Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 11. Maalis 2010 20:19

Avataanpa tällainen topic, mihin voi nostaa esille hevosia, joilla on mielestäsi kykyihin nähden vielä todella vähän rahaa. Tuli tällainen idea kun katselin Jokimaan toista lähtöä. Uransa voitolla Kuopion lounasraveissa aloittanut Wall Field oli oikein vakuuttava, voitti kovalla tuloksella 16,5ake. Kovat lukemat iski tauluun, kun ottaa huomioon että kyseessä oli vasta uran toinen startti. Pärjää tämän perusteella pitkälle terveenä, vaikka eihän näistä ikinä varmaksi voi mitään sanoa :)

Onhan noita tolkuttomasti muitakin, pitää palata asiaan jossain vaiheessa.

Edit: Laitetaanpa näihin näkyviin myös päivän lukemat, niin voi sitten viisastella kuinka oli tietoa, tai vaihtoehtoisesti työntää päänsä pensaaseen jonain päivänä. 11.3. Wall Field, voittosumma 1 400 .
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Neliveto » 11. Maalis 2010 23:54

Harri H kirjoitti:Avataanpa tällainen topic, mihin voi nostaa esille hevosia, joilla on mielestäsi kykyihin nähden vielä todella vähän rahaa. Tuli tällainen idea kun katselin Jokimaan toista lähtöä. Uransa voitolla Kuopion lounasraveissa aloittanut Wall Field oli oikein vakuuttava, voitti kovalla tuloksella 16,5ake. Kovat lukemat iski tauluun, kun ottaa huomioon että kyseessä oli vasta uran toinen startti. Pärjää tämän perusteella pitkälle terveenä, vaikka eihän näistä ikinä varmaksi voi mitään sanoa :)


Olipa aika tolkuttoman kova esitys 400 euroa tienanneelta hevoselta! Valmentajahan kommentoi tästä viime perjantain Hevourheilussa, että 18,5 paikkeille voisi mennä täyden matkan 8-) .
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja TeroTapio » 13. Maalis 2010 00:19

Vaikea vertailla suoraan, koska juoksujen kulut olivat täysin erilaiset, mutta minusta edellisen lähdön Oblivion teki yhtä vakuuttavan esityksen. Kolme starttia, kolme voittoa ja loppukirikin sujuu, jatko näyttää kummalta löytyy enemmän vauhtia ylemmissä sarjoissa.
TeroTapio
 
Viestit: 25
Liittynyt: 12. Maalis 2010 23:49

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 31. Heinä 2010 02:04

Wall Field on jatkanut upeasti ja täyden matkan ennätys on jo 14,3ake!

Tuli tämä ketju mieleen kun Vieremän raveissa alle 8500 tienannaiden mailin ryhmässä Portlight Bay esitti sellaisen tykityksen, että harvoin näkee. Viimeisellä takasuoran ruuna jää laukassaan muista, mutta kirii silti aidanviertä pitkin hurjasti ykköseksi, vaikka selostajakin jo sanoi ettei voi keretä. Videokuvasta ei näe paljonko se jäi laukassaan, mutta ainakin viimeiset 300m se tulee reilusti alta kymppiä ja sitä vauhtia sen on täytynyt tulla koko viimeisen puolikkaan. Aika temppu neljättä ja viidettä rataa kierrellen...

Kannattaa katsoa:
http://tototv.maxinetti.fi/player/archive/3780/2
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Hurja-Ero

ViestiKirjoittaja JHo » 10. Elo 2010 21:51

Sattuipas silmään tämä topic, juuri kun aikaisemmin juteltiin viime pyhänä Riihimäessä voittaneesta oriista, Hurja-Ero. Hevonen on jo suvultaan todella kovaa valuuttaa (i. Suikun-Ero, e. Hijani) ja rahaa voisi olla helposti huomattavan paljon enemmän. Mielenkiinnolla seurataan jatkoa. Tämä voi tehdä ison tilin syksyn/talven mittaan.
Avatar
JHo
 
Viestit: 31
Liittynyt: 27. Elo 2009 23:48

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Tosca » 19. Elo 2010 12:05

Perfect Pilot tekee varmaan hyvän tilin Nurmoksella, sen verran hyvä esitys eilinen debyytti oli jotta luulisi sieltä oriin tilille kruunuja tulevan.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 13. Loka 2010 14:04

Wall Field tienannut jo yli 20 000 euroa.

Nostetaanpa muutama potentiaalinen nousukas esiin, alle 10 000 euroa tienanneita kaikki:

Lovex 8 100 (13.10.2010)
Hard To Pass 7 780 (13.10.2010)
Baker Birdland 8 200 (13.10.2010)
Capone 4 800 (13.10.2010)
Dicey Spicey 2 200 (13.10.2010)
Ultimo Brodde 7 784 (13.10.2010)
Ready Response 5 900 (13.10.2010)
Stone Capes Jeff 5 900 (13.10.2010)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Loka 2010 21:40

Listaan jatkoksi Lord Mint, joka noteerasi tänään Vermossa huikean syystuloksen 14,8ake ja tämä vielä kuolemanpaikalta! Rahaa on vielä alle kymppitonni...

Lisäksi pohjoisemmasta Suomesta löytyy pari vaikutuksen tehnyttä lupausta eli Benny Box (5700) ja Callas Alexis (4760).
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Neliveto » 14. Loka 2010 11:01

Ruikonperä kirjoitti: Lisäksi pohjoisemmasta Suomesta löytyy pari vaikutuksen tehnyttä lupausta eli Benny Box (5700) ja Callas Alexis (4760).


Näistä samaa mieltä. Benny Boxin 15,4 täyden matkan voltista oli parasta, mitä Tornion ravit tänä vuonna tarjosivat. Ryhmälähdöt näyttävät vain olevan hankalia. Aika kuumansorttinen tapaus ilmeisesti kyseessä :) .

Kehutaan vielä pohjoisemman Suomen nousevista tähdistä Coming Up (2400e), joka noteerasi uransa ensimmäisessä startissa tuloksen 17,3ke laukan kanssa.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Tosca » 22. Loka 2010 09:33

Neliveto kirjoitti:ehutaan vielä pohjoisemman Suomen nousevista tähdistä Coming Up (2400e), joka noteerasi uransa ensimmäisessä startissa tuloksen 17,3ke laukan kanssa.


Tämä oli oulun hienon juoksun jälkeen pettymys eilen Kouvolassa...
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Antti K » 28. Loka 2010 10:04

K.P. Salama on esittänyt huippuotteita ja tuntuu keskittyvän oleelliseen paremmin ja paremmin.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Loka 2010 12:33

huru-ukko kirjoitti:K.P. Salama on esittänyt huippuotteita ja tuntuu keskittyvän oleelliseen paremmin ja paremmin.

Huippuhevosen elkeet on kyllä tässä hevosessa. Melkoinen moka muuten Ahokkaalta unohtaa ilmoittaa hevonen finaaleihin, mutta pisteet siitä, että tunnusti lehdessä rehellisesti nukkuneensa pommiin! Ja tottahan mies virkkoi, että kumma kun ei enää puoli tuntia myöhemmin kelvannut vaikka listat eivät olleet vielä valmiit.

Lisätään otsikon alle Plenty Cool, joka viimeksi tiistaina nujersi vastustajat kuolemanpaikalta helposti ja ylivoimaisesti. Rahaa on reilut 8000.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 25. Marras 2010 14:18

Ballerina Luxx 3 760 euroa (25.11.2010). Ei taida olla tili ihan heti täynnä. Yllättäen pelasin tätä maistuvana Teivoon kun sijoittui neljänneksi, mutta sen jälkeen en ole koskenut totossa tähän. Taulussa 1-1-2-1 :) Eli annoin siis tällekin mahdollisuuden...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Tammi 2011 01:10

Harri H kirjoitti:Ballerina Luxx 3 760 euroa (25.11.2010). Ei taida olla tili ihan heti täynnä. Yllättäen pelasin tätä maistuvana Teivoon kun sijoittui neljänneksi, mutta sen jälkeen en ole koskenut totossa tähän. Taulussa 1-1-2-1 Eli annoin siis tällekin mahdollisuuden

Et ilmeisesti pelannut Seinäjoen kasvattajakruunu-lähdössäkään kun meni sen niin pystyyn voittamaan? :D

Vasta 5-vuotiaana radoille tullut ranskalainen San Marino Wood on voittanut molemmat starttinsa niin helpolla tyylillä, että tästä kuullaan varmasti jatkossakin. Tosi hienon coktailjettiläisen omistaa Bella Varjonen ja Harri Koivunen treenaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 17. Tammi 2011 21:08

Ruikonperä kirjoitti:
Harri H kirjoitti:Ballerina Luxx 3 760 euroa (25.11.2010). Ei taida olla tili ihan heti täynnä. Yllättäen pelasin tätä maistuvana Teivoon kun sijoittui neljänneksi, mutta sen jälkeen en ole koskenut totossa tähän. Taulussa 1-1-2-1 Eli annoin siis tällekin mahdollisuuden

Et ilmeisesti pelannut Seinäjoen kasvattajakruunu-lähdössäkään kun meni sen niin pystyyn voittamaan? :D


Itseasiassa pelasin ja lunastinkin, suoraa paria Amazing Soulin kanssa. Ei sitä joka päivä pääse lunastamaan kaksarilla Hannu Torvinen - Jukka Kinnunen :D
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 05. Helmi 2011 19:11

Come As You Are 3 670 euroa (5.2.2011). Teki aika suuren vaikutuksen tänään Teivossa, näytti juoksijalta.

Topicissa aiemmin mainittu Benny Box on lopetettu tammikuussa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 06. Helmi 2011 12:47

Laitetaanpa nyt muutama menestyjä vielä, miltä odotan jatkossakin mainetekoja. Näitä on ihan hauska seurata ja tarkistella tilannetta myöhemmin :)

Briso Fernando 9 900 euroa (6.2.2011). Tällä ei tarvitse olla tili täynnä, mikäli välttyy ongelmilta. Ilmeisesti sellaisia on ollut, kun kilpaillut kovin harvakseltaan. Terveyden kestäessä tekee vielä hyvän tilin.

Enmyy 7 100 euroa (6.2.2011). Lahjakas aloittelija, joka on tienannut pienessä ajassa hyvän voittosumman. Vaikuttaa kuitenkin kehityskelpoiselta tapaukselta, eikä tili ole täynnä.

Zarathustra 4 520 euroa (6.2.2011). Kerännyt mukavan tikkurivin ja tienannut sitä kautta pienen ajan sisään useamman tonnin, mutta viimeisimmän esityksen perusteella pärjää vielä hyvän tovin ennenkuin sarjat nousevat vastaan.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Harri H » 10. Maalis 2011 20:07

- Aarni's Fire 1 000 euroa (10.3.2011). Todella lahjakkaan oloinen aloittelija.
- Backhack 4 700 euroa (10.3.2011). Viisi starttia, viisi voittoa. Jos pysyy terveenä, menestyskulku jatkuu pitkään.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Maalis 2011 14:12

Suomenhevosia ei juuri olla mainittu, joten jottei mene syrjinnäksi niin sanotaan Euro-Turo, 14 6-4-2, 9000. Ikää jo 8v, mutta muutaman vaikuttavan esityksen on tehnyt.

Solvallassakin pari voittoa hakemassa käynyt Fanny Farming vaikuttaa selkeältä lupaukselta ja muutenkin tosi hieno hepo katsella! Ilmeisesti valmentaja Marjo Lindströmillä on jotain yhteistyötä Stall Famingin kanssa, koska tallissaan on muitakin heidän kasvattejaan ja itseasiassa omistavatkin vielä tuon Fanny Farmingin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tilillä tilaa - vähärahaisia kykyhevosia

ViestiKirjoittaja Tosca » 06. Kesä 2011 10:03

Nike di Girifalco, hurja tamma ja hieno SE tulos eilen. Tilillä ehdottomasti aivan liian vähän rahaa.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron