Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 16. Heinä 2018 13:04

Tuollaiseen, ehkä vähän raflaavaankin otsikkoon päädyin. Ei se välttämättä kauas totuudesta mene. Toivon toki olevani väärässä.

Tähän topikkiin olisi loistavia ajatuksia siellä sun täällä ympäri kahviota, mutta jos nyt tähän koittaisi sitten saada uutta keskustelua aikaan ja ennen kaikkea, jos joku keksii mitä tässä enää voi edes tehdä.

Vaikka siitä ei vielä ole konkreettista haittaa ollut, niin vähän pelkään, että radikaalisti laskeneet pelivaihdot ovat alkusoittoa ongelmille. MMM:n tilittämä kiinteä 4% elää ja voi hyvin, jos pallot pyörivät lotto- ja kenokoneessa ja Veikkauksen voitto lisääntyy. Luku ei tosiaan ole kiveen hakattu, ja mikäli tuosta napsaistaan prosenttiyksikkö tai puolikaskin pois, tilanne heikkenee merkittävästi. Miksi sitten pelivahdot ovat laskeneet ja mitä asialle voi tehdä? Tätä varmaan pitäisi Veikkauksessa pukupellejen mietiä, mutta kyllähän toimista heijastuu, ettei vaan kiinnosta. Kertoohan siitä se, että Veikkauksen lähtölistat on edelleen tuota samaa surkeaa tasoa, mitä pelien sinne siirtyessä. Kuvaongelmat toto-tv:n osalta palasivat tälle vuotta palveluntarjoajan muuttuessa ja kioskeilla ei vieläkään papat ja mummat saa vedettyä raveja. Ehkä sillä vapaan kanavan, kaikki taloudet tavoittavalla ravilähetyksen puutteellakin on vaikutuksensa. Tiedä sitten saisiko siihen paremmin budjettia, jos näitä tyhjänpäiväisiä studoita vähennettäisiin tai ainakin "asiantuntijavieraiden" määrää puolitettaisiin. Erään ohjastajan sanoin, enemmän siitä studiossa pönöttämisestä tienaa mitä tavallisena ajoiltana.

Raviradoilla tilanne on mennyt siihen, että kiinteä osuus palkintoihin tulee ylemmän ansiosta, mutta puitteiden ylläpitoon pitää käsittääkseni saada rahoitus itse eli käytännössä siis kansa tulee saada raveihin kuluttamaan palveluita. Tämäkin on kovin vaikea yhtälö, kun hektiseen nyky-yhteiskuntaan ravit on aivan liian hidastempoinen tapahtuma ja yleisömäärät eivät ole ainakaan nousussa. Suomessa kun viis veisataan viivästyksistä ja aikaa kelloon vaan lisätään. Tässä pitäisi ehdottomasti siirtyä Ruotsin malliin, jossa lähdöt ajetaan ennakkoon annettuna aikana ja hukatut minuutit revitään väkisin takaisin esittelyn ja startin välisestä ajasta ja jos on pakko, niin verryttelyajoista voisi napsia. Tuomaristosta olen kuullut, että merkittävää myöhästelyä tulee jo siitä, että valjakot hilautuvat volttirinkiin vasta, kun sen pitäisi jo pyöriä. Muutenkin tapahtuma voisi alkaa vähän myöhemmin arki-iltoina. Maailma ei onneksi enää pyöri agraariyhteiskunnan mukaan ja klo 18 taitaa olla vaan hieman liian aikaisen. Puoli tuntia pois kestosta ja alku 18:30 auttaisi heti.

Paljon korjaamista näen myös pelimixissä. Toki näille roboteille sekä lottopelaajille voisi olla se yksi älytön peli viikossa, lauantaina 75:n myötä. Keskiviikolle takaisin V5 ja muihin pääraveihin T4 ja kakkosraveihin T3. MM voi talvikaudella pyöriä, koska kaksi rataa pystyy tarjoamaan riittävän tasokkaat kohteet. Koska pukumiehet todistetusti eivät ole kiinnostuneet sen tavan tallaajan rahoista, ja mieluummin liikkuvat kyselemässä ideoita suurpelureilta, niin tämän seurauksena raha ei kierrä ja siitä seuraa vaihtojen pieneneminen. Kun pääpelikin antaisi kymppejä ja osuneita pelaajia olisi suurempi määrä, niin tämä raha päätyisi todennäköisemmin kiertoon vielä saman illan aikana verrattuna siihen, että isommalla pelaavat asiantuntevammat tahot harjaa tuulipuvut tyhjiksi "liian isoilla" voitoilla illan pääpelistä.

Viimeinen eikä vähäisin ongelmista on aneemiset ravit. Tänäänkin julkaistiin listat Kajaaniin ja Pihtiputaalle. Vuosikymmenen alussa ei olisi ollut puhettakaan, että tämmöisiä tynkäkisoja alettaisiin edes harkita ajaa, mallihan on kuin yhden monipoliyhtiön tuhoamasta Tanskasta. Kajaani on jo yhdet perunut, toista ei varmaan enää olisi perse kestänyt. Pihtipudas taas kahdet paikalliset, joten sielläkään ei ole varaa jättää vuoden kohokohtaa väliin. Viikonloppuna Haapajärvi ja Kalajoki ajoi melkoisen vajaat lähdöt ja maan päärata tekee sitä 52 viikkoa vuodessa. Ravikalenteri on toki pielessä, eikä siihen näytä tulevan muutosta, vaikka uutta ukkoa laitetaan asioita "järjestemään" ja puheet on kovat ennen työn aloittamista.

Hevoskasvatus on hieman elpynyt, mutta se ei ole tae, että tämä näkyy kilpailevien hevosten määrissä. Ammattimiesten taksat ovat nousseet suhteessa työntekijän tuloihin jäätävästi ja muutenkaan hevosen pitäminen ei ole kannattavaa. Harrastajat taas ovat lopettaneet ja maatilalla muun työn ohessa treenattavat hevoset ovat varmasti se suurin tekijä, mistä lähtölistojen vaje on syntynyt. Lisäksi edelleen saa valitettavan paljon lukea epäonnistuneista kimpoista. Tämä on lähinnä paljastunut puutteelliseksi taloudenhoidoksi ja osakkaille on jäänyt kusetuksen tunne. Kyllähän noissa ostohinnoissa näkyy edelleen valitettavan usein olevan kimppahevosen lisää ja myös kuukausikolehdit on kovin usein ylimitoitettuja, ja hevosen normaalia isommat kulut selitetään mitä erilaisemmilla lisäravinteilla sun muilla. Jos uusi omistaja saa negatiivisen kuvan ensikimpastaan, niin toista osuutta tällainen harvemmin ostaa.

Jotta laji voisi elpyä, se vaatisi töitä, että saataisiin uusia ihmisiä lajin pariin niin omistukseen, katsomoihin ja pelipäätteiden ääreen. Tässä pitäisi raviväen vetää yhtä köyttä, mutta niinköhän tuo tulee onnistumaan, kun tuntuu, että ammattilaiset ja amatöörit niin hevospuolella kuin peleissä ovat vetämässä eri päistä. Ei se toki amatöörien vika ole, jotenkin jäi kuva, että heitä on tässä sorrettu viime vuosina ammattilaisten kustannuksella.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 16. Heinä 2018 16:29

Hemmetin paljon miettimään laittava kirjoitus.
En pysty kommentoimaan asiaa millään "kovilla luvuilla",mutta tästä ravikesästä on jäänyt semmoinen hyvän fiiliksen kuva.On ollut niin jäätävä taso,että jo hardcore-kuluttajien ulkopuolellakin kuulee mainittavan Costelloista ja Ranch Kelly tekee koko ajan kovaa työtä lajin eteen.Ja kelit on kohdillaan kesäraveja ajatellen.

Mutta miten ne tavikset saataisiin oikeasti pelaamaan ja radoille ympäri vuoden onkin sitten toinen juttu.
Todellinen vapaan kanavan ilmaisnäkyvyys ois tottakai kova juttu.

Ja kuten yllä mainitaan,rahan kiertoa lisäävät helpommat pelit.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja supaseppä » 16. Heinä 2018 20:08

Niin raveihin nuo ihmiset kait olisi saatava.
Helpompia pelejä olen samalla kannalla, T5 en itse pelaa, aikaisemmin koitin huonolla menestyksellä.
Itse haluaisin että duo peli olisi kahteen viimeiseen T peli lähtöön, se pitäis ehkä minutkin totosivulla pitempään.
T3 tai Raketti olis kanssa mukava lisä, aina ei kerkiä ja jaksa totosivulla maata ja tallillakin on käytävä, tulevaisuudessa ehkä vielä ahkerammin. :think:
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Heinä 2018 00:35

Tärkeä aihe.

Pienissä yksityiskohdissa on varmaan korjattavaa. Mutta yleinen valtakunnallinen TV-näkyvyys on ainut tapa välttää marginalisoitumista.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Masa V » 19. Heinä 2018 02:26

Aihe on tärkeä. Itse en osaa olla niin huolissani.. Toki vaihdot ovat pienentyneet ja olisivat pienentyneet kovassa pelikilpailussa joka tapauksessa, olisi tehty mitä ratkaisuja tahansa, mutta paljon pientä korjattavaa varmasti olisi. Mutta paljon positiivistakin on näköpiirissä.

Positiivisia huomioita:
- Olen ollut monena keskiviikkona paikan päällä Vermossa. Väkeä on selvästi enemmän kuin parina viime vuonna. Uusi katsomon ravintola + terassi on viihtyisä. Siellä tulee juteltua ihan tuntemattomienkin kanssa.
- Myös kesäraveissa on ollut mukavasti väkeä ja mukava tunnelma. Riksun ravit on elämys edelleen. Ruokatarjonta hyvää ja sielläkin on ymmärretty tehdä uusi tosi viihtyisä kesäterassi!
- Peli Ruotsiin vetää hyvin. Tämän positiivisuudesta voi olla toki montaa mieltä, mutta hyvä että vetää edes sinne ja voidaan sanoa ravien keräävän hyvin vaihtoa. Etenkin T-pelit on niin paljon paremmat ja helpommat jäädä voitolle Ruotsiin pelatessa, että tuntuisi hulluudelta pelata lauantaina jotain toto76-peliä, kun tarjolla on niin paljon parempia T-pelejä.
- Ihmisten suhtautuminen raveihin tuntuu varsin positiiviselta, raveissa on paljon nuoria(kin) ihmisiä paikalla! Pari vuotta sitten Vermossa tuntui, että yleisöpuolella paikalla olevat alle 30-vuotiaat ovat todellisia harvinaisuuksia. Nyt on aivan toisin!

Korjattavia asioita:
- T76 pois ja äkkiä! Tilalle ihan mikä tahansa peli, T75, T64 tai T65.
- Raketti myös Suomeen! Lisää välillisesti selvästi voittaja ja sijapelien vaihtoja! Lisäksi on helppo peli aloittelijalle seurata.
- T4 palautusprosentti Ruotsin tasolle.
- Raveissa oluen/siiderin/lonkeron hinta entistä alemmaksi. Tämä toisi enemmän väkeä paikalle kesäisin, kesällä hienossa säässä voisi joku saada työkaverinsa houkuteltua mukaan, jos se iso tuoppi maksaisikin vain 5 euroa. Kyllä siinä moni innostuu rennossa tunnelmassa pelaamisestakin.
- Hyvin hoidettuja, matalan kynnyksen hevoskimppoja lisää. Mutta noita lätkäkimppoja/kisoja ei voi olla joka vuosi, vaan vain yksi kerrallaan, vaikka loistava idea olikin.

Paljon muutakin korjattavaa on, tämä vain mitä näin alkuyöstä tulee äkkiseltään mieleen :D .
Kusetuskimppoja on sittenkin aika vähän, mutta esim. ht.netissä on välillä kummallistakin itkua eli ei olla ymmärretty, että on lopulta aika yleistä, ettei se hyväksi mainostettu varsa tule edes starttiin saati menesty - ilman että valmentaja/kimpanvetäjä/joku muu olisi huijari tai kusettaja.

Pelottavaa on toki sekin, että nyt ravit on valtiovallan armoilla eri tavalla kuin ennen. Epäsuotuisa hallitus (vihr + kok :) ? ) voisi käytännössä lopettaa raviurheilun Suomesta muutamassa vuodessa. Tyhmäähän se olisi, mutta etenkin nämä ns. markkinatalous-liberaali-vihreät voisivat sellaisen päätöksen tehdä. Vaikka se olisi kansantalouden kannalta tietenkin helvetin tyhmää. Mutta ei nämä ajattele kansantaloutta ja työpaikkoja yhtään pidemmällä tähtäimellä. Ja jos vaihdot romahtaa, niin yhä vaikeampaa on ravien rahanjakoasemaa puolustaa.

EDIT: Komppaan PJK:ta, yleinen tv-näkyvyys on todella tärkeä asia! Niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja PJK » 19. Heinä 2018 07:36

Konkretiaa: Mikäpä mahtaisi olla hinta, jos ostaisivat arki-iltoihin kymppiuutisten ja niiden urheiluosion väliin ravilähetyksen päivän Duolle. Palautusprosentti —> 80% ja aina päivän kovimmat lähdöt.

Ideaali olisi ma-pe, mutta jos hirveän kallista, niin parikin iltaa viikossa pitää lajin näkyvissä. Minuuteistakin voi tinkiä ja näyttää vaikka vain jälkimmäisen lähdön.kokonaisuudessaan.

Nelonen on niin uusi kanava, että en tunne sen ohjelmistorakennetta. Heilläkin lienee joku vastaava kohta kaaviossa, jonka osalta voisi myös kysyä hintaa.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Heinä 2018 11:37

Pelivaihtoja en ole seurannut, mutta jonkinlaista positiivista virettä on ollut ainakin Oulussa yleisömäärien suhteen. Maanantaina ilmoitettu yleisömäärä oli 1569, mikä oli paahtavassa hellesäässä melko mykistävä, kun ajattelin ettei tuonne lähde moisella kelillä kukaan. Eikä siinä välttämättä ollut edes valtavasti ilmaa, yleisöä oli silmämääräisestikin todella paljon. Lisäksi oli toimistolla puhetta, että aika paljon oli sellaista nuorempaakin porukkaa, mitä ei ole aiemmin näkynyt :thumb_up:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Elo 2018 10:47

For Nothing... kirjoitti:Viimeinen eikä vähäisin ongelmista on aneemiset ravit. Tänäänkin julkaistiin listat Kajaaniin ja Pihtiputaalle. Vuosikymmenen alussa ei olisi ollut puhettakaan, että tämmöisiä tynkäkisoja alettaisiin edes harkita ajaa, mallihan on kuin yhden monipoliyhtiön tuhoamasta Tanskasta. Kajaani on jo yhdet perunut, toista ei varmaan enää olisi perse kestänyt. Pihtipudas taas kahdet paikalliset, joten sielläkään ei ole varaa jättää vuoden kohokohtaa väliin. Viikonloppuna Haapajärvi ja Kalajoki ajoi melkoisen vajaat lähdöt ja maan päärata tekee sitä 52 viikkoa vuodessa. Ravikalenteri on toki pielessä, eikä siihen näytä tulevan muutosta, vaikka uutta ukkoa laitetaan asioita "järjestemään" ja puheet on kovat ennen työn aloittamista.

Myös Pihtiputaan toiset totoravit kärsivät hurjasta hevospulasta, aiheesta juttua: https://hevosurheilu.fi/ravit/raviuutis ... iian-kova/

Onhan tilanne nykyisellään kestämätön, raveja on selvästikin ihan liikaa tarjontaan nähden, mutta saa nähdä väheneekö ravipäivät siltikään ensi vuodeksi. Eihän kukaan kuitenkaan halua omista päivistään luopua...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Antti K » 08. Elo 2018 12:21

Raviurheilun tukijärjestelmässä on monenlaista ongelmaa, jotka estävät järkevän kehityksen. Osa ongelmista johtuu jopa EU-lainsäädännöstä, mutta osa on myös itse tehtyjä.

Raviratoja tuetaan kahdella tapaa eli palkintotuella, johon sisältyy myös motivointituki sekä toimintatuella. Palkintotuki tulee MMM:ltä ja se lähtee radoilta palkintoina takaisin hevosenomistajille. Käytännössä maakuntaradat maksavat palkintoja palkintotuen verran + mitä ovat saaneet kerättyä ennakkomaksuja kilpailuihin.

Motivointituki taas on kilpailupäivien määrään perustuva tuki ja saman profiilin päiville radoille sitä maksetaan yhtä paljon. Se siis perustuu kilpailupäivän muihin kuluihin kuin palkintoihin.

Ongelma numero 1 on, että ratojen oma varainhankinta pienentää toimintatukea. Jos hankit sponsorirahaa, niin siitä noin 20% jää radalle ja loppu 80% leikkaa toimintatukea. Tämä ei estä, mutta ainakin haittaa kovasti järkevää taloudenpitoa ja ehkäisee ahkeruutta.

Ongelma numero 2 on, että toimintatuki perustuu kilpailupäivien määrään. Siksi kilpailupäiviä kannattaa järjestää, vaikka siinä ei kokonaisuuden kannalta olisikaan järkeä. Toisaalta olen samaa mieltä, että toimintatuen pitää olla samansuuruinen eikä mikään automaatti, josta korkeilla kuluilla ja raskailla rakenteilla saa paljon takaisin, kuten vanhassa järjestelmässä jotkut eteläiset radat saivat.

Ongelma 3 on että motivointituessa on elementtejä, johon radan on erittäin vaikea itse vaikuttaa ja mikä pahinta pelivaihdot eivät ole siellä enää mittarina millään tapaa.

Ratkaisut
Kohta 1 on sellainen, joka on selvästi Juha Rehulan taustalta tulevan ihmisen heiniä. Pitää siis päästä tilanteeseen, että Hippos-talon ulkopuolella pykäliä tulkitaan niin, että työnteko kannattaa.

Kohta 2 laittaisin osan kilpailupäivistä huutokaupan kohteeksi tai laatumittareiden perusteella jaettavaksi. Siis kilpailupäivien perusrunko jaettaisiin Suomeen hevosmäärän ja kilpailijamäärän perusteella. Loput jaettaisiin kilpailemalla. Lisäksi haluaisin, että toimintatukeen vaikuttaisi myös toiminta kilpailupäivien ulkopuolella. Esimerkiksi rata-alueen treenikunnossa pitämien on erittäin kallista touhua ja sitä ei huomioida tuissa mitenkään.

Kohta 3 eli motivointimittarit on ainoa tapa, missä voi huomioida radan peliyhtiölle tuottaman hyödyn niin, että ratakin siitä jotain hyötyy. Muutenkin mittarit pitäisi laittaa oikeasti sellaisiksi, että ne mittaisivat alaa edistäviä asioita, niin että rata pystyy aidosti vaikuttamaan mittarin tuloksiin.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Elo 2018 22:29

Antti K kirjoitti:Ongelma numero 1 on, että ratojen oma varainhankinta pienentää toimintatukea. Jos hankit sponsorirahaa, niin siitä noin 20% jää radalle ja loppu 80% leikkaa toimintatukea. Tämä ei estä, mutta ainakin haittaa kovasti järkevää taloudenpitoa ja ehkäisee ahkeruutta.

Tää on kyllä jotain niin järjetöntä ettei sanat riitä :angry:

Oon miettinyt koskahan tulee päätöksiä Veikkauksen tuotonjaosta ensi vuotta koskien ja pysyykö ravien osuus 4%:ssa, niin vissiin huomenna tulee budjettiehdotus, joten elämme jännittäviä aikoja...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja PJK » 09. Elo 2018 00:21

Ruikonperä kirjoitti:
Antti K kirjoitti:Ongelma numero 1 on, että ratojen oma varainhankinta pienentää toimintatukea. Jos hankit sponsorirahaa, niin siitä noin 20% jää radalle ja loppu 80% leikkaa toimintatukea. Tämä ei estä, mutta ainakin haittaa kovasti järkevää taloudenpitoa ja ehkäisee ahkeruutta.

Tää on kyllä jotain niin järjetöntä ettei sanat riitä :angry:




Lähtökohtaisesti kikkailua ei pidä suositella, mutta kun sääntö on noin he....tin typerä, niin eikö ole kiertokeinoja?

Itsekin joskus loimilähtöjä sponssanneena en näe mitään eroa siinä, tulisiko minulle normaali sponssauslasku, lasku henkilökunnan VIP-lounaista tai vaikka 50 pääsylipusta, jos jompikumpi noista muista tulomuodoista ei häiritse raviradan toimintatukea.

Enemmänkin harmaalle alueelle meneviä ideoita nousee mieleen, kun asioita miettii, mutta jääköön julkaisematta.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Elo 2018 11:45

Ruikonperä kirjoitti:Oon miettinyt koskahan tulee päätöksiä Veikkauksen tuotonjaosta ensi vuotta koskien ja pysyykö ravien osuus 4%:ssa, niin vissiin huomenna tulee budjettiehdotus, joten elämme jännittäviä aikoja...

Käsitinkö allaolevasta linkistä nyt ihan oikein, että ravien "tukisumma" vain nousee entisestään, 1,5 miljoonalla 8-)

http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp ... :1:243:819:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 17. Elo 2018 09:28

Nyt tulee _iso_ mahdollisuus. Tarttui silmään, että suosituimman suomalaiskomedian, vaikka draamana sitä kait mainostetaan, Salattujen Elämien syksy tuo meille tutun uuden hahmon ammatin. Joku nuorehko jamppa on siinä raviohjastaja. Vaikka salkkarimaisesti vedettäis miten käteen tahansa tuo toteutus, niin satatuhatpäinen yleisö saattaa silti saada jotain ajatusta käydä tarkistamassa ravit paikan päällä. Voittaa kyllä kaikki nämä kauppakeskustöhöilyt ja tupe"tähdille" raviliigaosat 100-0. Lisäksi taitaa olla ihan pidempiaikainen mainosikkuna. En tiedä, onko tähän Veikkaus/Hippos onnistunut hahmon ammattiin myötävaikuttamaan, luulenpa ettei. Jospa kävisivät edes kerran raveissa kuvaamassa ja nuoret edustuskelpoiset ohjastajalupauksemme saisi vilahtaakaan ruudussa, niin Tamin sanoin, take my word, hyviä asioita tapahtuu!
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Masa V » 17. Elo 2018 15:40

For Nothing... kirjoitti:Nyt tulee _iso_ mahdollisuus. Tarttui silmään, että suosituimman suomalaiskomedian, vaikka draamana sitä kait mainostetaan, Salattujen Elämien syksy tuo meille tutun uuden hahmon ammatin. Joku nuorehko jamppa on siinä raviohjastaja. Vaikka salkkarimaisesti vedettäis miten käteen tahansa tuo toteutus, niin satatuhatpäinen yleisö saattaa silti saada jotain ajatusta käydä tarkistamassa ravit paikan päällä. Voittaa kyllä kaikki nämä kauppakeskustöhöilyt ja tupe"tähdille" raviliigaosat 100-0. Lisäksi taitaa olla ihan pidempiaikainen mainosikkuna. En tiedä, onko tähän Veikkaus/Hippos onnistunut hahmon ammattiin myötävaikuttamaan, luulenpa ettei. Jospa kävisivät edes kerran raveissa kuvaamassa ja nuoret edustuskelpoiset ohjastajalupauksemme saisi vilahtaakaan ruudussa, niin Tamin sanoin, take my word, hyviä asioita tapahtuu!


Joo, eilen oli Vermon uuden terassiravintolan avajaistilaisuus. Paikalla oli varsin vähän, ehkä 40-50 henkeä. Tuossa tilaisuudessa kerrottiin tarkemmin myös tästä Salkkari -yhteistyöstä. Aloite ideaan tuli Vermon raviradalta, ja MTV3 asiasta oli innostunut kuten myös Hippos. Näyttelijänä on Pekka Laihon poika, jonka nimeä nyt en muista... mutta sellainen nuori charmööri -hahmo ilmeisesti kyseessä. Kuvauksia on jo tehty Vermossa ja lisää tullaan tekemään. Ensin hahmo on "tallipoika", josta kai sitten tulee menestysohjastaja. On aivan sama, onko tarina ja raveihin liittyvät jutut täysin realistisia , pääasia että saadaan huomiota :D !

Tämä tuo varmasti MTV:n tuomana erilaisia faniporukoita tutustumaan Vermoon, suunnitelmia niistäkin jo oli.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Elo 2018 10:25

Masa V kirjoitti: Aloite ideaan tuli Vermon raviradalta, ja MTV3 asiasta oli innostunut kuten myös Hippos... ...On aivan sama, onko tarina ja raveihin liittyvät jutut täysin realistisia , pääasia että saadaan huomiota :D !

Näin kertoili myös Turpakäräjissä Hippoksen markkintointipäällikkö ja tosiaan Hippos oli laittanut rahaa likoon, että homma toteutuu. Veikkaan myös ettei todellakaan ole hukkaanheitettyä rahaa :thumb_up:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Marras 2018 21:43

Karua luettavaa oli uusimmassa HU:ssa vuoden totomyyntikehitys. T-pelit olivat sentään plussalla 0,3%, mutta muut pelimuodot tippuneet peräti 10 prosenttia :!: :-o

Perjantaina tuli Yle Puheelta mielenkiintoinen ohjelma aiheena vedonlyönti. Vieraina olivat sattumoisin ravihenkiset Jorma Vuoksenmaa ja Jari Vähänen. Jälkimmäinen sanoi, että ravipelien vaihdot eivät nouse tasan yhdessäkään maassa tällä hetkellä eli ei Suomi yksin tämän ongelman kanssa paini. Jopa Ranskassa vähennetään ensi vuonna ajettavien lähtöjen määrää yli tuhannella, koska peli sakkaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 14. Joulu 2018 18:38

Ruikonperä kirjoitti:Perjantaina tuli Yle Puheelta mielenkiintoinen ohjelma aiheena vedonlyönti. Vieraina olivat sattumoisin ravihenkiset Jorma Vuoksenmaa ja Jari Vähänen. Jälkimmäinen sanoi, että ravipelien vaihdot eivät nouse tasan yhdessäkään maassa tällä hetkellä eli ei Suomi yksin tämän ongelman kanssa paini. Jopa Ranskassa vähennetään ensi vuonna ajettavien lähtöjen määrää yli tuhannella, koska peli sakkaa.

Ranskassa tiputetaan myös palkintoja 10%. Eihän tuo hyvä ennusmerkki ole lajin tulevaisuutta ajatellen. https://www.is.fi/ravit/art-2000005932480.html
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 13. Touko 2019 13:04

Kauden 2018 raakadata on nyt luettavissa. Tai on voinut olla aiemminkin, mutta vihdoin muistin tätä kaivata eli hevostalous lukuina. Lukemat ovat korutonta kertomaa ja pitkälti sellaisia, mitä täälläkin on pohdittu.

Startanneet lämminveriset, laskua 208 hevosta eli 4,6% viime kauteen ja viiden vuoden aikana 402, 8,5%.
Putet, 71, 3,4% - 142, 6,5%
Astutetut lv-tammat 31, 1,9% - 345, 17,9%
Suomenhevosten astutusmäärät ovat nousseet viidessä vuodessa hieman, ennätystuloksellisesta toissa vuodesta tuli kuitenkin laskua.
Yksityishenkilöt omistajina 153, 6,4% - 1223 - 35,2%
Kimpat omistajina 236, 7,1% - 1025 - 24,9%
Hevosia maatiloilla 1790, 10,0% - 12 257, 43,5%
Maatilat, joissa hevosia 244, 8,5% - 1819, 41,0%
Amatöörivalmentajat 381, 7,0% kahden tilastoidun viime vuoden aikana 644, 11,4%
Ammattilaisia lopettanut 10 kpl tuona aikana.

Vaikka hevosmäärä putoaa "maltillisesti", niin omistajapuolen tilanne on aivan kestämätön, ellei amatöörejä saada takaisin lajin pariin. Yksinään on nykyään aivan liian kallista omistaa hevosia, jos ne ovat muualla treenissä, mikä selittää osan tuosta järkyttävästä kuopasta, mutta kun kimpoissa tilanne ei ole yhtään parempi! Kyllä tämä sanattomaksi vetää, kun samalla palkinnot on suurempia kuin koskaan. Pitäisiköhän rahakasaa jakaa vähän tasaisemmin, ettei rikkaat saa ylisuuria kuormia. Luvut on niin pysäyttäviä, etten saa mitään järkevää tekstiä tähän edes aikaa, pitää vetää happea.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja TeroTapio » 13. Touko 2019 22:34

Sitähän se taitaa olla noiden palkintojen kanssa, parhaille kaikki ja lopuille lämmintä kättä. Ymmärrän kyllä että niille paremmille pitääkin maksaa hieman enemmän mutta kohtuus kaikessa. Omalta kohdalta voin sanoa että vaikka hevoseni parantavat vuosi vuodelta niin kyllä tyhjä jää silti tulokseksi. Muutkin parantavat ja kun kaikki kulut nousevat vuosi vuodelta niin ei parantuneet palkinnot auta yhtään. Tämä näin vieraalla treenissä pitävän omistajan näkökulmasta. Ainoat jotka näyttävät voivan hyvin ovat eläinlääkärit, näytä heille hevosta ja saat heitellä heti satasia. En tiedä, onko syynä osaamattomat valmentajat vai yleinen hintataso, mutta viidenneksen kuluista saat varata "konitohtorien" palkitsemiseen.
Niinpä, ei paljon naurata kun viiden vuoden päästä ajellaan puolet nykyisistä lähdöistä ja nekin vajaana. (tosin luultavasti ilman minimaalista osallistumistani) Tähän asti on radalla ollut näitä vanhoja ikäluokkia vielä yrittämässä mutta pian ei enää ole.
TeroTapio
 
Viestit: 25
Liittynyt: 12. Maalis 2010 23:49

Re: Suomen raviurheilu tuhon tiellä (?)

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Loka 2019 15:26

https://twitter.com/JohtavaS/status/1182897007100387328

Erittäin mielenkiintoisia lukemia tuossa laskelmassa. Ravipelien osuus on siis noin 3 prosenttia pelikatteesta eli raviurheilu saa tällä hetkellä paljon enemmän kuin "ansaitsisi".

Elämme kyllä todella mielenkiintoisia aikoja tällä hetkellä tuon case Veikkaus-kohun myötä ja se koskettaa raveja isosti.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron