Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Masa V » 15. Heinä 2012 17:13

Toisesta keskustelusta sain idean tällaiselle ketjulle.

Ruotsissa on aika kovat taksat Suomeen verrattuna, menestyneimmät vievät varmaan sen 1500 euroa/kk. Veikkaan ihan näppituntumalta, että siellä taksat karkeasti sellaista 1000-1800 euron luokkaa.

Stig H Johanssonin osalta laskin valmennusmaksut, ne ovat noin 1400 euroa/kk tai 1700/kk riippuen hoitajan hoidettavien hevosten määrästä. Hinta on noussut euroina paljonkin, johtuen kruunun vahvistumisesta ja euron heikkenemisestä.

Ruotsissahan perusmaksuun tulee kaiken maailman lisiä, kun Suomessa useimmiten lasku on sama kuin kuukausimaksu. Tosin valmentajakohtaiset erot on suuria. Johanssonin maksuun tulee ymmärtääkseni kilpailupäivien osalta hoitajien matka/päivärahakuluja, valjastusrahoja yms... Suomessa ohjastaja + valmentaja vievät useimmiten yhteensä 15% palkinnoista (+penkkirahan), Ruotsissa vievät ainakin tuon saman? Pohjoisempana Ruotsissa lienee valmentajia, joiden taksat on lähempänä suomalaisten tasoa.

Miten on valmennusmaksut muualla? Virossa on tunnetusti halpaa, ja itse uskon että myös hinta/laatu on siellä parhaassa tapauksessa hyvin kohdallaan. Yhä useampia suomalaisvarsoja on opetuksessa ja perusvalmennuksessa Virossa. Tosin sielläkin hinnat lienevät nousemaan päin ja ovat jo virolaisammattilaisilla hyvinkin halpojen suomalaisamatöörien tasolla eli uskoakseni jotain 400-600 välillä. Kuulopuheena muutamat ovat kertoneet hyvistä paikoista Viron maaseudulla, jossa jopa reilusti alle 300 euro/kk hintaan on tarjottu laadukkaat olot hevosille ja hyvää perusvalmennusta.

Mitenköhän tilanne on Ranskassa? Onko valmennus Ruotsin hinnoissa vai jopa halvempaa?

Kertokaa ulkomaiden tilanteesta, ketkä enemmän asiasta tiedätte...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Heinä 2012 14:28

Kukahan mahtaa olla Ruotsin kallein mies mitä valmennusmaksuun tulee?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Heinä 2012 17:06

Ruikonperä kirjoitti:Kukahan mahtaa olla Ruotsin kallein mies mitä valmennusmaksuun tulee?

Aivan samaa mietin... Vaikea tuosta Stig H:n 1700/kk (488 kr/päivä) kalliimmaksi pistää, täytyypä vitsinä katsoa joidenkin suosituimpien valmentajien sivuja.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Elvis » 16. Heinä 2012 21:39

Suomessa pitää jopa kolme hevosta treenissä samalla rahalla kuin Stigillä yhden. Ei riitä, että hän on itse kalliimpi kuin muut, myös eläinlääkärit, kuljetukset jne. ovat tyyriimpiä kuin muilla. Pitää olla TODELLA hyvä ja tienaava heppa, että viivan alle jäisi vielä jotain.
Elvis
 
Viestit: 62
Liittynyt: 31. Joulu 2009 17:54

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja tavis » 17. Heinä 2012 09:45

Lutfi Kolgjini pienentää toimintaa. Sanoo, että Ruotsin raviurheilu on alamäessä. Pikkuratojen elättäminen ei järkevää.

http://www.aftonbladet.se/sportbladet/t ... 5125849.ab
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja tavis » 18. Heinä 2012 09:13

Sami Saarela lopetta valmennustallinsa

http://www.aftonbladet.se/sportbladet/t ... 5129558.ab
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Heinä 2012 15:21

Bongasin oranssilta sivustolta seuraavan uutisen koskien Åke Svanstedtia:

Svanstedt ajoi sunnuntaina Axevallassa peräti seitsemän voittoa. Näistä viisi tuli V75-kohteissa. Aiemmin ei kukaan ole Ruotsissa onnistunut ajamaan yhtä monta V75-voittoa samana päivänä. Svanstedt on länsinaapurissa raviurheilun ehdoton ykkösnimi. Valmennuksessa on tällä hetkellä 249 hevosta. Talliin on tullut tänä vuonna 207 voittoa ja ohjastajana Svanstedt on ajanut 176 voittoa. Perjantaina julkaistiin ruotsalaismedioissa kuvia, joissa 41 tallin hevosta oli yhtäaikaa hiitillä Bjertorpin maastossa.

Että on touhu pikkasen isollaan! Ei taida muistaa ihan joka treenattavan nimeä... Kellä on muuten Suomessa eniten hevosia treenissä?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Touho » 08. Elo 2012 21:07

Ruikonperä kirjoitti:Kellä on muuten Suomessa eniten hevosia treenissä?

Vähän myöhään tulee.. Kyllä se Pekka taitaa olla.

Lähdekorpi aloittaa valmentamisen "yllättäen" uudestaan.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Elo 2012 23:39

Touho kirjoitti:Lähdekorpi aloittaa valmentamisen "yllättäen" uudestaan.

heh, eipä tosiaan hirveänä shokkina tullut. Ei nämä vaan IKINÄ malta OIKEASTI lopettaa 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Masa V » 08. Elo 2012 23:45

Ruikonperä kirjoitti:
Touho kirjoitti:Lähdekorpi aloittaa valmentamisen "yllättäen" uudestaan.

heh, eipä tosiaan hirveänä shokkina tullut. Ei nämä vaan IKINÄ malta OIKEASTI lopettaa 8-)

Taitaa tarkoittaa myös sitä, että Maxwell Mayday siirtyy viimeistään talvella takaisin Ruotsiin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Elo 2012 00:07

Masa V kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
Touho kirjoitti:Lähdekorpi aloittaa valmentamisen "yllättäen" uudestaan.

heh, eipä tosiaan hirveänä shokkina tullut. Ei nämä vaan IKINÄ malta OIKEASTI lopettaa 8-)

Taitaa tarkoittaa myös sitä, että Maxwell Mayday siirtyy viimeistään talvella takaisin Ruotsiin.

Tuohon en kyllä jaksa uskoa. Suomessa raha on löysemmässä kuin Ruotsin betoninkovissa lähdöissä. Onko Lähdekorpi tuossa hevosessa muuten osaomistajana kun oli St. Michelin voittajakehässä?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Touho » 09. Elo 2012 00:25

Omistaa joo olikohan se nyt puolet. Saa nähdä lähteekö Mayday takaisin Ruotsiin. Jos minä saisin päättää, niin ei kannattaisi, koska ihan jos realistisesti mietitään niin onhan hevosella riittämistä Ruotsin kultadivareissa. Tosin hyvällä sisäratareissulla saattaa seurailla hyvin kovissakin porukoissa, kuten Kymi GP:ssä nähtiin.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Masa V » 09. Elo 2012 00:58

Perjantain HU:ssa Lähdekorpi väläytti, että talveksi saattaa siirtyä Ruotsiin, kun siellä on silloin helpommat kultadivarit. Mies siis tiesi paluustaan Ruotsiin valmentajaksi, vaikka sitä ei vielä silloin julkistettu... :) Mietinkin, että kelle oikein meinaavat Ruotsiin sitten viedä.

Muina vaihtoehtoina mainitsivat Ranskan, Suomeen jäämisen ja hevosen myymisen. Lähdekorpi aika selvästi siinä jutussa sanoi, että haluaisi myydä hevosen, mutta Pesosen veljekset haluavat hevosen pitää. "Se on isoin ongelma, kun hevonen on tällä lailla puoliksi, kun mä olen aina ollut vähän sellainen, että mielelläni hevosen myyn. Veljeksetkin ovat kyllä kaupallisia, mutta hyvin ymmärrän, että he eivät tee tätä rahan takia vaan elämysten..."

Suomeen jääminen pitemmäksi aikaa on mun mielestä epätodennäköinen vaihtoehto, Lähdekorpi vaan on sellainen mies, että ei sitä kiinnosta napata jotain 6 tonnin ykkösiä Suomen kultadivareista, vaikka se suht helppoa rahaa olisikin, vaan aina pitää hakea enemmän haastetta.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Valmennusmaksut ja valmentaminen ulkomailla

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Elo 2012 16:37

Masa V kirjoitti:Perjantain HU:ssa Lähdekorpi väläytti, että talveksi saattaa siirtyä Ruotsiin, kun siellä on silloin helpommat kultadivarit. Mies siis tiesi paluustaan Ruotsiin valmentajaksi, vaikka sitä ei vielä silloin julkistettu... :) Mietinkin, että kelle oikein meinaavat Ruotsiin sitten viedä.

Muina vaihtoehtoina mainitsivat Ranskan, Suomeen jäämisen ja hevosen myymisen. Lähdekorpi aika selvästi siinä jutussa sanoi, että haluaisi myydä hevosen, mutta Pesosen veljekset haluavat hevosen pitää. "Se on isoin ongelma, kun hevonen on tällä lailla puoliksi, kun mä olen aina ollut vähän sellainen, että mielelläni hevosen myyn. Veljeksetkin ovat kyllä kaupallisia, mutta hyvin ymmärrän, että he eivät tee tätä rahan takia vaan elämysten..."

Suomeen jääminen pitemmäksi aikaa on mun mielestä epätodennäköinen vaihtoehto, Lähdekorpi vaan on sellainen mies, että ei sitä kiinnosta napata jotain 6 tonnin ykkösiä Suomen kultadivareista, vaikka se suht helppoa rahaa olisikin, vaan aina pitää hakea enemmän haastetta.

Menee nyt kyllä ihan ohi keskustelun aiheen, mutta tottahan on, että jos Maxwell Mayday joskus pitää "lyödä lompsaan" niin se hetki on nyt. Hevonen on "vasta" 7-vuotias ja juossut viiteen viimeiseen 80k rahaa. Puolen vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan toinen ja arvo laskenut ostajien silmissä. Jännä nähdä mitä tekee Golden Dollarsit, kun onhan heillä ollut epäonnea raviurheilun saralla ja nyt olisi sitten tuollainen tykki, jonka kanssa saa varmasti niitä elämyksiä... Voihan se olla, että ostavat Lähdekorven ulos tosta hevosesta. Ranskassa olisi tietty huimat palkinnot, mutta miten löytyy sarjoja tuon ikäiselle ulkomaalaiselle ruunalle, jolla on kuitenkin rahaa jo noin paljon. Mutta noilla tiedoilla tuskin MM tosiaan Suomeen jää,

Maxwell Mayday starttaa muuten ensi keskiviikkona Solvallassa, mutta onhan se ihan toivotonta kun sai radan 8. Ja hieman yllättäen muut lähdön suomalaiset eli Womanizer ja Carmel saivat radat 7 ja 10. Arvontakone pitäisi koodata pikaisesti uudelleen!
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron