Ruotsin raviurheilu

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 07. Loka 2014 23:39

En pikaisella tsekkauksella löytänyt topikkia naapurimaan raviurheilusta. Jos on, niin mode voi yhdistellä. Aloitin tänään seuraamaan tarkemmin meininkiä. Hevoskalustoon tuli vahvistus Ruotsin Kriterium-huutokaupasta, joten tässä on vuoden päivät aikaa tehdä tuttavuutta uuteen aluevaltaukseen.

Katselin muutaman startin Axevallasta ja ensimmäiset havainnot:

- Osmokin olisi tuolla vahvistus. Selostaja ei päässyt parijonoa kunnolla läpi. Lisäongelmia toi se, että ruotsalaiset ei osaa lausua englantia edes auttavasti. Ihan kuin siinä selostuksen seuraamisessa ei olisi jo muutenkin vähän haastetta, mutta auttaisi asiaa, jos tietäisi mistä hestistä snackataan.
- Radan soittama musa lähtöjen välistä oli aivan katastrofaalista. Plussana Final Countdown minuuttimusana. (Kuulostaa aina hyvältä näin Lukko-fanina.)
- Suvut on aika kovia ihan iltaraveissakin
- Palkintoja jaetaan yli puolelle osallistujista. Tähän saisi Suomikin pyrkiä tuon supistamisen sijaan -.-

Palstalaisilta voisi ottaa alkuun vähän vinkkiä, mitä ottaa huomioon ja mitä on hyvä tietää. Solvallan ja Bodenin tiedän, mutta mitkä on yleisesti isoja ratoja, joissa on hyvätasoisia kisoja, mitkä taas ei? Kuskeista tutuimmat nimet soittaa jotain kelloa, ketä niiden ulkopuolelta kannattaa pyöritellä peleissä? Kaikki vinkit otetaan kiitollisena vastaan, sen verran iso kokonaisuus on opiskeltavana.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 07. Loka 2014 23:55

For Nothing... kirjoitti: Radan soittama musa lähtöjen välistä oli aivan katastrofaalista. Plussana Final Countdown minuuttimusana. (Kuulostaa aina hyvältä näin Lukko-fanina.)

En oo nyt ihan varma, mutta ne musat taitaa tulla Fintoton päästä?

Oon itekkin kiinnittänyt huomiota ettei aina tahdo saada selostajan lausumisesta selvää mistä hevosesta puhuu, vaikka englanti ja ruotsihan ovat sukulaiskieliä...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 08. Loka 2014 10:27

Ruotsin(kin) ravit ovat ihan viime vuosina jääneet vähemmälle, mtta laitetaan nyt jotakin.

"Ouppen stretsejä" ei käsittääkseni ole enää kuin Åbyssä ja Skellefteåssa, Åbyssä peräti kaksi kaistaa.

Åby, Jägersro ja Bergsåker ovat Vallan jälkeen suurimmat radat ja omasta mielestäni myös Axevalla ja Färjestad kuuluvat "hyviin" ratoihin.

Tingsrydissä on mailin rata ja Gävlessä mennään kovia aikoja, nopee rata siis.

Lounais-Ruotsissa lähellä Norjaa on kolme pientä hienoa rataa ( Årjäng, Åmål, Arvika), joissa kannattaa käydä, jos sielläpäin kesällä liikkuu. Pohjoisemmassa pikkuratoja on Oviken ja Hoting ja Solvallan lähellä Lindesberg, jossa juostaan myös jopa 75-ravit, kuten muuten myös Årjängissä.

Siinä jotain ja yleisesti voi sanoa, että Kaikki radat ovat erittäin siistejä ja hienoja.

Musiikki tai selostus ei ole häirinnyt minua oikeastaan koskaan, keskityn vain oleelliseen ja juoksupaikkamerkinnöissänikin luotin vain ja ainoastaan omiin havaintoihini. Yksi asia tosin erityisesti on kiinnittänyt selostuksissa omaakin huomiotani, ammoisina aikoina Heikkilän Markku selosti: ja kaukaa takaa hyökkäykseen, vaikka tämä kyseinen hevonen oli vielä tiukasti parijonossa. Mitä lie Markulla ollut ajatuksena? :cowboy: :think: :crazy: :yawn:
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja PJK » 15. Loka 2014 21:04

Tämä voisi olla uudenkin ketjun väärti, mutta laajasti menee tämänkin otsikon alle.

Ruotsissa loppuvuoden raveja sävyttää varmaan voimakkaasti ajajaliigan taisto. Goop ja Uhlsson ovat todella tasoissa. Tänäkin iltana ajettu 5 ja 4 lähtöä, herroilla voittoja 3 ja 2.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Janzon » 15. Loka 2014 21:38

Voisin alkaa pitämään jonkilaista "blogin" poikasta aiheesta kunhan ruotsiin pääsen asettumaan. Minkälaista se raviurheilu siellä on varikolta katsottuna.
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja tavis » 17. Loka 2014 21:00

Minne tämä kuuluukaan, no laitetaan tänne: Dileva Käll siitokseen, Pastor Stephen eka sulho:
http://www.travnet.se/blog/2014/10/16/f ... ntar-avel/
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja tavis » 19. Loka 2014 14:56

Harry Haythrown ura vaarassa, kurkku täytyy operoida, ja Johnny Johansson on pessimistinen jatkosta. Www.travronden.se
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja aamutähti » 21. Loka 2014 22:07

Koska Ruotsissa ajetaan Kasvattajakruunujen finaalit joihin viime viikonloppuna karsittiin? Mistähän näkisi mitä hevosia niihin on päässyt mukaan?
aamutähti
 
Viestit: 287
Liittynyt: 16. Elo 2009 15:36

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 21. Loka 2014 22:38

aamutähti kirjoitti:Koska Ruotsissa ajetaan Kasvattajakruunujen finaalit joihin viime viikonloppuna karsittiin? Mistähän näkisi mitä hevosia niihin on päässyt mukaan?

2.11. Eskilstunassa finut ja tuosta löytyy sinne päässeet: http://www.breederscrown.se/tavling/res ... &kon=h%2Cv
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Touho » 24. Loka 2014 19:17

Moni varmaan tämän jo tietääkin, mutta Robert Bergh siirtyy Bergsåkerista Åbyyn. Samoin myös Per Lennartson vaihtaa Solvallasta Eskilstunaan.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja aamutähti » 29. Loka 2014 23:36

Ja vartin päästä Maharajahin paluu!
aamutähti
 
Viestit: 287
Liittynyt: 16. Elo 2009 15:36

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Touho » 08. Marras 2014 02:31

http://www.hevosurheilu.fi/Ravit/noras_ ... 82817.html

Noras Beanin uran piti olla ohi, mutta siellä näyttää heiluvan :thumbup1:

Näköjään startannut pari kertaa Ruotsissakin huhtikuun jälkeen.. Mennyt kokonaan ohi.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja ManOWar » 08. Marras 2014 10:53

Touho kirjoitti:http://www.hevosurheilu.fi/Ravit/noras_bean_omaa_luokkaansa_wolvegassa_982817.html

Noras Beanin uran piti olla ohi, mutta siellä näyttää heiluvan :thumbup1:

Näköjään startannut pari kertaa Ruotsissakin huhtikuun jälkeen.. Mennyt kokonaan ohi.


Niin minäkin muistelen, että kerran olisi jo kerrottu että jättää kilpailemisen...

Hollannissakin saa ajaa jenkeistä.
Tuossa video juoksusta (selostus on, argh... :? : https://www.youtube.com/watch?v=awVTp1crgnY
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja ManOWar » 15. Marras 2014 20:43

:cowboy: mm. tällaisia tuloksia Solvallasta tänään (huhhuh).

Pronssidivarin finaalin voiton ohjasti Kontsa Coldtownilla. Aika oli 11.4ake. :crazy:
Palkintona 200 KKr.

Kultadivarin finaalin voitti entinen Elitloppet-sankari Nahar. Aika oli 10.5ake. :shock:
Palkintona 250KKr.
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Marras 2014 21:21

ManOWar kirjoitti:Kultadivarin finaalin voitti entinen Elitloppet-sankari Nahar. Aika oli 10.5ake. :shock:
Palkintona 250KKr.

On todella hurja noteeraus tuo Naharin 10,5. Ja vielä marraskuussa.

Eikö tuo muuten ole uusi täyden matkan ME? Jäänyt ihan käsittämättömän vähälle huomiolle. Travrondenin nettisivujen otsikoissakaan ei ole mitään mainintaa koko juostusta ajasta.
Viimeksi muokannut Touho päivämäärä 15. Marras 2014 21:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Tran Tran » 15. Marras 2014 21:22

ManOWar kirjoitti:Kultadivarin finaalin voitti entinen Elitloppet-sankari Nahar. Aika oli 10.5ake. :shock:
Palkintona 250KKr.


Ja tämä vielä kaiken lisäksi kaikki kengät jalassa juostuna.

Saapa nähdä millaista jälkeä Bergh tekee ensi vuonna myös USA:ssa, kun sinne Svanstedtin menestyksen innostamana satsaa.
Tran Tran
 
Viestit: 205
Liittynyt: 09. Huhti 2014 23:58

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja ManOWar » 16. Marras 2014 00:25

↑↑ Jep molemmille yllä.

Muistelenko väärin, mutta eikös Ranskan hirmut ole juosseet noita täyden matkan kymppiaikoja kilsaa pidemmillä radoilla ?

Ja Bergh tehnee Kung-Åken tapaan tuhoisaa jälkeä jenkkien maileilla kun pääsee siellä vauhtiin.
Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, ettei ne vieläkään aja kunnolla siellä ilman kenkiä, ja sitten Eurooppalaisten pitää näyttää vähän mallia... :cowboy:
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja Touho » 16. Marras 2014 00:38

ManOWar kirjoitti:↑↑ Jep molemmille yllä.

Muistelenko väärin, mutta eikös Ranskan hirmut ole juosseet noita täyden matkan kymppiaikoja kilsaa pidemmillä radoilla ?

Ja Bergh tehnee Kung-Åken tapaan tuhoisaa jälkeä jenkkien maileilla kun pääsee siellä vauhtiin.
Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, ettei ne vieläkään aja kunnolla siellä ilman kenkiä, ja sitten Eurooppalaisten pitää näyttää vähän mallia... :cowboy:

Joo kyllä Ranskassa on kai monestikin menty tuon alle, mutta ei ajat ole oikeen yhtään vertailukelpoisia, kun ajellaan lentokentillä ja rata mitataan pohjoismaisesta tavasta poiketen 2m radan sisäreunasta, mikä tietysti tekee radasta pidemmän kuin se olisi pohjoismaisittain. Texas Charmin muistelen menneen 09,9ake.

Tuohon viimeiseen kommenttiin liittyen, jenkeissä on radat käsittääkseni tosi karkeita, joten harva uskaltaa siellä kenkiä riisua.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja ManOWar » 16. Marras 2014 12:15

IS-Ravit kirjoittaa tänään myös aiheesta:

http://www.iltasanomat.fi/ravit/art-1288771537466.html
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Ruotsin raviurheilu

ViestiKirjoittaja PJK » 16. Marras 2014 22:27

Touho kirjoitti:Joo kyllä Ranskassa on kai monestikin menty tuon alle, mutta ei ajat ole oikeen yhtään vertailukelpoisia, kun ajellaan lentokentillä ja rata mitataan pohjoismaisesta tavasta poiketen 2m radan sisäreunasta, mikä tietysti tekee radasta pidemmän kuin se olisi pohjoismaisittain. Texas Charmin muistelen menneen 09,9ake.


Eikös tuo tee radasta lyhyemmän.

Oli kyllä Naharilta kaamea tulos. Yleensä absoluuttiset ennätykset kiskotaan sisärataa. Nyt mentiin kolmannessa kurvissa jopa kolmattakin baanaa, eikä tosiaan sisäradalla edes käyty.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron