Elitloppet 2013

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 15. Touko 2013 00:03

heh, 11 vuotta kulunut aikaa viimeisestä SF-hevosesta Elitloppetissa ja sitten tänä vuonna niitä olisi hyvinkin voinut olla kaksi. Nimittäin Edward Alea pyydettiin mukaan, mutta Petri Puro vastasi kiitos ei: http://www.travnet.se/blog/2013/05/14/n ... dward-ale/

Olisihan se ollut täysin poikkeuksellista viime vuosien ykkössarjojen alennustilaan, että Suomesta tulisi Elitloppetiin yhteensä kolme hevosta. Tai no, Formula One lasketaan suomalaiseksi, mutta en minä sitä ainakaan osaa suomalaisena pitää ja tuskin kovin moni muukaan sen voittaessa hurraisi Suomea... Jos hevoselta itseltä kysyttäisiin niin varmasti vastaisi olevansa ruotsalainen :D Jännä muuten, että Loppet-sivullakin tuo sanotaan suomalaiseksi, vaikka aika monta kertaa ne on "omineet" meikäläisiä hevosia. Ainakin Baron Pepper oli joskus muinoin Loppet-infoissa merkattu ruotsalaiseksi. Mutta ikuisuuskysymyshän se on minkämaalainen joku on, eikä sillä nyt yhdentyvässä maailmassa niin merkitystä olekaan.

Noista suomihevosista loppet-viikonloppuna niin hiookohan airas-pappa Beatasinea kohti lauantain tammaeliittiä? Siitä kisastahan suomalaisilla on upeat muistot viime vuodelta...
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Touko 2013 00:14

Ruikonperä kirjoitti:Jännä muuten, että Loppet-sivullakin tuo sanotaan suomalaiseksi, vaikka aika monta kertaa ne on "omineet" meikäläisiä hevosia. Ainakin Baron Pepper oli joskus muinoin Loppet-infoissa merkattu ruotsalaiseksi. Mutta ikuisuuskysymyshän se on minkämaalainen joku on, eikä sillä nyt yhdentyvässä maailmassa niin merkitystä olekaan.

Mun käsittääkseni hevosten kansalaisuus luokitellaan tasan tarkkaan omistajien kansalaisuuden perusteella. Muulla ei ole mitään merkitystä. Esimerkiksi Yarrah Boko on merkattu aina jokaiseen Elitloppet-kutsuun norjalaiseksi, kun omistajat on norjalaisia. Vaikka onkin Ruotsissa syntynyt. Tuosta hevosesta on muutenkin puhuttu ravimediassa aina "Norjan ylpeytenä" ja muilla vastaavilla nimillä. Formula One on kyllä tosiaan niin sekasikiö, että ei sen voitosta taida saada muut kuin Liljendahl ja Laakkonen ottaa kunniaa... Kaikille muille hevosille löytyy fanijoukot, mutta tuntuu, että Formula One on vähän semmoinen yksinäinen susi. Juuri sen takia, kun sitä ei oikein voi kukaan ottaa omakseen. Silti, minä kyllä toivon ilman muuta Formula Onelle voittoa heti kohta Bradin jälkeen. Mutta se johtuu ehkä siitä, että olen tuon hevosen uraa seurannut ja se on tuttu pitkältä ajalta. Voi olla, että kovin moni ravifani (Suomessa) ei ollut kuullut mitään koko Formula Onesta ennen Elitloppet-kutsua :mrgreen:
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 15. Touko 2013 01:13

Touho kirjoitti:Mun käsittääkseni hevosten kansalaisuus luokitellaan tasan tarkkaan omistajien kansalaisuuden perusteella. Muulla ei ole mitään merkitystä. Esimerkiksi Yarrah Boko on merkattu aina jokaiseen Elitloppet-kutsuun norjalaiseksi, kun omistajat on norjalaisia. Vaikka onkin Ruotsissa syntynyt. Tuosta hevosesta on muutenkin puhuttu ravimediassa aina "Norjan ylpeytenä" ja muilla vastaavilla nimillä. Formula One on kyllä tosiaan niin sekasikiö, että ei sen voitosta taida saada muut kuin Liljendahl ja Laakkonen ottaa kunniaa... Kaikille muille hevosille löytyy fanijoukot, mutta tuntuu, että Formula One on vähän semmoinen yksinäinen susi. Juuri sen takia, kun sitä ei oikein voi kukaan ottaa omakseen.

Mietin tuossa, että jos Formula Onen omistaisi vaikka Reima Kuisla, niin sitten saattaisi kuulua hyvä Suomi-huutoja ja muutenkin voitto tuntuisi enemmän "suomalaiselta", mutta nää "onkelit" ovat jääneet vähän kasvottomiksi, kun eivät paljoa julkisuudessa paistattele. Tai en minä ainakaan ole omistajaa kovin usein lehtien palstoilla nähnyt. Enkä sano, että siinä olisi mitään pahaa, mutta tosiaan Formula One on hevonen, jolla on varmasti pienin fanilauma :geek:

Onko muuten Ranskasta tulossa muita kuin Timoko? Mikä on Commander Crowen tilanne?

ps. tuli vielä mieleen tuosta Edward Alesta, että kyllähän se pokkaa vaatii kieltäytyä Elitloppet-kutsusta. Jokaisen unelma on päästä sinne ja raviurheilussa tilanteet muuttuu niin nopeasti, että välttämättä uutta kutsua ei ikinä enää tulekaan... Mutta tosi arvostettava päätös kyllä taustajoukoilta, kun katsoivat ettei hevonen ole vielä tänä vuonna sinne valmis :thumbup:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Örjan Hampparsson » 15. Touko 2013 16:44

Hevonen "edustaa" sitä maata, jonka kilpailurekisteriin se kuuluu. Samalla tavallahan hevosen synnyinmaaksi merkitään rekisteröintimaa, eikä kasvattajan kotimaata. Näin hevoselle saadaan myös yksiselitteinen "kotimaa", koska omistajaporukkaan voi kuulua useamman maan kansalaisia, mutta rekisterissä voi olla vain yhdessä maassa kerrallaan.

Mulla se kehityskulku meni niin, että lapsena kannustin kaikkia suomalaisia, nuorena taas kapinoin kaikkea suomalaista vastaan ja nyt aikuisena mulle on oikeastan ihan sama mistä maasta urheilijat tulee, hyvä ottelu tai kilpailu on pääasia. Yleensä mun sympatiat toki on suomalaisten puolella, mutta välillä se paatoksellinen isänmaallisuus alkaa oiken ällöttämään. Tosiasia kuitenkin on, että jokainen urheilija urheilee vain itsensä takia.
Örjan Hampparsson
 
Viestit: 105
Liittynyt: 23. Huhti 2012 22:30

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Touko 2013 17:48

Örjan Hampparsson kirjoitti:Hevonen "edustaa" sitä maata, jonka kilpailurekisteriin se kuuluu. Samalla tavallahan hevosen synnyinmaaksi merkitään rekisteröintimaa, eikä kasvattajan kotimaata. Näin hevoselle saadaan myös yksiselitteinen "kotimaa", koska omistajaporukkaan voi kuulua useamman maan kansalaisia, mutta rekisterissä voi olla vain yhdessä maassa kerrallaan.

Sitten on kyllä aika jännä, että Formula One on merkattu suomalaiseksi, kun se on Ruotsin rekisterissä..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Örjan Hampparsson » 15. Touko 2013 21:15

Örjan Hampparsson kirjoitti:Hevonen "edustaa" sitä maata, jonka kilpailurekisteriin se kuuluu. Samalla tavallahan hevosen synnyinmaaksi merkitään rekisteröintimaa, eikä kasvattajan kotimaata. Näin hevoselle saadaan myös yksiselitteinen "kotimaa", koska omistajaporukkaan voi kuulua useamman maan kansalaisia, mutta rekisterissä voi olla vain yhdessä maassa kerrallaan.


Olin väärässä, ei ole olemassa mitään virallista määritystä hevosen kotimaalle. Kilpailun järjestäjä sen päättää mitä maata markkinoinnissa käyttää.
Örjan Hampparsson
 
Viestit: 105
Liittynyt: 23. Huhti 2012 22:30

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 15. Touko 2013 21:56

Kuulkaas kuulkaas. Brad alkaa olla Elitloppet-kunnossa! Otteissa alkoi olla tänään jo sitä viime kesän maagisuutta. Ihan oikeasti. Kun hevonen hölkkää tuohon tyyliin 13,4 2600 metriä, tietää se todella hyvää. Radan varresta näytti koko matkan, että ajellaan 19-vauhtia. Mutta mitä vielä. En ollut uskoa korviani kun Osmo kuulutti toisen kierroksen väliajan! Eikä tainnut Osmokaan uskoa silmiään..
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Kädetön » 15. Touko 2013 23:53

Touho kirjoitti:Kuulkaas kuulkaas. Brad alkaa olla Elitloppet-kunnossa! Otteissa alkoi olla tänään jo sitä viime kesän maagisuutta. Ihan oikeasti. Kun hevonen hölkkää tuohon tyyliin 13,4 2600 metriä, tietää se todella hyvää. Radan varresta näytti koko matkan, että ajellaan 19-vauhtia. Mutta mitä vielä. En ollut uskoa korviani kun Osmo kuulutti toisen kierroksen väliajan! Eikä tainnut Osmokaan uskoa silmiään..


Lähtörata Elitloppetin karsinnassa ratkaisee pitkälti Bradin menestyksen kisassa. Ugh, olen puhunut!
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 16. Touko 2013 00:20

Kädetön kirjoitti:
Touho kirjoitti:Kuulkaas kuulkaas. Brad alkaa olla Elitloppet-kunnossa! Otteissa alkoi olla tänään jo sitä viime kesän maagisuutta. Ihan oikeasti. Kun hevonen hölkkää tuohon tyyliin 13,4 2600 metriä, tietää se todella hyvää. Radan varresta näytti koko matkan, että ajellaan 19-vauhtia. Mutta mitä vielä. En ollut uskoa korviani kun Osmo kuulutti toisen kierroksen väliajan! Eikä tainnut Osmokaan uskoa silmiään..


Lähtörata Elitloppetin karsinnassa ratkaisee pitkälti Bradin menestyksen kisassa. Ugh, olen puhunut!

Tottakai ratkaisee, mutta nyt hevonen alkaa olla niin hyvä kuin se voi olla. Ja mun mielestä se ei ole vielä tällä kaudella sitä ollut. Jos karsintaan tulee 1-4, Brad pystyy ilman muuta olemaan kaksarissa ja se taas tarkoittaa finaaliin rataa 1-4 ja silloin kaikki on mahdollista. Varsinkin kun huhu kiertää, että Tuomas on ajatellut ottaa hevoselta ensimmäistä kertaa kengät pois finaalissa, jos sinne pääsee ;) Karsinnan menee vielä kengät jalassa. Jos rata-arvonta taas ei suosi, kyllä mun mielestä Brad silti finaaliin pääsee radalta kuin radalta.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Touko 2013 00:43

Örjan Hampparsson kirjoitti:Mulla se kehityskulku meni niin, että lapsena kannustin kaikkia suomalaisia, nuorena taas kapinoin kaikkea suomalaista vastaan ja nyt aikuisena mulle on oikeastan ihan sama mistä maasta urheilijat tulee, hyvä ottelu tai kilpailu on pääasia. Yleensä mun sympatiat toki on suomalaisten puolella, mutta välillä se paatoksellinen isänmaallisuus alkaa oiken ällöttämään. Tosiasia kuitenkin on, että jokainen urheilija urheilee vain itsensä takia.

Touche. Varsinkin kaksi vikaa lausetta. Ei urheilijat ole "puolustamassa Isänmaan mainetta" eikä yksikään maajokkueesta kieltäytyjä ole "maanpetturi". Urheilijat ovat siellä Suomen väreissä itseään varten tekemässä sitä mitä rakastaa. Eikä Suomi ole yhtään sen parempi/huonompi valtio, vaikka esim. joku keihäänheittäjä heittää/ei heitä keihästä pitkälle, tai joku hiihtää hitaammin/nopeammin kuin norjalainen tai Suomi voittaa jääkiekossa maailmanmestaruuden/häviää Slovakialle. Oon monesti miettinyt ettei se olekaan mikään ihme jos suomalaisilla vähän käsi tärisee kovassa paikassa kun ulkoapäin ladataan niin kovia paineita näistä asiosta. En tiedä onko muissa maissa asia näin, mutta lopunperin kysehän on vain urheilusta ja pelistä eli leikistä, ei sentään sodasta vaikka välillä sellainen kuva tuleekin... Okei, olen itse monet kerrat hyppinyt seinille esim. Suomen jalkapallomaajoukkueen esityksiä seuratessa 8-)

Jottei mene ihan ohi aiheen, niin Commander Crowe, Panne De Moteur ja Raja Mirchi ovat vastanneet Loppet-kutsuun hyväksyvästi ja varmaan Amaru Boko sai voiton myötä kutsun, joten pari paikkaa enää auki.

Airaksinen sanoi ilmoittavansa Vanity Hossin sunnuntaille ja lauantaille on kaksi hevosta. Varmaan tarkoitti Ginger Bellen ohella juurikin Beatasinea? Vanity Hossin sarja lienee tuo jo aamupäivällä ajettava maili. Olisihan Airaksisella vielä sunnuntain montelähtöön Daniel Palema, olisi varmaan hieno homma taustajoukoille päästä vanhan sotaratsun kanssa vielä Solvallaan. Toivottavasti Airaksinen voittaisi jollain niin pääsisi hauskuuttamaan yleisöä voittajakehässä :thumbup:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Touko 2013 19:48

Eli Elitloppet 2013:

Timoko
Sebastian K
Maharajah
Shaq Is Back
Nesta Effe
Mack Grace SM
Brad de Veluwe
Arch Madness
Formula One
Take My Picture
Raja Mirchi
Commander Crowe
Panne De Moteur
Amaru Boko
Friction
Nahar

Lähtö ja rata-arvonta huomenna.

Mun mielestä hevoset voi jakaa aikalailla neljään lokeroon:

Voitontavoittelijat: Timoko, Sebastian K, Maharajah, Brad de Veluwe
Haastajat: Nesta Effe, Formula One, Raja Mirchi, Panne De Moteur
Arvoitukset: Mack Grace SM, Arch Madness, Take My Picture, Commander Crowe
Statistit: Shaq Is Back, Amaru Boko, Friction, Nahar

Järjestäjiltä loppui ns. paikat vähän kesken ja se on kyllä todella yllättävää, että esimerkiksi ranskalaisia on mukana vain yksi. Eikö siellä ollut intoa lähteä, vai hoidettiinko asiat Solvallan päästä huonosti. Texas Charm, Royal Dream sun muut olisi ollut kiva nähdä Tukholmassa. Ja tätä Shaq Is Backkia en vaan ymmärrä. Varsinkin kun sai kutsun neljäntenä...
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja vivahd EERO » 18. Touko 2013 22:25

Olisikohan niin, että tuo Onions Lopp oli katsastus, jonka voittajalle oli paikka luvassa ja Shaq voitti sen lähdön. Myöhemmin kutsutuista Amaru Boko ja Friction olivat kyseisessä lähdössä 3. ja 5. Shaq juoksi keulassa ja veti tuhannen samoja kyytejä kun tänään mentiin Gävlessä ja siitä huolimatta vielä voitti lähtönsä.
vivahd EERO
 
Viestit: 2513
Liittynyt: 02. Tammi 2012 10:15

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 18. Touko 2013 22:37

vivahd EERO kirjoitti:Olisikohan niin, että tuo Onions Lopp oli katsastus, jonka voittajalle oli paikka luvassa ja Shaq voitti sen lähdön. Myöhemmin kutsutuista Amaru Boko ja Friction olivat kyseisessä lähdössä 3. ja 5. Shaq juoksi keulassa ja veti tuhannen samoja kyytejä kun tänään mentiin Gävlessä ja siitä huolimatta vielä voitti lähtönsä.

No ei noista silti ikinä ole suoraa paikkaa luvattu. Toi Gävlen sista chansen on ainut semmoinen lähtö, jonka voittaja saa varmasti paikan Elitloppetiin. Oli kyllä kieltämättä hyvä siihen lähtöön, mutta Amaru Boko ja Friction eivät olleet vielä tuolloin siellä päinkään, joten vertailu niihin on turhaa. Ja Shaq Is Back käveli siinä lähdössä viimeiset 500m 15,1..... Joten ei ehkä ihan neljättä kutsua tuommoiselle kiitos. Mutta se on nyt ihan sama. Yksi hevonen sinne tänne ei tee kesää tai talvea. Tietysti Bradin mahdollisuudet paranevat, kun mukana on ihan täysin statisteiksi luokiteltavia. Mun mielestä Fyrand nöyristeli tänä vuonna vähän liikaa näitä Ruotsin isoja treenareita. Ilmeisesti jokaiselle isolle tallille oli luvattu ainakin yksi paikka Loppetiin.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja nipa » 19. Touko 2013 10:48

Touho kirjoitti:Mun mielestä Fyrand nöyristeli tänä vuonna vähän liikaa näitä Ruotsin isoja treenareita. Ilmeisesti jokaiselle isolle tallille oli luvattu ainakin yksi paikka Loppetiin.


Heh - kotiapäinhän nämä vetävät kaikki ja antavat karsintoihin ulkomaalaisille heikoimmat lähtöradat. Ranskassa ollaan vielä isänmaallisempia: kun muukalaisten hevonen sattuu voittamaan, se hylätään epäpuhtaasta ravista.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Masa V » 19. Touko 2013 14:41

Tuoreimmat Nordicbetin kertoimet Elitloppetiin. Brad on kolmossuosikki vedonvälittäjien arvion mukaan, Sebastian K varsin selvä suosikki. Nesta Effen kerroin edelleen melko korkea, kun ottaa huomioon, että se kahdesti ei ihan 100% Bradin kukisti.

Sebastian K.
2.85

Maharajah
5.00

Brad de Veluwe
5.85

Formula One
6.00

Timoko
9.00

Panne de Moteur
11.00

Commander Crowe
16.00

Nesta Effe
16.00

Amaru Boko
20.00

Raja Mirchi
20.00

Friction
22.00

Arch Madness
27.00

Nahar
30.00

Take My Picture
40.00

Shaq is Back
45.00

Mack Grace SM
60.00
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 19. Touko 2013 18:19

Bradille nelosrata!! Jes. Ei paras mahdollinen, mutta ei kaukana. Kaikenlisäksi samassa karsinnassa juoksee Commander Crowe, Mack Grace SM, Panne De Moteur ja Amaru Boko.

E:Lisää Arch Madness, Sebastian K ja Nahar. Ainut vaan että Arch Madness lähtee ykköseltä ja niin kovaa, ettei siitä pääse ohi, jossei päästetä..

Eka karsinta:

1 Arch Madness
2 Commander Crowe
3 Sebastian K
4 Brad de Veluwe
5 Mack Grace SM
6 Nahar
7 Panne De Moteur
8 Amaru Boko

Ihme jossei ole finaalissa. Saattaa kyllä vaan jäädä kuolemaan... Sebastian K:lta ei ulkopuolelta oteta keuloja ja Arch Madnesilla keulat sille annetaan.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Kädetön » 19. Touko 2013 18:22

Touho kirjoitti:Bradille nelosrata!! Jes. Ei paras mahdollinen, mutta ei kaukana. Kaikenlisäksi samassa karsinnassa juoksee Commander Crowe, Mack Grace SM, Panne De Moteur ja Amaru Boko.


Näkyykö jostain arvontatilaisuus?
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 19. Touko 2013 18:25

Kädetön kirjoitti:
Touho kirjoitti:Bradille nelosrata!! Jes. Ei paras mahdollinen, mutta ei kaukana. Kaikenlisäksi samassa karsinnassa juoksee Commander Crowe, Mack Grace SM, Panne De Moteur ja Amaru Boko.


Näkyykö jostain arvontatilaisuus?

Tulee uusintana osoitteeseen www.atgplay.se ehkä tunnin kuluttua. En minäkään sitä suorana katso, kunhan twitteriä seurailen.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Judi » 19. Touko 2013 18:31

Oijoi, kuolemanpaikka taitaa kutsua Brädiä. Ellei sitten CC:llä ladata niin kovaa että pääsee tiputtamaan sen selkään... En haluaisi olla kyllä Korvenojan kengissä miettimässä taktiikkaa!
Avatar
Judi
 
Viestit: 475
Liittynyt: 15. Elo 2009 19:59
Paikkakunta: Kuopio

Re: Elitloppet 2013

ViestiKirjoittaja Touho » 19. Touko 2013 18:32

Touho kirjoitti:Ihme jossei ole finaalissa. Saattaa kyllä vaan jäädä kuolemaan... Sebastian K:lta ei ulkopuolelta oteta keuloja ja Arch Madnesilla keulat sille annetaan.

Tai tossa voi kyllä olla, että Arch Madnesilla kokeillaan keulasta. Kokeiltiin viime vuonnakin. Nyt vaan ollut kipeänä, joten saa nähdä. Toivotaan, että ajetaan keulasta, niin Bradille aukenee todella makea selkäreissu kärjen välittömässä läheisyydessä! Sillä Sebastian K on kuolemassa, jos Arch Madness on keulassa.

Noiden ulkoa lähtevien lähtönopeutta en tällä tasolla tunne, mutta Italian koneilla ei ole juuri peruuteltu, joten voi siinä käydä niinkin, että Mack Grace SM joutuu kuolemaan, jos Sebastian K pääsee keulaan.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron