokeneet jyrät Jyri Marttinen, Ville Uusitalo, Tapio Sammalkangas ja JYP:stä saapuva Mikko Viitanen täyttävät tonttinsa. Kiekollista taitoa joukkueessa on varsin rajallisesti, sitä tarjoaa eniten Valtteri Viljanen ja potentiaalinen läpimurtopelaaja Teemu Vuorisalo. Dallasista lainassa oleva jenkkipakki Troy Vance omaa kovan laukauksen, mutta liike isolla miehellä vaatii kehittämistä. Täyttänee kuitenkin paikkansa ja voi osoittautua kauden edetessä hyväksikin pelaajaksi. Junnuista Juuso Walli lienee lähimpänä stunttipaikkaa, jos tulee loukkaantumisia.

Hyökkäyspäästä puuttuu takuuvarmat onnistujat, kun selkeää ykkösketjua ei joukkueessa ole. Loukkaantumisten kanssa joukkueella on ongelmia jo ennen kauden alkua, kun sivussa ovat Matti Kuparinen, Michael Ryan, Masi Marjamäki ja Ville Ahlgren. Tuloksenteko vastuuta tarjotaan ainakin Juha Kiilholmalle ja tryoutilla lupaavasti esiintyneelle Toni Kallelalle. Joukkueen kakkosketjusta on suuret odotukset; Nuoret Jarno Kärki, Aleksi Saarela ja Niko Ojamäki ovat esiintyneet hyvin harjoitusotteluissa. Kärjeltä voi hyvinkin odottaa 20 maalia. Saarelalla on parannettavaa viime kauteen nähden, mutta nyt voisi olla lopullisen läpimurron paikka. Jenkkivahvistukset Pat Mullane ja Jake Hansen saattavat myös pystyä tuloksentekoon. Hansen pelasi joukkueessa jo viime kaudella ja jos mies jatkaa keväällä nähtyjä nousujohteisia esityksiä, voi jenkki nousta arvoon arvaamattomaan. Rouhijaosastolta löytyy Jokereissa vahvasti esiintynyt Semir Ben-Amor ja uuteen rooliin totutteleva kovanyrkki Josh Gratton. Näiltä miehiltä ei pisteitä kannata odottaa, mutta muuten arvokasta työtä joukkueen eteen. Oma kasvatti Juho Lammikko keräsi kehuja Pohjois-Amerikassa ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten Lammikko esiintyy Porissa. Kanadan junioriliigassa mies onnistui pimentemään mm. superlahjakkuus Connor McDavidin. Pohjoisen pojat Joonas Huovinen ja Arttu Ruotsalainen ovat mielenkiintoisia nimiä. Huovinen ei ole vielä onnistunut liigassa täydellä teholla, mutta potentiaalia on. Ruotsalainen taas on ikäluokkansa lahjakkaimpia. Mikael Saha on lupaavan oloinen nuori, mutta unelmatilanteessa Saha jää kokoonpanon ulkopuolelle reservipelaajaksi. Tähän voi kuitenkin loukkaantumisten vuoksi mennä tovi, joten ainakin alkukaudesta Pata painaa veitsenterällä materiaalin suhteen. Kaiken lisäksi kausi alkaa pitkällä vieraskiertueella, kun halliremontti on kesken. Vieraskiertue voi olla uhka, tai mahdollisuus. Jos homma lähtee rullaamaan, joukkeu voi löytää flow-tilan, mutta tappiokierteen kohdatessa vaikeuksia voi olla luvassa.

Pekka Rautakalliolla on käsissään mielenkiintoinen nippu kokemusta ja nuoruutta. Mikäli sairastupa saadaan tyhjäksi, voi Ässät olla kauden yllättäjä. Monen papereissa Pata on painettu aivan pohjasakkaan, mihin se toki voi myös päätyä jos kaikki riskit realisoituvat. Mihinkään täydelliseen romahdukseen on kuitenkin todella vaikea uskoa, joukkue taistelee tiukasti säälipleijaripaikasta.


10. Pelicans

Viime kaudella häntäjoukkoihin jäänyt Pelicans sai tulevalle kaudelle valmentajakseen Petri Matikaisen. Joukkueen viime kauden parhaat pistemiehet (Repik, Paakkolanvaara, Redenbach) ovat poistuneet, mutta toisaalta viime kausi oli sen verran synkkä ja sekava loukkaantumisineen, että menetykset eivät välttämättä ole kovin ratkaisevia. Alkava kausi on lahtelaisille uusi alku ja uusi mahdollisuus.

Janne Juvonen pelasi hyvän kauden ja osoitti olevansa selkeää liigatasoa nuoresta iästään huolimatta. Juvonen ottanee suurimman vastuun maalinsuulla, Sami Rajaniemi tuuraa tarpeen mukaan.

Puolustuksessa Juha Leimulta odotetaan tehoja. Jo 43-vuotias Jan Latvala on joukkueen kokenein ja kokemuksensa myötä tärkeä palanen, vaikka ikä alkaa jo asettaa jonkinlaisia rajoitteita. Liigan komeimman nimen omaava Ben Blood on monipuolinen iso jässikkä. Tässä vaiheessa arvoitus, kuten myös toinen ulkomailta saapuva, tanskalainen Stefan Lassen. Molemmilta kaivataan hyvää debyyttiä liigaympyröihin. Miro Hovinen on yllättänyt harjoituskaudella positiivisesti ja Pelicansin kannattajaleirissä miestä on hehkutettu löydöksi, joten tarkkaan seurantaan. Niko Tuhkanen iski viime kaudella 15 pistettä ja vakiinnutti paikkansa rosterissa, mutta on ilmeisesti kärsinyt kesällä vammoista. Myös Nico Manelius ja Juha-Pekka Pietilä ovat tyrkyllä pelaavaan kuusikkoon.

Hyökkäyksestä löytyy pisteidentekoon potentiaalia, mutta pomminvarmaa pistenikkaria ei taida olla tarjolla. Antti Erkinjuntilla pistetehtailuun lienee parhaat edellytykset, 30-40 pistettä mahdollisuuksien rajoissa, vaikka viime kaudella olikin hieman hiljaisempaa. Anrei Hakulisella olisi vahvaa potentiaalia tehoiluun, jos vammat eivät sotke kuvioita. Viime kausi meni loukkaantumisten vuoksi aivan harakoille. Myös Vili Sopasella on aineksia koviin pisteisiin ja sellaista suoritusta myös tarvitaan, mikäli Pelicans aikoo jollain tasolla menestyä. Ryan Potulny on tehnyt vakuuttavaa jälkeä Pohjois-Amerikassa, miten onnistuu Euroopassa? Potulnylta voi odottaa oikeastaan mitä tahansa, totaalisesti flopista hurjaan pistenikkariin. Pelicansin kannalta toivotaan jälkimmäistä, mutta riskit on olemassa. Ässistä saapuva Henri Heino on kokonaisuutena tärkeä pelaaja, monipuolinen sentteri joka pystyy myös tekemään jonkinlaiset tehopisteet. Joonas Alanne voisi olla Pelicans-hyökkäyksen läpimurtopelaaja, antanut vahvoja viitteitä, mutta ei ole vielä pystynyt pitämään pitkässä juoksussa tasoaan. Pommikone Taavi Vartiainen tippui toistaiseksi kokoonpanosta aivoinfarktin vuoksi. Toivotaan pikaista paluuta, Vartiainen toisi oman lisämausteensa Pelicansin peliin.

Pelicansin peleissä on tulevalla kaudella oletettavasti viihdearvo kohdillaan. Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen johtama kiekkosirkus tarjoaa varmasti värikästä kiekkoa, jossa nähtäneen myös ylilyöntejä. Mihin asti taisteluilme riittää, se jää nähtäväksi.


11. Ilves

Viime kaudella kolmen vuoden tauon jälkeen pudotuspeleihin selvinnyt Ilves lähtee kauteen melkolailla uusin eväin. Kokoonpano on elänyt runsaasti, kun lähtöpuolella ovat mm. Joonas Korpisalo, Roope Hintz, Tommi Kivistö, Turo Asplund, Jesse Niinimäki, Vojtech Polak ja Martti Järventie.

Maalivahtiosastolla Korpisalon ja Juha Järvenpään korvaavat Sportissa vakuuttanut Hannu Toivonen ja Pohjois-Amerikasta palaava Henri Kiviaho. Toivonen on selkeä ykkösvahti ja voi kannatella joukkuetta pimeinä marraskuisina iltoina. Kiviaho on asiallinen stuntti ja saanee myös pelintuntumaa.

Puolustuksessa Tommi Kivistön jättämää koloa ei pysty kukaan täyttämään. Nuori Marcus Fagerrud oli hyvä hankinta ja pystyy ottamaan kiekollista roolia. HPK:sta saapui peruspakki Jyri Niemi, KalPasta rutinoitunut liigapakki Veli-Matti Vittasmäki. Blake Kessel pystyy kiekolliseen peliin, mutta ei ole vielä täysin vakuuttanut. Potentiaalia on ja Kessel ottaa hyvinkin paikkansa tästä pakistosta. Jarkko Näppilä on luotettava peruspakki, Saku Salmelalta taas on lupa odottaa pisteitä. Viime kaudella Salmela iski 15 pistettä, olisiko nyt 20 pisteen rajan rikkoutuminen realismia? Omat kasvatit Aleksi Mäkelä ja Konsta Mäkinen taistelevat pelipaikoista.

Ilves-hyökkäyksestä löytyy potentiaalisia pistemiehiä ihan laajalta rintamalta, mutta kuten monen muun joukkueen kohdalla, ei Ilvekselläkään ole mitään pomminvarmoja tehomiehiä. Teemu Rautiainen, Aleksi Mustonen, Matias Sointu, Joonas Vihko, Sami Sandell, Tapio Laakso pystyvät tehoihin, mutta onko jostain näistä sateentekijäksi? Sandellilla on vahvimmat ainekset, mutta mies on kärsinyt vammoista. Riittääkö Vihkon vauhti vielä? Kaikilta on lupa odottaa yli 20 pistettä, kaikki sen alle voidaan kirjata pettymysten listaan. Fyysistä osastoa joukkueesta löytyy mukavasti, Markku Flinckin ja Antti Tyrväisen johdolla. Kaksikko tosin saattaa tuoda myös ylimääräisiä alivoimatilanteita. Mitä tekee lupaava Ville Meskanen? Jäikö viime kauden hattutemppu suonenvedoksi, vai onko Meskasen aika vielä tulossa?

Tuomas Tuokkolan miehistöllä on edessään tiukka tehtävä. Puolustus ei täysin vakuuta ja hyökkäyksestä puuttuu takuuvarmat tähdet. Hannu Toivonen on paljon vartijana maalinsuulla. Säälipleijareihin mahdollisuus, mutta tie on pitkä ja kivinen.


12. Blues

Bluesilta odotettiin viime kauden pudotuspeleissä kovaa panosta, koska joukkue oli esiintynyt runkosarjassa vahvasti. Pettymys oli kuitenkin karu, kun avauskierroksella nähtiin isät vastaan pojat -mallista kiekottelua JYPiä vastaan ja espoolaiset lähtivät 4-0-lukemin laulukuoroon. Alkavalle kaudelle Blues on joutunut pudottamaan pelaajabudjettiaan, eikä joukkueessa kimaltele minkäänlainen tähtiloisto.

Maalivahtiosasto on iso arvoitus ja lähtökohtaisesti sarjan heikoimpia. Christian Engstrand on täydellisen kääntämätön kortti, jonka on käytännössä pakko onnistua, mikäli Blues aikoo kamppailla pudotuspelipaikasta. Kaapo Kähkönen on iso lupaus, mutta liigassa arvoitus. Maalivahtikaksikolla on potentiaalia onnistua hyvinkin, mutta riskit on isot.

Bluesin pakistosta löytyy runsaasti asiallisia peruspakkeja, joten maalivahdille löytyy ainakin taustatukea. Kalle Kaijomaa, Mikko Kukkonen, Mikko Kuukka ja Olli Malmivaara hoitavat puolustusvelvoitteensa kunnialla, ilman suurempia hienouksia. Malmivaaran liikkeen riittäminen on joka kausi edellistä kautta suurempi arvoitus. Otso Rantakarilta lienee lupa odottaa hyviä pisteitä, nuori pakki on laadukas lupaus. Jere Seppälältä odotetaan edelleen kiekollista läpimurtoa. HPK:sta saapunut Juuso Vainio on valmis kamppailemaan paikasta pelaavassa kuusikossa. Bluesin puolustus näyttää paperilla sellaiselta, jota vastaan ei maalivahtien onnistuessa tehdä mahdottomasti maaleja.

Hyökkäyksen sielu on Kim Hirschovits, joukkueen selkeä ykkösstara. Viime kaudella hurjat 58 pistettä, luvassa jälleen kovat tehot. Kokenut Eero Somervuori pystyy maalintekoon, vaikka ikää mittarissa onkin jo 36 vuotta. Kai Kantola on väkevä pelaaja, jolta on myös lupa odottaa tehoja ja rumia maaleja. Ville Korhonen pelasi viime kaudella uransa parhaan kauden ja Blues kaipaa Korhoselta onnistumisia myös jatkossa. Siim Liivik teki viime kaudella 28 pistettä, mutta ne olivat sivuseikka siihen verrattuna, miten tärkeä pelaaja virolaissyntyinen sentteri on joukkueelle yleisellä tasolla. Liivik pystyy kääntämään otteluita omilla suorituksillaan Bluesin eduksi, todella arvokas soturi. Joukkueesta löytyy runsaasti duunariosaston raatajia, joten illasta toiseen nähtäneen työteliäs Blues. Jotenkin Bluesin matsit haisee vähämaalisilta, tasaisilta rypistyksiltä.

Jyrki Ahon valmentama nippu ei ole äärimmäisen nimekäs, mutta työnteon nimeen vannova joukkue on aina yllätysvalmis. Voi jäädä taistelemaan häntäsijoista, mutta flow-tilan päälle saadessaan Kim Hirschovitsin johdattelema espoolaisjoukkue kykenee yllätykseen. Maalivahtien onnistuminen elintärkeää, mutta myös riskit piilevät juuri sillä osastolla.


13. HPK

Aika jälkeen Juuse Saroksen. Kerhon joukkueesta on lähtenyt paljon Saroksen muodossa, eikä menetykset muutenkaan ole olleet sieltä kevyimmästä päästä, kun muita maisemia lähtivät katselemaan mm. Craig Schira, Tuomas Vänttinen, Eero Somervuori, Joonas Vihko ja Marek Viedensky. Joukkue on uudistunut voimakkaasti.

Maalivahdit eivät vakuuta. Joukkueessa on käytännössä kaksi kakkosmaalivahtia, Kristian Järvinen sekä Jere Myllyniemi. Hyvää asiassa on se, että kilpailutilanne pitää molemmat virkeänä. Saroksen saappaisiin kaksikosta ei ole, joten HPK on uuden tilanteen edessä, kun selkeä viimeinen lukko puuttuu.

Joukkueen puolustus on todella kokematon, joten isoja harppauksia on toiveissa, ainakin HPK-kannattajaleirissä. Henrik Forsberg ja Joonas Lehtivuori ovat pakiston kokeneimmat, mutta Craig Schiraa näillä ei paikata. Nuorissa on tulevaisuutta, mutta ovatko Santeri Saari, Joni Tuulola, Petteri Nikkilä ja Henri Auvinen jo valmiita isompaan rooliin? Puolustus ei vakuuta, mutta koskaan näistä ei tiedä, milloin joku tekee läpimurron. Lähtökohdat ovat kuitenkin todella haastavat.

Hyökkäyksestä löytyy hieman tasokkaampaa ja kokeneempaa materiaalia. Konkarikaksikko Riku Hahl ja Antti Miettinen toimivat hyvänä mentorina nuoremmille, vaikkei kummaltakaan osaa odottaa mitään takuuvarmaa pistetehtailua. Miettisellä on silti hyvinkin potentiaalia 20-30 pisteen kauteen edelleen, vaikka jalka onkin jo raskaampi. Kärpistä kaapattu Sakari Manninen oli hieno hankinta ja tekee todennäköisesti murhaavaa jälkeä, jos joukkue muuten onnistuu edes kohtalaisesti. 30-40 pisteen kausi aivan realismia. Myös Vojtech Polakilta irronnee pisteitä hyvään tahtiin. Ulkomailta saapuneet hankinnat Patrick Holland ja Peter LeBlanc ovat aikalailla arvoituksia, molempien onnistuminen olisi Kerhon kannalta tärkeää. Juhani Jasu, Juha Koivisto ja Otto Paajanen tekevät tärkeää duunia joukkueen eteen. A-junnuissa maaliruiskuna toiminut Eetu Tuulola voisi olla jonkinlainen jokerikortti, jos saa edes puolet kyvyistään siirrettyä aikuisten tasolla. A-nuorissa viime kaudella tehyt 21 maalia 33 otteluun ei ollut sattumaa. Vielä ei välttämättä ole kuitenkaan Tuulolan aika.

Pasi Arvosella on työmaata. Hyökkäys on liigakelpoinen, mutta puolustus ja maalivahtiosasto keikuttaa rimaa ja saattaa jopa pudottaa sen. Kehitysharppauksia vaaditaan nuorilta, muuten Hämeenlinnassa on edessä pitkä ja vaikea kausi.


14. Sport

Viime kauden tulokasjoukkue Sport väläytteli paikoin hyvää taisteluilmettä, mutta kokonaisuudessaan kausi oli vaikea. Joukkueen materiaali on hieman elänyt viime kaudesta. Pahin pettymys tarjoiltiin kauden alla, kun kärkirooliin hankittu Artur Gavrus häipyi itänaapuriin ja korvaajaksi saatiin ainoastaan Gabriel Spilar.

Maalinsuulla Mika Järvinen ei täytä Hannu Toivosen saappaita, mutta on aivan hyvä hankinta ykkösvahdiksi. Järvisen on käytännössä pakko onnistua, sillä taustalla on tarjolla vain Timo Niemi, joka on ainakin toistaiseksi kaukana liigatasosta.

Puolustuksen tärkeimmät palaset ovat peruspakki Mike Brennan ja kiekollinen liideri Niko Peltola. Myös Aleksi Laaksolta löytyy taitoa kiekolliseen peliin ja HPK:ssa viime kaudella syntyneet tehot 2+5 lienevät paperia, mikäli saa isoa roolia. Jake Newton teki Italiassa kovat pisteet, mutta nyt rima nousee. Mikko Pukka ja Ari Gröndahl hoitavat rutiinilla puolustusvelvoitteet, mitään isompaa miehiltä ei voi odottaa. Nuori Oskari Manninen esiintyi debyyttikaudellaan varsin lupaavasti.

Hyökkäyksen maestrona häärii 47 pistettä viime kaudella tehtaillut Charles Bertrand. Vastaavia tehoja on syytä odottaa myös nyt, sillä taustalta ei aivan mahdottomasti ole tukea tarjolla. Artur Gavrus oli harmittava menetys, eikä tilalle tulleelta Gabriel Spilarilta uskalla odottaa oikein mitään aiemman liigavisiitin perusteella. Pienikokoinen (liigan pienin?) Joonas Komulainen on potentiaalinen tuloksentekijä ja Jarkko Immoselta lienee luvassa perusvarmat 20-30 pistettä. Tuomas Vänttinen on arvokas lisä joukkueeseen, ei kaihda kovaa työntekoa. Henrik Koivistolle isompaa ruutua tarjolla, läpimurron paikka? Samuli Kivimäki ei ole edelleenkään onnistunut lunastamaan liigassa odotuksia, mutta jälleen uusi kausi on uusi mahdollisuus. Myös Ville Leskisellä on potentiaalia läpimurtoon. Raskaan työn raatajia joukkueesta löytyy Erik Riskan ja Otto Karvisen muodossa.

Tomek Valtosen nippu menee varmasti eteenpäin viime kaudesta, mutta riittääkö se kovin korkealle? Lähtökohtaisesti joukkue taistelee edelleen jämäsijoista.


15. KooKoo

Liigan debytantille on vaikea lähteä povaamaan suurta menestystä. Kaikki muut kuin viimeinen sija olisi Kouvolan kiekkoylpeydelle hieno saavutus. KooKoon lähtökohdat kauteen ovat kuitenkin hieman paremmat, kuin Sportilla viime kaudella.

Juha Järvenpää on nousijalle kelvollinen maalivahti, eikä joukkue otteluita tule todennäköisesti maalivahtipeliin häviämään. Kakkosvahti Frederic Cloutier on kohtalainen omaan rooliinsa, mutta mistään piinkovasta kirittäjästä ei voi puhua. Cloutier voi pelata silloin tällöin, Järvenpää on kuitenkin selkeä ykkönen.

Puolustuksen henkisenä johtajana toimii Ari Vallin, joka tuo varmasti omalla panoksellaan roppakaupalla uskottavuutta joukkueen tekemiseen. Pelillisesti Vallin ei ole enää parhaiden vuosiensa tasolla, mutta on juuri sellainen peluri, jota KooKoon kaltainen joukkue tarvitsee. Ryan O'Connor ei Bluesissa tehnyt mitään erikoisempia taikatemppuja, mutta on mielenkiintoinen haku. Nyt alla on kokemusta liigakaukaloista ja odotuksissa paremmat pisteet kuin viime kaudella (4+11). Arvokasta liigakokemusta tuovat myös Ossi-Petteri Grönholm ja Mikael Kurki. Myös Julius Nyqvistillä ja Mikko Lehtosella on kokemusta liigaympyröistä, mutta matkaa rutinoituneeksi liigapakiksi molemmilla on edelleen runsaasti. Marlo Koponen ja Markus Västilä pelasivat Mestiksessä hyvin, aika näyttää miten hyppäys liigaan onnistuu.

Hyökkäykseen KooKoo on saanut värvättyä yllättävänkin kelvollista materiaalia. Terävin kärki on kuitenkin kapea. Jarkko Malinen olisi kelvannut varmasti moneen muuhunkin joukkueeseen, siksi vahvasti mies Tapparassa esiintyi. Toki oman haasteensa Maliselle tuo heikommat ketjukaverit. Malisen tapaan Tapparasta saapuva Josh Green on kokemuksensa ansiosta tärkeä palanen KooKoon palapelissä. Petri Lammassaari tuo edellisten tapaan kokemusta, mutta Lukkokasvatin ura on auttamatta alamäessä. Tuomas Huhtanen tuo joukkueeseen runsaasti liigakokemusta ja energiaa, Mikko Alikoski edellisten ansioiden lisäksi myös voittamisen kulttuuria, sillä Kärpissä Alikoski on juhlinut useaan otteeseen mestaruutta. Mestiksessä tehoillut Anthony Guttig on tällä tasolla arvoitus, mutta potentiaalia pisteiden tekoon lienee runsaastikin. Pelicansissa takavuosina pääsarjatasolla useamman kauden pelannut Olli Julkunen on viime kausina profiloitunut Mestis-jyräksi. Tuleva kausi näyttää, vieläkö Julkuselta irtoaa tehoja myös kotimaan ykkössarjassa. Ulkomaalaisvahvistus Matt Watkins on kääntämätön kortti, mutta ei lähtökohtaisesti sateentekijä.

Petri Mattilan ryhmällä on edessään paljon työtä. Joukkueen pitää sitoutua illasta toiseen vetämään sata lasissa ja ainakin tarjoamaan joka ilta haaste vastustajalle. Pistepotin kartuttaminen ei tule olemaan helppoa, mutta tuskin joukkue heittopussiksi suosiolla nöyrtyy.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 04. Syys 2015 23:04

Harri H kirjoitti:5. Lukko

Lukon lähtöpuolella on kovia nimiä, mutta joukkue on edelleen paperilla sen oloinen, että se pystyy kamppailemaan kärkisijoista. Vaikka laatuyksilöitä joukkueesta löytyykin runsaasti, sen suurimpana ongelmana on kovin kapea rinki. Loukkaantumisiin ei ole suuremmin varaa, varsinkin kun näitä ongelmia Lukko on kohdannut. Miika Koivisto, Olavi Vauhkonen ja Ville Vahalahti ovat ainakin alkukaudesta sivussa.

Ryan Zapolski on itseoikeutettu ykkösvahti ja pystyy parhaimmillaan voittamaan yksin otteluita. Porista saapuva Rasmus Rinne kirittää. Rinteen otteita Porissa vaivasi epätasaisuus, lähes joka ottelussa Rinteelle meni jossain vaiheessa yksi helpompi. Potentiaalia on kuitenkin massiivisesti, Rinne pystyy kaiken loksahtaessa kohdilleen ryöstämään ykköstorjujan paikan, joten Zapolskin kannattaa olla varpaillaan. Todennäköisesti Zapolski kuitenkin kantaa päävastuun.

Puolustuksessa on edelleen Mikko Kousan kokoinen aukko, mutta pakisto on aivan mukavassa kuosissa. Kokeneet Janne Niskala ja Ilkka Mikkola ovat alakerran maestroja, SaiPasta saapuva Rony Ahonen noussee myös suureen rooliin. KalPasta Raumalle siirtyvä Miika Koivisto pystyy pisteiden tekoon, mutta aloittaa kautensa sairastuvalta. Omat kasvatit Juho Tommila ja Jesse Virtanen kykenevät myös hyökkäävämpään rooliin ja molemmilla on saumansa lopulliseen läpimurtoon. Ässissä mestaruuden voittanut Miko Malkamäki oli hieman erikoinen värväys, mies missasi koko viime kauden loukkaantumisen vuoksi. Antti Jaatinen pystyy täyttämään tonttia loukkaantumisten kohdatessa.

Hyökkäyksen tulosvastuuta on helppo siirtää tiettyjen pelaajien harteille. Näitä ovat Aaron Gagnon, Toni Koivisto, Ville Vahalahti, Janne Lahti, Olavi Vauhkonen, Teemu Nurmi, sekä Ässissä ykköskentän rooliin noussut Sami Lähteenmäki. Viimeksi mainittu oli Lukolta oiva hankinta, todella hyvä liigakiekkoilija, joka pystyy kärkiketjuissa koviin pisteisiin. Myös Ilveksestä hankitulla Turo Asplundilla voisi olla potentiaalia tulosten tekoon, kanadalaishankinta Kelly Zajac on tässä vaiheessa pienimuotoinen arpa. Onko kyseessä Luontoarvan 2 euroa vai Casinoarvan jackpot, se jää nähtäväksi. Työläitä pelaajia joukkueessa riittää myös, Filip Riskan johdolla. Viime kaudella pahoin flopannut Jesper Piitulainen ei välttämättä ole sanonut vielä viimeistä sanaansa liigakaukaloissa, odotuksissa huomattavaa parannusta viime kauteen.

Risto Dufva valmentaa viimeistä kauttaan Raumalla, ensi kaudella ruoriin tarttuu Juha Vuori. Joukkue kamppailee mitalisijoista, mutta mestaruuteen asti venyminen olisi pieni yllätys.


Johan oli ansiokas avaus. Ei pysty kerralla lukemaan, mutta kommentoin omiani.

Zapolskia ei Rinne tule syrjäyttämään, mielestäni Liigan paras kassari. Rasmus saa jonkun hajapelin, kymmenen lienee maksimi ilman Zapsin loukkaantumista.

Kousan mentävä aukko on se, josta voi jäädä mestaruus kiinni. Itse en odota Ahoselta isoja, huono hankinta kunnes toisin todistetaan. Tommilan työkalupakissa on hyviä avuja, mutta liekö jää korvien välistä kiinni onnistuminen aina niin vaikean kotikaupungin yleisön edessä näkemättä. Virtanen on jo nyt Lukon monipuolisin pakki, EHT-kiinnitys ei yllättäisi. Ilmeisesti vielä aika lailla aliarvostettu vastustajajengien fanien silmissä. Erikoisia värväyksiä oli Malkamäen lisäksi lähes jokainen ostos *hymiö*. Puolustuksen suurin ongelma on, että vain Tommila pelaa rightiltä.

Hyökkäykseen paletti ei kaadu, jos Zajac on kakkossentterin viitan arvoinen. Mielestäni se paras hankinta ja siihen ruutuun, jossa jokaisella Dufvan kaudella on kaaduttu eli puuttuvaan tulosyksikön sentteriin.

Kyllä tuolla rosterilla ilman Zapon loukkaantumista mitaleista pelataan, kunhan playoffeissa ei tule viime kauden potilaslistaa. Mestaruus on aina niin pienestä kiinni, että marginaalit ratkaisee. Suurin ongelma menestymiselle on RD:n mahdollinen motivaation katoaminen, jos alkaa olla vaikeaa. Pieni pelko on jopa, että tekee "uramat", eli potkitaan pois projektin viimeisenä kautena. Itse veikkaan että vihdoin Raumalla pelataan finaaleja, mutta vielä ei kannua saada nostaa.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 12. Syys 2015 00:49

Avauskierros takana ja vähemmän yllättäen katselin tuon Lukko-Ässät -matsin. Vähän jäi kokonaisuutena vaisu kuva, huomasi että oli kauden ensimmäinen peli, ei tarjoillut mitään valtavia hienouksia, eikä loppujen lopuksi edes kovin suuria tunteita ainakaan kentän puolella. Lukolle täysin ansaitusti pisteet, 1-0-lukemat kertoo aika pitkälle totuuden tästä pelistä. Toki Ässilläkin oli parit paikat, mutta hieman jäi suutariksi hyökkäyspeli. Tätä voi olla luvassa jatkossakin, kun ei tuossa joukkueessa tosiaankaan liikaa käsiä ole. Ainakin Padan vierasmatseihin nämä 1,2 - 0,1 numerot voi olla aika hyvä haku tulosvetoon. Paketti on sen verran kunnossa, että omissa ei soi kovin usein (varsinkin kun Ahonen todellakin on pelikuntoinen), mutta vastaavasti maalintekokin voi olla tervanjuontia.

Tehottomuutta lukuunottamatta olen ihan tyytyväinen Padan avaukseen. Hyvää taistelua rajallisella materiaalilla, kyllä tuosta voi ihan hyvä tulla kauden edetessä, kun saadaan loukkaantumisia helpottamaan ja nuorille onnistumisia. Tietysti myös näille puukäsille olisi mukava saada edes rumia maaleja, niin ei oranki kiipeä kurkistelemaan olkapäälle. Josh Gratton näytti ihan jääkiekkoilijalta ja pysyi vauhdissa, saa nähdä miten pitkään hanskat pysyy kädessä. Muutenkin jenkkiketju Gratton-Mullane-Hansen vaikutti ihan pirteältä, samoin nuorisoketju Ruotsalainen-Huovinen-Lammikko. Saarelan ketju oli pettymys, häneltä ja Ojamäeltä & Kärjeltä on pakko saada tehoja, muuten ei hyvä heilu. Semir Ben-Amorista ei voi olla tykkäämättä, on kyllä välittömästi kyselemässä kuulumisia, kun pientäkin tökkimistä tulee Ässä-pelaajaan kohdistuen :)

Joukkueen heikoin oli Sammal-Tapsa, samoin Troy Vance teki parit hasardit. Vance on silti ihan hyvä aihio, täyttänee ajan kanssa paikkansa. Hieman huolestuttaa kyllä tuo puolustus, tasonnostoa vaaditaan oikeastaan kaikilta muilta paitsi Viljaselta, joka oli tänään hyvä.

Huomenna kohti uusia pettymyksiä. Tallenteelta pitää illalla katsella.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 13. Syys 2015 10:59

Ei saatana, eikö tuo puukäsijoukkue tee maaleja lainkaan :D Ei voi edelleenkään moittia joukkueen peliesityksiä, periaatteessa todella hyvää vieraspelilätkää, koska molemmissa otteluissa on ollut mahdollisuus voittoon (yksi maali omiin per matsi, + eilen toinen tyhjiin), mutta itsekin pitäisi pystyä maaleja tekemään. Onnistumisia pitäisi tulla melko pikaiseen, ettei ala liikaa kertymään paineita, kun ei mistään mene sisään...

Perjantai-illan tulosvetovihjeellä olisi eilenkin päässyt lunastamaan :) 8 euron panostuksella olisi tälle kaudelle tehnyt jo 80 euron tilin Veikkauksen kautta, jos olisi tuota 1,2-0,1 vetoa lyönyt. Mulla oli ennen kauden avausmatsia jo mielessä tuollainen skenaario, mutta tuo on tylsä veto lyödä ottelun seuraamisen kannalta. Maaleja aina toivoisi, mutta tuossa pitäisi sitten puristella että niitä ei tule :D

No, josko tiistain Ilveksen verkkoon saataisiin edes yksi maali, niin kauden neljännessä matsissa Padalla olisi kultakypärälläkin varustettu pelaaja rosterissa :D
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Kädetön » 17. Syys 2015 21:27

Tulikohan tänään jonkinlainen ennätys kiekkoliigassa, kun Kärppien maalvahdille tuli koko ottelssa kolme torjuntaa, mutta neljä päästettyä maalia.

E: Oli näköjään maalivahti vaihdettu eka erän jälkeen. TekstiTV ei ensin ollut asiaa huomionut.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 17. Syys 2015 22:26

Ei tarvitse Hovisen haaveilla sopimuksesta mihinkään näillä esityksillä, kun Tarkin tuurausjakso päättyy. Ei kyllä vakuuttanut yhtään. Pelicansilta hieno taisteluvoitto, näemmä Kärpätkin on vielä tässä vaiheessa kautta lyötävissä, hyvä näin :thumb_up:

Jokohan Ässillä olisi huomenna kauden ensimmäisen voiton paikka... Ei siihen oikeastaan mikään kyllä viittaa. Lukko ja JYP -ottelut olivat vielä aivan hyviä, vaikka nollille Pata jäikin, mutta Ilves-matsi tiistaina oli kyllä karmeaa kuraa. Ässien ainoa maalikin oli sellainen hörppäisy Toivoselta, että ei mitään rajaa :) Ketjuja on hieman rukattu huomiseen matsiin ja pitkäaikaispotilas Michael Ryan palaa ainakin huomiseksi kokoonpanoon. Paperilla ketjut näyttää sellaisilta, että voisi tehojakin löytyä, kun ei ole Ben-Amoria ykkösketjussa ja muuta lystikästä. Skeptinen olen silti voiton suhteen. KooKoo on pelannut yllättävän hyvin ja saanut rakennettua Ässiä paremmin maalipaikkoja. Tämä voi päättyä oikeastaan miten vain, mutta pakko toivoa että Pata kairaisi pisteet kotiin, koska lauantaina Lappeenrannassa ne ovat todella ison kiven alla.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Masa V » 19. Syys 2015 14:28

Tänään maistuu TAPPARAn vierasvoitto ja TPS:n reilu kotivoitto.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 19. Syys 2015 14:42

Kohta pitää aloittaa ÄSSIEN pelaaminen, siis vedonlyönnissä, sillä eihän Patakan sentään NOIN heikko voi olla, vai mitä Harri? :facepalm: :shock: :roll:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Syys 2015 14:51

vivahd EERO kirjoitti:Kohta pitää aloittaa ÄSSIEN pelaaminen, siis vedonlyönnissä, sillä eihän Patakan sentään NOIN heikko voi olla, vai mitä Harri? :facepalm: :shock: :roll:


En tuosta pelaamisesta tiedä, vaikka toki kohta kertoimet varmaan on kohdillaan. Eilinen peli oli paikoin jo hyvää tekemistä ja vaikka vastus nyt oli paperilla se helpoin tähän mennessä, niin suhteuttaisin tuon esityksen kauden tähän mennessä parhaaksi. Ketjut oli jo vähän sinnepäin, tulostakin voi näillä jossain vaiheessa alkaa tulemaan. Voittokaan ei eilen olisi ollut vääryys, sen verran pahoin purjeessa KooKoo oli päätöserän viimeisellä kympillä. Rankkareissakin voitto oli liki, kun Michael Ryan kilautti tolppaan. Ryanin paluu oli muutenkin positiivinen asia, toivotaan että nivuset kestää. Ihan pirteästi pelasi siihen nähden, että ei ollut lähes vuoteen pelannut yhtään ottelua. Tänään Ryan on varotoimena sivussa, alkuperäinen suunnitelma olikin, että pelaa vain toisen näistä viikonlopun peleistä.

Paljon on parannettavaa, jos tänään SaiPan meinaavat haastaa, mutta en minä sitä mahdottomana pidä. Viime kaudella säälipleijareita lukuunottamatta Lappeenrannan vierailut oli pirteitä.

Jos joku katsoo illan peliä, niin kannattaa seurata ainakin puolustaja Troy Vancea. Alkuun miestä pidettiin lähinnä vitsinä, mutta on parantanut todella kovin harppauksin. Pelaa äärimmäisen kovalla itseluottamuksella ja tällä hetkellä taitojensa ylärajoilla, mutta voi olla kauden edetessä selkeä vahvistus, kunhan pääsee peliin täysin sisälle. Väläyttelee jo nyt.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Syys 2015 17:17

Hyvää yötä Ässät.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 21. Syys 2015 17:30

Vaikka nyt ei varsinaisesti jääkiekkoon liity urheiluna, mutta onhan se tämä #68 vaan äärettömän hieno mies :thumbup1: :thumbup1: :thumbup1: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1442796623796.html
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Syys 2015 21:11

Joko Eero aloitti Ässien pelaamisen? Kerroin oli vähintäänkin kohdallaan :) Mutta olipahan trilleri! 0-4 johdosta 3-4-tilanteeseen ja selviytymistaisteluksi meni, mutta tällä kertaa täydellinen katastrofi vältettiin ja joukkue kesti Bluesin myllytyksen. Iso, todella iso askel joukkueelle. Tämä kun oltaisiin vielä hävitty, niin ei olisi hyvä heilunut...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 25. Syys 2015 07:20

Järki estää ÄSSIEN pelaamisen noilla esityksillä, vaikka kertoimet nousevatkin. Kaiken lisäksi, jos eilisen kaltaisia pelejä katselee ÄSSILLE pelattu kuitti kourassa, niin hermothan siinä menee. Lisäksi kuulun vielä siihen koulukuntaan joka pelaa vain niitä, joiden tosissaan uskoo voittavan, kertoimista huolimatta. :facepalm:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 25. Syys 2015 10:11

Eilenhän olisi ollut helppo vetää suojapetsiä livevedosta, Bluesin kertoimet oli melkoisen kohdillaan :thumb_up:

Kyllä minä sopivalla kertoimella voisin huomenna Ässiä lyödä KalPaa vastaan, nyt kun voittamisen tuska on kertaalleen selätetty. Ketjukoostumukset oli eilen jo vähän sinnepäin, toivottavasti myös Rocky huomasi sen, eikä lähde suuremmin sekoittamaan. Suurin ongelma nykyrosterissa on luotettavien puolustajien vähyys, Sammalkangasta ja Viitasta kaivataan, Juuso Walli ei ole vielä valmis näihin peleihin, eilenkin teki aivan karmean virheen mikä maksoi maalin. Eikä Teemu Vuorisalokaan ole vakuuttanut, vaikka maalin makuun pääsikin. Optimitilanteessa Marttinen, Vance, Uusitalo, Viljanen, Viitanen ja Sammalkangas on pelaava kuusikko ja Vuorisalo seiskapakkina, mutta nyt tilanne on se että siellä ei ole seiskapakkia lainkaan ja Walli & Vuorisalo pelaavassa kokoonpanossa. Tämä johti eilen siihen, että Troy Vance kellotti lähes 30 minuuttia, kun Wallia ei voinut lopussa peluuttaa Bluesin rymistellessä kiriään.

Hyökkäysosasto näytti eilen hyvältä, tosin osin Bluesin huonoudenkin vuoksi, mutta onnistumiset ruokkii lisää onnistumisia. Peluutuskin oli ihan fiksua yhtä mustaa hetkeä lukuunottamatta. Päätösminuutilla Bluesin pelatessa 5-4 ylivoimaa Ässillä oli oman pään aloituksessa Kiilholma, joka poistettiin aloituksesta, mutta tilalle ei ollutkaan toista sentteriä, vaan aloitusta meni kaapimaan Ben-Amor. Aloitustappio tuli ja mylly pääsi jauhamaan, mutta onneksi tuloksetta. Seuraavaan vaihtoon Rocky ottikin onneksi Ben-Amorin tilalle jäälle aloituskykyisen Pat Mullanen.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Syys 2015 18:40

Harri H kirjoitti:Kyllä minä sopivalla kertoimella voisin huomenna Ässiä lyödä KalPaa vastaan, nyt kun voittamisen tuska on kertaalleen selätetty.


En tiedä mikä oli kerroin, mutta tämä tipsihän olisi osunut :) Tiistaina onkin mielenkiintoinen peli Raksilassa, kun kahdesti putkeen hävinnyt ja jokseenkin aneemisesti esiintynyt Kärpät saa vastaansa nousukuntoisen ässänipun. Ei missään tapauksessa ole todennäköistä, että Ässät ottelun voittaisi, mutta jos jotain ihan päätöntä kerrointa tarjotaan vierasvoitolle, niin voisin pienellä panoksella vakavasti harkitakin. Nyt jos koskaan Padalla voisi olla tilaisuus hakea pitkästä aikaa pisteet Raksilasta, kun isäntien kone yskii. Kaikki varpaat ja sormet ristissä toki tätä odotan, onhan siitä jo vuosikausia aikaa kun olen viimeksi Ässien voittoa paikanpäällä todistanut :D
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 29. Syys 2015 20:23

Hyvinkö menee Raksilassa :?: :shock:

Tappara on tekemässä kai jonkin sortin ennätystä Hakamettässä. Kahden erän jälkeen Tapparan pelaajilla on 18 tehopistettä ja ne jakaantuvat peräti 15 pelaajalle. En kattonu kokoonpanoja, mutta kai ainakin Noronen ja varamolke vielä on ilman tehopisteitä. :think: :crazy: :roll:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 29. Syys 2015 21:35

vivahd EERO kirjoitti:En kattonu kokoonpanoja, mutta kai ainakin Noronen ja varamolke vielä on ilman tehopisteitä. :think: :crazy: :roll:


Sekä mun liigapörssikapteeniksi tänään vaihtama Arttu Ilomäki *valitsemasi hymiö*

Lukko-lasien takaa kausi on pyörähtänyt liikkeelle pisteiden valossa mukavasti, joskin vastassa on pääosin käynyt nollasarjan joukkueita. Niitä vastaan tosin raumalaiset ovat ennen takellelleet pahiten. Loukkaantumisia tuntuu osuvan rosteriin yhä kovalla kädellä. Ville Vahalahti palasi pitkältä saikulta onnistuneesti ja toivon mukaan herättää syvässä unessa olleen Aaron Gagnonin. Kakkossentteri Kelly Zajac ei ole ollut kyllä valmis fyysisesti Liigaan, kenties pitkän loukkaantumisajan vuoksi, mutta jotain pitää vielä tapahtua, että try outista saa sopparin. Toni Koivisto on ollut kenties sarjan kuumin pelaaja avauskierrokset. Saa nähdä miten tutkapari Janne Lahden pitkä poissaolo muuttaa lämpöisyysastetta. Hankinnoista Turo Asplund on yllättänyt minut positiivisesti. Mikäli jatkaa tuolla tasolla, on Lukon sentterinelikko ihan riittävä finaaleihin. Sami Lähteenmäki parantaa tehottoman alkujakson jälkeen ja kuuluu ehdottomasti tulosyksikön pelaajiin. Luulisin, että löytää paikkansa Vahan ja Gagnonin vierestä, missä ei voi tehoilta välttyä. Ryan Zapolski on aloittanut vakuuttavasti, toistan itseäni, sarjan paras veskari. Vielä kun äijää palaa saikulta ja keväällä lista on mahdollisimman tyhjä, niin mestaruudesta pelataan, mikäli koodinimi "kousa" ymmärretään hommata.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Masa V » 29. Syys 2015 22:36

Huolestuttavan pieniä on liigan yleisömäärät tiistaipeleissä. Bluesin 2700 ei ollut yllätys, mutta Oulussakin vain jotain yli 4000. Ja kierroksen keskiarvo reilusti alle neljä tonnia. Yleisömäärät muutenkin olleet laskussa, mutta se tuntuu olevan useimmissa muissakin lajeissa trendinä, lätkässä halukkaille on niin mainiot tv-palvelut tarjolla. Mutta kyllä lätkä(kin) on selvästi parasta paikan päällä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Harri H » 29. Syys 2015 23:23

Hyvin meni Raksilassa. Ei tässä nyt oikein voi moittiakaan Pataa, kun pelillisesti oltiin hyvinkin tasaväkisiä Kärppien kanssa 5vs5-pelissä. Kärpät vaan viimeisteli tehokkaammin, Ässien maalintekovaikeudet taas jatkuvat. Paikkoja kyllä saivat rakennettua siihen nähden hyvin, että rosterista puuttui aika paljon käsiä, kun sivussa oli pitkäaikaispotilaiden lisäksi Saarela, Viljanen ja Ryan. Kärpät nyt ei isommin vakuuttanut, kyllä tuolla materiaalierolla pitäisi pystyä dominoimaan, mutta ei tosiaan voi sanoa tällaista tapahtuneen, vaikka numerot sinänsä selvät olivatkin.

HIFK:ta vastaan Ässillä tuskin on torstaina mitään palaa, koska HIFK on minusta tällä hetkellä reilusti Kärppiä edellä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Jääkiekkokeskustelua

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Syys 2015 23:54

Harri H kirjoitti:HIFK:ta vastaan Ässillä tuskin on torstaina mitään palaa, koska HIFK on minusta tällä hetkellä reilusti Kärppiä edellä.


Huomenna olen menossa katsomaan tuota peliä. HIFK on pelannut vähän epätasaisesti otteluiden sisällä, samassa pelissä on ollut pitkiä loistavia jaksoja ja sitten aika pitkiä huonojakin jaksoja. Ässät on monena vuonna ollut vaikea vastustaja IFK:lle. Uskon, että ottelusta tulee tasainen, mutta veikkaan että kotijoukkue kuitenkin voiton niukasti vie.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron