Valmentajanvaihdoksia

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 22. Touko 2014 23:00

Minos Vang vaihtanut jälleen treenaria, tällä kertaa sitä kokeilee Airas-Pappa. Vähemmän yllättäen Evander Ale saanut lähtöpassit siitä tallista.

Okkolin saanut käsiinsä pari ihan mielenkiintoista tulokasta, lahjakkaan mutta vaivoista kärsineen Palomestarin sekä Rubiinin Säihkeen, jonka Okkolin on itselleen ostanut. Toiseen suuntaan ovat lähteneet Vilkkaan Virke, joka on palannut omistajalleen iskelmätähti Raikku Bollströmille sekä Turbo-Urpo, joka on ilmeisesti Terho Rautiaisella vaikkei treenaria Hippoksessa näykään.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 26. Touko 2014 22:20

Edla siirtynyt Antti Ojanperälle. Saa nähdä löytääkö vielä lisävaihteita uusista käsistä, luokaltaan hyvinkin kuningatarkisahevonen, mutta vaivoja ollut ilmeisen paljon.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Kesä 2014 11:09

Muutamia silmään osuneita vaihdoksia viime ajoilta:

Part Two -> A-P Pakkanen
Arctic Gentleman -> A-P Pakkanen
Embassy Photo -> Sanna Nygård
Prince Victorioso -> Tero Silvas
Cool Victorioso -> Mari Kyllönen
Xman Kemp -> Tapio Perttunen
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Touho » 01. Kesä 2014 13:00

Charbora siirtynyt Ahti Antti-Roikon valmennukseen ja palaa kolmen vuoden tauolta suoraan Ylivieskaan 75-lähtöön! Tiedättekö että just tässä yks päivä mietin, että mikä se oli se voittokone, joka oli Eija Sorvistolla valmennuksessa ja jolla Ahti ajoi. Ja tämähän se oli. Luulin kyllä, että on siirtynyt ihan kokonaan jo siitokseen, mutta siellä näyttää olevan. Yhden varsan on kerennyt tässä välissä tekemään.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Kesä 2014 13:29

Touho kirjoitti:Charbora siirtynyt Ahti Antti-Roikon valmennukseen ja palaa kolmen vuoden tauolta suoraan Ylivieskaan 75-lähtöön! Tiedättekö että just tässä yks päivä mietin, että mikä se oli se voittokone, joka oli Eija Sorvistolla valmennuksessa ja jolla Ahti ajoi. Ja tämähän se oli. Luulin kyllä, että on siirtynyt ihan kokonaan jo siitokseen, mutta siellä näyttää olevan. Yhden varsan on kerennyt tässä välissä tekemään.

Samaa ihmettelin huomaessani ton olevan kokeessa. Näemmä ei ole jäänyt viime vuonna kantavaksi EL Mikosta, joten koittavat vielä. Tuo on kyllä jännä kun joku hevonen yhtäkkiä tulee mieleen ja sitten se onkin tyyliin seuraavana päivänä ilmoitettu johonkin ;)

Suomessa on kyllä väljät 75-säännöt kun tuollaisilta tauoilta pääsee suoraan 75-lähtöön ja lisäksi saa välistarttailla vaikka päivää ennen. Vähän voisi kyllä tiukentaa. Ruotsissa pitää olla hyväksytty startti viimeisen kymmenen viikon ajalta ja välistartteja ei hyväksytä laisinkaan.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Kesä 2014 12:58

Ruikonperä kirjoitti:Tähti-Optio -> Reijo Ranne

Ei saanut Velho-Miettinen tuota kulkemaan, joten odotusarvot eivät sinänsä ole korkealla, mutta yllättävän hyvin Ranne on saanut hevosia syttymään. Onkohan muuten R.R-miehellä hinku päästä osallistumaan kotiradan kunkkareihin kun haalinut Tähti-Option lisäksi talliinsa tänä vuonna myös Tsingiskan ja Joannan Tähden ;)

Reijo Ranteelle on nyt siirtynyt myös omakasvatti R.R. Ruskariina. Tiedä sitten onko vain treenissä vai onko jopa ostanut sen. Ruskariinalla on kyllä kykyjä, joten tolla Ranne voisi kaiken mennessä nappiin päästäkin kotiradan kunkkareihin. Noilla muilla alkaa olla jo vähän vaikeampaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Kesä 2014 17:17

Ruikonperä kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Otto Salojensaari ilmeisesti käynyt kaupoilla kun miehen talliin ovat siirtyneet Miettiseltä Kiida Palma ja Kairan Tyttö sekä Nisoselta Retro.

Saman miehen omistukseen siirtynyt viime kuun lopulla myös Kiida Palman täysveli Visari Palma.

Ihan ei ole ostokeilta menneet putkeen ekat startit uusista käsistä :( Nyt Otto on ostanut Okkolinin tallista Henkan Huiman.

Hienosti ovat kikkailleet V-E Paavolan R.R. Samun treenariksi niin saa ajaa sitä myös Biofarm-cupin finaalissa, siinähän juoksee toinenkin Paavolan tallista. Tai voihan se olla, että oikeastikin vaihtanut tallia, mutta vähän epäilyttää :P
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Masa V » 13. Kesä 2014 08:46

En muista onko psyykkiketjussa ollut puhetta, mutta täällä ei... Evander Ale siis siirtynyt Papalta Ruotsiin Kari Vaaraniemelle, debyytti Ylivieskassa ihan hyvä ja tänään yrittää Bodenissa. Voisi olla hyvä pelikohdekin.

Kuvittelenko, että Papalta lähtee hevoset nykyään aikaisempaa herkemmin pois? Ja saattavat sitten pärjätäkin uudessa paikassa...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Kesä 2014 09:57

Masa V kirjoitti:En muista onko psyykkiketjussa ollut puhetta, mutta täällä ei... Evander Ale siis siirtynyt Papalta Ruotsiin Kari Vaaraniemelle, debyytti Ylivieskassa ihan hyvä ja tänään yrittää Bodenissa. Voisi olla hyvä pelikohdekin.

Kuvittelenko, että Papalta lähtee hevoset nykyään aikaisempaa herkemmin pois? Ja saattavat sitten pärjätäkin uudessa paikassa...

Mainitsin Evander Alesta ylempänä, mutta uutta treenaria en tiennyt. Airaksiselle on varmasti niin paljon tulijoita, että vähänkin tavallisemmat hevoset lähtevät _oitis_ pois ja varmasti myös omistajat ymmärtävät tämän. Peli on kovaa, mutta reilua ja rehellistä! Mitä niitä "huonoja" yhtään liikaa aikaa tallissa pitämään... Ei ole monella treenarilla Suomessa noin hienoa tilannetta. Tuosta jutusta, että joku pärjäisi uudesta tallista, niin ei tule kyllä itselleni ainuttakaan esimerkkiä mieleen vaan päinvastoin 8-) Nyt on kyllä Airaksisen talli jonkin sortin KRIISISSÄ, kun Suomen filiaalin (Costatantisoldi taitaa asustella Ruotsissa) hevoset eivät ole voittaneet 17 starttiin. Ihan äkkiä ei Airaspapalla ole ollut moista putkea... Ei liene sattumaa, että näin on käynyt tallinvaihdon yhteydessä.

Pitkästä aikaa Airaksisen listoilla näyttää muuten olevan starttaamaton hevonen, 4v tamma Lindy Lanesta. Yleensähän sen tallin hevoset ovat iäkkäämpiä ja paljon startanneita. Corleone Shark poistunut listoilta, ilmeisesti mennyt latautumaan jonnekin kun ei kulkenut viime starteissa odotetusti.

Ruikonperä kirjoitti:Otto Salojensaari ilmeisesti käynyt kaupoilla kun miehen talliin ovat siirtyneet Miettiseltä Kiida Palma ja Kairan Tyttö sekä Nisoselta Retro.

Saman miehen omistukseen siirtynyt viime kuun lopulla myös Kiida Palman täysveli Visari Palma.

Ihan ei ole ostokeilta menneet putkeen ekat startit uusista käsistä Nyt Otto on ostanut Okkolinin tallista Henkan Huiman.

Kauppoja ilmeisesti tehty vaikkei omistajanvaihdoksia vielä Hippoksessa näykään. Henkan Huima siirtynyt Pekka Tenhoselle ja Retro puolestaan Okkolinille, joka on saanut valmennukseen myös hyväluokkaisen, mutta rajusti alisuorittaneen Turbo-Uskon.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Kesä 2014 10:27

Ruikonperä kirjoitti:Tuosta jutusta, että joku pärjäisi uudesta tallista, niin ei tule kyllä itselleni ainuttakaan esimerkkiä mieleen vaan päinvastoin 8-)

Okei, Tamilphoto voidaan ehkä laskea. Tosin ei se huonosti mennyt Airaksiseltakaan, 5 starttia 3 voittoa. Joskin raviongelmat vähenivät oleellisesti Katilla.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Kesä 2014 23:13

Tuli mieleen yksi, joka on parantanut ja itseasiassa paljonkin Airaksisen jäljiltä. Nimittäin Pigtails siirryttyään Petri Salmelalle.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Masa V » 14. Kesä 2014 00:03

Airaksisella selkeä meininki eli jotka ei systeemeihin sovi niin pistetään pois. Ja varmasti niistä osa jonkun muun systeemeihin taas sopii...
Mutta niinhän se kuuluu ollakin, että ajoissa pistetään pois. Suomessa vaan melko harvinaista ja harvojen menestyjien mahdollista tehdä niin.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Kesä 2014 00:45

Kappas, Pristiina nousi täysin tavallisesta hevosesta Jouni Miettisen käsissä kuningatarkisakandinaatiksi reilussa puolessa vuodessa. Menikö viime startit omistajien mielestä liian huonosti vai mitä, mutta nyt tamma on siirtynyt Perttu Pohjolan treeniin :shock: On kyllä värikäs elämä ollut Pristiinalla, kun 9 vuoden ikään vaihtanut omistajaa ja treenaria vaikka kuinka monta kertaa ja onpa ehtinyt vielä jättämään ikäluokkavarsankin :)

Ja itseasiassa se Pristiinan ikäluokkavarsa Ekko Ram on myös vaihtanut treenaria, Puikkonen -> Seppo Hagert.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja ManOWar » 19. Kesä 2014 12:12

Ruotsista Flemming Jenseniltä siirtyy kruunumiljonääri Breedlove Lauri Evijoelle Kittilään.
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Touho » 25. Kesä 2014 21:43

Nostromo siirtynyt Petri Salmelalle :shock:
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Kesä 2014 21:49

Touho kirjoitti:Nostromo siirtynyt Petri Salmelalle :shock:

Oon käsittänyt, että muutamia Korvenojan hevosia on siirtynyt Salmelan lisenssin alle, vaikka Korvenoja niiden tosiasiallinen treenari on. Lieköhän tässäkin kyse siitä? Eikö Korvenoja ole sitten saanut lisenssiä Ruotsiin tms?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 26. Kesä 2014 12:48

Ruikonperä kirjoitti:Edla siirtynyt Antti Ojanperälle. Saa nähdä löytääkö vielä lisävaihteita uusista käsistä, luokaltaan hyvinkin kuningatarkisahevonen, mutta vaivoja ollut ilmeisen paljon.

Kaksi huonosti mennyttä starttia ilmeisesti riitti ja lähtenyt pois Ojanperältä.

Airaksiselle mielenkiintoinen vahvistus kun lahjakkaan oloinen Erica Luxx siirtynyt papan treeniin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Touho » 30. Kesä 2014 14:48

Muistaakseni Ruikonperä(?) uumoili, milloin Demi De Veluwe siirtyy EP:lle kotitreeniin ja nyt se on tapahtunut. Saa nähdä, onko suunta ylös- vai alaspäin. Itse veikkaan jälkimmäistä..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Heinä 2014 10:53

Touho kirjoitti:Muistaakseni Ruikonperä(?) uumoili, milloin Demi De Veluwe siirtyy EP:lle kotitreeniin ja nyt se on tapahtunut. Saa nähdä, onko suunta ylös- vai alaspäin. Itse veikkaan jälkimmäistä..

Eipä yllättänyt... Tietty myöskin pitää muistaa ettei ole kovin halpaa pitää hevosta Nurmoksella ja onko Demi De Veluwe kuitenkaan ihan riittävä peli sinne. Tosin Ruotsissa olisi kyllä varmasti yli 40k tienanneelle 4-vuotiaalle paremmin lähtöjä kuin täällä.

Inverigo, Global Kid ja omistajaa vaihtanut Chantal De Veluwe poistuneet Kylliäisen listoilta, eivätkä ole tällä hetkellä merkattuna kenenkään treeniin.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Valmentajanvaihdoksia

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Heinä 2014 15:40

Shadow Woodland -> Reijo Liljendahl
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron