isot kimpat saavat jatkoa

Tällä alueella keskustellaan raviurheilusta yleisellä tasolla.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 23. Huhti 2019 16:27

Vaikka noin muuten Raviliigan tiedotus on parantunut ja reaaliaikainen sarjataulukkokin on näkyvillä, niin jälleen tulee piiskaa ikävien asioiden uutisoinnista. Classmate Match on siirretty LTIR-listalle ja sanaakaan ei ole tiedotettu liigan puolelta. Osuudet poistettu myynnistä ja alan lehti tehnyt jutunkin tiedotustilaisuudesta. Osuuden ostaneet äänestävät pian jatkosta.

Osuuksien myynti näyttää kyllä surulliselta, vain HIFK on loppuunmyyty. Muiden tarkkoja määriä ei edelleenkään katsota aiheelliseksi näyttää julkisena. Onneksi edes valmentajat napsivat ihan hyviä varsoja ja mahdollinen myymättömyys saadaan osittain paikattua radoilta tulevalla rahavirralla.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja PJK » 27. Touko 2019 12:27

Varsinaisesta otsikosta täysin ohi, mutta tässä ketjussa on useammasti ollut rivien välissä ja välissä suoremminkin varoituksia kusetuksen mahdollisuudesta. Melko ristiriitaisia tuntemuksia herätti viime keskiviikon HU:n juttu laivalla kuolleista hevosista. Leasing-soppari, jossa omistajalle jää 75% rahoista? Hevosen hinnassa pilkkuvirhe, jota ”asiantuntijat” puolustelee.

Oikeasti v*uttaa tuollainen. En harrasta golfia, mutta ei sillä puolella tarvi aloittelijaa varoitella, että olepa tarkkana, ettei sinua kuseteta. Ravit on mahtava harrastus, mutta aika tarkasti pitää sanansa valita, kun sitä muille markkinoi. Pakko on käskeä pitämään mielessä, että hevoskauppiaissa on huijareita ja kuuluisienkin osaajien mielipiteet on ostettavissa.
PJK
 
Viestit: 3300
Liittynyt: 24. Kesä 2014 09:51

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 05. Syys 2020 10:54

Raviliigat alkavat vetää loppusuoraa ja useamman hyvän ostoksen myötä potentiaalista innokasta harrastuksen jatkajaa noissa joukoissa mahtaa lymyillä. Tässä kohtaa tietoja olemassa olevien hevosten jatkokimpoista ei ole vielä pahemmin valunut julkisuuteen pois lukien HIFK, joka luonnollisesti yrittää pitää Masseistaan kiinni. Se voi osoittautua vaativaksi touhuksi, muut lie helpostikin ostettavissa jatkokäyttöön. Veikkaisin, että paria poikkeusta lukuun ottamatta näin käykin. Asiasta lisää loppuvuodesta kuin myös palaute Hippokselle.

Mutta aina löytyy jotain, mistä löytyy huomauttamista, ja huomautan yhdestä merkittävästi seikasta jo tässä vaiheessa. Nimittäin liigakimppojen syntysijalla tapahtuu, Ypäjällä myydään taas uusia tulevaisuuden tähtiä ensi perjantaina. Tähän Hippoksessa on jopa reagoitu ja useampi valmentaja eri puolelta maata on kokoamassa pienempiä kimppoja. Näistä on kattava esittely Raviliigan nykyisillä sivuilla,

https://www.raviliiga.fi/uudetravikimpat

Missä sitten mennään pieleen? No siinä samassa ansassa ollaan jälleen kiinni kuin aiemmin, missään ei ole muistettu tiedottaa asiasta! No, korjaan näkemystäni sen verran, että ei ainakaan omaan silmääni ole osunut, voi olla jotain jossain, korjatkaa minua. Olisi erittäin paljon helpompaa mukaan lähteneille valmentajille, jos näitä potentiaalisia kimppalaisia olisi kasassa jo ennen varsan ostoa. Nykytilanteessa voi olla valmentajalla isompi kynnys lähteä täysin ilman osakkaita varsaa maksamaan ja katsomaan kannattiko riski.

Hupisijoituksena tartuin raviliigan Black Fridayn alennusmyyntiin viime vuonna lähinnä kiinnostuksestani viestintään ja rahaliikenteeseen. Ainakaan vielä ei tässä liigassa ole näitä uusia kimppoja suositeltu, mahdetaanko siellä pelätä, ettei nykyisen varsan jatkoporukkaan riitä sakkia? Joka tapauksessa uusien kimppojen tieto pitäisi jokaisen nykyliigan välittää osakkailleen. Luonnollisesti samoin pitäisi tehdä Hippoksessa, alan lehdistössä ja merkittävimpänä Starinitan huutokauppasivuilla, jossa ei sanaakaan näistä mahdollisuuksista löydy. Nyt ryhtiä, aika juoksee!

Parasta onnea tälle päivälle kaikille kolmelle liigahepalle.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja JokeriPokeri » 05. Syys 2020 11:52

Eilen iltapäivällä kilahti s-postiin Pelicansin tiedote asiasta.

Olikohan 7-8 valmentajaa perustamassa kimppoja, joihin raviliigalaisilla olisi etuosto-oikeus. Huomattavasti pienempiä kimppoja kuin liigassa, n. 20 osuutta/kimppa. Pääosin.
Ja muutaman muun valmentajan tiedot jotka ovat ilmoittaneet perustavansa kimppoja.

Ensi viikolla kuulemma aloittavat markkinoinnin myös "ulkopuolisille". Ehkä tuossa ennakko-markkinoinnissa on ollut ongelmana myös korona, koska viime viikolla huomasin vasta itsekkin Ypäjän sivuilta millä tavalla huutokauppa järjestetään. Sitä ennen oli kiikin kaakun edes että järjestetäänkö.
Vaikea markkinoida tuotetta jos ei tiedetä onko sitä edes olemassa. Ehkä sisäpiirillä ollut parempaa tietoa, kuitenkin.

Mutta ei ongelma mihinkään häviä. Hiljaista on ollut tällä saralla. Liian hiljaista.

Mutta ilmeisen normaalia näissä kuvioissa. Ja kohta valitetaan kun menetettiin tämäkin tilaisuus.
JokeriPokeri
 
Viestit: 379
Liittynyt: 26. Helmi 2016 18:58

Re: isot kimpat saavat jatkoa

ViestiKirjoittaja For Nothing... » 01. Tammi 2021 19:45

Vuosi on vaihtunut, huutokauppa käyty ja Raviliiga taputeltu maaliin. Kokonaisuutenahan projekti onnistui ihan mukavasti johtuen siitä, että useampi yksilö osoittautui hyväksi starttihevoseksi ja joukkoon mahtui kolme ikäluokkahevosta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että näistä kolmesta kimpasta tulee jopa palautusta ostajien suuntaan kiitettävän hyväntekeväisyysosuuden lisäksi. Laitetaan nyt vielä varsojenkin lopputulokset,

nimi
statistiikka
myyntihinta

Mascate Match
32:28-2-0 702 762 €
307 000 €

Marschall Match
34:10-5-1 76 410€
81 000 €

Piece Of Glory
22:4-7-3 89 292 €
ei myyty

Tingaling
30:3-1-0 24 340 €
11 050 €

Rehab
42:3-5-8 12 570 €
13 200 €

Royal Date
24:3-4-4 7 270 €
11 300 €

Mercedes Match
13:3-0-1 7 658 €
5 100 €

Beast Mode
10:2-2-1 3 510 €
7 050 €

Juliane De Veluwe
9:2-0-1 2 440 €
5 850 €

Fruttifero Luca
5:0-1-0 810 €
6 350 €

Hevosten myyntihinnat nousivat kyllä katukauppaan verrattuna melkoisiin summiin, varmasti myyntiajankohta, saatu julkisuus ja varsojen urien suhteellisen helppo seurattavuus oli osatekijöitä. Jos näillä ei olisi ollut moista julkisuusarvoa ja taustaa, ei taatusti olisi tällaisia hintoja revitty. Yllättäen vain muutamaa koitettiin huutaa entisiä omistajia sisältäneelle jatkokimpalle. Näistä Jyp, Jukurit ja HIFK saivat pitää hevosensa. Kaksi ensin mainittua tosin on aika huterasti jatkokimppoja, kun puhutaan muutamista omistajista.

Tapparakin sitä olisi halunnut, mutta Marschall Matchin erittäin nousujohteinen, Ruotsin 75-lähtöjen pussitukseen ja ylivoimavoittoon päätynyt kausi teki siitä suuromistaja Reima Kuislan silmissä mielenkiintoisen. Tämä johti siihen, että Seinäjoen isokenkä löi pöytään niin kovan tarjouksen, että jatkokimppa jäi haaveeksi. Myyntihinta 81 000€ hymyilytti ainakin Ville Niemisen rahastossa, jonne päätynee vajaat 80 000€ tukea vähävaraisten perheiden lätkäharrastukseen.

Mitä tästä jäi käteen? Vielä ei ole myöhäistä, mutta tuota kirkkaasti yli puolen miljoonan hyväntekeväisyyspottia _pitää_ päästä puffaamaan kyllä isommin otsikoin, mitä toistaiseksi on kirjoitettu. Hippoksen monipäinen tiedottajaosasto on luonnollisesti ansaituilla loppuvuoden vapailla niin ensirintamaan ei ehtinyt, mutta viimeistään tilinpäätösten jälkeen pitää olla aggressiivisempi. Valitettavan pienille otsikoille jäi Mascate Matchin uran hyödyntäminen ja olisi näissä muissakin tarinaa riittänyt. IS teki omaan osioon jutun Massista, muttei se etusivulle päätynyt. Lätkän sanansaattaja MTV teki jutun Marchall Match edellä, plussa siitä. Hesarissa oli Massin myynnistä. Kyllä parempaan saisi pystyä, odotamme vielä.

Myyntihommathan tässä projektissa kusi aivan täysin ja iso osa kimpoista jäi täyttymättä. Olihan jo lähtökohta vaikea, arvata saattoi, että osia on turhan paljon ja lätkäjengeistä ei taatusti löydy apuja. Molemmat projektin vastuuulliset lähti myös kävelemään Hippoksesta tämän aikana ottamatta vastuuta lapsestaan jättäen radat kuseen myymättömien osien kanssa.

Se mistä tulee myös sapiskaa ankarasti on petetty lupaus, jossa piti tulla etuja liigajoukkueen puoleltakin. Tietooni ei ole tullut minkäänlaista etua yhdenkään kimpan osalta! Korjatkaa toki, jos joku on saanut. Tapparan kimpasta on omakohtainen kokemus ja se oli kyllä tiedottamisen osalta täysi pannukakku. Vetäjä lähti Ruotsiin töihin ja 170€ kuukausittaista kimpanvetäjäkorvausta nauttiessa itse työt jäi heikolle tasolle. Raviraportit tuli muutaman päivän viiveellä, ennakot oli tyhjänpäiväisiä ja tilinpäätöksiä ei lainkaan eikä niistä kysyviin sähköposteihin edes vastattu. Jos ottaa tällaisen homman kontolleen ja saa siitä merkittävää korvausta, pitäisi olla valmius tehdä rahan eteen.

No, loppusummaus. Varmasti jäi hyviä kokemuksia monille osallistujille. Toivottavasti näistä jäi raviurheilun pariin mukaan kenties uusiin pienkimppoihin Ypäjältä tai edes seuraajiksi. Hevosvalinnat meni lähes täydellisesti, joukossa oli hienoja hevosia niin arkisista kilpureista ikäkausitähtiin. Kaikki kimpat, jotka oli loppuun asti mukana, starttasivatkin. Valitettavati kaksi levisi matkalle ilman korvaajaa, mutta se on tämän lajin arkea. Lahden paikkaus liising-tammalla oli mainio, kun menestyskin oli tuota luokkaa.

Näkisin, että pienempimuotoinen liiga kannattaisi ensi syksynä taas pusata kasaan ja oppia virheistä, joita vielä tämän kolmannenkin kanssa tehtiin. Ala on entistä tukalammassa asemassa jatkossa ja nyt pitäisi vaan kaikin keinoin saada lisää harrastajia. Raviliiga olisi siihen matalan kynnyksen harrastuksena mitä helpoin tapa. Sääli, että korona vaikeutti ihmisten pääsyä radoille nauttimaan omistaan lähes koko tämän kauden.
- Roses of the night, are growing without light -
For Nothing...
 
Viestit: 517
Liittynyt: 03. Syys 2009 13:49

Edellinen

Paluu Yleinen ravikeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron