Hauskoja tilastokummajaisia

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 27. Huhti 2014 18:04

En ole varma oliko kyseessä vedonlyöntiä, mutta laji huomioonottaen se on hyvinkin mahdollista.

Tarkoituksena oli kiertää ja osallistua hevosen kanssa ravilähtöön kaikilla Suomen totoradoilla, tämä muistaakseni oli kriteerinä. Kokemäen kohdalla ei kyseessä ollut totolähtö sarjojen puuttumisesta johtuen, mutta Jouko ajoi siellä rutiinilähdön. :tuuletus:

Varmuudella en myöskään mene sanomaan onnistuiko kaikkien ratjen kisoihin osallistuminen, enkä jaksanut sitä alkaa tarkistamaankaan, mutta ainakaan montaa ei jäänyt uupumaan. Maarianhamina taisi jäädä pois, mutta voiko sitä edes nykyään laskea suomalaiseksi, kun pelitkin siellä hoitaa ATG? :facepalm:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Huhti 2014 21:20

vivahd EERO kirjoitti:En ole varma oliko kyseessä vedonlyöntiä, mutta laji huomioonottaen se on hyvinkin mahdollista.

Tarkoituksena oli kiertää ja osallistua hevosen kanssa ravilähtöön kaikilla Suomen totoradoilla, tämä muistaakseni oli kriteerinä. Kokemäen kohdalla ei kyseessä ollut totolähtö sarjojen puuttumisesta johtuen, mutta Jouko ajoi siellä rutiinilähdön.

Varmuudella en myöskään mene sanomaan onnistuiko kaikkien ratjen kisoihin osallistuminen, enkä jaksanut sitä alkaa tarkistamaankaan, mutta ainakaan montaa ei jäänyt uupumaan. Maarianhamina taisi jäädä pois, mutta voiko sitä edes nykyään laskea suomalaiseksi, kun pelitkin siellä hoitaa ATG? :facepalm:

En löydä nyt mistään sitä Toivosen kirjaa, jossa oli juttu tästä. Joku pieni muistikuva, että olisi saattanut olla vedonlyönti Tapio Perttusen kanssa tms. Jos ei löytynyt hevoselle sarjaa niin Kangas soitti radalle ja yleensä olivat ystävällisiä ja lisäsivät tyyliin pt. 40m johonkin lähtöön. Kokemäelle tämä ei sopinut :roll:

On kyllä kova temppu!
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Kesä 2014 23:24

Riksun paikalliset jäävät taatusti ainakin Juha Nykoppin mieleen. Ohjastanut siellä voiton perheen omakasvatilla Money Box Boylla, edellinen tikku tullut parikymppisenä ja nyt ikää mittarissa yli viidenkymmenen. Laskenut kilpaa lähes joka vuosi tuossa välissä, yhteensä yli 200 kertaa :thumbup:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 28. Heinä 2014 11:38

Oulun toisessa lähdössä starttaava Eldwind H on ravannut tulosriviinsä puhtaan suoran. Kutossijoja autolähdöistä. Ihan päivittäin ei moiseen tarkkuuteen törmää. Jatkossa kilpailupaikkavalinnat kertovat, vieläkö hevonen jatkaa tilintekoa kyseisellä sarjalla..
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Elo 2014 15:06

Hieno sarjamääritys Killerillä 21.8. Kylmäveristen ryhmäajo enint. 15€ voittaneille :)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Chocolate » 10. Elo 2014 15:41

Ruikonperä kirjoitti:Hieno sarjamääritys Killerillä 21.8. Kylmäveristen ryhmäajo enint. 15€ voittaneille :)

Tämä on tulevaisuutta kun muutkin kuin Jokimaa alkavat ajamaan sh-alasarjat 200€ ykkösillä :cry:
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 20. Elo 2014 17:28

Tuohon Killerin sarjaan tuli 9 hevosta, joista suosikiksi noussee erinomaisen istuvan sarjan löytänyt SISSI SIRKIÄ, jonka voittosumma on välistartin kolmannen sijan ansiosta kymmenkertainen sarjamäärityksen ylärajaan verrattuna. Lienee jonkinasteinen ennätys sekin? :roll:

Omaa luokkaansa taitaa olla tänään Solvallan ensimmäisessä V75-lähdössä kilpailevan PERFECT POWERin Mantorpin startin voittoaika. Eilen Oulussa BREEDLOVEn hehkutusten, ansaittujen sellaisten, ohessa Late taisi mainita Tornion voittoaikaa 12,3 linjalähetyksen SE-ajaksi ja jopa ehkä ME-ajaksikin, mutta ME se ei ainakaan ole, sillä PP:n voittoaika oli 10,5L. Viimeiset rahat tuossa samaisessa linjalähdössä saatiin muuten 11,5-ajalla.

Tässä samaisessa Solvallan lähdössä, LEGENDOJEN kohtaamisessa on myös erittäin huomionarvoinen tilastoyksityiskohta, ei kylläkään mikään kummajainen eikä erityisen hauskakaan, mutta erityismaininnan ansaitseva. En lähtenyt kaivelemaan arkistojen sisältöjä, mutta LEGENDOJEN lähdön osanottajien meriiteistä tulisi todella pitkä lista ja yhteenlasketut voittomäärät ja -summat nousevat järkyttäviin lukemiin. Muistaakseni aikaisempien vuosien tämän lähdön esittelyssä ja Solvallan ohjelmassakin on näitä ynnäilty.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 20. Elo 2014 17:57

Löytyihän tämänkin vuoden ohjelmasta jotakin. Viime vuonna oli kyseinen lähtö muuten ensimmäistä kertaa, kiinnostus oli kaikin puolin sitä luokkaa, että kisa sai jatkoa.

Tämän vuoden osanottajilla yhteensä n. 53000 voittoa ja yhteisikä 667 vuotta, vi gratulerar.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Harri H » 24. Syys 2014 19:25

Kriteriumin finaalissa peräti kolmella hevosella sama emän emä :D Glory Dancer, Cincinnati & Willy Yankee, kaikkien ee. Lady Barclay.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Syys 2014 19:56

Harri H kirjoitti:Kriteriumin finaalissa peräti kolmella hevosella sama emän emä :D Glory Dancer, Cincinnati & Willy Yankee, kaikkien ee. Lady Barclay.

Aika uskomaton juttu :thumb_up:

Hienoa muuten, että paljon satsannut I.M.T.-talli pärjää.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja PJK » 24. Syys 2014 23:17

Harri H kirjoitti:Kriteriumin finaalissa peräti kolmella hevosella sama emän emä :D Glory Dancer, Cincinnati & Willy Yankee, kaikkien ee. Lady Barclay.


lita bunter rulettaa!

Tällä vanhalla kapulalla ei viitsi surffailla, mutta mahtaako tuolla suoralla emälinjalla olla myös Emily? Jos on, niin ostan kyllä eurolla nuo kolme ristiin. Emily tuotti aikanaan opiskelijalle mukavan 16000mk:n tilin voittamalla Vermon nelkussa. Oli kiva lähteä viikonlopuksi Uppsalan Linnaan bilettämään, kun oli saanut keskiviikkona mellevän nousun.

Yksi tietokilpailutilastokummajainenkin tässä hiljakkoin realisoitui. SH-tammalla on neljä tähtiaikaista jälkeläistä, joiden kokonaisvoittosumma on n. 20tEUR.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Syys 2014 23:47

PJK kirjoitti:
Harri H kirjoitti:Kriteriumin finaalissa peräti kolmella hevosella sama emän emä :D Glory Dancer, Cincinnati & Willy Yankee, kaikkien ee. Lady Barclay.


lita bunter rulettaa!

Tällä vanhalla kapulalla ei viitsi surffailla, mutta mahtaako tuolla suoralla emälinjalla olla myös Emily? Jos on, niin ostan kyllä eurolla nuo kolme ristiin. Emily tuotti aikanaan opiskelijalle mukavan 16000mk:n tilin voittamalla Vermon nelkussa. Oli kiva lähteä viikonlopuksi Uppsalan Linnaan bilettämään, kun oli saanut keskiviikkona mellevän nousun.

Yksi tietokilpailutilastokummajainenkin tässä hiljakkoin realisoitui. SH-tammalla on neljä tähtiaikaista jälkeläistä, joiden kokonaisvoittosumma on n. 20tEUR.

Emily on Lady Barclayn sisko sekä emänemä :think:

Ei tule kyllä millään mieleen tuota SH-tammaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Kädetön » 25. Syys 2014 00:28

Kilun Sorja.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja PJK » 25. Syys 2014 08:45

Jaa, vai oli siellä joku hurri-Emily. Ihan noin pitkää aikaa ei ole meikäläisen opinnoista sentään kulunut. Säästin kolme euroa.

Kilun-Sorja tosiaan oikea vastaus. No, omistajan optimismilla haaveilen, että eiköhän tässä vielä vuosien myötä ala Eurot Välkehtimään.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Loka 2014 13:51

PJK kirjoitti:lita bunter rulettaa!

Lita Bunterista oli iso juttu päivän HU:ssa! Yllättäen sekin kulkenut Otto Salojensaaren käsien kautta, kuten niin moni huippuhevonen :)

Menkööt nyt vaikka tähän ketjuun, mutta olen ihmetellyt mikähän tausta mahtaa olla Veijo Heiskasen treenissä olevalla Ålands Vikingen nimisellä hevosella. Ranskalainen kasvattaja, mutta jostain syystä rekisteröity Suomeen :wtf:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Loka 2014 10:39

Tekeeköhän Glory Dancer ensi viikon lauantaina jonkinlaista historiaa. Nimittäin Kriterium-kakkosen jälkeen sen voittosumma kohosi 47 tuhanteen ja sillä on takataskussaan paikka KE-finaaliin eli periaatteessa viiden tonnin ryhmään. Onkohan aiemmin ollut yhtä suurta ylitystä voittosummassa sarjamääritykseen nähden? :)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Loka 2014 11:44

Ruikonperä kirjoitti:Hieno sarjamääritys Killerillä 21.8. Kylmäveristen ryhmäajo enint. 15€ voittaneille :)

Viikon päästä maanantaina Killerillä on lähtö, johon paalulle pääsee enintään 27€ tienanneet. Olisi mukava tietää mistä tuo kaksikymmentäseitsemän euroa tulee :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Frans H Jouset » 26. Joulu 2014 09:11

Porissa 2.1.2015 näyttää olevan ensimmäinen 2013 syntynyt lämminverivarsa opetuslähdössä. :wtf: Ratu Royale tulee pitämään varmaan pitkään ennätystä aikaisimmasta opetuslähdöstä. Yhdellä päivällä voidaan toki sitä korjata, mutta siihen menee ainakin vuosi.
Avatar
Frans H Jouset
 
Viestit: 364
Liittynyt: 01. Tammi 2012 18:15

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Lizzie81 » 31. Joulu 2014 12:46

Lita Bunter soitti minunkin päässä kelloja, kun Killerillä oli sunnuntaina opparissa tamma Passing Game (e. Lady Emily, eee. Lita Bunter) ja ihan mallikkaasti juoksi opparin läpi :thumbup1:
Lizzie81
 
Viestit: 15
Liittynyt: 13. Maalis 2010 16:56

Re: Hauskoja tilastokummajaisia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Tammi 2015 23:48

Axel Foley ollut poissa, mutta silti hylätty liioista laukoista. Taitavat etsivät pystyvät näemmä silmänkääntötemppuihinkin :clap:

1. 8 Applehill Express / Jyrki Jauhiainen 19,8 77 600 € 2100:8 Selostus / Video / TotoTV
2. 11 Halt Of Avalanche / Arto Laaksonen 20,0 29 300 € 2100:11 Selostus / Video / TotoTV
3. 1 Lassard / Ari Moilanen 20,5 36 180 € 2100:1 Selostus / Video / TotoTV
4. 9 Insider's Joke / Jorma Ruokonen 20,6 349 120 € 2100:9 Selostus / Video / TotoTV
5. 5 Ranch Messi / Juha Utala 20,7 46 60 € 2100:5 Selostus / Video / TotoTV
6. 4 Ikaros Fortis / Ville Tonttila 20,8 231 2100:4 Selostus / Video / TotoTV
7. 2 E.V. Gata / Jarmo Saarela 21,0 298 2100:2 Selostus / Video / TotoTV
8. 3 Amiral Lady / Pekka Vehviläinen 21,3 328 2100:3 Selostus / Video / TotoTV
9. 10 Timberlake / Tomi Jääskeläinen 22,0 410 2100:10 Selostus / Video / TotoTV
12 Bp's Extreme / Jukka Torvinen hll 172 2100:12 Selostus / Video / TotoTV
6 Axel Foley / Esa Holopainen Poissa hll 2100:6 Selostus / Video / TotoTV
7 Roosasine / Riku M Lindgren Poissa 2100:7 Selostus / Video / TotoTV
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron