Ravilehdet

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Elo 2011 00:28

Hevosurheiluhan se taitaa olla se ykköslehti raviurheilussa, itsekin sitä olen tilannut jo tosi pitkään. Lehdellä on pätevää toimituskuntaa, ja sitä on mukava lukea. Ja kyllä sielä toimittajat kolumneissa uskaltavat kantaa ottaa asioihin ja myös yleisönosastossa julkaistaan myös Hippos-valtavirrasta eroavia kirjoituksia.

Oudosta päähänpistosta tilasin Veikkaajan puoli vuotta sitten, mutta ei kyllä raviosio sytytä yhtään, toimittajat eivät ole samaa tasoa kuin vaikkapa Hepourheilussa. Tuo tilaus ei jatku, saapa muuten nähdä loppuuko Veikkaajan raviosio kun ravit poistuu Veikkaukselta.

7 oikein on pakkotilaus. Netistä ei kuitenkaan jaksa/pysty lähtölistoja lukea yhtä mukavasti kuin lehdestä. Kun Pelihevonen on kuopattu, 7 oikein dominoi kyllä täysin markkinoita. Kuitenkaan aktiivipelureista aika harva jaksaa pelkästään Hepourheiluista lukea listoja. Itse kyllä pidin muutenkin 7 oikein lehdestä Pelihevosta enemmän, vaikka varmaan suunnilleen yhtä hyviä lehtiä olivat. Vihjeiden tasosta en osaa sanoa, mutta itse en vihjeiden takia ravilehteä ostaisi muutenkaan, tärkeintä on kätevästi lähtölistat yhdessä paketissa kohtuuhintaan. Itse tilasin lehteä jo silloin, kun sen nimi oli Kuusi Oikein ja irtonumeroita ostin Viisi Oikein aikana. Sittemmin on lehden omistajissa ja toimituksessa tapahtunut joitakin muutoksia ja vihjeiden merkitys vähentynyt, mutta lehti silti säilynyt kelvollisena. Mainitaan vielä, että ennen Internet-aikaa lehti oli aivan käänteentekevä, kun siinä oli ainoana lehtenä juoksuselostukset ja todella se oli tärkeä työväline pelaajille.

Muistelen, että joskus 90-luvun alussa oli yritys mielenkiintoisesta ravilehdestä, mutta ei se pitkään pyörinyt, ehkä vuoden verran ilmestyi? Silloin ainakin R_kioskit myivät tuota ehkä kerran kuussa ilmestynyttä lehteä. Pekka Siikala oli päätoimittaja ja jutut mielenkiintoisia. Ulkoasu taisi olla vähän alkeellinen, mutta sisältö sitäkin parempi. Muistaako kukaan muu tätä läpyskää?

Nyt on tullut uusi yritelmä Ravi Magazine. En ole lehteä vielä nähnyt, mutta näköjään ht.netin asiantuntijaraati pitää lehteä tyrmäävän huonona ja pahoin epäilen tällä kertaa porukan olevan oikeassa. Nettisivujen perusteella on vähän lähdetty soitellen sotaan, ei se lehti ihan tuosta vaan synny. Mutta toivotaan kuitenkin onnea ja menestystä.

Laadukkaalle raviaiheiselle aikakauslehdelle olisi tilausta, mutta tuskin sellainen sitten kuitenkaan kannattaisi, ikävä kyllä.

Mitä mieltä muut ovat ilmestyvistä ravilehdistä?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Tosca » 03. Elo 2011 08:39

Hu ja 7-oikein tulevat tännekkin. Veikkaajaa lähinnä tulee ostettua jos tietää jonkun "tutun" olevan jutuissa.

Masa V kirjoitti:Muistelen, että joskus 90-luvun alussa oli yritys mielenkiintoisesta ravilehdestä, mutta ei se pitkään pyörinyt, ehkä vuoden verran ilmestyi? Silloin ainakin R_kioskit myivät tuota ehkä kerran kuussa ilmestynyttä lehteä. Pekka Siikala oli päätoimittaja ja jutut mielenkiintoisia. Ulkoasu taisi olla vähän alkeellinen, mutta sisältö sitäkin parempi. Muistaako kukaan muu tätä läpyskää


tarkoitatko samaa lähteä jossa oli mies myös näiden joyrneyn hevosten takaa, Heikki Taipale? Oliko se lehti nyt Ravimies, Ravimaailma vai mikä, se oli ihan kiva sellainen ajankohtaisia taustajuttuja, sellaista kaipaisin edelleen, ilman mitään "pelihöpinää".
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Elo 2011 09:57

Ravimaailma oli se parisenkymmentä vuotta sitten ilmestynyt lehti. Sen vika taisi olla siinä, että sitä ei toimitettu "pelit edellä". Hyviä juttujajan siinä oli, mutta ei tarpeeksi pelimiehiä kiinnostavia. Harva tätä jäi kaipaamaan niinkuin Pelihevosta, jonka pelit olivat suhteellisen usein paikallaan.

Minullekin on aina tullut Hevosurheilu ja 7 oikein ja vielä nytkin muutamat raviradat lähettävät käsiohjelmiaan "vanhasta muistista". Tulee niitä edelleenkin lueskeltua, vaikka pelit katsotaan ensisijaisesti netin kautta. "Pelit edellähän" näitäkin lehtiä nykyisin kasvavassa määrin toimitetaan, kun lukijoina on enemmän peli- kuin ravimiehiä ja -naisia. Hieman yksipuoliseksihan tämä on mennyt kun kaikkeen lajin piirissä, mm. hevosiin, niiden valmentamiseen ja kuskeihin suhtaudutaan "pelit edellä"

"Pelit edellä"-suhtautuminen näkyy myös ravilehtien toimittajakunnassa. Ravitoimittajan "hyvyys" mitataan sillä kuinka hyvin hänen vihjeensä osuvat; tietämys raviurheilun ja -harrastuksen muista osa-alueista on toisarvoinen juttu. "Kädettömyys vihjaajana" on huono suositus muidenkin kuin ravilehtien raviavustajaksi pääsyssä.

Varsinaista ravilehteäkin Suomen hevostalouskin kaipaisi esim, edesmenneen Hevosviestin tapaan. Puute on kuitenkin lukijoiden lisäksi kirjoittajista, jotka ymmärtäisivät hevosurheilusta muutakin kuin pelin. Markkinat ovat kuitenkin huonot, kun totoluukut kiinnostavat "suurta yleisöä" talleja vähemmän.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Elo 2011 11:17

Joo, Ravimaailma se taisi olla... harmi ettei tullut irtonumeroita säästettyä :) .

Samoilla linjoilla ollaan Nipan kanssa, pelit edellä tosiaan mennään ja liikaa korostuu juuri nuo vihjeet eikä muut ravijutut. Tätä seikkaa lisää jollain tavalla epämiellyttäväksi noussut kuskien ylikorostaminen raviurheilussa, kuskin rooli kuitenkin kokonaisuudessa melko pieni. Sata tunnetuinta ravikuskia ovat melko samantasoisia, eikä ole hirveän suurta eroa ajaako hevosta vaikka Teivainen, Puikkonen tai Perttunen. Paitsi yksittäistapauksissa joku hankala hevonen sopii yhden käteen paremmin kuin toisen, kuten Kansas Nevan valmentajat kokivat haastattelussa kuskin vahvistuneen kun Teivainen vaihtui Kim Åkerlundiin. Kuitenkin kun pelit edellä mennään, niin näkökulma lajiin kapeutuu liikaa. Kokonaisuutta ei ymmärretä ja ratkaisevaa on vain se oman pelin osuminen. Tämä on näkynyt myös sinänsä ansiokkaassa keskiviikon pitkässä ravilähetyksessä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja tavis » 03. Elo 2011 13:23

Edellisten kanssa samoja ajatuksia ravitaviksella. Itse luen vaikkapa HU:sta aina ensimmäisenä Kuukauden hevonen -tyyppiset jutut, joissa esiin pääsevät itse hevoset ja tarinat niidet taustalla. Kisasuoritus (johon peli perustuu) on se kahden minuutin mittainen raapaisu hevosen nykykuntoa.. Itseäni kiinnostaa enemmän se, kuinka nykytilaan on päästy. Mitä ongelmia, mitä ratkaisuja. Millaisia persoonia hevoset ovat. Kiinnostaa hevoset yksilöinä. No, minä en olekaan peluri.

Peli toki pyörittää ravitaloutta, mutta harmillisen paljon se myös määrää sitä, miten hevosia arvioidaan. Suosikin tulee voittaa, muuten se on aina pettymys. Pelisuosikin epäonnistuminen huomioidaan aina lehdistössäkin. Totosijan ulkopuolelle jääminen on sama kuin tippuisi Telluksen laidalta ulkoavaruuteen.

Toivoisin median huomioivan enemmän yksittäisiä hevosia. Melkein jokainen omistaja/valmentaja on valmiina kertomaan hevosensa tarinan ja millainen se on. Ja niitä juttuja ravi-ihmiset haluaa lukea. Niitä juttuja ne selittää toisilleen aina tavatessaan. Sille maailmalle lisää tilaa ja lisää sivuja lehtiin niin, että pelejäkään ei tarvitsisi tiputtaa pois.

Sama koskee muitakin medioita. Kunkkareiden alla oli tosi sympaattisia juttuja esim. Maiskauksen taustajoukoista, jotka olivan kokoontuneet aamukahville keräämään yhteishenkeä viikonlopun kisoihin - ja hevonen söi samasta pöydästä :-) Samoin minusta oli hienoa, kun PP hehkuttiin Vipotiinan voittoa ja kaikissa käänteissä nosti hevosen esiin ja kehui huippu-urheilijaksi. Monet ottaa esiin suvun, äidin tai isän kilpailupään, valmentajan kikat, ohjastajan pelisilmän tai omistajan pitkämielisyyden. Hevonen tekee kummiskin hommat ja hyvät hevoset tekee aina parhaansa. Arvostusta hevoselle medioissakin :thumbup:

Siitä Ravi Magazinestä sen verran, että Kunkkareista poistuessa se työnnettiin käteeni. Amatöörimäinen tuote. Mustavalkoiset sisäsivut, oikein huonolaatuinen kellanruskeasävyinen paperi, 50% tilasta oli varattu mainoksille, joita ei oltu saatukaan. Eli kolmasosa-puolet joka aukeamasta oli valkoista pintaa, ja parissa mainospaikassa luki VARATTU. Eli jos tuota keskeneräistä tekelettä jaettiin mainostarkoituksessa, niin metsään meni. Mitäs se olikaan per vuosi, oliko peräti yli 150 euroa - jos muista niin 186 /vuosi :nonono:

Itselläni on joskus käynyt mielessä, että kun kerta seuraan oman kulmakuntani hevosten kisoja, voisi olla hauska alkaa kirjoittaa niiden pärjäämisistä paikallislehteen. Kiinnostaisikohan se ketään? Etelä-Karjalan suunnalla tuli vierailtua, ja siellä paikallislehdessä oli tämäntyyppisiä pikku-uutisia. Mukavia juttuja ne minusta oli - kertoivat ihan tavallisista hevosista, mutta kun pärjäsivät niin hehkutettiin sopivasti :-)
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Elo 2011 14:13

Aivan käyttökelpoinen idea voisi olla kirjoittaa paikkakunnan ravihevosten edesottamuksista paikallislehtiin. Ongelma vain on täällä Helsingissä siinä, että harrastuspohjaiset ravitallit ovat siirtyneet aika kauas kaupungin rajojen ulkopuolelle ja hevosista kiinnostuneita kaupunginosalehtiä eikä lukijoitakaan ole. Sen näkee Vermon yleisömääristäkin - varsinkin keskiviikkoisin.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Masa V » 04. Elo 2011 08:47

No nyt oli sitten nettiversio tuosta uudesta Ravi Magazine lehdestä näkyvillä osoitteessa www.ravimagazine.fi.

AIvan järkyttävän huonolta näytti, kuin taitto-ohjelman alkeiskurssin ensimmäisen oppitunnin harjoitustyö... eikä se äidinkielikään vihjeissä ollut ihan lehtitasoa.
Ei mahda kukaan talouden realiteetteja ymmärtävä uskaltaa tilata tuohon hintaan, kun ei ole takeita riittääkö tekijöillä raha kuinka moneen numeroon.
Ainakaan markkinoinnista ei näytä olevan vähäisintäkään ymmärrystä.

Toki silti toivon, että lehdessä tapahtuisi joku ihmeparannus ja lehti pysyisi pystyssä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Masa V » 04. Elo 2011 14:35

Nyt kun sitten Hevosurheilua menin kehumaan, niin onpa siellä harvinaisen typerä Ville Toivosen kommentti Heikki Parviaisen makupaloihin liittyen. Metsään menee niin että tuntuu. Ville Toivoselta varmasti vuoden huonoin kommentti. Olisiko Jouni Aallon jälkeen nähtävissä pienoista tasonlaskua? Ei tuollaiset jutut olisi menneet läpi muutama vuosi sitten.

Juridisesti makupalan antamisesta ei saa doping-rikettä mitenkään. Kyllä siinä on saanut Toivonen lukea säännöksiä aika erikoisella asenteella, kun noin niitä tulkitsee.
http://www.antidoping.fi/view.cfm?page= ... 39F80DFC52
Tuosta voi kuitenkin pilkkua viilaten antaa sakon, kuten nyt tehtiin. Ja kuten sanottua, samat säännöt on tässä kaikilla, ei Parviainen ainakaan vähemmällä ole näistä makupalojen syöttämisistään päässyt.

Kirjoitus on ikävä myös siksi, että siinä sotketaan käsite DOPING asiaan mikä ei siihen mitenkään liity. Ja kun suuri yleisö lukee tuollaisia juttuja, niin heti siihen yhdistetään että doping liittyy raviurheiluun.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja MariMin » 04. Elo 2011 14:49

Aika harvoin tänne kirjottelen, mutta nyt oli ihan pakko kommentoida. HU on kyllä muuten ihan ykkösravilehti, mutta on alkanut niin pirusti ärsyttäämään ne kaikki kirjotusvirheet, jota ne lehdet on pullollaan. Mietityttää ihan, että mahtaakohan siellä kukaan lukea niitä tekstejä ennen kun lehti lähtee painoo. Sama homma nettisivuilla.
MariMin
 
Viestit: 47
Liittynyt: 26. Elo 2009 14:16
Paikkakunta: Tampere

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Castle » 05. Elo 2011 07:54

Toivonen tosiaan toisinaan kirjoittelee mitä sattuu, mutta tälläkertaa ihan asiaa. Ja eikö doping"rikos" listalla oleva kohta "Dopingvalvonnan minkälainen tahansa manipulointi tai manipuloinnin yritys" ole aika selvä, kun hippoksen ohjeet ovat ilmeisesti että mitään ei saa antaa kun dopingiin on määrätty- vettä ilmeisesti valvotuissa olosuhteissa. Kovemmat rangaistukset ilmeisesti pitäisi vain luoda.
Kriittiset kannanotot ja jutut -negatiivisetkin ovat ok, jos on vain maltettu tutkia taustat kunnolla eikä kirjoiteta ihan mitä vain. Iltapäivälehti tyyli ei kuulosta hyvältä. Veikkaajan lehden raviaiheiset kolumnit (ehkä osittain kirjoittajien mielestä hauskoiksikin tarkoitetut) ovat olleet ravialan näkymiä yleisön silmissä alaspäin ajavia (mitkä sitten ovat tarkoitusperät), esim. Vili Pesun taannoinnen.
Avatar
Castle
 
Viestit: 28
Liittynyt: 07. Huhti 2010 08:55

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Masa V » 05. Elo 2011 09:03

Mun mielestä kohtaan "Dopingvalvonnan minkälainen tahansa manipulointi tai manipuloinnin yritys" ei sovi mitenkään se, että annetaan hevoselle jotain makupalaan ennen testiä. Makupalan antaminen ei voi mitenkään muuttaa positiivista tulosta negatiiviseksi. Kysymys lienee valmentajien oikeusturvasta: kun hevoselle joku antaisi jotain kiellettyä, valmentaja voisi vedota siihen, että joku antoi kisan jälkeen tahallaan jotain kipulääkettä makupalan mukana ja siitä positiivinen tulos. Eli yön yli nukuttuani ymmärrän Toivosen kirjoitusta paremmin, koska USA:ssahan ilmiselviä positiivisia dopingtuloksia on kumottu juuri mitättömien muotoseikkojen vuoksi. Mutta edes teoriassa makupala ei voi liittyä dopingin käytön peittämiseen. Sinänsä hölmöä tietenkin Parviaisen on tuota ohjetta rikkoa ja maksaa siitä sakkoja.

Samaa mieltä Castlen kanssa, että iltapäivälehtityyli ei kuullosta hyvältä.

Ja Mariminin kanssa olen miettinyt myös sitä, että kummasti on kirjoitusvirheet lisääntynyt. Nipahan osaa tähän vanhana lehtimiehenä sanoa parhaiten. Aikaisemmin kun kaikki tehtiin kirjoituskoneille ja korjaaminen oli vaivalloista, niin kirjoitusvirheet oli muistaakseni harvassa? Nykyään on tekstinkäsittelyohjelmat ja muut ja silti virheiden määrä lisääntynyt hurjasti.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja nipa » 05. Elo 2011 09:24

Kirjoitusvirheet ovat lehdissä lisääntyneet, kun toimittaja kirjoittaa tekstinsä suoraan päätteeltä lehteen, joskus kiireessä unohtaen tekstinkäsittelyohjelmat ja nimien oikeinkirjoituksen. Aikaisemmin tähän prosessiin liittyi välissä tekstivedokset, jotka oikolukija luki ja vielä taittovedoksetkin ennen painokonetta. Tekstin oikeinkirjoituksen saattoi tarkistaa pariinkin kertaan ennen painatusta ja usein oli oikolukijakin kokemattomammman kirjoittajan apuna. Oma lukunsa tähän olisi toimittajien kirjoittamisen taso, joka on valitettavasti laskenut tietotekniikan kehittyessä.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Pouhou » 05. Elo 2011 23:59

Masa V kirjoitti:Nyt kun sitten Hevosurheilua menin kehumaan, niin onpa siellä harvinaisen typerä Ville Toivosen kommentti Heikki Parviaisen makupaloihin liittyen. Metsään menee niin että tuntuu. Ville Toivoselta varmasti vuoden huonoin kommentti. Olisiko Jouni Aallon jälkeen nähtävissä pienoista tasonlaskua? Ei tuollaiset jutut olisi menneet läpi muutama vuosi sitten.


Mun mielestä se kommentti oli asiaa! Kerrankin joku uskaltaa sanoa rohkeasti mitä ajattelee ja itse ainakin ajattelen kyllä samalla tavalla Toivosen kanssa noista Parviaisen makupaloista.

Mulle on tullut Hevosurheilu nyt muistaakseni vuodesta 1996 lähtien ja edelleen olen tyytyväinen lehteen. En osais kuvitellakaan enää että sitä ei tulis :D

Tuli itsekin Kunkkareissa tuo Ravi Magazine otettua (en onneksi maksanut edes sitä kolmea euroa, vaan sain ilmaiseksi) ja kylläpä oli pettymys. Noin huono yritelmää en olekaan aikoihin nähnyt! Lehti oli todellakin kun joku yläasteen atk-tunnin harjoituskappale. Hullu on joka tuollaisesta maksaa 185 euroa vuodessa :?

Itse yleensäkin tykkään lukea juttuja erilaisista kasvattajista, omistajista, valmentajista, hoitajista ym.
Keulaan ja kukat!
Pouhou
 
Viestit: 619
Liittynyt: 17. Elo 2009 00:02

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja vikkelä » 06. Elo 2011 20:30

Minusta kans Toivonen kirjoitti asiaa.
Ihmisurheilusta kuultua, että tommosilla makupaloilla voi peittää doping aineita, tosin KOROSTAN EN USKO ETTÄ HEIKKI NIITÄ KÄYTTÄÄ. Eli voi antaa "vasta-ainetta".
Ja kyllä säännöt on säännöt. Jos ei saa antaa mitään hevoselle, niin sitten ei.
vikkelä
 
Viestit: 27
Liittynyt: 26. Syys 2009 15:00

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 06. Elo 2011 22:00

Toivosen kanssa samaa mieltä Parviaisen pelleilystä, vaikka tokikaan ei noissa banaanin ja leivän antamisessa ole mitään tekemistä dopingin kanssa, mutta silti näillä asioilla ei tulisi leikkiä. Vihreällä palstalla muuten hienosti sanottiin, ettei se hevonen osaa noita herkkupaloja yhdistää tekemäänsä juoksuun, joten sikälikin turhaa hommaa Parviaiselta kun asian voi hoitaa dopingtestin jälkeenkin. Sitä en vaan ihan ymmärtänyt miksi Toivosen kirjoitus piti laittaa keskiviikon lehteen näkyvälle paikalle kun tuota numeroa osti varmaan monet ei niin paljoa raviurheilua seuraavat ihmiset. Nyt tuosta saattoi jäädä vähän ikävä maku. Olisihan tuollaisen jutun nyt voinut julkaista vaikka perjantain lehdessä.

Mitä lehtien tasoon tulee niin Hevosurheilu on mielestäni parantanut otettaan viimeisen vuoden aikana. Nyt lehdessä on mielenkiintoisia henkilökuvia yms. (esim. Harri Lind tekee mielenkiintoisia ja kivoja juttuja!) kun ennen siinä oli lähinnä vain selostettu mitä on käynyt viikon raveissa ja ikivanhoja uutisia, jotka olivat netin ansiosta kaikkien tiedossa jo monta päivää takaperin. Onneksi HU:kin siirtyi viimein nettiaikaan ja ainakin itseäni on yllättänyt positiivisesti sivujen päivitystahti. Tuo kirjoitusvirheiden määrä on kyllä huvittavan iso, toivottavasti kiinnittäisivät tähän enemmän huomiota. Veikkaajassa oli ennen mielenkiintoisempia juttuja, esim. kiinnostavia tilastoja, mutta nykyään ravijutut ovat ihan diibadaata. Ihmettelen myös enemmän jääkiekkotoimittajaksi (?) siirtyneen Vili Pesun negatiivissävytteisiä ravijuttuja, jotka on julkaistu jopa ihan pääkirjoituksena, ei suinkaan raviosiossa. Jonkinlaista katkeruutta on ollut niistä havaittavissa. V75-pelin siirtyminen Fintotolle ei välttämättä vaikuta Veikkaajan ravijuttujen olemassaoloon, koska nykyäänhän lehti on Sanoman omistuksessa, mutta olen niin monta kertaa kahvipöytäkeskusteluissa kuullut miten ei-raviurheilua-harrastavat ovat sanoneet miten turha raviosio on ja pilaa suurinpiirtein koko lehden, että jollain aikajänteellä lehti saattaa hyvinkin lopettaa tästä jalosta lajista kirjoittamisen... :(

Ravi-Magazinen esikoinen meni niin rajusti alle kaiken arvostelun, että ihme jos tuota julkaistaan kahta numeroa enempää.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Masa V » 06. Elo 2011 22:13

Ruikonperä: Kieltämättä Parviaisen temppuilu asiassa on hölmöä, etenkin kun tuskin hevonen osaa sen hyvän juoksun palkintoon yhdistää. Mutta eniten ärsytti minua juuri se, että näkyvä ja raveille negatiivinen juttu hienojen ja onnistuneiden kuninkuusravien jälkeen aivan epäoleellisesta asiasta. Ja juuri silloin, kun irtonumeromyynti iso.

Samaa mieltä Harri Lindistä, poikkeuksetta hyviä juttuja. Jos jonkun jutut tai kommentit joskus ärsyttää, niin yleensä ovat Rättyän tai Toivosen...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Elo 2011 16:56

Taas oli Veikkaajassa melkeinpä etusivulla negatiivissävytteinen kolumi raviurheilusta, jutun aihe harmaa talous ja kirjoittajana lehden lätkätoimittaja (?). Tietysti harmaa talous on aihe, josta pitääkin puhua, mutta kai tuo nyt olisi mennyt raviosionkin alle. Jotenkin tuntuu ettei ihan sattumaa ole, että tuollaisia julkaistaan näin lyhyen ajan sisään noin näkyvällä paikalla Veikkaaja-lehdessä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Tosca » 18. Elo 2011 12:42

Harmittavan vähän on myös raviblogeja, Hrp Blogilla on tietysti Holy Grail arvonimi, Kalen blogiakin luen, vaikka siellä joskus on muutakin kuin hevosasiaa. Kemppitallin Martti Ala-Seppälä pitää, mutta onko muuta ja olisiko tälläiselle hyvälle blogille lukijoita? Itse uskon että lukijoita riittäisi.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja tavis » 18. Elo 2011 14:23

Olisi varmasti. Varsinkin jos sisältäisi pikkaisen jotain sisäpiirin tietoa tms. Voisi olla vierailevia tähtiäkin joskus, se on aina mielenkiintoisia.
Itse vilkuilen myös
- Hevoskellottajan havaintoja, os. http://hevoskellottaja.blogspot.com sekä
- Metsämäen blogia, joka oli vielä kesällä aktiivinen http://www.raviradat.fi/metsamaki/fi/kaviouran_kupeesta.php
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Ravilehdet

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Elo 2011 15:24

Bongasin vihreiltä sivuilta uuden raviblogin: http://porkkanasatoa.tumblr.com/

Veikkajan ravijuttuja tuli tuossa haukuttua, mutta nyt oli oikein kiva "jäähyväisjuttu" Saran Salamasta. HU:ssa ei ole vieläkään tainnut olla edes mainintaa kolminkertaisen kuninkaan uran loppumisesta(?)... Erityisen hauska Veikkaajan jutussa oli tieto Saran Salaman vihasta Siporia kohtaan :D
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron