KILPAILU: Jokimaan Toto76

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Harri H » 22. Tammi 2016 19:57

Ja kilpailua pukkaa! Huomenna ravataan Jokimaalla Toto76-divisioonafinaalit, joten kisan kohde suuntautuu tällä kertaa sinne. Kaikillahan on aina olevinaan tietoa, mitkä hevoset lähdöissä pärjäävät, joten käännetään asetelma päälaelleen ja haetaan niitä, jotka eivät pärjää!

Kilpailijan tulee etsiä jokaiseen Toto76-lähtöön vähintään yksi tai maksimissaan kolme hevosta, minkä ei usko sijoittuvan totoon. Mikäli veikattu hevonen jää totosijojen ulkopuolelle, saa kilpailija hevosen Toto76-prosenttien mukaiset pisteet (pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun, pl. kaikki 0-1% pelatut pyöristyy yhteen). Mikäli taas veikattu hevonen sijoittuu totoon, virheen merkiksi tarjoillaan miinuspisteet samaan tapaan prosenttien mukaan. Siinä siis pohtimista, vetääkö varman päälle vai ottaako isompaa riskiä. Parhaan kokonaissaldon kerännyt on kisan voittaja.

Palkinnoksi kisan voittajalle 30 euron arvoinen Presentcard.fi -Superlahjakortti.

Kisan deadline on lauantai 23.1.2016 klo 15:30 ja rivejä voi laittaa suoraan tähän ketjuun.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja PJK » 22. Tammi 2016 20:07

Cousin Bowl, Huimariina, Fiery Sid
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Harri H » 22. Tammi 2016 20:31

Jokaiseen T76-lähtöön 1-3 hevosta, alleviivasin sen nyt tuohon avausviestiinkin, niin ei mene ohi :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 22. Tammi 2016 21:43

eli onko homman nimi siis se,että voi ottaa vaikka 3 jokaiseen lähtöön ja näin riskillä koittaa kaapata suurempia prosenttiosuuksia?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Kädetön » 22. Tammi 2016 22:28

Vaikuttaa liian vaikealta kisalta vänrikille ja pioneerille. Tuleeko joku majuri seuraavaksi ihmettelemään kisan sääntöjä :facepalm:
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja PJK » 22. Tammi 2016 23:13

No, voi kauha ja lusikka.

Päätin olla tormakkana ajoissa, mutta en sitten hahmottanut sääntöjä. Palataan asiaan huomenna.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja supaseppä » 22. Tammi 2016 23:51

L1 / 6,11,12 (-5, +1, -8 = -12)
L2 / 6,11,12 (+4, +4, +7 = +15)
L3 / 6,11,12 (+6, +2, +1 = +9)
L4 / 6,11,12 (-2, +4, +2 = +4)
L5 / 6,11,12 +3
L6 / 6,11,12 +14
L7 / 6,11,12 +6

Saldo +37
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Tammi 2016 00:05

RaahenTiikeri kirjoitti:eli onko homman nimi siis se,että voi ottaa vaikka 3 jokaiseen lähtöön ja näin riskillä koittaa kaapata suurempia prosenttiosuuksia?


Voi ottaa vaikka kolme ja paljon pelattuja, mutta kuten avausviestissä lukee, niin myös miinuspisteitä tarjotaan, eli riskit kasvaa samalla. Minä luulin, että nämä säännöt on aika yksinkertaiset, mutta näemmä en osannut tälläkään kertaa muotoilla lauseita tarpeeksi selkeäksi :shock:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Masa V » 23. Tammi 2016 01:53

L1 7,11 (+8, +1 = +9)
L2 6,16 (+4, +1 = +5
L3 3,8 (+8, +1 = +9)
L4 6,7,8 (-2, +7, +1 = +6)
L5 5,8 +5
L6 1,2,3 +9
L7 4,11 -15

Ihan hatusta nämä vedetty...

Saldo +28
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 23. Tammi 2016 08:00

Nyt on kiire, joten pelkillä numeroilla. Kädetön voinee kertoa mihkä meen. :facepalm: :thumb_up:

I 4-6-12 (+7, -5, -8 = -6)
II 4-6-12 (+6, +4, +7 = +17)
III 3-6-10 (+8, +6, +2 = +16)
IV 3-7-11 (+25, +7, +4 = +36
V 1-3-8 +15
VI 1-4-9 +9
Vii 4-7-12 -6

Saldo +81
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Neliveto » 23. Tammi 2016 09:58

Hyvin ideoitu kisa ja kyllä nuista säännöistä selvän saa :)

T76-1: 4 Naomi WIbb, 7 Dream And Hope (+7, +8 = +15)
T76-2: 3 Classic Photo Maid, 6 Angry Bird, 10 Sunrise Game (+2, +4, +1 = +7)
T76-3: 2 Rokin Maxi, 6 Pikku Hyvä, 11 Eicku (-2, +6, +2 = +6)
T76-4: 3 Velvet Girl, 11 Sahara Hotshot (+25, +4 = +29)
T76-5: 2 Huimariina, 8 V.G. Vipori -39
T76-6: 2 Misty Ray, 11 Racehill Victory +9
T76-7: 1 Up Up and Away, 7 Classic St Pat -19

Saldo +8
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 23. Tammi 2016 12:38

76-1: 7.Dream and Hope,9.Wasa Warrior (+8, -40 = -32)

76-2: 10.Sunrise Game,16.An-Anna Bella (+1, +1 = +2)

76-3: 4.Hermanni Totki (+1)

76-4: 1.Evelyn Index,9.Nu i Nu (+1, +18 = +19)

76-5: 5.Hexan Voksu,9.Passiton,10.Tesantti +4

76-6: 8.Ripasso Classico +1

76-7: 7.Classic St.Pat,9.Yahuu Hoss +8

Saldo +3
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Stayer » 23. Tammi 2016 13:05

L1: 2 Max Smith, 3 Wild Coltsin, 6 Twilight Vixi (+1, +4, -5 = 0)
L2: 1 Eyebelieve, 2 In Ice Princess, 3 Classic Photo Maid (+1, +1, -2 = 0)
L3: 3 Palomestari, 6 Pikku Hyvä, 10 Rouva Kaasu (+8, +6, +2 = +16)
L4: 2 Pazzo Lindy, 10 Vind Farming, 11 Sahara Hotshot (+5, -3, +4 = +6)
L5: 2 Huimariina, 9 Passiton, 15 Vinkan Hovi -42
L6: 2 Misty Ray, 5 Elliot Web, 9 Midnight Mover -14
L7: 4 Fiery Sid, 5 Bory, 9 Yahuu Hoss -9

Saldo -3
Stayer
 
Viestit: 497
Liittynyt: 21. Loka 2009 18:11

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Penkkitopi » 23. Tammi 2016 13:57

L1: 1 Cousin Bowl, 7 Dream And Hope (+9, +8 = +17)
L2: 11 Ariel Hope, 9 Polly, 16 An-Anna Bella (+3, +4, +1 = +8)
L3: 11 Eicku, 12 Mökin Tähti, 10 Rouva Kaasu (+2, +2, +1 = +5)
L4: 3 Velvet Girl, 7 Mountain Cleaver, 2 Pazzo Lindy (+25, +7, +5 = +37)
L5: 8 V.G. Vipori, 14 Helmen Vili, 12 Krimori +5
L6: 3 Misery's Crown, 12 Frank The Tank, 11 Racehill Victory +2
L7: 12 Kentucky Love, 11 Westcoast Spider, 8 Desdemona Boko +11

Saldo +85
Penkkitopi
 
Viestit: 787
Liittynyt: 19. Elo 2014 19:52

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja seuraaja » 23. Tammi 2016 14:06

I 1, 3, 6 (+9, +4, -5 = +8)
II 5, 9, 11 (+1, +3, +4 = +8)
III 3, 6, 11 (+8, +6, +2 = +16)
IV 3, 8, 11 (+25, +1, +4 = +30)
V 1, 5, 8 +10
VI 1, 2, 12, +3
VII 5, 7, 8 +17

Kiva kisa, kiitos!

Saldo +92
Avatar
seuraaja
 
Viestit: 915
Liittynyt: 01. Tammi 2016 17:08
Paikkakunta: kotirata Keskinen

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 23. Tammi 2016 14:16

1: Brilliant Player, Twilight Vixi, Dream And Hope (+3, -5, +8 = +6)
2: In Ice Princess, An-Anna Bella, Sunrise Game (+1, +1, +1 = +3)
3: Pikku-Hyvä (+6)
4: Mountain Cleaver, Twist Shadow (+7, +1 = +8)
5: Kemun Tutu, Tesantti, Krimori +3
6: Frank The Tank -5
7: Green Pepper, Yahuu Hoss +3

Saldo +24
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 23. Tammi 2016 14:33

1: Pokerchip Dell, Red Diamond Via, Sivori Effe (+1, +1, -8 = -6)
2: Sunrise Game, Duquesa, An-Anna Bella (+1, +1, +1 = +3)
3: Kervis, Ilon Ari, Mökin Tähti (+1, +1, +1 = +3)
4: Evelyn Index, Mountain Cleaver, Twist Shadow (+1, +7, +1 = +9)
5: Tesantti, Aki-Vei, Krimori +3
6: Hamis Fameraiser, Misty Ray, Ripasso Classico +9
7: Harmi's Frido, Green Pepper, Desdemona Boko +10

Saldo +31
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Harri H » 23. Tammi 2016 15:49

Kokeillaanpa itsekin, toton ulkopuolisena kisaajana :)

T76-1: Cousin Bowl, Dreambow (+9, +8 = +17)
T76-2: Angry Bird, Flight April (+4, +7 = +11)
T76-3: Rokin Maxi, Palomestari (-2, +8 = +6)
T76-4: Pazzo Lindy, Tip Chip (+5, +2 = +7)
T76-5: Kupori +7
T76-6: Hamis Fameraiser, Frank The Tank 0
T76-7: Fiery Sid -16

Saldo +32
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja Tellu » 23. Tammi 2016 15:50

1. 1 Cousin Bowl, 6 Twilight Vixi, 11 Red DIamond Via (+9, -5, +1 = +5)
2. 1 Eyebelieve, 5 It's My Victory, 10 Sunrise Game (+1, +1, +1 = +3)
3. 4 Hermanni Totki, 5 Tinon Tykki, 7 Kervis (+1, +1, +1 = +3)
4. 1 Evelyn Index, 6 Love de Villeneuve, 8 Twist Shadow (+1, -2, +1 = 0)
5. 1 Nopsan Vauhti, 3 Kupori, 8 V.G. Vipori +15
6. 2 Misty Ray, 6 Vincere, 11 Racehill Victory +12
7. 6 Green Pepper, 7 Classic St Pat, 11 Wetcoast Spider +8

Saldo +46
Tellu
 
Viestit: 204
Liittynyt: 05. Joulu 2013 20:17

Re: KILPAILU: Jokimaan Toto76

ViestiKirjoittaja PJK » 23. Tammi 2016 16:02

1. Lähtö: 1,5,11 (+9, +3, +1 = +13)
2. Lähtö: 6,11,16 (+4, +4, +1 = +9)
3. Lähtö: 3,8,12 (+8, +1, +1 = +10)
4. Lähtö: 2,5,12 (+5, +2, +2 = +9)
5. Lähtö: 2,7,12 -40
6. Lähtö: 6,8,11 +10
7. Lähtö: 4,6,7 -9

Saldo +2
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron