Sivu 3/7

Re: Ravikalenteri 2015

ViestiLähetetty: 25. Loka 2015 09:05
Kirjoittaja Neliveto
Ruikonperä kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:Pihtiputaalaisten viime Hevosurheilussa ilmaistun harmituksenkin ymmärtää hyvin. Todella onnistuneet lauantai- ja sunnuntai-illan ravit on korvattu kaksilla sunnuntain päiväraveilla. Varsinkin nuo lauantai-illan kisat ovat olleet tosi hieno tapahtuma .

Mikseiköhän Pihtipudas saanut ajaa sinä lauantaina kun halusivat? Ei Niskanen tainnut perustella asiaa?

Olisiko tuossa katsottu, että Jämsän kaksipäiväiset ja Pihtipudas kilpailevat samoista Keski-Suomen hevosista ja katsojista, joten molempien ravit eivät olisi mahtuneet samalle lauantaille. Täysin ulkopuolisen silmin, heinäkuun lauantaista kaikkein sopivin Pihtiputaalle olisi voinut olla St Michel-viikonlopun lauantai. Tosin tässä tapauksessa Putaan totoravikausi olisi ollut viikon mittainen ja viikonlopun pääravit olisivat luultavasti näkyneet vaihdoissa. Vaikeahan tuohon kesäsesonkiin on kaikille mieluisat kilpailupäivät löytää.

Re: Ravikalenteri 2015

ViestiLähetetty: 25. Loka 2015 09:14
Kirjoittaja RaahenTiikeri
mutu tuntuma sanoisi,että kaustinen ja jämsä ajoivat päällekkäin takavuosina monta vuotta perätysten.Mutta nyt menneenä kesänähän jämsällä oli sunnuntaina ykkösravien status eikä päällekkäin ajanut mikään muu rata.Vai muistanko oikein :)

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 25. Loka 2015 12:05
Kirjoittaja Ruikonperä
Neliveto kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:Pihtiputaalaisten viime Hevosurheilussa ilmaistun harmituksenkin ymmärtää hyvin. Todella onnistuneet lauantai- ja sunnuntai-illan ravit on korvattu kaksilla sunnuntain päiväraveilla. Varsinkin nuo lauantai-illan kisat ovat olleet tosi hieno tapahtuma .

Mikseiköhän Pihtipudas saanut ajaa sinä lauantaina kun halusivat? Ei Niskanen tainnut perustella asiaa?

Olisiko tuossa katsottu, että Jämsän kaksipäiväiset ja Pihtipudas kilpailevat samoista Keski-Suomen hevosista ja katsojista, joten molempien ravit eivät olisi mahtuneet samalle lauantaille. Täysin ulkopuolisen silmin, heinäkuun lauantaista kaikkein sopivin Pihtiputaalle olisi voinut olla St Michel-viikonlopun lauantai. Tosin tässä tapauksessa Putaan totoravikausi olisi ollut viikon mittainen ja viikonlopun pääravit olisivat luultavasti näkyneet vaihdoissa. Vaikeahan tuohon kesäsesonkiin on kaikille mieluisat kilpailupäivät löytää.

Okei. Sitten täysin ymmärrettävää päätös, vaikken uskokaan, että kumpikaan osapuoli kärsisi merkittävästä katsoja- tai hevospulasta.

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 17. Maalis 2016 09:43
Kirjoittaja PJK
Ruikonperä kirjoitti:Tornion hyvä duuni on palkittu Hippoksessa, saivat ensi vuodelle takaisin "oman" 76-päivänsä Rovaniemeltä.:

On pitänyt vähän pihtailla, jotta löytyy riittävän komea teema, jonka kera siirrytään tuhannen viestin klubiin. Nyt löytyi.

Tornion Toto-76 -sarjat on netissä. Näyttää hienolta. Palkinnot viime vuotta paremmat. Sarjat mietitty hyvin. Kultahevosille ei varmaan ole Vermossa sarjaa. Kaksi seuraavaa Divarijärjestelmän väliinputoajille. Varsinkin 32310€ tienanneiden sarja on helmi. Ilman ennakkomaksua kisa, jossa karsinnassa 3000€ ja finaalissa 2640m voltti n. 6400€ ykkösellä, johon tästä seitsemän takamatkalle ja Ruotsista kymppitonnin tienanneet paalulle.

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 22. Maalis 2016 17:08
Kirjoittaja PJK
Osuipa silmiin toukokuun ravikalenteri. Varsinainen kalenterintekijän kukkanen Floranpäivän kunniaksi:

(to Boden)
to Ylivieska
pe Oulu, Vieremä
la Oulu
su Rovaniemi, Jyväskylä
ma Seinäjoki
ke Kaustinen
Hattu päästä hevosenomistajille, jos kaikki kisat saadaan pystyyn.

EDIT: tulipa tsekattua Finlandia-ravien sarjatarjonta. Toivottavasti tulee Ruotsista hevosia, kun Suomesta ei kyllä riitä millään. Divisioonafinaaliin taitaa päästä vain suomalaisia. 5 sarjaa aikaa tiiviisti:
3km voltti 30+65
2100a: max 43
2100a: max 50, finaali
2100a: max 86
2100a: max 125, finaali

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 22. Maalis 2016 18:32
Kirjoittaja Ruikonperä
PJK kirjoitti:EDIT: tulipa tsekattua Finlandia-ravien sarjatarjonta. Toivottavasti tulee Ruotsista hevosia, kun Suomesta ei kyllä riitä millään. Divisioonafinaaliin taitaa päästä vain suomalaisia. 5 sarjaa aikaa tiiviisti:
3km voltti 30+65
2100a: max 43
2100a: max 50, finaali
2100a: max 86
2100a: max 125, finaali

Neljä paikkaa on varattu ulkomaisille finaalilähtöihin. Kova luotto on kyllä näemmä Vermolla, että hevoset riittää. Toivotaan parasta, kyllähän viime vuonnakin karsittujen listat suorastaan pursusivat, mutta eipä ollut noin ahdasta sarjatarjontaakaan...

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 22. Maalis 2016 19:05
Kirjoittaja Neliveto
PJK kirjoitti:Osuipa silmiin toukokuun ravikalenteri. Varsinainen kalenterintekijän kukkanen Floranpäivän kunniaksi:

(to Boden)
to Ylivieska
pe Oulu, Vieremä
la Oulu
su Rovaniemi, Jyväskylä
ma Seinäjoki
ke Kaustinen
Hattu päästä hevosenomistajille, jos kaikki kisat saadaan pystyyn.

Joskus ulkopuolisesta tuntuu, että kilpailukalenterin laatiminen voitaisiin aloittaa Suomen kartan kertaamisella. Kun katsoo toukokuun kalenteria, ei tarvitse ihmetellä, että Haapajärvi perui jo hyvissä ajoin perinteiset vappuravinsa :( .

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 22. Maalis 2016 19:21
Kirjoittaja Antti K
Haapajärvelle tehtiin kurja temppu, sillä Porin ravit ilmestyivät sille päivälle vasta sen jälkeen, kun kalenteri oli jo ollut kommentointikierroksella.

Haapajärven vappuraveilla on pitkä perinne ja se olisi saanut jatkua.

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 20. Huhti 2016 12:30
Kirjoittaja Ruikonperä
En keksinyt parempaakaan ketjua, mutta kun yllä oli puhetta Finlandia-päivän sarjoista niin menkööt tähän. Tosi outoa nimittäin, että Ruotsin kilpailukutsussa ko. päivän kohdalla sanotaan selvällä suo... siis ruotsin kielellä, että jos sinne hevosen ilmoittaa niin välistarttia ei saa olla (eli edellisen lauantain jälkeen ei saa kisata). Suomen kilpailukutsussa ei puhuta _mitään_ tällaisesta vai olenko sokea? Samat säännöthän ne pitää olla kaikilla! :think:

https://www.travsport.se/visaPropText?v ... dag=554248

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 20. Huhti 2016 19:46
Kirjoittaja Ruikonperä
Ruikonperä kirjoitti:En keksinyt parempaakaan ketjua, mutta kun yllä oli puhetta Finlandia-päivän sarjoista niin menkööt tähän. Tosi outoa nimittäin, että Ruotsin kilpailukutsussa ko. päivän kohdalla sanotaan selvällä suo... siis ruotsin kielellä, että jos sinne hevosen ilmoittaa niin välistarttia ei saa olla (eli edellisen lauantain jälkeen ei saa kisata). Suomen kilpailukutsussa ei puhuta _mitään_ tällaisesta vai olenko sokea? Samat säännöthän ne pitää olla kaikilla! :think:

https://www.travsport.se/visaPropText?v ... dag=554248

Niin siis tosiaan välistartin kanssa SAA ilmoittaa, mutta etusijalla ovat ne joilla EI OLE välistarttia. Anteeksi heikko ruotsinkielentaitoni :facepalm: Vermossa kuulutettiin asiasta, mutta hyvähän se olisi lisätä kilpailukutsuunkin ettei tulisi yllärinä kellekään...

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 28. Huhti 2016 16:04

So Cluelessin treenari J. Kuosmanen harmittelee hommaa twitterin puolella. SC ilmoitettu sunnuntaiksi Joensuuhun, joten välistarttisäännön takia karsintavoittaja tuskin pääsee Vermon finaaliin. Fiksuna miehenä ottaa asian omaan piikkiinsä, mutta kai joku vastuu on Hippoksellakin, kyllä tuollaisista asioista pitäisi tiedottaa paremmin ja koska välistarttisääntö edes lisättiin (Suomen) kilpailukutsuihin? Joensuussa starttaa pari muutakin hevosta, joilla olisi ollut satavarma paikka finaaleihin, Vilar Lake ja Tuli-Karkelo. Periaatteessahan olisi muuten mahdollista välistartata ennen Finlandia-raveja kärsimättä siitä yhtään, sunnuntaina ilmoittaa Vermoon ja maanantaina Härmän paikallisiin lauantaiksi ;)

Vermohan ajaa kahden (tai oikeastaan kolmen) divarin finaalit jo keskiviikkona, joten teoriassa esim. Pyörylän Paronilla olisi mahis voittaa kolmen päivän sisään huippu- ja tähtidivari :D

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 01. Touko 2016 18:17
Kirjoittaja Ruikonperä
Anteeksi nyt tämä yksinpuhelu ja pilkunnusaminen, mutta jos säännöissä sanotaan Finlandia-päivän osalta, "Kaikki sarjat: Karsinnassa etusijalla hevoset, joita ei ole ilmoitettu kilpailuun 1.-7.5.2016" Kyllä ainakin ite ymmärrän tuon niin, että ko. sääntö ajaa kaiken ohi mm. divaripisteiden? Siksi en ymmärräkään miksi välistartilliset Kemun Tutu ja Baletin Salama ovat päässeet mukaan ja välistartittomat Villikunkku ja Suvelan Tähti on karsittu :think:

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 01. Touko 2016 22:43
Kirjoittaja PJK
Ruikonperä kirjoitti:Anteeksi nyt tämä yksinpuhelu ja pilkunnusaminen, mutta jos säännöissä sanotaan Finlandia-päivän osalta, "Kaikki sarjat: Karsinnassa etusijalla hevoset, joita ei ole ilmoitettu kilpailuun 1.-7.5.2016" Kyllä ainakin ite ymmärrän tuon niin, että ko. sääntö ajaa kaiken ohi mm. divaripisteiden? Siksi en ymmärräkään miksi välistartilliset Kemun Tutu ja Baletin Salama ovat päässeet mukaan ja välistartittomat Villikunkku ja Suvelan Tähti on karsittu :think:

Väärinhän se näyttäisi menevän. Ruotsalaisillehan tuo lähtö markkinoitiin volttilähtönä, joten ihan ei ole kaikki mennyt niin kuin Strömsössä.

Erkon Pokaalin pudottaminen Toto76:sta on outoa. Eikös ruotsalaisten pelaamattomuus ollut jo tuossa vaiheessa tiedossa? Mielestäni turha noita suomalaispelaajia karkottavia normisekalähtöjä on väkisten pelin kohteeksi työntää.

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 02. Kesä 2016 10:02
Kirjoittaja Ruikonperä
Vai on Kurtakko joutunut tänäkin vuonna peruttamaan ravinsa, kolmas vuosi putkeen :thumb_down:

Ensi viikolla taas hieno suunnittelukukkanen, Kouvola ja Lappee ajavat peräkkäisinä päivinä :facepalm:

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 03. Kesä 2016 13:51
Kirjoittaja For Nothing...
Ruikonperä kirjoitti:Vai on Kurtakko joutunut tänäkin vuonna peruttamaan ravinsa, kolmas vuosi putkeen :thumb_down:

Ensi viikolla taas hieno suunnittelukukkanen, Kouvola ja Lappee ajavat peräkkäisinä päivinä :facepalm:

Lappee sai 11 lähtöä kasaan, Kouvola jäi yhdeksään. Seuraava rypäs on Vieremä (perjantai paikalliset), Joensuu ma ja Kajaani ti. Viimeksi mainittua voi vähän syödä myös sunnuntain Ylivieska.

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 03. Kesä 2016 15:44
Kirjoittaja Krauta
Vähän mainosta :D

ÄRRÄ-RAVIT PE 10.6.
Mukaan pääsee bussilla Imatralta ja Haminasta. Reitit: Vuoksenniska-Imatrankoski-Joutseno ja Hamina-Virojoki-Miehikkälä. Paketin hinta 20€ sisältää bussimatkan lisäksi pääsylipun raveihin ja ravintolaan sekä ruokailun buffet-pöydästä.

Paikallisilla ärrillä vapaalippuja jaossa, jos tarvitsee. :thumb_up:

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 04. Kesä 2016 16:05
Kirjoittaja peliman
Johan on hyvä tarjous jos vapaalippuja jaossa ja saisi ruokailun vielä.

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 04. Kesä 2016 16:23
Kirjoittaja Krauta
Vaapaalippuja pelkästään raveihin tarjolla paikallisilla ärrillä. :)

Tuohon bussi pakettiin tuskin vapaalippuja. :D :D 20€ sisältäneen matkat buffet ravilipun, ei paha esim. Haminasta. :thumb_up:

Lisä info; http://www.lappeenravit.fi/lappeenranta/fi/

Re: Ravikalenteri 2016

ViestiLähetetty: 12. Kesä 2016 19:26
Kirjoittaja PJK
Sarjatarjonta on tänä kesänä jotenkin haasteellinen noille enemmän tienanneille SH-tammoille. Sekottajalla on tänään näytön paikka, mutta jos ei nyt voita tai muuten vahvasti vakuuta, niin melko vähän niitä muita paikkoja on. Maileja on muutama, mutta muut paikat on vähissä.
Iltaravien volttilähtöjä erilaisilla pt-säännöillä on tarjolla paljon, mutta niiden näyttöarvo on aina sattumanvaraista. Samoin muutama tilaisuus yrittää avoimia oreja vastaan autolähdöissä ja Kirppuajon voltissa 40m takaa. Sitten on 3.7. sekä Suur-Hollola että Halsuan voltti tammahyvityksellä. Ainut kunnon tammojen vertailukohta on Vermon 3100m tammaryhmä keskiviikkona 6.7.2016. Eli viimeinen 2100m tammalähtö ennen kunkkareita on kohta lähtemässä.