"Kadonneet" hevoset

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Loka 2014 11:10

RaahenTiikeri kirjoitti:Kriisi kyllä on varmaan kilpaillut(voittanutkin)tämän kalenterivuoden aikana.Kirmon Virekin kai kilpaillut.
Lötens Piruet oli sen verran jo nimihevonen,että sen vaivoistahan (hankkari?)sentään aikoinaan uutisoitiin.Sitä en tiedä mihin sitten joutu sen jälkeen kun Puikkonen koitti sillä.
Sakustian hävisi kyllä kuin pieru saharaan ilman mitään minun silmiini osunutta ilmoitusta mistään syystä.
Oli niin monesti itelle niin maukas kaksarihevonen.Kuten listan toinenkin "vähän harvemmin" voittava AT Veli.Kummallakin statistiikassa kuitenkin lienee näkyvissä varmaan 10-15 2.sijaa ja melko hyvin ne on niissä maksanut.

Pidän tuosta tyylistä, että mennään muistikuvilla eikä tarkisteta rakkaasta Hippoksesta 8-) :thumbup:

-Kriisi on startannut viimeksi viime vuoden syyskuussa. Löysin tuon Facebook-sivunkin (vaikken edes kuulu ko. puljuun), muttei sielläkään kerrota mitään.
-Kirmon Vire on startannut viimeksi joulukuussa. Sympaattinen hevonen ja sympaattinen omistaja/treenari/kuski :thumbup:
-Lötens Piruettin viime startista saman verran aikaa kuin Kirmon Vireelläkin. Yritti Hietasen treenistä, mutta oli niin ponneton, että noinkohan tuota enää nähdään radoilla :(
-Hyvin muistettu Sakustianin ja A.T. Velin kakkossijojen määrä, joita kummallakin 11. Voittoja molemmilla paljon vähemmän, Sakustianilla kuusi ja ATV:lla vain kolme.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 07. Loka 2014 11:31

Ehkä olen jonkun uutisoinnin missannut, mutta missähän on viime vuoden Kasvattajakruunu-kakkonen Frankie Ale? Ei ole startannut sitten tammikuun alun.
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Chocolate » 07. Loka 2014 11:41

Frankie Ale oli jossain määrin klesana, muistaakseni ehkä operoitukin. Sinnemaa kommentoi HU:ssa muistaakseni n. 1kk sitten, muistelisin että FA oli silloin jo ajossa. Tämä oli nyt kyllä erittäin muistinvaraista.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Loka 2014 11:42

Penkkitopi kirjoitti:Ehkä olen jonkun uutisoinnin missannut, mutta missähän on viime vuoden Kasvattajakruunu-kakkonen Frankie Ale? Ei ole startannut sitten tammikuun alun.

Tästä meinasin myös kysyä, mutta muistelen Frankie Alesta olleen jonkun uutisen HU:ssa, että jotain vaivaa ollut? En vaan muista mitä. Taisi olla myös niin, että ruunattu tauon aikana.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 07. Loka 2014 12:18

Ruikonperä kirjoitti:-Kriisi on startannut viimeksi viime vuoden syyskuussa. Löysin tuon Facebook-sivunkin (vaikken edes kuulu ko. puljuun), muttei sielläkään kerrota mitään.

-jestas.ehkä minun sittenkin joskus kannattaisi tarkistaa hippoksesta.Tuntuu,että siitä ois tosi vähän aikaa,kun esim.ylikerroin.comilla oli juttua tyyliin että onko kriisi oikeasti tullut tasolleen takas.Eikös tää ottanut jonkun 65-voitonkin "takaisintulon" jälkeen?Jos nuo tapahtumat on oikeasti ajalta ennen viime syyskuuta,niin mää on oikeasti juonut tässä välissä varmaan paljon enemmän viinaa kuin olen kuvitellutkaan.Ei voi edes sanoa,että aika olisi mennyt kuin siivillä-osan ajasta on täytynyt mennä kuin madonreiässä.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Loka 2014 12:59

RaahenTiikeri kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:-Kriisi on startannut viimeksi viime vuoden syyskuussa. Löysin tuon Facebook-sivunkin (vaikken edes kuulu ko. puljuun), muttei sielläkään kerrota mitään.

-jestas.ehkä minun sittenkin joskus kannattaisi tarkistaa hippoksesta.Tuntuu,että siitä ois tosi vähän aikaa,kun esim.ylikerroin.comilla oli juttua tyyliin että onko kriisi oikeasti tullut tasolleen takas.Eikös tää ottanut jonkun 65-voitonkin "takaisintulon" jälkeen?Jos nuo tapahtumat on oikeasti ajalta ennen viime syyskuuta,niin mää on oikeasti juonut tässä välissä varmaan paljon enemmän viinaa kuin olen kuvitellutkaan.Ei voi edes sanoa,että aika olisi mennyt kuin siivillä-osan ajasta on täytynyt mennä kuin madonreiässä.

Itseasiassa ei voittanut takaisintulon jälkeen kertaakaan, vaikka oli yhdestätoista startista melkein puolet totossa (11 0-1-4). Tuo kakkonen tuli 65-lähdöstä vain Pulun Pilkelle häviten. Muistelen, että ennen tuota puolentoista vuoden taukoa siltä ei mennyt hankkari vain yhdestä jalasta vaan taisi olla kahdesta jalasta samaan aikaan... Eiköhän tämä "nykyinenkin" tauko johdu noista ongelmista ja kuulostaa kyllä niin pahalta etten ihmettelisi jos ura olisi ohi.

Vähän ohi aiheen, mutta pikkaisen pitää ihmetellä miten noita vaivaisia hevosia tyyppiluokkaa Tuokkolan Touho, Sörkän Sälli ja Kriisi viedään nimenomaan Pertti Puikkoselle. En tiedä, mutta sellainen kuva jäänyt ettei ne ihan miehen ydinosaamista kuitenkaan ole...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Loka 2014 10:59

Tuo kysymäni tappioton Kiviojan Raisu palaa melkein vuoden tauolta ensi torstaina Jokimaalla :thumbup:

Mitähän kuuluu E.V. Simolle?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Pouhou » 18. Loka 2014 17:18

Ruikonperä kirjoitti:Tuo kysymäni tappioton Kiviojan Raisu palaa melkein vuoden tauolta ensi torstaina Jokimaalla :thumbup:

Tätä oonkin kaipaillu kun on mun Dream Teamissa ollu vuoden alusta asti ja tienestit tosiaan koko vuodelta o euroa. :D
Keulaan ja kukat!
Pouhou
 
Viestit: 619
Liittynyt: 17. Elo 2009 00:02

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Loka 2014 12:47

Penkkitopi kirjoitti:Ehkä olen jonkun uutisoinnin missannut, mutta missähän on viime vuoden Kasvattajakruunu-kakkonen Frankie Ale? Ei ole startannut sitten tammikuun alun.

Palaa tauolta ens keskiviikkona Vermossa :thumbup:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 30. Marras 2014 16:05

huomenna kuopiossa Kirmon Vire liki vuoden tauolta.14 vuotiaaksi tuokin jo varttunut.On kyllä yksi suosikkeja.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Lizzie81 » 01. Joulu 2014 14:59

Kirmon Vire on kyllä omiakin suosikkeja! Ja omistaja myös. Jormahan ajoi tässä hetki sitten Yoda Kempillä voiton Killerilläkin :thumbup1:
Lizzie81
 
Viestit: 15
Liittynyt: 13. Maalis 2010 16:56

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 20. Huhti 2015 23:24

Ruikonperä kirjoitti:Onko tietoa missä luuraavat ja mitä kuuluu seuraaville hevosille? Kenties joidenkin kilpaura on varmaan päättynytkin.

Tuokkolan Touho
Turon Myrsky
A.T. Veli
Turbo-Urpo
Tas Onnekas
Lötens Piruett
Kriisi
Valvi
Sakustian
Gustav Dahlia
Kirmon Vire
Akin Passi
Tatsia
Kiviojan Raisu (7 starttia, 7 voittoa)
Like A Riverflow (ei ole juossut Ilkka-ajon voittonsa jälkeen)
Kingcobra

Nostellaas tätä ketjua kun vanha kunnon Kriisi palaa tauolta keskiviikkona. Toi lista oli siis lokakuulta ja noista puolet eli 8/16 ovat juosseet kilpaa, mutta oikeastaan vain Kirmon Vire saa puhtaat paperit. Muut ovat olleet pettymyksiä tai sitten ei ole päässyt edelleenkään normaaliin starttirytmiin, joten kertoo paljon siitä miten pitkiltä (loukkaantumis)tauoilta on vaikea tulla takaisin.

Laitetaas uusi kattaus kadonneita hevosia:

Pelikka
Tähen Tuuri
I.P. Osuma
A.T. Visku
Wizard Stina
Liekin Eko
Vilkkaan Virke
Bongari
Sisuvius
Flavio
Lumi-Hessu
Werna
Play Like Devil
Anthony
Day Cruise
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 21. Huhti 2015 08:01

tuossa ruikonperän listassa on muutama keitä varsinkin kaipaan;
eli Wizard Stina ja Pelikka.Tykkään SH-tammoista,varsinkin näistä karskimman puoleisista.
Ruikon Listalta Day Cruise on muistaakseni niemisen haastattelun mukaan ihan kunnossa ja tekee aivan normaalin paluun radoille kun on vaan treenattu tarpeeksi.
AT Visku muistaakseni hajoitti jonkun paikan (hankkarin?) viime kesänä.Tällä palstallahan oli joku,kuka mainosti at viskua jopa kuninkaaksi viime kevään harjoitusotteiden perusteella,ja sit pamahti jalka.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Kesä 2015 23:31

RaahenTiikeri kirjoitti:AT Visku muistaakseni hajoitti jonkun paikan (hankkarin?) viime kesänä.Tällä palstallahan oli joku,kuka mainosti at viskua jopa kuninkaaksi viime kevään harjoitusotteiden perusteella,ja sit pamahti jalka.

A.T. Visku on kokeessa ensi tiistaina :thumbup1: Tuo on startannut siis viimeksi syyskuussa -13.

Muista "kadonneista" hevosista Sakustian juoksi kokeen reilu kuukausi takaperin, I.P. Osuma kerkesi jo starttaamaankin ja Lumi-Hessu oli kokeessa eilen :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja ManOWar » 25. Kesä 2015 12:09

Hobokenin pitkän kilpailutauon syy selvillä. Pakki reistaili.

http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... ta/5200074
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Kesä 2015 13:30

ManOWar kirjoitti:Hobokenin pitkän kilpailutauon syy selvillä. Pakki reistaili.

http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... ta/5200074

Aika pahaa puukkoa rivien välistä ex-treenarille... 7 oikein-lehden tekstin perusteella saa kuvan, että Hoboken olisi vastikään vaihtanut treenaria vaikka sehän tapahtui jo ajat sitten.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja ManOWar » 25. Kesä 2015 15:22

Ruikonperä kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:Hobokenin pitkän kilpailutauon syy selvillä. Pakki reistaili.

http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... ta/5200074

Aika pahaa puukkoa rivien välistä ex-treenarille... 7 oikein-lehden tekstin perusteella saa kuvan, että Hoboken olisi vastikään vaihtanut treenaria vaikka sehän tapahtui jo ajat sitten.


Joo, samaa oudoksuin sitä lukiessa. Tuo mahahaava-juttu on niin moninainen ja vaikea todentaa, kun voi olla piilevänäkin ollut hepassa mukana jo silloin kun tuotiin Suomeen...

Mistäpä noista tietää.
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja tavis » 25. Kesä 2015 21:27

ManOWar kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:Hobokenin pitkän kilpailutauon syy selvillä. Pakki reistaili.

http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... ta/5200074

Aika pahaa puukkoa rivien välistä ex-treenarille... 7 oikein-lehden tekstin perusteella saa kuvan, että Hoboken olisi vastikään vaihtanut treenaria vaikka sehän tapahtui jo ajat sitten.


Joo, samaa oudoksuin sitä lukiessa. Tuo mahahaava-juttu on niin moninainen ja vaikea todentaa, kun voi olla piilevänäkin ollut hepassa mukana jo silloin kun tuotiin Suomeen...

Mistäpä noista tietää.


Ihan samaa mietin, että harvallapa on lihaksia kommentoida tuollaisia - vähän kunnioitusta voisi olla... Kuudes oli.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Kesä 2015 17:52

"Kadonneista" hevosista Nurmen veljesten tykki Akin Passi (18 8-5-2) on huomenna kokeessa Vaasassa, viime startti on yli kahden vuoden takaa. Maanantaina puolestaan on kokeessa Tatsia (viim. starttti 8/2013) :thumbup1:

Tässä ketjussa on ollut puhetta Kriisistä ja se on lopettanut uransa hankkarivaivojen takia :(
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: "Kadonneet" hevoset

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 29. Heinä 2016 08:44

Mitähän kuuluu viime vuoden Derbysuosikki Araw Hossille?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron