Finlandia-ajo 2012

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 04. Maalis 2012 01:14

Ei oikein löytynyt ketjua, johon olisi voinut tuota Rapide Lebelin tämänpäiväistä kauden avausta hehkuttaa, joten avataan nyt jo ketju Finlandia-ajolle, johon Rapide Lebel on ilmeisesti tulossa. Hevonen oli kyllä aivan fantastinen tänään. Tekisi mieli sanoa, että voi jopa parantaa viime kaudesta tämän päivän esityksen perusteella. Muistaakseni Sebastian Guarato jossain niin sanoikin, eli uskoo hevosen olevan vain parempi tänä vuonna. Silloin ei kyllä Euroopasta löydy Rapide Lebelille pysäyttäjää. Jos viime vuonna jäi ME:stä kymmenyksen, niin tänä vuonna se hyvin todennäköisesti menisi rikki, jos taustajoukot sitä lähtisivät Kunkkariviikonlopulle Mikkeliin yrittämään. Vähän vain epäilyttää, kun se ykkönenkin tippui puoleen entisestä... Toivottavasti Rapide Lebel on kuitenkin Mikkeliin tulossa :thumbup: Tässä vielä tuo juoksu.

Finlandiasta ylipäänsä ei ole kyllä kauheasti osanottajalistasta vielä herunut tietoa, mutta jos Rapide Lebel viivalle astelee, saattaa se hyvinkin pelottaa osan kisaajista pois. Sellainen mielikuva jostain jäänyt, että Commander Crowe olisi tulossa puolustamaan viime vuoden voittoa, mutta nyt ei ole kyllä lähdetää antaa. Suomalaisittain mielenkiintoisin nimi Finlandia-ajossa saattaa hyvinkin olla Le Cannibale. Eikö Souloy jossain sanonut, että Finlandia on sillä tähtäimessä? Toinen mahdollinen suomalaisomisteinen hevonen voisi olla vaikkapa viisivuotiaaksi kääntynyt Formula One. Tuo on kuitenkin ihan omaa spekulaa. Toivottavasti viivalle saadaan kuitenkin paljon muitakin kovia nimiä kuin Rapide Lebel, että ei ihan pannukakkua kisasta muodostu. Toinen toivottava asia olisi hyvä sää, viimevuotinen pelleily ei kyllä saisi toistua... Uusi rataennätys Vermoon hakusessa?
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja aamutähti » 04. Maalis 2012 09:40

Ketähän "kotimaisia" suomalaisia tähän olisi lähdössä? Womanizer? Ei ole hetkeen kilpaillut, mitähän sille kuuluu?
aamutähti
 
Viestit: 287
Liittynyt: 16. Elo 2009 15:36

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Tosca » 04. Maalis 2012 18:19

Rapide Lebel oli kyllä hirmuinen kauden avauksessa ja todella mielenkiintoista jos se saadaan vermoon. Le Cannibale voisi olla suomalaisten paras kortti. Stig H:lta voisi tulla kysymykseen esimerkiksi maileri Cayenne Käbb, suomalaiset tietysti toivoo Formula Onea sekä vermossa jo tammikuussa vieraillut I Won't Dance tulisivat varmaan kysymykseen. Nurmokselta ehkä Amaru Boko, Beau Mec, Bob Hope tai Carmel? Lähdekorven tallista voisi kysymykseen tulla Finish Flyer, Go On Pale tai suomalaisittain kiinnostavin Maxwell Mayday.

Italiastakin voisi saada hevosia helpommin kun palkinnot on alas tulleet. Ehkä Ehlertin tallista Irambo Jet, Looney Tunes tai Mirtillo Rosso? Gubellinin tallista Mago D'amore, Geox tai Marlom Om?
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Maalis 2012 01:14

Vähän OT, mutta olihan aivan posketon esitys Rapide Lebeliltä. Ällistyttävä hevonen.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 05. Maalis 2012 19:32

womanizer juoksee lauantaina lappeenrannassa.Samoissa ympyröissä paluutaan tekee myös Ladakh Jiel joka vielä kerran tasolleen noustessaan olisi mahdollinen finlandia-osallistuja.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja tavis » 05. Maalis 2012 20:31

Ruikonperä kirjoitti:Vähän OT, mutta olihan aivan posketon esitys Rapide Lebeliltä. Ällistyttävä hevonen.

Ei yhtään OT. Vermo.fi:stä luettua:
Rapide Lebelin ensimmäinen kilpailu Ranskan ulkopuolella on Finlandia-Ajo huhtikuun lopulla.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 12. Huhti 2012 22:17

Finlandia alkaa pikkuhiljaa muodostamaan. Rapide Lebel siis tulossa. Lisäksi tänään kerrottiin, että Lisa's Big Boy sai kutsun ja kutsuun vastattiin hyväksyvästi. Ehkäpä kuitenkin se hienoin uutinen Finlandian kannalta oli, että Ludde on tulossa jollain hevosella mukaan. Väläyteltiin nimiä Joke Face ja Sebastian K. Pelkästään kaksikko Rapide Lebel-Joke Face tekisi lähdöstä todella tasokkaan, mutta katsotaan nyt, ketä muita sinne mukaan saadaan. Jotain puhetta oli, että Nurmoskin olisi jollain tulossa. Ehkä Amaru Boko tai Target Hoss. Mutta tuosta Lisa's Big Boysta. Ihan ok valinta sinänsä, vaikka aluksi mietin, että mitä ihmettä. Suomalaisille kun aina on ne pari kiintiöpaikkaa ja ei tällä hetkellä varmaan kovin montaa parempaa maileria Suomesta löydy Womanizerin lisäksi...
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Tosca » 13. Huhti 2012 13:03

Kiva että seinäjoella nähdään nuo meikäläisen toivehepat eli Marlon Om ja Maxwell Mayday. Ehkäpä tosiaan finlandiassa sitten Amaru Bokokin viivalla.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 14. Huhti 2012 20:27

Womanizer sai odotetusti kutsun Finlandiaan ja Kauhanen otti kutsun ilomielin vastaan. Samoin tänään kolmanneksi tullut Renomme D'Obret on ilmeisesti tyrkyllä, ainakin taustajoukot ovat kiinnostuneita. Tässäkö on nyt sitten se osanottajalista, tai ainakin osa siitä:

Rapide Lebel
Joke Face/Sebastian K
Lisa's Big Boy
Womanizer
Renomme D'Obret
Amaru Boko
Target Hoss
Le Cannibale

Olisi kyllä todella hieno homma, jos Orecchietti saataisiin mukaan, mutta jos ja kun hevosella ajetaan ensi viikolla Olympiaraveissa, niin sitä tuskin tapahtuu.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 14. Huhti 2012 21:11

Jaaha, Orecchietti ei starttaa sittenkään Åbyssä. Tähtäimenä Elitloppet. Onkohan mitään mahista saada Finlandiaan?
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Huhti 2012 18:01

Formula Onesta hieman unelmoin, josko saataisiin Finlandiaan ja se aloitti tänään kautensa voitolla. Tiedä vaikka tuo startti olisi ajettu prepareena Finlandiaa varten :mrgreen: Ainakin ajankohta sopisi aika täydellisesti kisaan, kun 2 viikkoa on aikaa. Tälläkin vissiin kuitenkin on Eliloppet vähän niinkuin tähtäimenä?
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja tavis » 17. Huhti 2012 18:02

Tänään on ilmoitettu osallistujiksi Rodrigo Jet sekä Sebastian K. Lista tällä hetkellä siis:

Rapide Lebel
Rodrigo Jet
Sebastian K
Lisa's Big Boy
Womanizer S

Voi olla, että joutuu lähtee ihan kertakaikkiaan paikalle kattoon tämän rykäyksen :-)
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 17. Huhti 2012 19:37

Juu näin tehtiin. Mahtaakohan Vermon johto lukea tätä palstaa, kun omat väläyttelyni Orecchietti ja Formula One yritetään saada kisaan mukaan :mrgreen:

Kaikenkaikkiaan tämän vuoden Finlandiasta on kyllä tulossa todella kovatasoinen. Hyvä niin. Ainakin omasta mielestäni viime vuosi oli nimittäin aikamoista kuraa.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Tosca » 18. Huhti 2012 09:20

Mitenkähän Åken Classic Tile, on kyllä enemmän pitkän matkan hevonen ehkä, joten ehkäpä tässä hevonen Kymi GB:hen. Nousevista ruotsalaishevosista Per Lennartsonin Alvena Pele olisi huppuhienoa nähdä finlandiassa.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Huhti 2012 12:50

Tällainen peli on ilmoitettu Finlandiaan. <http://ravit.iltasanomat.fi/uutiset/uutinen/4121>
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Janzon » 19. Huhti 2012 19:16

Melton Kronos? Olen melko varma, että saa kutsun.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 19. Huhti 2012 19:24

Niin olen minäkin tämänpäiväisen esityksen perusteella. Eilen Mahlamäki sanoi, että Melton katsotaan silmä kovana ja tuskin tuo nyt kauheasti kysymysmerkkejä jätti. Vaikka aika nyt ei mikään ihan kauhean kova ollut, tyyli jolla se tuli oli niin vakuuttava, että on ihme jos ei saa kutsua. Varaa jäi todella paljon ja olisi varmaan mennyt alle 14 tänään tarvittaessa. Sitä paitsi Jokimaan iltaan tuo aika oli hyvä. Hevonen on vieläpä todella kovassa nousukunnossa ja parempaa on varmasti luvassa. Tuskin nyt Rapide Lebelille mitään voi, mutta itse en pitäisi totosijaa edes mitenkään mahdottomana. Näyttää hyvältä Melton Kronoksen Solvallan unelma!
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Janzon » 19. Huhti 2012 19:34

Touho on aivan oikeassa! En nyt katsoisi silmä kovana minäkään aikaa, vaan todella tuota tyyliä millä hevonen meni. Minusta se kerrassaan vakuuttavan
ja menohaluja uhkuvan hienon hevosen menoa.

Itse asiassa todella toivon, että näkisimme hevosen Finladiassa. Kaikkien lakien mukaanhan tämä parantaa koko ajan ja itse uskon, että Rapide Lebellin jälkeen ovat kaikki sijat mahdollisia. Suora pari siis jo tiedossa? :cowboy:

Tässähän alkaa selvästi Finlandia KUUME jo nousemaan!
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Touho » 19. Huhti 2012 19:45

Timo Nurmos sanoo Target Hossin Facebook-sivuilla, että on sopinut Amaru Bokon osallistuvan Finlandiaan ja sitä myöten Taku ei kisaan osallistu. Eli hevoset tässä vaiheessa:

Rapide Lebel
Sebastian K
Lisa's Big Boy
Womanizer
Amaru Boko
Leben RL
Rodrigo Jet
(Formula One)
(Melton Kronos)

Nuo kaksi viimeistä ei ole varmistettuja, mutta itse pidän niitä aika varmoina osallistujina. Tähänhän otetaan joko 9 tai 10 hevosta? Se tarkoittaisi siis, että joko tuossa on Finlandia-ajo 2012 tai sitten vielä yhdelle olisi tilaa.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2012

ViestiKirjoittaja Janzon » 19. Huhti 2012 19:48

Ilmeisesti tänään on tosiaan selvinnyt, että Amaru Boko tulee Finlandiaan.

Tuossahan se lista on..Ainakin 8 ensimmäisen osalta. Olisi kyllä lottovoitto saada Formula One ja Melton Kronos haastaamaan.
Kaikenkaikkiaan tämän vuoden Finlandia-ajo näyttää kovemmalta kuin vuosiin!
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron