Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja nipa » 16. Heinä 2012 08:02

Onko pelielämää viikolla 29 ennen kuninkuusraveja, jää monelle vannoutuneelle pelimiehelle akateemiseksi kysymykseksi. Toki muutamat ravit karsiutuvat pois, jos ei ole enää nuoruuden intoa tai rahaa pelata kaikkea, mikä liikkuu.

Tarjollahan mahdollisia sessioita on: maanantaina Kaustinen ja Loviisa, tiistaina Teivo ja Lieksa, keskiviikkona Vermo ja Oulu, torstaina Ylivieska ja Suonenjoki sekä perjantaina Lappee ja Vermo. Ja sitten tulee viikonloppuna Mikkeli, joka kaiken korjaa ja jossa jyvät akanoista karsitaan velkojen muuttuessa saataviksi.

Omassa ohjelmassa löytynee pieniä pelejä huomenna Teivossa ja keskiviikkona Vermon ranskalaisessa illassa sekä muissa raveissa viime hetken ahaa-elämyksinä, silloin kun sattuu tototeeveetä silläkin silmällä seurailemaan.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Chocolate » 16. Heinä 2012 13:28

Kunkkarit nautiskellaan tänä vuonna mitä ilmeisimmin kotisohvalta, siksi paljon on viikonloppurientoja tälle kesälle siunaantunut.

Loviisaan pelataan Smiling Igoria, jonka kova esitys Mikkelin Nuorten Sarjassa vesittyi häirintälaukkaan.

1-3,5,8(11,12)
1,2,5,6(8,10)
8(7,2)
2,3,5,7,10,11(6,1)
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Heinä 2012 14:01

On tämä raviurheilu joskus kummallista, psyykkailin Loviisan raveja ja katoin, että ekassa ohi Hijackerista ja Sweet Myy piikiksi, koska ajattelin Hijackerin nousevan ylipelatuksi ja Sweet Myyn pinnojen jäävän alas. No Hijacker jää pois ja Sweet Myy on koko nelkun eniten pelatuin hevonen :twisted: Ehdottomasti varmistettava siis noilla prossilla, kai tuo Kind Wind on tässä kakkoshevonen ja yllättävän vähän pelattu Victoria Garette kolmoshevonen. Tarviiko tohon muita? Mikähän tuo Un Esquimaux on? Tokassa uskon Viiporin pääsevän kiihdytyksessä ohi Sinkkerin ja sitten on puoli lähtöä voitettu. Kolmannessa Photograf voittaa keulasta 100m. Miksei tuo ole edes suosikki?! Vikaan tarvii tavaraa, kiinnostavin rasti keulaan (?) pääsevä Hot Boy Go. Kaustisen ravit jäävät tänään kakkoshuomiolle, mutta seiskalähdön Staro Face näyttää olevan tosi vähän pelattu.

Chocolate kirjoitti:Loviisaan pelataan Smiling Igoria, jonka kova esitys Mikkelin Nuorten Sarjassa vesittyi häirintälaukkaan.

Tässä tulee taas se, että samaa juoksua voi eri ihmiset katsoa aivan eri tavalla. Minusta Smiling Igorin esitys Mikkelissä ei ollut mitenkään häikäisevä. Kaikki sai ilmaiseksi ja sillä juoksulla olisi pitänyt voittaa, mutta kovin oli haluton kiri. Ja tämä siis vain oma mielipiteeni. Toinen esimerkki kun tässä lähtölistalehdessä sanotaan, että Hijacker voitti Lappeessa vaivatta. Minusta sen ravi oli tosi könkköä ja voitti kaikkea muuta kuin vaivatta, vaikka sai tehdä täysin oman juoksun.

Neliveto kirjoitti:
Ruikonperä kirjoitti:Sen näköinen lähtö Kajaanissa tämä toinen, että täytyy oikein pitää kirjaa moniko näistä laukkaa. Itse veikkaan 9/13.

Huomasin, että Jarmo Saarela oli ajanut Kurtakossa ja kun katsoo tota miehen ajolistaa niin ei voi kuin sanoa Saarelan olevan astetta raa'empi jätkä! Tässä vaikka viime maanantaista alkaen esimerkki: Loviisa (yksi ajettava) - Teivo - Oulun lounaat - Riksu - Tornio - Pori (kaksi ajettavaa) - Kurtakko - Loviisa - Teivo (yksi ajettava) - Oulun lounaat, joista ajamaan illaksi yhtä (!) hevosta Vermoon - Suonenjoki - Lappee - Mikkeli... Viimeisin raviton päivä näköjään Suur-Hollola sunnuntai.


Ajoihan Saarela Halsualla tuolloin Suur-Hollola sunnuntaina Taisi sanoa jossain haastattelussa, että 130 tuhatta kilometriä tulee auton mittariin vuodessa. Saarela on kyllä varmaan eniten kiertävä kuski Suomessa ja hattua täytyy nostaa.

No niinpäs näyttää ajaneen eli viimeisin raviton päivä torstai 21.6 kun ei Mikkelissä ajanut, seuraava sitten ensi maanantaina 23.7 eli yli kuukauden putken vetää joka päivä jossain tyylillä :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Chocolate » 16. Heinä 2012 15:05

OK, ei tuo SI:n esitys Mikkelissä nyt ehkä mikään maaginen ollut mutta kyllä 20m pakilta Mikkelissä totoon nouseminen mun mielestä on kova sana. Edellisessähän tämä taipui kun nousi kuolemaan 09-avauksessa. Väitän että on tänään lähellä voittoa kun sopivasti pääsee kirimään, mielestäni ei ole yhtään liikaa pelattu. No illallahan tuo sitten nähdään.
Chocolate
 
Viestit: 2045
Liittynyt: 01. Syys 2009 17:38

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja nipa » 16. Heinä 2012 15:17

Noita Loviisan T4-lähtölistoja silmäillessä pistivät silmään Jarmo Saarelan ajettavat siivosti pelatut Mira Lehdon valmennettavat Un Esquimaux ja Hot Boy Go. Varsinkin viimeksimainitusta on kesäkuulta hyvät kaksarimuistot. Jos illemmalla pienen rivin teen, en kumpaakaan lapulta jätä.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Heinä 2012 17:55

Mikäkähän mahtaa olla Loviisan keli? Onko rata vain vähän märkä vai oikeinkin pehmeä?

Avauskohteen Sweet Myyn prosentit ihmetyttävät. Oli Vermossa oikein vaisu ja sen jälkeen jäi Lappeessa pussiin neljänneksi. Tämä pussijuoksu nyt sitten nostaa tämän näköjään suurssuosikiksi. Onhan tämä toki talvella tehnyt pari hienoa juoksua, mutta silti... Kakkossuosikiksi luotettu Kind Wind voitti johtavan takaa helpomman lähdön ja viimeksi oli todella huono. Sen sijaan esim. Victoria Garette oli samassa lähdössä Kind Windiä melkein puoli suoranmittaa edellä maalissa. Tuossa lähdössä VG piti keulat Loviisaan todella kovassa 13-avauksessa ja kamppaili hienosti kolmanneksi, lähtö oli selvästi tätä tasokkaampi, aika oli 17,6ake. Tuoltakin paikalta pitäisi olla selvästi enemmän pelattu. Arvoituksia tähän starttaa monta. In Speedy Action palaa varmasti hyvässä iskussa tauolta, mutta ei ole mikään kiertelijä eli juoksun pitää onnistua, lisäksi ilmeisesti mahdollinen kurakeli ei suosi. Tanskassa kilpaillut Un Esquimaux on täydellinen arvoitus. Express Wind teki kauan sitten ihan hyviä juoksija ja nyt yrittää paluuta useiden vuosien tauolta. Ota tästä sitten selvää... Ainakin V4:ssä suosikkikaksikko on liikaa pelattu.

Toisessa kohteessa erottuu Sinkker-Venturi-Viipori. Vähän yllättäen Viipori noinkin selvä suosikki. Kas Innokas voisi olla yllätyshaku isomman rahan toivossa.

Kolmannessa kohteessa vain 8 hevosta, mutta haastava on lähtö. Yhtään huonoa hevosta ei ole mukana. Silmiin osui muuten lähdön vähiten pelatuin ja ainoa 1% hevonen 4v Ambra Norr, on hirmusukuinen ja pari kertaa väläytellyt että olisi ehkä kyvykäskin, jos olisi ammattitallilla niin saattaisi olla pärjääväkin tapaus. Huippu tuontiori isänä (15000 USD varsamaksu) ja emälinja todella hyvä. Mutta eihän nämä suvullaan juokse... En siis tuota vihjaa enkä pelaa ja tämä ihan tällaisena asiaan kuulumattomana sivuhuomautuksena. Useita rasteja täytyy kuitenkin tähän laittaa.

Päätöskohteessa Utalan Thunder Island on syystäkin suosikki, vastus helpottuu tuntuvasti. Fintoton vihjeiden mukaan Jose Boy kärsii kovasti huonosta kelistä, mutta niin vain voitti kesäkuussa Forssan mutaradalla... Tosin kovin keulariippuvainenhan tuo on ollut ja takarivi on myrkkyä. Oma kakkossuosikki onkin Nisosen väkivahva Tofastandtofurious, jota raskas keli todennäköisesti suosisi. Warito kerää koko ajan vuosien takaisilla näytöillä paljon peliä, mutta ei vaan ole meno maistunut, nyt(kin) tuntuu liikaa pelatulta. Fab Dittoa en unohtaisi, jos paljon rasteja tähän laittaa.

Jätetään systeemit ja pelit laittamatta näkyville, kun ovat vielä työn alla...
Viimeksi muokannut Masa V päivämäärä 16. Heinä 2012 18:06, muokattu yhteensä 1 kerran
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja France » 16. Heinä 2012 18:04

Loviisaan jotain:

Nelkun päätöksessä Thunder Island on ansaitusti suosikki ja hyvä varmaehdokas. Pientä ideaa kuitenkin numerosta 10 Warito, saanut tauon jälkeen raskaita juoksuja ja luokkahan on kova. Nyt saa todennäköisesti hyvän selkäjuoksun ja voi sopivassa lähdössä vaikka voittaa.

9. lähdössä Turoveli on saletti, mutta pitää katsoa mitä maksaa parissa Lötens Blixtin kanssa. Esitti välillä kovaa nousukuntoa mutta viime starteissa on tullut laukkoja joten nykyvire on hieman arvoitus. Katsotaan jääkö niin vähälle huomiolle että suoraa paria kannattaisi kokeilla.
France
 
Viestit: 102
Liittynyt: 15. Tammi 2012 13:14

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Masa V » 16. Heinä 2012 18:17

Ainakin toto-tv kuvan perusteella näyttäisi siltä, että rata on ihan ok kunnossa.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja France » 16. Heinä 2012 23:23

France kirjoitti:9. lähdössä Turoveli on saletti, mutta pitää katsoa mitä maksaa parissa Lötens Blixtin kanssa. Esitti välillä kovaa nousukuntoa mutta viime starteissa on tullut laukkoja joten nykyvire on hieman arvoitus. Katsotaan jääkö niin vähälle huomiolle että suoraa paria kannattaisi kokeilla.


Mitähän Turovelille tapahtui? Keulassa kaikessa rauhassa mutta sitten ravi hajosi täysin ja siitä laukalle :o . Toivottavasti ei nyt hajonnut tai mitään. En saanut millään tuota häviämään lähtöä, niin varmasti ja vakuuttavasti se on tällä kaudella esiintynyt. No, kaikkea voi näköjään sattua. Lötens Blixt sitten voitti tuon lähdön, lähes 30-kertoimisena... Waritolla tuli onneksi kohtuullinen lunastus.
France
 
Viestit: 102
Liittynyt: 15. Tammi 2012 13:14

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 16. Heinä 2012 23:36

Hienosti oli France hajulla Loviisan raveista. Itse olin ainakin yössä Wariton suhteen, olen ihmetellyt miksi se on kerännyt niin paljon peliä aikaisemmissa, vaikka näytöistä on pitkä aika. Tänäänkin laitoin lapulle ihan viimeisenä pitkin hampain pelkästään ohjastajanparannuksen takia. Eipä sekään auttanut kun Viksun Tyttö yllätti ja olisipa se Photografkin laukannut. Harmittavan lähelle jäi Kind Wind kakkossijasta ylivoimaisen Victoria Garetten takana, sillä olisi mennyt päivä plussalle, mutta nyt oltiin rahoittajan osassa täysin. Mutta eipä tuossa jossiteltavaa jäänyt, ei parempaa juoksua voi saada.

e: hieman yllättäen Loviisassa satoi vettä :mrgreen:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Masa V » 17. Heinä 2012 00:22

Hyvin oli tosiaan France hajulla Loviisan raveista :thumbup:

Itse olin osittain hajulla, pelihevoset tuli, mutta se toinen meni aina väärin...
Victoria Garetten kautta muutama pari suht isolla, mutta perhana niin se Utala tuli siihen väliin kakkoseksi... :?
Olisi ollut mukava nähdä maalikamerakuvia tai edes uusintoja nauhalta, mutta ilmeisesti kamera niin huono etteivät niitä kehtaa näyttää tai jotain???
Maalikamera sitten tiputti sen V4:nkin heti seuraavassa, vaikka aika saletti olin että Viipori olisi voittanut.
Päätöskohteessa sitten ideana Tofastandtofurious, joka oli hyvä kakkonen vaikka juoksu meni reisille. Mutta oli suoraa paria vain kahden hevosen kanssa, ja Waritoon kun en uskonut, niin metsään meni. Ärsyttävää pelaamisessa on, kun kaksari-ideat tulee kaksariin, mutta sitten se toinen menee pieleen. Nyt kävi näin.

Troikkalähdössä ideana oli sitten Incanto, mutta se jäi nappijuoksun jälkeen neljänneksi eli jossiteltavaa ei siinä enää jäänyt...

Yllättävää muuten oli, että Utala käänsi Thunder Islandin sisäradalle, vaikka olisi saanut hyvän paikan toiselta radalta parijonosta.
Jose Boyta ei näköjään tarvita peleissä, ellei se pääse keulaan.

Turoveli otti ihme laukkoja uransa alussa, keulastakin laukkasi useita kertoja, joten toivotaan ettei mitään ole erityisesti vialla, vaan että olisi jostain syystä temppuillut. Utalalla tuo on tähän asti kulkenut säännöllisesti ravia eikä laukka ole ollut lähelläkään, aikaisemmin tuon näköistä menoa oli Turovelillä melkein joka lähdössä. Muistan hyvin kun vajaa vuosi sitten Vermossa otti keulat, laukkasi siitä pahoin ilman syytä, sitten kiersi koko porukan ja oli jo voittamassa ja ei kun taas laukka maalisuoralla ihan yllättäen...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Heinä 2012 14:33

Masa V kirjoitti:Hyvin oli tosiaan France hajulla Loviisan raveista :thumbup:

Itse olin osittain hajulla, pelihevoset tuli, mutta se toinen meni aina väärin...
Victoria Garetten kautta muutama pari suht isolla, mutta perhana niin se Utala tuli siihen väliin kakkoseksi... :?
Olisi ollut mukava nähdä maalikamerakuvia tai edes uusintoja nauhalta, mutta ilmeisesti kamera niin huono etteivät niitä kehtaa näyttää tai jotain???
Maalikamera sitten tiputti sen V4:nkin heti seuraavassa, vaikka aika saletti olin että Viipori olisi voittanut.
Päätöskohteessa sitten ideana Tofastandtofurious, joka oli hyvä kakkonen vaikka juoksu meni reisille. Mutta oli suoraa paria vain kahden hevosen kanssa, ja Waritoon kun en uskonut, niin metsään meni. Ärsyttävää pelaamisessa on, kun kaksari-ideat tulee kaksariin, mutta sitten se toinen menee pieleen. Nyt kävi näin.

Troikkalähdössä ideana oli sitten Incanto, mutta se jäi nappijuoksun jälkeen neljänneksi eli jossiteltavaa ei siinä enää jäänyt...

Yllättävää muuten oli, että Utala käänsi Thunder Islandin sisäradalle, vaikka olisi saanut hyvän paikan toiselta radalta parijonosta.
Jose Boyta ei näköjään tarvita peleissä, ellei se pääse keulaan.

Turoveli otti ihme laukkoja uransa alussa, keulastakin laukkasi useita kertoja, joten toivotaan ettei mitään ole erityisesti vialla, vaan että olisi jostain syystä temppuillut. Utalalla tuo on tähän asti kulkenut säännöllisesti ravia eikä laukka ole ollut lähelläkään, aikaisemmin tuon näköistä menoa oli Turovelillä melkein joka lähdössä. Muistan hyvin kun vajaa vuosi sitten Vermossa otti keulat, laukkasi siitä pahoin ilman syytä, sitten kiersi koko porukan ja oli jo voittamassa ja ei kun taas laukka maalisuoralla ihan yllättäen...

Katoin kanssa, että Viipori voitti, mutta maalikamerassa jopa selvästi silmällä havaittava ero Viksun Tytön eduksi. Ilmeisesti aika paljon "suosii" Loviisan kuvaus ulkoatulevia. En tiedä, mutta näytti vähän siltä, että Ketola lopetti jo hieman ajamasta Dahlströmin työstäessä loppuun asti ja linjalla ohi.

Tosta Thunder Islandin ajosta, että ainahan on yllätys jos suosikilla mennään kolmanteen sisälle, mutta juuri tässä tapauksessa se ei kovin yllättävää ollut, sillä Utala on sellainen väkkärä, että tykkää ajaa sisärataa ja eritoten tämän Thunder Islandin kanssa ajaa poikkeuksetta noin. Näytti jo, että pääsi kääntämään vikalla takasuoralla Wariton selkään, mutta jotenkin Lindroos pääsi vielä puikkaamaan siihen väliin. Hoffrenin ajosuoritus oli sanalla sanoen outo, se oli tietysti ihan oikein, että keuloja lähti kysymään vähän pelatulta, mutta se että tollasella hevosella aletaan puolustamaan kuolemaa vahvaa Nisosen hevosta vastaan... No tiesipä lähteneensä kun käveli n. 100m muiden takana maaliin.

Melkoista romurallia oli ton Lötens Blixtin voittaman lähdön vika kierros. Olisi ollut hienoa saada kaksarit ja troikat kiinni ja todeta vain, että näinhän tämän piti mennäkin ja nauraa matkalla lunastusluukulle 8-) Lähdöstä jäi tipsiksi Hevirokki, joka useiden häiriöiden takia joutui tulemaan maalisuoralla melkein katsomon kautta, mutta lujaa tuli.

On muuten kohtuullisen hurjan näköistä Loviisan autolähdöt kun siiveke pomppii niin kovasti ylös ja alas, ihme ettei tule enempää lähtölaukkoja tuon vuoksi.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Janzon » 17. Heinä 2012 21:13

Tekipäs Venice tänään aivan järkyttävän esityksen laukan jälkeen. Nythän on Mm. oranssilla palstalla alkanut kauhea poru, että menikö pitkäksi tuo laukka. Itse väitän, että pitkäksi meni ja reilusti! Pekka Korpikin antoi aika mukavan piikin asiasta! :laugh: Empä ole Korven suusta vastaavaa tainnut koskaan kuulla, siis noin suoraan sanotuna(Löytyy videokirjastosta lähdön 7 voittajahaastattelusta). Heikkiläkin oli sitä mieltä ja kuulemma yleisö, että pitkäksi meni. Sinäänsä toki harmittavaa, että nyt täysin ylikylän hevonen pääsi kumartamaan sen finaalin palkinnon ja väärin perustein. Hevosta tai taustajoukkoja ei voi asiasta syyttää, mutta kyllä joku roti pitäisi saada tuomareiden toimintaa. Alkaa nimittäin olemaan surkuhupaista toimintaa ja vie uskottavuuden koko touhulta kohta. :thumbdown:
"Yritin kertoa sille, että mulla on vaan 100km kotiin"- Juha Utala
Janzon
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 10. Huhti 2012 13:44

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja MikkoA » 17. Heinä 2012 22:14

Paikanpäälläkin porukka oli sitä mieltä , että oli selvästi pitkä laukka . Itse sain laukan pituudeksi reilusti yli 150metriä :? Säälittävää . Kuinkahan kuumana Korhonen olisi käynyt jos pitkäksi olisi tuomittu , olisi varmaan Forssi saanut satikutia .
MikkoA
 
Viestit: 199
Liittynyt: 23. Marras 2011 21:12

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Touho » 17. Heinä 2012 22:20

Minä olen taas sitä mieltä, että ei välttämättä mennyt pitkäksi. Tai ainakin _todella_ lähellä se oli. Laukka alkaa jossain 80 metrin paalulla ja loppuu suunnilleen 930 metrin paalulla. Tuosta tulee siis tasan tarkkaan 150 metriä. Erittäin lähellä se kyllä oli ja täyttä totuutta tuskin kukaan pystyy tästä asiasta antamaan. Ihan oikea päätös kuitenkin tuomaristolta. Tuommoisissa läheltä piti tilanteissa mun mielestä voi ihan huoletta tuomita sen valjakon eduksi, kuten Forss sanoi. Urheilu voitti.
Touho
 
Viestit: 3635
Liittynyt: 25. Heinä 2011 12:41

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 17. Heinä 2012 22:26

Janzon kirjoitti:Tekipäs Venice tänään aivan järkyttävän esityksen laukan jälkeen. Nythän on Mm. oranssilla palstalla alkanut kauhea poru, että menikö pitkäksi tuo laukka. Itse väitän, että pitkäksi meni ja reilusti! Pekka Korpikin antoi aika mukavan piikin asiasta! :laugh: Empä ole Korven suusta vastaavaa tainnut koskaan kuulla, siis noin suoraan sanotuna(Löytyy videokirjastosta lähdön 7 voittajahaastattelusta). Heikkiläkin oli sitä mieltä ja kuulemma yleisö, että pitkäksi meni. Sinäänsä toki harmittavaa, että nyt täysin ylikylän hevonen pääsi kumartamaan sen finaalin palkinnon ja väärin perustein. Hevosta tai taustajoukkoja ei voi asiasta syyttää, mutta kyllä joku roti pitäisi saada tuomareiden toimintaa. Alkaa nimittäin olemaan surkuhupaista toimintaa ja vie uskottavuuden koko touhulta kohta. :thumbdown:

Pirun vaikea tilanne, näyttäähän toi ensin selvältä pitkältä laukalta, mutta sitten kun tarkemmin alkaa syynäämään missä kohtaa laukka alkoi ja missä kohtaa loppui niin hankalaksi menee tuomitseminen, joten ehkäpä kallistun hyväksymisen kannalle. Nyt tilanne meni valjakon eduksi, mutta toista se oli silloin joskus kun vastaavassa tilanteessa Platoon Sergeant meni Vermossa hylkyyn ja tuomariston ilmoituksen mukaan laukkasi 151m, kyllä on melkoisen tarkkoja tuomareita kun noin tarkkaan laskivat :lol:

Oli aika yllättävä veto Korvelta ja Heikkilä vielä myötäili. Toki Pekkaa harmittaa tilanne, jossa oman hevosen voittomahikset putosivat radikaalisti ja ei Heikkilän pitäisi radan omana haastattelijana näihin kantaa ottaa.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Masa V » 18. Heinä 2012 01:51

Ruikonperä kirjoitti:
Janzon kirjoitti:Tekipäs Venice tänään aivan järkyttävän esityksen laukan jälkeen. Nythän on Mm. oranssilla palstalla alkanut kauhea poru, että menikö pitkäksi tuo laukka. Itse väitän, että pitkäksi meni ja reilusti! Pekka Korpikin antoi aika mukavan piikin asiasta! :laugh: Empä ole Korven suusta vastaavaa tainnut koskaan kuulla, siis noin suoraan sanotuna(Löytyy videokirjastosta lähdön 7 voittajahaastattelusta). Heikkiläkin oli sitä mieltä ja kuulemma yleisö, että pitkäksi meni. Sinäänsä toki harmittavaa, että nyt täysin ylikylän hevonen pääsi kumartamaan sen finaalin palkinnon ja väärin perustein. Hevosta tai taustajoukkoja ei voi asiasta syyttää, mutta kyllä joku roti pitäisi saada tuomareiden toimintaa. Alkaa nimittäin olemaan surkuhupaista toimintaa ja vie uskottavuuden koko touhulta kohta. :thumbdown:

Pirun vaikea tilanne, näyttäähän toi ensin selvältä pitkältä laukalta, mutta sitten kun tarkemmin alkaa syynäämään missä kohtaa laukka alkoi ja missä kohtaa loppui niin hankalaksi menee tuomitseminen, joten ehkäpä kallistun hyväksymisen kannalle. Nyt tilanne meni valjakon eduksi, mutta toista se oli silloin joskus kun vastaavassa tilanteessa Platoon Sergeant meni Vermossa hylkyyn ja tuomariston ilmoituksen mukaan laukkasi 151m, kyllä on melkoisen tarkkoja tuomareita kun noin tarkkaan laskivat :lol:

Oli aika yllättävä veto Korvelta ja Heikkilä vielä myötäili. Toki Pekkaa harmittaa tilanne, jossa oman hevosen voittomahikset putosivat radikaalisti ja ei Heikkilän pitäisi radan omana haastattelijana näihin kantaa ottaa.


Tuosta videokirjaston pätkästä tuota on vaikea sanoa, pikakatselun tuloksena arvioin että meni ainakin 10-20 metriä pitkäksi, ellei jopa enemmänkin. Hevonen on jo laukalla auton irrotessa, ainakin siltä sen pää näyttää, vaikka jalkoja ei kuvassa näykään :) ... eli vähän arvailuahan tuo on tämän nauhan pohjalta.

Korvelta kieltämättä yllättävä kommentti, vaikkakin ihan tyylikkäästi kuitattu. Heikkilä on aina ottanut mielellään kantaa tuomariratkaisuihin, joten tämä ei yllättänyt. Kieltämättä tuosta tuli katsojille sellainen olo, että tuomaristo olisi mokannnut kun ohjastaja ja haastattelija selvästi sitä mieltä olivat. Vaikea sanoa, olisiko meteli palstoilla näin kova, jos kuski olisi joku muu kuin Forss...
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Randomraider » 18. Heinä 2012 01:55

Eipä tuo pitkäksi mennyt. Itse Venicestä ohi pelanneena huusin toki muiden mukana hylkyä, mutta nope. Aika monta kertaa katsottiin ja Forss käytännössä pysäyttää hevosen ennen hylkyä. Olisivat kyllä voineet hylätä kävelystä :D Aivan huikea juoksu, ja ei voi edes ymmärtää kuinka kova luokkainen tämä hevonen itse asiassa on. Vitonen tuttua kauraa: Taikasalama ekassa varmana, toisessa vain Kylliäinen ja Briso Isadora, kolmannessa viisi hevosta, neljännessä vain Antti ja Moilanen (lauluun) ja viimeinen tukossa. Seifti duo Pekan kautta (jossa vitonen kusi) kuusi hevosta ja ei Olivia Pepperia... So, what else is new?
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja nipa » 18. Heinä 2012 08:31

Jaa-jaa. Jäipä taas pelimiehen helmi poimimatta Teivosta Pekan hevosten kaksarilla, kun Veniceä ei tammakriteriumkarsinnassa hylättykään. Tototeeveen kamera seurasi ao. lähdössä juoksevia kärkihevosia ja näin jäi laukan pituus mittaamatta kuvan ulkopuolelta vaikka se ehkä oman pelinkin perusteella liian pitkä oli. Melkoinen peto tuo Venice on kumminkin kulkemaan.

Tänään on sitten vuorossa Vermo vajain ja tasottomin 65-lähdöin. Pieni peli kuusvitoseenkin Vermossa Brad-jäätelöä syödessä ranskalaisessa illassa kuitenkin menee. Parin euron tikku on jo lapulla valmiina numeroin 3-5-2-8-3-3 teekuutoseen. ;)
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Psyykit+ jälkipelit, viikko 29

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 18. Heinä 2012 10:55

Masa V kirjoitti:Tuosta videokirjaston pätkästä tuota on vaikea sanoa, pikakatselun tuloksena arvioin että meni ainakin 10-20 metriä pitkäksi, ellei jopa enemmänkin. Hevonen on jo laukalla auton irrotessa, ainakin siltä sen pää näyttää, vaikka jalkoja ei kuvassa näykään :) ... eli vähän arvailuahan tuo on tämän nauhan pohjalta.

Siltä tosiaan näyttää, että Venice on laukalla heti lähdöstä, jolloin laukka olisi ilman muuta pitkä, mutta kun lähtöauto on niin sopivasti edessä ettei tota asiaa voi todistaa niin valjakon eduksi nämä on laskettava. Tosin en tiedä näkyikö laukan alkamiskohta paremmin jostain muusta kamerasta.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Seuraava

Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa

cron