KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Kesä 2010 14:43

Isketäänpä tällainen kisa käyntiin, toivottavasti aurinkoisen juhannusviikon lisäviihdykkeeksi. Jokainen kisaan osallistuva kerää joukkueen, joka muodostuu kolmesta suomenhevosoriista ja kolmesta lämminverioriista. Näiden oriiden jälkeläisten keräämät eurot aikavälillä 21.6. - 27.6.2010 huomioidaan kisassa. Eli kisa on käynnissä koko juhannusviikon. Ja luonnollisesti vain Suomessa ajettavat kisat huomioidaan.

Jos osallistujia tulee vähintään kymmenen, voin asettaa tähän jonkun pienen palkinnon :) Muussa tapauksessa jaellaan mainetta ja kunniaa voittajalle.

Osallistua voi huomiseen saakka, deadline kello 18:00, jolloin Killeri polkaisee omat ravinsa käyntiin. Oritiimit tähän topiciin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Tosca » 20. Kesä 2010 18:31

sh:t

Erovisku
Turo
Viesker

Lv:t

Barbeque
Juliano Star
Choco chip Hanover
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Neliveto » 20. Kesä 2010 21:30

Kokeillaanpas tällaista tiimiä:

Suomenhevoset

Aatami
Hovi-Ari
Turo

Lämminveriset

Coktail Jet
Muscles Yankee
Tagliabue
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Judi » 20. Kesä 2010 21:50

Suomenhevoset

Viesker
Poika-Siro
Vistari

Lämminveriset

S J's Photo
antisuosikkini Express It
Tagliabue
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja tavis » 20. Kesä 2010 22:03

Suokit:

Viesker
Hovi-Ari
Taikuri

Lämpimät:

Super Arnie
Express It
Tagliabue
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Ravifani » 21. Kesä 2010 09:15

Viesker
Liising
Turo

Coktail Jet
Express It
Barbeque
Ravifani
 
Viestit: 5
Liittynyt: 21. Kesä 2010 09:10

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Heikki J » 21. Kesä 2010 09:42

Terve,

tässä veikkaus:

sh:

Aatami
Liising
Turo


lv:
Tagliabue
Juliano Star
Express It
Heikki J
 
Viestit: 19
Liittynyt: 21. Kesä 2010 09:40

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja haja » 21. Kesä 2010 13:36

tässäpä nämä:
sh:t
Turo
Viesker
vokkerilla

lv:t
express it
super arnie
tagliablue
haja
 
Viestit: 5
Liittynyt: 09. Kesä 2010 11:12

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Antti K » 21. Kesä 2010 15:11

Suomenhevoset
Turo
Hovi-Ari
Viesker

Lämminveriset
Express It
Super Arnie
Love You
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja nipa » 21. Kesä 2010 16:39

Poikkesin, tuli vähän äkkiä, lonkalta

Lämpöiset: Tagliabue, Barbeque, Juliano Star

Suokit: Turo, Aatami, Hovi-Ari
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 21. Kesä 2010 21:29

Killeriltä vähintään 1 000 euron ansiot keräsivät seuraavat oriit:

Viesker 3 160
Erovisku 2 400
Choco Chip Hanover 1 600
S J's Photo 1 200
Armbro Trick 1 100
Texas Express 1 070
Spotlite Lobell 1 000

Tilanne:

1. Tosca 7 880
2. Judi 4 580
3. Ravifani 4 570
4. Huru-ukko 3 920
5. tavis 3 720
6. haja 3 380
7. Neliveto 1 110
8. Nipa 960
9. Heikki J 420
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 22. Kesä 2010 23:38

Tilanne Teivon jälkeen:

1. Judi 10 740
2. Tosca 10 580
3. Huru-ukko 10000
4. tavis 9 760
5. Ravifani 9 070
6. haja 8 280
7. Neliveto 3 130
8. Heikki J 3 060
9. Nipa 2 980
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Kesä 2010 22:57

Vermon, Kuopion lounasravien ja joidenkin paikalliskisojen jälkeen tilanne on seuraavanlainen:

1. Tosca 19 390
2. Huru-ukko 16 970
3. Ravifani 16 040
4. tavis 12 250
5. haja 14 350
6. Judi 11 720
7. Neliveto 9 260
8. Nipa 8 920
9. Heikki J 7 920
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Tosca » 24. Kesä 2010 08:38

Oi joi, saas nähdä kuinka loppuun asti kun ideahevoseni ovat jo juosseet, sitä Speedspiderin voittoa odoteltiin :lol:
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Kesä 2010 22:52

Torstain kisojen jälkeen:

1. Huru-ukko 22 480
2. Tosca 21 680
3. haja 19 480
4. Ravifani 19 110
5. tavis 16 510
6. Judi 12 720
7. Neliveto 11 890
8. Nipa 11 070
9. Heikki J 10 250

Seuraavan päivityksen ajankohdasta en mene sanomaan mitään, mutta hyvää juhannusta kaikille tässä vaiheessa :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 26. Kesä 2010 14:17

Vieremän jälkeen tilanne näyttää tältä:

1. Huru-ukko 25 160
2. Tosca 23 920
3. haja 22 160
4. Ravifani 21 790
5. tavis 17 990
6. Neliveto 15 490
7. Judi 14 200
8. Heikki J 12 490
9. Nipa 12 270
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Kesä 2010 15:28

Ennen viimeistä kisapäivää tilanne tällainen:

1. Huru-ukko 34 655
2. Tosca 33 685
3. Ravifani 33 520
4. haja 31 245
5. tavis 25 630
6. Judi 19 980
7. Nipa 18 275
8. Neliveto 18 135
9. Heikki J 18 050
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Judi » 27. Kesä 2010 19:11

Jaaha, se napsahti sitten I.P. Lennolla ja Amour Amilla kakskymppiä lisää :) Nää tuli ihan hyvin ennustettua! Ois sitä I.P. Lentoa tolla kertoimella voinut pelatakin...
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Kesä 2010 21:01

Lopputilanne:

1. haja 55 515
2. huru-ukko 49 125
3. Tosca 48 835

4. Ravifani 48 190
5. Judi 45 600
6. Nipa 45 025
7. Heikki J 44 720
8. Neliveto 42 885
9. tavis 41 950
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Juhannusviikon jälkeläisnäytöt

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Kesä 2010 21:09

Top10-listat:

1. Turo 17 625
2. Viesker 13 480
3. Vistari 10 100
4. Aatami 5 000
5. Hovi-Ari 3 640
6. Poika-Siro 2 930
7. Pysteri 2 820
8. Santeri Dahlia 2 820
9. Erovisku 2 500
10. Kihin Hiski 2 370

1. Tagliabue 10 000
2. Southwind Pinnacle 8 820
3. Spotlite Lobell 7 550
4. Express It 7 290
5. Alf Palema 7 265
6. David Raymond 6 930
7. Choco Chip Hanover 6 470
8. Super Arnie 6 190
9. Barbeque 5 865
10. Uno Di Jesolo 5 020
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron