Sivu 1/1

Harrastajan/amatöörin unelmahevonen

ViestiLähetetty: 27. Tammi 2013 14:42
Kirjoittaja vivahd EERO
HARRY HAYTHROW

PdA:ta odotellessa ja eilisiä Ruotsin 75-lähtöjä uudelleen katsellessa tuli taas mieleen yllämainitun hevosen merkitys harrastajalle.

En muista olenko tästä hevosesta tänne aiemmin kirjoittanut, mutta mielestäni HH on muutaman sanan ansainnut ja itselleni hän on muodostunut suosikkihevosiin kuuluvaksi yksilöksi.

HH tuli 7-vuotiaaksi ja on startannut ilman suurempia taukoja, itseasiassa starttivälit ovat määräytyneet hyvin pitkälti kilpailuttamisesta johtuviksi. Uransa 59 startista lähes 3/4 on 75-lähtöjä ja eteläisestä Ruosista ei ole montaa kertaa edes Solvallan korkeudelle lähdetty. Hevonen juoksi eilenkin kultadivarissa toiseksi, mutta luulenpa, että monikaan ei kyseistä hevosta nimeltä tunnistaisi eikä ole suuremmin noteeranut. Hevonen on kotikasvatti ja ollut kotivalmennuksessa paria lyhyttä opetusjaksoa luottokuskinsa Peter Untersteinerin huostassa.

Viimeiset 33 starttia ovat olleet kovia 75-lähtöjä ja HH on raivannut tiensä korkeimmalle tasolle kultadivisioonaan ja pärjää vielä sielläkin ihan kohtuullisesti, kai eilisestä kakkosesta voi niin sanoa? Kai näitä unelmahevosia on muitakin, mutta tämän seuraaminen on ollut itselle kiintoisaa ja mielihyvää tuottavaa ja varmasti on ollut sitä myös omistajilleen. Vaikka tämä harrastajan unelma on toteutunut eteläisessä Ruotsissa, niin kyllä se tuo uskoa ja virtaa harrastamiseen omissa nykyisissä ankeissakin oloissa. Oma Harry Haythrow on vielä kasvamassa.

Jos on kiinnostusta, niin kannattaa tutustua hevoseen lähemmin, vaikkapa statistiikkaan, ja onhan emäpuolen tuotoksista yksi löytänyt tiensä Suomeenkin.

Re: Harrastajan/amatöörin unelmahevonen

ViestiLähetetty: 05. Touko 2013 14:08
Kirjoittaja vivahd EERO
Pari sanaa taas hevosesta Harry Haythrow.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tullut 5 starttia lisää, nyt on siis jo 38 perättäistä 75-lähtöä juostuna ja eilen Örebrossa tuli voitto kultadivisioonakarsinnassa. Voitto oli n. 17000 euron arvoinen ja vastassa oli mm. Elitloppet-voittaja Iceland, Oracle ja Rakas. Tämä 75-lähtöjen putki alkoi Klass I:stä ja on kantanut siis korkeimmalle tasolle asti.

Valitettavasti esiintyminen Elitloppet-viikonloppuna taitaa jäädä väliin, kun kultadivarin finaali juostaan jo viikkoa aikaisemmin Gävlessä ykköspalkinnon ollessa n. 45000, joten mukavista rahoista HH pääsee joka tapauksessa taas kisaamaan.

Minä en vaan yksinkertaisesti voi olla ihailematta tätä hevosta, jonka menestys luo uskoa ja valoa omaan ponnisteluun, oman HH:n ensimmäinen startti on huomenna taas päivän lähempänä toteutumistaan. ;)

Re: Harrastajan/amatöörin unelmahevonen

ViestiLähetetty: 18. Touko 2013 16:59
Kirjoittaja vivahd EERO
Sanat eivät riitä kertomaan,,,,

Uskomaton HEVONEN. Unelmien täyttymys, eli kutsu Elitloppettiin taisi jäädä n. metrin päähän. Untersteiner jr. tuli loppusuoraa lentämällä, mutta ei aivan kerinnyt voittoon asti. HH:n aikakin painui kuitenkin alle 10.

Jokohan alkaa tulla tutuksi palstalaisillekin ja pikkuhiljaa irrota kommentteja muiltakin? Kuten sanottua, itselleni tämä alkaa olla jo THE HEVONEN n:o UNO!

Re: Harrastajan/amatöörin unelmahevonen

ViestiLähetetty: 18. Touko 2013 18:53
Kirjoittaja Touho
vivahd EERO kirjoitti:Sanat eivät riitä kertomaan,,,,

Uskomaton HEVONEN. Unelmien täyttymys, eli kutsu Elitloppettiin taisi jäädä n. metrin päähän. Untersteiner jr. tuli loppusuoraa lentämällä, mutta ei aivan kerinnyt voittoon asti. HH:n aikakin painui kuitenkin alle 10.

Jokohan alkaa tulla tutuksi palstalaisillekin ja pikkuhiljaa irrota kommentteja muiltakin? Kuten sanottua, itselleni tämä alkaa olla jo THE HEVONEN n:o UNO!

Kyllä hevonen on tuttu ollut jo pitemmän aikaa, mutta ei tunnu, että minulla tähän keskusteluun on mitään annettavaa.

Re: Harrastajan/amatöörin unelmahevonen

ViestiLähetetty: 10. Marras 2013 13:41
Kirjoittaja vivahd EERO
Vaikka aihe ja hevonen ei muita tunnu hirveästi kiinnostavan, niin ikäänkuin kiusaksi palaan vielä Harry Haythrowiin. :tuuletus:

Eilisen kakkossijan jälkeen HH on nyt juossut viimeiset 51 starttia pelkästään 75-lähtöjä, joista vain kahdeksassa jäänyt ilman rahaa. Tämän vuoden 20 starttia ovat kaikki kovia kultadivarilähtöjä, joissa HH on ollut poissa rahoilta ainoastaan kerran.

Hevosta voinee sanoa suhteellisen ravivarmaksi, ura käsittää 77 starttia, joista peräti kolme sisältää laukkamerkinnän. Viimeiset 63 lähtöä on mennyt ilman laukkaa ja viimeinen hairahdus tapahtui yli 3 vuotta sitten 03.07.2010. Vastaavat ravikoneet lienevät melko harvinaisia.

Parhaan aikansa 9,7 HH juoksi toukokuussa Gävlessä turvanmitalla hävinneenäja ainakin minulle se kelpaa myös voittoajaksi. Ihan virallinenkin voittoaika kirjoitetaan 10-alkuisena.

Uran kokonaisansiot ovat tähän päivään mennessä n. 360000€ ja tämän vuoden osalta jo n. 160000€. Starttia kohden tienestit ovat melko kunnioitettavat yli 4600€. Tämä kaikki kotitreenissä olleelta kotikasvatilta herättää meikäläisessä pakostakin kunnioitusta ja ihailua, ehkäpä jopa hienoista kateuttakin. ;)

HH:n sisko Super Arniesta on varsonut pari kertaa, joista 3v Olimedestä oleva Angelo H on jo aloittanut radoilla vähän samaan tyyliin kuin HH aikoinaan, liekö tulossa samanlaista menestystä?

Tämänkaltainen hypetys ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta mielestäni nämä harrastajien "tavalliset" ja kovissa lähdöissä vähintäänkin kohtuullisesti menestyvät ja itse valmennetut kotikasvatit ovat palstatilansa ansainneet. Palaan asiaan viimeistään puolen miljoonan €:n rajan rikkoonnuttua. :cowboy:

Re: Harrastajan/amatöörin unelmahevonen

ViestiLähetetty: 11. Marras 2013 14:29
Kirjoittaja Chocolate
vivahd EERO kirjoitti:Vaikka aihe ja hevonen ei muita tunnu hirveästi kiinnostavan, niin ikäänkuin kiusaksi palaan vielä Harry Haythrowiin. :tuuletus:

Kiinnostaa kyllä mutta vaikea tuohon on mitään lisätä kuten Touhokin sanoi. Itse treenatuille kotikasvateille nousee hattu aina korkealle. Harry on kyllä aika vähän ollut esillä, Sukupostissakaan ei ole kuvaa :cry: Tämähän olisi mielenkiintoinen vieras Suomen puoli-isoihin lähtöihin (P'd Etain Royal jne.) mutta noinkohan saadaan koskaan tänne asti jos Solvallakin meinaa olla liian kaukana...