Masennus

[RaahenTiikeri]

kirjoitanpa nyt tämmöisestä aiheesta,kun itsellä tämä on ollut ajankohtainen kohta jo vuoden verran.Vaikea tietenkään mitään alkupäivämäärää tämmöiselle on sanoa,kun se on hiljalleen systeemiin hiipuva vaiva.
Mutta joka tapauksessa.Viime vuoden vaihteesta asti olen sairastanut(ehkä jo vuosia ollut jonkunlaisia "ensioireita" nähtävillä).
Ajattelin,että tällä palstalla on hyviä tyyppejä eikä varmaan paskaakaan niskaan tule.Ja uskallan herättää keskustelua ja jakaa omia kokemuksia.
Tammikuusta asti maailmanni on ollut villasukan harmaa,kaikki viehättävyys ja inspiraatio katosi.elämässä oli paljon vastoinkäymisiä viime talvena ja ne varmaan toimivat laukaisijana,mutta ei varsinaisena aiheuttajana,Helmikuusta elokuuhun kestänyt täysraittius pahensi vielä oloa kevään puolella,ja huhtikuussa oltiin ensimmäisen kerran täysin pohjalla.Toukokuu meni töissä ja varmaan vähän peitti oireita.huhtikuussa puoliso yritti "pakottaa" hoitoon,mutta enhän mä saapas ottanut asiaa vastaan.Kesä meni miten meni ja elokuussa tuli täysi romahdus,ja erokin(ensimmäinen.palattiin myöhemmin yhteen)tuli erilaisten ongelmien kasaantuessa.tuossa vaiheessa hakeuduin ensimmäistä kertaa ammattiavun piiriin ja hoito oli melko tiheää,mutta melko yhtä tyhjän kanssa.yksityispuolen kelakorvattavaan terapiaan pääsee vasta 3kk hoitojakson jälkeen,ja siksi mielenterveystoimistossa ramppasin.Seuraava pahempi alamäki alkoi marraskuun alkupuolella ja sitä on nyt kuukauden kestänyt.toimintakyky vaihtelee päivästä toiseen eikä aina näy ulospäin se minun paha oloni(eräs palstalainen tuntee minut siviilissä ja näkeekin usein,ja voi vahvistaa että joinain päivinä vaikutan hyvinkin elämänmyönteiseltä ja toimintakykyiseltä).Nyt olen ollut taas siis aivan romahduksen partaalla,ja tulihan se toinen erokin.Eikä minun sairaus taaskaan ollut suoranainen syy,vaan erilaisten ongelmien kasaantuminen(puolison työuupumus,puolison homeperäinen jatkuva sairastelu,vesivahinko yms kasaannuttivat tilanteen ainaiseksi tappeluksi ja kahden väsyneen ihmisen turtumukseksi ja turhautuneisuudeksi)johti väistämättömään.Ja oman surunsahan tämä erokin on aiheuttanut,kummallekkin.Mutta varsinaisen masennuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Ahdistus-ja paniikkioireet ovat tulleet nyt kuvioihin mukaan tuolla marraskuun pahenemisjaksolla.Joinain päivinä pelkkä kaupassa jonottaminen saattaa laukaista paniikin.pois on päästävä,vainoharhaisuutta yms.
Huomenna alkaa sitten yksityinen kelan korvaama psykoterapia.Diagnoosina minulla on syksyltä keskivaikea masennus,mutta tämä yksityinen terapeutti jossain määrin kritisoi tuota diagnoosia.piti pikemminkin päällekkäisinä ahdistushäiriön ja vaikean masennuksen esiintymisinä.
No,minua ei diagnoosit kiinnosta.tällä hetkellä sairauslomaa on helmikuun loppuun.Elämä on lähinnä olemista,vain lyhyiksi hetkiksi saan inspiraatiota jostain,ja kaikki entinen minulle tärkeä on menettänyt merkityksensä.

Haluaisin kuulla,onko täällä ihmisillä kuinka paljon kokemusta aiheesta.ja ennen kaikkea jos on,niin kertoisi että mistä se lopullinen toipuminen lähti.Mistä ne pienet,merkitykselliset asiat alkoivat löytyä?Kuinka kauan tämän kanssa piti tapella?Muuttuiko oma identiteetti lopullisesti?


LISÄYS:
teksti ei ehkä kovin selkeä ja kokonaistilannetta hyvin kuvaava.tarkentavia kysymyksiä saa esittää.minulle ei ole mitenkään ongelma kirjoittaa omasta elämästäni ja sen vaikeuksista.päin vastoin,enempi se on kai avuksi.

[nile]

Tikru! Ei kai näistä osaa kovin selkeästi kirjoittaa. Jos voisi ongelmia ei olisi tai jos olisikin, ne olisivat pienempiä. Yksinhän näistä ei selviä. Jonkinlainen tuki on aina tarpeen. Itse hoidin ongelmia vertaisteni kanssa, kun terapiasta ei ollut muuta apua kuin työnantajan maksamat laskut. Nykyään hoidan ongelmiani päivä kerrallaan. Sitä on kestänyt nyt yli 20 vuotta, mutta kaemmin kesti ennenkuin ymmärsin masennukseni syitä.

Masennus ja sen syyt eivät ole kaikilla samanlaiset. Eikä niiden hoitokaan toimi kaikilla yksi yhteen. Vaikea näitä on tuntemattomien kesken netissäkään käsitellä, Ei se onnistunut naamakkainkaan terapiassa huipputerapeutin kanssa, josta muistan enää vain Margaret Meadin kirjoittaman kirjan Lahjakkaan lapsen tragedia. Se kertoi mm. Hitleristä. Toinen juttu oli, että etsittiin pari vuotta ongelmien syitä sukupuusta. Eikä siitäkään löytynyt muuta mainittavaa kuin alkoholiin altistunut vaari.

Vuoristorataahan tällainen elämä aikanaan oli. Yksi viikkoa kerättiin emännältäkin pisteitä, jotka heti seuraavan viikon maanantaina menetettiin ja syitä tähän ihmeteltiin. Kauan kesti ( 37 vuotta ) ennenkuin löytyi parempi peili kuin Linnanmäen Naurutalosta.

Lopullista toipumista näistä masennuksista ei olekaan, mutta kun korkki pysyy kiinni, tappelutkin vähitellen helpottavat. Merkittäviä parannuksia elämään tulee vielä tapellessakin. Keskimmäisen tyttäreni slogan on "asenne ratkaisee. aina" Siinä on tässäkin asiassa vinha perä. Tsemppiä tässä tarvitaan, mutta sitä on haettava itse.

[RaahenTiikeri]

minulla taas jonkunlainen selvyys tämän mahdollisista aiheuttajista,tietyistä pitkäkestoisista stressitekijöistä.Yksi taattu laina keikautti elämän ympäri ja siitä alkoi semmoinen vuoristorata joka johti ongelmasta toiseen,ja jonkunlaiseen loppuunpalamiseen.Olisi pitänyt silloin aikanaan tajuta nostaa kädet pystyy paljon aiemmin ja todeta;mä en jaksa,mun ei tarvi jaksaa.
Mutta selvyyttä sille,miksi se iski 2016-17 vuoden vaihteessa monta vuotta aktiivisten stressijaksojen jälkeen,ei ole tullut.
Mut ei mua ees kiinnosta SYYT niinkään,johtukoon vaikka tsernobylin laskeumista.Haluan apua tähän päivään ja tulevaan elämääni.Tällä hetkellä ei oikein edes ole elämän tuntua.Psykoterapia nyt on se seuraava jolle mahdollisuuden annan.
Lähipiirissä on niin paljon huonoja kokemuksia masennuslääkityksistä ja niitä nyt ainakin tässä vaiheessa välttelen.mutta en tyrmää niidenkään kokeilua ellei toi terapia ala potkiin.
Rauhoittavia olen kyllä satunnaisesti syönnyt pelko-ja paniikkitiloihin ja unettomuuteen.mutta en "kuuriluontoisena" eivätkä ne ole aivokemiaan/luonteeseen kajoavia.
Luonnehan mulla on kyllä muutenkin sangen outo.Psykiatrikin ehti jo sanoa,että "lähestymiskulmani todellisuuteen on poikkeava" ja sitä myöten ei hoitoväyläksikään taida valikoitua se normaali,normaaleille ihmisille tarkoitettu väylä,jolla alakuloinen/työkykynsä menettänyt ihminen pyritään vain palauttamaan kuntoon,jossa on valmis täyttämään paikkansa yhteiskunnassa.

[nile]

Tikru. Eihän nuo SYYT ja niiden tiedostaminen todellakaan kiinnosta, kun tärkeintä on elämän hallinta tänään, tässä ja nyt. Eräs syy voi kuitenkin olla sama kuin itselläni = ”kuollaan, jos tarvitaan, peräänny emme” ja kun siinä ei nosta käsiään pystyyn tulee mitä tulee ja siitä sitten voi masentuakin.

Masennuslääkkeet ovat usein masennuksen hoitoon huono homma. Kun terapeutti ei saa hommaansa eteenpäin, hänellä on takataskussaan monenlaisiakin pillereitä, jotka voivat oloa lievittää, vaikka eivät paranna kovinkaan pitkäksi ajaksi.

Minulta sanottiin mm. unikeskuksen tuhoutuneen ja siihen määrättiin kovemmat lääkkeet kuin Alkosta saa. Nykyisin nukun 10 tuntia vuorokaudessa ilman Alkoa ja lääkkeitä. Tässä yhteydessä on tarpeen löytää myös erilaisia SYITÄ. Identiteettihän tässä on matkan varrella unohtunut moneenkin kertaan. Narsismi lienee se viimeinen, jota vastaan kamppaillaan. Elo aivan normaalina ihmisenä olisi kauhistus. Sinähän et ole mitään, jos olet normaali.

[RaahenTiikeri]

juu.normaaliuden pelkoa en ole ainakaan ikinä joutunut kokeen.sen verran on toi korvien väli outo ihan terveenäkin ollut.Mutta tuossa piilee kyllä se ikäväkin puoli,että mun auttaminen tommosissa psyykkisissä jutuissa voi olla vaikeampaa kuin sen normaalimman,kuka tarkastelee elämää semmosesta keskimääräsemmästä suunnasta ja tuntee itsensä tyytyväisemmäksi keskimääräsemmistä asioista.mä olen ihan hukassa itteni kanssa;kuka olen ja mitä haluan.ollut jo pitkään.

[nile]

Niinpä. Se vika näissä terapioissa usein on, että niiden päämäärä on tehdä potilaasta normaali ihminen ja keinot ovat sen mukaiset. Silloin ei itseltään hukassa olevalla ihmisellä ole apua ongelmiinsa. Itse - ihan terapeutinkin kehotuksesta - lähdin rarkomaan näitä ongelmia yhtä "hullujen" ihmisten kanssa. Psykiatri Ilkka Taipale sanoi kerran jättäneensä lääkärintoimensa siksi, kun hullut on lainsäädännölläkin jätetty heitteille.

[RaahenTiikeri]

ja se,että hoidot tähtää yleensä yhteiskunnallisen toimintakyvyn(eli työ ja arjesta selviytyminen)palauttamiseen.Ja se suo on kuitenkin ihan hullua nykyään.Ei ihmisen semmoista kuulu kestääkään terveenä.Ja kun itsellä ei ole ikinä ollut mitään "keskiluokkaisia kunnianhimoja" niin vähän arveluttaa,että semmoistako ihmistä minusta tuossa terveydenhuollossa aletaan rakentamaan.Haluan itteni takas.Tiedän,että samanlaiseksi en varmaan tule ja ainahan ihmiset muuttuu.Mutta jostain mun täytys se langanpää löytää mitä seuraamalla se lankakerä löytys.En tiedä ihan tarkkaan millo se hukku,mutta oireilua on nyt se vuos ollut.
lähipiiriltä olen saanut apua helvetisti ja olen huomannut että mulla on todellisia ystäviä paljon enemmän kun olen luullut.
ja käytännön asiathan mulla hoituu ihan maagisesti kuten aina ennenkin.asuntoja ei tarvi ettiä,sen kun vilkasee ni jostain tyrkytetään luukkkua.ja jos autosta loppuu bensa,nii tiiän,että seuraavalla ohiajajalla on kanisteri mukana.noin ne vaan menee,enkä tiedä kuin hyvät suojelusenkelit mulla tuolla onkaan.
mut kun noi käytännön asiat ei korjaa mieltä.eläisin paljon mieluummin taloudellisessa/olosuhteellisessa kurjuudessa mieleltäni terveenä,ku tässä tilanteessa jossa asiat napsahtelee kohilleen mitään yrittämättä,mutta mikään ei tunnu miltään.
äiti tästä asiasta mulle yhtenä päivänä sanoikin;että mun pitäis olla miljoona miljoona kertaa kiitollisempi siitä,että mulla järkkääntyy aina asiat kuin taivaallisella sopimuksella.Mut en osaa olla,kun olen siihen tottunut.
olen saanut esimerkiksi kuluneen syksyn aikana kaksi vuokra-asuntoa(olen muuttanut siis monesti)aivan "johdateltuna" ja niihin liittyvissä oheisasioissa on käynyt uskomaton tuuri.Mutta tämä koskee vain omaa elämääni.
Ja taasen tuossa nyt katkolla olevassa parisuhteessa taas asiat on mennyt päin helvettiä,millo hajoo autot,millo kuolee lemmikit,millon tulee (mahdollisesti sairautta aiheuttava)vesivahinko,millon saadaan kaupungilta päin persettä olevia päätöksiä esikouluun sijoittamispaikasta(asia voitettiin oikeudessa kyllä).asiat sen parisuhteen ympärillä ovat aivan kuin kirottuja.Ja se on lisännyt ahdistuksia ja pelkoja "mitä seuraavaksi" tyyliin.

[nile]

Jollakin terapian tarpeessa olevalla voi olla ongelma siitäkin, kun leipää syödessä ei tule hiki ja joillekin tulee hiki, vaikka leipä menee jollekin toiselle. Terve mieli ei tule kuitenkaan välttämättä hyvin- tai pahoinvoinnista, vaan tasapainosta esimerkiksi ihmissuhteissa.

Joissakin ihmissuhteissa ei ole välttämättä mitään mieltä ja siksi tuntuukin, että kaikki muutkin asiat kuin ihmissuhteet ovat päin helvettiä. Tätä ennakoivat usein erilaiset ahdistukset ja pelot, joita ei omaan elämäänsä osaa suhteuttaa ja joihin ei niitä SYITÄ löydy. Kun ne eivät kiinnostakaan, mutta jonkinlaisena olemassaolon pakkona vituttavat.

Itseäni enkä sinuakaan noihin mielettömyyksiin mukaan laske. Itse olen elänyt tuon oman ihmissuhteeni kanssa yli 50 vuotta, vaikka huntuhäitä ei ole ikinä pidettykään. Kivinen tiehän se jollakin ajatusmaailmalla se olisi voinut olla, mutta on menetellyt kun ei ole moitittu.

[Masa V]

Tosi hienoa ja rohkeaa kertoa avoimesti tällaisista tuntemuksista.

Lähisukulaisellani oli tässä vähän aikaa sitten vaikeaa ahdistuneisuutta, pakko-oireita ja masennusta. Jossain vaiheessa tilanne meni yli, että varasimme ajan yksityislääkärille ja veimme sinne, oli itse tyytyväinen että näin toimimme, ajateltiin että maksetaan se reilu satanen. Pari kertaa käytiin ja sitten saatiin lausunto. Ja lääkitys, mielialalääke Sertralin. Netistäkin löytää Sertralinista hirveästi varoittelua, mutta näin yli vuoden käytön jälkeen vaikutus ollut ehdottoman positiivinen. Oikeastaan pari kuukautta meni ennenkuin nämä lääkkeet alkoivat toimimaan, näistä ei tule nopeaa apua kuten vaikka pameista, mutta pameja ei kannata käyttää kuin yksittäin ja akuutissa tilanteessa, jos tulee vaikea paniikkikohtaus tms. Sertralin vie toki huippuelämyksiä molemmista päistä, vähentää todella hyvin ahdistusta, mutta myös ne huippuelämykset voivat vaimentua. Ja seksuaalisia halujahan se vähentää.

Ensin hänellä alkoi kognitiivinen psykoterapia, se alkuun tehosikin, siinä siis sellaisia harjoitteita että kohtausmainen ahdistus ja pakko-oireet jäisi pois. Kahdessa kuukaudessa oli oireet miltei poissa. Mutta sitten ne palasivat entistä pahempina, eikä oikein jaksanut sitten käydäkään siellä terapiassa. Ongelmat oli tietyllä tavalla syvemmällä ja terapeutti vaihtui tällaiseen psykodynaamiseen terapeuttiin, vaikka heitä ei nykyään niin suositellakaan, koska hoito pitkäkestoista eikä suoraan auta oireisiin. Nyt ei keskitytä oireisiin, vaan ilmeisesti jutustellaan tiiviisti tuntemuksista ja analysoidaan niitä, nyt hän käy siellä hyvin mielellään. Jos terapeutti ei ole mieleen, niin käynneistä tuskin mitään hyötyä.

Tällä hetkellä hän on työkykyinen, vaikka toki oireet eivät ole täysin poistuneet. Terapia ja lääkitys jatkuu, Kela maksaa pääosin terapian.

Itse olen vaikean masennuksen välttänyt, lähinnä ollut sellaista jokavuotista kaamosajan väsymystä. Ennemmin minulla on taipumus riippuvuuksiin. Ymmärrän olevani lievästi peliriippuvainen, mutta sekin on loksahtanut hallintaan vuosien saatossa. Pelirajat toki minulla pitää olla ja silloin tulee pelattua juuri sopivasti muutamia kymppejä yksiin raveihin. Joskus 20 vuotta sitten pelaaminen oli tuloihin nähden päätöntä, mutta olin aika hyvä ja pysyin jotenkin pinnalla. Nyt en ole enää niin hyvä ja oikeasti pystyn pelaamaan pienellä ja nauttimaan pelaamisesta, häviö ei enää ole maailmanloppu, joka on pakko paikata uudella isommalla pelillä. Joskus poikamiehenä oli kausia, jolloin tuli otettua viinaa liikaa ja liian usein, huomasin että silloin pelaaminen vähän jäi. Samoin välillä oli älytöntä säätämistä naisten kanssa, silloin kanssa se jollain lailla vei sen jännityksen tarpeen ja pelaaminen jäi silloinkin vähemmälle. Aina piti jostain olla tietyllä tavalla liikaa kierroksia. Nyt ollaan jollain lailla tasapainossa, pelaaminen harmitonta viihdettä ja raviurheilun seuraaminen enemmän muuta kuin peliä.

Tsemppiä Tiikeri, olet sen verran supliikkimies että uskon sinun hyötyvän terapiasta, kunhan vaan sopiva osuu kohdalle. Ja jotenkin ajattelen, että olet sellainen mies, että lopulta, vaikeuksienkin jälkeen, putoat aina jaloillesi.

[RaahenTiikeri]

Terve mieli ei tule kuitenkaan välttämättä hyvin- tai pahoinvoinnista, vaan tasapainosta esimerkiksi ihmissuhteissa.

-niinpä.ei olosuhteet välttämättä aiheuta masennusta,tai hyvät olosuhteet tee onnelliseksi.
oma isäni kävi 2007 läpi sydänkohtauksen,2 aivoinfarktia(jälkimmäisen uhattiin vievän puhe-ja kävelykyvyn ehkä lopullisesti)ja hymyssä suin ja rööki hampaissa hän nousi rollaattorin takaa polkupyörälle ja lähti Nesteralleihin ennen ensimmäistäkään kuntoutusta.2008 hän sairasti vakavan vuotavan vatsahaavan,pitkä sairaalajakso ym ja sama huumoriveikko siellä sairaalassa makasi.ja nilkutti röökille.2011 iski paksusuolen syöpä,pysyvä avanne ja ennuste virtsateiden arpeutumisesta(loppuelämän virtsaamisvaikeus).syöpä itsessään lähti onnistuneesti 100%.No,ne ongelmat realisoitui virtsarakon arpeutumisena,ja nyt sitten on aika ajoin katetri,aika ajoin kusee ihan omalla värkillään.syöpähoito ei vienyt hiuksia,eikä aiheuttanut pahoinvointia,ja jatkuvasti mies kävi kalassa,marjassa ja sienessä.
sitä ei ole tavallaan nujertanut mikään ja elää suht normaalia 62 vuotiaan isoisän elämää,vaikka taksiluvat vietiin aivoinfarktien jälkeen ja joutu luopuun koulutaksin ajosta.on nyt eläkkeellä.
ainoastaan yhdessä vaiheessa syöpähoitoja joutui turvautuun kuolemanpelon aiheuttaman depression takia apuun.ja sekin oli hyvin lyhytaikainen ja aurinko paistoi taas nopeasti.Ja jos nyt vedetään vielä ääri esimerkkejä,niin eihän maailman köyhimmissä maissa eniten masennuta,päin vastoin.Tai ei rintamamiehistäkään kaikista tullut painajaisten vaivaamia hermoraunioita.

[RaahenTiikeri]

Tosi hienoa ja rohkeaa kertoa avoimesti tällaisista tuntemuksista.

-tämä palsta on ollut aina hengeltään niin hyvä,etten vierasta kertoa täällä näistä(kään)asioista.Ja kyllä tuolla IRL olen myös hyvin avoin.

Sertralin vie toki huippuelämyksiä molemmista päistä, vähentää todella hyvin ahdistusta, mutta myös ne huippuelämykset voivat vaimentua. Ja seksuaalisia halujahan se vähentää.

-juuri tuo tylsistyminen mua pelottaa lääkityksessä.huippuelämykset ovat olleet niin tylsiä jo pitkään,ja semmoinen "on vaan hyvä olla tässä näin"-fiilis(vaikka luonnossa tai katella maisemaa yms)loistaa poissaolollaan.En halua menettää lopppujakin vähiä.Enkä halua menettää seksuaalisia haluja.ne ovat kuitenkin jotenkin niin perustavanlaatuisia primitiivisiä ihmisestä itsestään kumpuavia nautintoja ja elämänsisällöllisiä juttuja.en ajatuksen tasollakaan enkä käytännössä halua niihin kajottaman.

Tsemppiä Tiikeri, olet sen verran supliikkimies että uskon sinun hyötyvän terapiasta, kunhan vaan sopiva osuu kohdalle. Ja jotenkin ajattelen, että olet sellainen mies, että lopulta, vaikeuksienkin jälkeen, putoat aina jaloillesi.

-kyllähän tuolla mielenterveyspuolella on kehuttu minun analysointikykyä,jäsenteleyä ja syyseuraussuhteiden tunnistamista omasta henkilöhistoriasta POIKKEUKSELLISEKSI.Ja tiedän sen olevan.Mutta onko siitä sitten apua.aika näyttää.Tarvitsisin ennen kaikkea työkaluja tähän hetkeen.Mistä löytää se "perus hyvä olo",tuntua kivalta vaan olla,hengittää,nähdä ja kuulla.Tavallaan mä luulen,että ei ihminen pisemmän päälle voikaan elää tyydyttävää elämää itsensä ulkopuolelta tulevista asioista(ravipelit,työ,ihmissuhteet,elokuvat jne jne)vaan nehän muuttuu ja kiinnostuksen kohteet vaihtuu.Kyllä sen on tultava SISÄLTÄ,että mulla on hyvä olla tässä,nauttia pienistä asioista ja elää sopusoinnussa ympäröivän todellisuuden kanssa.

Ja kiitos.minäkin haluan uskoa olevani jaloilleen putoava ihminen ja olevani entistä vahvempi tämän kokemuksen jälkeen.Ennen minä olinkin todella todella jaloilleen putoava,mutta jonnekkin se mies hävisi.
Se mies saatto saada tiedon 40 000 euron ulosoton alkamisesta,ja lähtee metsään kaljalle kannonnokkaan kuunteleen lintuja ja ajatella,että elämä kantaa,ja laulavatpa kauniisti.
Mut se nykyinen mies ei vaan tunne mitään.asiat käytännön asioissa (raha,käytännön elämän järjestelyt ym)on paljon paremmin,mutta kun ei ne saakelin linnut laula yhtä kauniisti.Eikä hevosten ympyrän juoksemisen kattominen anna samaa fiilistä ku ennen.Rahaa olen tänäkin syksynä raveista saanut tosi kivasti,mutta se on vaan rahaa.paperia taskussa joka helpottaa erilaisten mauttomien ruokien ostamista ja tylsien kirjojen hakemista divarista.ennen se olis ollu jumankauta RAVEISTA voitettua rahaa ja sytyttänyt innostuksen aina vaan kovemmaksi seurata hevosten ympyrän juoksua.

[seuraaja]

Valitettavasti minullakaan ei ole taika-avaimia ... Jaksamista!