Hyvin pitkälle komppaan edellisiä tässä laukka-asiassa.
Joillakin suomenhevosilla se ravi vaan kertakaikkiaan on sellaista, että sotii jo fysiikan lakeja vastaan jos sellaisella kovasti pääsee.
Valitettavasti.
Olen seuraillut parin suomenhevosen kilpailemista, ongelmana selittämättömät, jatkuvat laukat. ELL ei löydä vikaa, eikä vika ole myöskään rakenteellinen. Päinvastoin, ulkonäkö on sitä, mitä suomenravurilta haetaan. Vauhtia löytyy pätkittäin kovastikin.
Missä se vika on? Pään ongelmat ovat tietenkin yleisiä - liian kovaa treenattu, liian monta starttia nuorena, liian kovia startteja, itsensä ylittämisiä. Syitähän voi olla vaikka mitä, mutta jos kilpailuttamisessa ja treenaamisessa on kaikki kunnossa?
Seuraavana lähtisin tutkimaan hevosen sukutaulua. Sieltä ensin emälinjalle ja käymään kilpailustatistiikkaa läpi hevonen hevoselta. Yllätys - sieltä löytyy hevosia, joilla on paljon laukkamerkintöjä ja repaleinen ura. Ja lmonella vieläpä lyhyt repaleinen ura.
Mutu-tuntumalla sanon, että on vaan periyttäjiä, joista laukkaherkkyys siirtyy eteenpäin. Eli nyt jos lähtisin sh-varsaa ostamaan, niin yksi seikka johon huomiota kiinnitän, on emälinjan ravivarmuus - tai sen puute. Tottakai varsan oman ravin ollessa sujuvaa ja eteenpäinvievää suvun laukkaherkkyys ei painottuisi niin paljon, mutta keskinkertaista ravia hölkkivällä varsalla sen merkitys taas kasvaisi. Ja vastaavasti isäorin jälkeläisnäytöt vaikuttaisivat asiaan...
Mielestäni usean suomenhevoskasvattajan tulisi miettiä sitä, minkälaisia emälinjoja ravihevoskasvatukseen käyttää.
Ei ne siitostammat kesken loppuisi, nythän niin kovasti huudellaan sen nopean kierron perään, joten innokkaimmat voisivat huippulahjakkaat ja -sukuiset tammansa astuttaa vaikka kolmivuotiaina ja jättää ajamatta kilpaa. Nämähän tuottaisivat sitten taas niitä uusia 3-vuotiaana astutettavia tammoja. Ja väkisin joukkoon osuisi radoillepääseviä orejakin.