Hevonen markkinoinnin keskiöön?

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Stallax » 01. Loka 2009 12:58

Hevosenomistaja-lehden pääkirjoituksen innoittaman kysyisin mitä mieltä te olette raviurheilun markkinoinnista tällä hetkellä? Mitjahan esitti pääkirjoituksessa hevosen nostamista enemmän esille. Ajatushan ei ole uusi, näitä kommentteja on viime vuosina kuultu kerran jos toisenkin ja itse olen samaa mieltä.

Tein aikoinani opinnäytetyön Hippokselle raviurheilun uutisoinnista lehdistössä ja johtopäätökseni oli että ravijutut ja näkyvyys palvelee ensisijaisesti pelaajia ja esim. paikallisuutta ja lähialueen hevosia tuodaan jutuissa aivan liian vähän esille, jotta raviurheilu kiinnostaisi lehdessä mattimeikäläistä (poikkeuksena eräs maakuntalehti, joka nimenomaan tuo alueellisuutta esille). Uskoisin että juuri alueen hevosten tunnettuus toisi raveihin uuttakin yleisöä (lähdetäänpä katsomaan miten naapurin Kallen Polle pärjää ja jos edetään esim. Derby, Kriterium, Kunkkari ja Elitloppet tasolle kasattaisiin taatusti lähimpään kuppilaan kisastudio niinkuin nytkin jos pienen kylän poika heittää keihäsfinaalissa) ja sitä myötä ehkä edelleen peleihinkin mukaan. Opinnäytetyöstä on aikaa jo 8 vuotta mutta samalla pelipainotteisuudella raviurheilua edelleen ihmisille tuputetaan kuin silloinkin... Tasan ainoa markkinointikampanja joka sai meikäläisen ei-hevos-tuttavapiirissä heräämistä aikaiseksi oli se missä esim. Tornando ja Racing Freedom olivat naamatusten lähes joka bussipysäkin seinässä isommissa kaupungeissa. Siis ihmisen korkuisina HEVOSEN (ei nuken) päinä. Ja eikös tästäkin ole jo kymmenen vuotta aikaa. Vai oletteko nähneet että lätkää tai jalkapalloa markkinoitaisiin pelaajien irvikuvanukeilla, jotka jaarittelevat jonninjoutavia?

Jotenkin tuntuu että tätä hienoa, jaloa, kaunista, voimakasta, nopeaa eläintä, hevosta, pääosan esittäjää ei tosiaan osata hyödyntää markkinoinnissa, ei sitten ollenkaan (paitsi Riku Rakettina ja nämä kaksi minkänimisiänenytolikaan, joiden huumori joko uppoa tai ei, yleensä ei).
Avatar
Stallax
 
Viestit: 85
Liittynyt: 27. Elo 2009 08:02
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 01. Loka 2009 13:16

Stallax kirjoitti:...ja nämä kaksi minkänimisiänenytolikaan, joiden huumori joko uppoa tai ei, yleensä ei).


Kuitunen ja Kaarna. Aiheuttavat silkkaa myötähäpeää sisäpiirivitseillään, mitkä eivät varmasti avaudu kuin lajin aktiiviharrastajille. Toivottavasti nämä kuopataan tulevaisuudessa, Riku Raketin viereen.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Rinkka » 01. Loka 2009 13:30

Stallax kirjoitteli myös: "Uskoisin että juuri alueen hevosten tunnettuus toisi raveihin uuttakin yleisöä (lähdetäänpä katsomaan miten naapurin Kallen Polle pärjää ja jos edetään esim. Derby, Kriterium, Kunkkari ja Elitloppet tasolle kasattaisiin taatusti lähimpään kuppilaan kisastudio niinkuin nytkin jos pienen kylän poika heittää keihäsfinaalissa) ja sitä myötä ehkä edelleen peleihinkin mukaan."

Tämä pitää paikkansa. Tuttavani hankki hevosen, joka on pärjäillytkin ihan kivasti. On ollut ilo seurata, kuinka hänen (ja meidän yhteisestäkin) ei-hevosihmistuttavapiirissä on noussut kiinnostus raveja kohtaan. Eikä tarvi olla mainitunsuuruisia isoja kisoja tiedossa vaan ihan normiravit riittää, ihmiset ovat alkaneet seurata kyseisen hevosen edesottamuksia - osa on edennyt jo siihen vaiheeseen, että katsovat sitten muitakin lähtöjä niistä raveista. Ja muutamat ovat uskaltautuneet ihan vierailemaan paikanpäälle raveihinkin :)
Rinkka
 
Viestit: 70
Liittynyt: 30. Elo 2009 22:50

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Stallax » 01. Loka 2009 13:35

Kiitos Harri, Kuitunen ja Kaarnapa tosiaan, mulla ei tullut mieleen kuin illalla luetun iltasadun Viiru ja Pesonen :D
Avatar
Stallax
 
Viestit: 85
Liittynyt: 27. Elo 2009 08:02
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja nipa » 01. Loka 2009 16:39

Hevonen markkinoinnin keskiössä on ongelmistavapaalla tasolla hyvä ja kannatettava ajatus. Ongelmia saattaa kuitenkin vähän useammasta kuin yhdestä näkökulmasta tulla siitä yksinkertaisesta syystä, että raviurheilua on koko nykyisen Hippoksen olemassaolon ajan markkinoitu hevostalouden ulkopuolelle ensisijaisesti peleistä lähtien.

On myös huomattava, että valtaosa median piirissa olevista toimittajista on tullut kirjoittamaan hevosurheilusta juuri pelien kautta ja suurin osa päivälehdissä julkaistusta ravisisällöstä on ollut ennen raveja vihjeitä ja ravien jälkeen tulosluetteloita. Tosin on sekin huomattava, että vihjeiden ja tulosluetteloidenkin julkaiseminen on vähennyt vuosi vuodelta.

Näistä lähtökohdista olisikin hyvä kuulla ajatuksia, miten olisi uutta hevoskeskeistä markkinointia lähdettävä olemassaolevista lähtökohdista toteuttamaan. Miten suunnattaisiin markkinointi suurelle yleisölle ja hevosyhteisöille yhdessä ja erikseen, millä keinoin ja mistä löytyisivät rahat ja markkinoinnin ammattilaiset tähän toteutukseen.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 01. Loka 2009 19:46

Ajatus on tietysti sinänsä aivan loistava. Paras esimerkki tästä lienee ruotsalaisten Legolas joka lähes yksin nosti valtakunnallisen raviveikkauksen siihen asemaan joka sillä nykyään Ruotsissa on.

Käytännön toteutus onkin sitten toinen juttu. Näitä Legolaksen kaltaisia tolppakoneita jotka voittaa "takuutyönä" tupsahtelee vaan kovin harvoin. Teivon superlauantain alla on tietysti helppo uskoa urheilun ja hevosen voimaan mutta entäs sitten kun harmaa arki alkaa maanantaina? Kun titaanien taistelut on ohi ja raviveikkauksen, niin valtakunnallisen kuin ratakohtaisen, päätöskohteen voitosta taistelee joukkue joka voittaa harvoin ja eikä silloinkaan aina omasta ansiostaan? Montako kertaa sitä naapurin heppaa mennään katsomaan jos se useimmiten piehtaroi pitkin loppusuoraa ja saa rahaa vain vahingossa? Se on selvää että hyvistä hevosista on helppoa kirjoittaa ja niitä luetaan mielellään mutta kaikki hevoset(tai valmentajat) ei vaan ole hyviä. Kaiken kukkuraksi hevonen on aika epävarma markkinointikohde kun tuloksesta ei aina ole takuita oli hevonen kuinka hyvä tahansa eikä valmentajat tai ohjastajat pysty mitään syytä kertomaan vaikka parhaansa yrittää.

Jos hevosia halutaan käyttää markkinoinnissa niin yksi lääke olisi tietysti se että luodaan pohjat urheilulle joka vähän useammin takaa sen että lähdön paras hevonen voittaa ja että vähän paremmat hevoset juoksee kilpaa niissä lähdöissä joista hevosia markkinoidaan.
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Stallax » 01. Loka 2009 21:09

Hyviä pointteja.

Alueen raveja voi profiloida oman alueen hevosilla, siis kyllähän (kai?) maakunnista löytyy maakuntaradoillekin kestomenestyjiä, ei sille tavan pulliaiselle haittaa vaikkei aina kehissä ole ranskalaisvieras (kuten aika usein raviväki itse kuvittelee) vaan kuten yllä kerrottiin - ihmiset ovat uteliaita naapurin hevoselle ylipäätään jos sillä vähänkään pyörä pyörii/on pyörinyt. Eri asia on sitten onko sitä tuotu lehdissä esille, jotta ihmiset tietäisivät miten alueen hevosilla menee. Eli paljon toimittajan harteilla kiinnostaako kirjoittaa "Virtasen perheen Polle Parhaasta joka lähtee tavoittelemaan lähiratasi perjantai-illan tunnelmallisissa kesäraveissa neljättä voittoa tälle kesälle voittaakseen itsellee kesärata-cupin kiertopalkintoa" höystettynä pienellä taustajutulla Virtasen perheen odotuksista ennen starttia esitellen perheen kolmannessa polvessa jatkuvaa harrastusta. Kun ne jutut tuppaavat etukäteenkin aika usein valittavan onnettomista pelikohteista... :)

Ylipäätään ajattelin myös että se markkinoinnin keskiössä olevan hevonen voi olla myös "kasvoton", kun koko eläintä ei hyödynnetä vahanukkea kummempana. Ei tarvitse kovin kummoista mielikuvitusta kuvitellaakseen Kuitusen ja Kaarnan tilalle vaikkapa vauhdikkaan formulatyyppisen mainospätkän, jossa juoksee huippukunnossa olevan ravuri tai kesäraviratakampanjan vetäjänä jotain kivaa tunnelmallista kesäiltaravi mainosta tms... Mutta ei, Kuitusta ja Kaarnaa katsellaan (vaikka hyvä hautapaikkakin oli tiedossa yllä)
Avatar
Stallax
 
Viestit: 85
Liittynyt: 27. Elo 2009 08:02
Paikkakunta: Kokkola

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja voltti v » 02. Loka 2009 01:44

Stallaxin kanssa samaa mieltä monessakin asiassa. Usein olen miettinyt sellaista että miksei hevosille voisi asettaa tavoitteita useille eri tasoille joiden seuraaminen voisi olla kiinnostavaa useammallekin.
-Kuka esimerkiksi tietää millä hevosella Jokimaan 4v. lv volttiennätys alle 2000m matkalla?
-Kuinka monta voittajaa takamatkalta Mikkelissä vuonna 2009? Entä koko Suomessa?
-Kuinka usein nro:lla 1 voitetaan Vermossa volttilähdössä?
-jne.jne

Dataa raveista on olemassa vaikka kuinka paljon ja lisää tulee joka päivä, kyse on vain kuinka sitä julkaistaisiin. Tämä nyt voi olla kopioitu melkein suoraan NHL:stä jossa tilastoidaan vieraskentällä alivoimalla tehtyjen maalien syötötkin mutta niistä saadaan urheilullista-kättäpidempää jolla joku kiinnostuu asiasta enemmän tai muuten nostatettua rinnakkais-mielenkiintoa muuten tavallisista raveista.

Muutenkin peli taitaa ohjata liikaa raveja, hevoset tuntuvat ylimääräisiä.Myös jos on huonotasoiset ravit niin usein kuulee ettei niihin voi pelata. Samakai se on pelatessa että mennänkö 2,5sek nopeampaa vai hitaampaa. Tieto hevosista ja valjakoiden keskinäisistä suhteista lienee tärkein?
voltti v
 
Viestit: 10
Liittynyt: 03. Syys 2009 09:54

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 04. Helmi 2010 17:14

Fintotolta tulossa jonkinlaista markkinointikampanjaa, mikä liittyy itse hevoseen: http://www.hippos.fi/hippos/index.php?we_objectID=8746
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja ihanatnaisetrannalla » 05. Helmi 2010 10:05

Kylläpä Fintoto yrittää mennä siitä, missä aita on matalin. Käsittääkseni perusliisarissa prosentit ovat 70-30 ja sopimushan tehdään yleensä 1-2 -vuotiaista varsoista. Nyt haetan valmista starttaria noilla prosenteilla, huh-huh. Saapas nähdä, minkälaisia entisiä suuruuksia heille tarjotaan...
Hevonen/omistajat markkinoinnin keskiöön -kokeilu eri radoilla vaikuttaa kiinnostavalta. Lahti avasi pelin, Teivo on myös lähtenyt mukaan ja saa nähdä, koska maan päärata tekee omat ratkaisunsa.
Omistajathan ovat lopulta ne, jotka pitkälti rahoittavat koko ravibisneksen.
Vaikkakin nyt avattu "peli" omistajien suuntaan on pienimuotoista, on se kuitenkin avaus oikeaan suuntaan ja sinänsä kannatettavaa.
Samoin valmentajien "keskuksiin" tulevat omistajatilat, joita tietojeni mukaan on tulossa/suunnitteilla ainakin Haimooseen (Sell/Vilkman) ehkä jonnekin muuallekin (tai jo nyt valmiina).
Saattoipa kommettini mennä hieman asian vierestä, mutta ainakin itse aihetta sivuten.
Lisää tämänlaatuista huomiointia omistajien suuntaan!
ihanatnaisetrannalla
 
Viestit: 68
Liittynyt: 17. Joulu 2009 11:14

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Antti K » 05. Helmi 2010 12:21

Uusia ihmisiä vetää raveihin lähinnä:

1. Toto
2. Hevoset
3. Urheilu
4. Tuttujen hevoset
5. Suku
6. Joutuvat sinne vahingossa

1. Täältä löytyy ravien rahoitamisen kannalta tärkein kohderyhmä. Heillä on mielenkiintoa ja taipumusta peleihin ja uhkapeleihin. Ravitkin kiinnostaisivat, mutta touhu on hieman salamyhkäistä, sisäpiirimäistä ja muutenkin epämääräistä. Tämän ryhmän potentiaaliset asiakkaat Fintoto on luovuttanut suosiolla nettipokerin ja urheiluvedonlyönnin järjestäjille.

2. Hevonen on hieno eläin ja sitä enemmän niistä pitää, mitä enemmän niihin tutustuu. Hevonen houkuttelee talleille etupäässä nuoria tyttöjä, tosin nykyään vapaaehtoinen hoitaminen tuntuu olevan katoamassa. Kakesta pitäisi maksaa suuntaan tai toiseen.
Hevosen houkutelema yleisö on erittäin tärkeää, koska heissä rakkaus eläimeen elää yleensä vielä keinutuolissakin. Pelaamisen ja pelivaihtojen suhteen tämä ei ole merkittävä ryhmä, mutta lajin tulevaisuuden suhteen on.

3. Penkkiurheilu kiinnostaa suurta osaa suomalaisia. Kilpailun tuoma jännitys yhdistyy useasti pieneen vedonlyöntiin. Nämä ihmiset ovat erittäin suuri potentiaalinen katsojaryhmä raveille ja Fintoton olympiaraviprojekti on ollut loistavaa markkinointia tähän suuntaa. Potentiaalia sekä yleisöksi, että hevosenomistajiksi ja pelureiksi. Ravit ovat URHEILUA ja kilpailua ei mitään eläinrääkkäystä tämä sanoma pitäisi saada perille. On hienoa nähdä, kuinka esimerkiksi yksi raviaktiivi jossain pallloilujoukkueessa voi saada lähes koko muun porukan innostumaan raveista.

4. Tuttujen hevoset ohjaavat seuraamaan ravituloksia tarkemmin. Esimerkiksi paikallislehdet ja jokainen itsekin voisi tuoda esille tuttujen hevosten menestystä. Jokainen kilpaileva hevonen vetää mukaan raveihin monta asiakasta.

5. Jotkut syntyvät perheeseen ai sukuun, jossa raveja harastetaan. Heille ravit ovat arkea, josta joko nautitaan tai kyllästytään. Heille raveja markkinoidaan jostain syysttä eniten.

6. Ystävät, työ tai jotkut muut sattumat saattavat viedä satunnaisen kävijän raveihin. Hämmästyttävän moni kävijöistä kokee ravit positiiviseksi yllätykseksi. Jos töissä ehdotetaan jotain "virkistysmatkaa" tai kavereiden kanssa mietitään jonnekin lähtöä, niin ravit on erittäin hyvävaihtoehto. Useasti myös radat ja valmentajat ovat avuliaita, jos heiltä kysytään apua järjestelyihin.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 09. Helmi 2010 19:33

Tässäpä yksi oiva markkinointiväline, oikein Iltasanomien sivujen viihdeuutisiin päässyt :)

Jaajon kimppavarsa.

Positiivista julkisuutta, toivottavasti tämän myötä edes muutama uusi harrastaja eksyy ravien pariin.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 09. Helmi 2010 20:53

Hieno homma, että Jaajo on saatu mukaan omistajaksi. Rättyälle pinnat, ettei revi päättömiä summia varsasta. Enkä puhu vain tästä, vaan yleisesti J-P:n kimpat on hinnoiteltu järki kädessä.

Yksi kohta ei vain täsmää. Rahaa kerätään esittelyn mukaan 12 000 /vuosi. Tällä aiotaan kattaa kaikki vuosikustannukset. Kun valmennukseen menee jo 11 000 . Kun tähän lisätään vielä ikäkausimaksut, eläinlääkärikulut, vakuutusmaksut sun muut lisäkulut, niin en vain jaksa uskoa summan olevan riittävä. Mainittakoon vielä, että Serkamon maksu on kyllä aika huikea... Omat hepat ovat olleet eturivin treenareilla, eikä olla edes samalla sataluvulla.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Amatööri » 09. Helmi 2010 21:23

Mikäpä siinä, hieno markkinointiteko! (voittaa varmasti mainosarvollaan "tuo kaveri raveihin"-kätöstelyn) :roll:
Mutta mitä tulee noihin kustannuksiin, niin ei tule 12000 e riittämään ammattilaisella. Pelkkiin treenimaksuihin tosiaan uppoaa tuo 11000 e. Mutta jos tässä on treenari tinkinyt omasta osuudestaan...? Kaikki hevosenomistajat taatusti tietävät, miten paljon ylimääräistä saa hevoseen uppoamaan esim. klinikkakäyntien muodossa. Ei tarvitse kummoistakaan vaivaa, kun alkaa sataset olla ojossa.

Pienellähän tässä mukaan pääsisi, 120 e kertamaksua ja saman verran sitten vuosittain.

Joillakin onnekkailla on mahdollisuus päästä pelkällä tuurillakin mukaan, IS:n mukaan osuuksia on ilmaiseksikin jaossa. Täytyy olla kuulolla, kun Suomipoppia tulee kuunneltua autossa. Ties vaikka saisi siivun lämpöisestä ja pääsisi itseään parempiin piireihin 8-)

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1916626
Avatar
Amatööri
 
Viestit: 151
Liittynyt: 17. Elo 2009 11:16

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Masa V » 09. Helmi 2010 21:58

Hieno juttu, jos vaikka tulisi raveille vaihteeksi myönteistäkin julkisuutta. Pienistä puroista voi tulla suuri virta, ja uskon kyllä että tällainen parantaa ravien julkisuuskuvaa - kenties raveihin eksyy Jaajon kavereita, jotka ei sinne muuten eksyisi jne...

12000 riittää kyllä, tosin hirveästi ei ole pelivaraa. Itse olen hevoskimpassa mukana, 3v suht kalliilla (yli 900/kk) ammattilaisella oleva hepo. Katsoin vuosilaskelmaa ja kaikki menot useamman satasen alle 12000 2-vuotiskaudella. Vaikka on kallis valmentaja, ilmoitettu lähes kaikkiin ikäluokkakisoihin ja on eläinlääkärissä jouduttu tekemään mm. ruunaus niin 12000 riitti, vaikka on käytetty oikealla hammaslääkärillä ja vakuutukset ja muut myös maksettu. Tosin tässä on pieni juju: harva 2v varsa on täydellä maksulla koko vuotta ammattivalmentajalla, vaan useimmat lienevät kuukauden tai kaksi laitumella, jolloin maksetaan vain laidunmaksu, joka on ehkä neljäsosa valmennusmaksusta. Tämä pienensi vuosikuluja meillä noin 1000 euron verran. Kolmivuotiskaudella menot todennäköisesti kasvavat eikä tuo vajaa 12000 enää riitä, tosin silloin voi olla tulopuoltakin.

Hyviä valmentajia on reilulla 700/kk hinnalla (esim. Puikkonen ja Hautaviita ensin mieleen tulleista) myös tarjolla, joten 10000 menotkin ovat mahdollisia hyvällä valmentajalla.

Mutta samaa mieltä olen edellisten kanssa siitä, että ehkä vähän enemmän kannattaisi kerätä kuin tuo 12000, jos tuleekin enemmän klinikkakäyntejä tai muita yllätyksiä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 10. Helmi 2010 23:19

Ilmeisen suosittu tämä Jaajon kimppa, koska tallin sivuilla lukee seuraavaa: "Jaajon Tallin suosio on yllättänyt meidät eikä talliin uskalleta ottaa uusia osakkaita ennen kuin saamme jo maksettujen osuuksien määrän varmistettua! Lisätietoa tulee maanantaina 15.2."

Ja osuudethan tulivat tosiaan tänään myyntiin...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 08. Huhti 2010 13:09

Victory Beat päätyi sitten Fintoton leasing-polleksi: http://www.hippos.fi/hippos/index.php?we_objectID=8868
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja tavis » 09. Huhti 2010 15:27

Harri H kirjoitti:Victory Beat päätyi sitten Fintoton leasing-polleksi: http://www.hippos.fi/hippos/index.php?we_objectID=8868


Miksi tästä asiasta ei ole Fintoton sivuilla muuta kuin lyhyt maininta uutisissa ?

Kampanja saa näyttävän avauksen lauantaina 10.4., kun yhteensä 130 hevosta jalkautuu kaupunkeihin
kampanjaloimet selässään.


Tämä on huomenna? Aikataulut, paikkakunnat??? Tiedotus, haloo ?
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 09. Huhti 2010 16:00

Juu eipä ole oikein taas markkinointi toiminut. 30 paikkakunnalla on huomenna hevosia, siinä ainoa tieto, ja senkin bongasin R-Kioskin sivuilta. Kyseisillä sivuilla muuten etusivun suurimman siivun kaappaa tuo hevoskampanja, jotain hyvääkin...
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Hevonen markkinoinnin keskiöön?

ViestiKirjoittaja Harri H » 28. Huhti 2010 20:06

Siis valitsiko Fintoto ihan oikeasti yhden tietyn R-Kioskin, minkä laatikosta tuo hevosen voittaja nyt sitten lopulta arvottiin :D Mikäs helvetin logiikka tässä nyt oli? Eikö tuo nyt kuitenkin olisi ollut reilua antaa kaikille mahdollisuus... No, osallistumatta jäi, eikä kyllä varsinaisesti harmita tämän episodin jälkeen. Hämmentävää.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron