Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Tammi 2012 13:45

En nyt sentään sanoisi Ekon aloituksen ylittäneen odotuksia. Tai sehän vain riippuu mitä Ekolta odotti, mutta itse pidin tai siis pidän Ekoa täysin poikkeuksellisena lahjakkuutena jollaisia ei ole suomenhevosissa montaa nähty. Tuon lisäksi sukukin on kunnossa, joten odotin kovana Eko-fanina sen murskaavan myös siitosoririntamalla muut allensa. Vielä näin ei ole käynyt, mutta toki ei tuon yhden ikäluokan 4-vuotiskauden perusteella voi sanoa etteikö niin tulisi joskus käymään. Tuolla tähden puuttumisella tarkoitin, että olisi kaivannut ihan sinne ikäluokan topvitoseen kuuluvaa hevosta niin sitten aloitukselle olisi voinut antaa kiitettävän arvosanan. Nyt eniten tienannein Takseko oli rahatilastossa vasta sijalla 15 ja rahallisesti paras saavutus taisi olla Liekin Ekon Pohjois-Savon kasvattaja-ajon voitto. Kyllä tuota parempia aloituksia on ollut, parhaana esimerkkinä vaikkapa Hovi-Ari, jonka debyytti-ikäluokka miehitti rahatilaston kolme ensimmäistä sijaa 5-vuotiskauden jälkeen. Tuota saavutusta ei varmaan ihan äkkiä tulla rikkomaan. Muutenkin ekaan ikäluokkaan panostetaan varmaan hitusen enemmän kuin muihin.

Tuli tuosta Turesta mieleen, että hauska kun vielä pari vuotta sitten sanottiin usealta rintamalta ettei Turosta tule hyviä siitosoripoikia, mutta nyt on vähän eri ääni kellossa kun mm. Ture, Turon Into ja Tuisku-Topi ovat marssittaneet ekat ikäluokkansa estradeille. Lisäksi toissavuonna Mimmin Ruusu (Turon Loppi) voitti Satakunta-ajon ja tuon ikäluokan tammalahjakkuuksiin kuuluu myös SIirin Sisu (Rahtari)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Helmi 2012 02:38

Ekoloki ja Liekin Eko ottivat komean kaksoisvoiton Kuopiosta, vanhemmat kilpakumppanit jäivät kuin seisomaan näiden nuorten veljesten lähtiessä selvittelemään keskinäisiä välejään :thumbup:

A.T. Ekohan ei niihin ensimmäisiin 4-vuotisrytinöihin kerennyt, vaan vasta syksyä kohden nousi ja 5-vuotiskaudella ori oli jo sitten aivan huima, joten ehkäpä tätä samaa on myös varsoissa?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja aamutähti » 04. Maalis 2012 09:42

Kellään sisäpiirin tietoa koska Tähen Topelius ja Elmoori ovat palailemassa radoille?
aamutähti
 
Viestit: 287
Liittynyt: 16. Elo 2009 15:36

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Maalis 2012 14:31

aamutähti kirjoitti:Kellään sisäpiirin tietoa koska Tähen Topelius ja Elmoori ovat palailemassa radoille?

Tähen Topelius näemmä ensi maanantaina Killerillä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 11. Maalis 2012 13:01

Ja Tähen Topelius jatkaa Joensuun seiskavitosissa neljänkympin ryhmässä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Harri H » 04. Kesä 2012 10:27

Tämä on kyllä hieno ikäluokka. Eilen Mikkelissä Ekoloki hurjasteli 10 000 euron ykkösrahat tuloksella 25,0ke!

Killerin Derbystä voi tulla mielenkiintoinen, kun viivalla on toivottavasti Ekoloki, starttien myötä parantava Elmoori ja Tähen Topelius. Lisämaustetta voisi tarjoilla ainakin huippukyvykäs nousukas Palomestari. Turoveliä ei valitettavasti ole kisaan maksettu.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Touho » 10. Elo 2012 13:57

Keskisuomalainen Derby-karsinnat:

1 Tärpätti / Eero Laitinen
2 Karlos / Seppo Markkula
3 Hexan Voksu / Esa Holopainen
4 Rosari / Hannu Hietanen
5 Hokkus Pokkus / Harri Kotilainen
6 Elmoori / Tommi Kylliäinen
7 Ponnen Aatos / Veli-Erkki Paavola
8 Liekin Eko / Kaarlo Partanen
9 Jottei / Mika Forss

Eka karsinta näyttää Elmoorin heiniltä. Hexan Voksu ja Ponnen Aatos ovat muut totohevoset ja viimeisenä finaaliin menee Tärpätti.

1 Virin Camilla / Jarmo Saarela
2 Grudi / Tommi Kylliäinen
3 Aapo Milleri / Teemu Okkolin
4 Gilmor / Kaarlo Ahokas
5 Fonzie / Akseli Lahtinen
6 Amaro / Esa Holopainen
7 Piispalan Santeri / Jani Ruotsalainen
8 Temsin Tili / Mika Forss
9 Tähen Topelius / Pauli Raivio
10 Cameli / Hannu Hietanen

Tässä piristynyt Tähen Topelius on erittäin vahvoilla. Muista finaalipaikoista on kova kisa. Heitetään Virin Camilla, Aapo Milleri ja Piispalan Santeri.

1 Hissun Viima / Hannu Korpi
2 V.H. Suvituuli / Ari Moilanen
3 Sirun Sisu / Kaarlo Ahokas
4 Ekoloki / Heikki Mikkonen
5 Seppo Tuisku / Tommi Ala-Nikkola
6 Lumi-Hessu / Ari Kela
7 Måxi / Peter Lindroos
8 Haastava / Jukka Kauppinen
9 B. Tuuma / Kari Rosimo
10 Välkyn Tuisku / Pekka Vehviläinen

Tasaisin karsinta, josta vaikea nostaa yhtä muiden yläpuolelle. Suvituuli ottaa kyllä nauraen keulat ja on siitä sitkas vastaamaan. Viimeksi oli kyllä aivan mätä, mutta pelimiehen tärkein ohje, älä unohda yhteen starttiin. Ekoloki, Lumi-Hessu ja Måxi muita finaalihevosia.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Elo 2012 14:24

Ei puutu profiilihevosia SH-derbystäkään :thumbup: Tai no, Carmela ja Palomestari pistää silmään puuttuvien joukosta ja tietty Tähtitase. Tosin ensinmainituille finaalipaikkakin olisi ollut voitto, joten kovin isoista nimistä ei voine puhua.

Veikkaukset jatkoonmenijöistä:

1.
Elmoori
Hexan Voksu
Ponnen Aatos
Liekin Eko

2.
Tähen Topelius
Fonzie
Aapo Milleri
Piispalan Santeri

Mites Touho ei pidä Fonzieta jatkoonmenijänä?!

3.
Ekoloki
Måxi
Lumi-Hessu
V.H. Suvituuli
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Vuonna 2007 syntyneet suomenhevoset

ViestiKirjoittaja Touho » 10. Elo 2012 14:27

Ruikonperä kirjoitti:Mites Touho ei pidä Fonzieta jatkoonmenijänä?!

No mitäpä minä näistä tiedän :mrgreen:
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Edellinen

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron