Tallikahvion seinäkalenteri

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Harri H » 09. Kesä 2016 12:26

Olen nyt hieman ajoissa liikkeellä, kun vuotta on vielä puolet jäljellä, mutta aikainen mato linnun nappaa, vai miten se menikään? :) Eli, olisiko foorumilaisilla mielenkiintoa seinäkalenteri-projektiin? Minulla on jo visio, missä esimerkiksi heinäkuun kuvassa Tallikahviolaiset poseeraavat aamuyöllä neljän aikaan Akuliinan terassilla tuhannen tuiskeessa ja joulukuun kuvassa on Ruikonperä pukeutuneena joulupukiksi, anonymiteettinsä suojaamiseksi. Ei vaan, vaikka tämäkin olisi hyvä idea, niin todellisuudessa ajattelin, että kuukausien kalenterikuvissa voisi olla Tallikahviolaisten valitsemia hevosia, eli tähän topiciin voisi esittää toiveita pidemmänkin listauksen, niin minä sitten loppupeleissä poimisin sopivan kattauksen, vähän senkin mukaan mistä löydän helposti kuvia, joiden käyttöoikeuksien perään voisin kysellä.

Kiinnostuneitahan tämä vaatisi runsaasti, koska ajatuksena olisi, että näitä tilaisi reilumman erän ja joitain kappaleita myös promo-tarkoitukseen, eli esimerkiksi erilaisiin kilpailuihin sosiaalisessa mediassa tai jopa raviradoilla. Lähtökohtaisesti voisi 20 kalenterin tilausta pitää ihan ehdottomana miniminä ja jos ajattelee, että hintahaitari menisi 20-25 euron hujakoille per kalenteri, niin pystyisi kattamaan kulut (kuviakaan tuskin saa ilmaiseksi) ja muutamia ylimääräisiä kalentereita. Tämähän voisi olla jopa monelle ravi-ihmiselle hyvä lahjaidea, perus seinäkalenteri hienoilla raviaiheisilla kuvilla. Toki Hevosurheilulla on myös omansa, mutta se on sivuseikka se, Tallikahvion kalenterista tulee hienompi ;)

Onko mitään ideaa? Syksyllähän näitä voisi alkaa jo suunnittelemaan & tilailemaan, jos saadaan innokkaita mukaan.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 09. Kesä 2016 13:56

Ei tuo hassummalta kuulosta koska kysehän ei ole busineksesta vaan tuottaa palstalaisten tilaustuotoilla matskua tallikahvio-promoja varten.Busineksenahan tuo on(tai siis olisi) täysin tasoa 'tuulen huuhtoma perse'.Mut joo,kuulostaa fiksulta.ja kai takakanteen mahtuis vaikka se kuva tallikahviolaisista luovuttamassa kesän 2016 moccamastereita.siihen aikaan päivästä ei ees olla tuhannen tuiskeessa,tuskin sadankaan?mahdollisesti viidenkympin tuiskeessa?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Chocolate » 09. Kesä 2016 15:42

Mainio idea!

Kuvatoiveina tuli hakematta mieleen:
Huhutaro & Köpa Ahonen
Taisto & Tuulensuvi
Emma <3
Rosimo :kippis:
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Kesä 2016 15:57

Chocolate kirjoitti:Mainio idea!

Kuvatoiveina tuli hakematta mieleen:
Huhutaro & Köpa Ahonen
Taisto & Tuulensuvi
Emma <3
Rosimo :kippis:

Tuulensuvi tuli heti itselle mieleen. Rosimo hyvä idea myöskin :thumbup1:

Miten olisi RaahenTiikeri Mick Jaggeriksi pukeutuneena?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 09. Kesä 2016 21:11

Koko kalenterihanke on tuhoontuomittu jos siihen meinataan saada kuva hymyilevästä Rosimosta.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Stayer » 09. Kesä 2016 23:03

Hauska idea! Kyllähän siinä pitäisi tallikahviolaisten omia hevosia esiintyä, ehkä vähän rennommissa merkeissä vaan. Otetaan yksi otos Mr Juankoskella, siellä saadaan useita kahviolaisten hevosia kuviin...!
Stayer
 
Viestit: 497
Liittynyt: 21. Loka 2009 18:11

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Masa V » 09. Kesä 2016 23:26

Onhan tuo aika hauska idea! :clap:

Yhdessä hevoseläimiin liittyvässä yhdistyksessä ovat tehneet laadukkaan seinäkalenterin jo vuosia, hinta jäi käsittämättömästi 10 euroon, vaikka kalenteri on iso ja laadukas. Luulen että siinä painosmäärä 100-200 luokkaa.

Tallikahvion kohdallakin olisi mahdollista myydä kalentereita jopa 100-200, kunhan vaan jokainen sitoutuisi ostamaan vähintään 5 ja sitten lahjoittaisi niitä pakkojoululahjoina vaikkapa sukulaisilleen ja jonkun veisi työpaikallekin.

Kuvat ei vakavasti puhuen ole ongelma, monella on paljon kuvia omista hevosista tai muuten tallikahvioon läheisesti liittyvistä hevosista, ihmisistä ja tilanteista :) ... Kaikki vaan kuvia ottamaan. Sitten vaan kuvat keskitetysti vaikkapa Harrille, joka sitten ylituomarina tekisi valinnat. Ihan varmasti löytyisi 12 riittävän hyvää ja monipuolista kuvaa.

Ja kamera mukaan varikolle, niin kyllä se Rosimo sieltä hymyn irrottaa :D

Nämä valmiskalenterifirmat ei ole kovin halpoja, mutta käsittääkseni tuo tietämäni yhdistys painattaa ne jollakin painotalolla. Ja kun ne lähettää sinne käsiteltyinä, valmiina sivuina, niin ei maksa paljon. Toki ei ole ihan yksinkertaista, mutta jotenkin luulen että täällä on riittävästi dataosaamista.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Chocolate » 10. Kesä 2016 12:59

Valitettavasti en osaa linkittää mutta nyt on Hevosurheilun Facebookissa makea kuva Rosimosta! Sopisi niin kalenteriin kuin Tiikerin luolaan sisutuselementiksikin!
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Krauta » 10. Kesä 2016 13:35

Viimeksi muokannut Krauta päivämäärä 10. Kesä 2016 17:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 10. Kesä 2016 15:52

W A U !!! 8-) :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 10. Kesä 2016 16:15

Jumankauta, tuon kuvan voisi laittaa vaikka jokaiselle kuukaudelle! :mrgreen:
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Masa V » 10. Kesä 2016 19:33

Ei voi olla totta.. :D
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Pouhou » 11. Kesä 2016 13:23

Mainio ajatus tämä kalenteri. :thumbup1:

Yhdestä valjakosta olis pakko saada kuva kalenteriin: Jack Daniel ja Tiina Valtonen.
Keulaan ja kukat!
Pouhou
 
Viestit: 619
Liittynyt: 17. Elo 2009 00:02

Re: Tallikahvion seinäkalenteri

ViestiKirjoittaja Krauta » 11. Kesä 2016 19:10

Säkäri
Avatar
Krauta
 
Viestit: 758
Liittynyt: 07. Helmi 2016 15:18
Paikkakunta: Lappee


Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron