St. Michel 2015

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

St. Michel 2015

ViestiKirjoittaja MikkoA » 06. Heinä 2015 23:03

Kutsuun on vastannut myöntävästi jo 5 hevosta.
Smilin Eli
Reven D' Amour
Bret Boko
Solea Rivelliere
Seabiscuit

Eli 3 paikkaa vielä jäljellä, kutsuun hyväksytyksi vastanneet eivät vielä aiheuta riemunkiljahduksia , toki Smilin Elillä on paljon parantamisen varaa. Solea Rivellieren kutsuminen vaikuttaa Univers De Panin kosiskelulta. Reven D' Amour viime vuoden voittajana oikeutettu valinta, vaikkakin tänäkin vuonna Ruotsin kultadirrestä olisi saatu parempia hevosia. Express Duo lienee se 6 osallistuja, jos vielä Maven saadaan niin hieno lähtö tämäkin. Pelkästään jo Mavenin saaminen olisi mahtava juttu , niin hyvä se parhaimmillaan on.
MikkoA
 
Viestit: 199
Liittynyt: 23. Marras 2011 21:12

Re: St. Michel 2015

ViestiKirjoittaja Touho » 07. Heinä 2015 00:32

Tämänkin vois varmaan siirtää tuonne suurkilpailukesän ketjuun..

En käsitä kyllä ollenkaan, että pitikö tuo Solea Rivelliere nyt heti Kouvolan jälkeen kutsua. Jonain viimeisenä täytehevosena olisi mennyt, mutta nyt jää vähän huono maku, jos vie jonkun huippuhevosen paikan. Express Duo tuohon tulee tosiaan lisää vielä pomminvarmasti, mutta sitten kahdelle viimeiselle paikalle pitäisi saada jotain kansainvälisiä huippuhevosia. Nyt niitä ei vielä ole, vaikka Smilin Eli Hambokakkonen onkin ja oli viimeksi Halmstadissa tosi hyvä. Sielläkin vaan yksi oli etupuolella. Maven olisi tosi kova, mutta voi olla vaikea saada, kun juoksee Årjängissä seuraavan viikonloppuna. Jos tulisi, olisi tammojen 1000m ratojen ME:kin vaarassa, jos keli sattuisi hyväksi. Sinänsä Ruotsista pitäisi kyllä joku kovakin nimi kaiken järjen mukaan saada, kun Mikkelin viikonloppuna eikä sitä seuraavana Ruotsissa ole mitään isompaa kisaa ja Årjängissäkään ei ole oikeastaan kuin Maven, jolla oltaisiin edes saatettu lähteä.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: St. Michel 2015

ViestiKirjoittaja Tran Tran » 07. Heinä 2015 02:24

Voi olla, että on vaikea saada Ruotsista enää kuin Liljendahlin, Salmelan tai Lindblomin hevosia mukaan, jos ei Maven tule. Eli tyyliin Sauveur, David Sisu, Shadow Woodland luokan menijöitä. Mitenkäs lienee Italian hevosten tilanne onko Rantasella tällä hetkelllä mitään millä tulla mukaan? Riordanin Rod Stewart näytti juosseen 10,8ake Jarlsbergissa Papagayo E:n jälkeen toiseksi toissapäivänä, joten se ehkä Mikkeliin mahdollisuuksien rajoissa saatavissa, samoin kuin Ehlertin Ringostarr Treb. Magiccarpetride ja Kash's Cantab kenties mailerityyppisenä hevosina myös halukkaita mukaan juuri Mikkeliin.

Solea Rivellieren kutsusta täysin samaa mieltä Touhon kanssa, että varsin erikoinen valinta, mikäli ei sitten ole ollut äärimmäisen vaikea saada ketään muita tänä vuonna mukaan.
Tran Tran
 
Viestit: 205
Liittynyt: 09. Huhti 2014 23:58

Re: St. Michel 2015

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Heinä 2015 16:44

Express Duo, Quick Fix ja Creatine uusina mukaan, joten kahdeksan hevosta on nyt listoilla.

http://www.stmichel.fi/uutiset/quick-fi ... ujalistan/
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: St. Michel 2015

ViestiKirjoittaja Touho » 08. Heinä 2015 20:27

Tiainen sanoo, että tänä vuonna tulijoita oli vaikka kuinka paljon. Tuo vaan lisää ihmetystäni Solea Rivellieren valinnasta. Ehkä sitten Ranskasta ei vaan ollut muita tulijoita.. Suomesta mukana on täysin oikeat hevoset ja lähtö on muutenkin mun mielestä ihan hyvätasoinen. Reven d'Amourilla tuskin hirveästi on annettavaa, mutta ymmärrän, että viime vuoden voittajana sai paikan. Sen verran voisi kyllä rikkoa perinteitä ja ottaa kisaan mukaan 10 hevosta, nimittäin jos tuosta jää yksikin valjakko pois, tulee vähän tynkälähdön maku..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: St. Michel 2015

ViestiKirjoittaja Tran Tran » 09. Heinä 2015 13:42

15 hevosta oli ollut kuulemma tulossa Ravideon tämän päiväisessä makasiinissa kerrotun mukaan ja Lähdekorven tiedon mukaan ainakin yksi harmittavan kova nimi jäänyt valitsemattakin.
Tran Tran
 
Viestit: 205
Liittynyt: 09. Huhti 2014 23:58


Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron