Suuri Suomalainen Derby 2012

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Suuri Suomalainen Derby 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 03. Syys 2012 22:28

Nyt on muuten taas Alien Ladyn omistajiksi merkattu Hippokseen Oy Trot Ab ja Heimo Uusitalo, eli Korvenoja ei myynyt osuuttaan Uusitalolle lopullisesti, niin kuin varmaan kaikki olettivatkin. Tuossa saattaa sitäpaitsi käydä päinvastoin, kun muistaakseni Korvenoja on jossain sanonut, että Uusitalo on pikkuhiljaa jo lopettelemassa raviharrastustaan ja ei varmasti lähde enää Alien Ladyn varsoihin mukaan. Alien Lady nimittäin astutetaan jo ilmeisesti ensi keväänä. Olisi astutettu jo tänä keväänä, mutta juuri silloin ongelmat kaikkosivat ja radoilla alkoi menestystä tulla.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Edellinen

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron