Raviväen aivopierut

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Masa V » 25. Huhti 2014 16:13

Komppaan vahvasti Eeroa, raketti olisi hieno lisä pelitarjontaan. Liikuttavaa, kuinka huolissaan päättäjät olivat pelaajan lompakosta :) , samaa laulua he kyllä toistivat myöhemmin lehtiinkin. Rakettia puoltaa moni asia, tärkeimpänä se, että peli on aloittelijalle helppo pelata. Kaveri neuvoo ravien aluksi miten peli tehdään ja sitten vaan terassille raveja seuraamaan :) . Lopuksi voi käydä hakemassa mahdolliset voitot. Ja juuri jos kaveri neuvoisi esim. tuon viidestä vähintään kolme osumaa pelin, niin kyllä siinä kummasti aika usein osuisikin. Lisäbonuksena sekin, että raketti lisää jopa tuntuvasti voittaja- ja sijavaihtoja.

Nisulan mainitsema Ravivakio herättäisi paljon myös mielenkiintoa. Vakiota on kansa tottunut pelaamaan ja tämä voisi tuoda uusia pelaajia - ainakin jos olisi Veikkauksen peli. Jotenkin tuntuu, että Veikkaus on niin hyvä, helppo ja luotettava brändi, että Fintoton ongelma uusien pelaajien saamisessa korostuu. Veikkauksen laitteita myös osataan joka kioskilla käyttää. Ikävä juttu, kuinka pari vuotta sitten uskottiin, että kaikkien pelien siirtyminen Fintotolle toisi miljoonien tulovirran, mutta toisin kävi.

Mutta toki samaan aikaan kannattaisi ja pitäisi kehittää noita voittaja- ja sijapelejä. Palautusprosentin hilaaminen 90% asti ei toisi valtavaa kustannusta, mutta lisäisi rahan kiertoa niin paljon, että yhtään pidemmällä tähtäimellä kannattaisi varmasti. Itse ainakin tarkkaan miettisin, pelaisinko 79% kaksaria, jos voittaja/sija olisi 90% palautuksessa. Ja sijassa se raha todella kiertää, omat pelivaihdot selvästi kasvaneet kun voittaja- ja sijapeli lisääntyneet, sama alkupääoma kiertää moneen kertaan.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Masa V » 25. Huhti 2014 16:31

Touho kirjoitti:
Masa V kirjoitti:Muuten ihan asian vierestä: Nyt vasta tajusin, että Ruotsin V4 pelin palautusprosentti on merkittävästi Suomea parempi, Ruotsissa 75, Suomessa 65 :shock:

Oho! Tuota en tiennytkään.

Luulen, että ihan tarkoituksella tuota ei hirveästi ole mainostettu, kun peli Suomeen hyödyttää kuitenkin enemmän raviurheiliua kuin peli Ruotsiin - joka sekin on toki entistä tärkeämpää.

Linkissä Ruotsin palautusprosentit, jotka tietenkin siis myös Suomen pelissä voimassa. On huima ero onko palautus 65% vai 75%, Ruotsissa palautetaan pikalaskutoimituksen mukaan jopa 15,4% enemmän rahaa voittoina kuin Suomen T4-pelissä.
http://www.fintoto-oy.fi/www/fi/pelaami ... aminen.php
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja FF20 » 01. Kesä 2014 06:30

Mikäköhän on syynä, että totoa ei voi pelata, tai edes suunnitella peliä, ennen klo 09? Itselle ainakin sopisi nämä aamun rauhalliset hetket parhaiten pelien väsäämiseen, kun viikonloppuisin on usein päiväsaikaan muutakin aktiviteettia tarjolla kuin 75-lapun väsäystä.

Veikkauksen netti kyllä ottaa peliä vastaan 24 tuntia päivässä, mutta ilmeisesti joku syy estää Fintotolta saman vai onko kyseessä Fintotosta johtuva syy?
FF20
 
Viestit: 53
Liittynyt: 26. Helmi 2014 09:06

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Neliveto » 01. Kesä 2014 09:11

FF20 kirjoitti:Mikäköhän on syynä, että totoa ei voi pelata, tai edes suunnitella peliä, ennen klo 09? Itselle ainakin sopisi nämä aamun rauhalliset hetket parhaiten pelien väsäämiseen, kun viikonloppuisin on usein päiväsaikaan muutakin aktiviteettia tarjolla kuin 75-lapun väsäystä.

Veikkauksen netti kyllä ottaa peliä vastaan 24 tuntia päivässä, mutta ilmeisesti joku syy estää Fintotolta saman vai onko kyseessä Fintotosta johtuva syy?

Eikös Fintoton nettipeli ollut muutama vuosi sitten auki ympäri vuorokauden jonkin aikaa? Tiedä sitten, mikä pakotti palaamaan tähän nykyiseen aikarajaan. Ehdottomasti ainakin suunnittelemaan pitäisi pelejä pystyä, vaikka ne sitten voisikin pelata vasta yhdeksän jälkeen.
Neliveto
 
Viestit: 2845
Liittynyt: 06. Syys 2009 19:08

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Kesä 2014 15:49

Neliveto kirjoitti:
FF20 kirjoitti:Mikäköhän on syynä, että totoa ei voi pelata, tai edes suunnitella peliä, ennen klo 09? Itselle ainakin sopisi nämä aamun rauhalliset hetket parhaiten pelien väsäämiseen, kun viikonloppuisin on usein päiväsaikaan muutakin aktiviteettia tarjolla kuin 75-lapun väsäystä.

Veikkauksen netti kyllä ottaa peliä vastaan 24 tuntia päivässä, mutta ilmeisesti joku syy estää Fintotolta saman vai onko kyseessä Fintotosta johtuva syy?

Eikös Fintoton nettipeli ollut muutama vuosi sitten auki ympäri vuorokauden jonkin aikaa? Tiedä sitten, mikä pakotti palaamaan tähän nykyiseen aikarajaan. Ehdottomasti ainakin suunnittelemaan pitäisi pelejä pystyä, vaikka ne sitten voisikin pelata vasta yhdeksän jälkeen.

Samaa mieltä. Useammankin kerran ollut sellainen tilanne, että joku pieni peli ollut mielessä myöhään illalla ennen nukkumaanmenoa, lähtö reissuun klo 7-8 ja peli jää tekemättä. Toki puhutaan pienistä euromääristä, kun isoimmat pelit tulee jätettyä vasta ravien aikana, mutta kyllä uskon että noista pienistäkin puroista voisi jonkin verran rahaa tulla. Klo 9 on sitä paitsi naurettavan myöhäinen pelin aloitusaika. Ja itse kuulun siihen "vanhanaikaiseen" porukkaan, joka ei käytä nettiä puhelimella eikä omista mitään älypuhelinta. (myönnetään, nykyään omistan ipadin, jolla olen tämän ongelman kiertänyt, mutta ei sitä tule aina otettua joka paikkaan mukaan, kun muukin perhe sitä käyttää)
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Masa V » 02. Kesä 2014 15:55

Yksi raviurheilun perusongelma on tässä:

Toimitusjohtaja Markku Breider
Viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Leena Mäenpää-Wirtz
Talous- ja henkilöstöjohtaja Outi Hieta
Myynti- ja markkinointijohtaja Kimmo Wager
Kehitysjohtaja, varatj Pertti Koskenniemi
ICT-johtaja Anna-Leena Ruuth

Ei pelkästään mahdollisesti väärät nimet, vaan nimien määrä. Tarvitaanko Fintotossa 6 johtajaa, kun lisäksi Hippoksessakin on aika monta... Ihanko oikeasti kehitysjohtaja ei voisi hoitaa viestintää ja "yhteiskuntavastuuta"??? Alaisten määrää en uskalla edes arvailla. Kun tutkailin muutaman keskikokoisen urheilulajin lajiliittojen henkilöstömääriä, niin aika paljon pienemmällä porukalla pärjätään kyllä.

Kun peli ei vedä, niin johtajia lisätään... siinäkö ollut Breiderin resepti menestykseen?

Uusi konsulttiryhmähän ei puuttunut millään tavalla näihin asiohin, koska sitä ei heille annettu tehtäväksi.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Kädetön » 02. Kesä 2014 16:08

Masa V kirjoitti:
Neliveto kirjoitti:
FF20 kirjoitti:Mikäköhän on syynä, että totoa ei voi pelata, tai edes suunnitella peliä, ennen klo 09? Itselle ainakin sopisi nämä aamun rauhalliset hetket parhaiten pelien väsäämiseen, kun viikonloppuisin on usein päiväsaikaan muutakin aktiviteettia tarjolla kuin 75-lapun väsäystä.

Veikkauksen netti kyllä ottaa peliä vastaan 24 tuntia päivässä, mutta ilmeisesti joku syy estää Fintotolta saman vai onko kyseessä Fintotosta johtuva syy?

Eikös Fintoton nettipeli ollut muutama vuosi sitten auki ympäri vuorokauden jonkin aikaa? Tiedä sitten, mikä pakotti palaamaan tähän nykyiseen aikarajaan. Ehdottomasti ainakin suunnittelemaan pitäisi pelejä pystyä, vaikka ne sitten voisikin pelata vasta yhdeksän jälkeen.

Samaa mieltä. Useammankin kerran ollut sellainen tilanne, että joku pieni peli ollut mielessä myöhään illalla ennen nukkumaanmenoa, lähtö reissuun klo 7-8 ja peli jää tekemättä. Toki puhutaan pienistä euromääristä, kun isoimmat pelit tulee jätettyä vasta ravien aikana, mutta kyllä uskon että noista pienistäkin puroista voisi jonkin verran rahaa tulla. Klo 9 on sitä paitsi naurettavan myöhäinen pelin aloitusaika. Ja itse kuulun siihen "vanhanaikaiseen" porukkaan, joka ei käytä nettiä puhelimella eikä omista mitään älypuhelinta. (myönnetään, nykyään omistan ipadin, jolla olen tämän ongelman kiertänyt, mutta ei sitä tule aina otettua joka paikkaan mukaan, kun muukin perhe sitä käyttää)

Asiaa jokin aika sitten tiedustelleena, sain seuraavan vastauksen: "Syynä tähän oli tuo ennakkopelaamisen mahdollisuus. Koska nykyään raveja voi pelata jo useamman päivän etukäteen, katsottiin ettei noita ennakkovarauksia enää tarvittu. Tuolla mahdollistettiin ennemminkin edellisinä päivinä tapahtuva pelaaminen (ei öisin) ."
Kädetön
 
Viestit: 3642
Liittynyt: 24. Helmi 2012 23:01

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Örjan Hampparsson » 07. Kesä 2014 18:16

Taas alkaa "tuo ystäväsi lajin pariin"-kamppanja. Ajatushan on kaunis, mutta kun sitä on 80-luvulta asti (ehkä kauemminkin) viritelty parin vuoden välein ilman menestystä, niin kyllähän se on aivopieruksi muuttunut jo ajat sitten.
Örjan Hampparsson
 
Viestit: 105
Liittynyt: 23. Huhti 2012 22:30

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Kesä 2014 22:39

Luin tuossa viime keskiviikon Hevosurheilua ja luulin Jorma Kemiläisen kolumnin olevan ihan oikeasti vitsi ja piti tarkastaa onko aprillipäivä. Tai siis ei Kemiläisen kolumnissa mitään vikaa ollut, ihan asiasta puhuu, mutta siis onko Suomenhevosliitto oikeasti ehdottanut suomenhevosten koelähtörajojen helpotusta sekä toton ulkopuolella ajettavia aikatasoituksia p. 1.48,0/+20m 1,5sek sadan euron ykkösillä ja tietysti jokainen osallistuja pitäisi palkita :lol:

Molemmat ehdotukset kuulostavat ihan höperöiltä, nuo suomenhevosten koelähtörajat ovat jo nyt aivan liian "helpot" ja kuvitteleeko he oikeasti, että tuollaiset lähdöt keräisivät hevosia muutamaa enemmän ja ketä muutenkaan tommoset palvelisi?

Onko Suomenhevosliiton ehdotuksia luettavissa enemmänkin jossain? ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja manu mainio » 17. Kesä 2014 22:21

Ruikonperä kirjoitti:Luin tuossa viime keskiviikon Hevosurheilua ja luulin Jorma Kemiläisen kolumnin olevan ihan oikeasti vitsi ja piti tarkastaa onko aprillipäivä. Tai siis ei Kemiläisen kolumnissa mitään vikaa ollut, ihan asiasta puhuu, mutta siis onko Suomenhevosliitto oikeasti ehdottanut suomenhevosten koelähtörajojen helpotusta sekä toton ulkopuolella ajettavia aikatasoituksia p. 1.48,0/+20m 1,5sek sadan euron ykkösillä ja tietysti jokainen osallistuja pitäisi palkita :lol:

Molemmat ehdotukset kuulostavat ihan höperöiltä, nuo suomenhevosten koelähtörajat ovat jo nyt aivan liian "helpot" ja kuvitteleeko he oikeasti, että tuollaiset lähdöt keräisivät hevosia muutamaa enemmän ja ketä muutenkaan tommoset palvelisi?

Onko Suomenhevosliiton ehdotuksia luettavissa enemmänkin jossain? ;)

Noh, jalostuspäivillä suomenhevosväki halusi että Nuorten Sarjojen palkinnot puolitettaisiin 1000-1200 euroon. Tämä siksi että saataisiin enemmän osallistujia eikä sarjat nousisi varsoilla niin nopeasti pystyyn. :roll: :lol: :lol: :lol: :roll:
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Kesä 2014 00:05

manu mainio kirjoitti:

Harvoin, jos koskaan on haluttu palkintojen pienentämistä, mutta nyt sekin on nähty :mrgreen:

Menee samaan sarjaan kuin ROK-tallin nokkamiehen Pertti Rantalan kirjoitus HU:ssa muutama viikko takaperin. Vaati 75-finaaleihin normaaleja 75-palkintoja, "koska finaaliin päässeet hevoset taustajoukkoineen ovat jo ansainneet kylliksi" :)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja manu mainio » 06. Heinä 2014 16:56

En tiedä taas mihin tämä kuuluisi mutta onko iskenyt uskonpuute vai miksi Tähen Topelius oli ilmoitettu Kaustiselle haastajadivarifinaaliin? Ilmoitusvirhe varmasti mutta melko karkea sellainen, kun ei ollut edes yhdellä lipsahtanut väärin. :roll:
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 26. Heinä 2014 12:01

Paljon on ollut puhetta, miten saisi ihmisiä raveihin. Kääntäen, eilen selvisi, miten niitä karkoitetaan. Lähdimme isommalla porukalla eri seurueissa Vieremän iltaraveihin katsomaan hevosemme juoksua. Sisäänpääsyportilla alaikäinen tyttö oli kovana. "Hevosenomistajakortilla ei pääse ilmaiseksi sisään". Vääntö jatkui, "Meillä ei ole eläkeläisten lippuja". Viimeinen oljenkorsi ,"-Meillä on täällä tänään hevonen startissa, "ei auta". Annoin tytölle 50e ja tämä työntää kolmea takaisin. Täysin pöllämystyneenä kysyn, että paljonko tänne maksaa sisään. KYMMENEN (10!) euroa, arki-illan raveihin. Kova hinta siitä, että näkee oman hevosensa lämmityksen ja startin. Tuli kaksi reissua Vieremälle, ensimmäinen ja viimeinen, samalla kertaa. Sanomattakin oli selvää, että eurollakaan en kannattanut tapahtumaa ostamalla alueelta mitään, edes totopelejä. Oman startin jälkeen suunta oli kauas tästä pitäjästä ja lujaa. Vittu mitä paskaa! Ei ole niin hyvää pelikohdetta, että kyseisen maalaiskylän raveihin olisi tarvetta etäpelata.

Lienee sanomattakin selvää, että katsomoalueella ei toiminut edes netti (kaksi suuroperaattoria testattiin), mistä olisi alkuasukkaiden tungoksessa voinut katsella kertoimia ja laitella pelejä sisään. Niin, yksi kimppalaisemme halusi kaikesta huolimatta tukea rataa vetämällä masiivisia komboja sisään. Onneksemme hän oli sentään onnekas tässä kohtaa reissua.

Täytyy vielä mainita, että vastaava tilanne oli Joensuun V75-raveissa. Sinne ei päässyt hevosenomistajakortilla, mutta kun lipunmyyjälle kerrottiin, että hevosemme starttaa, mentiin koko autokunta heittämällä ilmaiseksi sisään. Tässä vähän oppia radoille, kuinka omistajaa arvostetaan!

Mode voi siirtää, jos tästä on parempia ketjuja. Hiljaiseloni aikana en seurannut palstaa, ja osa ketjujen otsikosita on jäänyt näkemättä.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja FF20 » 27. Heinä 2014 09:16

Kyllä tähän ketjuun sopii minusta myös kaikki ne, jotka pelaavat 75:ttä normaaleilla kierroksilla. Eilen ei yhtään 7 oikein tulosta ja kutoset saa huimat 180 euroa. Ihmettelen kovasti, että kauanko ihmiset jaksavat tätä peliä pelata. Tai no, jos viikon pääpelin vaihto on alle 400 tuhatta, niin ei se kyllä kovin suurelta vaikuta. Kuinkakohan alas sen pitää valua, jotta tuotteeseen aletaan tekemään parannuksia?
FF20
 
Viestit: 53
Liittynyt: 26. Helmi 2014 09:06

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Örjan Hampparsson » 27. Heinä 2014 09:19

Siitä nyt on aikaa lähes kymmenen vuotta, kun meiltä osallistui hevonen Vieremän pääkilpailuun, joka on siitä harvinainen kisa, että siinä on 150 euron osanottomaksu. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan omistajat joutuivat pulittamaan täyden hinnan pääsylipusta portilla.

Toki ilmaiset lounaat ovat yleensä hyvin näennäisiä. Esimerkiksi Kasvattajakruunun piti olla oriinpitäjien kädenojennus kasvattajille, mutta käytännössä oriinpitjät vain nostavat astutus- ja varsamaksua sen verran, että saavat oriin ilmoittautumismaksun maksatettua kasvattajilla.
Örjan Hampparsson
 
Viestit: 105
Liittynyt: 23. Huhti 2012 22:30

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja RaahenTiikeri » 27. Heinä 2014 12:37

FF20 kirjoitti:Kyllä tähän ketjuun sopii minusta myös kaikki ne, jotka pelaavat 75:ttä normaaleilla kierroksilla. Eilen ei yhtään 7 oikein tulosta ja kutoset saa huimat 180 euroa. Ihmettelen kovasti, että kauanko ihmiset jaksavat tätä peliä pelata. Tai no, jos viikon pääpelin vaihto on alle 400 tuhatta, niin ei se kyllä kovin suurelta vaikuta. Kuinkakohan alas sen pitää valua, jotta tuotteeseen aletaan tekemään parannuksia?

:lol:

-no,vakavasti kun puhutaan,niin johan meillä on jo sankka robottien joukko ketkä julkisuudessakin neuvovat ihmisiä pelaamaan vain bonuskierroksilla ja vain T7-pelimuotoa.Vaikka tuo 6 oikeitten asiantila on heikko pelin jakosysteemin (ja vaihdonkin) takia,niin kyllä tuo T7 rastikin pienentää 6-oikeitten voitonjakoa.
En tiedä tarvitsisiko tuo 75 peli edes kauhean isoja muutoksia,jotta se kääntyisi parempaan suuntaan?-henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,että bonukset ovat hyvä markkinointi keino,mutta en olisi sitäkään vastaan,että koitettaisiin systeemiä jossa kaikki pelatut rahat jaettaisiin samalla kierroksella (eli eiliset seiskat olis mennyt kutosille).Toisaalta Veikkauksen aikaan tuntui että kutoset palkitsi paljon paremmin,vaikka ero kutosten laskennalliseen palautukseen ei ollut suuren suuri.
Ja toisaalta,ihan hirveän huonona en (markkinoinnilllisestikaan)näkisi muinaista systeemiä missä bonuspotti laukeaa milloin tahansa RIVIN YKSIN KIINNI SAANEELLE (se,mistä tuo bonus kerättäisiin,olisi sitten eri asia.Jakamattomista vitosista vai seiskattomilta kierroksilta?).

EDIT:
eikä minulla ole varsinaisesti mitään 76-peliäkään vastaan (jäähän siinä jo enemmän jaettavaa)mutta onhan siinä vähän "saavutetusta edusta luopumisen maku" koska kyllä tää peli parhaimmillaan oli veikkauksen aikaan niin hyvässä kuosissa,että vitosilla saattoi saada tappiot kuitattua ja parhaimmillaan jäädä vähän voitolle.
Jämsän Ravit 2019?
RaahenTiikeri
 
Viestit: 3606
Liittynyt: 15. Helmi 2012 15:45

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja -Nisula- » 29. Heinä 2014 15:58

FF20 kirjoitti:Kyllä tähän ketjuun sopii minusta myös kaikki ne, jotka pelaavat 75:ttä normaaleilla kierroksilla. Eilen ei yhtään 7 oikein tulosta ja kutoset saa huimat 180 euroa. Ihmettelen kovasti, että kauanko ihmiset jaksavat tätä peliä pelata. Tai no, jos viikon pääpelin vaihto on alle 400 tuhatta, niin ei se kyllä kovin suurelta vaikuta. Kuinkakohan alas sen pitää valua, jotta tuotteeseen aletaan tekemään parannuksia?

Kyllä, samaa mieltä. Karseaa perseilyä tämä bonusten väkisin kerryttäminen. Nythän paras ratkaisu olisi T7 rasti huitsin V....n, jos seiskoja ei löydy niin seiskojen voitto-osuudesta 3/4 kutosille ja 1/4 sinne bonukseen. Lisäksi kutosten ja vitosten minimivoitto pitäisi tiputtaa vähintään euroon. Mutta ei, Fintoto pitää kiinni sentillä miljoonia fantasiastaan, mutta kauaa ei tartte tällaisia kierroksia tulla kun tyhmemmätkin tajuavat ettei tässä oo mitään järkeä.
Avatar
-Nisula-
 
Viestit: 987
Liittynyt: 28. Joulu 2011 16:57
Paikkakunta: Södis

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Frans H Jouset » 05. Syys 2014 14:35

En tiedä sopiiko tämä tähän osioon mutta laitan nyt kuitenkin, kun on minusta aivopieru.

Tämän päivän Hevosurheilussa oli taulukko ravipäiväkiintiöistä. Tuossa taulukossa eniten ihmetyttää Teivon, Kouvolan, Turun ja myös vähän Oulun saamien profiilipäivien määrä verrattuna siihen miten laskennallinenmalli niitä olisi antanut. Muutamat radat ovat saaneet vastaavasti "turpaansa" vaikka tuo laskenta kertoo muuta.

Seinäjoen raviradan toimitusjohtajan kommentti on aivan ymmärrettävä. Miksi ei hyvin tehdystä työstä palkita, vaan ravipäivät jaetaan edelleenkin saman vanhan kaavan mukaan?
Avatar
Frans H Jouset
 
Viestit: 364
Liittynyt: 01. Tammi 2012 18:15

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 24. Joulu 2014 00:22

Ruikonperä kirjoitti:Luin tuossa viime keskiviikon Hevosurheilua ja luulin Jorma Kemiläisen kolumnin olevan ihan oikeasti vitsi ja piti tarkastaa onko aprillipäivä. Tai siis ei Kemiläisen kolumnissa mitään vikaa ollut, ihan asiasta puhuu, mutta siis onko Suomenhevosliitto oikeasti ehdottanut suomenhevosten koelähtörajojen helpotusta sekä toton ulkopuolella ajettavia aikatasoituksia p. 1.48,0/+20m 1,5sek sadan euron ykkösillä ja tietysti jokainen osallistuja pitäisi palkita :lol:

Molemmat ehdotukset kuulostavat ihan höperöiltä, nuo suomenhevosten koelähtörajat ovat jo nyt aivan liian "helpot" ja kuvitteleeko he oikeasti, että tuollaiset lähdöt keräisivät hevosia muutamaa enemmän ja ketä muutenkaan tommoset palvelisi?

Onko Suomenhevosliiton ehdotuksia luettavissa enemmänkin jossain? ;)

Luin sattuneesta syystä koelähtösäännöt ja todellakin suomenhevosten koelähtörajoja madalletaan (vai mikä on oikea sana) tuntuvasti vuoden alusta. Ihan kuin se nyt auttaisi jotain suomenhevosten radoille saamiseksi :facepalm:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Raviväen aivopierut

ViestiKirjoittaja Chocolate » 24. Joulu 2014 00:26

:facepalm: tosiaan. Olen varmaan viitisen vuotta maksanut Suomenhevosliiton jäsenmaksua mutta nyt alkaa riittää. Ko.liitto (ei tietysti yksin mutta kuitenkin) vie urheilua aivan väärään suuntaan.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron