Porin Kuninkuusravit 2014

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Touho » 04. Elo 2014 19:18

Kädetön kirjoitti:
RaahenTiikeri kirjoitti:on toi nyt silti vähän ikävää puida kuskiasioita palstojen välityksellä.
Ok,ei ollut Forss parhaimmillaan,mutta ei ollut Vislakkakaan.Saarinen ja Forss kyllä kummatkin tietäisi nuo asiat ilman palstarevittelyäkin.


Jep, tuollainen on melko lapsellista menettelyä :thumbdown:

Nythän tää on rajuksi menossa kun valmentajat ja kuskit alkavat ht.nettiin kirjottelemaan.. Kritiikki on tietysti ihan aiheesta, mutta kyllä Saarisen pitäisi sen verran olla asian yläpuolella, että jättää ht.netin omaan arvoonsa ja antaa kritiikin suoraan vaan Forssille itselleen. Forss on varmasti kyllä palautteensa eilen jo saanut ( :lol: ), joten ihan turha enää mihinkään keskustelupalstoille on lähteä huutelemaan..

En tiedä mitä muut paikalla olleet on asiasta mieltä, mutta kyllä mun mielestä oli yhdet parhaat kunkkareista ikinä! Keli oli hyvä, hevoset oli hyviä, rata oli huippukunnossa ja palvelut pelasivat. Jopa pelit sujui yllättävän hyvin :mrgreen: Kumpikin päivä oli voitollinen ja koko viikonlopulta rahaa tuli tehtyä lähemmäs 800 euroa. Ei voi valittaa. Ainoa miinus tulee siitä, että onhan Porin katsomoalue aika ahdas, mutta sille eivät järjestäjät tällä kertaa voineet mitään. En tiedä mitä asioita muualla on kritisoitu, mutta mulla ei nyt äkkiseltään tule mitään isompaa mieleen.

Kuningatarkisa oli draamaa ja yllätyksiä täynnä. Kun Saaga S laukkasi varman seppeleen mailin loppusuoralla ja Vislakka (eikä Forss) ollut parhaimmillaan niin kenttä oli auki yllättäjille ja Mokomani hoiti homman kotiin. En olisi kyllä ikinä uskonut, että Mokomani jaksaa mennä noin hyvin kaikki kolme matkaa, mutta jälkikäteen seppele oli täysin ansaittu. Avausmatkalla ja maililla teki sellaiset kirit, että heikompaa hirvittää ja kolmella kilometrillä jaksoi riittävän hyvin. Iso kunnia tittelistä kuuluu JP Kauhaselle, joka tunsi hevosensa ja osasi ajaa sen mukaan.

Kuninkuuskisassa kärkikolmikko olikin sitten vähän odotetumpi, mutta ei siitäkään draamaa puuttunut! Köppiselle ja Moilaselle kuninkuuden kyllä suo. Kuninkuuteen vaaditaan hyvä ja vahva hevonen, mutta aina sekään ei riitä. Kuninkuuskilpailun tyyppisessä koitoksessa ohjastajan merkitys korostuu ja jos joku ajoi juuri tuohon paikkaan täydellisen ravilähdön, oli se Ari Moilanen. Kolmen kilometrin ajosuoritus oli lähes taidetta. Väitän, että jos Köppistä olisi ajanut ihan kuka vaan muu, tällä hetkellä juhlittaisiin Vieskerin Valoa ravikuninkaana.

Moilasella saattaa tulla pieni valinnan vaikeus parin viikon päästä, kun pitäisi päättää ajaako PM:ssä Köppistä vai Jokivarren Kunkkua. Itse veikkaan, että ajaa Jokivarren Kunkkua.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Kädetön » 04. Elo 2014 19:30

"Moilasella saattaa tulla pieni valinnan vaikeus parin viikon päästä, kun pitäisi päättää ajaako PM:ssä Köppistä vai Jokivarren Kunkkua. Itse veikkaan, että ajaa Jokivarren Kunkkua."

Onko Jokivarren Kunkulla tarkoitus osallistua PM-lähtöön?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Touho » 04. Elo 2014 19:32

Kädetön kirjoitti:"Moilasella saattaa tulla pieni valinnan vaikeus parin viikon päästä, kun pitäisi päättää ajaako PM:ssä Köppistä vai Jokivarren Kunkkua. Itse veikkaan, että ajaa Jokivarren Kunkkua."

Onko Jokivarren Kunkulla tarkoitus osallistua PM-lähtöön?

Näin Ojanperä taisi voittajaseremonioissa sanoa eilen.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja supaseppä » 04. Elo 2014 19:42

:D On se hyvä et joku osas radalla pelata.
Itse en radalla osunu yhdelläkään pelillä!
Netissä tein muutaman pelin niistä jotain sain... olen siis nettipelaaja, ilmeisesti.
No itseä ei yllättänyt nuo Mikan suoritukset enkä kyllä sitä pelannutkaan, ei ole täällä luottoa tuohon taktiikka puoleen sillä saralla. Enkä pidä suokki kuskina.
Moilanen taas loisti taktiikkapuolella. Kuten myös Kauhanen.
Ensiketalainen tamma voittajana yllätti kyllä minutkin.
Itse jäin pohtimaan tuota Hullumiestä, tuli semmoinen mieleen että jos tuo ori laskeekin vain kierroksia.
Kun viimeinen kurvi on se missä lopettaa( teivossa ja monella muullakin radalla siitä käännetään tallille tai katokselle)
Voihan se olla ettei kapasiteetti riitä, mutta voihan se olla niin viiisas et laskee et nyt piti riittää jo.
No kyllähän tuon varmaan orin voinnista startin jälkeen näkee, et kyllä valmentaja sen varmaan tietää kunhan spekuloin.

Ja Masalle ( kait se Vaahtokarkki oli sit tuon arvoinen ;) )
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja tavis » 04. Elo 2014 19:56

Kyllä voipi Tomi Saarinen piakkoin ihan pikkasen katua tuota temppuaan, kun rupeaa etsimään hevosilleen kuskeja. On nuo piirit kuitenkin sen verran pienet. Satavarmaa odotellessa. Jotenkin symppaan kuitenkin tuota Forssia. Kaikilla meillä on heikot hetkemme! Saarisella nyt, Forssilla sunnuntaina.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja supaseppä » 04. Elo 2014 20:12

:? Jos veikata pitäis niin Mika ei ole keskiviikon satavarmassa, itse en morkkaa enkä kehu.
:shock: Täytys saada tuonne Ruotsiin opetteleen noita nuoria kuskeja, täällä niitä ei kohta ole noita kuskeja.
Ruotsissa on nuoria kuski lupauksia pllvin pimein.( tai kohta tarvii tuottaa kuskit ja hevoset naapurista) :D
supaseppä
 
Viestit: 900
Liittynyt: 28. Touko 2010 22:58
Paikkakunta: Tampere

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja ManOWar » 04. Elo 2014 20:47

Tomi hyvästeli viestiketjun seuraavilla sanoilla:

"Tiedän varmasti, että saan kuskin. Enkä olisi täällä avautunut, jos ohjastaja olisi sunnuntain starttien jälkeen edes myöntänyt minulle ajovirheensä. Mutta ei niin ei. Heti mailin jälkeen totesi, että ajoi juuri oikeanlaisen vauhdinjaon ja moitti hevosta, ettei pyörä pyörinyt. Kolmen tonnin jälkeen kommentoi, että hevosessa oli liikaa painetta. Että se siitä. Minulle on aivan sama, mitä minusta ajatellaan. Sanon asiat suoraan ja minulla on pokkaa kirjoittaa omalla nimellä. Forss on tosi hyvä kuski kaiken kaikkiaan. Hän voittaa todella paljon lähtöjä ja voittoprosentti on erittäin hyvä. Nyt hänellä oli synkkä viikonloppu kaiken kaikkiaan. Tiedän, että olen joskus vähän äkkipikainen ja kuuma jätkä, kun on raviurheilusta kyse. Mutta ei voi mitään. Kilpailuja tulee uusia ja kuski vaan nyt vaihtuu. Lopetan kommentoinnin tähän. Hyvää ravikesän jatkoa kaikille !"

No joo, ilmoittaakohan seuraavaksi Akulle, vai jopa Torvisen Hannulle ?
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 04. Elo 2014 20:57

"Tiedän varmasti, että saan kuskin. Enkä olisi täällä avautunut, jos ohjastaja olisi sunnuntain starttien jälkeen edes myöntänyt minulle ajovirheensä. Mutta ei niin ei. Heti mailin jälkeen totesi, että ajoi juuri oikeanlaisen vauhdinjaon ja moitti hevosta, ettei pyörä pyörinyt. Kolmen tonnin jälkeen kommentoi, että hevosessa oli liikaa painetta. Että se siitä. Minulle on aivan sama, mitä minusta ajatellaan. Sanon asiat suoraan ja minulla on pokkaa kirjoittaa omalla nimellä. Forss on tosi hyvä kuski kaiken kaikkiaan. Hän voittaa todella paljon lähtöjä ja voittoprosentti on erittäin hyvä. Nyt hänellä oli synkkä viikonloppu kaiken kaikkiaan. Tiedän, että olen joskus vähän äkkipikainen ja kuuma jätkä, kun on raviurheilusta kyse."



toisaalta tuosta ei voi kuin hattua nostaa.Sanoo suoraan(äkkipikaisuutensa myöntäen),ja toisaalta myöntää samassa että rapatessa roiskuu,eteenpäin pitää mennä,eikä kuitenkaan halua tölväistä turhaan kuskia vaan kehuu kuitenkin Forssia hyväksi kuskiksi joka hän kiistatta normaalisti onkin.

Kyllä munkin elämä menee jokseenkin noin suoraviivaisesti,eikä ikinä ole turhia välirikkoja tullut.Joskus puhelimet ja ärräpäät lentelee...mut ei ene yleensä kokonaisen nukutun yön yli :D
Tosin en urheile ravi(tai mitään)urheilua huipulla.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Touho » 04. Elo 2014 21:06

Onhan toi avautuminen aika naurettava, mutta ihan yhtä naurettavia on nuo Forssin kommentit Saariselle, jos ne paikkansa pitävät :facepalm: Ei Vislakka ollut varmasti parhaimmillaan, mutta onhan tuo nyt suht ylimielistä väittää mailin jälkeen, että ajoi oikenlaisen vauhdinjaon.

Forssilla ei liikaa ole kuninkuus- ja kuningatarkisoista kokemusta (vielä vähemmän siellä pärjäämisestä) ja kyllähän se vähän noista ajoista paistaa läpi. Ykkösmiehet tittelijahtiin ainakin mun silmissä on Moilanen ja Koivunen ennen kuin toisin todistetaan.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja tavis » 04. Elo 2014 21:20

Asia varmaan ok ja kritiikkikin, mutta foorumi ja tapa väärä. No ei varmaan vaikeutta löytää Vislakalle kuskia, se on ensi vuonna taas kehissä. Komea oli tamma, näin läheltä livenä ekan kerran. Olihan siellä montakin ei ihan satasen suoritusta, ainakin Moilanen ja Saarela moittivat itseään haastatteluissa. Kuuluu jutun juoneen kun paineet kovat...
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja tavis » 04. Elo 2014 21:35

Näittekö muuten kun Köppinen "potkasta killautti" Moilasta kuninkuusseremonioissa? Huumorilla otti mies, mutta kontti oli selvästi aika kipeä.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja ManOWar » 04. Elo 2014 22:26

tavis kirjoitti:Näittekö muuten kun Köppinen "potkasta killautti" Moilasta kuninkuusseremonioissa? Huumorilla otti mies, mutta kontti oli selvästi aika kipeä.

:lol: Juu, Akulta meni hankkari.

ks. talkkari osa2-sunnuntai (ykkönen tulee joskus myöhemmin)

http://www.youtube.com/watch?v=dwGr0jcyXK4
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 04. Elo 2014 22:55

Kyllähän foorumi tietysti on typerä paikka purkaa jo (mahdollisesti)kerran kommentoituja ajoja.
Mutta ei näitä myrskyjä elämässä piä liian vakavasti ottaa.Tuohduksissa sanotaan mitä sattuu...
Forssin optimaalinen vauhdinjako... :facepalm:
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja ManOWar » 04. Elo 2014 23:43

ja tässä se puuttuva ykkös-osa:

Sunnuntain nuuhkijoita haastattelussa. 8-)

[Seppo Sarkola: "sattui niin källi mies rinnalle..."]

https://www.youtube.com/watch?v=bDDedq8 ... e=youtu.be
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Pouhou » 05. Elo 2014 00:02

tavis kirjoitti:Hienot kunkkarit Pori teki! Kaikki toimi, ei jonoja missään. Urheilullisesti hienot kilpailut ja kova tulostaso.

Touho kirjoitti:En tiedä mitä muut paikalla olleet on asiasta mieltä, mutta kyllä mun mielestä oli yhdet parhaat kunkkareista ikinä! Keli oli hyvä, hevoset oli hyviä, rata oli huippukunnossa ja palvelut pelasivat. Jopa pelit sujui yllättävän hyvin :mrgreen: Kumpikin päivä oli voitollinen ja koko viikonlopulta rahaa tuli tehtyä lähemmäs 800 euroa. Ei voi valittaa. Ainoa miinus tulee siitä, että onhan Porin katsomoalue aika ahdas, mutta sille eivät järjestäjät tällä kertaa voineet mitään. En tiedä mitä asioita muualla on kritisoitu, mutta mulla ei nyt äkkiseltään tule mitään isompaa mieleen.


Allekirjoitan kyllä nuo kehut, ihan loistavat Kunkkarit!

Ainoa negatiivinen mieleen tuleva asia itellä on se käsiohjelma. Tykkään siitä ajatuksesta, että on haluttu sinne muutakin luettavaa samojen kansien väliin. Se vaan aiheutti sen, että käsiohjelma oli todella epäkäytännöllinen raveja seuratessa. Kyllä sieltä tarpeeks hyvin silti ne näki, koska pelibudjetti oli kotiin palatessa selvästi plussan puolella. :D

Toi Saarisen avautuminen hevostalli.netissä. :facepalm: Arvostan kyllä sitä, että asiat sanotaan suoraan, mutta että menee hötölään avautumaan asiasta? :roll: On tainnu itteänsäkin ruveta hävettämään jälkikäteen, kun ei löydy enää tota topicia ollenkaan sieltä.
Keulaan ja kukat!
Pouhou
 
Viestit: 619
Liittynyt: 17. Elo 2009 00:02

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Masa V » 05. Elo 2014 01:00

Mun mielestä myös vähän turhaa provosoitua ht.netin viesteistä ja tulla sinne haukkumaan kuskia. Toki teki sen suoraselkäisesti nimellään. Mutta fiksuinta olisi jättää nettikeskustelut omaan arvoonsa. Vaikka olisikin enemmän oikeassa. Huonoa mainosta valmentajalle ammattikuskien silmin katsottuna ("se on se valmentaja joka netissä haukkuu kuskeja kun ajot menee pieleen..."), mutta eipä se mitään haittaa, kun on noin hyvä hevonen... kuskeja riittää mistä valita.

Touhon pohdintaan mietin, että eikö olisi jotenkin "velvollisuus" Moilasen ajaa PM lähdössä tuoretta hallitsevaa kuningasta eli Köppistä?
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja Neliveto » 05. Elo 2014 06:32

Pouhou kirjoitti:
tavis kirjoitti:Hienot kunkkarit Pori teki! Kaikki toimi, ei jonoja missään. Urheilullisesti hienot kilpailut ja kova tulostaso.

Touho kirjoitti:En tiedä mitä muut paikalla olleet on asiasta mieltä, mutta kyllä mun mielestä oli yhdet parhaat kunkkareista ikinä! Keli oli hyvä, hevoset oli hyviä, rata oli huippukunnossa ja palvelut pelasivat. Jopa pelit sujui yllättävän hyvin :mrgreen: Kumpikin päivä oli voitollinen ja koko viikonlopulta rahaa tuli tehtyä lähemmäs 800 euroa. Ei voi valittaa. Ainoa miinus tulee siitä, että onhan Porin katsomoalue aika ahdas, mutta sille eivät järjestäjät tällä kertaa voineet mitään. En tiedä mitä asioita muualla on kritisoitu, mutta mulla ei nyt äkkiseltään tule mitään isompaa mieleen.


Allekirjoitan kyllä nuo kehut, ihan loistavat Kunkkarit!

Ainoa negatiivinen mieleen tuleva asia itellä on se käsiohjelma. Tykkään siitä ajatuksesta, että on haluttu sinne muutakin luettavaa samojen kansien väliin. Se vaan aiheutti sen, että käsiohjelma oli todella epäkäytännöllinen raveja seuratessa. Kyllä sieltä tarpeeks hyvin silti ne näki, koska pelibudjetti oli kotiin palatessa selvästi plussan puolella. :D


Hyvä, että joillain pelit onnistui, kun omat kunkkaripelit olivat aivan yössä :D .

Järjestelyistä Pori saa lähes täydet pisteet. Mihinkään ei tarvinut jonottaa. Miinuksena katsomoalue oli aika ahdas suurelle väkimäärälle, ja ehkä tunnelma vähän kärsi, kun yleisö oli levittäytyneenä niin pitkälle matkalle. Etusuoralla äänentoistossa oli myös paikoitellen ongelmia.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 05. Elo 2014 08:55

ManOWar kirjoitti:Enkä olisi täällä avautunut, jos ohjastaja olisi sunnuntain starttien jälkeen edes myöntänyt minulle ajovirheensä. Mutta ei niin ei. Heti mailin jälkeen totesi, että ajoi juuri oikeanlaisen vauhdinjaon ja moitti hevosta, ettei pyörä pyörinyt. Kolmen tonnin jälkeen kommentoi, että hevosessa oli liikaa painetta. Että se siitä.


HT:n tuntien, siellä on varmasti kaadettu sanko suurimmaksi osaksi Vislakan niskaan (oletan, en ole lukenut, toim. huom.) joten se on varmasti provosoinut Saarisen kommentoimaan asioiden oikean laidan hänen mielestään. Forssissa sen piirteen on huomannut että virheitä ei myönnetä, vaikka luulisi ammattilaisen olevan myös itsekriittinen.

Kuskin Vislakka saa aina, sitä ei kannata pelätä. Ei ohjastajat nyt mikään hyväveliverkosto ole. Raha kelpaa kaikille ja mistään myötätunnosta toista kuskia kohtaan ei tällaista hevosta jätetä ajamatta.

Ja satavarmasti, Satavarmassa on Forssin tilalla Moilanen.
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja ManOWar » 05. Elo 2014 09:55

-Nisula- kirjoitti:Kuskin Vislakka saa aina, sitä ei kannata pelätä. Ei ohjastajat nyt mikään hyväveliverkosto ole. Raha kelpaa kaikille ja mistään myötätunnosta toista kuskia kohtaan ei tällaista hevosta jätetä ajamatta.
Ja satavarmasti, Satavarmassa on Forssin tilalla Moilanen.


Näin juuri.

Saapas tosiaankin nähdä mitä Satavarmassa puhutaan tällä viikolla. Jo sitä voi spekuloida, että ketkä ovat paikalla kommentoimassa. ;)
ManOWar
 
Viestit: 1063
Liittynyt: 09. Huhti 2014 11:27
Paikkakunta: Vermont

Re: Porin Kuninkuusravit 2014

ViestiKirjoittaja tavis » 05. Elo 2014 12:37

Olipa hauskat noi talkkari-jaksot :) Forss oli kyllä lyödyn oloinen. Sekottajan porukka onnessaan :) Ravidiggarin karkkipäivä kattoa nuo kaikki kolme pätkä yhteen soittoon. Lotta Westerbergille hatunnosto ja pienet aplodit.
tavis
 
Viestit: 1098
Liittynyt: 11. Helmi 2010 18:08

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron