Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Touho » 26. Kesä 2015 14:59

RaahenTiikeri kirjoitti:tuo vuosi on aika kova kolaus juuri nousuun päässeelle ammattilaiselle.Mutta aikoo valittaa ja vedota myös vuoden 2006 amatööri-keissiin.
Jotenkin tuntuu,että tuo kytölän antama selitys-kaakaon juottaminen ruokahalun parantamiseksi-saattaa pitääkin paikkansa.Kun jos siellä kofeiinia ois tarkoituksellisesti käytetty,niin kyllä sitä ois muistakin löydetty.Ja oletan,että Kytölän hevosia todella on,sattuneesta syystä,testattu tänä vuonna.

No tuo selitys juuri nimenomaan saa koko keissin kuullostamaan ihan naurettavalta ja epäuskottavalta. Kaakaossa ei itseasiassa edes ole kofeiinia vaan teobromiinia ja sitäkin niin vähän, ettei koko asiasta olisi noussut minkäänlaista haloota, jos tuo selitys pitäisi paikkansa. Tuommoista vuoden kilpailukieltoa ei nimittäin kovin helposti ammattivalmentajalle langeteta. Kofeiinia on pitänyt olla aika iso määrä veressä, kun tuollainen kielto laitettiin ja sitä sinne hevoseen ei ihan vahingossa saa. Ja kaiken muun lisäksi kofeiini nimenomaan vähentää ruokahalua, eikä sitä lisää.

Mun mielestä kielto voisi olla jopa kovempi, koska rike on selkeä ja selitykset ontuu. En olisi Kytölästä uskonut.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 26. Kesä 2015 15:19

kaakaossa on itseasiassa kofeiinia sekä teobromiinia joka muuten lienee koirille se myrkky,jonka takia koiria joulunaikaan ajautuu eläinlääkäreille suklaita syötyään.
Mutta tuo on kyllä totta,että ei kaakaota juottamalla isoja pitoisuuksia kofeiinia saada.Sitä en sitten tiedä,että miksi kofeiinia ei ole löytynyt kytölän muista hevosista,mikäli sillä tietoisesti doupattaisiin.

Kofeiini vaikuttaa eri nisäkkäillä erilailla ruokahaluun,esimerkiksi ihmisethän jakautuu puhtaasti kahteen ryhmään riippuen sitä,millaisen insuliinivasteen HEIDÄN KEHONSA kofeiinille antaa.

En tiedä,onko kaakaossa joku muu juttu,miksi sitä juotettaisiin hevosille parantaan ruokahalua?Toki mahdollisesti ihan puhtaasti sen voi tehdä seassa juotettu lisätty sokeri?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 26. Kesä 2015 15:38

Touho kirjoitti:No tuo selitys juuri nimenomaan saa koko keissin kuullostamaan ihan naurettavalta ja epäuskottavalta. Kaakaossa ei itseasiassa edes ole kofeiinia vaan teobromiinia ja sitäkin niin vähän, ettei koko asiasta olisi noussut minkäänlaista haloota, jos tuo selitys pitäisi paikkansa. Tuommoista vuoden kilpailukieltoa ei nimittäin kovin helposti ammattivalmentajalle langeteta. Kofeiinia on pitänyt olla aika iso määrä veressä, kun tuollainen kielto laitettiin ja sitä sinne hevoseen ei ihan vahingossa saa. Ja kaiken muun lisäksi kofeiini nimenomaan vähentää ruokahalua, eikä sitä lisää.

Mun mielestä kielto voisi olla jopa kovempi, koska rike on selkeä ja selitykset ontuu. En olisi Kytölästä uskonut.

Hyvin pitkälti samankaltaiset ajatukset heräsivät. Haluaisin uskoa toista, mutta... Ensinnäkin luulisi niin pienen määrän mitä kaakaossa on kofeiinia haihtuvan päivän aikana, mutta ilmeisesti sitä on ollut ihan reilusti. Kofeiini itsessäänhän ei ole edes kielletty ihmisurheilussa, mutta kun se nopeuttaa aineenvaihduntaa eli jotkut muut aineet poistuvat nopeammin elimistöstä.

Sattui vielä käry sellaiseen kohtaan, kun pitkin kevättä liikkunut huhuja, että eräs "alan mies" palannut kuvioihin ja hämmentävästi hänen lähipiirinsä hevoset alkoivat liikahtaa eri malliin :?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Masa V » 26. Kesä 2015 15:55

Tutkailin, että isossa kupillisessa kaakaota on 6 mg kofeiinia kun vastaavasti kahvikupillisessa on ainakin 200-250 mg. Eli siis todella vähän on kofeiinia kaakaossa. Ylityksen täytyy olla todella pieni, kuten Tikkisenkin tapauksessa, jotta tämä selitys olisi uskottava. Jos kyse on hyvin lievästä ylityksestä, niin silloin ihmettelen suuresti tuomion kovuutta. Mutta ainakaan vielä missään ei ole kerrottu julkisuuteen tuota kofeiiniarvoa.

Vaikea ottaa asiaan kantaa, ennen kuin on tietoa tuosta koetuloksesta. Mutta se on varsin ratkaiseva, koska reilua ylitystä ei voisi mitenkään selittää kaakaolla. Erikoinen olisi tallityöntekijä, joka ilman valmentajan lupaa antaisi hevoselle kilokaupalla kaakaota - vielä kilpailupäivänä. :?

Kofeiini ei käsittääkseni ole kovin hyvä diureetti, eli kummalliselta tuntuisi sen käyttö muiden aineiden peittämiseksi. On kymmeniä aineita, joilla voi peittää paremmin muita dopingaineita, mutta kofeiinia ei sellaiseksi luokitella näissä dopingjärjestöjen listoissakaan, joten hyvin vaikea uskoa että siitä olisi kysymys.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 26. Kesä 2015 16:14

muistakaapas semmoinen juttu,etät kuten ihmisilläkin,niin hevostenkin dopingtestaus tehdään suurella todennäköisyydellä erilaisia hajoamistuotteita tutkimalla.Ei minkään nisäkkään metaboliassa mikään syöty tai juotu mene sellaisenaan verenkiertoon,vaan "ruoka x" on pilkottu hyvin nopeasti erilaisiksi hajoamistuotteiksi joita elimistö sitten logisteeraa tarvittaviin kohteisiin.Ja dopingtestaus on siten melkein/täysin aina hajoamistuotteiden metsästystä.
Ja kun tuota nyt vähän tutkailin,niin kävi ilmi,että ilmeisesti teobromiini ja kofeiini ovat hyvinkin läheisiä aineita keskenään.Semmoinen juttu ainakin selvisi,että kofeiinia hajotettaessa siitä 12% hajoaa teobromiiniksi.Mistään en löytänyt sopivaa suomenkielistä esitystä teobromiinin metaboliasta.Mutta koska en hevosten dopingtestausta tunne,niin voin vaan arvailla,tai pitää mahdollisena että tuo testaus tehdään testaamalla "jotain " (<-eli arvausta ,arvausta) noiden yhteistä hajoamistuotetta.Ja siis siitä päästään siihen,että se kaakao (puuttumatta siihen,että juotetaanko sitä yleisesti ja että miksi ) saattaisi sittenkin olla selittävänä tekijänä.

Yksi tunnettu esimerkki siitä,että hajoamistuotteet voivat harhauttaa tutkijoita/testaajia pahastikin,on ajalta,kun "savuttomat ravintolat"-hömppä lähti vyörymään englannista (saattoi olla,että humpuukia kokeiltiin jo ennen sitä jossain muualla)
Ihmisten verestä testattiin testattiin (passiivisen tupakoinnin imeytymistä tutkittaessa) nikotiinin pidempiaikaisen metaboliatuotteen Kotiniinin pitoisuutta.Erilaisia pitoisuuksia tottakai saatiin,ja ihmeteltiin eroja.Joillain (raakasti tupakoivilla) saattoi olla pienehkötkin kotiniinipitoisuudet verrattuna joihinkin savuttomiin ihmisiin.Ja taas savuttomista löytyi baarityöntekijöitä,keillä oli normaalit passiivisen tupakoijan kotiniinipitoisuudet,sekä jättimäisiä tasoja.
Tilanteessa tehtiin virhepäätelmiäkin.Mutta jälkeenpäin tajuttiin sitten perunansyönnin ja kotiniinin yhteys(myös tomaatti).
Kotiniini on myös perunan hajoamistuote,ja loppujen lopuksi kotiniinipitoisuuksista ei voinut tehdä mitään varmaa päätelmää passiiviselle tupakoinnille altistumisesta ilman että huomioon otettiin ruokavalio ja perunan vahva kotiniiniyhteys.
Sinänsähän perunassa (ja mm tomaatissa) on myös aina jonkun verran ihan nikotiiniakin,joka on melko yleinen kasvien oma turvakseen kehittämä "hyönteismyrkky".

EDIT:
tuohon viimeiseen liittyen.Jossain määrinhän puhekielessä kulkee "kansanviisaus" joka sanoo tupakoinnin lopettamisen olevan vaikeampaa jos syö runsaasti tomaattia.

EDIT2:
vaikka tässä oli puhetta Kytölästä ja hevosen kofeiini kärystä,niin lisätään vielä semmoinenkin mielenkiintoinen tieto joka noita asioita selatessa löytyi.Ihmisellä tupakoiminen voi jopa puolittaa kofeiinin hajoamisajan.Kun ihminen lopettaa tupakoinnin,niin kofeiinin hajoaminen elimistössä hidastuu merkittävästi ja merkittävän nopeasti.
http://www.helsinki.fi/kemia/opettaja/a ... kemia.html
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=nix00261

Kahvin (kofeiinin) virkistävä vaikutus ihmisellä johtuu siitä,että kofeiini tarttuu samoihin reseptoreihin,kuin ihmisen itsensä tuottamien unihormoonien olisi tarkoitus tarttua.Vaihtelu ihmisestä toiseen voi olla lukemani perusteella erittäin suurta.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Masa V » 26. Kesä 2015 21:12

Mielenkiintoista pohdintaa Tiikeriltä, vedenpitäviä ei aina nämä testit välttämättä ole - varmuudella ei voi sanoa, miten tuo arvo nousee yksittäisen aineen kohdalla, ei sitä voi testilaboratorio mitenkään taata. Siis jos rehellisyys haluttaisiin varmuudella punnita, pitäisi oikeasti kokeilla antaa pieni määrä kaakaota hevoselle ja sitten katsoa, miten tuo kyseinen testin arvo nousee hevosella jos nousee. Hippoksen eläinlääkärikään ei pitänyt poissuljettuna tuota "kaakaoteoriaa" ainakaan HU:n kommentin mukaan. Mutta jostain syystä ainakaan vielä tuota tarkkaa testitulosta ei ole kerrottu julkisuuteen.

MTV3:n sivuilla on näköjään Kytölän lisäselvitystä asiasta, kaakaota oli antanut velipoika, jolla oli tapana kuntosalilla sitä sekoittaa omiin urheilujuomiinsa...

http://www.mtv.fi/sport/ravit/uutinen/a ... ta/5202266
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja tavis » 26. Kesä 2015 23:08

En ole koskaan kuullut kaakaolla hoidettavan hevosen ruokahaluttomuutta. Tai ylipäänsä mitään.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 26. Kesä 2015 23:35

Masa V kirjoitti: Hippoksen eläinlääkärikään ei pitänyt poissuljettuna tuota "kaakaoteoriaa" ainakaan HU:n kommentin mukaan. Mutta jostain syystä ainakaan vielä tuota tarkkaa testitulosta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kiinnitin myöskin huomiota tuohon ELL:n lausuntoon, siitä voisi päätellä ettei jäämä ollut iso. Tai sitten vaan sanoi noin, koska ei tietenkään tiedä kaikkia faktoja (kuinka paljon kofeiinia tuollainen jauhe sisältää yms). Muistaakseni jossain vaiheessa tätä käryn uutisointia sama ELL sanoi ettei edes vastuuvalmentajalle kerrota kuinka paljon ainetta on löytynyt. Vai koskikohan se vain tutkinta-aikaa? Eikös ainakin ennen ole kerrottu hyvinkin tarkasti kuinka ja paljon mitä ainetta jostain hevosesta on löytynyt?

Jos toi Kytölän selvitys pitää paikkansa eikä mitään tahallista viilunkia ole harrastettu niin onhan tuo karmea homma hänen kannaltaan. Doping-leima ei "ihan äkkiä" lähde pois tässä maassa ja vaikea olisi saada enää vieraita hevosia treeniin. Kilpailukielto on pieni murhe sen rinnalla.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Kädetön » 27. Kesä 2015 00:03

Kuinka monta kertaa on jälkikäteen todettu vastaavissa/yleensä näissä tapauksissa, että tuomio on mennyt pieleen? Pitääkö vielä paikkansa vanha sanonta: "Ei savua ilman tulta"?

Miten lopulta meni se Janne Heinosen tapaus? Siinähän muistaakseni oli vaiherikkaita tapahtumia matkan varrella.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Kesä 2015 00:11

kuinka yleistä muuten on limsan juottaminen hevosille?

Tässä jokunen vuosi sittenhän joku laittelija oli jatkuvasti napit vastakkain testaajien/kilpailun järjestäjien kanssa,kun hänen kuninkuus/kuningattaruus-osallistujalleen nyt vaan oli tapana ollut aina juottaa limsaa kilpailun päälle,ja kyseisessä tapahtumassa (kai ne kunkkarit oli) tuo häiritsi doping-testausta.

No,Koola-marjoista uutetut limsathan ei käy,kun siitäkin sitä kofeiinia tulisi.Eli se coca-cola (ym.rinnakkaisvalmisteet) ei käy.Mutta jaffaa se muistaakseni juottikin.Mikäköhän hevonen ees oli kyseessä?
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Kesä 2015 00:22

RaahenTiikeri kirjoitti:No,Koola-marjoista uutetut limsathan ei käy,kun siitäkin sitä kofeiinia tulisi.Eli se coca-cola (ym.rinnakkaisvalmisteet) ei käy.Mutta jaffaa se muistaakseni juottikin.Mikäköhän hevonen ees oli kyseessä?

Mahdatko tarkoittaa Pikku-Perttiä, joka nautti vissyä starttien jälkeen? Hartwall ei tainnut olla kovin yhteistyöhaluinen kun Kanala ehdotteli heidän kanssaan sponssisopparia :yawn: http://www.kp24.fi/uutiset/132240/Varsa ... syll%C3%A4

Kädetön kirjoitti:Miten lopulta meni se Janne Heinosen tapaus? Siinähän muistaakseni oli vaiherikkaita tapahtumia matkan varrella.

En muista mitään vaiherikkaista tapahtumista, mutta kuinka pitkän kiellon Heinonen sai, koska onhan hän toiminut vastuuvalmentajana tuonkin jälkeen?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Kesä 2015 00:56

Ruikonperä kirjoitti:Mahdatko tarkoittaa Pikku-Perttiä, joka nautti vissyä starttien jälkeen?

-en,koska vissyssä ei käsittääkseni ole mitään mikä häiritsisi doping-näytteiden ottoa,tai jonka juottamista vastaan kilpailun järjestäjillä olisi mitään.Kyllä kyse mielestäni oli limsasta.Ja mielestäni siitä keissistä täälläkin on ollut puhetta minun foorumille rekisteröitymisen jälkeen.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Kesä 2015 01:08

No,nyt löytyi tuommoinen.Mut en mää muista että Turon Myrskyllä ois ollut ongelmia testausten kanssa kunkkareissa.
http://www.iltalehti.fi/ravit/2012072215870547_rv.shtml
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Masa V » 27. Kesä 2015 08:02

Heinonen jäi kiinni anabolisista steroideista. Tarkempi aine taisi olla testosteroni. Kilpailussa kiinni jääneen hevosen lisäksi toinenkin tuon jälkeen tallissa testattu hevonen jäi kiinni. Tuomio taisi olla vuosi. Siihen nähden Kytölän saama vuosi tuntuu erittäin kovalta tuomiolta! Ei ole ollenkaan linjassa. Ellei ole todella vahva epäilys siitä, että tarina on keksitty.

Muistaako kukaan Lähdekorven dopingepäilyä Ruotsissa? Melkein 10v sitten taisi olla. Eikös pari viikkoa sitten Kari maininnut tästä jossain päivityksessä. Se oli ihan mystinen juttu, muistaakseni karsinassa olevien köysien kautta hevonen oli saanut hyvin pienen määrän toiselle hevoselle annettua lääkettä. Ja lääke joku ihan hyödytön antibiootti. Ruotsin keskusjärjestö onneksi uskoi selityksen, koska eihän antibiootista ole suorituksen kannalta mitenkään hyötyä ja lääkekirjanpidosta tiedettiin tallin toisen hevosen saaneen ko. lääkettä. Mitään tuomiota ei onneksi tullut ja hevonen sai lopulta pitää palkintonsakin. Joku muistaa ehkä tarkemmin, kun tuosta vaikea löytää tarkempaa tietoa?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 27. Kesä 2015 08:24

Kyllä epäiltyjen listalla taitaa olla ollut melkeinen jokainen Ruotsissa olevista suomalaisista valmentajista Nurmoksesta ja Veijosta lähtien. Jäämiä on tullut lääkittyjen hevosten jälkeen samasta karsinasta ja milloin mistäkin. Yksikään suomalaisvalmentajista ei kuitenkaan ole kai tuomiota Ruotsissa saanut, tai no, Norrköpingissä taisi yhdelle rapsahtaa vähän pitempikin kakku.

Perttusen Tapsan joku hepo oli nuoleskellut karsinan seinistä lääkkeitä ja milloin mitäkin. Onhan näitä ollut, mutta ainakin meikäläisen oikeustajun mukaan tuomion perusteena pitäisi olla ehdoton näyttö, aina ei näin valitettavasti kuitenkaan ole.

Nyt esillä olevaan tapaukseen mitenkään liittymättä niin jokainen jollakin ravitallilla vieraillut tietää kuinka helppoa olisi ainakin yrittää jotain kiellettyä ainetta hevosille syöttää, näyttö onkin jo huomattavasti vaikeampaa ja valmentaja on periaatteessa vastuussa hevostensa valvonnasta, helppoa se ei tosin aina ole.

Viagraa tiedän annetun varmuudella ennen starttia ja hevosen läpäisseen vielä testinkin, kyllä näiden piristeiden käyttö on yleisempää mitä uskotaankaan ja joku onneton (onneksi) jää välillä kiinnikin, mutta tuomiota annettaessa näyttö tahallisuudesta ja tarkoituksellisuudesta pitäisi olla sataprosenttinen.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Kesä 2015 10:06

lihottamaanhan antibiootilla toki pystyy.Niinhän tehdään lihakarjallekkin (oikeastaan kaikille eläinlajeille) niissä maissa joissa se on sallittua.Ja niinhän ihmisellekkin helposti käy,jos monta antibioottikuuria syö perätysten.
Mutta ei siitä kyllä varmaan hevoselle suoritusta ajatellen mitään hyötyä ole,ja on hyvä,ettei tuommoisista tule rangaistuksia jos on yhtään mahdollista,että toinen hevonen on saanut toisen hevosen antibioottia köyttä nuolemalla.
Kyllä tuo toisen tallin sabotoiminen olisi varmaan tosi helppoa,johon eero viittaa.Ei varmaan tarvisi kummoisiakaan temppuja,sokeripaloihin imetää kiinni joitain vahvasti testeissä näkyviä aineita ja antaa helposti ja nopeasti sujautettavia "herkkupaloja" joko ulkotarhoissa oleville hevosille,tai miksei sisälläkin tallikäytävällä kävellessään.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Kesä 2015 11:50

Masa V kirjoitti:Heinonen jäi kiinni anabolisista steroideista. Tarkempi aine taisi olla testosteroni. Kilpailussa kiinni jääneen hevosen lisäksi toinenkin tuon jälkeen tallissa testattu hevonen jäi kiinni. Tuomio taisi olla vuosi. Siihen nähden Kytölän saama vuosi tuntuu erittäin kovalta tuomiolta! Ei ole ollenkaan linjassa. Ellei ole todella vahva epäilys siitä, että tarina on keksitty.

Joo, näemmä sai vain vuoden ja kahden tonnin sakot :shock: Hurja on Kytölän tuomio tuohon verrattuna... Heinosen lisäksi noin kovista aineista ei ole tainnut jäädä Suomessa kiinni kuin Forillan mies? Heinosen hevosista Bwt Reaction oli se eka, josta löytyi aineita, mutta muistaako joku mikä oli se toinen? Niin hatarat muistikuvat etten uskalla sanoa ääneen, mutta jos oon oikeassa hevosessa niin kilpailee vieläkin.

RaahenTiikeri kirjoitti:o,nyt löytyi tuommoinen.Mut en mää muista että Turon Myrskyllä ois ollut ongelmia testausten kanssa kunkkareissa.
http://www.iltalehti.fi/ravit/2012072215870547_rv.shtml

Tuli yöllä asiaa pohdiskellessa mieleen, että Heikki Parviainen taisi saada pariinkin kertaan sakot dopingtestauksen häirinnästä, kun I.P. Lennolle piti syöttää hedelmiä startin jälkeen, koska se oli siihen tottunut :thumb_up:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Kesä 2015 12:12

Ruikonperä kirjoitti:Tuli yöllä asiaa pohdiskellessa mieleen, että Heikki Parviainen taisi saada pariinkin kertaan sakot dopingtestauksen häirinnästä, kun I.P. Lennolle piti syöttää hedelmiä startin jälkeen, koska se oli siihen tottunut


-minäkin yöllä mietin,että Heikki Parviainenhan sen täytyi olla kuka sakoista huolimatta jatkoi toimintaa ja oli näreissään.Mutta limsa-asiaan ei löytynyt kuin tuo Turon Myrsky.Saas nähä,tuleeko asia mieleen kellekkään.Olen ihan 100% varma että 2010 luvulla joku on kunkkareissa saanut huomautuksia siitä,että juotti aina hevoselleen limsaa startin jälkeen.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Masa V » 27. Kesä 2015 12:15

vivahd EERO kirjoitti: Onhan näitä ollut, mutta ainakin meikäläisen oikeustajun mukaan tuomion perusteena pitäisi olla ehdoton näyttö, aina ei näin valitettavasti kuitenkaan ole.

Nyt esillä olevaan tapaukseen mitenkään liittymättä niin jokainen jollakin ravitallilla vieraillut tietää kuinka helppoa olisi ainakin yrittää jotain kiellettyä ainetta hevosille syöttää, näyttö onkin jo huomattavasti vaikeampaa ja valmentaja on periaatteessa vastuussa hevostensa valvonnasta, helppoa se ei tosin aina ole.


Tuo on totta, että varmasti on Suomessakin useita tuomioita annettu, vaikka on ollut vähintäänkin todennäköistä, että mihinkään vilppiin ei ole syyllistytty. Eli juuri näitä, että suoritukseen hyödytöntä toisen hevosen lääkettä löytynyt minimaalisesti. Mutta periaatteen vuoksi annettu tuomio. Näytöstä viis. Oma lukunsa on sitten ne tapaukset, joiden elimistö käyttäytyy syystä tai toisesta poikkeavalla tavalla, ainakin ihmisissä on tunnetusti niitä, joilta jokin aina poistuu hitaammin elimistöstä kuin väestöltä keskimäärin. En tiedä onko näitä hevosissakin, todennäköisesti on. Jos mennään vaikka eri lääkkeiden 7vrk tai 14vrk varoaikoihin, niin joidenkin hevosten kohdalla käry voi tulla vaikka varoaikaa olisi 100% varmasti noudatettu.

Länsinaapuria kehutakseni täytyy todeta, että siellä on paljon enemmän lääkelöydöksiä ilman minkäänlaista tuomiota. Kuten juurikin nämä lukuisat suomalaisvalmentajat. Osittain luulen tämän johtuvan myös siitä, että Ruotsissa kai testataan enemmän. Silti erotetaan ne tapaukset, mitkä on selviä vahinkoja niistä, joissa on kyseessä vilppi. Tämä ajatus tuli mieleen viime Elitloppet-reissulla kuukausi sitten, kun Arlanda-Bromma lentokenttäbussin kuski jätti meidät vasten määräyksiä Solvallan raviradan viereen - vain koska tiesi että olemme Solvallaan menossa! Vaikka liittymään ei olisi tietenkään edes saanut millään kulkuvälineellä pysähtyä, kuski vaan yllättäen poikkesi vähän reitiltä, jarrutti, avasi oven ja huusi että menkää nopeasti ulos ja palasi sitten takaisin oikealle reitilleen. Ja ei meitä ollut kuin kolme tuosta bussista sinne Solvallaan menossa. Sitten Solvallassa naispuolisella matkakaverilla yllätti vessahätä, juuri kun jonot naisten vessaan oli järjettömät. Puhumalla päästi virkailija sen hienon ravintolan vessaan, vaikka koko ravintolaan ei olisi saanut mennä ilman erillistä lippua. En tiedä olisko onnistunut kumpikaan täällä. Meni nyt taas ihan asian vierestä...

Kateus on kavala tauti ja on suorastaan ihme, ettei ole näitä sabotaasitapauksia juurikaan ilmennyt. Kuka tahansa voisi periaatteessa kävellä ravitalliin ja syöttää jotain kiellettyä. Se voi tapahtua hyvin nopeasti. Isoilla talleilla käyneet tietää, että kun sinne menet pörräämään, kukaan ei välttämättä kysele sinulta yhtään mitään, hevosia on niin paljon ja omistajia ja hoitajia pyörii siellä sun täällä ja eikä juuri kukaan tunne kaikkia. Ja sabotoija voi yhtä lailla olla mies tai nainen. Onneksi tällaisia epäilyjä ei tietääkseni ole Suomessa vielä ollut (tai ainakaan en muista), tai on joku joskus sanonut että kilpailupaikallakin on jotain hiippareita ollut hevosen luona ja saanut katsoa etteivät mitään suuhun anna... mutta ainakaan näillä ei ole kai mitään käryä selitetty.

Asian vierestä jatketaan... Ei ihme jos hevospuolella on vilppiä, kun koirapuolen kisoissakin vilppi on monilla roduilla ennemmin sääntö kuin poikkeus. Ja palkintoina vaan jotain hiton pokaaleja ja kunniaa. Ainakin koiranäyttelyissä useilla roduilla (etenkin ns. trimmattavilla roduilla) käytetään turkin parantamiseksi erilaisia suihkeita ja lakkoja, jotka ovat kiellettyjä. Kiellettyjä aineita on jatkuvasti kilpailupaikoillakin avoimesti esillä. Mitä korkeamman tason näyttely, sitä varmemmin käytetään, jollain roduilla ylivoimainen enemmistö on kielletyin kemiallisin ainein trimmattuja. Hyvin yleistä on myös paikata pigmenttivikoja erilaisilla tähän tarkoiteitetuilla väreillä, jos esim. kuono ei olekaan täysin musta.

Selvennetään vielä, että koko viesti ei liittynyt millään tavalla puheena olleeseen Kytölän tapaukseen.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Suomalaisvalmentajat - Nykytilanne & tulevaisuus?

ViestiKirjoittaja Kädetön » 27. Kesä 2015 12:20

Forillahan oli jopa lopetusuhan alla käryn jälkeen, mutta poliitikko Bjarne Kallis osti hevosen. Kerran tuli telkkarista pätkä jossain ajankohtaisohjelmassa, jossa Kallis talutti Forillan nähtäville yleisötilaisuudessa ja sanoi: "täältä tämä roisto tulee". Jollain kansalaisella yleisön joukossa oli hoksottimet kohdallaan, ja huudahti: "kumpi teistä".
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron