Sivu 7/16

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 21. Touko 2010 21:08
Kirjoittaja Rinkka
Ei pärjännyt nyt Helun Hurma. Toinen kerta hevosen kisahistoriassa se antoi periksi noin kuin tänään Vilperiajossa. Se ensimmäinen kerta oli Lappeessa Tammakisan finaalissa. Lieneeköhän kaikki kohdallaan? Tosin teki se kuitenkin uuden volttiennätyksen, että kehitystä on kuitenkin tapahtunut.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 21. Touko 2010 21:19
Kirjoittaja Harri H
Taisi olla kyyti liian kylmää Helun Hurmalle, kovaahan tuossa siinä vaiheessa paineltiin kun tamma keulasta antautui. No, ehkä Helun Hurma ei muutenkaan ihan parhaimmillaan ollut, tulevat startit näyttävät missä mennään. Mukavasti kyllä sattunut samaan ikäluokkaan kaksi kovaa tammaa, joskin Helmin Roosa on muutamaa pykälää kyvykkäämmän oloinen.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 23. Touko 2010 11:56
Kirjoittaja Harri H
Tähen Ponkaus vaikuttaa sellaista hevoselta, joka tulee 5-vuotiskautensa aikana nousemaan sarjoissa kovaa vauhtia. Kauden kuusi starttia ovat tuottaneet neljä voittoa, ennätyskin kirjataan jo lukemiin 27,9ake. Ilman Vermon loppusuoran laukkaa ennätys olisi alle 27-lukemissa.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 26. Touko 2010 15:02
Kirjoittaja Ruikonperä
Harri H kirjoitti:Mukavasti kyllä sattunut samaan ikäluokkaan kaksi kovaa tammaa, joskin Helmin Roosa on muutamaa pykälää kyvykkäämmän oloinen.

Eipä sovi unohtaa myöskään kolmatta kovaa H-alkuista eli Hissun Virvaa, joka paineli Teivon koelähdössä hurjat 26,1!

Positiivista todellakin, että 5- ja 6-vuotiaissa vaikuttaa olevan paljon lahjakkaita tammoja. Tein nimittäin tuossa pientä tammarankingia ja on jopa mahdollista ettei Oulun kuningatarkisassa välttämättä nähdä yhtään alle 10-vuotiasta tammaa, joten uutta verta kaivattaisiinkin...

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 03. Kesä 2010 21:20
Kirjoittaja Harri H
Teemu Kuuselan valmentama Teodor ravasi tänään Mikkelissä jo viidennen peräkkäisen voittonsa. Hienoon kuntoon on ruuna noussut 7-vuotiskaudellaan, ennätyskin jo lukemissa 29,3.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 04. Kesä 2010 00:12
Kirjoittaja Ruikonperä
A.T. Veli alkaa kuntoutua juuri sopivaan aikaan Suur-Hollolan lähestyessä. Mikkelissä oli kauden ensimmäisen (ja vasta uran toisen!) voiton vuoro pitkän kirin päätteeksi ajalla 23,6aly ja rata oli ajoista päätellen n. sekunnin normaalia hitaampi.

Ikätoveri Ruletto oli muuten torstaina mukana Skellefteån kylmäverilähdössä, mutta hylättiin. Vauhtelin Lento piti suomenhevosten mainetta yllä olemalla toinen ja Turon Lieska neljäs.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 12. Kesä 2010 18:41
Kirjoittaja Icebell
Olen seurannut Poken Viaskon uraa, varsin mielenkiintoinen nuori tamma jossa aineksia aivan huipulle.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 19. Kesä 2010 19:01
Kirjoittaja Harri H
Tänään nähtiin taas, että nämä eivät ole koneita. Helmin Roosa koki uransa toisen tappion, ensimmäistä kertaa joutui nöyrtymään laukattoman esityksen päätteeksi. Tamma piti kovassa avauksessa keulat, mutta sai matkalla rauhoittaa tempoa. Rahanjakosuoralla Harri Kotilaisen ajokki oli kuitenkin yllättävän aseeton, taipuen kauas kulisseihin. Tulos ihan hyvä, 25,1ake, missään nimessä silti parasta Helmin Roosaa ei tänään nähty.

Voittaja Tapsan Tahti teki haamujuoksun laukan jälkeen, tässä on kyllä potentiaalia vaikka mihin vielä.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 19. Kesä 2010 22:51
Kirjoittaja Rinkka
Kovaa siinä lähdössä mentiin, kun miettii, että 6 v. tamma juoksee keulassa. Väliajat oli kuitenkin 21,5/Helmin Roosa 24,5 24,0 24,0/Tapsan Tahti. Että ei siinä hirveästi ehtinyt rauhoittaa ainakaan mun mielestä :) On ne vielä kovia kyytejä tuon ikäisille ja tuolle matkalle. Mutta samaa mieltä ehdottomasti Harrin kanssa, että parasta HR:ää ei nähty, mutta kai se sekin oli odotettavissa jossain vaiheessa.
Harmittaa vain, että Ruletolle kävi niin kuin kävi. Jotenkin se on jäänyt mieleen viime kesältä Seinäjoen raveista, kun juuri ennen maalia tuli laukka ja Helun Hurma voitti skaban ja teki Suomen ennätyksen. Yhtään väheksymättä, hienon juoksun teki Helun Hurma kuolemasta silloin, mutta jotenkin jäi semmoiset symppisfiilikset Rulettoa kohtaan. Hienostihan sekin on rullannut ja jotenkin Seinäjoen juoksun jälkeen hevonen on jäänyt mieleen itsellä.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 07. Heinä 2010 13:23
Kirjoittaja Ruikonperä
5- ja 6-vuotiaille tarkoitettu Erilo-Ajo meni jälleen kerran peruutukseen, koska vain viisi hevosta ilmoitettiin mukaan :cry:

Viimeisen kuuden vuoden aikana lähtö on noussut pystyyn vain kaksi kertaa. Saa nähdä tekeekö Teivon kilpailun suhteen kenties jotain toimenpiteitä, mutta tänä vuonna Mikkelin 5v-lähtö vain kaksi päivää aiemmin vaikutti varmasti osallistujien vähyyteen.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 07. Heinä 2010 21:45
Kirjoittaja Neliveto
2007 ikäluokan esiinmarssi radoille alkoi tänään Hankasalmella. Koelähdössä Lötens Piruettin "SE-aikaa" hätyytellyt Tähen Topelius avasi uransa vakuuttavalla voitolla.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 08. Heinä 2010 13:28
Kirjoittaja Ruikonperä
Neliveto kirjoitti:2007 ikäluokan esiinmarssi radoille alkoi tänään Hankasalmella. Koelähdössä Lötens Piruettin "SE-aikaa" hätyytellyt Tähen Topelius avasi uransa vakuuttavalla voitolla.

Raivio taisi todeta Tähen Topeliuksen tuntuvan parhaalta hevoselta, jota hänellä on ollut ja se on aika paljon sanottu.

Jo Tähen Topeliuksen isä Tuisku-Topi (Turo) oli Raiviolla ja sehän ei mikään tykki ollut radoilla (26,4ake , 33000), mutta suku on silkkaa timanttia. Lisäksi Tähen Topeliuksen emäpuoli on tosi hyvä kun emästä on mm. Tähen Ponkaus ja emän sisko on jättänyt Vihjeen Varman ja Vihnun.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 13. Heinä 2010 12:25
Kirjoittaja Ruikonperä
Ruikonperä kirjoitti:5- ja 6-vuotiaille tarkoitettu Erilo-Ajo meni jälleen kerran peruutukseen, koska vain viisi hevosta ilmoitettiin mukaan :cry:

4-7-vuotiaille tarkoitettuun Loviisan Suviajoon 2000 palkinnolla ilmoitettiin kokonaista kaksi hevosta :cry:

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 14. Heinä 2010 02:13
Kirjoittaja Harri H
Taitaa olla liian liki Kunkkareita Suviajo, vaikka toisaalta olisi tuohon nyt odottanut edes keskinkertaisia hevosia löytyvän. Harmillisia kyllä nämä peruutukset, Teivonkin tämän illan tasoa olisi kovasti nostanut Erilo-juoksu, sen verran aneemista tasoa nuo lähdöt muuten oli. Suomenhevosten kovin sarjahan meni myös peruutukseen illan kisoista.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 18. Heinä 2010 00:52
Kirjoittaja Rinkka
Suviajon rajaus on ehkä hiukan pielessä. Skaala on liian laaja suomenhevosille. 4-7 vuotiaisiin mahtuu hevosia, joilla on vain muutama startti ja sitten on niitä, joilla starttimäärä on useampia kymmeniä. Ei kukaan halua ilmoittaa nelivuotastaan, joka jollain konstilla on saanut raavittua kasaan kohtuullisesti paalumääritystä vastaavat eurot, taistelemaan yli puolet enemmän tienannutta 7-vuotiasta vastaan, joka lähtee 20m pakilta. Tai sitten se kokenut 7-vuotias lähtee myös paalulta, jos jostain syystä rahaa ei ole kertynyt mutta kokemusta sen sijaan on läjäpäin.

Näitä "päivän päälähtöjä" mietittäessä pitäisi tosissaan miettiä, millaiset sarjamääritykset ovat.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 21. Heinä 2010 14:57
Kirjoittaja Ruikonperä
En keksinyt parempaakaan ketjua, mutta kun on ollut puhetta noista peruutukseen menneistä sarjoista niin menköön tähän. Nimittäin Vermosta peruttiin SH-sarja, johon oli kuitenkin ilmoitettu yhdeksän hevosta ja samana päivänä lämminveristen lähtö ajetaan kahdeksan hevosen voimin.

Tämänpäiväiseenkin SH-ykkössarjaan ilmoitettiin vain yhdeksän hevosta, silti se ajetaan, mutta viikon päästä ei :ugeek:

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 31. Heinä 2010 01:40
Kirjoittaja Ruikonperä
Mikko Väisäsen kasvattama, omistama ja valmentama 6-vuotias Hissun Ritu vaikuttaa olevan melkoinen lupaus. Tamma on voittanut kaksi viime starttiaan siihen tyyliin, että sarjojen ei pitäisi ihan heti nousta vastaan. Ainakaan vauhdeista se ei jää kiinni, sillä Vieremälläkin se laukkasi pahoin alkuun, mutta kiri silti helppoon voittoon kovassa lopetuksessa. Ensi lauantaina Hissun Ritu jahtaa ensimmäistä V75-voittoaan Rovaniemellä.

Suvustakaan menestys tuskin jää kiinni, sillä isä-Turo nyt ei esittelyjä kaipaa, emä Hissun Rilla (Vokkerilla) oli ikäluokkansa parhaita tammoja ja emänemä on legendaarinen Rentukas.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 07. Elo 2010 15:17
Kirjoittaja Neliveto
Ruikonperä kirjoitti:Mikko Väisäsen kasvattama, omistama ja valmentama 6-vuotias Hissun Ritu vaikuttaa olevan melkoinen lupaus. Tamma on voittanut kaksi viime starttiaan siihen tyyliin, että sarjojen ei pitäisi ihan heti nousta vastaan. Ainakaan vauhdeista se ei jää kiinni, sillä Vieremälläkin se laukkasi pahoin alkuun, mutta kiri silti helppoon voittoon kovassa lopetuksessa. Ensi lauantaina Hissun Ritu jahtaa ensimmäistä V75-voittoaan Rovaniemellä.

Suvustakaan menestys tuskin jää kiinni, sillä isä-Turo nyt ei esittelyjä kaipaa, emä Hissun Rilla (Vokkerilla) oli ikäluokkansa parhaita tammoja ja emänemä on legendaarinen Rentukas.


Melkoisen vakuuttavaan tyyliin tuli Hissun Ritun ensimmäinen 75-voitto ja valioraja meni kirkkaasti rikki.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 09. Elo 2010 16:55
Kirjoittaja Neliveto
Eilen Kaustisella kolmevuotias Ponnen Aatos (A.T. Eko - Ponnen-Leikki - Ero-Ponsi) tekaisi kovan koelähtöajan 35,7. Menevännäköinen ori tuli viimeisen puolikkaan alle 30:a ja viimeiset 300 metriä 28:n pintaan. Emä Ponnen-Leikki on jättänyt mm. reilut 50 tuhatta tienanneen Ponnen Pilkeen ja tänä kesänä hienosti menestyneen Ponnen Onnen.

Re: Nuoret suomenhevostähdet

ViestiLähetetty: 07. Syys 2010 14:58
Kirjoittaja Ruikonperä
Huippulahjakas Provinssi (22 16-0-3, 23,6ly) noteerasi eilen Vaasassa huiman koelähtötuloksen 25,2, painellen kolmannen puolikkaan 21-kyytejä. Viime vuonna ori starttasi vain kolme kertaa, mutta toivottavasti nyt pääsisi säännölliseen starttirytmiin niin nähtäisiin mihin asti rahkeet riittää.

Ainakin ikätoveri ja velipuoli Kilun Peedro palasi entistä ehompana välivuoden jälkeen radoille ;)