Psyykit + Jälkipelit viikko 45

Tällä alueella keskustellaan totopeleistä. Vihjeet, jossittelut ja muut vastaavat tänne.
Alueen säännöt
Pidetään keskustelu asiallisena. Ei rasistisia, eikä muulla tavoin loukkaavia viestejä. Asiattomat viestit poistetaan ja käyttäjille voidaan jakaa varoituksia. Mikäli käyttäjän rikkeet ovat toistuvia, kirjoitusoikeudet tullaan poistamaan pysyvästi. Vastuu viestien sisällöstä on kirjoittajilla itsellään.

Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Randomraider » 07. Marras 2011 16:25

Ja Oulusta liikkeelle.

En ole pahemmin ehtinyt vielä tutustumaan, mutta nyt taitaa Otto Milleri käydä suursuosikkinakin myös meikäläiselle. En ole ihan varma, miten tuo I.P Ohjus lähtee, mutta eiköhän O.M piikissä kuitenkin viiletä. Palaan riviin, jos aika suo, myöhemmin. Sana on tälle viikolle vapaa.

Ps: Koin elämäni suurimman helvetin hammaslääkärin työntäessä puudutuspiikin avatusta hampaasta suoraan hermoon (normaali puudutusta oltiin jo yritetty). Juuri oli niin pahasti tulehtunut ettei puutunut ollenkaan. Jouduin esilääkityksenä ottamaan jotain rauhoittavaa ja tämän vuoksi piti olla lääkärissä oma kuski mukana (eivät olisi muuten voineet antaa tuota myrkkyä). Sellainen troppi, että töihin kiellettiin ehdottomasti menemästä ja piti ottaa vaan rennosti. Onneksi eivät puhuneet oluesta mitään, jonka kyllä aion ottaa, kun pääsen pelipaikalleni :D Saa nähdä tuleeko yhden tuopin jurri. Säästäisi edes jossain...

(Minua varoitettiin kyseisestä pilleristä ja otin vain puolikkaan. Tällaiselle rapiat 100kg painavalle keijukaiselle tuli ihan miellyttävä olo, mutta kokonainen olisi tosiaan ollut liikaa. Nyt pienien unien jälkeen olo on ihan normaali, eli en ole vielä ryhtymässä sekakäyttäjäksi :D
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Harri H » 08. Marras 2011 16:55

Eilen ei tullut Ouluun lyötyä kuin pieni duo Hilde Saknussenin päälle, ei osumia siis.

Tänään Teivossa aika pyöreän oloinen V4.

Avauskohteessa maistuu, mahdollisesti jopa ideavarmaksi, 11 SILKY SMOOTH (16%), joka starttaa toisen kerran uusista käsistä ja ennenkaikkea ammattikuskilla vahvistettuna. Muista suosikeista 5 BALLERINA LUXX (27%) on juossut kovia ikäluokkalähtöjä, riittämättä niissä aivan kärkeen. Nyt vastus on erilainen, eikä menestys yllättäisi. Kuski ehkä hieman heikkenee, kun isä-Torvinen hyppää rattiin pojan sijaan. Matias Salon 8 PRINCIPAL VALUE (20%) on hieman oudompi tapaus, en ole tältä nähnyt yhtään starttia. 3 GOLDA JEWEL (16%) tuntuu jokseenkin ylipelatulta, vaikka kohtaakin tässä aiempaa sopivamman vastuksen. Ei ole kuitenkaan mielestäni esittänyt ihmeitä. Jos avauskohteessa levittää verkkoa laajemmin, jättiyllätyksenä mukaan kuitille voi harkita numeroa 9 OPEN WAY (1%), joka kilpailee ihan asiallisessa iskussa ja voi saada tässä nappireissun kärjen tuntumassa. 6 CAUCA (2%) olisi myös ravilla yksi mahdollinen menestyjistä, vaikka kuski roimasti heikkeneekin.

Toisen kohteen suosikki 3 XRAY KEMP (38%) on kerännyt yllättävän kovat prosentit. Tokihan hevonen on lähdön kyvykkäin, mutta tauon jälkeen alla on ainoastaan laukkastartti Kymenlaakso-Ajon karsinnasta. Pitäisin tätä jonkinlaisena arvoituksena, enkä ainakaan varmaksi rastaisi kovin mielelläni. Runsaasti on kerännyt peliä myös 8 CALLE CORVETTE (32%), jonka voittoputki katkesi viimeksi laukkoihin. Todennäköisesti toinen kaksikosta tämän lähdön voittaa, varsinkin kun hyvässä iskussa kilpaileva 12 INCREDIBLE POINT (2%) on arvottu yönsynkälle lähtöradalle.

Kolmannen kohteen suosikki on Jokimaa Tekee Tähtiä -karsinnassa kanuunaesityksen tehnyt 3 EAGLE'S ARROW (45%). Finaalissa kuudenneksi sijoittunut Harri Koivusen ajokki saa tiukan haasteen takarivin uloimmalle radalle arvotulta numerolta 12 MOTIVATED HANOVER (30%). Kari Rosimon ajokilla on niin kultainen juoksupää, että se nousee synkästä paikastaankin huolimatta aivan väkisin voittotaistoon. En usko, että tässäkään kohteessa suosikkikaksikkoa yllätetään, mutta kaksikosta valitsisin kuitenkin ehkä varmaksi Motivated Hanoverin, paikasta huolimatta, jos toinen pitäisi valita.

Päätöskohde on äärimmäisen tasainen suomenhevosvoltti. 12 SIRUN VALPURIINA (21%) on startannut kolmesti Teivon Kuninkuusravien jälkeen ja on vireessä, siitä osoituksena kolme kakkossijaa tauon jälkeen. Tässä vastus on sopivan oloinen, joten Jouni Törmäsen ajokki ottelee voitosta. Kari Venäläisellä tamma olisi ollut ehdotonta varma-ainesta, joskin prosentitkin olisivat varmasti olleet erilaiset. Suosikki 6 TUHTI-PAROONI (23%) palaa pitkältä paussilta ja on arvoitus. 7 TINO KUSTAA (14%) riittää hyvänä päivänään korkealle. 11 AINO-ILONA (17%) on tällaisessa tehtävässä perusmerkkejä, samoin 14 KOKEVA (14%). Sirun Valpuriina on lähellä voittoa, mutta kuski saa harkitsemaan varmistusrasteja.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Marras 2011 18:40

Harrin kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä. Ballerina Luxx on varmasti ekan kohteen kyvykkäin, mutta kahdessa viime startissa se on ollut kaukana parhaastaan ja ravikin on ollut aiempaa huonompaa. Ja tosiaan tallipäällikkö Torvinen ajaa itse, eikä tätä voida laskea missään nimessä plussaksi. Ainakin ohjastushommassa tuossa perheessä on pojasta polvi parantunut, ja paljon.... Silku Smoothia hehkutetaan joka tuutissa, mutta prossat ovat silti pysyneet yllättävän matalana.

Tokassa Incredible Pointia on yllättävän vähän pelattu sen viime esityksiin nähden, ja ei, tässä ei ole mukana tallikahvio-lisää 8-) Mutta tekihän tuo viimeksikin pitkän, sitkeän kirin ilman selkää kovassa porukassa. Jospa vaikka Teivainen ja Raivio ottaisivat vähän matkalla yhteen...

Kolmosessa kiinnostaa Koivusen taktiikka, jos satsaa lähtöön niin luulisi keulan olevan viimeistään takasuoralla tarjolla. Mutta jos alkaa passailemaan niin etu siirtyy Motivatedille. JTT-finaalissa EA ei kyllä järin vakuuttanut, kolmannesta sisältä ei pitänyt loppusuoralla edellä menevän selkää. Tuolla on kilpailtu paljon ilman kenkiä, jolloin se on varmasti parhaimmillaan, mutta noinkohan tänään pystyy ottamaan tossuja pois kun pari päivää sitten oli startti. Jos noita kahta varmistelee niin Taxi Driveria on pelattu vain 6%, kuski vahvistuu oikein huomattavasti viime startteihin ja parhaimmillaan kyseessä on sellainen täryjyrä että alta pois.

Vika on kyllä joka tavalla mielenkiintoinen lähtö. Suosikki tulee melkein puolen vuoden tauolta ja seuraavaksi eniten pelatut lähtevät kahdelta tai jopa kolmelta pakilta. Asetelmatkin suosivatkin Tino Kustaata oikein tosi paljon ja siinä voisi olla ideavarman ainesta. Vaikea on Sirun Valpuriinan ja Kokevan saada 40m Kustaata (ja Paroonia) kiinni, koska molemmat ovat vieläpä aavistuksen hitaita lähdöistä. Tosin Valpuriina lähtisi kovaakin, mutta kuski ei lähde (ja näissä ei saisi antaa metriäkään ylimääräistä vastustajille ;)) Ihan sieltä perimmäisestä pommiosastosta on kaivettava n. puolen prosentin verran pelattu Sekottaja, jolla kyllä kykyjä olisi, mutta silläkin on vähän sama ongelma kuin Valpuriinalla.

Kymppilähdössä ainakin toistaiseksi Karttuva on yllättävän vähän pelattu. Vaikka onkin laukannut kolmessa viimeisessä ja treenari palaa rattaille niin kyvyt eivät silti ole hävinneet minnekään. Viimeksi jättijuoksun Teivaisen hypätessä ekaa kertaa rattaille tehneen Rituhelmen kanssa maksaisi juuri nyt 27x
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Harri H » 08. Marras 2011 22:21

Yössähän sitä tuli oltua, kun Silky Smoothin päälle pikkukuitin laadin... Golda Jewel sovitteli allekirjoittaneen päähän sen kuuluisan aasinhatun :)
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Masa V » 08. Marras 2011 23:17

Incredible Point oli hyvä nytkin, nyt on 5 kertaa putkeen tehnyt pitemmän kiri tai sitten juossut kuolemasta. Kyllä silti kun se lähti lupaavasti kiriin, niin vikan kurvin alussa haaveissa oli ainakin kakkossija. Olisi ollut mukavalla panoksella noita kaksaripareja, mutta ihan hyvä neljäskin sija oli. Parhaiten se tulisi loppuun tuollaisen 300 metrin kirin, mutta yllättävän hyvin on jaksanut pidemmätkin. Jo viimeksi piti jäädä rokotustauolle, mutta kun sopivasti tuli tuo sarja ja kunto huipussaan, niin Ilkka päätti ajaa vielä tämän. Rokotustauon jälkeen on tarkoitus kilpailla läpi talven, mikäli ravi maittaa hokkien kanssa ja kaikki kunnossa muuten. Riittää varmasti talven V5-rahasarjoissakin totoon nykykunnossa ollessaan. Kyllä vuosi on ylittänyt odotukset, sen verran heikolta näytti reilu vuosi sitten.
On surullinen fakta, että hevonen jolla ei ole vaivaa, on huono. (Kati Lindsberg)
Masa V
 
Viestit: 5292
Liittynyt: 11. Loka 2009 23:49
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 08. Marras 2011 23:45

Harri H kirjoitti:Yössähän sitä tuli oltua, kun Silky Smoothin päälle pikkukuitin laadin... Golda Jewel sovitteli allekirjoittaneen päähän sen kuuluisan aasinhatun :)

On se Antti vaan melkoinen veijari kun Golda Jewelinkin taikoi kohtuullisen pitkästä kiristä huolimatta täysin pystyvoittoon. Saa kyllä niin hurjasti enemmän irti näistä hevosista kuin Nieminen, ja onhan Nieminen tainnut huomata asian kun ajaa yhä vähenevässä määrin ja yhä useammin ohjat saa nimenomaan maestro Teivainen.

Incredible Point teki tosiaan taas pitkän kirin ilman vetoapua ja ihan viime metrit olivat liikaa. Monesti I. Hoffrenia on haukuttu passiivisuudesta, mutta nyt näytti lähtevän turhan aikaisin tien päälle kun takaakaan ei näyttänyt tulevan painetta vai tuliko? Mielenkiintoinen ajosuoritus muuten lähdön voittaneelta Anssi Niiniseltä kun eka kierroksella oli vaikka kuinka paljon tilaa ja aikaa kääntää Vince Kemp suosikki Xray Kempin taakse toiseen ulos, mutta ei kelvannut. Toki heti kun luukku meni kiinni niin rupesi hädissään katsomaan ympärilleen mistä saa tilat ja lopulta sitten saikin. Hienosti kyllä kiri. Kolmoskohteen voittaneella Eagle's Arrow'lla ajettiin muuten, jos on Hippoksen tietoja uskominen, 23:tta kertaa peräkkäinen ilman kenkiä. Teräksestäkö sen jalat on tehty? Päätöskohteessa Tuhti-Parooni voitti hurjassa liekeissä ohjastavan Moilasen oivallisen ajosuorituksen päätteeksi, mutta itse en tykännyt lainkaan kun ajoi Tino Kustaan jaloille päästäkseen sisäradalta :twisted:
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja manu mainio » 09. Marras 2011 00:06

"Takasuoralla Ryynänen jää, Veikko vihjeineen joukkoon häviää."
Tämä kuu on ollut niin musta että olen tullut päätökseen toistaiseksi lopettaa totoamisen. Edellinen päätös kesti 6,5 vuotta, mutta silloin ei kyllä ollut ketään Kati Lindsbergin tapaisia "varmoja tapauksia". Katsotaan, tietysti hävityt rahat kulkeutuvat takaisin omistajille ja on sitä itsekkin hyvin tullut sitä kautta korjattua takaisin, mutta nyt on tällainen fiilinki. Viimeiset satsaukset ovat lauantaina uraansa päättelevä ikoni Torvald Palema ja Lindsbergin Tamilphoto. Omaa hevosta ei tietenkään voi sivuuttaa, mutta nyt ei ole kertoimet olleet kummoisia vaikka olisi siihen syytä antava kuskikin ;)
manu mainio
 
Viestit: 643
Liittynyt: 30. Tammi 2011 23:26
Paikkakunta: Ilmajoki

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 09. Marras 2011 18:42

Vermon nopeat:

-Avauskohteesta löytyy kaksi alipelattua, Deep Insight ja Tolo Jubb. Varsinkin jälkimmäinen kiinnostaa, eka startti Airaksiselta on yleensä ottaen ollut menestyksekäs. On muuten tällä hetkellä voittajapelin pohja, mutta suosikin kanssa maksaa n. 20x.

-Toinen on aina yhtä mielenkiintoinen suomenhevosten sisusarja. Eiköhän voittaja löydy kolmikosta Ponnen Onni, Vikkeni ja Tesantti. Kaksi jälkimmäistä elävät voimillaan, ensin mainitulla on sekä jaksoa että spiidiä, joten sillä on lievä etu, mutta yllättävän suureksi suosikiksi Ponnen Onni on silti pelattu. Jännä nähdä minkä ajan neljän pakin Suikun Rilla menee, varmaan alle SE-tuloksen, mutta vaikea silti uskoa senkään riittävän ihan voittoon.

-Lämpöisten maratonilla paljon ratkeaa kiihdytyksessä, kumpi pääsee keulaan, Rainobow Zet vai Day Cruise. Kopolan ajokilla on lähtöpaikka sisempänä, mutta Day Cruisella on juoksurata. Jos kuski osaa ajoittaa kiihdytyksen 100% niin voisi vaikka päästäkin keulaan, mutta tähän skenaarioon en usko, vaan luulen Rainbow Zetin pääsevän viimeistään takasuoralla tuulenhalkojaksi. Korven tallin Race Pilot on jäänyt ihmeen vähälle huomoille, kovia ikäluokkalähtöjä kolunneen oriin rattaille nousee nyt huippukuski. Tämähän noteerasi kesällä täydellä matkalla 14,0ake, ja se kertoo jotain kyvystä. Pikkutauko tosin arveluttaa.

-Neloskohteessa on myös mielenkiintoiset taktiset kuviot, Teivainen suhuttanee Jobie Lightin aluksi keulaan, mutta mikä lienee taktiikka sen jälkeen? Antaako keulat Bluehill's Herolle vai ei? Jos nämä ottavat yhteen niin silloin takahevosten osakkeet nousisivat ja viimeksi tosi lujaa kirinyt Thomson Hoss on huomioitava.

-Päätöskohteessa Tagline maistuu kovasti. Luulen ettei Express Ernest saa pidettyä keuloja vaan joko Serenade Sound tai Hill Quito pääsee edelle ja sitten ne luovuttavat vetovastuun Taittosen ajokille, josta viime kerran esityksen jälkeen pitäisi olla liki voittoa,


-Ysilähdössä Stone Capes Jivella on rata 12, mutta tamma on tehnyt niin vahvoja juoksuja, että sekään ei ole este voitolle. Viimeksikin runttasi kierroksen kirin ilman selkää tosi upeasti eli kiertäminen ei ole ongelma. Nyt kuskikin vahvistuu. Pareihin ainakin Naughty, Cheri Chip ja Photo Storm.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Randomraider » 11. Marras 2011 15:29

Varoitus: Seuraa jälkihuutelua ja sietämätöntä pullistelua :D

Olin duuni matkalla Tukholmassa 4 päivää ja toki lähdettiin Solvallaan keskiviikkona. Olen ollut viimeksi paikalla n. 30v sitten 10 vuotiaana. Onhan se nyt helvetti todella upea paikka. Oltiin ostettu toki ohjelmat jo aamulla ja niitä tutkittiin ankarasti, koska minulla ei niin hyvää kuvaa ole ruotsinhevosista. Sanoin heti kärkeen, että v64 kolmannen kohteen voittaa 11 No Way Laday, vaikka matka on maili. Kaveri jolle siirryn hommiin tyrmäsi asian heti, että täällä juoksut menevät aivan eritavalla ja kovia on vastassa muutama prosenttisella hevosella. Noh, kun lähdettiin niin kaveri heitti minulle 500 kruunua rahaa, että tuossa vähän pelirahaa. Kaveri teki 2000 kruunun 64:sen, minä 120 kruunun vastaavan. Varmoina tuo No Way Laday, Anna Sisu ja viimeisen kohteen Adielson (en muista hevosta). Vaihdoin vielä tuon Adielsonin varmaksi tunti pari ennen rivin palauttamista. Arvannette loput, tuosta alku varoituksestani. Olihan sitä kiva kuunnella ja huutaa mukana, kun 80% suosikki tulee viimeiseen kurviin selvässä johdossa ja No Way Laday kääntää viimeisestä ulkoa kiriin..." JÄTTE skräll, jätte skräll första i målet nummer elva No way Laday!!" Muihin tuli aika helpot, mutta niin vaan pamahti tauluun yli 13 500 kruunua ja ala voittoineen summa oli 14 652 kruunua :cowboy: Ennen viimeistä lähtöä tuleva pomoni ja Ruotsissa pitkään asunut ravitietäjä muistutti, että kai muistin että voitot on sitten puoliksi :lol: Noh, mielellään annoin sen puolikkaan, kun itseasiassa hänen rahoillaan pelattiin ja olin koko matkan täydessä ylläpidossa muutenkin. Oli aika äijä olo marssia kyllä luukulle ja katsoa, kun myyjä latoi aika helvetillisen tukun tonneja, viissatasia ja satasia tassuun :D Olisivatkin olleet euroja, niin olisin jäänyt sinne ja mennyt lauantaina finaaleihin. Siellähän on sjuttifemmassa vaatimaton Jackpot, 50 miljoonaa...

Hyvä reissu.
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Marras 2011 21:39

Hehee, hieno reissu ollut randomraiderilla. Ihan kiva tuotto/panos-suhde 8-)

Kouvolan raveista sen verran, että täysin U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A on tuo Kati Lindsbergin treenattavien voittokulku. Toki vaatii hyvät hevosetkin, mutta jotain Lindsberg tekee todella paljon oikein. Millainenkohan jono hänellä on tarjottavista hevosista? :mrgreen:

Erikasson oli mielestäni vähän pettymys. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hävisi Suomessa, eikä ravi ollut taaskaan ihan satkua. Jo Porissa se oli kankean näköistä, mutta ajattelin sen menevän tauon piikkiin. V75:ssa löyty kaksi oikeaa riviä, olisi kiinnostava tietää montako Reima Kuislalla oli oikein kun sekä Tamilphoto ja G. Moll voittivat ;)
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Harri H » 12. Marras 2011 22:44

Ruikonperä kirjoitti:Erikasson oli mielestäni vähän pettymys. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hävisi Suomessa, eikä ravi ollut taaskaan ihan satkua. Jo Porissa se oli kankean näköistä, mutta ajattelin sen menevän tauon piikkiin.


Pieni pettymys ehkä, mutta väittäisin että olisi vastannut Tementerille vaikka aamuun saakka, ilman Puikkosen avaruuskaistoille hakeutumista.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 12. Marras 2011 23:07

Harri H kirjoitti:Pieni pettymys ehkä, mutta väittäisin että olisi vastannut Tementerille vaikka aamuun saakka, ilman Puikkosen avaruuskaistoille hakeutumista.

No joo, tuli kyllä itsellekin mieleen huomasiko Erikasson lainkaan ulkoa tulevaa, mutta jos olisi ollut vähänkin pidempi loppusuora niin myös A.L. Viku olisi tullut ohi. Tiedä sitten oliko kyse väsymisestä vai luuliko Erikasson homman olevan jo ohi. Puikkonenhan sanoi ettei tahallaan tehnyt noin, mutta ei tuosta nyt ainakaan haittaa ollut... Ihme muuten ettei vastaavaa kikkaa käytetä useamminkin.

Jäi voittajahaastattelussa hieman pimentoon onko Puikkonen itsekin mukana tässä hevosessa, ainakin sanoi seuranneensa ja yrittäneensä monta kertaa ostaa Tementeriä aiemminkin muttei kukaan suostunut lähtemään kimppaan. Mikähän Tementerissä niin Peteä viehätti?
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Randomraider » 13. Marras 2011 14:20

Ruikonperä kirjoitti: Puikkonenhan sanoi ettei tahallaan tehnyt noin, mutta ei tuosta nyt ainakaan haittaa ollut... Ihme muuten ettei vastaavaa kikkaa käytetä useamminkin.?


Ei varmaan juu... :lol: Sanoisin, että täydellinen suoritus kuskilta ja hevoselta. Tuolla meikäläisen pelipaikassa Pete sai erittäin harvinaiset "Standing ovationit" eli äijät taputti Peten suoritukselle seisaaltaan. Minäkin, jolla oli suora pari A.L Viku/ Erikasson. Aivan satavarmasti tiesi Pete mitä teki ja vanha kettu hoiti homman kotiin. Tuosta voi tulla pikku sakot, mutta mitä v....a sitten? :D

Ruotsin jälkeen paluu arkeen on ollut raju. Olen tehnyt saman virheen kuin aina ennenkin, kun on vähän onnistumista tullut, eli olen panostanut aika ufo vetoihin paljon enemmän kuin normaalisti. Analyyttinen pelaaminen on jäänyt ihan varjoon ja on vain rätkitty kaikkivoipaisuuteen uskoen kaljapäissään menemään. Tulos on ollut murheellinen, mutta vielä tästä taas otetaan nousut.

Rivi tehdään täksikin illaksi, mutta vielä en ole vilkaissut edes listoja. Palaamme asiaan.
Onko hevoseen sekaantuminen laitonta? Nimimerkki "Rakensinko telineet turhaan?"
Randomraider
 
Viestit: 637
Liittynyt: 05. Tammi 2010 17:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Ruikonperä » 13. Marras 2011 16:34

Randomraider kirjoitti:Ei varmaan juu... Sanoisin, että täydellinen suoritus kuskilta ja hevoselta. Tuolla meikäläisen pelipaikassa Pete sai erittäin harvinaiset "Standing ovationit" eli äijät taputti Peten suoritukselle seisaaltaan. Minäkin, jolla oli suora pari A.L Viku/ Erikasson. Aivan satavarmasti tiesi Pete mitä teki ja vanha kettu hoiti homman kotiin. Tuosta voi tulla pikku sakot, mutta mitä v....a sitten?

Ei näemmä saanut sakkoja, mutten kyllä tiedä kuuluisiko tuollaisesta sääntöjen mukaan edes niitä antaa?

Tänään täytyy Porin troikkaan kokeilla Lingerieta, juoksut ovat menneet jatkuvasti ihan päin peetä, mutta hevonen on tikissä.
Ruikonperä
 
Viestit: 15604
Liittynyt: 15. Elo 2009 20:04

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Harri H » 13. Marras 2011 19:41

Ouluun nelkkua mallia Grainfield Oz - Vihnu - Dragon's Ride, Hilde Saknussen, Dynamit Harry - K
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42

Re: Psyykit + Jälkipelit viikko 45

ViestiKirjoittaja Harri H » 13. Marras 2011 23:44

Unohtui tuosta ylläolevasta viestistä Unite Hornline, mutta eipä sekään auttanut :D Taitavasti pelattu, kun ei Waltter H maistunut neljään merkkiin kupongille... Ammattilainen asialla, jälleen kerran. No, ideavarma oli mainio, joskin se on hyvin laiha lohtu.
Maybe, just once, someone will call me "Sir" without adding, "You're making a scene." - Homer J. Simpson
Harri H
 
Viestit: 6750
Liittynyt: 15. Elo 2009 12:42


Paluu Totopelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 46 vierailijaa

cron