Prix d'Amérique 2010

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 15. Joulu 2009 18:11

Legendaarinen Prix d'Amérique lähestyy hiljalleen, ja nyt voisikin olla hyvä hetki aloittaa keskustelua tähän liittyen. Esikilpailuja on tähän mennessä ajettu kaksi. Prix de Bretagnen voitti Orlando Sport, rattaillaan Sebastien Baude. Voittotulos oli 12,6/2700m. Toiseksi sijoittui Quarla, ennen Olga du Biwetziä.

Prix du Bourbonnaisin vei nimiinsä Franck Nivardin ohjastama Quarla, tuloksella 13,7/2850m. Oyonnax oli toinen, ennen Paris Hauforia.

Vielä kaksi esikilpailua on ajamatta, näistä seuraava on Prix de Bourgogne, joka ajetaan 3. tammikuuta. VIimeinen esikisa on 17. tammikuuta ajettava Prix de Belgique. Itse pääkilpailu ravataan 31.1.2010 Vincennesin kaviouralla.

Viime vuonna PdA:n voitti Meaulnes du Corta, mutta mikä vie voiton tänä vuonna? Meaulens du Corta kuuluu suosikkien joukkoon tänäkin vuonna, mutta suurimmat odotukset taitaa olla langetettu Ready Cashin kohdalle. Muita varteenotettavia voisivat olla ainakin Nouba du Saptel, Quarcio du Chene, Olga du Biwetz, miksei myöskin nämä esikilpailujen ykköset, Quarla ja Orlando Sport. Entä mitä tekee kohuttu Nu Pagadi?
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja teppu » 15. Joulu 2009 22:35

Taidetaanpa Opal Vikingilläkin Ameriqueen tähdätä, sille kyllä toivoisin menestystä :)
Avatar
teppu
 
Viestit: 133
Liittynyt: 15. Elo 2009 21:43
Paikkakunta: Rantasalmi

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Joulu 2009 12:27

Ei varsinaisesti liity Prix d'Amériqueen, mutta vuosikausia ruotsalaiset ovat lähteneet isolla joukolla Ranskan talvimeetingiin ja tuoneet ison kasan kruunuja tuliaisiksi. Täkäläiset treenarit eivät jostain syystä ole Pekka Korpea lukuunottamatta juuri lähteneet ison rahan hakuun. Johtuuko tämä sitten meidän kehnosta materiaalista vai onko kysymys uskalluksesta ja oikeammin sen puutteesta? Tuolla on kuitenkin niin hurjat palkinnot, että niitä kannattaisi jahdata vaikka pienen riskin kanssa.

Kun katsoo Vincennessin EU-lähtöjä (lähtöjä on tarjolla toki muillakin radoilla), niin hevosen pitäisi olla mielellään Euroopassa syntynyt ja alle 8-vuotias. Hippoksen tilastoja kun tutkailee niin kyllähän meilläkin voisi olla arsenaalia, jota ei tarvitsisi pipo silmillä hävetä. Nopeasti pistää silmään French Express, Viper Acktion, Prick Du Ling, Ranch Get On, Ribaude, Arctic Hope, Oliwer Twist, Aston Martin, Piece By Piece, Bean Princess, Super Sprinter, Katydid, Rich Kemp, Lisa's Big Boy, Express Type, Antonio Duo, Dream Director ja tietysti Weimar... Näitä yhdistää huippuhevosen leiman lisäksi ilma voittosummassa.

Olenko pelkkä haaveilija vai tulisiko noille oikeasti turpaan niin että tukka lähtee? ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 17. Joulu 2009 12:42

Suurin osa, jos ei kaikki, näistä hevosista mitä Ruikonperä listaa on suorituskyvyltään niin rajallisia että turha niitä on Ranskaan kuljettaa. Useimmat on onneksi sen tason valmentajilla valmennuksessa että he ymmärtää sen itsekin. Jos meinaa selvitä plussalle Pariisin turneelta niin näille pitäisi sattua se koko vuoden jos ei jopa koko uran paras päivä pitkän reissun päälle. Riski ei siis ole erikoisen pieni.
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Tosca » 17. Joulu 2009 12:59

Täällä kannatetaan tamma Olga du Biwetziä, tosi symppis suosikki :D !

Saa nähdä mitä hevosia viivalle sitä tammikuun viimeisenä viikonloppuna asettuu? Onko kukaan menossa paikanpäälle?
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Joulu 2009 13:22

Valuuttakramppi kirjoitti:Suurin osa, jos ei kaikki, näistä hevosista mitä Ruikonperä listaa on suorituskyvyltään niin rajallisia että turha niitä on Ranskaan kuljettaa. Useimmat on onneksi sen tason valmentajilla valmennuksessa että he ymmärtää sen itsekin. Jos meinaa selvitä plussalle Pariisin turneelta niin näille pitäisi sattua se koko vuoden jos ei jopa koko uran paras päivä pitkän reissun päälle. Riski ei siis ole erikoisen pieni.

Sanda Spirit juoksi kahdella Ranskan turneella runsaan 70000 tilin ja mahtuipa joukkoon yksi 15000 arvoinen hylkäyskin, mutta ei SS täällä suinkaan mikään maailmankaataja ollut. Onneksi sillä on sentään sellainen valmentaja/omistajat, jotka uskaltavat!
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 17. Joulu 2009 13:39

Sanda Spirit oli ravivarma ja vahva hevonen joka jaksoi tehdä töitä täysillä koko matkan. Sillä se pärjäsikin hienosti niin Suomessa, Ruotsissa kuin Ranskassa ja sopi yhtä hyvin juuri isommille kaviourille.

[edit]Sanda Spirit ei siis ole tamma. Asia korjattu.
Viimeksi muokannut Valuuttakramppi päivämäärä 17. Joulu 2009 16:18, muokattu yhteensä 1 kerran
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 17. Joulu 2009 16:05

Sanda Spirit ei ole tamma, mutta ei siitä sen enempää :)

Vaikka tämä nyt vähän ohi aiheen karkaakin, niin jatketaan keskustelua. Kaivelin noita tuloksia tämän vuoden Talvimeetingistä, otin jokaisesta tähän mennessä ajetusta lähdöstä kolme parasta, sekä viimeiset rahat saaneen aikoineen. Näistä voi vähän vetää johtopäätöksiä, millä suomalaisilla olisi voinut olla saumaa euroja saalistaa.

Prix dArcachon 2100m autolähetyksellä, 7-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 365 000

1. Oree Du Marais 12,9 / 2100m, 37500
2. Ouagadougou 13,0 / 2100m, 18750
3. Malix De La Merite 13,2 / 2100m, 9750
...
viim. rahasija 7. Finish First 13,4 / 2100m, 750


Prix Doynel de Saint-Quentin 2850m, 5-vuotiaille (ei ruunille) Euroopassa syntyneille, vähint. 54 000 , paalulta enint. 424 000 , pt. 25m

1. Quarcio Du Chene 14,2 / 2850m, 55000
2. Quinoa Du Gers 14,4 / 2850m, 27500
3. Infinitif 14,1 / 2875m, 14300
...
viim. rahasija 7. Quilon Du Chatelet 15,2 / 2850m, 1100


Prix Olry Roederer 2850m, monté 4-vuotiaille (ei ruunille) Euroopassa syntyneille, vähint. 38 000 euroa, paalulta enint. 371 000 , pt. 25m

1. Rombaldi 16,3 / 2850m, 55000
2. Royale Du Perthois 16,8 / 2850m, 27500
3. Rocket Du Closet 17,0 / 2850m, 14300
...
viim. rahasija olisi irronnut hyväksytyllä juoksulla, 1100


Prix de Languedoc 2700m 6-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 500 000

1. Oasis Gede 14,3 / 2700m, 42500
2. Orso November 14,4 / 2700m, 21250
3. Nil 14,4 / 2700m, 11050
...
viim. rahasija 7. Eclisse Domar 14,7 / 2700m, 850


Prix de lIle dOleron 2850m, monté 5-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, paalulta enint, 415 000 , +25m enint. 845 000

1. Quemeu D'Ecublei 14,5 / 2850m, 52500
2. Oyonnax 13,9 / 2875m, 26250
3. Priscilla Blue 14,6 / 2850m, 13650
...
viim. rahasija 7. Mig Of The Wood, 14,7 / 2850m, 1050


Prix de Boissy-Saint-Leger 2100m autolähetyksellä, 4-5-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 275 000

1. Quip Du Beauvoisin 12,4 / 2100m, 44000
2. Qwerty 12,5 / 2100m, 22000
3. Quito D'Aveze 12,5 / 2100m, 11440
...
viim. rahasija 7. Magic Sisa 13,0 / 2100m, 880


Prix de Bretagne 2700m avoin 4-9-vuotiaille (ei ruunille)

1. Orlando Sport 12,6 / 2700m, 55000
2. Quarla 12,7 / 2700m, 27500
3. Olga Du Biwetz 12,8 / 2700m, 14300
...
viim. rahasija 7. Qualmio De Vandel 13,0 / 2700m, 1100


Prix de Chenonceaux 2700m 4-5-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 375 000

1. La Dany Bar 15,1 / 2700m, 47500
2. Le Touquet 15,3 / 2700m, 23750
3. Rocklyn 15,4 / 2700m, 12350
...
viim. rahasija 7. Libeccio Grif 15,6 / 2700m, 950

Prix de lIle de Re 2850m, monté 6-9-vuotiaille Euroopassa syntyneille, paalulta enint. 265 000 , +25m enint. 495 000

1. Nymphe Du Dollar 14,4 / 2875m, 42500
2. Pop Star 15,0 / 2850m, 21250
3. Nyl Du Grand Wez 15,1 / 2850m, 11050
...
viim. rahasija 7. Ola De Padd 14,6 / 2875m, 850


Prix de Sille le Guillaume 2100m autolähetyksellä, 7-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 275 000

1. Olly Star 13,0 / 2100m, 32500
2. Mac Kindley 13,0 / 2100, 16250
3. Copper Beech 13,1 / 2100m, 8450
...
viim. rahasija 7. O'Sullivan 13,2 / 2100m, 650

Prix de Montignac-Charente 2700m 6-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 450 000

1. Priscilla Blue 13,1 / 2700m, 40000
2. Nyssia Volo 14,2 / 2700m, 20000
3. Nil 14,2 / 2700m, 10400
...
viim. rahasija 7. Opaline D'Atout 14,3 / 2700m, 800

Prix de Quimper 2100m autolähetyksellä, 6-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 270 000

1. Polisson Wood 13,2 / 2100m, 37500
2. Paleo Du Fruitier 13,4 / 2100m, 18750
3. Power Of Love 13,5 / 2100m, 9750
...
viim. rahasija 7. Livi Barcelona 13,7 / 2100m, 750


Prix Marcel Laurent 2100m autolähetyksellä, 4-5-vuotiaille Euroopassa syntyneille (ei ruunille)

1. Ready Cash 12,0 / 2100m, 55000
2. Quarcio Du Chene 12,0 / 2100m, 27500
3. Infinitif 12,2 / 2100m, 14300
...
viim. rahasija 7. Lisa America 12,4 / 2100m, 1100

Prix de Chambly 2700m, 6-8-vuotiaille Euroopassa syntyneille tammoille, enint. 200 000

1. Paix Du Beauvoisin 14,9 / 2700m, 24000
2. Pom Girl 14,9 / 2700m, 12000
3. Noce Joyeuse 15,0 / 2700m, 6240
...
viim. rahasija 7. Pine Apple Jet 15,6 / 2700m, 480


Prix Paul Buquet 2850m, monté 6-10-vuotiaille, paalulta enint. 869 000 , pt. 25m

1. Lipouz Lesmelchen 13,7 / 2850m, 55000
2. Or De Jade 14,0 / 2850m, 27500
3. Marathon Man 13,6 / 2875m, 14300
...
viim. rahasija 7. Negre Du Digeon 14,1 / 2875m, 1100


Prix des Landes 2850m, 6-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, paalulta enint. 399 000 , +25m enint. 875 000

1. Perlando 13,7 / 2875m, 52500
2. Nelumbo 13,8 / 2875m, 26250
3. Obelo Darche 13,8 / 2875m, 13650
...
viim. rahasija 7. Nana Du Boisnant 14,2 / 2875m, 1050


Prix Menkalinan 2850m 6-8-vuotiaille oriille ja ruunille, enint. 200 000

1. Panda Du Lys, 14,1 / 2850m, 24000
2. Pomerol De Laumac 14,3 / 2850m, 12000
3. Pas Sans Toi 14,4 / 2850m, 6240
...
viim. rahasija 7. Ouragan De Manche 14,5 / 2850m, 480


Prix de Saint-Georges de Didonne 2100m autolähetyksellä, 7-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 335 000

1. Olly Star 12,3 / 2100m, 35000
2. Orleans Spring 12,3 / 2100m, 17500
3. Obisolo 12,4 / 2100m, 9100
...
viim. rahasija 7. Nuit De La Marfee 12,5 / 2100m, 700


Prix Vulpecula 2200m 5-vuotiaille Euroopassa syntyneille tammoille, enint. 145 000

1. Que D'Oseille 14,4 / 2200m, 27000
2. Donna Clara 14,5 / 2200m, 13500
3. Cleo Nalan 14,5 / 2200m, 7020
...
viim. rahasija 7. Quality Charm 14,9 / 2200m, 540


Prix de la Ville de Royan 2700m 6-vuotiaille Euroopassa syntyneille oriille ja ruunille, enint. 160 000

1. Primtemps De Gaia 14,0 / 2700m, 22500
2. Prince D'Haufor 14,2 / 2700m, 11250
3. Presidential 14,2 / 2700m, 5850
...
viim. rahasija 7. Pedrito Du Vallon 14,4 / 2700m, 450


Prix de Blois 2100m autolähetyksellä, 5-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 490 000

1. Opaline D'Atout 12,0 / 2100m, 42500
2. Oyola 12,0 / 2100m, 21250
3. Orso November 12,1 / 2100m, 11050
...
viim. rahasija 7. Paradis Cordiere 12,5 / 2100m, 850


Prix de lEure 2175m, 5-vuotiaille Euroopassa syntyneille oriille ja ruunille, enint. 145 000

1. Magic Sisa 13,3 / 2175m, 27000
2. Akjas Funnymaker 13,3 / 2175m, 13500
3. Quatuor Alto 13,4 / 2175m, 7020
...
viim. rahasija 7. Amiral Sund 13,8 / 2175m, 540


Prix des Pyrenees 2700m, 6-vuotiaille Euroopassa syntyneille tammoille, enint. 160 000

1. Pulsa Des Ternes 14,8 / 2700m, 22500
2. Petite Cherie 14,8 / 2700m, 11250
3. Passion Du Ham 15,1 / 2700m, 5850
...
viim. rahasija 7. Petite Farce 15,5 / 2700m, 450


Prix du Bourbonnais 2850m, avoin lähtö 4-9-vuotiaille (ei ruunille), paalulta enint. 1 025 000 , pt. 25m

1. Quarla 13,7 / 2850m, 55000
2. Oyonnax 13,7 / 2850m, 27500
3. Paris Haufor 13,9 / 2850m, 27500
...
viim. rahasija 7. Prodigious 14,0 / 2850m, 1100


Prix les Mathes-La Palmyre 2100m autolähetyksellä, 7-8-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 205 000

1. French Cocktail 13,3 / 2100m, 24000
2. Othello Du Rib 13,3 / 2100m, 12000
3. Vioxx Sr 13,3 / 2100m, 6240
...
viim. rahasija 7. Joel Cortina 13,5 / 2100m, 480


Prix Auguste Francois 2175m, monte 6-10-vuotiaille Euroopassa syntyneille, enint. 650 000

1. Priscilla Blue 12,3 / 2175m, 50000
2. New Des Lander 12,3 / 2175m, 25000
3. Plenty Pocket 12,5 / 2175m, 13000
...
viim. rahasija 7. Norma De La Frette 13,5 / 2175m, 1000
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 17. Joulu 2009 16:35

Mielenkiintoista lukemista nuo numerot vaikka ei ne tietenkään kerro miten lähdöt ajetaan Vincennesissä verratttuna siihen miten ne ajetaan Suomessa. Pariisissa harvemmin näki näitä meillä niin tavallisia 20-21 vauhtisia välipuolikkaita ja 18-19 vauhtisia välikilometrejä.

Ratahan on Pariisissa myrkyn nopea niin muodoltaan kuin alustaltaan. Hiilimurska on kait häviämässä ja jotain ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja on tulossa tilalle. Miten se vaikuttaa tulostasoon jää nähtäväksi. Oli miten oli, se on kuitenkin siellä kaikille sama.
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Joulu 2009 22:49

Kyllä noihin aikoihin voi huoletta laittaa 1,5 - 2 sekuntia lisää. Esimerkiksi mainittu Sanda Spirit meni Vincennessä täyden matkan 12,5a ja Ruotsissa parhaimmillaan 14,3a. Tuon lähdön voittanut Finish First (melkoinen Ranskan menestyjä muuten!) noteerasi 11,4a, mutta kotimaassaan se on pystynyt parhaimmillaan tulokseen 13,4ake.

Tietysti ei voi tietää millaisilla radoilla nuo Harrin mainitsemat kilpailut on juostu, kun Vincennesissä taitaa olla pientä ja isoa rataa...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Joulu 2009 15:57

Rolling dHéripré voitti Criterium Continentalin, täysosuma takaa Fabrice Souloyn suojatille paikan PdA:ssa. HU:n uutinen.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Tosca » 29. Joulu 2009 15:56

Franck Nivard on hevos valintansa kilpailuun tehnyt. Quarlan ja Ready Cashin kuskina toiminut Nivard valitsi kisaan Quarlan. Claude Campainin valmentama 5-v tamma on Extreme Dreamin tytär. Quarla voitti viime starttinsa Prix du Bourbonnaisin juuri maan pääradalla.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Tosca » 29. Joulu 2009 16:05

Harri H kirjoitti:Rolling dHéripré voitti Criterium Continentalin, täysosuma takaa Fabrice Souloyn suojatille paikan PdA:ssa. HU:n uutinen.


Neljävuotiaan valmentaja Fabrice Souloy kertoi lähdön jälkeen ettei hevosella lähdetään Prix d´Amerique kilpaan, mutta voihan se vielä mieli muuttua tammikuun loppua odotellessa. Hevonen jolla tuohon kisaan Souloyn tallista tähdätään on ennen kaikkea Olga du Biwetz.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Tosca » 30. Joulu 2009 10:19

Lutfi Kolgjinin toivo kisaan Glen Kronos on loukkaantunut, eikä näin ollen ole mukana.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja aamutähti » 02. Tammi 2010 17:31

Täällä yksi, joka näillä näkymin lähdössä omatoimimatkalle Ameriquehen... Paikan päällä käyneet, kertokaapa kaikki vinkit, mitä tulee huomioida Pariisissa ja itse ravitapahtumassa? Ensimmäinen reissu Pariisiin nimittäin tämä. Tarkoitus on ottaa vain lennot ja hotelli ja muuten suunnistaa ominpäin, tuhoon tuomittu ajatus?
aamutähti
 
Viestit: 287
Liittynyt: 16. Elo 2009 15:36

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja teppu » 03. Tammi 2010 01:10

Me oltiin omatoimimatkalla muutama vuosi sitten ja hyvin se reissu meni, pelkällä englannilla hankalampi pärjätä ja arvostavat siellä, jos edes yrittää ranskaksi. Mies onneksi osaa kieltä sen verran, että homma sujui. Julkisilla kuljettiin keskustasta Vincennesiin ja raveihin liput sai portilta. Junalta/bussilta oli jonkunlainen kävelymatka raviradalle, alueen kartta on hyvä hankkia kaveriksi, vaikkakin varsinaisina Amerique-päivinä voi tietysti seurata myös ihmisvirtaa.. :) Ohjelmaahan siellä on viikolla jo ennen pääkilpailujakin, raveja ja huutokauppoja..
Avatar
teppu
 
Viestit: 133
Liittynyt: 15. Elo 2009 21:43
Paikkakunta: Rantasalmi

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 06. Tammi 2010 15:24

teppu kirjoitti:Taidetaanpa Opal Vikingilläkin Ameriqueen tähdätä, sille kyllä toivoisin menestystä :)


Niinhän sillä tähdätään :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 18. Tammi 2010 18:11

Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Neliveto » 18. Tammi 2010 22:40

Harri H kirjoitti:PdA:n viimeisen esikisan, Prix De Belgiquen vei nimiinsä Paris Haufor.


Melkoisen vakuuttava oli Paris Haufor keulasta. Takamatkan isokengät ottivat kisan reippailun kannalta :)

Vähän asian sivusta, mutta eikös viime talvena kahden viikon ilmainen Tototv-putki päättynyt juuri Prix de Amerique-sunnuntaihin? Vähän olisi odottanut vastaavaa menettelyä tänäkin vuonna. Tuskin se ainakaan olisi laskenut muutenkin varsin apeita pelivaihtoja :roll:
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Prix d'Amérique 2010

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Tammi 2010 15:29

Näkeekö noita esikilpailuja jostain? Youtubesta en ainakaan äkkiseltään löytänyt...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron