Kuninkuusravit

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Elo 2016 10:28

Tellu kirjoitti:No tuli ensimmäinen vieskeriläinen ravikuningas.

Taitaa olla ravikuninkuuden jälkeen suurkilpailuista enää Suur-Hollola, joka on vieskeriläisiltä voittamatta? Toki myös nykymuotoinen Pohjoismaiden Mestaruus, mutta sitäpä ei ole mikään suomenhevonen voittanut, vaikka kerran jo tuuletettiin...

Veikkaanpa, että kuninkuusraviviikonlopun menestyksien myötä Viesker ottaa nyt ensimmäisen voittonsa isäoripörssissä mitä tulee yhteenlaskettuun voittosummaan.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Elo 2016 10:58

Oli jälleen hienot kuninkuusravit. Vitter oli positiivinen yllätys ja iso osa kuninkuudesta menee myös Forssin huikean rohkeille ajosuorituksille. Jos olisi lähtenyt kiriin samaan aikaan kuin useimmat ohjastajat varmaan olisivat tehneet (eli liian aikaisin), niin kokonaiskisan voitto olisi todennäköisesti jäänyt haaveeksi. En tosiaan heti edes tajunnut tuota teidän oivallusta, että VItter tosiaan on ensimmäinen Vieskerin jälkeläinen kuninkaana :clap: . Välähdys oli todellinen valopilkku näihin kisoihin, Korjuksen ennakkoluulottomat ajosuoritukset oli kisan piristys.

Tammapuolella Saaga S oli odotetusti paras, mutta ei läheskään niin ylivoimainen mitä ajateltiin, kun Akaasia pisti tosissaan hanttiin.

Mielenkiintoiset kisat. Jonot olivat totokassoille ja baareihin kohtuullisen lyhyet, ainoa pieni miinus ehkä avauspäivän valtavat jonot nonstop-busseihin. Ruokapisteissä taisi ajoittain jonot olla turhan pitkät ja hinnat kalliita, mutta itseä ei tämä koskenut, eihän kunkkareihin syömään tulla :D

Kilpailuissa ainoa mitä voi moittia, oli huono vai oliko vaan huonosti ajettu lähtöauto. Mutta kokonaisuudessaan Turku onnistui hienosti :thumbup1:
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 01. Elo 2016 11:04

Harrilta hyvät jälkianalyysit joka kilpailijasta.Jonkinlaiset ylimääräiset huomiot ansaitsevat-harrinkin moraalisena voittajana pitämä-Akaasia/M.Hietanen.Operoi kyllä kovalla tasolla ja yllätti kyllä allekirjoittaneen 'että ihan noin kova'.Ok,Saaga ei ihan parhaimmillaan,mut se ei vie mitään pois Akaasian kovista tuloksista.Ja sit toisena huomiona Välähdys/Korjuksen ennakkoluuloton 'tiedän mitä teen'ajaminen.Kovat oli näytöt isojen joukossa.Ja on ihan valmis avoimelle tasolle pienen huilin ja totuttelun jälkeen.Tuo lähtönopeuden löytyminen lupaa hyvää.Kestoa ja kilpailuhaluahan tällä jo on.Ties kuinka supersuper-ori tästä vielä tulee?Voittaa valiodivisioonan 5 ekalla yrittämällä?Ja parhaat vuodet on tolla iällä vielä kaukana edessä.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Neliveto » 01. Elo 2016 11:38

Selvästi Masan kanssa oltu samoissa kunkkareissa :) . Järjestelyistä jäi mieleen samat asiat, eli jonottaa ei tarvinut kuin lauantaina keskustan bussiin, johon jonoa sitten riittikin ja ruokapuolella laatu ei aina kohdannut hintaa. Muuten täydet pisteet Turulle :thumbup1: .

Pääkilpailussa jäi tosiaan mukavasti jossiteltavaa. Ei olisi ollut suuri vääryys, vaikka Akaasia olisi saanut päätösmatkalla tehtyä kaksi kymmenystä enemmän eroa Saaga S:ään. Huimaa kehitystä Akaasialta, kun ennen ainakin allekirjoittaneen mielestä melko tavallinen tamma kukistaa kahdesti alun perin suvereenina pidetyn Saagan. Orien puolella taas pitkä matka olisi voinut olla aika lailla erilainen, jos Välähdys ei olisi laukannut maililla.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Elo 2016 14:28

Aika hurja juttu muuten, että Vitterin kuninkuus taitaa olla ensimmäinen romanivalmentajan/omistajan voittama.

EDIT: Ainakin tässä jutussa mainitaan, että olisi ensimmäinen romanien seppele

http://www.iltasanomat.fi/ravit/art-2000001231760.html
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Kädetön » 02. Elo 2016 15:05

Masa V kirjoitti:Aika hurja juttu muuten, että Vitterin kuninkuus taitaa olla ensimmäinen romanivalmentajan/omistajan voittama.

Näinhän se on. Aiemmin ovat menestyneet Hedmanin hevoset. Tähti-Tili oli kolmas 2001 Turussa ja Tähtihuvi toinen Lahdessa 2003.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Elo 2016 15:31

Vitter tuntuu rikkovan jos jonkinnäköisiä ennätyksiä ja rajapaaluja, tuossa taas yksi :D Yllättävän vähän suurkilpailujen kunniataulukoista löytyy romanien hevosia, viime vuosilta ei tule mieleen Vitterin lisäksi kuin Express Type. Ainakin itellä sellainen tunne, että romanien hevoset eivät kovin kovin pitkään parrasvaloissa viihdy, mutta toki kauppamiehinä osaavat myydä hevosen kun markkina-arvo on kohdillaan :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 02. Elo 2016 18:07

Ja jotta jotain positiivistakin sanotaan romaneista,niin 'hevosmies' ja 'laittomies' maineellaan ajautuvat usein ongelma-ja rikkoontuneitten hevosten laittelijoiksi.Varsinaisia suurkilpailujuttuja en muista,mut kyllä keijo svart (vai mikä sen etunimi oli?)teki ihan kivaa jälkeä(muuramessa?)ennen ruotsiin lähtöään.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Touho » 02. Elo 2016 19:06

En tiedä muista, mutta mua vähän kyllä ärsyttää, että tästä nyt koitetaan tehdä jotain "rotukuninkuutta".. Miksei voi vaan kehua hevosta ja unohtaa, mihin vähemmistöön taustajoukot kuuluvat.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja nipa » 02. Elo 2016 19:20

Touho kirjoitti: Miksei voi vaan kehua hevosta ja unohtaa, mihin vähemmistöön taustajoukot kuuluvat.

Aivan naulan kantaan. Kyllä enemmistö on sitä mieltä, että taustat ovat parasta unohtaa - ainakin jos vähemmistö on romanit. Ei ihme että Ruotsiin pelaaminen lisääntyy ja kahvipakettiravit lähenevät. :angry:
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 02. Elo 2016 21:56

Ainahan taustatkin näissä median valokeilaan joutuvat,ja kun kun nyt sattuu kyseessä olemaan erittäin pieni vähemmistö,niin tottahan toki siitä juttua saadaan...venäläis-virolais-tai somalitaustainen ravikuningas olisi varmaan väestötilastollisesti raakasti todennäköisempi kuin romani.eikä saamelaistaustainenkaan paljon jälkeen jää.Minusta on ihan hienoa,että ristiriitaisia(ja paljoltikin negatiivisia)tunteita herättävä kansanosa saa positiivista huomiota.mutta tottakai,hevonenhan tässä tärkein on.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja tavis » 03. Elo 2016 15:36

No mä sanon tähän että siihen nähden miten aktiivisia romanitaustaiset ovat raviurheilussa, ja miten paljon osallistuvat koko ravitalouteen kaikissa rooleissa, niin se jo sitten aikakin tulla esiin tällaisessa yhteyssä. Hieno juttu ja erittäin ansaittu.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja nipa » 03. Elo 2016 15:54

Joo, sarkasmi sarkasmina. Maanantaina riemuitsi Laajasalossa Romano boodos-myyjäni: kerrankin meni ravikuninkuus oikeaan osoitteeseen, kun Jalmari ja Sabrina ovat niin tavallisia ihmisiä. Se tässä minusta aikuisen oikeasti oli erikoisen hienoa, että kuninkuusseppele meni Jalmarin vanhempien haudalle ja kymmenykset Vitterin voittorahoista kuin ennenkin Romaniaan romanikerjäläisille. Niinkuin se Jalmari sanoi: antavan käsi ei ole koskaan tyhjä. <3
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 04. Elo 2016 18:39

Hilun-Mestari kai voidaan lukea myös vahvasti romanitaustaiseksi (Valde Lindeman) Kunkkareissa pärjänneeksi hevoseksi. 80-luvun alussa (83?) Kuopiossa varahevosena mukaan päässeenä taisi olla kolmas kokonaiskilpailussa Sarkolan Sepon taiten ohjastamana.

Monissa kirjoituksissa eri areenoilla on mainittu Saaga S:n suorittaneen hiukan alavireisesti, mutta olen pikkasen eri mieltä ja koitan tätä mielipuoltani myös jotenkin perustella. :facepalm:

Ensinnäkin kokonaisajat, vaikka eivät suoraan verrannollisia olekaan, niin olivat viimevuotista sekunttitolkulla paremmat ja muut jäivät suunnilleen yhtä kauas Saagan taakse kuin vuotta aiemminkin. Lukuunottamatta erästä AKAASIA nimistä hevosta, joka tuli suurimmalle osalle palstalaisiakin täysin puskista, Kädetön (tietenkin) ja supaseppä olivat sen suhteen kai ainoina kartalla. Mielestäni siis Saaga S suoritti täysin omalla tasollaan, mutta Akaasian yllättävän hyvät (erinomaiset) esitykset vähän vääristävät kuvaa.

Toiseksi ero kokonaisajoissa oriiden ja tammojen välillä, vaikka nämäkään eivät mitenkään absoluuttisesti ole verrattavissa keskenään. Verrattaessa esimerkiksi Köppisen ja Suivikkaan aikoja Saaga S:n aikoihin, niin ero viimevuotisiin on huikea Saaga S:n eduksi. Jos joku Turussa alisuoritti, niin Jokivarren Kunkku (ehkä vähän odotetustikin) eikä suinkaan Saaga S. Puhuminen Saaga S:n alisuorittamisesta vie, ainakin omasta mielestäni, pohjaa pois Akaasia erinomaisuudesta.

Tunnustan rehellisesti ja vilpittömästi, että omissa ennakkomietteissäni Akaasia ei saanut minkäänlaista huomiota ja lauantain jälkeenkin laitoin sen samanlaiseksi tähdenlennoksi Elias Intomielen kanssa, joten voinen kai sanoa olleeni ainakin puolittain oikeassa. :facepalm: Saaga S:lle ja Akaasialle täältä täydet 5 tähteä ja Akaasialle yllätyksellisyydestä vielä papukaijamerkkikin. :tuuletus: :thumb_up: :kippis:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Masa V » 04. Elo 2016 18:49

vivahd EERO kirjoitti:Monissa kirjoituksissa eri areenoilla on mainittu Saaga S:n suorittaneen hiukan alavireisesti, mutta olen pikkasen eri mieltä

Hyvä näkökulma. Kun toinenkin on todella hyvä, niin tuli ehkä aavistuksen virheellinen ja jopa Saaga S:n taustavoimien lausuma käsitys kuningattaren odotettua heikommasta esityksestä. Tosiaan, voiton niukkuus ei ollut Saaga S:n huonoutta, vaan juurikin Akaasian hyvyyttä. Muut jäivät yhtä kauas kuin aikaisemminkin,
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 04. Elo 2016 22:04

Ei mitään pois Akaasialta todellakaan, mutta oon taipuvainen sille kannalle ettei Saaga ollut likikään niin hyvä sunnuntaina kuin aiemmissa vuoden starteissa. Näyttikin todella vetelältä ennen mailia.

Tää oli vähän outo uutinen, kun Pyysalo kertoo "ison töppäyksen olleen lähellä", mutta sitten ei ole selitystä mikä se töppi oli :confused: http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... la/6012460
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja PJK » 05. Elo 2016 00:46

vivahd EERO kirjoitti:Hilun-Mestari kai voidaan lukea myös vahvasti romanitaustaiseksi (Valde Lindeman) Kunkkareissa pärjänneeksi hevoseksi. 80-luvun alussa (83?) Kuopiossa varahevosena mukaan päässeenä taisi olla kolmas kokonaiskilpailussa Sarkolan Sepon taiten ohjastamana.

Monissa kirjoituksissa eri areenoilla on mainittu Saaga S:n suorittaneen hiukan alavireisesti, mutta olen pikkasen eri mieltä ja koitan tätä mielipuoltani myös jotenkin perustella. :facepalm:

Ensinnäkin kokonaisajat, vaikka eivät suoraan verrannollisia olekaan, niin olivat viimevuotista sekunttitolkulla paremmat ja muut jäivät suunnilleen yhtä kauas Saagan taakse kuin vuotta aiemminkin. Lukuunottamatta erästä AKAASIA nimistä hevosta, joka tuli suurimmalle osalle palstalaisiakin täysin puskista, Kädetön (tietenkin) ja supaseppä olivat sen suhteen kai ainoina kartalla. Mielestäni siis Saaga S suoritti täysin omalla tasollaan, mutta Akaasian yllättävän hyvät (erinomaiset) esitykset vähän vääristävät kuvaa.

Toiseksi ero kokonaisajoissa oriiden ja tammojen välillä, vaikka nämäkään eivät mitenkään absoluuttisesti ole verrattavissa keskenään. Verrattaessa esimerkiksi Köppisen ja Suivikkaan aikoja Saaga S:n aikoihin, niin ero viimevuotisiin on huikea Saaga S:n eduksi. Jos joku Turussa alisuoritti, niin Jokivarren Kunkku (ehkä vähän odotetustikin) eikä suinkaan Saaga S. Puhuminen Saaga S:n alisuorittamisesta vie, ainakin omasta mielestäni, pohjaa pois Akaasia erinomaisuudesta.

Tunnustan rehellisesti ja vilpittömästi, että omissa ennakkomietteissäni Akaasia ei saanut minkäänlaista huomiota ja lauantain jälkeenkin laitoin sen samanlaiseksi tähdenlennoksi Elias Intomielen kanssa, joten voinen kai sanoa olleeni ainakin puolittain oikeassa. :facepalm: Saaga S:lle ja Akaasialle täältä täydet 5 tähteä ja Akaasialle yllätyksellisyydestä vielä papukaijamerkkikin. :tuuletus: :thumb_up: :kippis:

Sukuposti vahvisti muistikuvani, että Hilun-Mestari oli toinen. Se teki jo 3-vuotiaana SE:n voittaessaan Malja-ajon? Seinäjoella. Olisko ollut 36,5aly?
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Masa V » 05. Elo 2016 08:22

Ruikonperä kirjoitti:Tää oli vähän outo uutinen, kun Pyysalo kertoo "ison töppäyksen olleen lähellä", mutta sitten ei ole selitystä mikä se töppi oli :confused: http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... la/6012460

No ihan samaa mietin... "Kyllä sitä on tullut tässä mietittyä. Iso töppäys oli tosi lähellä ja periaatteessa ihan tyhmän asian takia."
Tekstissä kyllä mainittiin mahdolliseksi syyksi, että tamma oli tulossa kiimaan. Mutta ei kai se kiima ole tämä "ihan tyhmä asia", kun ei kai sitä voi ihan noin vain siirtääkään?
Mainittiin myös, että yleensä parantanut kilpailun edetessä ja nyt ei, eli olisiko sitten joku valmistautuminen mennyt pieleen?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Kädetön » 05. Elo 2016 10:41

Masa V kirjoitti:

Ovatko meinanneet antaa tammalle kiimankatkaisupiikin, mutta sitten tajunneet että siinähän on määrätty varoaika kilpailemisen suhteen?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Turun kuninkuusravit 2016

ViestiKirjoittaja Masa V » 05. Elo 2016 11:22

Kädetön kirjoitti:
Masa V kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Tää oli vähän outo uutinen, kun Pyysalo kertoo "ison töppäyksen olleen lähellä", mutta sitten ei ole selitystä mikä se töppi oli :confused: http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... la/6012460

No ihan samaa mietin... "Kyllä sitä on tullut tässä mietittyä. Iso töppäys oli tosi lähellä ja periaatteessa ihan tyhmän asian takia."
Tekstissä kyllä mainittiin mahdolliseksi syyksi, että tamma oli tulossa kiimaan. Mutta ei kai se kiima ole tämä "ihan tyhmä asia", kun ei kai sitä voi ihan noin vain siirtääkään?
Mainittiin myös, että yleensä parantanut kilpailun edetessä ja nyt ei, eli olisiko sitten joku valmistautuminen mennyt pieleen?

Ovatko meinanneet antaa tammalle kiimankatkaisupiikin, mutta sitten tajunneet että siinähän on määrätty varoaika kilpailemisen suhteen?

Jep, varoaika taitaa olla 4 vrk. Ehkä juuri tästä onkin kysymys?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron