KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Maalis 2012 17:41

Yleisön pyynnöstä laitetaan pystyyn komeettakisa myös kesäksi!

Ideana on kerätä talliinsa hevosia, joiden yhteenlaskettu voittosumma on valintahetkellä maksimissaan 10 000 euroa. Tallissa tulee olla yhteensä viisi hevosta. Sillä ei ole merkitystä, ovatko hevoset suomenhevosia vai lämminverisiä, molempia saa valita, kunhan hevoset ovat treenissä Suomessa. Lisäksi talven komeettakisaan nähden muutoksena se, että hevosten tulee olla vähintään 5-vuotiaita lämminverisiä, tai vähintään 6-vuotiaita suomenhevosia.

Valitut hevoset tulee ilmoittaa minulle yksityisviestitse viimeistään 8.4.2012. Julkaisen kilpailuun osallistuvat tallit seuraavan viikon alkupuolella.

Kilpailun voittaja on se, jonka tallin hevosilla on eniten tienattua rahaa aikavälillä 9.4.2012 - 31.8.2012.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Huhti 2012 13:43

Kolme tallia vastaanotettu tähän mennessä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 06. Huhti 2012 15:06

Eipä ollut ihan helppo tehtävä valita hevosia tähän! Mielenkiintoinen kisa tulossa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 06. Huhti 2012 16:32

Nyt on kisassa mukana kuusi tallia. Lisää vaan jengiä mukaan, pari päivää aikaa! :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Masa V » 07. Huhti 2012 23:25

Kieltämättä aika haastavaa oli valita hevosia! Sääntömuutos on mielenkiintoinen ja lisää valinnan vaikeutta melkoisesti! Talvikisan voitin rehellisesti sillä, että tutkailin Korven ja Korvenojan 2-3 vuotiaita hevosia, joilta oli koelähtö ajettu ja starttiintulo todennäköistä. Nyt ei pääse yhtä helpolla, vaan sai aika monta valmentajaa käydä läpi ja sieltä poimia sellaisia hevosia, joiden uskoo nousevan... jopa sukujakin täytyi miettiä - hyväsukuinen starttaamaton yli 5v lv on paljon todennäköisempi tienaaja kuin huonosukuinen starttaamaton...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Judi » 09. Huhti 2012 11:10

Hitsi kun vähän unohdin tämän, oisi kyllä voinut osallistua :S
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 09. Huhti 2012 11:47

Kisan tallit:

Harri H:

Lumisukka
Vektorin Maine
B.W.L. Lover
Valvi
Mr Trader


MikkoA:

Success Sound
Arctic Gentleman
I.P. Tarina
Pine Emil
B.W.L. Lover


Stayer:

Armaani
I.P. Tarina
I.P. Ritari
Vengeance
Kuu-Man


Masa V:

A.T. Veeti
Rilon Taika
Arctic Gentleman
Flurry Aria
I.P. Ritari


Ruikonperä:

Pine Emil
Pietrosin
Rotunainen
I.P. Ritari
I.P. Tarina


tavis:

I.P. Maare
I.P. Ritari
Alma Mercedes
Finest Heel
Profitable


Touho:

Success Sound
A.T. Veeti
Arctic Gentleman
Vengeance
Brewe


Kädetön:

Pine Emil
B.W.L. Lover
Vektorin Maine
Riikan Vinha
Orderly


aamutähti:

I.P. Maare
I.P. Ritari
I.P. Tarina
A.T. Veeti
Arctic Gentleman


Tosca:

Mr Eclipse
Sweet Myy
Celebrity Neo
Topaasitar
Sinkker
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Huhti 2012 15:40

Heh, luulin löytäneeni I.P. Tarinasta ja Ritarista helmet talliini, mutta näemmä moni muukin ajatteli samoin :mrgreen:

ps. Harri täräytti ekaan keulaan, kun Lumisukka vei Ylivieskassa. Oma kaunis Rotunaiseni hylättiin :|
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja France » 09. Huhti 2012 18:41

Ihmetyttää I.P. Tarinan suosio, hevonen joka on startannut kerran 2 vuotta sitten ja keskeyttänyt eikä sen jälkeen ole läpäissyt edes koelähtöä. Vaikea kuvitella menestystä ellei sitten ole uudella valmentajalla muuttunut aivan eri hevoseksi.
France
 
Viestit: 102
Liittynyt: 15. Tammi 2012 13:14

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Stayer » 09. Huhti 2012 21:52

I.P. Tarina meni hyväkuntoisena Okkolinille treeniin. En ihmettelisi, jos se lähtisi kulkemaan. Tiedä vaikka olisi Okkolinille menneistä I.P.-tammoista se parempi - mutta ainakin tässä pelissä omaan talliini se houkuttelevampi 0-euron voittosummansa kanssa.

Täytyy silti sanoa, että yllätti näiden I.P-läisten suosio minutkin!
Stayer
 
Viestit: 497
Liittynyt: 21. Loka 2009 18:11

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Huhti 2012 15:32

Tuskin Parviaiset olisivat Okkoliinille vieneet, jos kyseessä olisi ihan toivoton tapaus. Eiköhän noihin alku-uran kangerteluihin ole selvät syyt. Olisin valinnut tuon ennen Puikkosen I.P. Ritariakin, mutta nyt on tallissa molemmat. Ritari taisi muuten olla viidellä valinnalla suosituin hevonen tässä kisassa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 14. Huhti 2012 14:45

Teemu Okkolinin Ariver ei löytänyt tietään kenenkään talliin, mutta Seinäjoen ravipäivän avauksen perusteella vaikuttaisi, että siinä jos jossain on potentiaalia todelliseksi kesän komeetaksi!
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Huhti 2012 17:36

Perkele kun en huomannut tuota I.P. Ritaria. Toisaalta olin ainut, joka valitsi Brewen, joka vaikuttaa kyllä hyvältä hevoselta sarjoihinsa.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Huhti 2012 18:12

Eipä vakuuttanut eilen I.P. Ritari ensiesiintymisessä kilpakentillä, tosin lähtö oli nollasarjaksi huimatasoinen ja Ritari noteerasi sinänsä ihan asiallisen 34-tuloksen, mutta silti ei toi liikoja luvannut.

ps. Harrin hevosilla on ollut räväkkä aloitus, kolme starttia ja yhtä monta voittoa :thumbup: Itsellänikin kolme starttia, mutta ei savua poikki.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Huhti 2012 18:52

Ruikonperä kirjoitti:ps. Harrin hevosilla on ollut räväkkä aloitus, kolme starttia ja yhtä monta voittoa

Niin tosissaan, olihan niitä startteja jo neljä ja nyt viisi kun Mr Trader vei Jokimaalla eli 5 5-0-0, ei paha 8-) Tosin rahahan se ratkaisee.

Puheena ollut I.P. Tarina oli ekassa startissaan aivan sekaisin ja laukkaili toistuvasti.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Huhti 2012 19:27

4. 4-0-0 taitaa olla statistiikka, kun kaikki muut paitsi Valvi ovat kisan puitteissa kerran voittaneet?
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Touho » 19. Huhti 2012 19:33

Täältäpäin löytyy voitto, kakkonen ja kolmonen, jos en nyt ihan väärin muista. Saisi nyt vain alkaa tuo A.T. Veeti juoksemaan ja mielellään vielä 75:ssa ;) Tuon varaan vähän tätä kisaa lähdin rakentamaan.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Huhti 2012 19:58

Harri H kirjoitti:4. 4-0-0 taitaa olla statistiikka, kun kaikki muut paitsi Valvi ovat kisan puitteissa kerran voittaneet?

No niin tietysti, muistin Mr Traderin voittaneen kisan ekana päivänä Kouvolassa, mutta se olikin viikkoa ennen.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Huhti 2012 21:41

Hienosti on joillakin kisa alkanut. Omalla kohdalla paljon parannettavaa, mutta vielä täältä tullaan! :twisted:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: Kevään / kesän komeetat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Huhti 2012 17:10

Alma Mercedeksen lounasravivoiton jälkeen kaikki tallit ovat nyt saaneet rahaa, paitsi yksi talli, joka löytyy tietty allekirjoittaneelta :twisted:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron