KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 18. Elo 2012 16:16

Ja taas mennään, ohjelmassa suositun komeettakisan syysversio. Ideana on kerätä talliinsa hevosia, joiden yhteenlaskettu voittosumma on valintahetkellä maksimissaan 10 000 euroa. Tallissa tulee olla yhteensä viisi hevosta. Sillä ei ole merkitystä, ovatko hevoset suomenhevosia vai lämminverisiä, molempia saa valita, kunhan hevoset ovat treenissä Suomessa. Lisäksi hevosten tulee olla vähintään 5-vuotiaita lämminverisiä, tai vähintään 6-vuotiaita suomenhevosia.

Valitut hevoset tulee ilmoittaa minulle yksityisviestitse viimeistään 31.8.2012. Laitathan viestiin myös jokaisen hevosen sen hetkisen voittosumman, sekä tallin yhteenlasketun voittosumman.

Julkaisen kilpailuun osallistuvat tallit mahdollisimman nopeasti deadlinen päätyttyä.

Kilpailun voittaja on se, jonka tallin hevosilla on eniten tienattua rahaa aikavälillä 1.9.2012 - 31.12.2012.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 29. Elo 2012 15:23

Olen vastaanottanut kisatallit seuraavilta nimimerkeiltä:

Stayer
Ruikonperä
Pouhou
Tosca
aamutähti
Masa V
Touho

Lisäksi olen oman tallini tehnyt, valitsin siihen hevoset yllämainittujen nimimerkkien hevosten ulkopuolelta.

Vielä ehtii mukaan syksyn jännittävimpään kisaan!
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 01. Syys 2012 10:17

Tässä kisan tallit. Omassa tallissani on yksi sama hevonen, kuin huru-ukolla, mutta huru-ukko ilmoitti tallinsa vasta sen jälkeen, kun olin omani tehnyt. Näillä mennään! Jos intoa löytyy, niin omasta tallistaan voi kirjoittaa jonkinlaisen esittelytekstin, ainahan noita valintojen perusteluja on mukava lukea :)

Mikko A
Three July
Sambo Sand
Careleo
Varjorinna
Carlore

Kädetön
Three July
Henkan Huima
Millstone's Lissom
Guapita C
Varjorinna

huru-ukko
Gilari
Winner's Will
Spend It All
Forintti
Aurorasine

Stayer
Vihjeen Veto
Akin Passi
Fast Ride
Careleo
New Grove Ophium

Ruikonperä
Three July
Arctic Gentleman
Divine Dude
Varjorinna
Carlore

Pouhou
Ani-Aada
H.M. Into
V.G. Wenla
Patze Birdland
Millstone's Lissom

Tosca
Park's Angel
Royal It
Lii Narva
Carlore
H.M. Into

aamutähti
Three July
Vihjeen Veto
Careleo
Guapita C
I.P. Ritari

Touho
Three July
H.M. Into
Winner's Will
Sambo Sand
Ilo's Ember

Masa V
Intruder
Henkan Huima
Lumi-Eerika
Millstone's Lissom
Ilo's Ember

Harri H
Sullivan
Gilari
Grainfield Charlie
Mäen Hovi
Sweet Jack
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Syys 2012 10:58

Samoja hevosia olen näemmä pyöritellyt kuin muutkin. Three July nyt ei esittelyjä kaipaa ja pakkohan toi oli saada talliin kun voittosumma vielä alle 10k ja sitten otin kaveriksi kakkoskärjeksi Arctic Gentlemanin, koska ajattelin ettei Pekka sitä huvikseen ole Ruotsiin vienyt ja siellä on isot palkinnot. Nytkin se tienasi alokassarjan kolmosesta paljon enemmän kuin täällä tienaisi vastaavan lähdön iltaravivoitosta. Noiden kahden jälkeen jäikin sitten vain muutama satanen pelivaraa ja valinta kohdistui osaavien taustojen takia Varjorinnaan ja Carloreen. Divine Dude meni hyvän ajan kokeessa, tosin sen valitsin alustavasti jo ennen sitä.

Muuten näytti olevan ihan sääntöjen mukaiset hevoset kaikilla, mutta huru-ukon I.P. Sankari taitaa olla vasta 5v.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Syys 2012 11:18

Tämä on kyllä mielenkiintoinen kisaformaatti, etenkin kun varsat on ulkona. Mahdollisia hevosia on yllättävän vähän, joten Harrilla mahtoi olla pähkäilemistä, kun viimeisenä valitsi :) .

Three Julyn olisin minäkin ottanut, mutta pakkohan sitä on ihan periaatteessa omaansa uskoa, kävi kisassa miten kävi... ;) Arctic Gentleman oli myös mielessä, mutta sitten olisi täpärästi jäänyt pari suomenhevosta ulos mitkä halusin mukaan.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Syys 2012 11:23

Jos tätä komeettakisaa vielä tulevaisuudessa jatketaan, ja miksei jatkettaisi niin pitää tuumailla mikä olisi Harrin kannalta paras ratkaisu, koska tuo on jo liian vaikeata kun pitää valita kisahevosten ulkopuolelta ja toisaalta taas se olisi sitten vähän typerää jos pääsisi valitsemaan parhaat päältä muiden talleista. Siinä vähän kisan idea katoaisi. Ehkä olisi paras jos Harri ilmoittaisi heti kisan avautuessa tallinsa jollekin muulle?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Syys 2012 11:47

Ruikonperä kirjoitti:Jos tätä komeettakisaa vielä tulevaisuudessa jatketaan, ja miksei jatkettaisi niin pitää tuumailla mikä olisi Harrin kannalta paras ratkaisu, koska tuo on jo liian vaikeata kun pitää valita kisahevosten ulkopuolelta ja toisaalta taas se olisi sitten vähän typerää jos pääsisi valitsemaan parhaat päältä muiden talleista. Siinä vähän kisan idea katoaisi. Ehkä olisi paras jos Harri ilmoittaisi heti kisan avautuessa tallinsa jollekin muulle?


Näin varmaan on, että jos Harri ilmoittaisi oman tallinsa heti kisan avautuessa, niin tätä ongelmaa ei tulisi.
Toinen pieni kehittämisidea voisi olla se, että tallien jättäminen päättyisi noin 10 päivää ennenkuin varsinaiset kisapäivät alkaa. Silloin kukaan ei voisi hyödyntää jo tehtyjä ilmoittautumisia startteihin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 01. Syys 2012 11:59

Masa V kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Jos tätä komeettakisaa vielä tulevaisuudessa jatketaan, ja miksei jatkettaisi niin pitää tuumailla mikä olisi Harrin kannalta paras ratkaisu, koska tuo on jo liian vaikeata kun pitää valita kisahevosten ulkopuolelta ja toisaalta taas se olisi sitten vähän typerää jos pääsisi valitsemaan parhaat päältä muiden talleista. Siinä vähän kisan idea katoaisi. Ehkä olisi paras jos Harri ilmoittaisi heti kisan avautuessa tallinsa jollekin muulle?


Näin varmaan on, että jos Harri ilmoittaisi oman tallinsa heti kisan avautuessa, niin tätä ongelmaa ei tulisi.
Toinen pieni kehittämisidea voisi olla se, että tallien jättäminen päättyisi noin 10 päivää ennenkuin varsinaiset kisapäivät alkaa. Silloin kukaan ei voisi hyödyntää jo tehtyjä ilmoittautumisia startteihin.


Tällä kertaa kovin moni ei hyödyntänyt ilmoittamisia, kun kaikilla oli kiire valita Three July mahdollisimman matalalla voittosummalla :)

Ei mulla periaatteessa ole mitään tuota vastaan, että valitsen viimeisten joukossa tallini, vähän haastetta! Mutta tokihan tuota joku kerta voidaan kokeilla, että valitsen ensimmäisenäkin.

Ja huru-ukon pitää tosiaan vaihtaa tuo I.P. Sankari, on 5v.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Stayer » 01. Syys 2012 18:30

Taustaa valinnoilleni:

- Vihjeen Veto on tuttu hevonen, jota on tullut seurattua koko sen iän. Ori on ollut terveenä, ja sille on ajettu pohjia neljä talvea. Jos vaan terveenä saa kilpailla, mahdollisuus hyvään tiliin on olemassa.

- Akin Passilla taitaa nyt olla ongelmat voitettu, ja taulun pitäisi ymmärrykseni mukaan olla hyvässä kunnossa vielä pitkään. Hyvältä näyttää tässä vaiheessa kisaa.

- Fast Ride: ei tietoa siitä, mutta taulu menossa hyvään suuntaan ja valmentajan luulisi vielä noilla näytöillä jatkavan kautta. Vaihtoehtona pyörittelin O'Littlebigjoe:ta, mutta sen verran on 'hintaeroa' että kallistuin tähän. Ihmeekseni kukaan muukaan ei 'pikkuisoa' talliinsa kaapannut. Three July ei jostain syystä käväissyt mielessä.

- Careleo, Caparoksen turolainen pikkuveli kiinnosti noilla voittosummilla. Niinkuin monia muitakin :biggrin:

- New Grove Ophium: uraansa aloittava mielenkiintoinen tamma, tallin 'musta hevonen', joka voisi hyvinkin tuoda hyvän tilin...

Kiitos taas Harrille mielenkiintoisesta kisasta: Näitä on aina hauska suunnitella!
Stayer
 
Viestit: 497
Liittynyt: 21. Loka 2009 18:11

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Tosca » 01. Syys 2012 21:37

Tosca
Park's Angel
Royal It
Lii Narva
Carlone
H.M. Into


Carlore on meikäläisellä livahtanut muotoon Carlone,mutta tosiaan tätä Pasi Laurilan Hovi- Arilaista olen ajatellut:)
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Syys 2012 22:15

Perusteluita valinnoille:

Intruder oli helppo valinta sen vuoksi, kun ostin sen toukokuussa... Three July olisi ehkä ollut järkevämpi valinta kisamenestystä ajatellen, mutta pakkohan se on omaansa uskoa. :) Intruder on pystyvä hevonen, mutta sillä on ollut läpi uran pieniä jalkaprobleemia. Suuri osa uran alkupuolen starteista on ollut varsin tasokkaissa lähdöissä ja kertaakaan tämä ei ravatessaan ole jäänyt rahasijojen ulkopuolelle. Toiveena on, että olisi jo syyskuun loppupuolella startissa. Taulu on päässyt karmeaan kuntoon, mikä voi hieman hämätä.

Henkan Huima tuli talliin, kun katsoin olisiko Puikkosella tai Okkolinilla jo 6-vuotiaita tai vanhempia ja vain vähän tienanneita suomenhevosia. Tämä on kerännyt koko ajan tasaisen hyvin rahaa ja Kouvolan voiton perusteella tämä pääsi mukaan.

Lumi-Eerika tuli mukaan, kun piti löytää joku tonnin tienannut. Tällä on alkuun ajettu säännöllisesti kilpaa joten ajattelin, että keräisi tasaisesti rahaa.

Millstone's Lissom oli kerran mukavasti toinen Kuopiossa. Hatarasti muistelen Judin antaneen vinkin tamman hyvyydestä jossain viestissä?

Ilo's Ember tuli valittua, kun piti löytää joku nolla euroa tienannut, muistin tälle hyvän koelähdön ja siitä arvelin että varmaan starttaa syksyllä useamminkin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Antti K » 01. Syys 2012 23:32

Hyvä että laitatte rötösherrat kuriin :)

Sankarin tilalle Aurorasine
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Touho » 02. Syys 2012 19:43

Vähän perusteluja omista valinnoista.

Three Julytä tuskin tarvitsee kauheasti perustella. Ilman sitä kisaa ei voi voittaa.

Three Julyn vastapainoksi piti taas löytää joku 0e tienannut ja Ilo's Emberin koelähtö pisti minunkin silmään.

Sambo Sand on aloittanut uransa hyvin ja uskon tekevän hyvän tilin.

Winner's Will taas oli viimeksi Mikkelissä _todella_ hyvä ja ei varmasti jäänyt uran viimeiseksi voitoksi.

H.M. Innossakin nään parannuspotentiaalia, mutta jos totta puhutaan niin olisin tuon samanrahaisen Carleon ottanut sen tilalle, jos vain olisin huomannut...
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Syys 2012 21:40

Pienet perustelut:

Sullivan
- Tästä olen kuullut positiivisia kommentteja. Ilmeisesti pitäisi olla varsin riittoisa peli, kunhan kelit muuttuu raskaammiksi, eikä tarvitse aivan yhtä kovaa päästä omissa sarjoissa. Mene ja tiedä, aika näyttää.

Gilari
- Sukuvarsan alku-ura ollut katkonainen, koelähtö herätti lupauksia.

Grainfield Charlie
- Aloitti 4-vuotiaana asiallisesti, mutta syystä tai toisesta ollut pitkään paussilla (loukkaantuminen??). Koelähdössä kiskaisi 14-lopetuksen, luulisi olevan sarjoihinsa riittävä tapaus.

Mäen Hovi
- Myönnettäköön, etten ole nähnyt yhtään starttia, mutta statistiikka on hurja, ennätys voittosummaan nähden oikein asiallinen. Ihmettelin hieman, ettei tätä kukaan muu bongannut?

Sweet Jack
- Viimeisenä valittu täytehevonen, kun 10 000 euron yhteissumma alkoi olla melkoisen lähellä. Vaasassa hyvä esitys, Teivossa tasaisempi. Kai tämäkin jonkinlaisen tilin voisi syyskaudella tehdä.

Katsotaan kuinka käy, takamatkalta lähdetään, mutta voitosta ajetaan ;)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Touho » 14. Syys 2012 23:59

Melkeen olin jo heittänyt hanskat tiskiin tämän kisan osalta, mutta sitten katsoin, että ainut jolla on Winner's Will minun lisäksi on huru-ukko ;) Sambo Sandiakaan ei kovin monella ole. Tuo H.M. Into on ollut kyllä aivan läpimätä noissa viimeisissään ja tuskin juoksee euroakaan minulle :mrgreen:
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 16. Syys 2012 17:54

Hieno viikonloppu meikäläisen tallilla, kun Grainfield Charlie, Sweet Jack ja Mäen Hovi ottivat kaikki tolpan! Gilari oli tiistaina Teivossa toinen, joten ainoastaan Sullivanilla on tili avaamatta.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 17. Syys 2012 00:43

Ruikonperä kirjoitti:Jos tätä komeettakisaa vielä tulevaisuudessa jatketaan, ja miksei jatkettaisi niin pitää tuumailla mikä olisi Harrin kannalta paras ratkaisu, koska tuo on jo liian vaikeata kun pitää valita kisahevosten ulkopuolelta ja toisaalta taas se olisi sitten vähän typerää jos pääsisi valitsemaan parhaat päältä muiden talleista. Siinä vähän kisan idea katoaisi. Ehkä olisi paras jos Harri ilmoittaisi heti kisan avautuessa tallinsa jollekin muulle?


Perskeles, pakkostarttisummahan tuolle Harrille on määrättävä :twisted:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Syys 2012 22:56

Tällainen tilanne on tällä hetkellä, jos ei Excelin kanssa tullut isoja virheitä:

Kädetön 3070
Masa V 2870
huru-ukko 2650
Ruikonperä 2484
Harri H 2300
Tosca 1940
Stayer 1700
Touho 1470
Mikko A 1270
Pouhou 1270
aamutähti 770

Tasaista on ja mukavasti kaikki tallit avanneet jo tilinsä :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 29. Syys 2012 00:42

Hienon tasaisesti on kyllä kisa alkanut!

Tiistaina huru-ukko siirtyi kärkeen (Gilari), keskiviikkona puolestaan Kädetön (Henkan Huima) ja nyt perjantaina Masa V (Ilo's Ember). itse esitän vaateen kärkipaikasta sunnuntaina Arctic Gentlemanin kanssa 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Loppuvuoden komeetat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 29. Syys 2012 17:18

Ruikonperä kirjoitti:Hienon tasaisesti on kyllä kisa alkanut!

Tiistaina huru-ukko siirtyi kärkeen (Gilari), keskiviikkona puolestaan Kädetön (Henkan Huima) ja nyt perjantaina Masa V (Ilo's Ember). itse esitän vaateen kärkipaikasta sunnuntaina Arctic Gentlemanin kanssa 8-)


Pienenä vihjeenä voin todeta Ruikonperälle, että älä odota sunnuntaita, sillä Arctic Gentleman juoksee tänään Solvallassa lähdössä 13, joten voit tototv:tä seurata lohkeaako se kärkipaikka :roll:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron