Raviurheilu mediassa

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Frans H Jouset » 29. Maalis 2018 07:18

Ei mennyt mielestäni myöskään tuomio kohdalleen. Sakkoa ei olis tarvittu vaan olisi pitänyt periä kasvattajilta viime vuoden kasvattajarahat takaisin eikä olisi jatkossakaan niitä maksettu noista varsoista. Tällöin rangaistus olisi ollut kokonaisvaltainen eikä siitä olisi päässyt maksamalla noita "kuljetusrahoja" jälkikäteen. Olisi ollut huomattavasti suurempi sanktio eikä olisi kuitenkaan rankaissut hevosen omistajaa jos vaikka näillä varsoilla ei enää olisi saanut kilpailla suomessasyntyneille tarkoitetuissa kisoissa.
Avatar
Frans H Jouset
 
Viestit: 364
Liittynyt: 01. Tammi 2012 18:15

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja seuraaja » 31. Maalis 2018 11:06

Eikö tällä (ei lopullinen?) ratkaisulla vältetty isot riidat väärin tehneiden kasvattajien ja omistajien välillä? Aikamoinen soppa siitä syntyisi ...
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 14. Huhti 2018 09:17

Se oli pelättävissäkin, että raastupaan mennään tunnistus-casessa, mutta että näin päin... :o

https://www.is.fi/ravit/art-2000005641484.html
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja seuraaja » 14. Huhti 2018 14:40

Olen odotellut MMM:n päätöstä. Ovatko muut huomanneet sitä uutisoiduksi?

Eikö Hippoksen rekisteröintioikeus ole näin todettu epäluotettavaksi? Mitä siihen sanoo valtion viranomainen?
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Huhti 2018 13:38

Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Huhti 2018 22:31

Kädetön kirjoitti:Uusi keskusteluohjelma: https://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/t ... varma-jai/

Ihan tervetullut ohjelma toki, mutta tunti ainakin debyyttijakson kokoonpanolla tuntui vähän turhan pitkältä ajalta. Tietty aiheetkin olivat isoja eikä niitä juuri nopeammin voinut käydä läpi ja vieraatkin sen myötä Kauhasta lukuunottamatta enemmän virkamiesosastoa kuin viihdyttäjiä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Kädetön » 20. Huhti 2018 19:03

Ruikonperä kirjoitti:
Kädetön kirjoitti:Uusi keskusteluohjelma: https://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/t ... varma-jai/

Ihan tervetullut ohjelma toki, mutta tunti ainakin debyyttijakson kokoonpanolla tuntui vähän turhan pitkältä ajalta. Tietty aiheetkin olivat isoja eikä niitä juuri nopeammin voinut käydä läpi ja vieraatkin sen myötä Kauhasta lukuunottamatta enemmän virkamiesosastoa kuin viihdyttäjiä.


Hieman pliisu tunnelma oli tuossa lähetyksessä. Keskustelun aiheet olisivat antaneet eväät värikkääseenkin keskusteluun, mutta vieraat tosiaan värittömiä ja asemastaan johtuen kai jollain tapaa hankalassa paikassa. Ohjelman vetäjänä Rättyä oli liian kiltti. Esim. Lähdekorpi olisi saanut ihan eri tavalla kierroksia lähetykseen haastamalla vieraiden mielipiteitä asioista.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Neliveto » 20. Huhti 2018 19:11

Kädetön kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
Kädetön kirjoitti:Uusi keskusteluohjelma: https://www.ravinetti.fi/uutisarkisto/t ... varma-jai/

Ihan tervetullut ohjelma toki, mutta tunti ainakin debyyttijakson kokoonpanolla tuntui vähän turhan pitkältä ajalta. Tietty aiheetkin olivat isoja eikä niitä juuri nopeammin voinut käydä läpi ja vieraatkin sen myötä Kauhasta lukuunottamatta enemmän virkamiesosastoa kuin viihdyttäjiä.


Hieman pliisu tunnelma oli tuossa lähetyksessä. Keskustelun aiheet olisivat antaneet eväät värikkääseenkin keskusteluun, mutta vieraat tosiaan värittömiä ja asemastaan johtuen kai jollain tapaa hankalassa paikassa. Ohjelman vetäjänä Rättyä oli liian kiltti. Esim. Lähdekorpi olisi saanut ihan eri tavalla kierroksia lähetykseen haastamalla vieraiden mielipiteitä asioista.


Samaa virttä jatkan minäkin. Ohjelmassa oli sama ongelma kuin Lähdekorvettomissa Satavarmoissa oli usein, eli aika meinasi käydä pitkäksi. Jonkun pitäisi lyödä vähän löylyä ja saada paneelin osallistujat keskustelemaan keskenään ja olemaan vaikka hieman eri mieltä. Nyt kaikki vain sanoivat haastattelunomaisesti oman näkemyksensä eikä keskustelua syntynyt. Aineksia eriävien mielipiteiden esittämiseen aika isoistakin aiheista olisi kuitenkin tuntunut olevan.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Helmi 2019 10:39

Odotettavissa olikin jotain muutoksia tapahtuvan Ravinetille, kun Miika Lähdeniemikin siirtyi Vermon kilpailupäälliköksi. Pelkäsin kovasti sivuston lopetusta, mutta siirtyykin kovasti raveihin panostavan Maaseudun Tulevaisuuden alaisuuteen. Jokohan nyt palikat loksahtaisi niin kohdalleen, että vanha kunnon Satavarma tekisi paluun :thumb_up:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/hev ... i-1.381862
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja supaseppä » 18. Kesä 2019 22:54

:facepalm: Että sellainen päätös tunnistusjupakkaan toistaiseksi.
Meikäläisellä ei millään löydy myötätuntoa noille väärin tehneille.
Manselainen ei ymmärrä sitä että ensin tehdään tietoisesti väärin tai kierretään säädöksiä tai ohjetta ja jäädään siitä kiinni ja saadaan mieto rangaistus ja vielä siitäkin valitetaan!
Myötätunto on säädösten tai ohjeiden mukaan toimineiden puolella, sanoo oikeus sitä tai tätä.
Siellä saattaa pienkasvattajat viskata het viimeset Derbyn ja Kriteriumin maksulaput roskiin, jos moni noin tekee niin kuihtuu nuokin kilpailut vähitellen.
Tuota lähinnä pelkään.
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Raviurheilu mediassa

ViestiKirjoittaja seuraaja » 22. Kesä 2019 15:53

Samaa mieltä!
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Edellinen

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron