Omiin muroihin lorottelu

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja TaPola » 29. Syys 2009 10:09

Paljon on tälläkin palstalla ollut keskustelua raviurheilun tilasta ja toimenpiteistä tilan parantamiseksi. Jotenkin tuntuu, että jopa alan ammattilaiset ymmärtävät asian mutteivat ole valmiita puhaltamaan yhteiseen hiileen edes sekunnin vertaa keskittyessään lyhyen tähtäimen osaoptimointiin omaa napaansa tuijottamalla.

Otanpa tässä esimerkinä erään raviammattilaisen myynti-ilmoituksen koskien suvutonta lämpöistä kimppahevosta. Ilmoituksessa hinta ja laatu kulkevat aikalailla käsi kädessä, mutta muu kirjoittelu kovasukuisuudesta ei kyllä voi kyseiseen hevoseen liittyä mitenkään. Sama ilmoitus oli useammassakin paikassa, mutta tähän kopsaan pienen palan ravia palstan markkinaosiosta:

Hyväsukuisesta hevosesta osuuksia edullisesti!


Myytävänä todella halpoja osuuksia erittäin hyväsukuisesta
kohta 2-vuotiaasta kimppavarsasta. Myyn hevosesta 25, 10, 5
tai 2,5 % osuuksia.
Muutama osuus jäljellä!

Hevonen: R.R. Endazzle
Isä: Kilroy Kemp ei. Speedy G.B eä: Hill's Ss Quadra
Emä: Energetic Bug Ei: Baltic Isle Eä: Choctaw Princess
Suku löytyy sivulta:
sukupostista tai hippoksesta.


Eli ammattilainen myy "todella hyväsukuista" hevosta puoli-ilmatteeksi. Tajusikohan Heikki kusasseensa omiin muroihinsa ja vielä kahdesti samassa ilmoituksessa ?

Mielestäni k.o. ilmoitus kertoo a) ilmoittajan ahneudesta b) osaamattomuudesta c) siitä että ilmoittaja pitää ostajia aivan tyhminä.

Ei se vielä yksin että täysin olematomasta isästä tai emästä olevaa vatsaa mainostaa "erittäin hyväsukuisena" vaan se että "erittäin hyväsukuisen" varsakimpan kokonaishinta on vain 2500. Kyllähän omaansa saa kehua, mutta turha on keskustella "hevoshuijari" imagon muuttamista parempaan suuntaan niin kauan kuin itse omilla toimenpiteillämme ylläpidämme mainettamme.
TaPola
 
Viestit: 34
Liittynyt: 16. Elo 2009 08:28

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 29. Syys 2009 10:27

Mulle ei ole ihan selvää mikä tästä kauppiaasta tekee "hevoshuijarin"?
Sekö että
a) hevonen ei kaikkien mielestä ole hyväsukuinen
b) se että hevonen on halpa?
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Antti K » 29. Syys 2009 11:30

Myyjä ei ole käsittääkseni tämä kuuluisa HP.
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 29. Syys 2009 11:38

TaPola kirjoitti:Otanpa tässä esimerkinä erään raviammattilaisen myynti-ilmoituksen


Itse en jaksa uskoa, että kyseinen herra on millään tavalla raviammattilainen. Ei yhtään starttia valmentajana, eikä ohjastajana. Amatööri mikä amatööri.

Valuuttakramppi kirjoitti:Sekö että
a) hevonen ei kaikkien mielestä ole hyväsukuinen


Faktahan on, että huonompisukuista hevosta saa hakemalla hakea. Kenenkään mielestä tämä ei voi olla hyväsukuinen, ainakaan joka suvuista ymmärtää.

Myynti-ilmoissa on käsittämättömän paljon näitä karmeita hintavedätyksiä, johtuen perustettavista kimpoista. Nytkin oranssilla sivustolla otsikossa puhutaan ilmaisuudesta, ja kun tekstiä lukee, niin käy ilmi, että starttaamaton kolmivuotias saa kokonaishinnan 13800 . Ei ihan ilmainen. Kakkosena ajettu koelähtökään ei ole enää voimassa.

Kimpat lienee paras tapa saada uusia omistajia, mutta joku roti niidenkin kasaajilla pitäisi olla. Itse olen ollut keräämässä viittä isompaa porukkaa, ja kaikkien hevosten kokonaishinta on välillä 2000 -6000 . Suvut ei ole verrattavissa Kiinan keisariin, mutta huomattavasti TaPolan esimerkki-ilmoa paremmat. Joka ikinen on tullut radalla ja sieltä jotain saanutkin.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja aamutähti » 29. Syys 2009 11:51

For Nothing... kirjoitti: Kimpat lienee paras tapa saada uusia omistajia, mutta joku roti niidenkin kasaajilla pitäisi olla. Itse olen ollut keräämässä viittä isompaa porukkaa, ja kaikkien hevosten kokonaishinta on välillä 2000 -6000 . Suvut ei ole verrattavissa Kiinan keisariin, mutta huomattavasti TaPolan esimerkki-ilmoa paremmat. Joka ikinen on tullut radalla ja sieltä jotain saanutkin.


For Nothing...:n kanssa pyöritty samoissa kimpoissa, näitä em. hevosia kun on kaupiteltu, niin ei niiden ole uskoteltu olevan hyväsukuisia tai muutenkaan huippuja. Ilmoituksissa on olleet suvut näkyvissä ja ehkä kerrottu hevosen sen hetkisestä tilanteesta, jokainen on saanut sitten ihan itse tehdä päätelmänsä, kiinnostaako hepo suvun tai jonkin muun perusteella. Nytkin on kasattavana kimppa 5-vuotiaan puten ympärille kokonaishintaan 2000 , mutten ole mainostanut sitä sen kummemmin missään kun vielä ei oikein ole tietoa onko se lintu vai kala. En halua huijata ihmisiä kehumalla aiheetta, mainostan tätä sitten, kun siitä tietää paremmin mikä se on hevosiaan. Hintakin on sitten ehkä toinen, mutta olenpa ollut ainakin rehellinen. Toki porukkaan pääsee mukaan vaikka tänä päivänä, mutta ostaja toivottavasti sitten ymmärtää ottavansa isomman riskin. Tällä systeemillä uskon löytäväni kimppalaisia jatkossakin mahdollisiin seuraaviin kimppoihin kun ihmisille jää touhusta edes rehellinen kuva vaikkei polle maailmaa valloittaisikaan.
aamutähti
 
Viestit: 287
Liittynyt: 16. Elo 2009 15:36

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 29. Syys 2009 17:17

For Nothing... kirjoitti:
Faktahan on, että huonompisukuista hevosta saa hakemalla hakea. Kenenkään mielestä tämä ei voi olla hyväsukuinen, ainakaan joka suvuista ymmärtää.
.


Valitan, "fakta" on täysin tuntematon käsite kun ruvetaan pohtimaan sen verran subjektiivisia käsitteitä kuin "hyväsukuinen" hevonen. Se mikä on jollekin toiselle hyväsukuinen, on jollekin toiselle suvultaan keskinkertainen ja se mikä on jollekin toiselle huonosukuinen on jollekin toiselle jotain muuta. Sukupaperin "kauneus" kun on aina katsojasta kiinni ja riippuu tietysti siitä mitkä ne omat intressit on asian suhteen...
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Jansson » 29. Syys 2009 19:13

Niin.

Mutta kertokaapa joku mistä ihmeestä nämä tyypit, jotka ravintoketjussa sijoittuvat jonnekin napanöyhdän ja iilimadon ulkoloisten väliin, löytävät aina ensimmäisenä uuden potentiaalisen raviharrastajan, ja tarttuvat kunnon loiseläimen tavoin tiukasti kiinni, kunnes uhri on imetty kuiviin? :?

Nämä kyseiset nilviäiset kuppaavat uhrilleen täysperävaunullisen verran vielä vaivoin omin jaloin (ikävä kyllä) kävelevää teuraslihaa, jota kehutaan niin hienoin sanakääntein, että Runeberginkin vetäisi kalpeaksi. Myös valmennusvinkkejä ja tietoutta ammennetaan sellaisella tyylillä, että ihan väkisin pitää alkaa katselemaan, että minkäs vuoden Prix d'Ameriquen kunniataulukosta näitten heppujen nimi löytyikään. Totuus on kuitenkin se, että näiden kaikkitietävien ravialan ammattilaisten paras saavutus on vuosia sitten pitäjänmestaruusharjotusraveissa tullut totosija, lähdössä jonka alkuperäisesta neljästä osanottajasta kaksi oli jäänyt pois...

Seurauksena tästä on (käytettävissä olevan käteisen määrästä riippuen) vaihteleva aika itkua, hammasten kiristystä ja pettymyksiä, jotka vaihdetaan johonkin mielekkäämpään rahanreikään. Vaikkapa curlingiin tai muurahaispesässä istumiseen.
The pure and simple truth is rarely pure and never simple. (Oscar Wilde)
Avatar
Jansson
 
Viestit: 29
Liittynyt: 18. Syys 2009 22:10

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 30. Syys 2009 10:47

Ylläolevasta purkauksesta saa helposti sellaisen kuvan että itsensä pyhittäneet kimpan kerääjäät, siis he jotka on siis tässä omasta mielestään parempia kuin muut, aina onnistuu sen hevosen hankinnassa. Se on tietysti täysi vale, se on aivan sama kuinka paljon he hurskastelevat.

Suurin osa näistä kimppahevosista on vahvasti ylihinnoiteltuja eli kyllä se 2.5% 2500 eurosta kuivattaa kukkaroa paljon vähemmän kuin 5% 15000-20000 eurosta, varsinkin kun mitään takeita lopputuloksesta ei ole vaikka niin valmentajien kuin kimpan kerääjien aikeet ja tavoitteet olisi kuinka kauniita tahansa.

Toisessa ketjussa pohditaan miten raviurheilulle saisi lisää harrastajia ja sitten jos joku jotain yrittää, ollaan moittimassa ja osoittamassa sormella. Erikoinen asenne, olisko niin että joku onkin heittänyt vetensä Janssonin ja TaPolan muroihin?
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja TaPola » 30. Syys 2009 11:01

No tulihan sieltä se palstan ensimmäinen muihin nimimerkkeihin kohdistuva provo.

En tiedä kenen viestiin viittaat "purkauksella" ja miksi sinun pitää hyökätä sekä minua että Janssonia vastaan, mutta toivon ettei tämä palsta muutu samanlaiseksi muiden krjoittajien provoamiseksi kuin pari muuta samanaiheista palstaa.

Olen vieläkin 100% kiinni kannassa, etä k.o. ilmoitus jossa täysin suvutonta (vaikeaa edes löytää suvullisesti huonompaa hevosta) hevosta mainostetaan räikeän ylitseampuvasti ei ole sellaista "jonkun jotain yrittämistä, jolla lajille saadaan lisää harrastajia".

Uusien harrastajien slmäänsahaamisesta ei hyödy laji vaan korkeintaan tuo silmäänsahaaja.

Koitahan kramppi sinäkin pitää vastauksesi asiallisina ja pitäydy provoamasta muita nimimerkkejä heihin kohdistuvilla heitoilla niin tämän palstan taso säilyy. Kirjoittele asiasta mielipiteitäsi, muta elä hyvä ihminen lähde muita mollaamaan heidän mielipiteistään.

Provoamista ja päänaukomista varten sinulla on jo käytössä suomi24, ravia ja HTnetti.
TaPola
 
Viestit: 34
Liittynyt: 16. Elo 2009 08:28

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 30. Syys 2009 11:27

Ja minä pidän kiinni kannastani että kauppa ei ole silmään sahaamista, hevonen ei ole täysin suvuton eikä mainostus ei ole yliampuvaa. Ei ainakaan sen enempää kuin muutkaan kimppaa("ravikuningattaria") kokoavat käyttävät markkinoinnissa

Toivotaan tosiaan että tästä palstasta ei tosiaankaan tule sellaista jossa nimimerkkien takaa hyökätään nimeltä mainittuja henkilöitä vastaan, varsinkaan kun asianomaiset eivät ole itse täällä asiaansa puolustamassa.

TaPolan kaltaisille on tuo ht.netti jossa voi haukkua ihan huoletta kaikki ammatti- tai amatöörivalmentajat, omistajat, hoitajat kengityssepät ja muut vastaavat ilman että se ketään erikoisemmin häiritsee.
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja nipa » 30. Syys 2009 12:57

Jaa-jaa! Vanhoissa Pekka Puupää-elokuvissa aloitti Pätkä usein esitelmöivän puheenvuoronsa sanoen " asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta ... ". Vähän sama tuntuma asiaan on itsellänikin, kun puutun tähän "omiin muroihin lorotteluun" tässä.

Tänä niukkenevan talouden aikoina raviurheilulla ei mene kovaa. Kovaa ei mene tässä tilanteessa raviurheilun toimijoillakaan. Hyvin helposti joudumme nykyisin tilanteisiin, joissa toimiessamme lorottelemme toinen toistemme muroihin. Tahdoimme taikka emme. Riippuen siitäkin, millä tontilla tässä raviurheilussamme toimimme: hevosen omistajina, kasvattajina, valmentajina, ohjastajina tai toisaalla pelaajina tai raviyleisönä.

On inhimillistä pitää hevosta hyväsukuisempana kuin se oikeasti onkaan, jos sattuu omistamaan sen ja jos tekee siitä kauppaa. Inhimillistä on nähdä edelleen hevosen suvun pienetkin heikkoudet, kun se ei ole oma - eikä hyvän kaverin - ja on mahdollisesti sitä jopa ostamassa - kimppaan tai muuten.

Vastaan ei ole toistaiseksi tullut näinä raviharrastuksen vuosinani yhtään alihinnoiteltua kimppahevosta eikä toisaalta monta hevosta, jolla kimpan osakkaat olisivat voitolla. Sen sijaan tyytyväisiä kimppalaisia olen kyllä tavannut, heitä jotka tuntevat saaneensa vastinetta rahoilleen, mutta valitettavasti enemmän niitä, jotka ovat osakkuuteensa pettyneet. Viimeksimainittu varsinkin vaikuttaa kimppaomistamisen suosioon näinä ankeina taloudellisina aikoina. Se tuo esiin myös kielteisiä lieveilmiöitä.

Omiin muroihin lorottelu on tässä yhteydessä aika vahva ilmaisu, varsinkin jos sen tekee nimimerkin takaa nimellään toimivalle henkilölle. Lehtimiehenä olen tätä aina kavahtanut, ainakin kritiikissä. Ymmärrän siksi myös senkin, että joku toinen henkilö ilmaisusta närkästyy, varsinkin, jos hän tuntee tuon nimeltä mainitun henkilön. Syntyy helposti tulehtuneita ja tulehduttavia tilanteita. Niin nytkin, mutta tästä opitaan. Eikö vain?
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja TaPola » 30. Syys 2009 20:45

Ilmaisu saattoi olla turhan vahva, mutta niin on kyllä tuo väite huippusukuisuudestakin. En todellakaan olisi puuttunut asiaan, jos kyse olisi vain mielipideasioista tai tulkintaeroista. Tässä vielä auki vedettynä tuo "huippusuku".

Isä Kilroy Kemp:
Yhteensä 45 jälkeläistä, joista 23 on vähintään 3 vuotiaita.
startanneita 1 kpl, rahaa ansaittu yhteensä 0 ja nopein varsa 25-aikainen.

Tämä isäoriko hevosesta tekee huippusukuisen ?
23 kilpailuikäistä varsaa, joista nopein painellu 25-kyytejä. (tämä on siis lämminverinen)


Emä:
Energetig Bug
32 starttia 1-1-1 voittosumma 739, ennätys 19,8ake juostu 8-vuotiaana
4 varsaa, vanhin 3-vuotia
Ei yhtään startannutta

Seitsemänsataa juossut emäkö tekee hevosesta huippusukuisen ?
Vaiko tuo murskaava 19.8ake 8-vuotiaana ?


Emänisä:
Baltic Isle 12.1aly
214 jälkeläistä
>50k tienanneita ei yhtään
>20k tienaneita 9 kpl
Haamumailereita 6kpl (214 jälkeläisestä), ei yhtään <13 juossutta.

BaltiC Isle emänisänäkö tekee hevosesta huippusukuisen ?


Emänemä:
Choctaw Princess
8 starttia 0 -2 -0 voittosumma 403 ennätys 20.9ke
10 jälkeläistä, joista 8 startannut.
1 kpl >10k euroa ansainnut, ei yhtään haamumaileria tai edes alle 15-aikaista.

Vaiko tämä neljäsataa euroa tienannut emänemä, joka ei päässyt edes alle 20-kyytejä eikä ole periyttänyt yhtään juoksijaa.
TaPola
 
Viestit: 34
Liittynyt: 16. Elo 2009 08:28

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Harri H » 30. Syys 2009 21:35

No niin, vähän jäitä hattuun, kiitos. Erot mielipiteissä ovat suotavia, mutta yritetään nyt pysyä silti asiallisella linjalla, eikä isketä kiinni yksittäisiin nimimerkkeihin, vaan pelkkään asiaan.

Hevonen on kyllä rehellisesti melkoisen suvuton, vaikka onhan tuon 3. emästä ihan asiallista jälkeä. Jos siis malttaa niin pitkälle pureutua. Eikä hintakaan tolkuton ole, tosin itse en missään nimessä tällaiseen mukaan lähtisi. Näkee noita pahempiakin kusetuksia.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Valuuttakramppi » 01. Loka 2009 08:38

Yllättävän kauan kesti ennen kuin tällä foorumilla päästiin tähän ravifoorumeiden mielipuuhaan eli haukkumaan kentän väkeä, tällä kertaa "hevoshuijareiksi". Minä en tunne tätäkään Parviaista lainkaan, kyseessä ei siis ole Kajaanin Parviainen joka on tunnettu suomenhevosistaan vaan ihan eri Parviainen joka kuulemma huseeraa jossain Uudellamaalla. Minkä alan ammattilainen lieneekään mutta raviammattilainen hän ei ole, ei ainakaan Hippoksen kirjanpidon mukaan. Kenen muroihin hän siis kusee on minulle hieman epäselvää. Ketjun aloittajan yritys räkiä raviammattilaisten naamalle taisi kuitenkin mennä hieman hukkaan? Tai jos tämä on tuota yhteiseen hiileen puhaltamista niin olkoon sitten...

Myyjän perustelut "hyväsukuiseen" on siis sekin allekirjoittaneelle täysin hämärän peitossa mutta emällä on vasta yksi kilpailuikäinen jälkeläinen joka tosin ei ole mennyt mihinkään, ee jälkeläisten yht voittosumma lähes 50000 euroa ja eee noin 250000 euroa. Kyllä ne vertailun kestää, varsinkin kun numeroissa ei ole amerikan lisää vaan kaikki on ajettu Suomessa ja suomalaisella palkinnoilla. Ja jos suvussa on Baltic Isle, on siellä myöskin Baltic Speed ja Super Bowl. Speedy G.B on sekin asiallisen isäoriin maineessa. Kilroy Kemp sen sijaan ei kyllä ole saanut mitään aikaiseksi. Eli jos jollain on oma lehmä ojassa niin kyllä tästä saa "hyväsukuisen" jos oikein yrittää, varsinkin kun k.o käsite on vähintäänkin subjektiivinen ja riippuu siitä keneltä kysytään.
Valuuttakramppi
 
Viestit: 122
Liittynyt: 21. Elo 2009 10:20

Re: Omiin muroihin lorottelu

ViestiKirjoittaja Eron » 01. Loka 2009 08:51

Ottamatta kantaa asiaan sen enempää, mutta tässä taisi nyt käydä ketjun aloittajalle vain vanhanaikaisesti eli hän erehtyi luulemaan Heikki Parviaista Heikki Parviaiseksi, vaikkei olekaan SE Heikki Parviainen.
Kenties ko. hevosen myyjä käyttää hieman tarkoitushakuisesti omaa nimeään jonkinlaisena myyntivalttina. Tiedä häntä.

Sen verran täytyy sanoa, että olin aika yllättynyt ketjun avauksesta.
Eron
 
Viestit: 105
Liittynyt: 15. Elo 2009 08:18


Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron