Selostajat

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja PJK » 24. Syys 2015 22:58

Ruikonperä kirjoitti:
Kädetön kirjoitti:Saat pitää mummosi, sillä Ani Paananen on selostanut aikoinaan Vaasassa. On myös joku toinenkin ammoisina aikoina ravit selostanut nainen, mutta en muista nimeä. Em. tiedot sain jokunen aika sitten A. Pylkkäseltä, joten niihin lienee uskominen.

Löytyhän se viimein! Tässä Anin selostusnäyte Vaasasta vuodelta 1990: https://www.youtube.com/watch?v=2tlbZLjyT94 Ei kyllä meinaa tunnistaa Vaasan radaksi.


Nyt lähtee hattu päästä, miten he...issä tuollaisia filmejä voi löytää. Tuo on kuitenkin sitä aikaa, kun ei ollut vielä minkäänlaisia etäpelejä eikä televisiointeja. Eli todennäköisesti omistaja on ostanut radalta VHS-kasetin(?) lähdöstä ja ladannut tuoreempina aikoina nettiin. Eihän nettiäkään ollut tuolloin vielä käytössä. Oltiin jo pitkällä 90-luvun puolella, kun insinööriopiskelijatuttuni kertoi, että on otettu käyttöön world wide web.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Syys 2015 09:49

PJK kirjoitti:Nyt lähtee hattu päästä, miten he...issä tuollaisia filmejä voi löytää. Tuo on kuitenkin sitä aikaa, kun ei ollut vielä minkäänlaisia etäpelejä eikä televisiointeja. Eli todennäköisesti omistaja on ostanut radalta VHS-kasetin(?) lähdöstä ja ladannut tuoreempina aikoina nettiin. Eihän nettiäkään ollut tuolloin vielä käytössä. Oltiin jo pitkällä 90-luvun puolella, kun insinööriopiskelijatuttuni kertoi, että on otettu käyttöön world wide web.

Klassikkokamaa löytyy muutenkin tuon käyttäjän videoista. Erityisesti tämä on hieno, ollut muistaakseni aiemminkin esillä tallikahviossa, mutta kertaus on opintojen äiti: https://www.youtube.com/watch?v=5V1rbJdtgbk
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 25. Syys 2015 20:47

Toki tiedän mitä PJK tarkoittaa,mutta jos katsotaan kovia lukuja,niin PJK:n väite on vuosikymmeniä väärässä.Eiköhän internet-sovellus otettu käyttöön kalifornialaisten yliopistojen välillä jo ennen ensimmäistä kuulentoa.
Youtube on sit asia erikseen.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 25. Syys 2015 20:51

wikipedian artikkelin mukaan internet syntyi 60-luvulla,joskin yliopistojen ja puolustusjärjestelmien sanotaan käyttäneen sitä(arpanetia) 70-luvulta lähtien.Mutta itse muistan syystä tai toisesta vuoden 67 tai 68 kun tietojen haku kahden yliopiston välillä onnistui.
Itse muistan 80-luvun lopun,kun radioamatööri-naapurin commodore64 oli puhelinverkossa ja käytössä oli yksinkertaisia itseohjelmoituja chat-ohjelmia.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja PJK » 25. Syys 2015 21:32

RaahenTiikeri kirjoitti:Toki tiedän mitä PJK tarkoittaa,mutta jos katsotaan kovia lukuja,niin PJK:n väite on vuosikymmeniä väärässä.Eiköhän internet-sovellus otettu käyttöön kalifornialaisten yliopistojen välillä jo ennen ensimmäistä kuulentoa.
Youtube on sit asia erikseen.


JEP, internet oli väärä termi. Tsekkasin jo ennen omaa kirjoitustani tuon Jenkkien puolustushallintojutun, mutta en osannut siirtää ajatusta käytäntöön. Omaan graduuni tein kansainvälisiä tietokantahakuja vv. 1990-1991, ja ne oli vielä selkeästi vanhalla tekniikalla tehtäviä. Ei niitä millään kotikoneella päässyt tekemään. En edes muista, että oliko kone yliopiston kirjaston vai oliko laitoksella oma yhteys ko. tietokantaan.

Tuo world wide web - juttu painui oman muistin syövereihin. Olin silloin hiljakkoin graduuni liittyen lukenut toistasataa tieteellistä artikkelia, ja tottunut siihen tyyliin "keskustella" melko hitaalla tavalla. Kaverini selitti, että tämä world wide web tulee olemaan tiedeyhteisöjen tulevaisuuden tiedonjulkistamis- ja keskustelufoorumi. Se tuntui hurjalta. Aika on näyttänyt, että tätähän pystyy käyttämään itse asiassa muunkinlaiseen ajatuksenvaihtoon.

Modeemeista vielä. Oma ensimmäinen versioni oli 12kb/s. Hyvin sillä pankkiasiat hoiti vielä v. 1994, ehkä myöhemminkin. Se meni kyllä sittemmin ihan tukkoon, kun Teivo lähetti maalikamerakuvan Pearly Hillin Kriteriumkarsintavoitosta, kun olin Veikkauksen taululla moittinut etä-TV-verkossa näytettyä umpimustaa kuvaa.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 25. Syys 2015 21:40

PJK kirjoitti: En edes muista, että oliko kone yliopiston kirjaston vai oliko laitoksella oma yhteys ko. tietokantaan.

veikata voisi,että 90-91 on jo kirjaston koneella voinut ottaa yhteyttä.tuo aikakausi on ollut kuitenkin suomessakin jo futuristisuskoista autsekäii,on se niin fiksuvekotin-aikakautta.Tosin muualla maailmassa futurismi-usko on pyyhkäissyt tietysti jo yli paljon aiemmin.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Syys 2015 14:16

Ihan ookoosti veti Marinka ensimmäisellä kerralla :clap:

Se vaan ihmetytti, kun Lauri Hyvönen twiittaili, että eka naisselostaja 14 vuoteen. Kukahan nainen mahtoi selostaa 2000-luvun alussa ja missä? Vai onko tuossa kirjoitusvirhe ja pitäisi olla 24 vuoteen?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Loka 2015 06:54

Ruikonperä kirjoitti:Ihan ookoosti veti Marinka ensimmäisellä kerralla :clap:

Se vaan ihmetytti, kun Lauri Hyvönen twiittaili, että eka naisselostaja 14 vuoteen. Kukahan nainen mahtoi selostaa 2000-luvun alussa ja missä? Vai onko tuossa kirjoitusvirhe ja pitäisi olla 24 vuoteen?


Muisteelen hatarasti, että jossain Pohjanmaalla, oliskohan ollut Seinäjoella vai sitten pohjoisempana, oli yhdessä vaiheessa naisselostaja. Varmaan juuri 2000-luvun alussa.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 11. Joulu 2015 16:44

Tuleeko Laurista alikersantti Rokka?

https://www.youtube.com/watch?v=TztbP7BMpoI
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Harri H » 15. Elo 2016 14:28

En tiedä oikein sopivaa ketjua, mutta jaetaan nyt tännekin tämä arkistojen helmi, mikä räjäytti tänään Twitterin :D

https://t.co/Gn09cQeVrx
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 15. Elo 2016 16:11

Harri H kirjoitti:En tiedä oikein sopivaa ketjua, mutta jaetaan nyt tännekin tämä arkistojen helmi, mikä räjäytti tänään Twitterin :D

https://t.co/Gn09cQeVrx

:lol: :lol: :lol: JOU JOU JUMP JUMP :kippis:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 19. Elo 2016 10:29

Satavarmassakin kuuntelevat tuota Alamäen verbaaliakrobatiaa :D
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Elo 2016 11:12

Ruikonperä kirjoitti:Satavarmassakin kuuntelevat tuota Alamäen verbaaliakrobatiaa :D


:thumb_up:

Mulla on ulkoisella kovalevyllä n. gigatavun verran erilaisia "arkistojen helmiä", lähinnä audiomuodossa. Ehkä tuolta perjantain ratoksi löytyy joku muukin klassikko...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Harri H » 19. Elo 2016 11:56

Ehkä tällä pääsee viikonlopun fiilikseen? https://twitter.com/harrihaavisto85/sta ... 1054995456
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja tavis » 23. Elo 2016 19:16

Kädetön kirjoitti:Tuleeko Laurista alikersantti Rokka?

https://www.youtube.com/watch?v=TztbP7BMpoI


Hyvä Late nii sitä pittää!!
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 23. Elo 2016 20:18

Lauri on kerkeevä poika. Viime perjantaina selosti Kouvolan lounasravit ja ehti Ouluun ennen kuutta. Matkaa on kuitenkin reilut viisisataa kilometriä.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Elo 2016 20:30

Kädetön kirjoitti:Lauri on kerkeevä poika. Viime perjantaina selosti Kouvolan lounasravit ja ehti Ouluun ennen kuutta. Matkaa on kuitenkin reilut viisisataa kilometriä.


Tämä lienee onnistunut vain ilmateitse? :think:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Elo 2016 20:35

Kädetön kirjoitti:Lauri on kerkeevä poika. Viime perjantaina selosti Kouvolan lounasravit ja ehti Ouluun ennen kuutta. Matkaa on kuitenkin reilut viisisataa kilometriä.

Ja sitten ihmetellään miksi kortti on niin usein nimismiehen hallussa 8-) Ei vaan, eiköhän tuo matka tosiaan taittunut ilmateitse. Ei voi kuin arvostaa aktiivisuutta, kuka muu olisi lähtenyt molempiin?? Edellisenä päivänä oli vielä Lahdessa ja seuraavana Killerillä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja Kädetön » 30. Syys 2016 18:49

Ei ole Laurilla auto turhan panttina. Näin mies twiittaa: "Miulla on nyt ollut 7 päivää uusi auto. Mittarissa 2100km, eli sisäänajo suoritettu!"

Minulla tuohon ajomäärään menee neljä kuukautta :roll:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Selostajat

ViestiKirjoittaja XO101 » 30. Syys 2016 22:57

1. Hyvönen
2. Pylkkänen
3. Jokinen
4. Lähteenmäki

Näissä selostus hommissa itä ja pohjoinen hakkaa etelän ja varsinkin lännen 100-0. Turku-Pori-Kokemäki akseli tuntuu olevan sellainen, että sinne ei vuosikymmenien yrityksestä huolimatta löydetä päteviä selostajia.
XO101
 
Viestit: 982
Liittynyt: 30. Huhti 2016 16:54

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron