isot kimpat saavat jatkoa

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja supaseppä » 20. Joulu 2016 14:22

:D :) Tiedä sitten onko hyvä tai huono homma että kimpat saivat osa jatkoa.
Omaliiga eli Madonna ja Teivo jatkuu ja mielenkiinnosta monestakin syystä pysyn laivassa mukana.
Alveineen ostohinta on liki 10 000e vähän alle.
Osuuksia tulee kaiketi olemaan sata tai yli ( kiinnostuneita oli yli sata )
Tuo määrähän realisoituu sitten kun ruvetaan sitä rahaa keräämään.
Viimeisemmän tiedon mukaan noin 100e osuus ja kk maksu 15-20e ja kahdeksi vuodeksi olisi sopimus tähtäämässä.
Mutta sitten ihan näiden kimppaa kasaavien puolesta kysyn seuraavaa.
Tavoite olisi saada elävä kimppa josta osakkaat saisi muutakin kuin maksaa ( kuulostaa hienolta mutta mitähän se mahtaisi olla )
Madonnan uudessa ja taisi olla raviliigassakin loppujen lopuksi melko korkea tuo keski ikä joilla osuuksia oli ja mitä tulee olemaan.
Itsekin lähempänä 60:tä kuin 50:tä ja noissa kokouksissa ja tapaamisissa käy suuremmaksi osaksi saman ikäisiä ja vanhempia ihmisiä.
Itse olen huono arvioimaan mitä kimpassa halutaan koska meillä on omakin hevonen ja omakin kimppahevonen.
Sen olen huomannut että julkiset kanavat (facebook ym) saattavat olla tiedottamiiseen huonoja varsinkin kahdenpuoleiseen vaikkuttamiseen, nämä ovat nuorempien ja rohkeanpien kanavia eivätkä ainakaan kaksipuoleisesti toimi.
Sähköposteja ehkä luetaan, mutta kirjautuminen on ylivoimainen ei.
omistajavastaava@teivo.fi Haluaisi ehdotuksia kimppojen aktiviteetteihin minäkin voisin niitä sinne välittää jos ehdotuksia tulisi.
Tuosta raviliikasta huomasin että kun hevonen oli esillä väkeä oli alussa paljon sekin vuosien varressa väheni tuo lukumäärä aina vain pieneni niissäkin.
Tuossa on kyllä vetäjillä haastava tehtävä miten tuon kimpan saa aktiiviseksi vai saako kumminkaan vaikka mitä tekis, jos tuo hevosen suorittamin radalla sit riittää, mutta jos tulee pitkiä taukoja mitäs sitten? :D Onko ehdotuksia huonoja tai hyviä :?:
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja seuraaja » 20. Joulu 2016 21:43

Kesällä 2015 oli Talkkarin haastajatallin (Reetta, Reason to Believe) tapaaminen 25.7. Ojanperä/Ihalaisen tallilla. Osallistujia oli todella paljon, isäntä toivotti kaikki tervetulleeksi kädestä pitäen. Ihasteltiin Reettaa, tutustuttiin talliin, haastateltiin kimppalaisia, tietysti valmentajaa ja sponsoreita Hevari ja Biofarm. FB:ssa on tuolta päivältä kaksi hyvää videota , ladattu 27.7. ja 23.10., en tiedä, näkyvätkö "ei jäsenille". Tulevaa Kunkkua tietysti myös käytiin katsomassa (silloin vielä kyseltiin, että meneekö 3000 m :oops: ).

Illaksi siirryttiin sitten Hiekan Hippokselle, ruokatarjoilu kuului "pakettiin". Kari ja Jukka olivat mukana (Jori Turjankin bongasin). Tunnelma oli koko päivän iloinen ja välitön. Tykkäsin kovasti.

Olen ollut muidenkin kimppojen mukana tallikäynneillä, mutta tuo Pihtiputaan reissu tähän mennessä on jäänyt mieleen parhaimpana.
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 17. Helmi 2017 12:00

Kevät lähestyy ja edellisen Raviliigan saavutettua päätepysäkkinsä lienee edessä kovat pohdiskelut, laitetaanko uutta vireille. Mitäpä sitä lypsävää lehmää hylkäämään luulen ajatuksenkulun menevän päättävissä elimissä. Onko edellisestä opittu mitään? Mitä pitäisi tehdä toisin?

Liigan kakkososaan budjettia oli venytetty jo kympillä ja huhut kertovat, että halua kassan lihottamiseen olisi entisestään. Mielestäni tässä mennään pahasti pihalle jo ajatuksena. Radoilla oli isoja vaikeuksia saada edes 700 osuuden kimppaa kasaan. Luonnollisesti mitä isompi määrä, sitä epätodennäköisempää on porukka koota. Järjestäjälle on jäänyt se fiilis, että ensimmäinen kausi oli napakymppi ja siitä se on helppo lähteä markkinoimaan uutta, paskemmin ehdoin. Mitä olen havaintoja kentällä kuulostellut, niin ihan yhtä ruusuinen ei taival ollut osakkaiden ja sivusta seuranneiden mielestä.

Minäpä sanon mitä tehdä toisin, saa käyttää, muttei ol pakko hei!

Ensinnäkin, kimpanvetäjät ja valmentajat on tämän myötä oppineet ajatukseen, että rahaa on ja tuhlata saa. Tästä pitäisi päästä eroon, vaan kassasta tulisi pitää huolta kuin omistaan. Toki järkevästi, tietyistä kuluista ei saa tinkiä. Mistä sitten lähtisin säästämään?

- Ostohinta. On typerää, että liigajoukkueet huutavat keskenään ylihinnan varsalle. Etukäteisdraft, jossa arvotuin vuoroin kukin joukkue varaa kimppojen välisen huuto-oikeuden tiettyyn varsaan. Ei tule ylihintaa eikä keskinäistä kilpailua. Jos hevonen menee ohi, saa huutaa mitä muuta tahansa, paitsi toisen liigan draftia. Kokemukset ovat osoittaneet, että pari hassua yksilöä nousevat korkeuksiin ilman raviliigaa. Hyvän liigavarsan saa varmasti järkevällä ostobudjetilla.

- Valmennus oli tingitty ekassa liigassa 833€/kuukausi/valmentaja. Luulen, että ammatit ovat vaatineet tähän nostoa, liekö tapahtunut jo toiseen, kotisivut ei sitä enää kerro. Itse näen, että jos ei taksa kelpaa, niin etsitään tilalle uusi valmentaja. Kuka tahansa nouseva, vähemmän parrasvaloissa maannut kyky ottaa ilomielin tuohon kuukausikorvaukseen itselleen varman rahan, joka on tallissa 3,5 vuotta. Lisäksi varsan saa valita itse, minkä luulisi entisestään lisäävän intoa.

- Pienempiä eriä, missä voi käyttää järkeä, on mm. markkinoinnin 2000 € (v. 2013) ja vakuutus ostohintaan (toki ostohinnat järkevöityvät draftin myötä).

Uskallan sanoa, että jos nämä rahat olisivat jonkun yksityishenkilön omia, tämä projekti saataisiin vietyä läpi 70000-75000 € budjetilla, joka SISÄLTÄÄ kuljetukset ja ajopalkkiot. Ilmeisesti ykkösliigassa tuli parranpärinää juuri siitä, että jaettavaa ei suinkaan ollut hevosen voittosumma, vaan siitä lähti edellä mainitut kulut pois. Omassa, tiukassa laskelmassa tällaista ikävää yllätystä aloittelevalle hevosenomistajalle ei enää tulisi.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Harri H » 11. Huhti 2017 12:14

Raviliiga toteutetaan tänä vuonna yhteistyössä kiekkoväen kanssa :thumb_up:

Kaikki muut joukkueet tässä taitaa olla mukana, paitsi KalPa, Ässät ja Lukko, jos nyt oikein katsoin. Eli ei tarvitse euroja tähän työntää, hyvä niin :D

http://ravimaailma.fi/article/raviliiga ... 2017/3760/
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 11. Huhti 2017 13:07

Harri H kirjoitti:Raviliiga toteutetaan tänä vuonna yhteistyössä kiekkoväen kanssa :thumb_up:

Kaikki muut joukkueet tässä taitaa olla mukana, paitsi KalPa, Ässät ja Lukko, jos nyt oikein katsoin. Eli ei tarvitse euroja tähän työntää, hyvä niin :D

http://ravimaailma.fi/article/raviliiga ... 2017/3760/


Alkuun kehut, kun paikka on. Yhteistyö Liigan kanssa on erinomainen ajatus. Ikävä kyllä alan heti epäileväksi Tuomaaksi projektin suhteen. Ainakin siihen asti, kunnes toisin todistetaan. En löytänyt infoa pikaisella nettiselauksella hevosten valmentajista enkä siitä, mitä _bonusta_ Liigan mukaantulo tuohon satasen osuushintaan tuo. Minä en ostaisi osuutta ennen tietoa valmentajasta. Budjettia on nyt 20 000e enemmän. Mikäli osakkuus ei tuo vapaalippua lätkämatsiin ja mahdollisesti muitakin lisiä, olen pöyristynyt. Nyt lopputuloksesta viedään 50% hyväntekeväisyyteen, minä en vaan näe raviurheilua ainoastaan elämyspakettimyyntinä. Kyllä hyvän kohdalle osuessa pitää saada haaveilla edes nollatuloksesta. Nyt tämä satanen on varmaa tappiota.

Plussat myös siitä, että tamperelaisia ei niputettu saman hevosen taakse. Eikä raumalaisia ja porilaisia turkulaisten kelkkaan. Toki nyt kimppojen saaminen kasaan on toki paljon hankalampaa. Kun kerran 12 jengiä on mukana, niin en näe enää mahdollisuutta perääntyä. Jos porukka on vajaa, toivottavasti on joku ratkaisu, millä toimitaan. Noloa olisi, jos lopullisessa kisassa olisi viisi joukkuetta. Lukon poisjäännin ymmärrän kahdesta syystä. Ensinnäkin, toimiston porukalla ei ole mitään käsitystä mistään. Toisekseen, alueelle ei oikein ole valmentajia tarjolla, ei se oikein sovi, että kilpailvan alueen treenaria käytetään. Kalpan poisjäänti hämmentää, käsitykseni mukaan Kuopio oli lähdössä Liigaan mukaan. Porissa on myös ravirata ja kiekkohullu kansa, kummallinen on sekin poisjäänti. Liekö meidän patamies osaa arvioida syitä?
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Harri H » 11. Huhti 2017 13:42

Ei mitään käsitystä, miksei Pori lähtenyt mukaan. Yllättynyt olen, samoin kuin Kuopionkin puuttumisesta. Oletin, että nämä kaksi on sellaisia, mitkä lähtee mukaan ensimmäisten joukossa. Porissa tosin valmentajavalinta olisi saattanut aiheuttaa harmaita hiuksia. Näistä kaipaisin kyllä lisätietoa, että ketkä treenaa minkäkin joukkueen hevosia. Minusta tämä olisi ollut oleellinen asia nostaa esille jo tuossa tiedotustilaisuudessa, minkä Vermon youtube-kanavalta katselin. Siinä ei suoritettu minkäänlaista esittelyä mukaan lähtevistä joukkueista, kimpanvetäjistä, treenareista tai muistakaan olellisista asioista. Minusta juuri nuo olisi kuulunut esitellä tilaisuuden puitteissa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Harri H » 11. Huhti 2017 13:59

Ässien tj Eeva Perttula kommentoi Twitterissä seuraavaa:

"Asia ei päätynyt missään vaiheessa pöydällemme, että olisimme voineet sitä käsitellä."

Mitähän tästäkin pitäisi ajatella, aikamoista puuhastelua Liigan/Hippoksen/Porin raviradan suunnalta, jos näin on :facepalm:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 11. Huhti 2017 15:33

Harri H kirjoitti:Ässien tj Eeva Perttula kommentoi Twitterissä seuraavaa:

"Asia ei päätynyt missään vaiheessa pöydällemme, että olisimme voineet sitä käsitellä."

Mitähän tästäkin pitäisi ajatella, aikamoista puuhastelua Liigan/Hippoksen/Porin raviradan suunnalta, jos näin on :facepalm:


Naiset ratissa? Eikös Kuopiollakin ole. Kalpan tekosyy on se, ettei joukkueessa ole raviurheilusta kiinnostuneita pelaajia. Erikoista touhua. Liekö ensi kauden joukkue kaikilta osin edes valmis? Kapanen on niin supliikkimiehiä että kuopiolaisten hevosihmisten kannalta on sääli, ettei tämä kavioliitto toteutunut. Hannes-klubilla tuli tuossa kertaalleen käytyä Lukon releissä, niin hän olisi mielellään vaihtanut pelipaidan Kalpan vastaavaan. Tarjoukseen en tarttunut, mutta lonkun mies kyllä tarjosi.

Oli niitä valmentajia sitten valittua jo suuri osa.

http://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/uu ... t-hevoset/

Käsittämätön tiedotuskupru, ettei näitä varsinaisessa tilaisuudessa liputettu. Siellä olisi mm. Forssin ollut hyvä käydä muistuttamasta Ilves-sydämestään. Olenkos mä nyt täysin väärässä, jos väitän Koivusen olevan Ässien mies? Toki alueen paras valmentaja, mutta minä en kovana urheilumiehenä sietäisi, jos Lukon hevosta valmentaisi Ässien mies.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 11. Huhti 2017 16:31

Piti jo aikaisemmin kirjoittaa Ilveksen hevosen menevän todennäköisesti Mikalle, joka on Ilveksen mies henkeen ja vereen, Ilveksen maalilaulukin soi viime vuonna raviradoilla yli 300 kertaa. :tuuletus: :kippis: Marjosta ja lapsista en mene takuuseen, mutta kaippa heilläkin Ilves-sydän rinnassa sykkii. Tuo Ilves-henkisyys vähän kyllä pudottaa Mikan arvoa. :facepalm: Irrin perheessä kannatus puolittuu, mutta olisi Teivonmäellä ollut kova Tapparan mieskin, nimittäin Matti J. :tuuletus: :kippis:

Kyllä Harri ainakin Tepsin pelejä käy katsomassa ja pelasihan Ollikin Tepsissä.

Vermossa taitaa olla jo yksi, joka ajaakin HIFK:n väreissä, eli Härski-Hartikainen.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Kädetön » 11. Huhti 2017 17:10

vivahd EERO kirjoitti:Vermossa taitaa olla jo yksi, joka ajaakin HIFK:n väreissä, eli Härski-Hartikainen.


Pelicansin hevosta varmaan ohjastaa Teemu Okkolin ja Tapparan Tiia Kaapu. Saadaan ajovärit täsmäämään :kippis:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Kädetön » 13. Huhti 2017 21:31

Hienoa että jotain yritetään ja toivon kaikkea hyvää projektille, mutta kuinka saadaan 12 000 tuhatta osuutta myytyä, kun pienemmänkin määrän kanssa oli vaikeuksia silloin kun tämä homma alkoi ja innostus oli suurinta? Kuinka kiinnostava on kimppa, jonka hevosta treenaa; Jouni Hillbom, Tuija Irri tai Marko Heikari vrt. Harri Koivunen, Ville Mäkelä tai Katja Melkko?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Kädetön » 22. Huhti 2017 14:05

Tämän uutisen luettuani piti hetki miettiä, että onko nyt aprillipäivä?

http://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/ka ... entajaksi/
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja seuraaja » 22. Huhti 2017 21:35

Onkohan Kati koskaan laittanut varsoja? :think:
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 23. Huhti 2017 12:27

Kädetön kirjoitti:Tämän uutisen luettuani piti hetki miettiä, että onko nyt aprillipäivä?


Todella yllättävä oli Katin lähtö valmentajaksi. Kuten myös Kivimaa ja Melkkokin. Kyllä valmentaja vaan merkkaa toiseksi eniten, jos sokkona ostaa. Mikä lie halutuimpien kimppojen kohdalla pakko. Muutama kimppa voi olla täysi, ennen kuin varsasta on mitään havaintoa. Ehkä se tärkein asia on kuitenkin vetäjä. Tiedotusvälineiden kautta ainakin itselle muodostui kuva, kuka onnistui edellisistä hyvin ja kuka taas ei. Nämä tulevatkin vetäjät lie ravipiireissä tuttuja nimiä, julkaisu pitää saada ulos nopealla aikataululla. Vermo lie pimittää valmentajatietoaan Finlandia-päivälle, mutta mitähän Jyväskylä jahkaa? Osuusmyynti alkaa pian, mutta nämä puuttuvat, tärkeät tekijät tulisi tuoda julki nopeasti. Muutenkin hypetys Raviliigan Facebook-sivulla on heikkoa ja kotisivut siirrettiin tuonne karmeaan Ravimaailma-portaalin, jonka pelkkä ulkoasu saa vaihtamaan osoitetta välittömästi. Eipä sielläkään toki hypeä luoda. Kesällä on aika vaikeaa aktivoida lätkäjoukkoja.

Osuusmyynti myöhästyi mielestäni muutenkin. Vai mikäpä olisi parempi paikka kaupitella osia, kuin Kuopion torilla olevat 2000 KalPa-fania katselemassa finaalia screeniltä. Ai niin, mutta KalPaa ei konsepti kiinnostanut.

"Osuus hevosesta maksaa sata euroa ja osuuksien myynti avataan portaittain. Osuuksia tarjotaan ensin joukkueiden faniryhmille, sen jälkeen entisille raviliigalaisille ja äitienpäiväviikolla myynti aukeaa kaikille." kertoo Hippoksen puolelta asiaa järjestävä Suvi Louhelainen.

Asiakkaiden eriarvottaminen on syvältä. Pitkin hampain ymmärrän että lätkäfanit on ekana, mutta miksi edelliset raviliigalaiset menee mahdollisten uusien ostajien edelle? Keskusta pettää aina.. tuohon voisi kyllä vaihtaa sanan "Hippos". Sen verran pihalla nykymaailmasta lafka tuntuu olevan kovin monen asian suhteen. Ainakin kaksi ihmistä tekee työkseen tätä Raviliigaa ja silti moni asia on hoidettu huonosti.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 27. Huhti 2017 14:46

Ensi viikolla alkaa ilmeisesti uuden Raviliigan osuusmyynti. Ensimmäinen kohderyhmä on siis "joukkueiden faniryhmät". Liekö kellään tarkempaa tietoa, minkälainen miesvahvuus tässä on kyseessä? Itse ajattelen, että virallisiin faniyhdistyksiin kuuluu kymmeniä tai satoja ihmisiä. Kymmenen joukkuetta niin puhutaankohan luokkaa 1000-2000? Ei kai Hippos oikeasti kuvittele, että lätkäjengit tekee elettäkään osuuksien markkinointiin alkuhuuman jälkeen? Tai voi tehdä, jos oikeita henkilöitä on taustalla, mutta sen varaan ei kannata laskea ensimmäisenkään osuuden myyntiä.

Oletushan tässä on, että kaikki 10 kimppaa toteutuu. Se tarkoittaa 10 000 myytyä osuutta. Määrä on kyllä karmaiseva. Jos ottaa huomioon, että hyvin markkinoitu ja hyvällä starttihevosella liikkeelle lähtenyt Pesiskimppa on myynyt 100 osuutta kahdessa kuukaudessa! Juha Puhtimäelle kyllä hatunnosto, että on tällaiseen lähtenyt. Toivon onnistumista ja kaikkien osuuksien myymistä. Voi osoittautua vielä melkoiseksi savotaksi. Mikä lie ratkaisu, jos haluttua 120 000 euroa ei tulekaan kasaan, jokuhan sen välisumman joutuu maksamaan.

Palatakseni taas alkuperäisaiheeseen eli Raviliigaan. Suomen suurinta jääkiekkoaiheista keskustelufoorumia Jatkoaikaa seuraa 16 000 rekisteröitynyttä ja kenties isompi määrä rekisteröitymättömiä käyttäjiä. Viasat on jalkautunut palveluun tunnuksillaan ja palvelee siellä asiakkaita ja kenties mainontaakin esiintyy. Kun Hippoksen markkinoinnissa palkkaa saavat henkilöt eivät ole vielä asiaa tajunneet, niin ehdottomasti ensimmäinen teko olisi olla yhteyksissä Jatkoaikaan, sopia markkinointikampanja ja hommata tunnukset sinne.

Foorumilla on vajaa 60 000 viestiketjua, mutta kenties huonon mainonnan vuoksi Raviliigalle ei ole topikia avattu. Raviliigan markkinoijan tulisi sellainen ehdottomasti sinne hoitaa ja olla vastaamassa kysymyksiin, mitä jäsenillä varmaan riittäisi. Uskallan sanoa, että tuossa on paljon suurempi potentiaali, kun joukkueiden rekisteröityneissä faneissa. Meinasin asiasta ihan Hippokseen mailata, kunnes tulin tulokseen, ettei se kyllä ole minun tehtäväni. Tästä saa poimia, jos siltä tuntuu.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 19. Touko 2017 17:25

Voi hyvä helvetti sentään tätä uutta raviliigaa. Kävin lukaisemassa, onnekseni, uuden yhtymäsopimuksen läpi ennen kuin aloin ostaa osuutta lahjaksi. Siellä oli kirjattu, että alle 30 euron palautusta ei makseta osakkaalle, vaan laitetaan hyväntekeväisyyteen. Siis hevosen pitää juosta 60 000 euroa, että siitä voi saada palautusta. Tämä siitä syystä, että Liigaseura saa automaattisesti 50% tuloista. Painan tähän touhun leiman "kusetusta" enkä koske pitkällä tikullakaan. Saisi hävetä Nisula ja Louhelainen. Amatöörien puuhastelua tämä touhu. Noille vielä maksetaan tuosta. Aiempien liigojen ihmiset tietävät, että oliko moista pykälää entisissä sopimuksissa?
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Touko 2017 00:00

Raviliigasta ei ole muuten edelleenkään mitään keskustelua Jatkoaika.comissa, uskomatonta. Tai en minä ainakaan hakutoiminnolla löytänyt, eli jos on, niin hyvin on piilotettu.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja seuraaja » 21. Touko 2017 14:40

For Nothing... kirjoitti:Voi hyvä helvetti sentään tätä uutta raviliigaa. Kävin lukaisemassa, onnekseni, uuden yhtymäsopimuksen läpi ennen kuin aloin ostaa osuutta lahjaksi. Siellä oli kirjattu, että alle 30 euron palautusta ei makseta osakkaalle, vaan laitetaan hyväntekeväisyyteen. Siis hevosen pitää juosta 60 000 euroa, että siitä voi saada palautusta. Tämä siitä syystä, että Liigaseura saa automaattisesti 50% tuloista. Painan tähän touhun leiman "kusetusta" enkä koske pitkällä tikullakaan. Saisi hävetä Nisula ja Louhelainen. Amatöörien puuhastelua tämä touhu. Noille vielä maksetaan tuosta. Aiempien liigojen ihmiset tietävät, että oliko moista pykälää entisissä sopimuksissa?


Ei ollut.
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 22. Kesä 2017 14:21

Huutokaupan hevoset on julkaistu ja Raviliiga 2017 lähestyy. Tein vähän tutkimusta, miltä tilanne näyttää netistä kaivetulla informaatiolla, lähinnä liigojen feissarit ja oma nettisivu. Edelleen toivoisin, että tämä projekti onnistuisi ja kaikki 12 kimppaa tulisi kasaan ja laji saisi uusia seuraajia. Näkemäni perusteella en kyllä vieläkään ole vakuuttunut.

Feissarissa ryhmien toiminta oli vaihtelevaa. Pari seuraa näytti toimivan oikein mallikkaasti, ikävä kyllä äärilaitaakin löytyi. Seuraajamäärät oli 100-200, mikä kuulostaa omaan korvaani melko pieneltä, ilmeisen iso osa ihmisistä on palvelun asiakkaita. Tykkääjiä kun luulisi löytyvän sekä osan ostaneista, että uteliaista seuraajista. Parilla kimpalla oli vetäjän nimi mainittu, parilla vain etunimi. Onko nyt näin, että missään ei oikeasti ole tietoa tästä projektin toiseksi tärkeimmästä nimestä? Mikkelin Jukureille iso plussa, siellä annetaan lippu St. Micheliin, jos ostaa osan määräajasssa.

Raviliigan nettisivu on täysin tyhjä, uutista myytävistä osuuksista vain nostellaan. Raviliiga vol. 2 edellinen tulospäivitys on maaliskuulta. Lätkässäkin olisi todella hauskaa, jos sarjataulukko päivittyisi kerran kuussa, eiku... Missään ei näy RL vol. 1:n tyyliin osuuksien reaaliaikaista myyntiseurantaa. Sivulla on myös ranskalainen

- Jokainen omistaja saa omistajakortin, jolla on tiedossa etuja jääkiekon ja raviurheilun maailmassa.

Luulisi, että hiljalleen olisi jo kerrottavana, mitä rahalla saa.

Ymmärtääkseni Hevosurheilu oli kertonut, että lähinnä lätkäpiireissä on vähän ollut myyntiä, ravipuolella heikommin. Ei oikein vastaa sitä mielikuvaa mitä on luotu, että kaksi ensimmäistä erää oli täydellisiä onnistumisia. Hippoksessa varmaan vastuuhenkilöt jäävät kohta kesälomalle ja asia ei ainakaan silloin helpotu. Jatkoaika kumisee yhä tyhjyyttään. Nyt kannattaisi ottaa ne työhanskat naulakosta ja laittaa hihat heilumaan tai muuten on vaarassa käydä hassusti.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 04. Heinä 2017 16:31

Ruotsin "raviliigan" tämänvuotinen kisa päättyi eilen hevosten huutokauppaan. Siellä homma toimii niin, että kilpakausi on joulukuusta kesäkuun loppuun. 1500 kpl 500 kruunun osuuksia, joilla treenari ostaa kaksi starttihevosta ja homma sisältää kaikki kulut. Nyt en enää löytänyt lisäsälää, mutta tuolla reilun viidenkympin sijoituksella sai muutaman numeron jotain ravilehteä ja lipun joukkuuensa matsiin. Sekä palautuksia voitto- ja myyntirahoista. Voittajajoukkue sai 150 000 kruunun palkinnon. Tämmöisiin tuloksiin siellä päädyttiin:

Örebrö 927 427 kr
Karlskrona 719 700 kr
Rögle 684 000 kr
Färjestad 481 555 kr
Malmö 368 250 kr
Frölunda 363 300 kr
Brynäs 303800 kr
Luleå 297 200 kr
Växjö 239 700kr
Leksand 231 100 kr
HV 195 500 kr
Linköping 177 555 kr
Djurgården 125 800 kr
Skellefteå 113 300 kr

Melkein jokainen joukkue huusi toisen omistaan takaisin ja jatkaa uutena kimppana, mikä toki vähän vääristää hintoja, mutta kyllä siellä onnistuneimmat saivat varmasti hyvän kokemuksen tästä liigasta. Melkein olisin taipuvainen koittamaan Suomessakin valmiita kilpureita, toki niiden ostaminen on täällä paljon hankalampaa kuin Ruotsissa.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron