KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Harri H » 25. Huhti 2013 14:03

Kunkkarit lähestyy hitaasti, mutta varmasti, joten on aika järjestää kilpailu, jossa testataan jälleen palstalaisten tallinrakennustaitoa. Kilpailussa tulee rakentaa talli suomenhevosoreista, sekä -tammoista. Tallin hevosten yhteenlaskettu maksimihinta on 500 000 euroa ja hevosten hinnat löytyvät alla olevasta hinnastosta. Hevosia tallissa saa olla vähintään kaksi ja maksimissaan kuusi. On siis mahdollista ottaa vain kaksi kallista tähteä, mutta pitää muistaa, että vaihtoja kilpailussa ei tunneta, joten pienellä tallilla kisaan lähteminen on melkoista riskipeliä!

Kilpailussa tärkeitä ovat ainoastaan hevosten tienaamat eurot, eli ne muodostavat automaattisesti pisteet. Se, kenen talli kerää parhaat eurot, on voittaja.

Kilpailu-aika alkaa 1.5.2013 ja kestää aina Kunkkarisunnuntaihin, 28.7.2013 saakka (eli myös Kunkkariviikonlopun eurot tulevat mukaan, luonnollisesti). Tallit ilmoitetaan tähän ketjuun. Täysin samanlaista tallia ei kannata rakentaa, mikä mahdollisesti ylempää jo löytyy, koska tällöin aiemmin ilmoitettu vie voiton, jos tulee tasapeli. Ehdoton deadline tallin ilmoittamiselle on 30.4.2013. Vuorokauden ja kuukauden vaihtumisen jälkeen ei voi enää talliaan ilmoittaa. Tallinsa voi ilmoittaa vaikka heti, mutta sen ilmoitettuaan muutoksia ei enää saa tehdä. Hinnasto saattaa kuitenkin elää viikon aikana, joten jos nyt osuu silmään sopuhintaisia hevosia, kannattaa talli rakentaa mahdollisimman nopeasti!

HINNASTO

Oriiden hinnat:

250 000

Erikasson
Boker
Sörkän Sälli

100 000

Frans
Tas Onnekas
Tuokkolan Touho
Villihotti
Franko
Turon Myrsky
Rikelme
Tähen Topelius

50 000

Köppinen
I.P. Lento
Tähen Tuuri
Einomies
Virijori
Ponnen Onni
Juppe Hoo
A.T. Veli
B. Vilunki
Keisar
Pauskeri
Suivikas
Bokalle
I.P. Osuma
Ekoloki
Camri
Rapin Aatos
Lumi-Hessu
Aatteli
Hurja-Ero
Turbo-Urpo
Vieskerin Valo


25 000

Veeran Turo
Patrikin Muisto
Visul
Elias Intomieli
Linkori
Hepori
Kilun Peedro
Kaleva
Haaste-Poika
Vipanteri
Lötens Piruett
Villex
Suikun Rilla
Calimero
Jonkkari
Marat
Pirtamo
Lassikko
Pirttilän Denis
Viksanteri
Metkutus
Feelis
Petros
Virin Väiski
Tapsan Tahti
A.T. Visku
Provinssi
Kertova
Kume
Poppuli
Dominik
Energia Ossi
I.P. Piirto
Vilman Vilikko
Herttelin Toivo
Vauhtelin Lento
Luiskeri
Ukko-Iikoni
Leon Salama
Suletti
Hiskin Muisto
Hilkkerman
Sopun Haaste
Vihin Mahti
Måxi
Vikkeni
Humun Humu
Pikkukahveli
Wisler
Vietteli
Lentopiki
Erä-Heppu
Krossi
Ekulius
Prontus
B. Tuuma
Kriisi
Tähti-Optio
Jylhätuli
Gustav Dahlia
Tähen Ponkaus
Hilpetööri
Hullumies
Lars


Tammojen hinnat:

250 000

Marimin


100 000

I.P. Vipotiina
B. Helmiina
B. Turolii
Sirun Valpuriina
Helmin Roosa
Noriko
Villisisko
Topin Musta
Carmela

50 000

Aino-Ilona
Pelikka
Martsa
Poljento
Edla
Wizard Stina
Kemun Tutu
Ulleri
Virin Camilla
Raahen Santra
Saaga S

25 000

Joiviri
Yllin Kyllin
Sekottaja
Hissun Virva
R.R. Ruskariina
Mokomani
Liinan Linkki
Vaiva
Rituhelmi
Hissun Ritu
Tsingiska
Vindyn Liekki
Härmän Aurora
Kihiliina
Joivi
Poken Viasko
Piiron Taiga
Hopihopi
Rouva-Kaasu
Vislakka
Tärpätti
R.R. Seila
Passin Liina
Imun Tiina
Tatsia
R.R. Veera
Eka-Assi
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 25. Huhti 2013 14:08

Erikasson
I.P. Lento
Sirun Valpuriina
I.P. Vipotiina
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Pouhou » 25. Huhti 2013 22:18

Pauskeri
Turbo-Urpo
Elias Intomieli
A.T. Visku

Marimin
Pelikka
Keulaan ja kukat!
Pouhou
 
Viestit: 619
Liittynyt: 17. Elo 2009 00:02

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Masa V » 25. Huhti 2013 23:34

Otetaan seuraavat mukaan :

Frans 100t
Turon Myrsky 100t
Franko 100t
I.P.Lento 50t
Keisar 50t
Sirun Valpuriina 100t

PS. Rikonko sääntöjä, kun mulla vain 1 tamma tallissa? Oriita oli mun mielestä "tarjouksessa" joten niitä tuli nyt enemmän.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Judi » 26. Huhti 2013 08:57

Vähän on nyt paineita kun viime vuonna tuli voitto. Kokeillaan näillä:

Erikasson
Keisar
I.P. Lento
Noriko
Poljento

Sörkän Sälli olisi kovasti tehnyt mieli ottaa talliin, mutta on mielestäni ylihinnoiteltu siihen nähden että tiedetään ettei se starttaa montaa kertaa ennen kunkkareita.
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 26. Huhti 2013 12:20

Prkle, Harri laittoi hevoslistan ja kysyi puuttuuko noista mitään. Luulin tarkistaneeni aika hyvin ainakin hyvät hevoset, mutta Tas Onnekashan noista nyt puuttuu :( Ja tammoista Kromi (tosin ei oo tietoa kilpaileeko se vielä, eiköhän)

Huomaako muut puuttuvia hevosia?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja maaritu » 26. Huhti 2013 12:34

Marimin 250000
Villisisko 100000
Topin Musta 100 000
Camri 50000

Tämähän mielenkiintoinen kisa :) Villisisko tarjouksessa taisi olla ;)
maaritu
 
Viestit: 39
Liittynyt: 14. Huhti 2013 01:50

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Judi » 26. Huhti 2013 13:23

Multi Tella voisi olla kans tuolla listalla, ainakin valmentaja kovasti puhui tähtäävänsä kunkkareihin.
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Harri H » 26. Huhti 2013 17:23

No mennään nyt näillä mitä on, vaikka muutama nimi onkin listoilta pois jäänyt. Samat hevoset tarjolla kaikille kuitenkin, että eipä se niin vakavaa ole :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Huhti 2013 00:27

Tähen Topelius 100 000
Lumi-Hessu 50 000
Aatteli 50 000
Helmin Roosa 100 000
Noriko 100 000
Villisisko 100 000
Viimeksi muokannut Ruikonperä päivämäärä 27. Huhti 2013 03:09, muokattu yhteensä 1 kerran
Syy: opettelin juuri lukemaan sääntöjä
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Huhti 2013 01:06

Tas Onnekasta oikein etin kun oisin ekana ottanut pian...Ja sit piti mennä nöyränä oikein hippokseen että onhan se ori?biggrin:

mutta hevoset on samat kaikille!

Tässä rivi
b.Tuuma 25 000
Virijori 50 000
frans 100 000

wizard stina 50 000
pelikka 50 000
B.Helmiina 100 000

Yht.375 000
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Huhti 2013 03:07

RaahenTiikeri kirjoitti:Tas Onnekasta oikein etin kun oisin ekana ottanut pian...Ja sit piti mennä nöyränä oikein hippokseen että onhan se ori?biggrin:

Tuo on kyllä niin paha puuttuminen, että olisiko parempi jos Onnekas olisi mukana ja jo tallin tehneet voisivat tietty muokata tallejaan jos sen mukaan haluavat?

E: luinpa hienosti säännöt ja valitsin itselleni kahdeksan hevosta kuuden ollessa maksimi :facepalm:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Harri H » 27. Huhti 2013 16:33

Tas Onnekas lisätty. Jo ilmoitettuihin talleihin saa tehdä muutoksia, mikäli Tas Onnekas on niiden osana, muuten avausviestissä mainittu sääntö muokkaamattomuudesta on voimassa.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Antti K » 28. Huhti 2013 20:16

Erikasson 250
Camri 50
Noriko 100
Sirun Valpuriina
Antti K
 
Viestit: 1618
Liittynyt: 16. Elo 2009 21:12

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Tosca » 29. Huhti 2013 20:46

Erikasson 250 000
Franko 100 000
Wizard Stina 50 000
Lumi-Hessu 50 000
Marat 25 000
Sekottaja 25 000
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Kädetön » 30. Huhti 2013 12:57

Erikasson 250 000
Turon Myrsky 100 000

I.P. Vipotiina 100 000
Wizard Stina 50 000
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Stayer » 03. Touko 2013 14:38

No penteles,
jäi hyvä kisa kiireen keskellä huomaamatta. Ensi vuonna sitten, ellei rannalle jääneiden kesken tehdä omaa 'varjokisaa' vähän niinkuin kakkosdivari...
Stayer
 
Viestit: 497
Liittynyt: 21. Loka 2009 18:11

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Kesä 2013 15:00

Kisaa on nyt käyty kuukauden verran ja tilanne näyttää vissiin tältä:

maaritu 24960
Tosca 17300
Ruikonperä 16900
Pouhou 15550
Huru-ukko 10450
Masa V 9340
raahen tiikeri 6550
Judi 5490
Kädetön 5150
Touho 2150

Hevosten rahatilasto:

Marimin 13500
Franko 8000
Topin Musta 5860
Camri 5600
Tähen Topelius 5300
Lumi-Hessu 5000
Noriko 4550
Virijori 3500
Wizard Stina 2800
A.T. Visku 1800
I.P. Vipotiina 1350
Helmin Roosa 1200
Aatteli 850
Turon Myrsky 700
Marat 600
Sekottaja 600
I.P. Lento 500
Erikasson 300
Pelikka 250
Keisar 140
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 27. Kesä 2013 23:47

Ennen rahakasta Suur-Hollola viikonloppua tilanne lienee tämännäköinen. Pääkilpailussahan ykköspalkinto on isompi kuin johtajan tämänhetkinen saldo... Kannattaa myös itse laskea oma saldo, virheet täysin mahdollisia.

maaritu 29260
Ruikonperä 29200
Tosca 28500
Pouhou 23250
Huru-ukko 18550
Masa V 17490
Kädetön 13350
Judi 12790
raahen tiikeri 9550
Touho 9050

Hevosten rahatilasto:

Marimin 14200
Tähen Topelius 10300
Franko 9200
Camri 8600
Noriko 7850
A.T. Visku 7800
Lumi-Hessu 7000
Topin Musta 6460
Marat 5600
I.P. Vipotiina 4850
Turon Myrsky 3600
Virijori 3500
Aatteli 2850
Wizard Stina 2800
I.P. Lento 2100
Erikasson 2100
Frans 2000
Sekottaja 1800
Pelikka 1250
Helmin Roosa 1200
Keisar 590
Poljento 150
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: KILPAILU: Kohti Kunkkareita 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 15. Heinä 2013 15:31

Tilanne ennen kunkkareita:

Tosca 46200
Huru-ukko 34000
Masa V 33240
Ruikonperä 33200
maaritu 31860
Pouhou 26650
Kädetön 26300
Touho 24600
Judi 22240
raahen tiikeri 17550

Franko 15950
Marimin 14500
Tähen Topelius 12800
Camri 10600
Erikasson 9950
Noriko 9050
I.P. Vipotiina 7850
A.T. Visku 7800
Lumi-Hessu 7000
Marat 6600
Topin Musta 6460
Virijori 5000
Frans 5000
Turon Myrsky 4800
Sirun Valpuriina 4400
Pelikka 3850
Wizard Stina 3700
Sekottaja 3000
Aatteli 2850
I.P. Lento 2400
Helmin Roosa 1200
Keisar 690
Pauskeri 500
Poljento 150
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron