Joensuun Kuninkuusravit 2015

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja ManOWar » 02. Elo 2015 12:07

vivahd EERO kirjoitti:Näin on, enkä sinun tekstiäsi tulkinnutkaan, mutta tuon suuntaista spekulaatiotakin on näkynyt. :roll: :thumb_up:



Ok :cowboy:

Optikko kirjoitti:
ManOWar kirjoitti:Tuo laittamani kuva ei sinällään ole muuta kuin kuva siitä kohdasta missä Ylitalo puski takaisin radalle päin, ja renkaat ottivat kiinni Mokomanin kärryihin. Valjakko kävi syvemmälläkin sisäradan puolella maalisuoran aikan kuin mitä tuosta kuvasta voi päätellä.

Videoltahan tuon näkee koko tilanteen alusta loppuun. Hevonen ei missään vaiheessa käynyt radan ulkopuolella. Kaiken lisäksi valjakko oli kokonaisuudessaan jälleen radalla kun ohitus Mokomanista tapahtui joten hylkäykselle ei mielestäni ole perusteita.
http://www.hippos.fi/files/5728/ravikilpailujen_rangaistusmaaraykset_140701.pdf ja tuolta sivu 18 - HRP - hylätty radalta poistumisesta. Videon perusteella valjakolle olisi kuulunut antaa ainoastaan varoitus radan reunuksen ylittämisestä, tähän riittää sekin että kärrynpyörä menee sisäkentän puolelle. Toki kärrynpyörät menevät usein varsinkin viimeisessä kaarteessa sisäkentän puolta ja niistäkään ei taideta juuri koskaan antaa varoitusta.


Kiitos säännöistä. Eikös tuo HRP-osuus ala aika selkeällä kuvauksella näin:
Mikäli koko valjakon mentävää tilaa ei sisäradalla ole, takana tuleva valjakko ei saa lähteä yrittämään ohitusta. Ohitustilanteessa koko valjakon on oltava radalla.
Mikäli ohitustilanteessa kärryn pyörä ylittää radan reunan, hevosen juoksu hylätään radalta poistumisen takia.
Juoksun aikana kilpailija ei saa ylittää tahallisesti radan reunoja. Radan reunuksen sisäpuolelle ajaminen on sallittua vaaratilanteen tai häiriön välttämiseksi.

Tuossa valossa sen hylkäämisen kyllä ymmärtää.
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Optikko » 02. Elo 2015 12:30

Noinhan se varmaan on tulkittu vaikka varsinainen ohitus siten että sijoitus muuttui paremmaksi tapahtui jo tilanteessa jossa koko valjakko kaikkine kärrynpyörineen oli radalla. Ohitustilanteeksi ilmeisesti on laskettu tuo loppusuora kokonaisuudessaan kun Mian Marin kärrynpyörät ovat sisäkentän puolella.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Elo 2015 13:18

Kuningatarkisan voittaja taisi hyvin pitkälti ratketa. Ei siitä eilisenkään jälkeen ollut mahdottomasti epäilyksiä, mutta nyt viimeistään homma on loppusilausta vaille valmis.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja tavis » 02. Elo 2015 13:35

Sekottajan ravi hajosi, ratkaisevaa 3100 kannalta.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 02. Elo 2015 13:49

Ei ne Kauhasen ajolinjat tänäänkään niin suoraviivaiset ja hallinnassa olleet. kolmannelle "hyökkäykseen" lähtiessään oli kahteenkin otteeseen joutumassa hakaukseen, tai kontaktiin edellään menneen kärryihin. :facepalm:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja tavis » 02. Elo 2015 13:50

Aika selväpiirteistä. Suivikas haparoi hiukan siinä, aika tasaväkinen kisa tulee kolmesta tonnista, ilman tuota haparointia olisin ajatellut että Suivikas voi vielä lyödä Kunkun ja ottaa tittelin päätösmatkalla. Lento haparoi, Valo haparoi. Vanhat hongat kaatuu rytisten...
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 02. Elo 2015 13:55

Katoin kanssa että Terho laukkuuttaa Suivikkaan loppusuoralla... Huh-huh. Camri on se jokerikortti tänään. Kolmellakin Kunkun peesissä ja....
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 02. Elo 2015 13:56

Jomppe ajoi täysin tilanteen mukaan ja tilanne oli koko ajan täysin hallinnassa. Takasuoralla kun Suivikas näytti hyökkäävän, niin Jomppe lisäsi välittömästi vauhtia ja Suivikkaan vähän haparoidessa Jomppekin hiljensi välittömästi. Mielenkiintoinen 2100 tulossa. :thumb_up: :shock: :thumb_up:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Elo 2015 14:13

Mokomani jää ilmeisesti pois päätösmatkalta, näin kertoo Kari Linna Twitterissä.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Elo 2015 16:23

Iteltä meni nyt vähän ohi miksi Pakkanen valitsi ykkösen sijaan ysin? :wtf:

Saaga-Hujanhajan paria kannustan pitkälle matkalle :thumbup1:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Elo 2015 16:47

Saaga S kaikilla matkoilla dödsistä voittoon. Siinä ei hirveesti siis jää kenellekään jossiteltavaa :clap:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja tavis » 02. Elo 2015 16:51

Upea uusi ravikuningatar Saaga S! Viime vuoden epäonni kääntyi täydelliseksi viikonlopuksi Joensuussa <3

Sitten toivotaan että kaikki menevät seuraavassa lähdössä ravia. Kamalan jännittävää!
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Elo 2015 17:01

huh, nyt se on käsillä. Eikai Kontio keulasta tätä aja kun joutuu ihan hurjaan myllyyn ja ottaisi aikamoisen riskin?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja ManOWar » 02. Elo 2015 17:11

Se on Kunkku ! :tuuletus:
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 02. Elo 2015 17:16

Joo ei paljon jäänyt jossiteltavaa kummassakaan kruunussa. Jomppekin tiesi että keulasta voi kuninkuuden hävitä ja teki niinkuin piti. Saaga S oli niin suvereeni että en muista oisko noin vakuuttavaa esitystä tammoissa ollut aikoihin? :thumbup1:
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Harri H » 02. Elo 2015 17:19

Huikeat voittajat, mutta koska tykkään valittaa, niin tylsäksi jäi nämä kisat lopulta. Aina sitä kaipaisi kuitenkin jotain äärimmäisen jännää matsia. No, nyt näin, täysin oikeaan osoitteeseenhan nuo meni. Vaikea mennä muuta sanomaan, kun molemmat voitti kaikki matkat :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja tavis » 02. Elo 2015 17:22

Suvereeni Kunkku! Seitsemänvuotias kuningas! Jorma Kontio näytti suuruutensa tänä viikonloppuna, jäätävä maltti antaa keulat. Ansaittu voitto!
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Touho » 02. Elo 2015 17:25

Uusi Viesker on syntynyt! Jes! Tämä on juuri se, mitä raviurheilu kaipaa!

Tosin mehän sen tiesimme jo aikoja sitten ;) Nyt se selvisi muillekin.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja tavis » 02. Elo 2015 17:35

-Nisula- kirjoitti:Saaga S oli niin suvereeni että en muista oisko noin vakuuttavaa esitystä tammoissa ollut aikoihin? :thumbup1:

Ei sitten Vipotiinan!
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Joensuun Kuninkuusravit 2015

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 02. Elo 2015 17:58

Touho kirjoitti:Uusi Viesker on syntynyt! Jes! Tämä on juuri se, mitä raviurheilu kaipaa!

Tosin mehän sen tiesimme jo aikoja sitten ;) Nyt se selvisi muillekin.

8-) tässä lainaus mitä kirjoitettiin heti JK:n derbyvoiton jälkeen, aika hyvin osui:

Touho kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Olipa Jokivarren Kunkku ihan älytön! Eikai ole mitään syytä miksei tuo voisi pärjätä avoimissa jo ensi kaudella. Jos ei Turosta tule kuningasta ensi vuonna niin viimeistään Jokivarren Kunkusta tulee kunkku kahden vuoden päästä :yahoo:

Ei epäilystäkään jos vaan uskalletaan lähteä. Ainakin tässä vaiheessa Kunkku vaikuttaa kyllä isoimmalta suomenhevos(ori)toivolta vähän aikaan. Miten se eroaa näistä muista nuorista, jopa vähän "flopanneista", suomenoreista? Siinä on kaikki samassa paketissa. Aivan älyttömät vauhtivarat ja jaksoa löytyy vaikka millä mitalla. Kun miettii näitä sörkänsällejä, tasonnekkaita, ekolokeja ja muita, toinen noista tuppaa puuttumaan. Mutta Kunkussa kaikki on samassa paketissa ja se erottaa sen muista.

Kaiken lisäksi hevonen on vieläkin vähän varsamainen, eikä mene aina tosissaan. Ai että kun se tuosta vielä vähän aikuistuu.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron