Hauskoja tilastokummajaisia

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Kesä 2010 23:14

Muutama hauska tilastoharvinaisuus sattui tällä viikolla:

Loviisassa maanantaina Arto Laaksonen ajoi neljässä peräkkäisessä lähdössä neljä kakkossijaa.

Lieksassa tiistaina nähtiin naisten kaksoisvoitto tavallisessa kärrylähdössä, jossa starttasi vain kyseiset kaksi naista, Jenni Kaikkonen ja Tuula Laakkonen. Näitä kaksoisvoittoja näkee yllättävän harvoin kärrylähdöissä, ellei kyseessä ole joku haasteajo tms. Sattumalta Kaikkosen voittaja oli lähtönsä suosikki ja Laakkosen kakkonen oli koko lähdön vähiten pelattu. Erikoista oli sekin, että kärkikaksikko sai molemmat ajokiellon tuomareilta.

Kertokaa muutkin, jos tulee vastaavia mieleen... tuoreita tai vanhoja tapahtumia.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Kesä 2010 00:54

Aprillipäivänä lopetettu Lutin November voitti loppuvuodesta 2006 Solvallassa ison lähdön tienaten peräti 150000 kruunua. Tuohon starttiin loppui valitettavasti hevosen kulku ja loppu-uran statististiikka on paljon puhuva 32 0-0-0 1500. Tämäkin tapaus todistaa, että hyvistä hetkistä pitää osata nauttia, koska hevosten kanssa voi sattua mitä tahansa...

Tuossa Solvallan lähdössä toiseksi muuten tuli Sun Protection, jonka Reima Kuisla paria vuotta myöhemmin hommasi Suomeen ilmeisesti Saara Jalastin opetuskappaleeksi kärrylähtöihin, mutta kauaahan Jalasti ei enää Suomessa tuon jälkeen viihtynyt.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Tosca » 04. Kesä 2010 11:48

En tiedä onko tämä niin hauska, mutta Jeku-Majurin valmentaja luetteloa on hyvä selata hippoksesta, siinä on useampikin valmentaja koettanut näyttää kykynsä:)
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Kesä 2010 17:17

Lv-tamma Clic Label sai aikoinaan 10-radan vaatimattomat kuusi kertaa peräkkäin, joku viisaampi voisi laskea mikä tuollaisen todennäköisyys on ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Harri H » 05. Kesä 2010 13:37

Täältä löytyy reilut pari vuotta vanhaa nippelitietoa, mukana paljon tähän topiciin sopivia tilastopaloja. Joskin suuri osa näistä on jo vanhentunut.

http://www.sukuposti.fi/uutiset.php?kat=5&id=302
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Kesä 2010 00:33

Hauskana tilastokummajaisena voidaan pitää Kokemäen ravien tuloksia. Jo muutaman vuoden olen ihmetellyt radan jopa hurjaa tulostasoa ja olen tullut tulokseen, että joko siellä on hiekkaa kelloissa tai rata on alimittainen. Tai sitten se on vaan yksinkertaisesti yhtä nopea rata kuin Mikkeli, johon on kyllä vaikea uskoa...

Kannattaa tutustua!
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Neliveto » 07. Kesä 2010 21:05

Ruikonperä kirjoitti:Hauskana tilastokummajaisena voidaan pitää Kokemäen ravien tuloksia. Jo muutaman vuoden olen ihmetellyt radan jopa hurjaa tulostasoa ja olen tullut tulokseen, että joko siellä on hiekkaa kelloissa tai rata on alimittainen. Tai sitten se on vaan yksinkertaisesti yhtä nopea rata kuin Mikkeli, johon on kyllä vaikea uskoa...

Kannattaa tutustua!


Kovat on tosiaan vauhdit Kokemäellä. Harvemmin kesäradoilla nähdään alle kympin avauksia kaksin kappalein :) .

Turun raveista ihan mielenkiintoinen yksityiskohta: Neljännessä lähdössä kaksikolla Vampyr Hornline-Redingman V4-prosentit olivat 17-58, mutta voittajakertoimet vastaavasti 2,20-2,29.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Tosca » 08. Kesä 2010 08:58

P J Punjab on Donerailin poika on vaikuttanut suomessa siitoksessa ennen isäänsä.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja OmatPois » 09. Kesä 2010 15:36

En tiedä onko tämä mikään kummajainen. Mutta Riihimäen raveissa 6.6.2010 kahden peräkkäisen V4-lähdön voittajat olivat Do The Winner, koko uran saldo yht. 29 0-3-2 ja Rikurilla, koko uran saldo yht. 77 0-7-8

Eli molempien kohdalla sitkeys palkittiin samana iltana ;)
-All work and no play makes Jack a dull boy-
Avatar
OmatPois
 
Viestit: 144
Liittynyt: 08. Loka 2009 16:14

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Eron » 13. Kesä 2010 15:19

Heinolassa perjantaina on ollut toisessa lähdössä numerolla 2 hevonen nimeltä Toinen, joka on sijoittunut lähdössään toiseksi :D
https://heppa.hippos.fi/heppa/app?page=racing%2FRaceResults&service=external&sp=CEPE&sp=CF1276203600000&sp=CC2 (Toivottavasti linkki pysyy)
Eron
 
Viestit: 105
Liittynyt: 15. Elo 2009 08:18

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja tavis » 13. Kesä 2010 15:42

Edelliseen viitaten, Toinen on saanut myös rangaistuksen ja se oli jo Toinen kerta tänä vuonna! :lol:
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja teppu » 15. Kesä 2010 09:48

En nyt tiedä onko tämä "tilastokummajainen", mutta yhdellä valmentajalla oli samoissa raveissa startissa neljä eri hevosta (kaikki eri lähdöissä), jotka ottivat starteissaan sijat 1,2,3 ja 4 :)
Avatar
teppu
 
Viestit: 133
Liittynyt: 15. Elo 2009 21:43
Paikkakunta: Rantasalmi

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 15. Kesä 2010 17:03

Nyt kun on päästy valmentajiin, niin mikä lie vähän epämiellyttävän, pisin putki ilman totosijoja-tilaston ennätys? Tai ilman voittoja? Pistänyt silmään, että eräs amatööri on nyt 'saavuttanut' 60 starttia peräkkäin ilman sijoituksia kolmen parhaan joukkoon. Tähän on käytetty yhdeksää eri hevosta, eli yhden huonon hevosen piikkiin putki ei mene. Josko onnistumisia suotaisiin jossain vaiheessa..
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Harri H » 15. Kesä 2010 18:02

Aarre Koskinen tuli ainakin vastaan, vuosina 2006 - 2009 ~100 starttia putkeen ilman totosijoja.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja OmatPois » 22. Kesä 2010 19:51

Riksun kauden avausraveissa V4 kohteissa voitti jo kaksi "ickevinnarea" ja vähän sama tyyli jatkui seuraavissakin 20.6.10 raveissa.

V4:1 Bonfire Peak, uran 29. startti ja 1. voitto!
V4:2 Trimmi, kauden 12. startti ja 1. voitto! Tosin jo uran 6. tikku. Edellinen voitto 23.12.09
V4:3 Oma Karsk, kauden 2. startti ja 1. voitto! On tosin voitokas hevonen, uran 12. tikku. Edellinen voitto 8.7.09
V4:4 BWT Cover Girl, kauden 8.startti ja 1. voitto! Uran 3. Edellinen voitto 30.4.07!!!

Jutun tarkoitus ei ole vähätellä voittoja tai mitään/ketään, kunhan vaan sattui silmään, auts ;)
-All work and no play makes Jack a dull boy-
Avatar
OmatPois
 
Viestit: 144
Liittynyt: 08. Loka 2009 16:14

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Kesä 2010 15:48

Tänään Kauhavan V4-päätöksessä kuusi parasta, ja samalla ainoat lähdössä rahaa saaneet hevoset, ovat Turosta :D Ja siinä ne lähdön turolaiset sitten olivatkin, eli täysin puhdasta jälkeä. Ei tätäkään ihan joka päivä näe.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Heinä 2010 01:24

Sodankylän perinteisissä yöttömän yön raveissa selostaja selosti väärää hevosta koko viimeisen kierroksen ajan ja tämä sattuikin sitten voittamaan. No näitähän sattuu joskus kaikille selostajille, mutta toivottavasti lähtöä ei seurannut henkilö, jolla oli mukana olevista riveistä tämä "väärä" hevonen lapulla, sillä se oli lähdön ainoa, jolla suvipotti olisi lauennut.

Jos seurasi, niin mahtoi ketutus olla melkoinen kun tajusi San Diegon voittaneen Silvernovan sijasta 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Neliveto » 10. Heinä 2010 08:58

Taas kesäravien satoa :) . Kalajoen eilisissä raveissa kymmenestä lähdöstä peräti seitsemän ravattiin 1600 metrin ryhmäajoina, ja silti koko illan ainoa keulavoitto nähtiin vasta viimeisessä lähdössä.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Stallax » 12. Heinä 2010 18:18

"Numerologiasta" jäänyt mieleen yhden hoitohevosen startit, päivämäärällä 2.11 juostuna 11. lähdössä numerolla 2 sija 2 :)

ja samalla hevosella myöhemmin uralla lähtö 10 numero 10 sija 1 (sisäänkirjoituksen virkailijan vitsaillessa onko sijoituskin 10 sanoi omistaja että ei, nolla pois perästä! ja näin kävi)
ja seuraava startti lähtö 1 numero 10 ja sija, valitettavasti 10... eli 10-10-1 ja 1-10-10 :D
Avatar
Stallax
 
Viestit: 85
Liittynyt: 27. Elo 2009 08:02
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Heinä 2010 12:20

Jos on tullut Riksussa "ickevinnareita" niin samaa voidaan sanoa sunnuntaisista Haapajärven raveista:

-Ensimmäisessä nelkkukohteessa Lovex otti uran avausvoiton.

-Toisessa kohteessa oli 4/14 ilman voittoa ja tietysti näistä neljästä koostui koko totokolmikko!

-Kolmannessa kohteessa oli 2/15 ilman voittoa, toki nämä olivat kaksi ensimmäistä maalissa ja toiseksi tulleelle Merrylegs S:lle kyseessä oli uran ensimmäinen kaksarisijoituskin.

-Neljännessä kohteessa ja lämminveristen ykkössarjassa voiton vei ennen viime viikkoa vain kerran urallaan voittanut Oona Cloud.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron