Prix d´Amerique 2011

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 17. Joulu 2010 10:13

Teinpäs tälle huippukilpailulle oman topiikin, eihän tässä enää pitkä aika ole kyseiseen kisaan.

Ainakin yksi ruotsalaisten ennakko toivo Nu Pagadi ei enää kilpaile ranskassa vaan matkustaa kotiin ruotsiin ja ottaa uudeksi kevään tähtäimeksi Olympiaravit.

Mitkä on foorumilaisten omat suosikit ja aikooko kukaan mennä paikan päälle?
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 17. Joulu 2010 13:43

Nu Pagadi ei onnistunut hankkimaan paikkaa PdA-kisaan ja lähti tänään kotia kohti. Tuskin hevonenkaan oli parhammillaan mutta kuskin ajosuoritus sekin oli täysin alta kaiken kritiikin.

Kova talvi on tehnyt tepposiaan Pariisissa ja rata on ollut aika huonossa kunnossa. Lavec Kronos ja Brioni oli nekin eilen paluumuuttajien listalla mutta mihin suuntaan homma kallistuu jää nähtäväksi. Loppusyksyn ruotsalaisista PdA-hehkutuksista vain pikkuvaivoista kärsivä Maharajah on enään jotenkin ajankohtainen. Sekin on vielä riippuvainen siitä että voi ajaa ilman kenkiä kunnon alustalla. Toki päälähtöön on vielä jonkin aikaa ja monta asiaa ehtii tapahtua. Sen sijaan Quarcio Du Chenen PdA-haaveet on taidettu haudata lopullisesti. Hevonen ei tosin ollutkaan PdA-materiaalia, ainakaan omilla ansioillaan.

Oma suosikki on tänäkin vuonna Ready Cash. Ja muutaman euron voi laittaa likoomaan tänäkin vuonna Oyonnaxin puolesta, noin kannatuksen vuoksi.
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Harri H » 17. Joulu 2010 14:56

Itse en näistä juuri mitään ymmärrä, joten tyydyn lisäämään keskusteluun Unibetin tämän hetkiset kertoimet:

Maharajah 3,25
Ready Cash 3,50
Oyonnax 8,00
Lisa America 13,00
Quaker Jet 15,00
Qwerty 15,00
Nouba du Saptel 20,00
Olga du Biwetz 20,00
Iceland 30,00
Private Love 30,00
Ilaria Jet 35,00
Main Wise As 35,00
Orlando Sport 35,00
Quarla 50,00
Première Steed 60,00
Brioni 70,00
Paris Haufor 70,00
Qualmio de Vandel 80,00
Oasis Gédé 100,0
One du Rib 100,0
Perlando 100,0
Triton Sund 100,0
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Haastaja » 17. Joulu 2010 21:13

Taas sitä olisi tarkoitus lähteä ko. kisaa tammikuussa katsomaan. Oma suosikkini on myös jo ketjussa mainittu Ready Cash ja tulihan sitä jo muutamalla kympillä Unibetillä löytyä kun kerroin oli 25. Itse en usko että ruotsalaisten suursuosikki Maharajah kyseistä kisaa voittaa, vaikkakin ihan hienosti keskiviikkona Elitloppet voittajan dödöstä söi, kun tuo kisa on kuitenkin ihan eriluontoinen. Kertoimien valossa haisee taas yllätykseltä.
Haastaja
 
Viestit: 26
Liittynyt: 17. Joulu 2010 21:04

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 27. Joulu 2010 10:13

Toinen tammikuuta ajettava Prix de Bourgogne on seuraava etappi. Ainakin Brionilla on vielä tarkoitus juosta tuossa kisassa. Lähtölista valmistuu torstaina.

Critérium Continentalin voitti Severino, joten halutessaan Gobernadorin poika pääsee Ameriquen starttiviivalle. Voittoaika oli 12,1a/2.100
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 31. Joulu 2010 09:35

eipä sitten tullut yhtään ruotsalaista listalle tavoittelemaan 60 000 euron ykköspalkontoa Prix de Bourgognessa.

Prix de Bourgogne, 2.1. Vincennes, 2100 metriä autolähetys: 1. One du Rib - Jean Loïc Claude Dersoir, 2. Quaker Jet - Jean-Etienne Dubois, 3. Ready Cash - Franck Nivard, 4. Premiere Steed - Jean-Michel Bazire, 5. Nouba du Saptel - Yves Dreux, 6. Olga du Biwetz - Eric Raffin, 7. Plenty Pocket - Joël van Eeckhaute, 8. Ilaria Jet - Christophe Martens, 9. Oyonnax - Sébastien Ernault
10. Prodigious - Jean-Philippe Dubois, 11. Paradis Cordière - Jean-Louis Labigne, 12. Ismos Fp - Fabrice Souloy, 13. Roc Meslois - Pierre Belloche, 14. Qualmio de Vandel - Thierry Duvaldestin, 15. Private Love - Matthieu Abrivard, 16. Nuit Torride - Bernard Piton, 17. Qwerty - Pierre Levesque, 18 New des Landes - Sébastien Hardy.

Ready Cash ja Olga du Biwetz ovat ykkössuosikkeja, ja täällä pidetään peukut pystyssä Olgalle:)
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 10. Tammi 2011 15:12

Ja pudotuspelit jatkuvat, Lisa America on kipeä eikä starttaa Ameriquessa 2011.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 14. Tammi 2011 09:56

Prix de Belgiquen lähtee seuraavat valjakot:

2.850 :
1 Paradis Cordiere - Jean L Labigne
2 Qwerty - Pierre Levesque
3 Prodigious - Jean Philippe Dubois
4 New des Landes - Sebastien Hardy
5 Private Love - Matthieu Abrivard
6 Qualmio de Vandel -Thierry Duvaldestin
7 Roc Meslois - Pierre Belloche
8 Oasis Gede - Jean Michel Bazire
9 Nuit Torride - B Piton
10 Priscilla Blue - Louis Baudron
11 Perlando - Jos Verbeeck
12 Quaker Jet - Jean Etienne Dubois
13 Orlando Sport - Sebastien Baude
14 Maharajah - Örjan Kihlström

2.875 :
15 Oyonnax - Sebastien Ernault
16 Nouba du Saptel - P Geslin
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 27. Tammi 2011 09:45

ja one du ribb ei ole mukana, lopetti nimittäin kilpauransa sunnuntain Prix de Cornulier kisaan. Kisan, jonka muuten voitti Olga, on se vaan hyvä tamma :)
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Haastaja » 27. Tammi 2011 14:06

Prix d'Amériquen osanottajat 31.1. 2011:


1 Sévérino - Christian Bigeon 536 300e
2 New des Landes - Sébastien Hardy 662 910e
3 Private Love - Matthieu Abrivard 673 345e
4 Roc Meslois - Pierre Belloche 696 550e
5 Oasis Gédé - Jean-Michel Bazire 722 000e
6 Paris Haufor - Damien Bonne 758 530e
7 Nuit Torride - Bernard Piton 784 880e
8 Quarla - Pierre Vercuysse 860 760e
9 Perlando - Jos Verbeeck 941 390e
10 Quaker Jet - Jean-Etienne Dubois 1 039 630e
11 Orlando Sport - Sébastien Baude 1 070 500e
12 Lana del Rio - Santo Mollo 1 125 133e
13 Maharajah - Örjan Kihlström 1 153 519e
14 Première Steed - Enrico Bellei 1 191 193e
15 Ready Cash - Franck Nivard 1 380 600e
16 Oyonnax - Sébastien Ernault 1 518 420e
17 Nouba du Saptel - Yves Dreux 1 571 330e
18 Olga du Biwetz - Eric Raffin 2 066 795e
Haastaja
 
Viestit: 26
Liittynyt: 17. Joulu 2010 21:04

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Tammi 2011 12:49

Unibet tarjoaa kisaan seuraavanlaisia kertoimia:

Sévérino 50,00
New des Landes 150,0
Private Love 25,00
Roc Meslois 70,00
Oasis Gédé 50,00
Paris Haufor 70,00
Nuit Torride 25,00
Quarla 100,0
Perlando 80,00
Quaker Jet 11,00
Orlando Sport 70,00
Lana del Rio 25,00
Maharajah 2,50
Première Steed 125,0
Ready Cash 3,60
Oyonnax 9,00
Nouba du Saptel 25,00
Olga du Biwetz 13,00
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Neliveto » 31. Tammi 2011 12:36

Olipa hieno vauhtijuoksu, jossa suosikit ottivat tosissaan mittaa toisistaan. Jos viime vuosi oli yllättäjien, niin nyt mentiin suosikkien tahtiin. Viisi voittajassa pelatuinta hevosta olivat myös viisi ensimmäistä maalissa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja nipa » 31. Tammi 2011 13:30

Hieno juoksu tosiaan. Pienet pelit Maharajahin kautta. Voiton tiellä (?) Lana del Rion avaus, liian hidas matkavauhti piikkiin päästyä, mutta ennen muita Ready Cashin terävä irtiotto viimeisessä kaarteessa. Päivänkunnoltaan paras hevonen voitti ja Maharajah hyvä kakkonen. Ei Örjanin tarvinnut eikä tarvitse ajoaan hävetä, vaikka kaikki ei pelureiden mieleen oikein mennytkään.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Prix de France 2011

ViestiKirjoittaja Haastaja » 10. Helmi 2011 14:17

LANA DEL RIO 1125133
MAHARAJAH 1403519
MONDIALE OK 446841
NOUBA DU SAPTEL 1571330
OLGA DU BIWETZ 2196795
ORLANDO SPORT 1070500
PREMIERE STEED 1191193
PRETTY DANCER 244690
PRISCILLA BLUE 984597
QUAKER JET 1069630
READY CASH 1880600
ROC MESLOIS 706550
WISHING STONE 864145
Haastaja
 
Viestit: 26
Liittynyt: 17. Joulu 2010 21:04

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 28. Helmi 2011 16:11

Pariisin talvimeeting alkaa olla paketissa ja on siis osava aika rokulipäivän ratoksi poimia jotain mikä on jäänyt mieleen.

Ready Cash teki läpimurtonsa vanhempien hevosten eliittiin voittamalla viisi seitsemästä lähdöstä tienaten muhkeat 870000 euroa. Hattua pitää tietysti nostaa niin hevosen entiselle kuin varsinkin nykyiselle valmentajalle Thierry Duvaldestinille joka on tehnyt todellisen urosmehiläisen työn kun on saanut kuuman oriin purkamaan energiansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ready Cash lämmitetään toisen hevosen takana jossa myös mahdolliset pruuvilähdöt ennen starttia tapahtuu. Lähdössä kuuluu varusteisiin lasso ja Crescendo-kuolain joilla ori pysyy edes jotenkin hallinnassa. Myös ohjastaja Frank Nivard onnistui taktisesti erinomaisesti ja tarjosi hevoselle mahdollisimman tasaisen ja rauhallisen startin hivuttautuen alkurynnistyksen jälkeen varovasti kärkijoukkoihin. Nivard myös ratkaisi päälähdöt hyvissä ajoin ja pystyi varmistelemaan voittoa juuri siinä vaiheessa kun Ready Cashillä oli ravin kanssa joskus vaikeuksia eli viimeisen 100 metrin aikana. kaikki onnistui taustajoukoilta täydellisesti ja vahvistaa sitä ettei pelkkä hyvä hevonen riitä näiden lähtöjen voittamiseen. Monta muutakin asiaa pitää osua kohdalleen.

Maharajah ansaitsee sekin täydet pisteet vaikka ei voinutkaan paremmalleen kahdessa päälähdössä mitään. Pätkänopeuden puute haittaa vieläkin vahvaa oria mutta ainakaan pitemmillä matkoilla ja Vincennesin kaviouralla sillä ei ollut erikoisen suurta merkitystä. On mielenkiintoista nähdä Maharajah kesällä pohjoismaista eliittiä vastaan, varsinkin jos ja kun hieman tiiviimpi startaaminen on vienyt oria eteenpäin. Valmentaja Stefan Hultman on mies joka antaa aihetta monenlaisiin mielipiteisiin mutta kunnon ajoituksessa hän onnistui täydellisesti. Vaikea uskoa että sama mies keräili 16 vuotta sitten Solvallassa ravien jälkeen poikien kanssa alumiinipurkkeja koko lailla epäonnistuneen Italian turneen jälkeen. Harva on tehnyt vastaavan nousun liki nollasta kuin Hultman ja vaikka moinen mouhupetteri ei joka kerta jaksa television välityksellä sytyttää niin lippistä nostan kun vastaan kävelee.

Viime vuoden voittaja Oyonnax oli ehkä hieman kesympi kuin odotettiin eikä voittanut talvimeetingin aikana yhtään lähtöä. Ori tienasi seitsemästä lähdöstä silti yli 200000 euroa, sokerina pohjalla Pix de Parisin kakkostila josta tienasi 87500 euroa. Hevosen valmentaja Vincent Brazon kuului Paul ja Albert Vielin henkilökuntaan ja kiersi pitkään pohjoismaisia suurkilpailuja vuoden 1997 Prix de Amerique-voittaja Abo Volon hoitajana..

Myös Olga de Biwetz on tehnyt erinomaisen talvisesongin. Hirmu kiri montén kovimmassa lähdössä Prix de Cornulier toi tilille 350000 euroa nostaen talvimeetingin tienestit 577000 euroon. Kun tähän lisätään vielä San Sirossa ajettavan Gran Premio Delle Nazionin voitosta saatu 153000 euroa tamma tosiaan ansaitsee tittelin yhtenä Ranskan kaikkien aikojen parhaana tammana.

T-ikäluokkaa talvimeetingin aikana hallinnut Timoko on sekin mainitsemisen arvoinen. Ori voitti neljästä lähdöstä kolme, joukossa kolmivuotiaiden kriterium ja nelivuotiaiden Prix Ephrem Houel. Tienestit talvimeetingin aikana 257500 euroa. Timokon hirmujuoksuja voi nähdä Youtubesta

http://www.youtube.com/watch?v=xuRZl7Uydak
http://www.youtube.com/watch?v=0-JP5Ojucd8
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 04. Maalis 2011 10:49

Olga du Biwetz teki kyllä hyvän tilin taas kerran Talvimeetingistä, tamma on nyt pikku paussilla Fabrice Souloyn mukaan. Paussi kestäneen reilut puolitoistakuukautta ja ulkomaan matkat eivät tällä hetkellä ole kevääksi suunnitelmissa. Toinen Souloyn huipputamma Premiere Steed on puolestaan hyvä sprintteri ja tällä tullaan kokeilemaan myös ulkomaan lähtöjä. Suunnitelmissa lähteä elokuussa Usaan.

Rolling d´Heripre on puolestaan starttivalmis 2-3 viikossa.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Jewel » 05. Maalis 2011 23:25

Olin ensimmäistä kertaa Ameriquessa paikan päällä ja täytyy sanoa, että ei jääne viimeiseksi kerraksi. Oli hienoa (vaikka koleaa)! Kaikki kunnia kärkikaksikolle Ready Cash-Maharajah.
Yksi hevonen vakuutti viikonvaihteessa ylitse muiden, vaikkei (vielä?) pääkilpailussa juossutkaan:Rapide Lebel :shock:
Jewel
 
Viestit: 19
Liittynyt: 05. Maalis 2011 23:00

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 07. Maalis 2011 10:50

Jewel kirjoitti:Olin ensimmäistä kertaa Ameriquessa paikan päällä ja täytyy sanoa, että ei jääne viimeiseksi kerraksi. Oli hienoa (vaikka koleaa)! Kaikki kunnia kärkikaksikolle Ready Cash-Maharajah.
Yksi hevonen vakuutti viikonvaihteessa ylitse muiden, vaikkei (vielä?) pääkilpailussa juossutkaan:Rapide Lebel :shock:


Ei taida päästä harmittavasti tuo Rapide Lebel ikinä Ameriquen kisaan mukaan, elleivät perusvanhoilliset ranskalaiset muuta kisan sääntöjä.

Kävikö Jewel omatoimi reissulla vai matkanjärjestäjän?
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Jewel » 13. Maalis 2011 14:04

Tosca:

Totta tosiaan,ranskalaisethan ovat ajatelleet tässäkin ravijalostusta (niin kuin ilmeisesti monessa muussakin asiassa), eli Rapide Lebel tyytynee voittamaan "vain" muita kilpailuja kuten esimerkiksi Elitloppetin :cool:
Olin ryhmämatkalla, kun ei ollut Ranskasta mitään aikaisempaa kokemusta. Katselin kuitenkin huutokauppaluettelosta, että kävelymatkan päässä Vincennesistä sijaitsee useampikin hotelli, joten jatkossa (jo ensi vuonna?) reissu toteutunee omatoimisesti.
Sinulla on ilmeisesti paljonkin kokemusta ranskalaisesta raviurheilusta?
Jewel
 
Viestit: 19
Liittynyt: 05. Maalis 2011 23:00

Re: Prix d´Amerique 2011

ViestiKirjoittaja Tosca » 14. Maalis 2011 11:13

Jewel kirjoitti:Tosca:

Totta tosiaan,ranskalaisethan ovat ajatelleet tässäkin ravijalostusta (niin kuin ilmeisesti monessa muussakin asiassa), eli Rapide Lebel tyytynee voittamaan "vain" muita kilpailuja kuten esimerkiksi Elitloppetin :cool:
Olin ryhmämatkalla, kun ei ollut Ranskasta mitään aikaisempaa kokemusta. Katselin kuitenkin huutokauppaluettelosta, että kävelymatkan päässä Vincennesistä sijaitsee useampikin hotelli, joten jatkossa (jo ensi vuonna?) reissu toteutunee omatoimisesti.
Sinulla on ilmeisesti paljonkin kokemusta ranskalaisesta raviurheilusta?


Voi, toivoisin että olisi paljon enemmänkin. Pidän kuitenkin ranskalaisia ehdottomasti euroopan parhaina hevosmiehinä :hail:

Quaker Jetiltä eilen muuten mahtava loppuveto Cagnes sur Merissä. :thumbup:
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron