Pilvenmäki / Linnunlahti / Kaukonen 20.9.

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Pilvenmäki / Linnunlahti / Kaukonen 20.9.

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Syys 2009 01:07

Sunnuntaina ravataan kolmella radalla. Näistä rehellisesti sanottuna kiinnostaa ainoastaan Joensuun kisat, joten enpä sen kummemmin tässä avauksessa muihin paneudu.

Joensuun V4-pelin avauksessa estradille astelevat lämminveriset. Paalun 3 ZOLTAN on kohdannut parissa viimeisimmässä kovia menijöitä, eikä ole riittänyt ihan kärkeen. Nyt vastus on maltillisempaa tasoa, eikä menestys yllättäisi. 4 AICHA oli voittostartissaan mainio. Voltin neloselta lienee jonkinlainen laukkariski olemassa. Mikäli Jarkko Kervisen ajokki selvittää alun ravilla, siltä voi odottaa hyvää panosta tässä lähdössä.

16 SOLID KEMP on lähdön kovaluokkaisimpia hevosia, ja paremmista asemista se olisi erittäin lähellä voittoa. Nyt kiertämistä on runsaasti. 13 LORAN HEROX on tikissä, mutta silläkin on takaa tulemista. 9 ROI DE SOLEIL on hurjaluokkainen hevonen, eikä ole missään nimessä ulkona, mikäli vire on kohdillaan. Samuli Innasen ajokki on kuitenkin alisuorittanut pitkään, palailee nyt tauolta. Luokkaa on edellisen tavoin tauolta palaavalla numerolla 11 LOUISA BARBERA. 8 LITTLE SMACKDOWN on hyvä hevonen, mutta onnistuu todella harvoin. 1 CHILLY T.T. on kohtalaisessa kunnossa, ja roikkuu hyvältä paikaltaan korkealle. Suurempi menestys yllättäisi silti.

Toisessa V4-kohteessa jatketaan lämminverivoimin. 2 JULIANA HOPE olisi ollut tähän selvä ykkösmerkki, mutta se loukkasi jalkaansa Solvallassa, eikä starttaa tässä. 8 DOLLY KANE on sarjoissaan aina vaarallinen, mutta samalla riskialtis pelikohde. Oikukas tamma osaa laukata. Nyt vastus on sellaista sorttia, että Eero Hakkaraisen ajokki on ravilla lähellä voittoa. Varmaksi siitä ei kuitenkaan taida olla.

7 MALABAR ROSS on hienossa vireessä, ja ansaitsisi jo voitonkin. Dolly Kanen laukatessa tikku on otettavissa, vaikka matka ei välttämättä ole Malabar Rossille paras mahdollinen. 4 SWEET HUSTLE kiittää yleensä tarkasta reissusta, mutta viimeisimmissään se ei ole ollut aivan sellainen mitä parhaimmillaan voisi olla. Aina kuitenkin varottava, nyt vieläpä matkakin suosii. 9 HYDREMA GILBAK on myös vaarallinen, jos saa hyvän reissun kärjen imussa. Samat sanat pätevät vielä numeroon 10 FANNY SOUTHWIND. 3 WINDFLOWER huomioidaan seuraavana. 12 STAR QUITO on vireessä, mutta lähtöpaikka on lohduton.

Kolmas kohde tuo radalle suomenhevoset. Viimeksi laukkaan pilannut 4 HUVIN POIKA on edelleen mielenkiintoinen nimi uusista käsistä. Voltin nelonen voi tuottaa ongelmia, mutta mikäli ravi maistuu, kyvykäs ruuna riittää korkealle. 6 EETU-KEVÄTÖN on hienossa iskussa, eikä sitä voi sivuuttaa peleistä kokonaan.

11 PURJEEN JEKU on myös mahdollinen menestyjä, vaikka kierrettävää riittääkin. 7 LASER, 8 KIPSU ja 2 PALAVERI huomioidaan seuraavina. 13 LAVINIA on hyvä tamma, mutta sillä on todella paljon kierrettävää tässä lähdössä. Vaikea pelilähtö, monta mahdollista.

V4-päätöksessä palataan lämminverisiin. 7 BRUTAL ACCENT on rajussa tällissä. Paula Räsäsen ajokki pystyy menestymään pahasta paikastaan huolimatta. 4 OONA CLOUD ailahtelee, mutta hyvänä päivänään se on riittävä peli näihin sarjoihin. 11 SIMPLY THE BOSS kiri viimeksi voittomatsiin, eikä saman toistaminen olisi tässä yllätys. Vastus ei ole mahdoton.

3 ONE AND ONLY ja 5 DEAN ON EARTH kuuluvat myös V4-kuiteille, mikäli laajempaa rastitusta harrastaa tähän kohteeseen. 8 CASINO DAHLIA on myös kunnossa, mutta paha paikka vie suurimmat menestyshaaveet.

Katsellaan huomenna tarkemmin, miltä V4-peli lähtee näyttämään. Tässä nyt kuitenkin jonkinlaisia ennakkoajatuksia :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Pilvenmäki / Linnunlahti / Kaukonen 20.9.

ViestiKirjoittaja nipa » 20. Syys 2009 08:34

Mahdollisuus antaa euroille mahdollisuus annetaan tänään kolmissa raveissa Kaukosessa. Forssassa ja Joensuussa ravien ajallisessa järjestämisjärjestyksessä. Yleensä pyörittelen näihin raveihin veenelkut tappiontasausrahastokseni nimeämältäni pelitililtä ja jotakin näistä pikkunelkuista turisenkin, mutta tänään löytyy joka pelille ehdolle niin outoja hevosia, että saattaa pelit jäädä jättämättä sisään Kaukosen pientä kannatusta lukuunottamatta.

Joensuun raveissa minullakin on eniten tuttuja pelihevosia, mutta ei silti nelkun jokaiseen pelikohteeseen: siellä starttaavat muiden muassa Dolly Kane ja Brutal Accent. Hakkaraisen Eeroa on kyllä tarjolla avauskohteen suosikiksi pelattavalla Loran Heroxilla ja kolmannen kohteen outsiderilla Hukkaveillä nimensä mukaan (?), mutta muutama merkki mielestä puuttuu, että rivi etenisi peliksi saakka.

Kaukosen lyhyitä lähtölistoja lukiessa silmään pistää V4-avauksessa Vickstep, toisessa kohteessa J.A. Jack. kolmannessa koitoksessa Vopper Kapper ja viimeisessä jo vähän useampi tutumpi San Diegosta alkaen.

Jos Forssaan nelkkua pelaisi, voisivat pelikohteina olla alusta lähtien Scarlet Queen, Visme, El Miss Uptown ja Milton Speed, mutta ehkä pariin kolmeen kaksariin jäävät Pilvenmäenkin pelit.

No, kun pelaaminen kohta yleensäkin alkaa, saattaa tulla jokin ajatus aina pelille saakka.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Pilvenmäki / Linnunlahti / Kaukonen 20.9.

ViestiKirjoittaja nipa » 20. Syys 2009 11:16

Nyt V4-katseet Pilvenmäelle, Finlaysonin pumpulienkeleiden muinaiseen kaupunkiin ja Forssan nakkien nykyiseenkin kehtoon. Päivän pelitehtävä ei kuuta taivaalta lupaile eivätkä vihjeteollisuuden lupaukset kovin suuria seteleitä anna.

Aika paljon lähdön tasosta kertoo V4-avauksessa, kun Jarmo Immosen vain kerran startannut ja hylkyyn siinäkin laukannut hevonen pelataan suosikiksi. Tämän El Kevinin pikkulapullani ohitan ja pelaan pohjakseni Scarlet Queenin, vaikka ei sekään ole eläessään voittanut kuin kerran. Toiseksi lapulle kuitenkin kakkossuosikki Prime Suspect.

Hyvä oli viimeksi Vermossa Jukka Kauppisen Visme, vaikka V5-lähdössään niukasti toiseksi jäikin. Varmaksi tuota tänään kakkossuosikkina yritän, kun Forssin Moilasen sijaan rattailleen saava Unelman Ralli on liikaa pelattu eikä ole tänä vuonna ennen tätä kaksariin ehtinyt.

Jarmo Immosen ajokin El Miss Uptownin ohitan pelillä - hieman vastoin aamun ajatusta - jo toisen kerran kolmannessa koitoksessa, kun toiseksi piikikseni kolikkopelilleni nostan Kari Venäläisen Candy Rainin vähän epämääräisestä taulustaan huolimatta.

V4-päätökseen ei sitten tarvitse merkkejä säästellä pieneenkään peliin, kun lapulle aloitetaan merkinnät Milton Speedistä ja edetään sen jälkeen Lamares Legacyn ja Estragonen kautta takarivin Riquitoon ja King Waldemariin.

Forssa 20.09 L4
V4 1,5(6,7)/7(1,5)/6(11,5)/2,3,4,10,11(8,9)
Peli on hyväksytty Toto-järjestelmässä.

Jaa-jaa, V4-avauksessa on Prime Suspect sittenkin mennyt El Kevinin ohi kansan suosiossa.
nipa
 
Viestit: 2346
Liittynyt: 29. Elo 2009 19:46

Re: Pilvenmäki / Linnunlahti / Kaukonen 20.9.

ViestiKirjoittaja Harri H » 20. Syys 2009 11:54

Jaahas, Dolly Kane melkein 62% pelattu, alkaa Malabar Ross maistua, sitä vedetty vain vajaat 8%. Kyllähän tämä lähtö toki melkoinen rankkari Dolly Kanelle on, mutta se laukka... Jos olisin oikein rohkea, kokeilisin kokonaan ohi suosikista. Sen verran paljon vaan vaativat rasteja muut kohteet, että en tiedä onko V4-kuitin laatimisessa hirveästi järkeä. Erityisesti ensimmäinen ja kolmas kohde haastavia. Ehkä se on tyydyttävä totopeleihin, tulee liian kallis V4-lappu :)

Forssaan voisi sen verran luoda katsausta, että ensimmäisen kohteen Scarlet Queen on aika lähellä. Hienossa vireessä, eikä vastus ole erityisen kova. EL Kevin toki ravilla voi olla kova, mutta pitää huomioida sen kohdalla kuskin tuoma rasite ;) Nipan kanssa samaa mieltä Unelman Rallista, aivan liikaa pelattu. Visme on liki. Sarin Toivo ei ole ravilla aivan ulkona.

EL Miss Uptown ei maistu yhtään, varsinkaan suosikkina. Vaikea lähtö, tuossa voi tulla melkein mikä vaan. Viimeisessä suosikit vahvoilla, ehkä Estragone maistuvin prosenttien valossa. Mutta enpä Forssaan taida mitään pelata, Joensuu on lähempänä sydäntä, kuten yleensäkin idän kisat.

Kaukosen kisoista ei mitään käsitystä, listoja katsomatta voin sanoa että siellä ei voi montaa tuttua hevosta olla startissa, en ole oikeastaan koskaan seurannut pohjoisen kisoja.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron