Finlandia-ajo 2013

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 27. Helmi 2013 00:22

Avataan nyt tämäkin ketju sitten. Toisaalta en tähän nyt mitään järkevää tuo..

Muuta kuin sen, että katselin noita Finlandia-päivän sarjoja. Ja voi herranjestas. Aivan käsittämättömän hieno ravipäivä on tiedossa! 13 lähtöä ja 10:ssä niistä vähintään 10 000e ykköspalkinto. Muissakin kolmessa lähdössä 6000 euroa. Siihen vielä Finlandia ja BdV päälle. Huhhuh. Ei malta odottaa.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja ihanatnaisetrannalla » 27. Helmi 2013 11:22

Kokeillaanpas tuota kutsulistaa tähän heti perään:
Suomesta esittäisin BdV:a sekä Sastonia, jos vaan toimintakunnossa (turha ottaa enempää; tai ehkä sittenkin Womanizer, mikäli ulkomaisia hevosia ei saada riittävästi...)
Ruotsista Sebastian K sekä hyvin kauden avannut Sanity, joka yrittää uudestaa Elitloppetiin. Olisiko vielä yksi paikka länsinaapuriin, ehkä...
Norjasta Yarrah Boko, mikäli parantunut alkuvuoden vammastaan.
Ranskasta vaikeampaa, joku Soulouyn tai Guaraton tykeistä.
Italiasta ehkä Marlon Om tai muu Rantasen valmennettavista.
Tuostahan se 9 lähtijää saadan kokoon.
Näin itse veikkaan.
Saa käyttäää - mutta ei ole pakko...
Kommentteja?
INR
ihanatnaisetrannalla
 
Viestit: 68
Liittynyt: 17. Joulu 2009 11:14

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 27. Helmi 2013 12:42

ihanatnaisetrannalla kirjoitti:Kokeillaanpas tuota kutsulistaa tähän heti perään:
Suomesta esittäisin BdV:a sekä Sastonia, jos vaan toimintakunnossa (turha ottaa enempää; tai ehkä sittenkin Womanizer, mikäli ulkomaisia hevosia ei saada riittävästi...)
Ruotsista Sebastian K sekä hyvin kauden avannut Sanity, joka yrittää uudestaa Elitloppetiin. Olisiko vielä yksi paikka länsinaapuriin, ehkä...
Norjasta Yarrah Boko, mikäli parantunut alkuvuoden vammastaan.
Ranskasta vaikeampaa, joku Soulouyn tai Guaraton tykeistä.
Italiasta ehkä Marlon Om tai muu Rantasen valmennettavista.
Tuostahan se 9 lähtijää saadan kokoon.
Näin itse veikkaan.
Saa käyttäää - mutta ei ole pakko...
Kommentteja?
INR

Jos ulkomaisia ei saada tarpeeksi, mun mielestä Maxwell Mayday on ekana jonossa. Sebastian K tuskin tulee, mutta hienoahan se olisi. Sanitystä ja Yarrah Bokosta ei ole ainakaan vielä ollut mitään puhetta, mutta ilman muuta vaan mukaan, jos ovat tulossa. Yksi hevonen joka olisi kiva nähdä Finlandiassa on Formula One ja siitä oli muistaakseni viime vuonna jo vähän puhetta, mutta jäi kuitenkin tulematta. Nurmokselta voi varmaan myös jonkun laskea mukaan. Ranskan ja Italian hevoset on ihan jokerikortteja, joten niistä on edes ihan turha mitään puhua, ei osaa yhtää sanoa ketä tulee ja ketä ei tule. Tosin Veikkaajassa oli muistaakseni pieni uutinen jostain hevosesta, joka Finlandiaan on kutsuttu, mutta en nyt jaksa kuollaksenikaan muistaa, mikä se oli..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 28. Helmi 2013 01:30

Touho kirjoitti:Tosin Veikkaajassa oli muistaakseni pieni uutinen jostain hevosesta, joka Finlandiaan on kutsuttu, mutta en nyt jaksa kuollaksenikaan muistaa, mikä se oli..

Jollen aivan väärin muista niin kyseessä oli Partout Simoni.

Toivottavasti Souloyn "kiintiöhevonen" olisi She Loves You tai Le Cannibale!
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja ihanatnaisetrannalla » 04. Maalis 2013 09:02

Jeps,
Ainakin yksi yhdeksästä oikein.
malin Lövgren ilmoitti eilen, että Sanityn kevään ohjelmaan kuuluu Olympia-Ajo, Finlandia-Ajo sekä Elitloppet.
Joskus sokea koirakin löytää sen puruluunsa!
ihanatnaisetrannalla
 
Viestit: 68
Liittynyt: 17. Joulu 2009 11:14

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja manu mainio » 04. Maalis 2013 14:31

ihanatnaisetrannalla kirjoitti:Jeps,
Ainakin yksi yhdeksästä oikein.
malin Lövgren ilmoitti eilen, että Sanityn kevään ohjelmaan kuuluu Olympia-Ajo, Finlandia-Ajo sekä Elitloppet.
Joskus sokea koirakin löytää sen puruluunsa!


Olympia- TAI Finlandia-ajo. Malin piti Finlandiaa parempana vaihtoehtona ainakin tässä vaiheessa
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja ihanatnaisetrannalla » 11. Maalis 2013 10:26

Tässä yksi mahdollinen osanottaja:
Grand Criterium de Vitessessä vuoden eurooppalaisella kärkiajalla 10,2a voittanut Timoko on suurkilpailupromoottori Klaus Kochin mukaan täysosuma pohjoismaisille järjestäjille.
"Puhuin valmentaja Richard Westerinkin kanssa jo illalla ennen kilpailupäivää ja hän oli hyvin määrätietoinen mitä hän haluaa kilpailla Timokolla", Koch kertoi ruotsalaismedioille.
"Westerink haluaa tulla Timokolla ensin Finlandia-ajoon ja sitten Elitloppetiin."
"Timoko oli erittäin hyvä tänään", Koch iloitsi.
Oiva valinta - sanoisin...
ihanatnaisetrannalla
 
Viestit: 68
Liittynyt: 17. Joulu 2009 11:14

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja manu mainio » 11. Maalis 2013 13:51

ihanatnaisetrannalla kirjoitti:Tässä yksi mahdollinen osanottaja:
Grand Criterium de Vitessessä vuoden eurooppalaisella kärkiajalla 10,2a voittanut Timoko on suurkilpailupromoottori Klaus Kochin mukaan täysosuma pohjoismaisille järjestäjille.
"Puhuin valmentaja Richard Westerinkin kanssa jo illalla ennen kilpailupäivää ja hän oli hyvin määrätietoinen mitä hän haluaa kilpailla Timokolla", Koch kertoi ruotsalaismedioille.
"Westerink haluaa tulla Timokolla ensin Finlandia-ajoon ja sitten Elitloppetiin."
"Timoko oli erittäin hyvä tänään", Koch iloitsi.
Oiva valinta - sanoisin...


Oijoijoi, nyt on kovat piipussa :hail:
Toivottavasti kaikki saapuvat paikalle, Bradille tulee Finlandia-ajosta todellinen tulikaste. Keväinen aurinkoinen tyyni keli, ja Quarcio Du Chenen rataennätys on paperia :cowboy:
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 11. Maalis 2013 14:40

Tasoa alkaa löytyä ja hyvä niin. Bradin ei ole mitään järkeä lähteä Elitloppettiin kilpailemaan ensi kertaa näitä kovimpia vastaan. Pakko saada edes yksi startti niitä vastaan ennen sitä. Ja hyvä ettei Vermo tahallaan laske kilpailun tasoa, jotta saadaan vaan Brad voittajaksi..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Janzon » 24. Maalis 2013 12:26

Finlandia-ajon liput ovat 15 tänä vuonna. Todella kovatasoinen koitos tulossa. Suomalaishevosia onkin tyrkyllä yllättävän paljon.

Brad De Veluwe
Sanity
Timoko
Le Cannibale

Olisko noi sitten jo "varmoja"?
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Maalis 2013 19:48

Onko Le Cannibalen voittojuoksu katsottavissa jostain?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Neliveto » 25. Maalis 2013 20:38

Ruikonperä kirjoitti:Onko Le Cannibalen voittojuoksu katsottavissa jostain?


Tuolta löytyy: http://www.youtube.com/watch?v=VHhsgVK6Pjg&list=UUNJVSGEAj-2qFfjIDdY86iA&index=2.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 25. Maalis 2013 21:10

Neliveto kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Onko Le Cannibalen voittojuoksu katsottavissa jostain?


Tuolta löytyy: http://www.youtube.com/watch?v=VHhsgVK6Pjg&list=UUNJVSGEAj-2qFfjIDdY86iA&index=2.

Kiitti! Hieno esitys ja vaikka sai ihan unelmajuoksunkin niin koko matkan näytti jäätävän hyvältä ja siltä ettei ole häviämässä :thumbup:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Tosca » 25. Maalis 2013 21:12

Mitenkän stig h:n tallista Occhione Jet tai Up Date Hoss, ovatko tulossa radoille? Olisivat mielenkiintoisa nimiä. Kun taas Nurmokselta ranskassa olevat Beau Mec tai Twigs Tarzan taitaisivat olla kuitenkin enemmän puolestaan c-katagorian hevosia, vaikka menestystä ranskassa onkin tullut. Strong Boy D.E. olisi kyllä kova hevonen kanssa Finlandiaan.
Tosca
 
Viestit: 765
Liittynyt: 29. Elo 2009 18:24

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 13. Huhti 2013 19:29

Herranjestas Finlandiasta tulee kova lähtö tänä vuonna. Timoko, The Best Madrik, Nesta Effe, Sanity, Brad jne. jne.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Huhti 2013 16:16

Siis oikeasti herraisä mikä lähtö Finlandiasta tänä vuonna tulee :o

Brad de Veluwe
Timoko
The Best Madrik
Commander Crowe
Sanity
Mr Picolit
Nesta Effe
Amour d´Occagnes

Huhhuh. Toi vois aivan hyvin olla Elitloppet-finaali eikä Finlandia-ajo :o Aivan käsittämättömön hieno lähtö tulossa. Kaikkien aikojen ravilähtö Suomessa! Tätä ei voi missata. Sebastian K tietenkin puuttuu, mutta eipä paljon muita.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 15. Huhti 2013 16:25

Touho kirjoitti:Siis oikeasti herraisä mikä lähtö Finlandiasta tänä vuonna tulee :o

Brad de Veluwe
Timoko
The Best Madrik
Commander Crowe
Sanity
Mr Picolit
Nesta Effe
Amour d´Occagnes

Huhhuh. Toi vois aivan hyvin olla Elitloppet-finaali eikä Finlandia-ajo :o Aivan käsittämättömön hieno lähtö tulossa. Kaikkien aikojen ravilähtö Suomessa! Tätä ei voi missata. Sebastian K tietenkin puuttuu, mutta eipä paljon muita.

Le Cannibale vielä vai eikö se tulekaan? Mutta todellakin kaikkien aikojen ravilähtö Suomessa on tulossa, joskin vähän skeptisesti suhtaudun saapuuko noista em. nimistä aivan kaikki kun vastus tota luokkaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Huhti 2013 17:18

Ruikonperä kirjoitti:Le Cannibale vielä vai eikö se tulekaan? Mutta todellakin kaikkien aikojen ravilähtö Suomessa on tulossa, joskin vähän skeptisesti suhtaudun saapuuko noista em. nimistä aivan kaikki kun vastus tota luokkaa.

Joo Le Cannibale ja Maxwell Mayday on ollut mukana myös keskusteluissa, mutta mahtuukohan ne edes mukaan 8-) Ihan varmaan joku noista jättää väliin, mutta taas esim. Beanie M.M ja Quarcio Du Chene jäivät ulos Olympiatravetista ja niitä saattaisi Finlandia kiinnostaa. Eri asia mahtuvatko. Silti. Vaikka osa noista jättäisi tulematta ja jotain huonompia tulisi tilalle, paras ravilähtö mitä Suomessa on ikinä ajettu.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Optikko » 15. Huhti 2013 22:05

Saattaa myös Marlon Om olla mahdollinen osallistuja. Eihän tuo Seinäjoki-Ajossa paljoakaan Bradille hävinnyt ja osallistuu nyt sunnuntaina Porin Kultaloimeen.
Avatar
Optikko
 
Viestit: 176
Liittynyt: 21. Elo 2009 23:54
Paikkakunta: Espoo

Re: Finlandia-ajo 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 16. Huhti 2013 15:13

Uutisoidaanko näistä Finlandian alustavista listoista nyt erilailla kuin muina vuosina vai onko kilpailu nyt vihdoinkin saamassa sen oikeasti ansaitsemaa arvostusta. Siis tuohan on aivan täydellinen lämmittely Elitloppetiin tähtääville hevosille, maili kuukautta ennen Solvallaa, vieläpä isolla palkinnolla ja todella hyväkuntoisella ja nopealla kaviouralla. Olen aina ihmetellyt, miksi Finlandiaan tuntuu olevan niin nihkeää saada hyviä hevosia, mutta ehkäpä tämä vuosi muuttaa suunnan.

Edward Ale siis nyt viimeisimpänä ilmoitettu mukaan. Ei vaan taida mahtua, mutta sille paikan kyllä soisi. Tappelee ihan tosissaan siitä toiseksi parhaan Suomessa syntyneen tittelistä Le Cannibalen, Up-Date Hossin, She Loves Youn, Maxwell Maydayn ja kumppaneiden kanssa.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Seuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron