Lämminveristen Suur-Hollola 2012

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Elvis » 30. Kesä 2012 08:12

Kyllä Bob Hopen poisjääntiin oli terveydellinen syy. Viimeiseen starttiinsa oli jo kipeä, eikä ehtinyt toipua. Starttien määrällä ei ole merkitystä, Hollolaan oli tähtäimet.

Nykyisestä kilpailusysteemistä: katsojille varmaan kiva, muttei hevosille. Kai muutkin kisat ajettaisiin peräkkäisinä päivinä muuten? Valmentajien mukaan hevosystävällisin tapa olisi kunnon palautumisaika karsinnan ja finaalin välissä (kuten esim. Derbyssä) tai sitten kaksi starttia samana päivänä.
Elvis
 
Viestit: 62
Liittynyt: 31. Joulu 2009 17:54

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Janzon » 30. Kesä 2012 16:35

Ensimmäinen karsinta: She Loves You kerrassaan loistava! Kyllä tulee heittämään hurjan haasteen finaalissa muille. Lisas Big Boy suuri pettymys, ei voinut olla terve. Katkesi aivan täysin. Bluehill´s Boss elämänsä iskussa.

Toinen karsinta: Up Date Hoss valtava! Menee jännällä tyylillä, mutta prk menee lujaa. Amazing Soul tuli lentävällä loikalla suoraa, hieno esitys! :thumbup: Day Cruice mahtava, rehti hevonen! Target Hoss... Minä olen valmis ehdottamaan siitosuraa tammalle. Nyt ei pyörä pyöri niinkuin pitäis, hevosen koko olemus on kuin varjo entisestä. Jotain pahasti vialla. T.Korvenojan hevoset pettymyksiä.

Kolmas karsinta: Taktiikkajuoksulla Aaron De Veluwe kuittasi! Maxwell Mayday ei vakuuttanut missään määrin. Jos Mika olisi ajanut keulasta kuinka olisikaan käynyt Maxwell Maydaylle kuolemasta? ;) Wannabe Kemp loistava kuolemasta.

Aaron De Veluwe tai She Loves You oma veikkaukseni Suur-Hollola voittajakseni.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Kesä 2012 16:45

1. karsinta: Olipa huima She Loves You! Yllättävän passiiviset taktiikat olivat niin Markkulalla kuin Rosimolla, kummatkaan eivät edes yrittäneet lähteä kovaa. LBB:n oli pakko olla kipeä. Huomenna sitten She Loves Youlta kengät pois ja Suur-Hollola voittoon? ;)

2. karsinta: Up-Date Hoss oli juuri niin hyvä kuin pitikin. Jälleen Korvenojan hevoset olivat todella kesyjä, ainahan Archie Riden olisi pitänyt toinen olla. Amazing Soulilla Kinnunen ajoi kinnusmaisesti ja nyt se palkittiin hienolla kakkosella. Upean rehti on kyllä tuo Day Cruise! Vikana finaaliin päässeellä Kiikku's Lordilla jäi jopa kakkossijan suhteen jossiteltavaa, kun jostain syystä Utala katsoi neljännen sisällä olevan parempi paikka kuin toinen ulkona :shock: Target Hoss ei kyllä näyttänyt ennen lähtöä priimalta ja suoritus olikin sitten kaukana parhaasta. Eihän se pysynyt edes Exdreamin perässä vikalla takasuoralla ja Forss pääsi kääntämään niiden väliin. Jos muuten ei olisi päässyt kääntämään niin noinkohan Amazing Soul ja Kiikku's Lordi olisivat ikinä saaneet tilaa,

3. karsinta: Jos oli Korvenojan hevoset surkeita edellisissä niin Aaroni oli sitten päinvastoin todella hyvä, 09,0-lopetuksessa kevyen näköisesti ohi Maxwell Maydasta :thumbup: Ajaakohan Korvenoja tätä huomenna itse? Lähtönopeus on kyllä niin raaka, että saa taatusti valita ajaako keulasta vai selästä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Kesä 2012 17:26

Finaalin ratajärjestys:

1. Aaron De Veluwe / T. Korvenoja
2. She Loves You / S. Markkula
3. Up-Date Hoss / E. Adielsson
4. Amazing Soul / Ju. Kinnunen
5. Embassy Caviar / J. Kontio
6. Day Cruise / K. Rosimo
7. Wannabe Kemp / M. Forss
8. Doug Careliano / V. Tonttila
9. Bluehill's Hero / A. Teivainen
10. Maxwell Mayday / A. Moilanen
11. Kamikaze Comery / P. Korpi
12. Kiikku's Lordi / J. Utala
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Janzon » 30. Kesä 2012 17:45

Aaron De Veluwe voi valita juoksunkulun. Veikkaampa, että keulasta ajaa ja voittaa koko paskan. Tämä Aaron De Veluwe voi kerätä yllättävän isontilin vielä radoilta! Kehittää koko ajan huimin askelein.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 30. Kesä 2012 19:27

Referoin tässä Janzonia ja lihavoin yhtä sanaa;


Janzon kirjoitti:Tämä Aaron De Veluwe voi kerätä yllättävän isontilin vielä radoilta! Kehittää koko ajan huimin askelein.


-mulla samat fiilikset ja paino sanalla yllättävän.Mää en tiedä mikä tässä hevosessa on ollut,että se ei vaan ole tuntunut valmiilta tämmösiin tehtäviin tai kehityskelpoiselta ihan ykkössarjoihin.Mutta nyt se on ollut Hollolakarkeloissa 2 kertaa tosi hyvä.
Onko tää vaan jäänyt sitten kaikessa huomiossa muuan toisen De Veluwen varjoon?
Mutta nyt täytyy melkein parin Hollola-juoksun jälkeen sanoa,että tykkään tästä hevosesta aikalailla(edellisen startin kaksari Bluehils Heron kanssa varmaan autto :thumbup: )
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Kesä 2012 19:57

RaahenTiikeri kirjoitti:-mulla samat fiilikset ja paino sanalla yllättävän.Mää en tiedä mikä tässä hevosessa on ollut,että se ei vaan ole tuntunut valmiilta tämmösiin tehtäviin tai kehityskelpoiselta ihan ykkössarjoihin.Mutta nyt se on ollut Hollolakarkeloissa 2 kertaa tosi hyvä.
Onko tää vaan jäänyt sitten kaikessa huomiossa muuan toisen De Veluwen varjoon?
Mutta nyt täytyy melkein parin Hollola-juoksun jälkeen sanoa,että tykkään tästä hevosesta aikalailla(edellisen startin kaksari Bluehils Heron kanssa varmaan autto )

Ennenhän Aaron on ollut ihan järkyttävän vino kurveihin ja hukannut vauhtia ja voimia siihen. Nyt kun tuo ongelma näyttää taaksejääneltä elämältä, niin tulosta tulee :thumbup:

Ei muuten tällä kertaa ole mikään ikäloppujen välinen matsi tuo finaali, sillä puolet lähdöstä on vasta 5-vuotiaita, 6-vuotiaita on neljä ja ne loput kaksi on 7-vuotiaita.

Aaron tuosta ykköseltä pitää keulat, mutta mikähän sitten pääsee johtavan kantaan? Jotenkin jäi mieleen Embassy Caviarin kiihdytys Derbyn finaalissa, jossa se ihan paiskaamalla avasi keulaan. Karsinnassahan Rosimo ei edes yrittänyt lähteä kovaa, mutta huomenna on pakko. Äärimmäisen jännittävä finaali on kyllä tulossa, mutta kyllä yhä vain ja edelleen She Loves Youn kannalle olen, vieläpä kun sieltä tulee vielä yksi vaihde kengättömyydestä. Toivottavasti ei tulisi mikään sadekeli.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 30. Kesä 2012 23:10

Aaron De Veluwe on ollut _niin_ hyvä tauon jälkeen, että en nää mitään syytä, miksei Korvenoja pitäisi keuloja. Silloin varmaan Up-Date Hoss juoksee keulan rinnalla ja She Loves You toinen ulkona, Maxwell Mayday taas varmaan jossain kolmannessa ulkona. Uskon, että Teivainen lähtee Bluehill's Herolla Korvenojan takaa, joten Maxwell Maydaylle aukeaa paikka She Loves Youn selästä. Siis sanokaa mitä sanotte, minä uskon vieläkin jotenkin tuohon Maxwell Maydayhyn. Huomenna saa selkäjuoksun ja hevonen taitaa olla kuitenkin sellaisella parempi. Olisiko varmaan ensimmäistä kertaa _koskaan_ (okei vähän kärjistetty), kun Suur-Hollola finaalista ei tule taktiikkajuoksua. Korvenoja keulassa/Adielsson kuolemassa, joten uskon, että vauhtia juoksusta ei puutu. Up-Date Hoss ei kuolemasta voita, joten silloin voittaja on joko Aaron De Veluwe keulasta tai joku selkäjuoksun saavista, etunenässä She Loves You ja Maxwell Mayday. Joka tapauksessa uskon, että alle 13 pitää huomenna mennä! Hieno lähtö kaiken kaikkiaan!
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Heinä 2012 08:07

Poikkeuksellisen hieno finaali tulossa, aikaisemmin olen pitänyt Suur-Hollolaa vähän tylsänäkin kisana, mutta tänä vuonna on jännitystä. Edelleen uskon samaan, mitä sanoin jo kuukausi sitten, eli Up-Date Hoss voittaa ja Amazing Soul voisi olla sinne sijoille 2-4 kipuava yllättäjä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja tavis » 01. Heinä 2012 10:25

Todella hienot karsinnat nähtiin eilen. Oikein todella hienot ja tunnelma oli mainio. Aaron de Veluwe oli oikein näyttävä. Up-Date Hossin ravi mureni huomattavasti loppusuoralla (en tiedä johtuiko siitä, että Harri hölläsi kun huomasi että muut jäi ja hiljaisemmassa vauhdissa ravi ei niin sulavaa) , mutta muutenhan se kyllä teki oikein suuren vaikutuksen ainakin ravitavikseen, raakan näköinen ori. She Loves You oli eleettömyydessään melkein mykistävä. Siitä vielä kengät pois, niin avot. Uskon kyllä, että Ranta-renkun Rinsessa voittaa :thumbup:

Bluehill's Hero ja Doug Careliano olivat ilahduttavia, ja varsinkin varsinkin tamma Amazing Soul. Oikein taistelijasielu :hail:
Target Hoss puolestaan varjo omasta hienosta itsestään, oli fyysisestikin mielestäni hiukan kuihtunut. Loman tarpeessa olevan näköinen :|

Veikkaan että Aaron de Veluwe ei innostu kahdesta peräkkäisestä hiitistä, minusta se ei ole mikään leijonaluonne vaan enemmänkin mielialaheppa. Sellainen kuva minulla on, ehkä olen väärässä. Ehkä se on tuo kaarrejuoksun vaikeus mikä on jättänyt sen kuvan ja kun se nyt on korjaantunut, on hevonen tasaisempi.

Finaalissa on paikka suurellekin yllätykselle, jos keulassa intoudutaan hötkyilemään. Mutta esimerkiksi She Loves You - Amazing Soul olisi itselleni maistuva voittajakaksikko :-) Maxwell Maydayn on osa porukasta varmaan jo unohtanut, se tulee sieltä kyllä myös.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 02. Heinä 2012 17:52

Hienoa voittoaikaa lukuunottamatta finaali oli vähän "tylsä".
Kaikki meni jotenkin niin kuin odotin,ja sehän tarkoittaa aina kohtuullista lunastusta totopelissä.
Kv-puolellakin suurhollola oli menestys pelipuolella.Olisi vaan pitänyt luottaa Virijoriin vieläkin isommilla seteleillä.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Lämminveristen Suur-Hollola 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 02. Heinä 2012 19:22

RaahenTiikeri kirjoitti:Hienoa voittoaikaa lukuunottamatta finaali oli vähän "tylsä".
Kaikki meni jotenkin niin kuin odotin,ja sehän tarkoittaa aina kohtuullista lunastusta totopelissä.
Kv-puolellakin suurhollola oli menestys pelipuolella.Olisi vaan pitänyt luottaa Virijoriin vieläkin isommilla seteleillä.

Noihin olosuhteisiin tuo voittoaika ei edes ollut mikään ihmeellinen. Jos Adielsson olisi ajanut koko matkan reipasta, tiedä vaikka olisi mennyt 12-raja rikki!!
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Edellinen

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron