Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Joulu 2012 01:34

Olipahan uutinen HU:ssa, otsikolla Raviääni hiljeni. "Metsämäen kauden päätösraveissa kääntyi yksi lehti suomalaisen raviurheilun historiassa".

Kenu on ilmeisesti maan ensimmäinen nykymuotoinen raviselostaja. HU:n jutun mukaan Ingves on selostanut lähes jokaisella Suomen maakuntaradalla, vain Joensuu ja Rovaniemi ovat jääneet selostamatta. Ikää miehellä on vasta 56 vuotta, mutta näkökykyyn liittyvät ongelmat ratkaisivat asian, miehen toinen silmä on lähes sokea.

Viime vuosina Kenun selostus on kyllä mennyt koko ajan huonompaan suuntaan, ihan toista se oli 90-luvulla kun 2010-luvulla. Päätös jäädä eläkkeelle oli varmasti oikea.
Silti Kenun ääni ja varsin persoonallinen puhetyyli eivät unohdu vielä vuosikymmeniin :D .
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Harri H » 30. Joulu 2012 12:06

Hieno mies ja aikoinaan hieno selostaja. Tosiaan viime vuodet oli jo aika heikkoa, mutta kyllä Kenun ääntä silti joskus tulee kaipaamaan. Henkilökohtaisesti kuuntelen mielummin Kenun selostusta kaikkien virheiden kanssa, kuin erästä maan pääradan sankaria, jonka ääntä ei vaan kestä kuunnella.

Kiitokset Kenulle kaikista vuosista selostajana! :thumbup:
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Joulu 2012 18:59

No se selittänee jo jotain jos toinen silmäkin melkein sokea, että miksei ne selostukset oikein kulkeneet... Käsittämättömän pitkään sai kuitenkin jatkaa tehtävässään, joskin menihän Turun selostukset loppuvaiheessa jo niin tragikoomisiksi, että se alkoi olla jo ihan hauskaa ja sen takia samaa mieltä Harrin kanssa, että mielummin Kenua kuunteli kuin Vermon selostajaa.

Allaolevassa pätkässä 18 vuoden takaa taitaa olla Kenu äänessä ja hyvinhän se tossa vetää.

http://www.youtube.com/watch?v=04oX7WJanpM
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Masa V » 30. Joulu 2012 19:36

Uutisen mukaan Kenu jatkaa kuitenkin Forssassa vielä kuuluttajana, eli ihan kokonaan ei ääni sentään katoa. :)
Tuo näköasia kyllä selittää paljon, sillä jotenkin havainnointi hidastunut viime vuosina.

Osmo ei mun mielestä taas ole läheskään niin huono mitä moni sanoo, on lähdöistä enimmäkseen aika hyvin kartalla ja totoradiostakin on helppo seurata Osmon selostamia lähtöjä. Mieshän on tunnetusti maaliintuloissa Suomen ykkönen, ei erehdy voittajasta vaikka menisi maalikameraan. Tietynlaiseen kulttimaineeseen Osmo ja Kenu molemmat ovat omalla persoonallisella tyylillään nousseet... useimpia ärsyttää, mutta osalla on hauskaa :D .

Joku on kuulemma vitsinä ehdottanut, että Osmo voisi siirtyä Vermon selostajasta Kuopion maalikameraksi, niin menisi siellä se puoli paremmin oikein... :)
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 30. Joulu 2012 21:54

Masa V kirjoitti:Osmo ei mun mielestä taas ole läheskään niin huono mitä moni sanoo, on lähdöistä enimmäkseen aika hyvin kartalla ja totoradiostakin on helppo seurata Osmon selostamia lähtöjä. Mieshän on tunnetusti maaliintuloissa Suomen ykkönen, ei erehdy voittajasta vaikka menisi maalikameraan. Tietynlaiseen kulttimaineeseen Osmo ja Kenu molemmat ovat omalla persoonallisella tyylillään nousseet... useimpia ärsyttää, mutta osalla on hauskaa .

Joku on kuulemma vitsinä ehdottanut, että Osmo voisi siirtyä Vermon selostajasta Kuopion maalikameraksi, niin menisi siellä se puoli paremmin oikein...

Asiahan jolle Osmo ei itse mitään voi, mutta ainakaan itse en pidä hänen äänestään. Ja sitten on iänikuiset maneerit tyyliin "hyvää vauhtia mennään", "toinen puolikas mentiin...", suosikkiasemien kertaaminen yms. No, jonkun mielestä nämä voivat olla ihan hyviäkin juttuja, mutta jostain syystä ärsyttävät tosi paljon. Hienosti näkee kyllä tiukat maaliintulot, mutta jossain vaiheessa tulee erehdys :D Tänään oli muuten Osmo harvinaisen kujalla ja teki ihmeen paljon ihan selviä virheitä hevosissa ja numeroissa.

Kenustakin muuten sanottiin tuo Kuopion maalikamerahomma, kun pari viikkoa sitten näki oikein tosi tasaisen maaliintulon. Yleensähän Kenu sanoi tasaista jos eroa oli vähemmän kuin hevosenmitta ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Kädetön » 31. Joulu 2012 11:28

Kenu oli tosiaan ensimmäinen varsinainen raviselostaja. Aloitti 1978 ja Heikkilä ryhtyi hommaan toisena, muutama kuukausi Kenun jälkeen. Jokiniemen Kimmolla oli myös näkemisen kanssa ongelmaa huonommissa olosuhteissa (lähinnä iltaravit), minkä takia joutui lopettamaan selostuksen. Tässä eräs legenda ravilähdön selostamisessa:

http://www.youtube.com/watch?v=uxjSryIgTpE Come on Varenne, come on! Veni, vidi, vici!

P.s. Jere Törmänen on jatkossa Metsämäen "pääselostaja".
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Örjan Hampparsson » 31. Joulu 2012 16:15

Onhan Kenu pioneeri omalla sarallaan ja toi tiettyä persoonallisuutta Metsämäkeen, mutta ei selostajat koskaan ole minussa herättänyt suuria tunteita suuntaan tai toiseen, vaan hevoset ovat aina olleet se pääasia. Siksi en ymmärrä tätä Osmonkaan haukkumista, äänihän sillä on parhaasta päästä ja jokainen niistä tekee virheitä sekä omaa omat rasittavat maneerinsa. Ennemin tästä tulee mieleen koulukiusaaminen, jossa joku on päätynyt silmätikuksi ja kaikki mitä hän sanoo tai tekee käännetään häntä vastaan. Kiusaajat taas ei edes muista mistä kiusaaminen alkoi, mutta jatkavat sitä kun sitä on tullut jo tapa ja se vahivistaa laumahenkeä.
Örjan Hampparsson
 
Viestit: 105
Liittynyt: 23. Huhti 2012 22:30

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Blck » 31. Joulu 2012 17:48

Kenu oli ensimmäinen ääni, jonka opin raviradoilta tuntemaan. Heikkilää olin tietysti kuullut televiisinionissa jo aiemmin, mutta Kenu tosiaan radoilta. Loppuvaiheessa selostukset eivät ihan nykypäivää, mutta itseäni eivät haitanneet. Harmillista, kun selostukset pakon edessä loppuvat. Olisi tällaisenaankin saanut jatkaa Turussa ihan mielellään.

Sen sijaan Osmosta en tykkää yhtään. Kerrassaan hirvittävää, että tuo mies saa selostaa Suomen pääradalla. Selostus takeltelee, ääni ei sovi selostukseen, typerät maneerit jne. Mielipidehommia toki, jos joku tykkää niin siitä vaan.

Mites muuten, eikös Vermossa selostaja istu ihan maaliviivan kohdalla? Siitä on Osmon helppo tarkkailla maaliintulot, nehän näkee silmällä hyvinkin tarkasti kun katsoo sopivalla kohtaa. Ainakin Teivossa ja Forssassa selostaja istuu selvästi takaviistossa maalipaalusta taaksepäin, joten sieltä ei millään näe samaan tapaan maaliintuloja. Mitenkähän lie muilla radoille?
Blck
 
Viestit: 70
Liittynyt: 20. Loka 2009 15:24

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 31. Joulu 2012 22:08

Örjan Hampparsson kirjoitti:Onhan Kenu pioneeri omalla sarallaan ja toi tiettyä persoonallisuutta Metsämäkeen, mutta ei selostajat koskaan ole minussa herättänyt suuria tunteita suuntaan tai toiseen, vaan hevoset ovat aina olleet se pääasia. Siksi en ymmärrä tätä Osmonkaan haukkumista, äänihän sillä on parhaasta päästä ja jokainen niistä tekee virheitä sekä omaa omat rasittavat maneerinsa. Ennemin tästä tulee mieleen koulukiusaaminen, jossa joku on päätynyt silmätikuksi ja kaikki mitä hän sanoo tai tekee käännetään häntä vastaan. Kiusaajat taas ei edes muista mistä kiusaaminen alkoi, mutta jatkavat sitä kun sitä on tullut jo tapa ja se vahivistaa laumahenkeä.

Mielipideasioitahan nämä. Itse en esim. oikein pidä Mertarannasta jääkiekon selostajana (muiden lajien kyllä!) ja tykkäsin paljon parjatusta Bubi Walleniuksesta kovasti. Sellaista ei taida ollakaan, joka kaikkia miellyttäisi! Paitsi Virkkunen on futiksessa aika liki...

Sinänsähän raveissa on loistava tilanne, että näin pieneksi lajiksi meillä on _todella_ loistavia selostajia tosi monta (Pylkkänen, Hyvönen, Lähteenmäki, Jokinen...). Verrataan vaikka futiksen mm-kisoihin (jotka keräävät "vähän" enemmän katsojia kuin ravit), niin Yle päätti laittaa niitä selostamaan täysin osaamattomia henkilöitä ja pari päivää sitten katsoin nuorten leijonien peliä niin sielläpä selosti Mika Saukkonen, jonka ihan oikeasti luulin hyllytetyn noista tehtävistä jo ajat sitten surkeutensa vuoksi. Kyllähän se katselunautintoa kiistatta alentaa, kun joku asia pistää ärsyttämään vaikka toki se itse tapahtuma on asia, jonka vuoksi jotain katsotaan.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Kädetön » 31. Joulu 2012 22:52

Ruikonperä kirjoitti:
Örjan Hampparsson kirjoitti:Onhan Kenu pioneeri omalla sarallaan ja toi tiettyä persoonallisuutta Metsämäkeen, mutta ei selostajat koskaan ole minussa herättänyt suuria tunteita suuntaan tai toiseen, vaan hevoset ovat aina olleet se pääasia. Siksi en ymmärrä tätä Osmonkaan haukkumista, äänihän sillä on parhaasta päästä ja jokainen niistä tekee virheitä sekä omaa omat rasittavat maneerinsa. Ennemin tästä tulee mieleen koulukiusaaminen, jossa joku on päätynyt silmätikuksi ja kaikki mitä hän sanoo tai tekee käännetään häntä vastaan. Kiusaajat taas ei edes muista mistä kiusaaminen alkoi, mutta jatkavat sitä kun sitä on tullut jo tapa ja se vahivistaa laumahenkeä.

Mielipideasioitahan nämä. Itse en esim. oikein pidä Mertarannasta jääkiekon selostajana (muiden lajien kyllä!) ja tykkäsin paljon parjatusta Bubi Walleniuksesta kovasti. Sellaista ei taida ollakaan, joka kaikkia miellyttäisi! Paitsi Virkkunen on futiksessa aika liki...

Sinänsähän raveissa on loistava tilanne, että näin pieneksi lajiksi meillä on _todella_ loistavia selostajia tosi monta (Pylkkänen, Hyvönen, Lähteenmäki, Jokinen...). Verrataan vaikka futiksen mm-kisoihin (jotka keräävät "vähän" enemmän katsojia kuin ravit), niin Yle päätti laittaa niitä selostamaan täysin osaamattomia henkilöitä ja pari päivää sitten katsoin nuorten leijonien peliä niin sielläpä selosti Mika Saukkonen, jonka ihan oikeasti luulin hyllytetyn noista tehtävistä jo ajat sitten surkeutensa vuoksi. Kyllähän se katselunautintoa kiistatta alentaa, kun joku asia pistää ärsyttämään vaikka toki se itse tapahtuma on asia, jonka vuoksi jotain katsotaan.


Vaikka hevoset ovat tietenkin pääosassa ja kiinnostavin tekijä raveissa, niin kyllähän selostaja on eräänlainen "kapellimestari". Etenkin nykyisin se on tärkeää kun netin kautta seuraa ainakin normiraveja suurin joukko. Kyllähän suurkuluttajat (ravien :cool: ) pystyvät olemaan kartalla lähdön aikana, vaikka selostajalle kävisikin mokia, mutta millaisen käsityksen saavat vasta-alkajat juoksunkulusta puuta heinää puhuvan selostajan välityksellä? Tokkopa kiinnostus lisääntyy raveja kohtaan.

Samoilla linjoilla Ruikonperän kanssa noista selostajista. Pylkkänen ja Hyvönen parasta A-ryhmää. Lähteenmäki ja Jokinen tuntumassa.
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Masa V » 01. Tammi 2013 03:01

Örjan H.:n linjoilla olen sikäli tässä asiassa, että mun mielestä ei ole kauhean tärkeää kuka selostaa ravikilpailut. Mutta totoradiossa sen huomasi, että Kenu oli siinä lähes pelurin painajainen, mutta esim. Osmo taas on ihan hyvä.

Komppaan muitakin siinä asiassa, että pieneksi lajiksi meillä on oikeasti tosi hyviä selostajia, kuten juuri edellä mainitut nimet Hyvönen, Lähteenmäki, Pylkkänen ja Jokinen.

Jostain syystä oma suosikki on jo 80-luvulla minuun suuren vaikutuksen tehnyt Markku Heikkilä.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 01. Tammi 2013 04:13

Masa V kirjoitti:Jostain syystä oma suosikki on jo 80-luvulla minuun suuren vaikutuksen tehnyt Markku Heikkilä.

En tiedä motivaation puutettako vai iän tuomaa juttua, mutta jotenkin vaikuttaa nykyään innottomalta ja aika paljon tekee virheitäkin. Toki sieltä Teivon ravintolakatsomosta ei liene kaikkein yksinkertaisinta selostaa... Miksiköhän muuten siellä ei selosteta tornista? Jokatapauksessa tykkäsin Heikkilän telkkariselostuksista, jotka ovat luonnollisesti eri asia kuin rataselostus. Hirveästi porukka kyllä kritisoi niitä, kun sanoi mielipiteitään, mutta mun mielestä se kuuluukin telkkariin. Aivan hyvin voisi nytkin selostaa ravisuorassa Lähdekorven ja siinä voisikin olla hyvä kombonaatio :thumbup:

ps. Siinä missä toi Varennen juoksu tuo itsessään kylmät väreet niin kyllä Jokiniemen selostus kruunaa homman. Aivan huikea veto ja ylivoimaisesti ikimuistettavin selostus.

Uuden vuoden kunniaksi aiheeseen sopiva pätkä USA:n laukkaradoilta: http://www.youtube.com/watch?v=_0RSHFoRbiE
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 01. Tammi 2013 13:24

Virheitä tai ei,niin kyllä Heikkilä on tietyllä tavalla suomen Mr.Raviääni.Etenkin televisioselostukset oli hyviä ja sen äänen tunsivat jo muutkin kuin ravifanaatikot.Eli siis Heikkilän äänen kun kuuli,niin tiesi että hevosurheilustahan tässä on kyse.
Vähän sama kuin Mertaranta on joillekkin se The jääkiekkoselostaja.Itse en taas voi ruikonperän tavoin Mertarantaa sietää jääkiekkoselostamossa suomen peleissä.Mieheltä kyllä tulee tekstiä ja ihanan kuivakkaa huumoria (tyyliin nyt perheen pienimmät piiloon kun on niin ruma mies kuvissa)mutta kun on niin järkyttävän puolueellinen suomelle.
Sanotaanko,että radiossa jääkiekkopelin todellisuudesta ei saisi minkäänlaista kuvaa,kun Mertaranta selostaa "siellä Eric Lindroos koittaa irrottaa Saku Koivun päätä mailalla" vaikka todellisuudessa tilanteessa olisi Marko Kiprusoff vetänyt Lindroosin nurin oikein selkeällä mailakampilla.Käytin esimerkki niminä kovimman jääkiekkohuuman aikaisia pelaajia.
Tyypillistä Mertaranta fraasia on myöskin "mitäs ihmettä,meneekö tämä nyt niin että suomelle tulee jäähy?" vaikka tyhminkin katsoja olisi nähnyt puoli minuuttia aiemmin että nimenomaan suomelle se jäähy tulee.
Mertsi on ammattitaitoinen,mutta parempi lajeissa joihin ei suhtaannu niin tunteella.

Bubi Walleniuksen selostukset taas olivat sellaista rillumareiteatteria,että ei niitä edes voinut arvostella samalla mittapuulla.Aivan uskomattomia letkautuksia siinä syömisen lomassa(mieshän ilmeisesti todella söi selostaessaan).Jalkapallon MM-kisoissa esimerkiksi tokaisuu siitä että "on parempi,että vastustaja tekee maalin nopeasti niin on aikaa melkein koko 90 minuuttinen peli tasoittaa kuin että vastustaja tekee maalin myöhemmin"

Myös ikimuistoinen on tokaisu siitä että "tolppalaukaukset säväyttävät,mutta varsinaisesti pisteitä niistä ei jaeta"

Yksi nimihän tähän on tietysti pakko nostaa kun Bubista kerran puhutaan.Hannu-Pekka Hänninen ja oma tapa ääntää ulkomaisia nimiä+korostettu R-kirjaimen käyttö; "RRRRRROnaldinju,brrrrrrrasilia katuvarrrrrpunen"

"schlierenzauerrrrrr,mies joka uhkaa matti nykäsen....."
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Tammi 2013 18:57

Heheh, eilen Osmo sekoili aivan täydellisesti vitoslähdössä niin kas kummaa, videoarkistossa selostusta ei kuulu ekan puolikkaan osalta :D

Vermon omilla sivuilla kyllä kuuluu selostus...

ps. raahentiikerin viestiin sanon, että H-P Hänninen on/oli ihan rautaa! Ikimuistoisin hoopi-juttu oli varmaan se kun Ajaxin voittaessa Mestareiden Liigan oli niin innoissaan, että pelaajien nostaessa pokaalia kehoitti katsojia huutamaan aina sen pelaajan nimen, joka oli kannunnosto-vuorossa. En usko, että kovin moni tuohon ryhtyi keskellä viikkoa ja keskellä yötä 8-)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Harri H » 03. Tammi 2013 19:22

Menee kyllä tylysti ohi aiheen, mutta kun noista muidenkin lajien selostajista on keskustelua, niin eipä unohdeta Pentti Lindegreniä!

"Linkun" helmiä: http://fi.wikiquote.org/wiki/Pentti_Lindegren

Ja Mertarannasta vielä sen verran, että mitähän mies mahtaa tässä 7 sekunnista eteenpäin sanoa :D http://www.youtube.com/watch?v=-VhoJIv_Lq8
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Masa V » 03. Tammi 2013 20:33

Lindegren tosiaan aika legenda, repesin kun loin noita sitaatteja mokista :D .
Mies on kyllä poikkeuksellisen arvostettu jääkiekkoasiantuntija, vaikka vähän noita lipsahduksia sattuikin...

Mertarannasta samaa mieltä muiden kanssa, on melkeinpä yliarvostettu, vaikka kieltämätä hirveän sympaattinen mies onkin. Välillä ärsyttää liika puolueellisuus, eli jos suomalaispelaaja aivan ilmiselvästi ja törkeästi rikkoo, niin Mertarannan mielestä jäähy voi olla "täysin käsittämätön tuomio". Vähän ärsytti sekin, että välillä ainakin silloin 90-luvulla selosti pelaajia enimmäksen lempinimillä, tyyliin "Juti syöttää Sakulle". Se on aika rasittavaa pidemmän päälle, totta kai lempinimiä ja etunimiä voi välillä käyttää, mutta ei jatkuvasti. Parempaan suuntaan mies on mennyt selvästi näissä, sillä viime kotikisoissa selostuksia oli jo mukava kuunnella.
Yllättävää kyllä, Mertaranta on itse sanonut, että jääkiekko ei ole ollenkaan hänen suosikkilajejaan, eikä kovin jääkiekkoasiantuntijalta Mertaranta vaikutakaan. Pesäpallo taisi olla se Antsan suosikkilaji.

Oma legendansa oli englannin liigaa vuosikymmenet selostanut Aulis Virtanen, joka selosti aina Tohlopista eikä paikan päältä. Peli oli "railakasta englantilaista peliä" ja kun joku taklasi, niin Aulis sanoi usein, että "tulee tilanteeseen jalkapohja edellä" tai "ottaa miestä railakkaasti".

Markku Heikkilästä tosiaan vielä, että itse olen pitänyt miehen tavasta ottaa asioihin kantaa, vaikka välillä näkemykset ovatkin hämmentäviä. Välillä paistaa läpi omat Teivon suunnat suosikit ja aikanaan Heikkilää moitittiin siitä, että omat pelit olisivat myös paistaneet läpi kommenteissa. Muistan Heikkilän voittaneen jättipotin Jokimaan V4:stä joskus parikymmentä vuotta sitten, jolloin itse oli selostajana taisi siinä sivussa haastatellakin... Moni muistaa Monster Of Speedin ja Ride The Nightin kohtaamisen, kellekään ei jäänyt epäselväksi että Heikkilä kannatti Sandbergin Monsteria eikä Korvenojan oria.

Heikkilän sutkautuksia ei ole varmaan koottu mihinkään. Joitakin kuolemanpaikka prässäyksiä muistan Heikkilän sanoneen "kusipäisiksi ajosuorituksiksi". Kun jotain cheerleader-tyttöjä tuotiin jostain syystä 80- tai 90-luvulla raviradalle ja muutama sekunti niitä kuvattiin, niin Heikkilä tokaisi paheksuvaan sävyyn: "mmh hhm, kaikenlaista!"

Kun raveja aloin seuraamaan, Heikkilä oli ykkönen ja ehkä sen vuoksi mies on omana ykkösenä pysynyt tämän jälkeenkin. Selostusäänihän miehellä on poikkeuksellisen hyvä, muutama naispuolinen kaveri jaksaa vuodesta toiseen hehkuttaa miehen ääntä koko maan seksikkäimmäksi. Eli varo vaan Markku siellä raviradalla... ;)
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 03. Tammi 2013 21:08

Masa V kirjoitti:Yllättävää kyllä, Mertaranta on itse sanonut, että jääkiekko ei ole ollenkaan hänen suosikkilajejaan, eikä kovin jääkiekkoasiantuntijalta Mertaranta vaikutakaan. Pesäpallo taisi olla se Antsan suosikkilaji.

Myös jalkapallo taitaa mennä arvoasteikossa jääkiekon edelle. Ikimuistettavia olivat Mertarannan ja Jukka Röngän valioliigaselostukset. Ne olivat ihan parhautta. Nythän Mertaranta olisi yhtiöllä, jolla on valioliigan oikeudet, mutta valitettavasti ei siltikään selosta maikkarilla kuin hiihtoa, yleisurheilua ja jääkiekkoa :|

Masa V kirjoitti:Kun raveja aloin seuraamaan, Heikkilä oli ykkönen ja ehkä sen vuoksi mies on omana ykkösenä pysynyt tämän jälkeenkin. Selostusäänihän miehellä on poikkeuksellisen hyvä, muutama naispuolinen kaveri jaksaa vuodesta toiseen hehkuttaa miehen ääntä koko maan seksikkäimmäksi. Eli varo vaan Markku siellä raviradalla...

Loistava ääni kyllä ja taisi toimia/toimii joskus myös Ilveksen peleissä kuuluttajana?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 03. Tammi 2013 21:52

Ruikonperä kirjoitti:ps. raahentiikerin viestiin sanon, että H-P Hänninen on/oli ihan rautaa! Ikimuistoisin hoopi-juttu oli varmaan se kun Ajaxin voittaessa Mestareiden Liigan oli niin innoissaan, että pelaajien nostaessa pokaalia kehoitti katsojia huutamaan aina sen pelaajan nimen, joka oli kannunnosto-vuorossa. En usko, että kovin moni tuohon ryhtyi keskellä viikkoa ja keskellä yötä 8-)


-hollantilaisen futiksen fanihan hoopi on.Itselle on jäänyt mieleen EM/MM futiskisoista Hoopin Hollanninpelin selostus jossa mies yksinään selostamossa lauloi kymmeniä kymmeniä sekuntteja CHAMPPIOONE...CHAMPPIOONE....Taisi olla kyse ihan vain jostain pienestä katkosta(loukkaantuminen tms)eikä siis vahingossa auki jääneestä mikrofonista.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Kenneth Ingves jäi eläkkeelle

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 05. Tammi 2013 21:41

RaahenTiikeri kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:ps. raahentiikerin viestiin sanon, että H-P Hänninen on/oli ihan rautaa! Ikimuistoisin hoopi-juttu oli varmaan se kun Ajaxin voittaessa Mestareiden Liigan oli niin innoissaan, että pelaajien nostaessa pokaalia kehoitti katsojia huutamaan aina sen pelaajan nimen, joka oli kannunnosto-vuorossa. En usko, että kovin moni tuohon ryhtyi keskellä viikkoa ja keskellä yötä 8-)


-hollantilaisen futiksen fanihan hoopi on.Itselle on jäänyt mieleen EM/MM futiskisoista Hoopin Hollanninpelin selostus jossa mies yksinään selostamossa lauloi kymmeniä kymmeniä sekuntteja CHAMPPIOONE...CHAMPPIOONE....Taisi olla kyse ihan vain jostain pienestä katkosta(loukkaantuminen tms)eikä siis vahingossa auki jääneestä mikrofonista.

:lol: :lol:

Wikipediasta löytyi myös Hoopin sitaatteja, yksi sai kyllä nauramaan ääneen..."Joukkotappelu! Mahtavaa menoa! Antakaa mennä vaan, lapset on jo nukkumassa." (Kanada-Tekki -ottelu, Jääkiekon MM-kisat 2004)

Muistaakseni joskus myös yritti tuoda tätä etelä-amerikkalaista maalihuutoa Suomeenkin, mutta ei se _oikein_ toiminut...

Hannu-Pekka Hänninen 8-) :thumbup:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04


Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron